Uusi työaikalaki 2020. Iltavuorosta ei voi enää mennä aamuvuoroon.
Työvuorojen välin pitää olla vähintään 11h. Hoitoaloilla suuri muutos. Hoidon jatkuvuus kärsii. Kuka haluaa jäädä (yhdelle) vapaalle iltavuorosta.
Miten teillä töissä huomioitu? Aamuvuoroon osa myöhemmin? Tässä sitten jää raportti saamatta, luettava koneelta tai pidettävä kahteen kertaan.
Kommentit (189)
Laki on laki, sitä ei voi paikallisilla sopimuksilla ohittaa.
Ei tällaisilla työvuoroilla kyllä mitenkään ainakaan työssä jaksamista tueta. Iltavuorosta aina vapaalle ja aamuun takaisin. Eli vapaat lyhenee melko rankasti. Itse en ole kyllä tällaista työaikaa pyytänyt mistä lie ajatus tähänkin saatu. Uutta työtä jo etsitään samalla. Työnantajan kommentit olleet lähinnä asiasta tyyliin "katsotaan" ja "koitetaan sopeutua". No eipä koiteta vaan saman tien kun mahku on niin minä ainakin lähden.
Olen ratkaissut asian tekemällä vain osa aikaisesti töitä. Työntekijöistä on kuitenkin pulaa niin luulis että kaikki kelpaa. Meillä on useampi lapsi, vielä aika pieniä kaikki, niin ei tästä touhusta tule enää mitään jos täyttä listaa yrittäisi tehdä. Koko ajan menee vaan hankalammaksi asiat, vastuut ja vaatimukset lisääntyy mutta aikaa ei ole niiden tekemiseen.
Itse en pysty tähän työaikamalliin. Vuorotyön ainoa hyvä asia vietiin, kun yhtäjaksoisen vapaan määrää lyhennettiin. Viikonloppuvapaasta lähti 12h. Ennen vapaalle perjantaina klo 15 ja takaisin iltaan maanantaina klo 13. Nyt vapaalle pe klo 21 ja takaisin maanantaina klo 7. Ja sama tietenkin kaikille vapaapäiville. Ykkösvapaakin oli pidempi, kun jäätiin edellisenä päivänä klo 15 ja takaisin vasta iltaan, nyt päinvastoin.
Mulla jää iltarytmi päälle, en saa unta. Siedin ilta-aamun kun opettelin nukkumaan pienet päiväunet sen aamun jälkeen, seuraavaan aamuun mennessä oli rytmi käännetty takaisin aamurytmiin, vaikka tuo yksi päivä vähän sumussa menikin. Nyt kun illasta jäädään vapaille, lapset herättää joka tapauksessa seuraavana aamuna aikasin ja se vapaa menee päänsäryssä, univelassa ja aivosumussa. En jaksa tehdä mitään ylimääräistä. Ja seuraavana päivänä takaisin, ykkösvapaa on käytännössä ihan sama onko sitä vai ei, palauttava se ei ainakaan ole. Jos on kaksi vapaata, menee näistä se ensimmäinen niinikään sumussa. Puhumattakaan siitä, että nyt ei pysty lähtemään IKINÄ viikonloppureissuun perjantaina.
Käytännössä vuorotoiveita ei kannata enää esittää, kun se listan ainoakin toiveilta (vaikka lapsen hammaslääkärin vuoksi) määrittää koko loppulistan. Kiva olla ensin neljä viikonloppua töissä ja kun koittaa pitkään odotettu vkl vapaa, ei pysty tekemään muuta kuin nukkumaan. Kyllä ihminen muutakin elämää tarvitsee kuin työ!
Mutta kun on yksi työntekijä aamussa niin ei voi tulla myöhempään aamulla. Samoin illassa ollaan yksin.
Kun lakia lukee tarkemmin, niin se sallii edelleen ilta-aamuvuorot erityistapauksissa. Ei saa suunnitella yhdelle ihmisille säännöllisesti, mutta poikkeustapauksessa onnistuu ja silloin, kun työ sitä vaatii.
Meillä ei muutu työvuorosuunnittelu tämän lain vuoksi lainkaan. Esimiehiä myöten ollaan ihmeissään, että mikä tässä oli pointtina.
Meillä iltavuoro loppuu klo 20:30 ja aamuvuoro alkaa klo 7.
sairaanhoitaja yo- sairaalassa
Ihan hyvä laki, kun osaisivat vielä tehdä kunnon työvuorolistat. Enemmän näyttää nyt olevan illasta yhdelle vapaalle ja aamuvuoro.
Kun sen yhden vapaan jälkeen voisi myös jatkaa joskus illalla, tai vaikka yöt.
Avopuolisoni työpaikalla muutettiin vain aamu- ja iltavuorojen alkamisaikoja ja näin onnistuu edelleen aamusta vapaalle ja vapaalta iltaan.
Vierailija kirjoitti:
Kun lakia lukee tarkemmin, niin se sallii edelleen ilta-aamuvuorot erityistapauksissa. Ei saa suunnitella yhdelle ihmisille säännöllisesti, mutta poikkeustapauksessa onnistuu ja silloin, kun työ sitä vaatii.
Meillä ei muutu työvuorosuunnittelu tämän lain vuoksi lainkaan. Esimiehiä myöten ollaan ihmeissään, että mikä tässä oli pointtina.
Meillä iltavuoro loppuu klo 20:30 ja aamuvuoro alkaa klo 7.sairaanhoitaja yo- sairaalassa
Sallii poikkeuksen eli säännöllisesti ei saa olla listaan suunniteltuna. Jos avi kysyy perusteita poikkeukselle ne pitää löytyä. Se on lain pointti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tämä ilta-aamuja poista mihinkään. Meillä ainakin vaan siirrettiin alkavia ja loppuvia vuoroja niin että väliin tulee tuo 11h. Ilta-aamut jatkuvat samalla tavalla kuin aina ennenkin.
Tuohan vasta kauheaa olisikin, jos iltavuoro siirrettäisiin vaikka kello 12-20. Itse en ainakaan missään tapauksessa haluaisi tehdä tuollaisia vuoroja, koska aamulla ehtii tehdä paljon vähemmän asioita eikä illalla ehdi enää kunnolla tehdä mitään muuta kuin ehkä käydä ruokakaupassa. Varmaan joillekin sopii, mutta itselleni tuo olisi huonoin mahdollinen työaika mitä voi olla.
Noita välivuoroja on jo jossain aamu- ja iltavuorojen lisäksi. Se hyvä niiissä on, että ne tekivät listasta ergonomisemman eli pitkä ilta-aamuja ei juuri ollut (mulle paha kun en saanut unta muutenkin lyhyessä lepoajassa). Siis vuoro esim. aamu-väli-ilta tai toisinpäin.
No niin, nyt sitten niitä kokemuksia, miten on teillä toteutunut? Helpottiko vai menikö raskaammaksi?
Meillä teollisuudessa mennään aina koko viikko samaa vuoroa eikä koskaa ole mitään ongelmia.
Käsittääkseni tämä menee siten, että jos 11h lepoaika ei toteudu, niin maksaa TA tästä lyhyemmästä vuorokausilevosta korvauksen niiltä tunneilta mitä jää vajaaksi. Näin meillä menee IT alalla ja hyvin toimii. Tosin työntekijämäärä on prosentin luokkaa verrattuna esim suureen keskussairaalaan. Eli kustannukset ovat täysin eri maailmasta.
Tässä laissa on tarkoitus parantaa työntekijän hyvinvointia, mutta eihän kaikilla ole samanlainen elämäntapa, rytmi jne. Osalle hyvä ja kolmannelle korvapuusti. Tämä on ikuinen ongelma.
Juu tarkoitus oli, mutta parantaako se, että yövuorot ovat nyt 12-tuntisia? Minulle ainakin ihan liian pitkäö vuoro, yöllä kun muutenkin väsyttää.
Meillä on jo ennen lakimuutosta ollut ergonomiset vuorot. Ma-la on vuorot 6-14 ja 14-22, sunnuntaisin 7-15 ja 15-23. Yövuoroja meillä on vain viikonloppuisin ja ne on sillon 22-06 molempina päivinä. Meillä on myös välivuoroja 10-18 (la) ja 11-19 (su).
Koskaan ei ole suoraan iltavuoron perään aamua, vaan siinä on aina vapaapäivä välissä. Vuorot vaihtuu aamusta iltaan ja sitten illasta aamuun vapaapäivän kautta. Toki tuo illasta aamuun yhden vapaapäivän kautta on ilkeä, kun siinä tulee rytminvaihdos ja vapaapäivänä pitää herätä kuudelta, että saa illalla unta ja jaksaa herätä neljältä aamuvuoroon. Itseäni on auttanut se, että pidän unirytmin säännöllisenä. Aamuvuorossa nukun klo 20-04 ja iltavuorossa 24-08. Vuorotyötä kun tekee ja ikää on, niin pitää vaan hyväksyä ettei voi nukkua myöhään iltavuorossakaan, ettei tule sitten ongelmia aamuvuoroon siirtymisen kanssa. Toki jos on monta iltaa peräkkäin, saatan siinä lepsuilla, mutta alan jo hyvissä ajoin vaihtaa aamua kohti, koska on todella tympeää mennä väsyneenä siihen ekaan aamuvuoroon jos on ryssinyt nukkumiset.
Se, kun vuoro vaihtuu aamusta iltaan, tuntuu melkein vapaapäivältä kun siinä tulee niin paljon vapaa-aikaa, vaikkei varsinaista vapaapäivää olekaan. Siinä on ensin vapaata koko ilta ja sitten aamulla viisi tuntia ennen kuin pitää lähteä töihin. Kyllä se tuntuu ihan kunnon tauolta! Viikonloppuvapaa voi sitten olla pitkä (pe 14 - ma 14) tai lyhyt (pe 22 - ma 06) mutta en tuosta lyhyestäkään viikonlopusta ole itkua saanut aikaiseksi. Vastapainoksi on joskus piiiiiitkä viikonloppu pe 14 - ke 14. Noita tulee aina välillä yllättäen ja pyytämättä.
Välillä haaveilen päivätyöstä, mutta palkka on siinä sitten niin paljon pienempi kun lähtee sunnuntailisät (ilta- ja lauantailisiä meillä ei ole), että sekään ei oikein houkuta. Pienellä pohjapalkalla ne sunnuntailisät on tärkeitä.
Meillä meni niin päin prinkkalaa tämä uudistus, että yövuoroista alettiin tekemään 19-07 vuoroja aikaisempien 21-07 vuorojen sijaan. Noh, yksi, kaksi työvuorolistaa ja ensi listassa otetaan järkevämpi yövuoro takaisin. Tuo pitenetty yövuoro on siis ajateltu, että saa vapaata sitten enemmän, eli juurikin myöhemmin alkaisi sitten vuoro että tulisi tuo pitetmpi lepoaika, mutta eipä oikein onnistunut. Kyllä yövuoro tarkoittaa sitä että ollaan YÖ töissä, eikä niin että ollaan sekä ilta että yö.
Eikö "yhteisölliset" työvuorolistat olekaan yleisiä, eli että sähköisellä alustalla tehdään itse työvuorolistat? (Voi tulla muutoksia, mutta vähäisesti ainakin minulle tullut).
Meillä aloitettiin ne jokin aika sitten, mutta jossakin työpaikoissa ne on olleet jo hyvän aikaa käytössä.
Tohon kuolee viimeisetkin saumat harrastaa mitään säännöllistä joukkue/vastaavaa harrastusta.
Olet lopullisesti työvuorolistan (joka tulee pahimmillaan viikkoa kuluvan listan jälkeen) orja.
Ja paskapalkalla tietty muut sielusi työlle.
Meillä on kuulemma työpaikalla suurimmalla osalla allekirjoitettuna sopimus, jolla lepoaikaa suostutaan lyhentämään.
Itse en ole tuota allekirjoittanut, mutta jostain kumman syystä siltikin tulee näitä 22 -> 7/8 -lepoaikoja listoissa vastaan. Pitäisi varmaan olla kohta jo yhteydessä jonnekin...