Ahkerat äidit pystyvät pyörittämään yritystoimintaa vauvojen ja taaperoiden hoidon ohessa

Vierailija kirjoitti:

voihan sitä leikkiä yrittäjää kun mies maksaa kulut kumminkin, nuin se menee niin monilla

Voivoi. Kuten esim se kuukuppiyrittäjä? Niinkö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän liittyy hyvin vahvasti äidin oma arvomaailma ja yleensä myös tukiverkosto.

Omasta lapsuudesta muistan, miten vanhemmat olivat aina töissä, kotitöissä, lukivat lehteä tai katsoivat telkkaria. Silloin ei heitä saanut häiritä. Olihan minulla sisaruksia, harrastuksia ja koulukavereita mutta kaipasin aikuista; huolenpitoa, murheenkuuntelijaa ja viisaita sanoja, lautapeliseuraa ilman fuskaamista ja tappelua... Itse haluan olla lapsilleni erilainen vanhempi. Se tarkoittaa sitä, että joskus viikkosiivous jää tekemättä, ruokana on einestä, omat lukuisat harrastukset jäivät taka-alalle. Seuraan mieluummin lasteni touhuja kuin tapitan läppärin näyttöä, hellittelen ja sylittelen mieluummin kuin naputtelen työsähköposteja ja laskelmia, sadutan ja loruttelen mieluummin kuin soitan hiljaisuutta vaativia työpuheluita.

Sitä en tiedä, millaisia omista lapsistani runsaalla läsnäololla ja huomioimisella kasvaa mutta toivottavasti onnellisia :).

(Enkä nyt väitä, että ahkerien äitien lapset olisivat onnettomia. Itse olin, eikä minulla ole ollut kuin yksi lapsuus.)

Viisaita sanoja. Ja kuinka saattoi arvatakaan, alapeukku singahti heti.

Jostakin syystä tällä palstalla on s*tanasta seuraava, jos antaa lapsilleen eineksiä tai ei pysty tarjoamaan jokaiselle omaa huonetta, mutta henkiset tarpeet saa sivuuttaa.

Multa tuli alapeukku. Kaiken kokemani mukaan ne äidit, jotka pitävät huolta lapsen monipuolisesta ravinnosta, ovat niitä jotka huolehtivat lapsen muistakin tarpeista (vaikka eläisivätkin -hui kauhistus- myös omaa elämäänsä sen äitiroolin lisäksi) Eli myös niistä henkisistä tarpeista. Sen sijaan itseään puolustelevat, selittelevät ja muita mollaavat ovat olleet useimmiten niitä, joille tärkeintä on kiillottaa sitä omaa kruunuaan äitinä. Selitellään omia puutteita sillä uhraudutaan jollain toisella elämän alueella niin maan perhanasti. Esim "emme ulkoile, mutta ainakin meillä saa lapset rakkautta ja huomioo!"

Sinä ilmeisesti kuulut tuohon jälkimmäiseen porukkaan, kun kuljet täällä alapeukuttelemassa toisia.

:D no kai nyt sentään eri mieltä saa olla! Ei niitä alapeukkuja tarvitse ottaa niiin henkilökohtaisesti.

Mutta samalla tulit paljastaneeksi, että kuulut juurikin siihen muita mollaavaan alemmuudentuntoiseen porukkaan.

Jos on tyytyväinen omiin valintoihinsa, ei tarvitse arvostella toisten erilaisia valintoja.

Mä olen oikein tyytyväinen valintoihini, kyllä. Toiseksi sanoin, miten asiat useimmiten ja oman kokemukseni mukaan ovat. Ei tarkoituksena ollut mitään mollata, vaan osoittaa, ettei asia todellakaan ole niin mustavalkoinen kuin tuossa kommentissa annettiin ymmärtää, että mitä laimimlyövämpi äiti jollain osa-alueella, sitä parempi äiti jollain muulla. Tai toisaalta, jos äiti handlaa hyvin jonkun osa-alueen, sen on suorastaan pakko mokata jollain toisella osa-alueella.

kuka tai ketkä sen kuukupin muuten rahoitti alussa?

ei sitä tyhjästä tehdä kuitenkaan eikä ilman rahaa.

Vierailija kirjoitti:

kuka tai ketkä sen kuukupin muuten rahoitti alussa?

ei sitä tyhjästä tehdä kuitenkaan eikä ilman rahaa.

Lainalla rahoitti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kuka tai ketkä sen kuukupin muuten rahoitti alussa?

ei sitä tyhjästä tehdä kuitenkaan eikä ilman rahaa.

Lainalla rahoitti.

kuka antoi lainalle vakuudet tai muun takauksen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kuka tai ketkä sen kuukupin muuten rahoitti alussa?

ei sitä tyhjästä tehdä kuitenkaan eikä ilman rahaa.

Lainalla rahoitti.

kuka antoi lainalle vakuudet tai muun takauksen?

Ai niinkuin naisella ei voisi olla omaa omaisuutta vakuudeksi? Ja miten ne miesyrittäjät tässä sen kummepia on?

Entä sitten? Kävin minäkin taaperoiden aikana töissä vaikken yrittäjä olekaan.

Poista tää, äitinä oleminen on maailman vaikein ammatti ja rampauttaa ihmisen täysin. 

Arvostan äitejä, jotka pystyvät vauvan/taaperoiden kanssa yritystoimintaan tai vaikka mihin.  Mä olin ekaan vauvan aikaan niin pyörällä päästäni ja muistamaton, että en kyennyt edes kauppalapun sisällöstä keskustelemaan.  Unenpuute, imetys, yksinolo jatkuvasti kitisevän vauvan kanssa, kun mies oli illatkin poissa. Jotenkin kadotin itseni, unohdin kaikki itseeni liittyvät jutut ja ehkä olin vähän masentunutkin ja pelokas. Muistan vieläkin kun saman aikaan ekan vauvan saanut tuttuni pisti pari viikkoisen vauvansa rintareppuun, nappasi kaksi isoa koiraa mukaan ja lähti yksin  junalla toiselle puolelle Suomea johonkin koiranäyttelyyn. Olin aivan puulla päähän lyöty, miten joku voi osata ja uskaltaa vauvan kanssa tuollaista.  Toinen tuttuni teki gradun samalla kun heijasi 12 h päivässä itkevää vauvaa. Mä olin onnellinen jos sain aikaiseksi käydä suihkussa.

Toinen vauva oli päivisin todella helppo ja olin paljon tarmokkaampi, mutta tämäpäs valvotti jokaisen yön 3,5 vuotiaaksi asti. Tähän vielä vuosi tai toinenkin päälle, että itse opin taas nukkumaan. Hyvä, että sain käytyä töissä ja hoidettua lapsille ruokaa pöytään. Aivan kaikki muu ylimääräinen jäi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän liittyy hyvin vahvasti äidin oma arvomaailma ja yleensä myös tukiverkosto.

Omasta lapsuudesta muistan, miten vanhemmat olivat aina töissä, kotitöissä, lukivat lehteä tai katsoivat telkkaria. Silloin ei heitä saanut häiritä. Olihan minulla sisaruksia, harrastuksia ja koulukavereita mutta kaipasin aikuista; huolenpitoa, murheenkuuntelijaa ja viisaita sanoja, lautapeliseuraa ilman fuskaamista ja tappelua... Itse haluan olla lapsilleni erilainen vanhempi. Se tarkoittaa sitä, että joskus viikkosiivous jää tekemättä, ruokana on einestä, omat lukuisat harrastukset jäivät taka-alalle. Seuraan mieluummin lasteni touhuja kuin tapitan läppärin näyttöä, hellittelen ja sylittelen mieluummin kuin naputtelen työsähköposteja ja laskelmia, sadutan ja loruttelen mieluummin kuin soitan hiljaisuutta vaativia työpuheluita.

Sitä en tiedä, millaisia omista lapsistani runsaalla läsnäololla ja huomioimisella kasvaa mutta toivottavasti onnellisia :).

(Enkä nyt väitä, että ahkerien äitien lapset olisivat onnettomia. Itse olin, eikä minulla ole ollut kuin yksi lapsuus.)

Viisaita sanoja. Ja kuinka saattoi arvatakaan, alapeukku singahti heti.

Jostakin syystä tällä palstalla on s*tanasta seuraava, jos antaa lapsilleen eineksiä tai ei pysty tarjoamaan jokaiselle omaa huonetta, mutta henkiset tarpeet saa sivuuttaa.

Multa tuli alapeukku. Kaiken kokemani mukaan ne äidit, jotka pitävät huolta lapsen monipuolisesta ravinnosta, ovat niitä jotka huolehtivat lapsen muistakin tarpeista (vaikka eläisivätkin -hui kauhistus- myös omaa elämäänsä sen äitiroolin lisäksi) Eli myös niistä henkisistä tarpeista. Sen sijaan itseään puolustelevat, selittelevät ja muita mollaavat ovat olleet useimmiten niitä, joille tärkeintä on kiillottaa sitä omaa kruunuaan äitinä. Selitellään omia puutteita sillä uhraudutaan jollain toisella elämän alueella niin maan perhanasti. Esim "emme ulkoile, mutta ainakin meillä saa lapset rakkautta ja huomioo!"

Sinä ilmeisesti kuulut tuohon jälkimmäiseen porukkaan, kun kuljet täällä alapeukuttelemassa toisia.

:D no kai nyt sentään eri mieltä saa olla! Ei niitä alapeukkuja tarvitse ottaa niiin henkilökohtaisesti.

Mutta samalla tulit paljastaneeksi, että kuulut juurikin siihen muita mollaavaan alemmuudentuntoiseen porukkaan.

Jos on tyytyväinen omiin valintoihinsa, ei tarvitse arvostella toisten erilaisia valintoja.

Mä olen oikein tyytyväinen valintoihini, kyllä. Toiseksi sanoin, miten asiat useimmiten ja oman kokemukseni mukaan ovat. Ei tarkoituksena ollut mitään mollata, vaan osoittaa, ettei asia todellakaan ole niin mustavalkoinen kuin tuossa kommentissa annettiin ymmärtää, että mitä laimimlyövämpi äiti jollain osa-alueella, sitä parempi äiti jollain muulla. Tai toisaalta, jos äiti handlaa hyvin jonkun osa-alueen, sen on suorastaan pakko mokata jollain toisella osa-alueella.

Niin kauan kuin ihmisellä on kaksi kättä, kaksi jalkaa ja yhdet aivot, on minun aivan mahdotonta kuvitella kuinka tekisin työni (ajatus- ja kirjoitustyötä) ja hoitaisin lapseni yhtä aikaa.

Välillä olen pakon edessä niin tehnyt. Tosin silloin kunnia lastenhoidosta on kuulunut Ryhmä Haulle, ei omalle organisointitaidolleni tai muillekaan kyvyilleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän liittyy hyvin vahvasti äidin oma arvomaailma ja yleensä myös tukiverkosto.

Omasta lapsuudesta muistan, miten vanhemmat olivat aina töissä, kotitöissä, lukivat lehteä tai katsoivat telkkaria. Silloin ei heitä saanut häiritä. Olihan minulla sisaruksia, harrastuksia ja koulukavereita mutta kaipasin aikuista; huolenpitoa, murheenkuuntelijaa ja viisaita sanoja, lautapeliseuraa ilman fuskaamista ja tappelua... Itse haluan olla lapsilleni erilainen vanhempi. Se tarkoittaa sitä, että joskus viikkosiivous jää tekemättä, ruokana on einestä, omat lukuisat harrastukset jäivät taka-alalle. Seuraan mieluummin lasteni touhuja kuin tapitan läppärin näyttöä, hellittelen ja sylittelen mieluummin kuin naputtelen työsähköposteja ja laskelmia, sadutan ja loruttelen mieluummin kuin soitan hiljaisuutta vaativia työpuheluita.

Sitä en tiedä, millaisia omista lapsistani runsaalla läsnäololla ja huomioimisella kasvaa mutta toivottavasti onnellisia :).

(Enkä nyt väitä, että ahkerien äitien lapset olisivat onnettomia. Itse olin, eikä minulla ole ollut kuin yksi lapsuus.)

Viisaita sanoja. Ja kuinka saattoi arvatakaan, alapeukku singahti heti.

Jostakin syystä tällä palstalla on s*tanasta seuraava, jos antaa lapsilleen eineksiä tai ei pysty tarjoamaan jokaiselle omaa huonetta, mutta henkiset tarpeet saa sivuuttaa.

Multa tuli alapeukku. Kaiken kokemani mukaan ne äidit, jotka pitävät huolta lapsen monipuolisesta ravinnosta, ovat niitä jotka huolehtivat lapsen muistakin tarpeista (vaikka eläisivätkin -hui kauhistus- myös omaa elämäänsä sen äitiroolin lisäksi) Eli myös niistä henkisistä tarpeista. Sen sijaan itseään puolustelevat, selittelevät ja muita mollaavat ovat olleet useimmiten niitä, joille tärkeintä on kiillottaa sitä omaa kruunuaan äitinä. Selitellään omia puutteita sillä uhraudutaan jollain toisella elämän alueella niin maan perhanasti. Esim "emme ulkoile, mutta ainakin meillä saa lapset rakkautta ja huomioo!"

Siis saiko viestistäni kuvan jossa puolustelen, selittelen ja mollaan muita? Ja uhraudun, kiillotan kruunuani, ruokin lapseni yksipuolisesti tai pidän heidät laiskuuttani sisällä 24/7? Vai tuon kaiken ynnäsit niistä satunnaisista eineksistä, valmiista riisipiirakoista, tölkkihernarista ja pakastepinaattikeitosta? Tai hernekeitto taitaa olla eineksen sijaan säilyke ja se pakastealtaasta ostettu pinaattikeitto pakaste mutta minä puhun niistäkin eineksinä - ruokaa, jonka ostan valmiina enkä tee itse.

Minulla ei ole mitään pakkomiellettä täydellisestä vanhemmuudesta, en vain halua toistaa vanhempieni virheitä ja samalla teen varmasti itse omani. Ihan samoin osa köyhyydessä kasvaneista opiskelee pitkälle saadakseen isot tulot - eivät halua lapsilleen samaa puutetta mitä itse kokivat, osa alkoholistien lapsista pysyvät absolutisteina jne.

Anteeksi, en nyt osaa nähdä itseäni sinun viestisi kuvauksessa enkä ole varma oliko se tarkoituskaan?

Minä en voisi pyörittää yritystä edes lapsettomana.

Koskeeko tämä miestäkin? Niin eipä tietenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen onneksi omasta kotiäitiydestä onnellinen ja jopa ylpeä että pystymme laittamaan työt pariksi vuodeksi sivuun ja keskittyä vain vauva/taapero -aikaan.

Luojalle kiitos siitä että oma mieleni ei halaja jatkuvaan suorittamiseen vaan minun ei tarvitse kuin olla läsnä.

Jollakin tavalla säälin näitä lapsia jotka ovat toimistoilla mukana rattaissa tai taaperot tabletilla kun äiti puhuu työpuheluita.

Mielestäni tällaista suorituskeskeistä äitiyttä ei pitäisi ihailla.

Tällanen mustavalkoinen näkökulma on kyllä säälittävä. Riippuu ihan tilanteesta voiko äiti työskennellä ja olemaan läsnä. Moni sohvalla puhelimen kanssa makaava äiti voi hyvin olla paljon poissaolevampi lapsen näkökulmasta, kun äiti joka tekee samalla kun lapsi nukkuu päikkärit ja osaa sitten arvostaa sitä yhdessä olemista ihan eri tavalla kun on saanut ajatella hetken muutakin

Niinpä. Tuttuni on neljän lapsen äiti ja aina puhunut sitå että hän ainakin haluaa itse hoitaa lapset kun lapset on pieniä. Nuo lapset ovat olleet ja ovat todellisuudessa joka päivå joko kerhossa tai osapäivähoidossa päiväkodissa kun pitäähän lapsilla

olla samanikäisiä kavereita! Samainen äiti haukkuu muita äitejä jotka menee töihin kun lapsi on pieni.

Minä ainakin tiedän ettå omat lapseni ovat paljon onnellisempia kun minä olen päivät töissä ja muut ajat heidän kanssaan. Aivan pursun energiaa ja iloa kun saan tehdä osani työelämässä ja saan palkkaa jolla elättää lapseni.

Ja taas arvasi jo otaikosta, että ketju on täynnä tekosyitä toisensa perään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen onneksi omasta kotiäitiydestä onnellinen ja jopa ylpeä että pystymme laittamaan työt pariksi vuodeksi sivuun ja keskittyä vain vauva/taapero -aikaan.

Luojalle kiitos siitä että oma mieleni ei halaja jatkuvaan suorittamiseen vaan minun ei tarvitse kuin olla läsnä.

Jollakin tavalla säälin näitä lapsia jotka ovat toimistoilla mukana rattaissa tai taaperot tabletilla kun äiti puhuu työpuheluita.

Mielestäni tällaista suorituskeskeistä äitiyttä ei pitäisi ihailla.

Tällanen mustavalkoinen näkökulma on kyllä säälittävä. Riippuu ihan tilanteesta voiko äiti työskennellä ja olemaan läsnä. Moni sohvalla puhelimen kanssa makaava äiti voi hyvin olla paljon poissaolevampi lapsen näkökulmasta, kun äiti joka tekee samalla kun lapsi nukkuu päikkärit ja osaa sitten arvostaa sitä yhdessä olemista ihan eri tavalla kun on saanut ajatella hetken muutakin

Niinpä. Tuttuni on neljän lapsen äiti ja aina puhunut sitå että hän ainakin haluaa itse hoitaa lapset kun lapset on pieniä. Nuo lapset ovat olleet ja ovat todellisuudessa joka päivå joko kerhossa tai osapäivähoidossa päiväkodissa kun pitäähän lapsilla

olla samanikäisiä kavereita! Samainen äiti haukkuu muita äitejä jotka menee töihin kun lapsi on pieni.

Minä ainakin tiedän ettå omat lapseni ovat paljon onnellisempia kun minä olen päivät töissä ja muut ajat heidän kanssaan. Aivan pursun energiaa ja iloa kun saan tehdä osani työelämässä ja saan palkkaa jolla elättää lapseni.

Onkohan niitäkin äitejä, jotka aivan pursuavat energiaa kun saavat olla vuosi vuoden perään pikkulasten kanssa kotona ilman juurikaan mitään apua tai breikkiä? Niitä äitejä kyllä on, jotka oikein odottavat pääsevänsä takaisin töihin!

Ja tämä ei ole mollaus ketään kohtaan vaan tyly toteamus!

Ei olis tullu kuuloonkaan. Olin kamalan väsynyt ja tuntuu, etten ole väsymyksestä täysin selvinnyt, vaikka lapsi on 4v. Hän nukkui muutaman vuoden pienissä pätkissä, joskus heräsi refluksin vuoksi vartin välein. Kukaan ei koskaan auttanut ja oikeastaan en halunnut edes apua jossain vaiheessa. En ikinä olisi jaksanut mitään muuta tuossa vaiheessa. Mutta elämä menee eteenpäin ja minäkin jaksan nykyään jo kaikenlaista 😆

Vittuiluahan tää aloitus toki oli, mutta kunhan nyt kerroin 😅

Minä pyöritin yritystäni hampaat irvessä äitiyslomalla ja samalla laiminlöin lastani, koska jotkut asiat oli pakko hoitaa. En tehnyt mitään vakavia laiminlyöntejä tai jättänyt lasta yksin, mutta keskittymiseni oli jossain muussa kuin lapsessa ja menin lapsen kanssa siitä mistä aita matalin. Lapsi tabletilla jo puolivuotiaana jne.en leperrellyt ja sylitellyt riittävästi. NYT KADUTTAA! Tuota aikaa ei saa takaisin, työelämä sen sijaan jatkuu loputtomiin.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin tein väitöskirjaa lastenhoidon ohessa. Tuloksena oli se, että uuvuin todella pahasti.

Kiitos rehellisyydestä. En aina oikein usko näihin huimiin sankaritarinoihin. Eräänkin väitöskirjan alussa kiiteltiin miestä pienen lapsen hoitovastuun jakamisesta, mutta kuulin myöhemmin että kotiapulainen kaukomailta hoiti myös lasta (mikäs siinä väikkäriä tehdessä).

Yleensä työtätekevien kotiäitien omat vanhemmat ovat aktiivisesti hoitamassa lapsenlapsiaan, kun äiti yrittää.

Vierailija kirjoitti:

Minä näen ennemminkin suorittamisena sen täydellisen antaumuksellisen kotiöitiyden jolloin sulkeudutaan kotiin 1-2 vuodeksi ja Ollaan Äitejä.

Sitten Uuvutaan Täysin ja palataan töihin.

Ensin lapseen keskitytään ahdistavan liiallisesti ja sitten lapsi dumpataan ahdistavasti kokonaan. Ja koko ajan suoritetaan ja uuvutaan.

Olen ollut kotona lasten kanssa jo useamman vuoden ahdistumatta. Olen iloinen siitä, että voidaan retkeillä ja puuhailla kaikkea hauskaa nyt kun lapset ovat vielä pieniä. Käyn omassa harrastuksessani ja luen iltaisin alan kirjallisuutta. Toki ymmärrän, että tällainen ei kaikille sovi. Olen myös kuullut, että joillakin pää ns. hajoaa kotona. Ei silti syyllistetä niitä, jotka eivät vie lasta vauvana hoitoon tai niitä, joilla ei ole talleja, vaan kirjastot, perhekahvilat ja muskarit.