Uusi työaikalaki 2020. Iltavuorosta ei voi enää mennä aamuvuoroon.
Työvuorojen välin pitää olla vähintään 11h. Hoitoaloilla suuri muutos. Hoidon jatkuvuus kärsii. Kuka haluaa jäädä (yhdelle) vapaalle iltavuorosta.
Miten teillä töissä huomioitu? Aamuvuoroon osa myöhemmin? Tässä sitten jää raportti saamatta, luettava koneelta tai pidettävä kahteen kertaan.
Kommentit (189)
Vierailija kirjoitti:
Yleistyöajan mukana tulee palkaton puolen tunnin ruokatauko, jota yksikään työntekijä ei halua. Paikallisesti sopimalla sen voisi kai neuvotella pois, mutta luottamusmiehiä ei nappaa hoitaa hommiaan. Eli me saamme kiittää liittoa siitä, että työhön sidonnainen aika (=perheeltä ja vapaa-ajasta pois oleva aika) lisääntyi ensin 2,5 tunnilla viikossa. Sitten tuli vielä kiky päälle, mikä tuntui kärpäsenpaskalta tuohon Tehyn ihan itse ajamaan työehtojen heikennykseen verrattuna.
Niin, mä olen tehnyt koko työurani yksityisellä puolella yleistyöaikaa ja puolen tunnin ruokatauko on ollut omaa aikaa. Joka viikko 2,5 h omaa aikaa keskellä työpäivää ja se on kaikki pois sieltä vapaa-ajasta. Kikyt päälle. Kukaan ei ole kysynyt, että haluatko tätä. Se on ollut itsestäänselvä asia. Vuosilomaa on max 30 päivää, niistä 5 pitää olla lauantai. Ei ikälisiä. Eletään kvartaalista toiseen kvartaalitaloutta, pienellä kirjanpitokikalla saadaan homma näyttämään kannattamattomalta ja porukkaa pihalle yt-neuvotteluiden kautta. Työehtosopimuksen suomin pykälin myös lomarahaa voidaan leikata taloudelliseen tilanteeseen vedoten - ja kyllä on leikattu useampana vuotena. Jatkuva resurssivaje ja kiire. Tervetuloa yksityiselle sektorille.
Ei tää meillä ainakaan mitään muuta. Iltavuoro loppuu klo 20.30 ja aamuvuoro alkaa 7.30. Siinä on jo automaattisesti sen 11 tuntia välissä. Työpaikkana sairaala.
Itse olen tehnyt vuorotöitä muilla aloilla, kuin hoitoalalla ja voin vaan ihmetellä esimerkiksi sairaanhoitajasiskoni työvuoroja, että miksi niitä ei osata tehdä järkeväksi..? Sellaista kummallista pomppimista vuorosta toiseen ja joku yksi kämäinen vapaa välissä...
Tämä on sitä sosialismia. Valtio päättää mikä on parasta duunarille, itse et elämääsi voi vaikuttaa. Tätä äänestitte ja nyt saitte.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen varahenkilöstössä, siis tottunut täysin sekalaisiin työvuoroihin, joita ei tiedä välttämättä viikkoakaan etukäteen. Ihmettelen kuinka se meillä onnistuu, ehkä työputken alkuun tulee suunnitellut aamut ja löppuun illat? Paikkaansahan ne eivät kuitenkaan pidä, ja kai tt voi suostumuksellaan vaihtaa vuorot jatkossakin.
Muuten ei haittaa yhtään, vapaa-aika ei vähene ja mulle illasta aamuun on aina ollut vaikeaa.
Kerroppas missä varahenkilöstössä työntekijöillä "ei tiedä vuoroja viikoksi eteenpäin", kun käsittääkseni varahenkilöillä on aivan samanlainen työvuorolista kuin muillakin, mutta ainoastaan se, missä työvuoronsa tekee, vaihtuu. Yksiköiden työntekijät joutuvat huomattavasti enemmän vaihtamaan työvuorojaan, kuin varahenkilöt johtuen siitä, että yksikön miehityksen järjestäminen on aina yksikön työntekijöiden vastuulla ja varahenkilöiden työpanosta voidaan käyttää vain sen verran kun heitä on varattavissa, aina ei ollenkaan.
Miten kuvittelet systeemin toimivan?
Varamisepalvelussa ei ole töitä, jos kukaan asiakasyritys ei ole ilmoittanut työntekijän tarpeesta. Suuri osa varamiespalusta ostettavia töitä on poissaolon sijaisia ja apukäsiä yllättäviin ruuhkatilanteisiin. Työtarjoukset tulee usein jopa siten että töihin saa mennä heti, eli ei se missään listassa ole valmiina.
Varamiespalvelu on vuokratyöfirma joka tarjoaa nollasopimuksia, varahenkilöstö työnantajan oma palkkalistoilla oleva joukko henkilöitä jotka voidaan tarpeen mukaan sijoittaa yksiköihin, mutta joilla on työvuorot kyllä olemassa siinä missä muillakin. Itsenäiset keikkalaiset sitten vielä oma lukunsa. Mutta siis, varahenkilöstössä työskentelevällä on sovitut tunnit, työvuorot ja lomat siinä missä muillakin, vain työpiste vaihtuu.
Oletko todella niin urpo, ettet tajua, että tämä laki on valmisteltu EDELLISEN HALLITUKSEN ELI PORVARIHALLITUKSEN aikana?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juupajuu kirjoitti:
Minä kirjoitin jo omaan liittooni tästä uudistuksesta että vaikeuttaa työtäni huomattavasti ja lisää yhden päivän vapaita. Lisää myös sitä että iltavuorosta jäädään sille yhden päivän vapaalle. Pitäisi luottaa siihen että työntekijä itse tietää mikä työaika hänelle sopii parhaiten. Paska uudistus. Liitot nimenomaan ovat ajaneet tätä lakiuudistusta. En tiedä onko ihmisiltä siis työntekijöiltä kysytty mielipidettä. Kirjoittakaa omaan liittoonne ja valittakaa uudistuksesta jos haluatte muutosta.
Liitot ajavat välillä niin järjettömiä asioita. Kuten että päivätyötä tekevät hoitajat haluttiin siirtää yleistyöaikaan, koska se on "ainoa oikea työaikamuoto päivätyöhön". Yleistyöajan mukana tulee palkaton puolen tunnin ruokatauko, jota yksikään työntekijä ei halua. Paikallisesti sopimalla sen voisi kai neuvotella pois, mutta luottamusmiehiä ei nappaa hoitaa hommiaan. Eli me saamme kiittää liittoa siitä, että työhön sidonnainen aika (=perheeltä ja vapaa-ajasta pois oleva aika) lisääntyi ensin 2,5 tunnilla viikossa. Sitten tuli vielä kiky päälle, mikä tuntui kärpäsenpaskalta tuohon Tehyn ihan itse ajamaan työehtojen heikennykseen verrattuna.
Työnantaja sanoo mikä on työaikamuotosi, sitä ei liitto päätä. Syytä työnantajaa.
Suurimmalla osalla ei ollut työsopimuksessa mitään työaikamuotoa kirjattuna, osalla jaksotyö. Ja kaikkia kohdeltiin kuten olisimme jaksotyössä, eli ruokailu työn ohessa. Sitten tuli liitto, todellakin, liitto, joka ilmoitti että yleistyöaika sen on oltava, ja sehän kelpasi työnantajalle. Ne muutamat, joilla on sopparissa kirjattuna jaksotyö, ruokailevat edelleen työajalla. Kyllä tämä oli täysin Tehystä lähtöisin oleva uudistus.
Ei, kyllä tää on ihan liiton jäsenistä lähtenyt tämä uudistus. Aina on valitettu siitä että kun ei saa edes ruokkista rauhassa pitää kun ruokailu on ollut työn ohessa - no annetaan puolen tunnin ruokis joka ei ole työaikaa niin siltikin valitetaan.
Samoin tämä ilta-aamujen poisto. Se on ollut toinen yleinen valituksen aihe (ja ihan syystäkin, todella harva on silloin aamu seiskalta edellisen illan vuoron jälkeen kovinkaan skarppina kun työmatkoihin jo menee toista tuntia suuntaansa). Mutta ei, ei kelpaa tämäkään.
Nyt olisi mahdollisuus esim. saada takaisin vakiyökköjä (tämäkin on vakiovalituksen aihe: rytmi menee öistä ihan sekaisin, ei saa nukuttua. No öitä ei kuitenkaan haluta luovuttaa muille kun niistä saa hyvät lisät ja vakiyököksi haluavia kyräillään että niin, tuo haluaa vaan päästä helpolla eikä varmaan tekisi yöllä mitään mitä pitäisi) ja muuttaa työn sisältöä niin että kaikki ei painottuisi aina aamulle, tulisi tasaisemmin iltaa ja aamua ja pidempiä pätkiä samaa vuoroa niinkuin esim. teollisuudessa. Siihen suuntaanhan tämä muutos olisi työtä ohjaamassa. No ei käy kun teollisuus on niiiiiiin eri juttu ja nyt ei hoitajilla jää perheelle enää aikaa! (Sen pk-ikäisen voi jättää arkivapailla kotiin ja kouluikäinen menee valtaosan ajastaan kavereiden ja harrastusten parissa niin arkena kuin viikonlopullakin....)
Hoitajat on ammattiryhmä joka valittaa, valittaa, valittaa. Mutta mikään muutos ei käy (vaikka juuri muutettavasta asiasta olisi kuulunut vuosikausia valitusta!), aina vaan valivalivali. Mitään konkreettisia muutosehdotuksia ei kuitenkaan tule kun niitä kysytään, vaan sitä valivalia. "Kyllä pitäisi pomojen ja liiton hoitaa muutokset". No sitten kun niitä muutoksia tehdään niin taas valivalivali...
Hoitoala on rankkaa ja se ei todellakaan auta että aina ollaan kaikesta naama norsunveellä ja kahvihuoneen penkkiin kun se ahteri laskeutuu niin heti se marina alkaa. Mistä tahansa, aihe löytyy kyllä.
Asiasta pitää toki sanoa mutta se jatkuva valitus kaikesta ei auta mitään. Myrkyttää vaan ilmapiiriä entisestään kun mikään ei ikinä kelpaa tai ole hyvin.
Eihän tämä ilta-aamuja poista mihinkään. Meillä ainakin vaan siirrettiin alkavia ja loppuvia vuoroja niin että väliin tulee tuo 11h. Ilta-aamut jatkuvat samalla tavalla kuin aina ennenkin.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tehnyt vuorotöitä muilla aloilla, kuin hoitoalalla ja voin vaan ihmetellä esimerkiksi sairaanhoitajasiskoni työvuoroja, että miksi niitä ei osata tehdä järkeväksi..? Sellaista kummallista pomppimista vuorosta toiseen ja joku yksi kämäinen vapaa välissä...
No, meillä ainakin nuo rikkonaiset vuorot on sitä, että jokainen suunnittelee itse työvuoronsa ja jonkun on sitten kuitenkin aina joustettava ja otettava ne vuorot mitä nyt sattuu olemaan jäljellä... Jos siellä vaikka 5 hoitajaa toivoo aamuvuoroa samalle päivälle, niin tietenkään se ei mene läpi ja joku joutuu sitten luopumaan toiveestaan.
Jos alusta alkaen esimies olisi tehnyt listat ja hänelle olisi vaikka saanut esittää toiveen henkilökohtaisesti, että haluaisin sinne ja sinne vapaan, kun on menoa, niin olisi paljon helpompaa... Hän olisi siinä suoraan sitten pystynyt sanomaan, jos siellä on päällekkäisyyttä tms. Nyt kun jokainen vaan itse lyö vuoroja miten sattuu yhtään katsomatta mitä muilla on, niin tulos on sekasotku...

* Tarkoitan siis enemmän, kuin 5.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy kirjoittaa myös liittoon.
Sain tänään uudet työvuorolistat ja oon ollu niin surullinen luettuani ne.. niin kauheita en oo saanu ikinä!! Just mitä pelkäsinkin.
ma 7-15
Ti 7-15
Ke 13-21
To VP
Pe 7-15
La 7-15
Su 14-22
Ma 13-21
Ti VP
ke 7-15
To 7-15
Pe 13-21
La vp
Su vp
ma 7-15Siis mitä ihmettä mä teen tollasilla vuoroilla, että jään iltavuorosta vapaalle ja tuun aamuun! Koko vapaa menee miettiessä että aamulla pitää taas herätä.
Eihän tuossa täyty edes minimiviikkolevon vaatimus:
ma 7-15
Ti 7-15
Ke 13-21
To VP
Pe 7-15
La 7-15
Su 14-22
Viikkolepoa pitäisi olla kerran viikossa vähintään 35 tuntia. Kuitenkin se voidaan myös tasoittaa kahden viikon ajanjakson aikana, mutta joka viikko pitää olla vähintään 24 tunnin viikkolepo. Menetetty viikkolepo voidaan myös korvata rahana tai vapaapäivänä muualla listan aikana.
Tuossa listassa oli seuraavalla viikolla kolme vapaapäivää, eli ymmärtääkseni viikkolepo on tasoitettu/korvattu seuraavalla viikolla.
Miksi hoitoalalla ei tehdä vuorotyötä niin että samaa vuoroa olisi pitempi pätkä ja sitten vaihto? Aina ihmetellyt nuita vuoroja että miksi ne pomppii noin tyhmästi. Siihen varmaan on jokin syy mitä en tajua kun en ole alalla.

Vuorot on niin erilaisia. Aamuvuorot on tosi raskaita. Kolme aamua on ihan tarpeeksi peräkkäin. Kaikki eivät tee yövuoroja terveytensä vuoksi. Lisäksi työtä helpottaa hoidon jatkuvuus. Iltavuorolainen kun jatkaa aamuvuoroon niin aamun hommat on selvillä. Raporttiaikaa ei aamussa juuri ole.
Vierailija kirjoitti:
Miksi hoitoalalla ei tehdä vuorotyötä niin että samaa vuoroa olisi pitempi pätkä ja sitten vaihto? Aina ihmetellyt nuita vuoroja että miksi ne pomppii noin tyhmästi. Siihen varmaan on jokin syy mitä en tajua kun en ole alalla.
Joka vuorossa on eri miehitys. Esim aamu 7, ilta 4, yö 2. Ei siis kierrä kuten tehtaissa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi hoitoalalla ei tehdä vuorotyötä niin että samaa vuoroa olisi pitempi pätkä ja sitten vaihto? Aina ihmetellyt nuita vuoroja että miksi ne pomppii noin tyhmästi. Siihen varmaan on jokin syy mitä en tajua kun en ole alalla.
Meillä valittivat hoitajat, että täytyy saada itse valita työvuoronsa, koska muuten uupuu sairaalassa, kun on kiirettä päiväaikaan. Siis kaikki haluaisivat vain istuskella yöllä paremmilla lisillä kansliassa. Ja inhottava työnantaja vaatii, että töissä pitää olla enemmän hoitajia silloin, kun on enemmän asiakkaita. Edes tehy ei oikein syttynyt heidän idealleen.
Eli samalla tuplavuorotkin poistuvat. Muistan, kun tein aikoinaan 14 tunnin työvuoroja 3-4 putkeen.
Vierailija kirjoitti:
Miksi hoitoalalla ei tehdä vuorotyötä niin että samaa vuoroa olisi pitempi pätkä ja sitten vaihto? Aina ihmetellyt nuita vuoroja että miksi ne pomppii noin tyhmästi. Siihen varmaan on jokin syy mitä en tajua kun en ole alalla.
Kun se työ on eri tyyppistä kuin tehtaissa. Aamuvuorossa on eniten työntekijöitä. Myös yövuorot ovat yleensä muita vuoroja pidempiä.
Entä jos vaihtaa työn antajaa välissä? On siis kahdelle kirjoilla?
Esim taksihommissa pystyy hyvin ajamaan useammalle isännälle, kunhan vuorot ei mene päällekkäin, tosin sit onkyllä aivoissa vikaa jos tekee vuoroja putkeen.
MMS85 kirjoitti:

Ei hoitoalalla ole mahdollista tehdä kahdelle työnantajalle töitä kuin keikkailemalla, eikä silloin pysty juurikaan vaikuttamaan vuoroihinsa vaan pitää ottaa niitä mitä on tarjolla.
Eihän tuossa täyty edes minimiviikkolevon vaatimus:
ma 7-15
Ti 7-15
Ke 13-21
To VP
Pe 7-15
La 7-15
Su 14-22