Jouluapua avattu! Aiotko auttaa?
Minä en. Taas siellä toivotaan esim. 26-vuotiaille lapsosille lahjoja! Ja edelleen tehdään lisää muksuja, vaikka terveys pettänyt jo ajat sitten ja taloudellinen tilanne pysynyt huonona vuosikausia! Ihan ihmeellisiä selityksiä löytyy kyllä välillä noilta perheiden vanhemmilta, esim tämä: "Äiti ollut työttömänä kohta 2v. Paluu töihin ei ole vielä ajankohtaista, koska liika stressi ja huoli vienyt voimat hakea työtä."....
Kommentit (1206)
Luin myös itse epäuskoisena joitakin toiveita, listalla oli asioita joita en ikinä kehtaisi pyytää ketään kustantamaan mulle koska maksavat tolkuttomasti.
Sen sijaan kyyneleet sai silmäkulmaan ne jotka halusivat päästä edes sinne Särkänniemeen tai pizzalle, edes käytetyn polkupyörän ja tällaiseen itsekin mieluusti vähistäni lahjoitan. En tiedä kuinka Hope valitsee lapset/nuoret joille lahjoitukset menevät ja tarkistetaanko onko avuntarve oikea, sillä itselle jäi mielikuva monesta toiveesta että päällimmäisenä ehkä oli mahdollisimman kallis hyötyminen eikä oikea tarve. Mene ja tiedä.
Mulle itselle on opetettu lapsena että rahan eteen tehdään töitä että saa haluamiaan asioita ja jos rahaa ei ole niin niitä ei saa eikä voi olettaa että ne vasn tippuu nenän eteen. Moni lukioikäinen ja muu nuori joka on sopivan ikäinen tuosta listasta voisi jo hyvin etsiä osa-aikatöitä opiskelun oheen. Ilman muuta tuosta listasta kustannan mielelläni Särkänniemen reissua jne. mutta ei kai kukaan koko perheen etelänreissuja kustanna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla meni maku yhteen joulukeräykseen. Siinä siis sai valita ketä auttoi ja sitten sai kyseisen perheen yhteystiedot. Se ilmoitus oli tyyliin (muutamat jutut muutettu jottei tunnisteta) "Kolmelapsinen perhe Etelä-Pohjanmaalta on tiukassa taloudellisessa tilanteessa. Äiti opiskelee ja isä on jäänyt työttömäksi kaksi vuotta sitten. Perheellä on pulaa kaikesta. Lapset toivovat lahjaksi xxx yyy zzz." No sitten jostain syystä katsoin, löytyykö äidin vähän harvinaisemmalla nimellä osumaa FB:sta tai Instasta ja löytyi. Some täynnä kuvia perheen omakotitalosta ja ihan sisäkuviakin julkisena, tyyliin "tämän lampun tilasin tanskalaisesta verkkokaupasta, nyt en kyllä tilaa kotiin enää yhtään mitään :D " Lapsille hankittu merkkivaatteita ihan vähän aikaa sitten ja kotona kolme koiraa, joita vietiin koko ajan näyttelyihin ja trimmaukseen ja eläinlääkärille. Kuvista päätellen ainakin edellisenä kesänä oli menopelinä ollut uudehko farmari-Volvo, eikä kakkosautokaan huono ollut. Äiti myös postaili kuvia "uusista ripsien pidennyksistään" ja baarikierroksistaan ja kumpikin näytti tupakoivan, niillä tupakkarahoillakin olisi saanut jo lahjoja.
Ylipäätään tuli kyllä sellainen olo, että miksi pyytää ilmaisia lahjoja, kun rahaa kumminkin näyttää riittävän monenlaiseen touhuun. Ja onko ulkopuolisten velvollisuus auttaa lapsia silloinkaan, jos vanhempien elämänhallinta ja itsekkyys on sitä luokkaa, että koirille tilataan söpöstelyhaalarit ja kumisaappaat Jenkkilästä mutta lapsille ei ole "varaa" hankkia lapsille joululahjoja... että pitääkö tosiaan ulkopuolisten maksaa ja ostaa, jottei lapset kärsi, vai pitäisikö tämmöinen perhe jättää pärjäämään ihan itsekseen.
No, ehkä olen sitten kateellinen paska mutta otin yhteyttä keräyksen järjestäjään ja sanoin, etten voikaan oman tilanteeni takia avustaa perhettä, jakakaa yhteystiedot jollekin toiselle. Toki voi olla, että kaikki oli vaan feikattua insta-feikkiluxus-elämää mutta kyllä ne kauneushoidot ja kalliit autot sekä valkoinen sisustus, kalliit huonekalut ja lasten merkkivaatteet vaan toistui kuvista toiseen... ihmettelen myös ettei vanhemmat yhtään kelanneet että potentiaalinen avustaja saattaa katsoa sometilit???
Oisko niin että AUTO on ostettu kun isi oli vielä töissä.
Ehkäpä pohjoispohjanmaalla tarvii autoa?Oisko niin että koirulitkin ois hankittu kun on vielä ollut työpaikat?
Pitäiskö ruffet lopettaa?Tupakoinnin lopettaminen ei oo niin helppoo kuin luulet..
Kyllä sitä saa baarissakin välillä käydä.Nykynuoret löytää edullisia ripsipidennyspaikkoja (ripset saa 50 eur:lla)
No ois pitäny olla kristiitty köyhä perhe. lapsilla letit, äidillä meikitön naama.
Kuules nyt, jos äiti laittaa ripsiinsä 50€ sen sijaan että ostaisi sillä rahalla lapsille lahjoja niin silloin on IHAN TURHA ottaa jouluavustus-yhdistyksiin yhteyttä ja kerjätä lapsille ilmaisia lahjoja! Kun se elämä on sitä, että tiukemmassa taloudellisessa tilanteessa priorisoidaan. Itse olen tällä hetkellä kodinhoidontuella, ja mieheltä lähti yllättäen päiväraha- ja km-korvaukselliset reissutyöt pois, joten tulot laskivat selkeästi. Niin me ollaan sitten mm. laitettu pois turhat maksulliset tv-kanavat, ruvettiin ostamaan Alepan lappuliisan laputtamia aleruokia iltaisin, ja minä vähensin juurikin kauneudenhoidosta. Ennemmin laitan rahaa johonkin hyödylliseen kuin että kävisin kasvohoidoissa ja lapset ei saa siksi leluja. Haloo nyt vähän näitten kommenttien kanssa, mikähän uusavuton ihminen sinäkin olet, kun et ymmärrä priorisoinnin merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omaa auttamisen halun puutetta yritetään yllä nyt tässä ketjussa puolustella aika säälittävillä argumenteilla. Minkä lapsi sille voi että on liian monta sisarusta tai juoppo isä? Vaikka ei vanhempien valintoja hyväksykään, niin kai jotakuta lasta voi sentään ilahduttaa jos on vähänkään siihen varaa. Itse uskon siihen, että ihan kaikki hyvä minkä tekee vilpittömästi muiden hyväjsu, tulee itselleenkin kyllä vastaan. Moni hyväosaisista ei osaa edes arvostaa kaikkea sitä hyvää minkä on saanut osakseen ihan automaattisesti.
Moni hyväosaisista on TEHNYT TÖITÄ sen elintasonsa saamiseksi.
aivan, ja SITÄ TYÖTÄ TEHDÄKSESI SINÄ OLET SAANUT TYÖTÄ; eli joku toinen ei saanut sitä sinun työpaikkaasi, GET IT??
Eli, kun on avoin työpaikka, jota hakee 100 ihmistä, ja yksi saa, kuinka monta PYSYY TYÖTTÖMÄNÄ? 99 .
Sinä SAIT sen työpaikkasi tod.näk. 1:sukulaissuhteilla, 2: pärstäkertoimella, 3. sulla oli tissit esillä, ja huulipunaa. 4. kaverin kautta. 5. Asuit kaupungissa JOSSA OLI KYSEINEN FIRMA: laskeppa montako kaupunkia/kylää on jossa ei sitä firmaa ole? 6. koska sulla oli menestyneen ihmisen vaatteet päällä. Niinpä, tätä ei moni uskoisi, mutta rytkyjen kanssa ei mitään työtä irtoa, ei ainakaan asiakaspalveluun haluta palkata epäsiististi pukeutunutta/homssuista henkilöä, ja SE VAATII SITÄ RAHAA.
7. SUlla oli auto joka ON VAATIMUKSENA TODELLA USEIN työpaikan saamiseksi, ainakin täällä itä-suomessa missä asun. Eläkä edes kuvittele että täällä olisi toimivaa julkista liikennettä. HAHHA!!
8. Olit pätevin ja kaunein kaikista hakijoista, joka tarkoittaa että SINULLA ON KERTYNYT SUKUPOLVIEN TAKAA MENESTYSTÄ JA OHJAUSTA joka on edellytys että edes olet päässyt kouluun, hoitanut sen menestyksekkäästi, ja vielä olet pirteän näköinen haastattelussa. ELI KUULUT SIIHEN 50% HYVÄOSAISIA JO SYNTYESSÄSI.
Tämä oli oikeasti hyvä kirjoitus. Kuvastaa hyvin monen yhteistukien varaan elämänsä ja perheensä perustavien ajattelutapaa. Mitään ei kannata edes yrittää, koska kaikki muut saavat haluamansa hopealautasella tekemättä itse sen eteen yhtään mitään. Ja tämä ajattelutapa iskostetaan myös omiin lapsiin.
On tehty tutkimus että vastoinkäymiset muovaavat kasvojen ilmettä
Niinpä työnantaja palkkaa sen jolla asiat on jo valmiiksi hyvin
Just näin. Vanhempien kasvojen ilmeiden vuoksi ei lastenkaan kannata opiskella mitään, koska viduiksi menee kuitenkin.
Vai oisko niin että vanhemmilla on vaikeaa, ei jakseta panostaa lapsiin, lapsilla vaikeaa, varttuvat joten myös nuorena vaikeaa ja sitten myös kasvojen ilmeet jo muovautuneet ja aikuisena vaikeaa. Jos tuo tutkimus pitää paikkansa. Tottakai siitä huolimatta kannattaa yrittää ja kannustaa lapsia yrittäämään ja opiskelemaan.
Kyllähän se huono-osaisuus periytyy ja työssäolevien lapset saa ne kesätyöpaikat jne. ja sittne ihmetelleen että miten parikymppinen ei ole ollut koskaan edes kesätöissä.

Siis mitä mä just luin
Jos on varaa tupakkaan ja viinaan..niin semmoisten lapset ei ansaitse mitää lahjoja.
Viekööt tyhjät pullot kauppaan ja ostakoot niillä rahoilla lapsilleen joulun

Sun naamassa niistä ripsistä ei oo mitään hyötyä...siksi sulla ei oo niitä

Pitäisikö koirat myös lopettaa?
Entäs se auto?

No ne lapset ansaitsisivat lahjat mutta miten tuollaisia lapsia voi auttaa? Jos vanhemmille on oma napa se tärkein niin tiedä vaikka myisivät ne lahjoituslahjat pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tukiverkostoa ei perheellä ole ja sukulaisten kanssa huonot välit."
Voi voi.
Tämä oli kyllä mun mielestä tarpeettoman ilkeä kommentti. Huonot välithän ei ole välttämättä oma vika, niin kuin ei myöskään tukiverkoston puute.
Tarvitseeko tuollaista erikseen mainita? Ei kai sukulaisten tehtävä ole kenenkään joulua kustntaa, vaikka olisi hyvätkin välit. Tulee vähän mieleen, että tilkitään tuokin vaihtoehto ennen kuin joku ehtii ehdottaan. Anteeksi, ei ole tarkoitus pahoittaa mieliä lisää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla meni maku yhteen joulukeräykseen. Siinä siis sai valita ketä auttoi ja sitten sai kyseisen perheen yhteystiedot. Se ilmoitus oli tyyliin (muutamat jutut muutettu jottei tunnisteta) "Kolmelapsinen perhe Etelä-Pohjanmaalta on tiukassa taloudellisessa tilanteessa. Äiti opiskelee ja isä on jäänyt työttömäksi kaksi vuotta sitten. Perheellä on pulaa kaikesta. Lapset toivovat lahjaksi xxx yyy zzz." No sitten jostain syystä katsoin, löytyykö äidin vähän harvinaisemmalla nimellä osumaa FB:sta tai Instasta ja löytyi. Some täynnä kuvia perheen omakotitalosta ja ihan sisäkuviakin julkisena, tyyliin "tämän lampun tilasin tanskalaisesta verkkokaupasta, nyt en kyllä tilaa kotiin enää yhtään mitään :D " Lapsille hankittu merkkivaatteita ihan vähän aikaa sitten ja kotona kolme koiraa, joita vietiin koko ajan näyttelyihin ja trimmaukseen ja eläinlääkärille. Kuvista päätellen ainakin edellisenä kesänä oli menopelinä ollut uudehko farmari-Volvo, eikä kakkosautokaan huono ollut. Äiti myös postaili kuvia "uusista ripsien pidennyksistään" ja baarikierroksistaan ja kumpikin näytti tupakoivan, niillä tupakkarahoillakin olisi saanut jo lahjoja.
Ylipäätään tuli kyllä sellainen olo, että miksi pyytää ilmaisia lahjoja, kun rahaa kumminkin näyttää riittävän monenlaiseen touhuun. Ja onko ulkopuolisten velvollisuus auttaa lapsia silloinkaan, jos vanhempien elämänhallinta ja itsekkyys on sitä luokkaa, että koirille tilataan söpöstelyhaalarit ja kumisaappaat Jenkkilästä mutta lapsille ei ole "varaa" hankkia lapsille joululahjoja... että pitääkö tosiaan ulkopuolisten maksaa ja ostaa, jottei lapset kärsi, vai pitäisikö tämmöinen perhe jättää pärjäämään ihan itsekseen.
No, ehkä olen sitten kateellinen paska mutta otin yhteyttä keräyksen järjestäjään ja sanoin, etten voikaan oman tilanteeni takia avustaa perhettä, jakakaa yhteystiedot jollekin toiselle. Toki voi olla, että kaikki oli vaan feikattua insta-feikkiluxus-elämää mutta kyllä ne kauneushoidot ja kalliit autot sekä valkoinen sisustus, kalliit huonekalut ja lasten merkkivaatteet vaan toistui kuvista toiseen... ihmettelen myös ettei vanhemmat yhtään kelanneet että potentiaalinen avustaja saattaa katsoa sometilit???
Oisko niin että AUTO on ostettu kun isi oli vielä töissä.
Ehkäpä pohjoispohjanmaalla tarvii autoa?Oisko niin että koirulitkin ois hankittu kun on vielä ollut työpaikat?
Pitäiskö ruffet lopettaa?Tupakoinnin lopettaminen ei oo niin helppoo kuin luulet..
Kyllä sitä saa baarissakin välillä käydä.Nykynuoret löytää edullisia ripsipidennyspaikkoja (ripset saa 50 eur:lla)
No ois pitäny olla kristiitty köyhä perhe. lapsilla letit, äidillä meikitön naama.
Siis mitä mä just luin
Jos on varaa tupakkaan ja viinaan..niin semmoisten lapset ei ansaitse mitää lahjoja.
Viekööt tyhjät pullot kauppaan ja ostakoot niillä rahoilla lapsilleen joulun
Mä luulen että oli hiukan väärää ihmistä stalkattu! Työttömällä ei kyllä tuollaiseen yksinkertaisesti ole varaa.
Itselläkin harvinainen nimi ja tästä syystä saanut pari yhteydenottoa en toki jouluavusta mutta muissa samantapaisissa jutuissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omaa auttamisen halun puutetta yritetään yllä nyt tässä ketjussa puolustella aika säälittävillä argumenteilla. Minkä lapsi sille voi että on liian monta sisarusta tai juoppo isä? Vaikka ei vanhempien valintoja hyväksykään, niin kai jotakuta lasta voi sentään ilahduttaa jos on vähänkään siihen varaa. Itse uskon siihen, että ihan kaikki hyvä minkä tekee vilpittömästi muiden hyväjsu, tulee itselleenkin kyllä vastaan. Moni hyväosaisista ei osaa edes arvostaa kaikkea sitä hyvää minkä on saanut osakseen ihan automaattisesti.
Moni hyväosaisista on TEHNYT TÖITÄ sen elintasonsa saamiseksi.
aivan, ja SITÄ TYÖTÄ TEHDÄKSESI SINÄ OLET SAANUT TYÖTÄ; eli joku toinen ei saanut sitä sinun työpaikkaasi, GET IT??
Eli, kun on avoin työpaikka, jota hakee 100 ihmistä, ja yksi saa, kuinka monta PYSYY TYÖTTÖMÄNÄ? 99 .
Sinä SAIT sen työpaikkasi tod.näk. 1:sukulaissuhteilla, 2: pärstäkertoimella, 3. sulla oli tissit esillä, ja huulipunaa. 4. kaverin kautta. 5. Asuit kaupungissa JOSSA OLI KYSEINEN FIRMA: laskeppa montako kaupunkia/kylää on jossa ei sitä firmaa ole? 6. koska sulla oli menestyneen ihmisen vaatteet päällä. Niinpä, tätä ei moni uskoisi, mutta rytkyjen kanssa ei mitään työtä irtoa, ei ainakaan asiakaspalveluun haluta palkata epäsiististi pukeutunutta/homssuista henkilöä, ja SE VAATII SITÄ RAHAA.
7. SUlla oli auto joka ON VAATIMUKSENA TODELLA USEIN työpaikan saamiseksi, ainakin täällä itä-suomessa missä asun. Eläkä edes kuvittele että täällä olisi toimivaa julkista liikennettä. HAHHA!!
8. Olit pätevin ja kaunein kaikista hakijoista, joka tarkoittaa että SINULLA ON KERTYNYT SUKUPOLVIEN TAKAA MENESTYSTÄ JA OHJAUSTA joka on edellytys että edes olet päässyt kouluun, hoitanut sen menestyksekkäästi, ja vielä olet pirteän näköinen haastattelussa. ELI KUULUT SIIHEN 50% HYVÄOSAISIA JO SYNTYESSÄSI.
Tämä oli oikeasti hyvä kirjoitus. Kuvastaa hyvin monen yhteistukien varaan elämänsä ja perheensä perustavien ajattelutapaa. Mitään ei kannata edes yrittää, koska kaikki muut saavat haluamansa hopealautasella tekemättä itse sen eteen yhtään mitään. Ja tämä ajattelutapa iskostetaan myös omiin lapsiin.
On tehty tutkimus että vastoinkäymiset muovaavat kasvojen ilmettä
Niinpä työnantaja palkkaa sen jolla asiat on jo valmiiksi hyvin
Just näin. Vanhempien kasvojen ilmeiden vuoksi ei lastenkaan kannata opiskella mitään, koska viduiksi menee kuitenkin.
Vai oisko niin että vanhemmilla on vaikeaa, ei jakseta panostaa lapsiin, lapsilla vaikeaa, varttuvat joten myös nuorena vaikeaa ja sitten myös kasvojen ilmeet jo muovautuneet ja aikuisena vaikeaa. Jos tuo tutkimus pitää paikkansa. Tottakai siitä huolimatta kannattaa yrittää ja kannustaa lapsia yrittäämään ja opiskelemaan.
Kyllähän se huono-osaisuus periytyy ja työssäolevien lapset saa ne kesätyöpaikat jne. ja sittne ihmetelleen että miten parikymppinen ei ole ollut koskaan edes kesätöissä.
Todennäköisesti juuri noin, mutta siitä huolimatta hankitaan lisää lapsia, vaikkei edellisiinkään jakseta panostaa.
Tämä on oikeasti surullinen ilmiö. Yhteiskunta - ja siten myös lasten ja nuorten maailma - polarisoituu. Peruskoulussa opetus menee heikoimpien oppilaiden ehdoilla. Jos em perheen lapsi onkin fiksu ja välkky, hän etenee edelleen koulussa vain heikoimpien oppilaiden ehdoilla eikä saa kotoa sellaista tukea koulunkäyntiinsä, mitä hyväosaisempien perheiden lapset saavat. Kaverit valikoituvat yhä useammin samanlaisista lähtökohdista olevien kesken eivätkä huono-osaiset lapset pääse edes näkemään, että elämä voi olla toisenlaistakin kuin omassa perheessä. Lapsessa voi olla vaikka kuinka paljon potentiaalia parempaan elämään, mutta hän saa vain sen yhden mallin eli vanhempiensa mallin. Tällainen lapsi elää eräänlaisessa henkisessä suossa, josta ylös pääseminen on vaikeaa. Varsinkin, kun ylös pitää nousta ihan yksin.
Kyllä köyhä saa haaveilla. Mutta jos haluaa jotain voi myös suunnitella miten haaveet toteuttaa. Joo puolet on oikeasti sairaita ja ei itse pysty. Toinen puoli on vain saamatonta ja ei viitsi itse ponnistella tavoitteisiin
Vierailija kirjoitti:
Lapsen on hyvä oppia, etteivät lahjat tipu puusta. Eli siis, jos on köyhyyttä ja iso perhe, niin on kohtuutonta pyytää 3-5 eri PS4-peliä ja kalliita merkkihuppareita vierailta ihmisiltä yhdelle lapselle, eli siis yhteensä vaikkapa 20 peliä. Edes työssäkäyvien lapset eivät niitä saa. Tämä pitäisi huomioida.
Olen itse alkoholistivanhempien lapsi, isä oli vankilassa lapsuuteni ajan. Saimme sen verran kaikkea, että pärjäsimme. En saanut hienoja lahjoja, joten minulle oli alusta asti selvää, että opiskelen ja hankin hyvän ammatin. Taas serkkuni perhe kerjäsi jo silloin kaiken, joten serkkuni oppi, että hänelle kuuluu paremmat tai ainakin samat asiat kuin työssäkäyvien lapsille.
Minä olen nykyään yliopistossa opettajana, serkkuni elää tuilla. Serkku kerjäilee noissa ja myy sitten "turhat" pois ja valittaa, jos viisi lastaan saavat liian halpoja tai tylsiä pelejä tai vaatteita. Hän suuttui, kun sai itse Diorin hajuveden kevään mallistosta, vaikka olisi halunnut syksyn uutuuden. Hänellä on ihan hämärtynyt käsitys siitä, millaista on tavallisten työssäkäyvien elämä. Hän itse matkustaa joka vuosi kerran tai kaksi ulkomaille, eikä hän ymmärrä, etteivät työssäkäyvät ainakaan enempää matkusta, vaan valittaa tästäkin.
En ollut lahjakas tai viisas, enkä ole edelleenkään. Silti kovalla työnteolla kirjoitin hyvät paperit lukiosta ja pääsin yliopistoon. Ei vastuuta voi aina sysätä muille omista toimista.
N31
Kannattaa myös muistaa, että vaikka sinä oletkin pärjännyt, niin osa ei ihan oikeasti kykene opiskelemaan tai töihin (masennus, traumaperäinen stressihäiriö, paniikkihäiriö, ahdistus yms.) jos lapsuus tai nuoruus on ollut vaikea. Se ei ole aina itsestä kiinni, vaikka kuinka haluaisi.

Itse olen myös huonoista oloista lähtöisin.
Kaikilla ei ole älyä ja ulkonäköä .
Itselläni on molemmat.
Lisäksi halusin pärjätä elämässä..
Mutta kaikista on silti pidettävä huoli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla meni maku yhteen joulukeräykseen. Siinä siis sai valita ketä auttoi ja sitten sai kyseisen perheen yhteystiedot. Se ilmoitus oli tyyliin (muutamat jutut muutettu jottei tunnisteta) "Kolmelapsinen perhe Etelä-Pohjanmaalta on tiukassa taloudellisessa tilanteessa. Äiti opiskelee ja isä on jäänyt työttömäksi kaksi vuotta sitten. Perheellä on pulaa kaikesta. Lapset toivovat lahjaksi xxx yyy zzz." No sitten jostain syystä katsoin, löytyykö äidin vähän harvinaisemmalla nimellä osumaa FB:sta tai Instasta ja löytyi. Some täynnä kuvia perheen omakotitalosta ja ihan sisäkuviakin julkisena, tyyliin "tämän lampun tilasin tanskalaisesta verkkokaupasta, nyt en kyllä tilaa kotiin enää yhtään mitään :D " Lapsille hankittu merkkivaatteita ihan vähän aikaa sitten ja kotona kolme koiraa, joita vietiin koko ajan näyttelyihin ja trimmaukseen ja eläinlääkärille. Kuvista päätellen ainakin edellisenä kesänä oli menopelinä ollut uudehko farmari-Volvo, eikä kakkosautokaan huono ollut. Äiti myös postaili kuvia "uusista ripsien pidennyksistään" ja baarikierroksistaan ja kumpikin näytti tupakoivan, niillä tupakkarahoillakin olisi saanut jo lahjoja.
Ylipäätään tuli kyllä sellainen olo, että miksi pyytää ilmaisia lahjoja, kun rahaa kumminkin näyttää riittävän monenlaiseen touhuun. Ja onko ulkopuolisten velvollisuus auttaa lapsia silloinkaan, jos vanhempien elämänhallinta ja itsekkyys on sitä luokkaa, että koirille tilataan söpöstelyhaalarit ja kumisaappaat Jenkkilästä mutta lapsille ei ole "varaa" hankkia lapsille joululahjoja... että pitääkö tosiaan ulkopuolisten maksaa ja ostaa, jottei lapset kärsi, vai pitäisikö tämmöinen perhe jättää pärjäämään ihan itsekseen.
No, ehkä olen sitten kateellinen paska mutta otin yhteyttä keräyksen järjestäjään ja sanoin, etten voikaan oman tilanteeni takia avustaa perhettä, jakakaa yhteystiedot jollekin toiselle. Toki voi olla, että kaikki oli vaan feikattua insta-feikkiluxus-elämää mutta kyllä ne kauneushoidot ja kalliit autot sekä valkoinen sisustus, kalliit huonekalut ja lasten merkkivaatteet vaan toistui kuvista toiseen... ihmettelen myös ettei vanhemmat yhtään kelanneet että potentiaalinen avustaja saattaa katsoa sometilit???
Oisko niin että AUTO on ostettu kun isi oli vielä töissä.
Ehkäpä pohjoispohjanmaalla tarvii autoa?Oisko niin että koirulitkin ois hankittu kun on vielä ollut työpaikat?
Pitäiskö ruffet lopettaa?Tupakoinnin lopettaminen ei oo niin helppoo kuin luulet..
Kyllä sitä saa baarissakin välillä käydä.Nykynuoret löytää edullisia ripsipidennyspaikkoja (ripset saa 50 eur:lla)
No ois pitäny olla kristiitty köyhä perhe. lapsilla letit, äidillä meikitön naama.
Siis mitä mä just luin
Jos on varaa tupakkaan ja viinaan..niin semmoisten lapset ei ansaitse mitää lahjoja.
Viekööt tyhjät pullot kauppaan ja ostakoot niillä rahoilla lapsilleen joulun
Alkoholistien lapsille ei saa antaa mitään.
TRahat menee kurkusta alas.
Haaveilla saa, kunhan ei odota, että joku muu ne haaveet kustantaa. Haaveilu ei maksa mitään. Monilla tuilla elävillä tuntuu ihan hämärtyneen se, paljonko tavallisella työssäkäyvällä perheellä (varsinkin jos yh) jää asuinkulujen yms. jälkeen ruokaan, vaatteisiin ja vaikka niihin joulujuttuihin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä köyhä saa haaveilla. Mutta jos haluaa jotain voi myös suunnitella miten haaveet toteuttaa. Joo puolet on oikeasti sairaita ja ei itse pysty. Toinen puoli on vain saamatonta ja ei viitsi itse ponnistella tavoitteisiin
Saamattomien lapsia tulee auttaa seuraavasti:
Ei mitään lahjoituksia..oppivat että kerjääminen ei kannata.
öyhyys on tavallaan Jumalan lahja ja kaikella on merkityksensä. Jumala tekee hyvän ja pahan. Ilman Jumalaa ei mitään tapahtua vois.
Tehdään aihe vapaasta kristillinen
klo 11:49 | 25.10.2019
Kun Herra antaa kaksi polkhua. Kaksi polkua Hän antaa.
Kivisen ja okaisen, vaikeaselkoisen tien ja se toinen tie on suora ja täynnä nautintoja, niin kumman valitset?
Siitä tässä on nyt kyse.
Muistakaa että todellisuus on kipua ja kärsimystä. Nautinto ja hurskastelu on valhetta.
Herra kyllä lievittää kipua ja kärsimystä.
Kärsimys ja kipu jalostaa sielua. Niin se on juustiinsa niin!
Luterilainen tapa on paras tapa ja kivuliain tapa päästä taivaisten valtakuntiin. AMEN!
Oikein esimerkkikartta elämänhallinnan ongelmista. Sääliksi läy lapsia.
Kakkahattutäti kirjoitti:
Mietin, voisiko jossain tukea vähävaraisesta perheestä ponnistavaa nuorta, joka opiskelee yliopistolla?
Opiskelijoiden tuet ovat paljon heikommat kuin työttömillä.
Minä en ihan periaatteessa anna kenellekään työttömälle rahaa tai tavaraa, sillä tekemisestä palkitaan, ei tekemättömyydestä. Näin yhteiskunta toimii.
Jos näille ihmisille antaa rahaa ja tavaraa, se vahvistaa heidän uskoaan siihen, että tekemättömyys kannattaa.
Täällä on kyllä kovia asenteita. Ei ihme, että moni häpeää pyytää apua tai tukea... Moni työtön hakee aktiivisesti töitä ja haluaisi kovasti vakkaritöitä, yhteen työpaikkaan voi olla satoja hakijoita. Automatisaatio on syönyt työpaikkoja eikä töitä yksinkertaisesti riitä kaikille. Työttömyys ei ole mitään kivaa oleilua, vaan henkisesti raskas kokemus. Se epävarmuuden ja alempiarvoisuuden tunne oli kamalaa. On ihan tutkittukin, että pitkittyessään työttömyys alentaa niin fyysista kuin psyykistä hyvinvointia. Toki osa käyttää valitettavasti systeemiä hyväkseen, mutta moni aidosti haluaisi töitä ja varmuutta elämään. Olen katsonut vierestä muutaman läheisen työttömyyskamppailua ja nähnyt, miten se hiljalleen alkaa syömään ihmistä. Nykyään opiskelen, mutta kamppailen edelleen sairauksien kanssa. Toivoisin vähän enemmän myötätuntoa ja empatiaa heitä kohtaan, jotka eivät ole omasta tahdostaan työttömiä. Työttömiä on monenlaisia: on tohtoreita, on konkurssin tehneitä, on akateemisia, on duunareita ja sitten niitä nistipummeja. Näin nuorena ihmisenä vähän hirvittää tulevaisuus, kun ei edes yliopisto takaa töitä tosin kuin ennen vanhaan vaan käveltiin töihin.
miksi köyhä ei saa haaveilla”, ”köyhä ei ole koskaan oikeutettu haaveisiin” tai ”köyhän pitäisi olla kiitollinen sukista ja säkillisestä porkkanoita”. Niin no, empä tiiä. Mut jos sä olet ns köyhä ilman mahdollisuutta ruokkia tai vaatettaa lastasi niin kyllä mä oletan sun olevan kiitollinen ehkä pienemmistäkin asioista mitä jengi pystyy omien rahkeidensa ja auttamisenhalunsa puitteissa antamaan. En missään tapauksessa ymmärrä miksi mun pitäisi rahoittaa merkkivaatteita tai high tech kamaa sun lapsille, kun en sitä jaa omillenikaan.