Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Keinoja: miten jaksaa kun ei siedä miehensä lapsia?
31.10.2019 |
Miten te muut uusperheissä saatte pidettyä itsenne koossa kun kumppanin lapset herättää inhoa ja raivoa?
Tietenkin käyttäydyn lapsia kohtaan aina ystävällisesti ja huomautan kun siihen aihetta on. Kohtelen normaalisti. En näytä ikäviä tunteita heille. Pääasiassa tietenkin mies kasvattaa heitä.
Voin vaan itse kauhean huonosti tässä tilanteessa. Miten saisi omat tunteensa hallintaan ja voisi paremmin? Ero ei ole vaihtoehto.
Ja joo tiedän jo etukäteen että olen ihmishirviö jne bullshit. Sitä en nyt tullut kysymään vaan millaisia keinoja teillä kohtalotovereilla on?
Kommentit (250)
Muistat, että ne on vaan lapsia, jotka ovat täysin syyttömiä tilanteeseen. Ja että suurin syy siihen, miksi he inhottavat on se, että he muistuttavat olemassaolollaan miehen eksästä.
T: Uusperheen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ollut tosi vaikeaa sopeutua koska avomiehen lapsi on aivan erilainen kaikin puolin kuin itse olen. Olen viime aikoina yrittänyt joka päivä luoda suhdetta lapseen puhumalla hänelle jotain mukavasti. Jos en juttele lapselle, inhon tunne kasvaa omassa päässä isommaksi. Kun kohtaan hänet oikeasti, hän tuntuu heti inhimilliseltä ja mukavammalta. Tällä tavoin olen saanut vastenmielisyyttä vähenemään huomattavasti.
Otan myös paljon aikaa itselleni poissa kotoa. Vuodet kuluu ja tämä on ohimenevä aika.
Ensiksi, miksi piti muuttaa yhteen? :(
Voitko vähän avata sitä, että miksi et siedä heitä? Onko siihen joku syy vai onko heidän olemassaolossaan tarpeeksi syytä? Jos et osaa kertoa, niin suosittelen, että varaat ajan psykologilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi, miksi piti muuttaa yhteen? :(
Juuri tällaiset kommentit ovat todella hyödyllisiä ja äärimmäisen viisaita ja auttavat ap:n tilanteessa! Hyvä, jatka samaan malliin! Olet korvaamaton!
Vierailija kirjoitti:
Jätä se siika
Kyllä tuollainen siika kannattaa heittää takaisin järveen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisen pitäisi tietää perustaessaan uusperheen, että saa samalla toisen osapuolen lapsetkin. Moni on sanonut, ettei kannata perustaa uusperhettä jos ei ole valmis hyväksymään ja jopa rakastamaan toisen lapsia. Siitä pitää lähteä liikkeelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa etsiä joku taho jolle tunteensa voi purkaa. Ystävä tai sitten ammattilainen. Varmasti parhaiten toimisi joku, jolta samassa tilanteessa olevana saisi vertaistukea. Kun saa rauhassa (ja ketään loukkaamatta) päästellä "pahimmat höyryt" ulos, jaksaa kotona paremmin.
Jos lapsi ei tottele niin kuritus auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi, miksi piti muuttaa yhteen? :(
Juuri tällaiset kommentit ovat todella hyödyllisiä ja äärimmäisen viisaita ja auttavat ap:n tilanteessa! Hyvä, jatka samaan malliin! Olet korvaamaton!
Sama minullakin tuli mieleen. Ne ovat sen miehen lapsia koko loppuelämänsä ajan. Miksi ihmeessä muutit yhteen miehen kanssa, jonka lapsia et siedä.
"Ero ei ole vaihtoehto".
Onpas. Ero on aina vaihtoehto, ja AV-mammojen kohdalla 99% tapauksista paras vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni naisystävällä oli sama ongelma. Hän ratkaisi sen juomalla ja oikein kovasti joikin.
Paha vaan oli, että kännipäissään sitten tapasi pamauttaa kaikki kaunansa ulos. Saatiin kuulla, kuinka ollaan tultu pilaamaan heidän suhteensa jne.
Lapset huomaavat sen, ettet siedä heitä. Vaikka siis mitä tekisit. Lapset ovat tarkkoja. Ja niin, muistavat vielä 30 vuoden päästä sen, ettei heidän olemassaolonsa olisi ollut toivottua.
Riippuu siitä, kuinka paljon elät heidän kanssaan. Koko ajan, vuoroviikoin vai viikonloppuisin. Ku sinen tilanne, jos koko ajan. Silloin olisi vain pakko ajatella toisin.
Minun mieheni lapset käyvät vain joka toinen vkl, eli minun ei tarvitse sietää heitä. Nukun aamuisin pitkään, ja sen jälkeen teen omiani. Kasaan sille viikonlopulle kaikki ylimääräiset tehtävät.
Tietysti pohjalla on mieheni lupaus ennen yhteenmuuttoa ja naimisiinmenoa, että hän ei tule vaatimaan minulta yhtään mitään, mitä lapsiin tulee.
Itse tiesin alunperinkin että en ole lapsi-ihminen, en siedä melua ja muutenkin, oma aika on tärkeää. Siitä huolimatta löin hynttyyt yhteen miehen kanssa jolla lapset. Kun lapset oli pienempiä ja viikko-viikko, kaikki meno osaltani hyvin, oikein yllätyinkin miten hyvin sopeuduin lapsiperhe-elämään ja lapset ovat kivoja, ja tuntuivat myös tykästyvän minuun.
Mutta nyt kun vanhin jo kulkee omalla mopolla ja ovat muutenkin jo isompia, ei viikko-viikko ole enää kiveen hakattu ja lapset tulee ja menee miten sattuu, enenevissä määrin ovat meillä. Ja yllättäin nyt on itselläni raskainta, kun ei ole enää sitä varmaa rauhallista viikkoa, jolloin sai rauhassa latautua tulevaan lapsiviikkoon. Miehelle en halua asiasta valittaa, koska ajattelen jos tilanne olisi toisinpäin, lapset olisi minun lapsia, ja uusi mies valittaisi minulle siitä, kun nuo sun lapset on aina täällä? Ei tuntuisi kivalta.
Koitan setviä eteenpäin ajatellen, että kohta ovat aikuisia (ja koittamalla asettua lasten asemaan ja ajatella siltä kannalta), teen kodin ulkopuolella jotain yksinäni (lenkkeilyä,shoppailua) kun haluan omaa rauhaa. Jotain mindfullnes-ajattelua olen myös koittanut tehdä ja keskittyä miettimään, että asiat on kuitenkin aika hyvin, ollaan terveitä, ei ole rahahuolia jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätä se siika
Kyllä tuollainen siika kannattaa heittää takaisin järveen.
Kuha ei oo kuallu.
Meidän suhteessa samanlainen ongelma. Miehen lapsi on kasvatettu eritavalla mitä itse olisin kasvattanut ja on perusluonteeltaan aivan toinen ääripää kuin mitä itse olen. Olen yrittänyt vuoroviikoin vain purra hammasta, sietää, olla aikuinen jne. mutta voin äärettömän huonosti kun joudun joka toinen viikko patoamaan tunteita sisälleni. En haluaisi puuttua kasvatukseen, mutta välillä on ollut pakko joko suoraan tai välillisesti miehen kanssa keskustelemalla kun on ns. keittänyt yli lapsen käytöksen takia. Asia on suurimpia konfliktien aiheuttajia suhteessamme. Olisi varmaan pitänyt jo suhteen alussa käydä kummankin kasvatusperiaatteet ym. tarkkaan läpi, mutta eipä tullut lapsettomana mieleen...
Vierailija kirjoitti:
Isäni naisystävällä oli sama ongelma. Hän ratkaisi sen juomalla ja oikein kovasti joikin.
Paha vaan oli, että kännipäissään sitten tapasi pamauttaa kaikki kaunansa ulos. Saatiin kuulla, kuinka ollaan tultu pilaamaan heidän suhteensa jne.
Lapset huomaavat sen, ettet siedä heitä. Vaikka siis mitä tekisit. Lapset ovat tarkkoja. Ja niin, muistavat vielä 30 vuoden päästä sen, ettei heidän olemassaolonsa olisi ollut toivottua.
Mä yritän kaikkeni ettei mun miehen lapset koskaan huomaisi, etten jaksa heitä. Mulla kyse ei ole inhosta mikä johtuisi heistä. Kyse on pettymyksestä mieheen. Mies lupasi että tehdään yhteisiä lapsia ja avioliiton jälkeen asia muuttui. Joko siis eroan ja heitän kaiken pois tai heitän lapsihaaveen pois. Sen jälkeen kun olen yrittänyt sopeutua ajatukseen olla ilman omaa biologista lasta, mun ”äitivaihe” on kytkeytynyt pois päältä. Luulen että kyseessä on jokin psykologinen reaktio. Olen välttelevämpi lapsille, en hoida heidän asioitaan enää samalla tavalla. Sanon aina että kysykää isää/pyytäkää isältä. Olen ystävällinen ja kannustava mutta en kykene olemaan enää se sama ns äidillinen ihminen joka olin ennen. En tiedä muuttuuko tämä koskaan. Minua harmittaa mutta äidillisyyden avaaminen taas avaisi tuskan siitä etten saa omaa lasta. Niinpä mun on luotava eri identiteetti, sellainen jossa en ole kovin lapsirakas tai lasten kanssa oleminen ei tule luonnostaan. Vaan lapset on vähän niinkuin naapurin lapsia.
Alue: Aihe vapaa
Jos et pysty tekemään heille samalla tavalla kuin Hannulle ja Kertulle, niin ei auta kun sietää vaan. Muuten saat bitcin maineen. Toki voit puhua miehesi kanssa....jos se nyt mitään auttaa