Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Keinoja: miten jaksaa kun ei siedä miehensä lapsia?
31.10.2019 |
Miten te muut uusperheissä saatte pidettyä itsenne koossa kun kumppanin lapset herättää inhoa ja raivoa?
Tietenkin käyttäydyn lapsia kohtaan aina ystävällisesti ja huomautan kun siihen aihetta on. Kohtelen normaalisti. En näytä ikäviä tunteita heille. Pääasiassa tietenkin mies kasvattaa heitä.
Voin vaan itse kauhean huonosti tässä tilanteessa. Miten saisi omat tunteensa hallintaan ja voisi paremmin? Ero ei ole vaihtoehto.
Ja joo tiedän jo etukäteen että olen ihmishirviö jne bullshit. Sitä en nyt tullut kysymään vaan millaisia keinoja teillä kohtalotovereilla on?
Kommentit (250)
Mun oma elämä on jo paskana mut jos yhtään voin auttaa muita siis tulevia joiden elämät aiotaan paskoa vi# un itsekkäiden vanhempien toimesta, niin pliis pliis pliis jos on iha pakko erota nii erokkaa mut älkää alkako oleen tai ainakaan muuttako yhteen sen ELÄMÄNNE RAKKAUDEN kanssa. Siis jos yhtään välitätte omista lapsistanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieheni lapset on "ihan kivoja", mutta pysyn poissa silloin kun ovat isällään. Minulla on onneksi oma asunto, missä vietän sinkkunaisen elämää silloin kun isällä on lapsiviikko. Lasten äiti yrittää myös kovasti tunkea mieheni elämään. Muutti kesällä "lasten takia" 200 km:n päästä lähemmäs, eikä ole siitä lähtien antanut meille rauhaa edes lapsettomina päivinä vaan tekee tikusta asiaa. Ehdottelee kaikenmaailman risteilyjä "perheenä" (mihin minä en tietenkään osallistuisi) ja yhteisiä Lintsi -päiviä. Kutsuu myös luokseen syömään (ei minua). Sen seurauksena lapset on alkaneet ärsyttää minua kun ne on äidille suora linkki isään.
Tottakai se exä on täys pska. Sinun miehesihän ei kykene exällesi sanomaan, että asialliset välit riittää, mitään erityiseen ei ole tarvetta edes lasten takia. Ei ole lasten vika, jos miehesi on saamaton vätys. Miehesi käytös pitäisi ärsyttää eikä lasten olemassa olo.
Itse tuon kokeneena sanon, on kohtuutonta syyllistää uutta puolisoa. Siinä kireydessä oltiin yli kymmenen vuotta, ei saanut sanoa mitään ei pahaa ei hyvää.
Koko ajan lapsi tahtoi oman äidin luo, aina nujerrettiin.
Miten helppoa oli ulkopuolisten hakea syytä minusta. Lapsen takia -hokema muuttui aina vaan tyhmemmäksi, koska oli kyse vain aikuisten kunniasta.
Vierailija kirjoitti:
Mun oma elämä on jo paskana mut jos yhtään voin auttaa muita siis tulevia joiden elämät aiotaan paskoa vi# un itsekkäiden vanhempien toimesta, niin pliis pliis pliis jos on iha pakko erota nii erokkaa mut älkää alkako oleen tai ainakaan muuttako yhteen sen ELÄMÄNNE RAKKAUDEN kanssa. Siis jos yhtään välitätte omista lapsistanne.
Miksi ei saisi muuttaa? Aika usein käy niin että ne lapset tulee tehtyä nuorena väärän ihmisen kanssa ja se elämän rakkaus ja kumppani löytyy myöhemmin. Ei kai se lapsi mikään loppuelämän yksinäisyyden tuomio ole?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni lapset on "ihan kivoja", mutta pysyn poissa silloin kun ovat isällään. Minulla on onneksi oma asunto, missä vietän sinkkunaisen elämää silloin kun isällä on lapsiviikko. Lasten äiti yrittää myös kovasti tunkea mieheni elämään. Muutti kesällä "lasten takia" 200 km:n päästä lähemmäs, eikä ole siitä lähtien antanut meille rauhaa edes lapsettomina päivinä vaan tekee tikusta asiaa. Ehdottelee kaikenmaailman risteilyjä "perheenä" (mihin minä en tietenkään osallistuisi) ja yhteisiä Lintsi -päiviä. Kutsuu myös luokseen syömään (ei minua). Sen seurauksena lapset on alkaneet ärsyttää minua kun ne on äidille suora linkki isään.
Tottakai se exä on täys pska. Sinun miehesihän ei kykene exällesi sanomaan, että asialliset välit riittää, mitään erityiseen ei ole tarvetta edes lasten takia. Ei ole lasten vika, jos miehesi on saamaton vätys. Miehesi käytös p
Tiedän, että mieheni on vellihousu ja tietenkin se ärsyttää paljonkin. Lasten äitikin tietää tämän ja siksi tekee näitä kaikenmaailman omituisuuksia. Mies haluaisi, että kaikilla olisi vain kivaa eikä kukaan riitelisi mistään, mutta kun minä en halua äitiä meidän suhteeseen mukaan eikä äiti taas haluaisi minun olevan siinä. Silti ihmettelen tuota äidin toimintaa yrittää väkisin tulla meidän väliin, vaikka isä ei ole hänestä yhtään innoissaan. Päinvastoin, yrittää jollain tasolla ylipäätään sietää ko. naista. Lasten äiti on ihan suoraan jopa sanonut miehelleni, että yrittää päästä minusta eroon, jotta he voisivat olla ydinperhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun oma elämä on jo paskana mut jos yhtään voin auttaa muita siis tulevia joiden elämät aiotaan paskoa vi# un itsekkäiden vanhempien toimesta, niin pliis pliis pliis jos on iha pakko erota nii erokkaa mut älkää alkako oleen tai ainakaan muuttako yhteen sen ELÄMÄNNE RAKKAUDEN kanssa. Siis jos yhtään välitätte omista lapsistanne.
Mikäs siinä nyt niin paskana on?
Isän naisystävä vihasi minua ja siskoani. Olimme alakoululaisia. Hän joi paljon, huusi ja oli pelottava. Kun isä ei ollut kotona tilanteet kärjistyi hirveiksi ja hän uhkaili meidät hiljaisiksi. Isälle ei uskallettu kertoa koskaan mitä se nainen meille teki. Retuuttaminen ja töniminen, tukasta repiminen. Kaikki muuttui entistä hirveämmäksi kun saimme kaksi pikkusisarusta. Olimme ihan roskaa. Välttelimme iskä-viikonloppuja. Nähtiin sitten isää jossain mäkkärissä. Nyt aikuisena mietin miten ihmeessä isä ei koskaan huomannut mitään. Olisiko hän puuttunut asiaan, sillä naisella oli valtaote myös isään. Erosivat kun pikkusisarukset oli alakoulussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ulkopuolinen olo ollenkaan! En minäkään lapsellista miestä olisi halunnut mutta eipä tuolle jälkikäteen mitään voi.
Mun mielestä toimivin parisuhde on silloin kun molemmilla on omakin elämä ja sitten myös se yhteinen. Ei tämäkään varmasti kaikille sovi ja jotkut haluavat kaiken olevan yhteistä. On meilläkin yhteinen koti ja tekemiset mutta tehdään asioita myös erillään. Niin ja ihan kiittää pitää asiallisesta viestistäsi aika vihamielistä porukkaa täällä!
Ok, olen myös parisuhteissani aina ollut hyvin itsenäinen, joten varmaan periaatteessa onnistuisi sulkea tuo osa puolison elämää pois.
Silti tuntuisi itsestä erikoiselta pysytellä poissa tuosta, tai siis en varmaan jotenkin pystyisi pysymään etäällä, jos puolisolla olisi lapsia. Pidän lapsista ja esim. sukulaislasten kanssa leikin, pelaan, hölmöilen ja teen kaikkea, kun näemme. En pysty olemaan heillekään mikään kasvoton etäinen sukulaistäti, jonka kanssa vaihdetaan pari sanaa ja sitten lähdetään omiin touhuihin. Siksi varmaan tietoisesti ja aktiivisesti olenkin aina vältellyt näitä uusperhekuvioita, koska en vaan osaisi olla puuttumatta ja osallistumatta :D
Mutta kiva kuulla, että homma toimii oikeasti noin :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun oma elämä on jo paskana mut jos yhtään voin auttaa muita siis tulevia joiden elämät aiotaan paskoa vi# un itsekkäiden vanhempien toimesta, niin pliis pliis pliis jos on iha pakko erota nii erokkaa mut älkää alkako oleen tai ainakaan muuttako yhteen sen ELÄMÄNNE RAKKAUDEN kanssa. Siis jos yhtään välitätte omista lapsistanne.
Miksi ei saisi muuttaa? Aika usein käy niin että ne lapset tulee tehtyä nuorena väärän ihmisen kanssa ja se elämän rakkaus ja kumppani löytyy myöhemmin. Ei kai se lapsi mikään loppuelämän yksinäisyyden tuomio ole?
Kyllä ne lapset voi tulla tehtyä väärän kanssa yli 3-kymppisenäkin kun alkaa ikäpaniikki iskeä päälle. Done that!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen pitäisi tietää perustaessaan uusperheen, että saa samalla toisen osapuolen lapsetkin. Moni on sanonut, ettei kannata perustaa uusperhettä jos ei ole valmis hyväksymään ja jopa rakastamaan toisen lapsia. Siitä pitää lähteä liikkeelle.
Tämä. Itselläni muodostui kyllä enemmänkin ongelmaksi miehen kasvatustyyli. Tai pikemminkin sen puute. Sitten, jos minä koitin hoitaa sitä kasvatusta, koska lapsi selvästi oireili turvattomuuttaanja haki minusta turvaa (eikä miehestä) meillä ollessaan, niin sekään ei käynyt. Ei aanut kritisoida tai jos minä komensin, niin minulle oltiin vihaisia.
Erohan siinä tuli, mutta väittäisin, että useammin kyse on siitä kasvatuksesta eikä siitä lapsesta. Ellei nyt satu olemaan joku aivan mahdoton nepsytapaus tms.
Ikävä kyllä menin naimisiin ihmisen kanssa, jolla oli lapsia. Seurauksena että hän ja lapsensa ovat kaikki kaikessa ja minä en ole mitään. Mikään ei minulle kuulu eikä mitään hyvää minulle saa sanoa, sen sijaan kyllä puoliso lapsineen saa moittia vaikka mistä.
Olen niin loppu tähän tilanteeseen, että en tiedä jaksanko edes erota vai päätänkö päivät oman käteni kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä nykyisessä ajassa et voi (et saa) kasvattaa muiden lapsia. Ongelmia tulee ennemmin tai myöhemmin, viimeistään murkkujen kanssa. Jos tulee ero, sinulla ei myöskään ole mitään oikeuksia lapsiin.
Kannattaa harkita, ennen kuin lähtee tällaiseen suurperheunelmaan.
Ap ei taida ottaa neuvoja vastaan, sanoisin muuten, että lähde pois. Ei saisi olla pahoja ajatuksia lapsia kohtaan. Ne nimittäin näkyy päälle päin eikä myöskään voi olla vaikuttamatta teidän suhteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni lapset on "ihan kivoja", mutta pysyn poissa silloin kun ovat isällään. Minulla on onneksi oma asunto, missä vietän sinkkunaisen elämää silloin kun isällä on lapsiviikko. Lasten äiti yrittää myös kovasti tunkea mieheni elämään. Muutti kesällä "lasten takia" 200 km:n päästä lähemmäs, eikä ole siitä lähtien antanut meille rauhaa edes lapsettomina päivinä vaan tekee tikusta asiaa. Ehdottelee kaikenmaailman risteilyjä "perheenä" (mihin minä en tietenkään osallistuisi) ja yhteisiä Lintsi -päiviä. Kutsuu myös luokseen syömään (ei minua). Sen seurauksena lapset on alkaneet ärsyttää minua kun ne on äidille suora linkki isään.
Tottakai se exä on täys pska. Sinun miehesihän ei kykene exällesi sanomaan, että asialliset välit riittää, mitään erityiseen ei ole tarvetta edes lasten takia. Ei ole lasten vika
Jos exä on tosiaan sanonut miehellesi, että haluaa ydinperheen takaisin ja sinusta eroon, niin tarkistuttaisin tämän ko. exällä. Jos myöntää sanoneensa niin, niin sitten tekisin miehelle selväksi, että nyt loppuu joko meidän suhde tai sinun vellihousuus. Jos taas ilmenisi, että ei ole sanonut mitään sellaista, niin sitten vaatisin mieheltä selityksen, että mitä hlvettiä se on tommosta valehdellu. Haluaako itse takaisin vai mistä on kyse?
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä menin naimisiin ihmisen kanssa, jolla oli lapsia. Seurauksena että hän ja lapsensa ovat kaikki kaikessa ja minä en ole mitään. Mikään ei minulle kuulu eikä mitään hyvää minulle saa sanoa, sen sijaan kyllä puoliso lapsineen saa moittia vaikka mistä.
Olen niin loppu tähän tilanteeseen, että en tiedä jaksanko edes erota vai päätänkö päivät oman käteni kautta.
Ehdota kumppanille kahta asuntoa. Nykyinen vaihtoon, jos on liian kallis. Tilalle yksi vähän pienempi ja halvempi ja toinen vielä pienempi ja halvempi. Vaadi päästä sinne asumaan. Käyt sitten isommassa voimien mukaan leikkimässä perhettä. Niin ne muutkin tekee. On mökkejä ja työasuntoja, ilman niitä kuvio ei kestäisi.
Vierailija kirjoitti:
Itse tuon kokeneena sanon, on kohtuutonta syyllistää uutta puolisoa. Siinä kireydessä oltiin yli kymmenen vuotta, ei saanut sanoa mitään ei pahaa ei hyvää.
Koko ajan lapsi tahtoi oman äidin luo, aina nujerrettiin.
Miten helppoa oli ulkopuolisten hakea syytä minusta. Lapsen takia -hokema muuttui aina vaan tyhmemmäksi, koska oli kyse vain aikuisten kunniasta.
Kuka syyllisti? Itse lähiäitinä olen kokenut syyllistämistä exän taholta nyt ainakin. Tätä nykyä myös aikuiset lapset syyllistävät ties mistä enempi tai vähempi. Ehkä se auttaa heitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen pitäisi tietää perustaessaan uusperheen, että saa samalla toisen osapuolen lapsetkin. Moni on sanonut, ettei kannata perustaa uusperhettä jos ei ole valmis hyväksymään ja jopa rakastamaan toisen lapsia. Siitä pitää lähteä liikkeelle.
Tämä. Itselläni muodostui kyllä enemmänkin ongelmaksi miehen kasvatustyyli. Tai pikemminkin sen puute. Sitten, jos minä koitin hoitaa sitä kasvatusta, koska lapsi selvästi oireili turvattomuuttaanja haki minusta turvaa (eikä miehestä) meillä ollessaan, niin sekään ei käynyt. Ei aanut kritisoida tai jos minä komensin, niin minulle oltiin vihaisia.
Erohan siinä tuli, mutta väittäisin, että useammin kyse on siitä kasvatuksesta eikä siitä lapsesta. Ellei nyt satu olemaan joku aivan mahdoton nepsytapaus tms.
Meillä taas oli niin päin, että miestä ei häirinnyt oikeastaan mikään mitä lapsi teki. Kun ehdotin että pitäisikö tehdä yhteiset säännöt kotiin joiden noudattamisesta molemmat meistä huolehtivat niin se ei miehelle sopinut vaan hänen mielestään se komentaa jota häiritsee.
Ongelma tuossa kuviossa on vain se, että eihän lapsi voi tietää mitä häneltä odotetaan jos mitään sääntöjä ei ole. Toisaalta en myöskään suostu ottamaan mitään pahiksen roolia kun miestä ei oikeasti häirinnyt mikään ei pieni eikä iso asia. Ei se että teinillä oli arki-iltana kavereita huudattamassa musiikkia aamuyölle asti eikä se että lapsi ei koskaan pessyt käsiään, ei wc-käynnin jälkeen, ei ulkoa tullessa eikä syömään mennessä. Lasten kasvatus olisi jäänyt tyystin minulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun oma elämä on jo paskana mut jos yhtään voin auttaa muita siis tulevia joiden elämät aiotaan paskoa vi# un itsekkäiden vanhempien toimesta, niin pliis pliis pliis jos on iha pakko erota nii erokkaa mut älkää alkako oleen tai ainakaan muuttako yhteen sen ELÄMÄNNE RAKKAUDEN kanssa. Siis jos yhtään välitätte omista lapsistanne.
Miksi ei saisi muuttaa? Aika usein käy niin että ne lapset tulee tehtyä nuorena väärän ihmisen kanssa ja se elämän rakkaus ja kumppani löytyy myöhemmin. Ei kai se lapsi mikään loppuelämän yksinäisyyden tuomio ole?
Tässä jälleen yksi esimerkki itsekkäästä ihmisestä, jossa uudet ja uudet rakkaudet ovat kaikki kaikessa ja " vanhat "lapset joutavat romukoppaan.
Älkää helvetissä tehkö lapsia ollenkaan kärsimään. Keskittykää nyt vain itseenne ja uusiin rakkauden kohteisiinne.
eri kirjoittaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun oma elämä on jo paskana mut jos yhtään voin auttaa muita siis tulevia joiden elämät aiotaan paskoa vi# un itsekkäiden vanhempien toimesta, niin pliis pliis pliis jos on iha pakko erota nii erokkaa mut älkää alkako oleen tai ainakaan muuttako yhteen sen ELÄMÄNNE RAKKAUDEN kanssa. Siis jos yhtään välitätte omista lapsistanne.
Mikäs siinä nyt niin paskana on?
No vaikka se kun tunnet olevas paska ja aina vaivoina ja syöt ja ylipäätään oot olemas. Vaikka se.
Alue: Aihe vapaa
Jos tässä aloituksessa olisi kyse siitä miten itseään äitipuolena pitävä hehkuttaisi miten mukavaa on kun miehen lapset ovat menossa heille ja vaikka kysyisi mitä kivaa voisivat tehdä yhdessä vastaukset olisivat pelkkää nälvintää miten joo varmasti niistä lapsistakin on "tooooosi hauskaa" mennä isän luo kun siellä on joku random muija (ei mitään merkitystä kauanko on yhdessä oltu) ja naureskeltaisiin miten sä et ole mikään äiti ja ne lapset inhoaa sua.
Nyt taas kun ongelma on toisinpäin niin vastaukset on näitä miten hirveä ihminen sitä onkaan kun ei toisen lapsista tykkää!
Joten mielestäni paras ratkaisu on että jokainen hoitaa ihan itse ne lapsensa oli uutta puolisoa tai ei.