Voiko käydä niin, että edellisen suhteen lapset "unohtuu" kun tulee lapsi nykyiseen suhteeseen?

Niinpä. Äitipuolen syyksi lasketaan, jos isä ei halua tavata lapsia. Vaikka päätös on 100% isän.

Kakkahattutäti kirjoitti:

Niinpä. Äitipuolen syyksi lasketaan, jos isä ei halua tavata lapsia. Vaikka päätös on 100% isän.

Ehdottomasti päätös on isän, mutta uudella puolisolla voi olla yllättävänkikn paljon vaikutusvaltaa miehen päätöksiin. Jos näyttää selvästi, että lasten kylään tuleminen tai heidän kanssaan ajanvietto on vastenmielistä tai vihjailee erolla, kun ei ehkä kykenekään suhteeseen lapsellisen kanssa, voi rakastunut mies pelästyä ja tehdä kaikkensa pitääkseen uuden naisen kuvioissa.

Uusi puoliso voisi myös tukea miehen isyyttä. Niinhän niiden lähivanhempienkin pitää tehdä. Kannustaa miestä näkemään ja yrittää itsekin tutustua, vaikka alussa olisikin hankalaa. Ja niitä yhteisiä lapsia ei kannattaisi alkaa heti parin ensimmäisen vuoden aikana hankkimaan (minusta ei ollenkaan) vaan antaa lapsille aikaa tutustua ja tottua uuteen perheeseen.

Tämä pätee myös toiseen suuntaan, ei vain miesten etäisien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Kakkahattutäti kirjoitti:

Niinpä. Äitipuolen syyksi lasketaan, jos isä ei halua tavata lapsia. Vaikka päätös on 100% isän.

Ehdottomasti päätös on isän, mutta uudella puolisolla voi olla yllättävänkikn paljon vaikutusvaltaa miehen päätöksiin. Jos näyttää selvästi, että lasten kylään tuleminen tai heidän kanssaan ajanvietto on vastenmielistä tai vihjailee erolla, kun ei ehkä kykenekään suhteeseen lapsellisen kanssa, voi rakastunut mies pelästyä ja tehdä kaikkensa pitääkseen uuden naisen kuvioissa.

Uusi puoliso voisi myös tukea miehen isyyttä. Niinhän niiden lähivanhempienkin pitää tehdä. Kannustaa miestä näkemään ja yrittää itsekin tutustua, vaikka alussa olisikin hankalaa. Ja niitä yhteisiä lapsia ei kannattaisi alkaa heti parin ensimmäisen vuoden aikana hankkimaan (minusta ei ollenkaan) vaan antaa lapsille aikaa tutustua ja tottua uuteen perheeseen.

Tämä pätee myös toiseen suuntaan, ei vain miesten etäisien kanssa.

Ehkä rakastumisvaiheessa äitipuolella on valtaa näin tehdä, mutta kun ruusunpunaiset lasit mieheltä tipahtavat vuoden parin sisällä, niin päätös on isällä.

Olen siis kirjoittaja 99, äitipuoli. En katso, että minun kuuluu tukea mieheni isyyttä. Alussa yritin, mutta se oli kaatua minun niskaani. Mies katsoi, että kun minä ehdotan jotain lasten kanssa tehtäväksi, tulee minun olla siinä mukana. Ja kun olin mukana, niin huomasin kohta miehen löhöävän sohvalla ja olevani yksin siellä keittiössä lapsen kanssa.

Ei tämä niin mene. Jos mies haluaa lastaan nähdä, niin viihdyttäköön ja hoitakoon tämän ihan itse. Minä en sitä tee, mutta en myöskään meneheidän väliinsä tai estä heidän suhdettaan.

Juuri näin.

Liikaa fasilitoimalla äitipuoli voi jopa invalidisoida isän ja lapsen suhdetta.

Pointtihan on, että isä itse haluaisi tavata lasta ja tehdä tämän kanssa asioita.

Se toteutuu usein parhaiten, jos uusi kumppani ei puutu asiaan millään tavalla.

Veljen ex-vaimo esti lasten tapaamiset (perättömiä rikosilmoituksia ym. kiusaa) monen vuoden ajan. Sitten kun veli meni uusiin naimisiin ja sai tästä liitosta lapsia, ex-vaimo alkoi mesota, että ensimmäisen liiton lapset on unohdettu. Ehkä se sitten asiasta tietämättömille näyttäytyy niin, että veli on unohtanut lapsensa, vaikka totuus on toinen.

Exällä ei ole lapsia uuden puolison kanssa, mutta silti omat lapset on unohtuneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kakkahattutäti kirjoitti:

Niinpä. Äitipuolen syyksi lasketaan, jos isä ei halua tavata lapsia. Vaikka päätös on 100% isän.

Ehdottomasti päätös on isän, mutta uudella puolisolla voi olla yllättävänkikn paljon vaikutusvaltaa miehen päätöksiin. Jos näyttää selvästi, että lasten kylään tuleminen tai heidän kanssaan ajanvietto on vastenmielistä tai vihjailee erolla, kun ei ehkä kykenekään suhteeseen lapsellisen kanssa, voi rakastunut mies pelästyä ja tehdä kaikkensa pitääkseen uuden naisen kuvioissa.

Uusi puoliso voisi myös tukea miehen isyyttä. Niinhän niiden lähivanhempienkin pitää tehdä. Kannustaa miestä näkemään ja yrittää itsekin tutustua, vaikka alussa olisikin hankalaa. Ja niitä yhteisiä lapsia ei kannattaisi alkaa heti parin ensimmäisen vuoden aikana hankkimaan (minusta ei ollenkaan) vaan antaa lapsille aikaa tutustua ja tottua uuteen perheeseen.

Tämä pätee myös toiseen suuntaan, ei vain miesten etäisien kanssa.

Ehkä rakastumisvaiheessa äitipuolella on valtaa näin tehdä, mutta kun ruusunpunaiset lasit mieheltä tipahtavat vuoden parin sisällä, niin päätös on isällä.

Olen siis kirjoittaja 99, äitipuoli. En katso, että minun kuuluu tukea mieheni isyyttä. Alussa yritin, mutta se oli kaatua minun niskaani. Mies katsoi, että kun minä ehdotan jotain lasten kanssa tehtäväksi, tulee minun olla siinä mukana. Ja kun olin mukana, niin huomasin kohta miehen löhöävän sohvalla ja olevani yksin siellä keittiössä lapsen kanssa.

Ei tämä niin mene. Jos mies haluaa lastaan nähdä, niin viihdyttäköön ja hoitakoon tämän ihan itse. Minä en sitä tee, mutta en myöskään meneheidän väliinsä tai estä heidän suhdettaan.

Olen aivan oikeassa. Mutta.. Kuinka voit olla tuollaisen miehen kanssa? Minä en tuota edes miehenä pidä. Vastuuntunnotonta keskenkasvuisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kakkahattutäti kirjoitti:

Niinpä. Äitipuolen syyksi lasketaan, jos isä ei halua tavata lapsia. Vaikka päätös on 100% isän.

Ehdottomasti päätös on isän, mutta uudella puolisolla voi olla yllättävänkikn paljon vaikutusvaltaa miehen päätöksiin. Jos näyttää selvästi, että lasten kylään tuleminen tai heidän kanssaan ajanvietto on vastenmielistä tai vihjailee erolla, kun ei ehkä kykenekään suhteeseen lapsellisen kanssa, voi rakastunut mies pelästyä ja tehdä kaikkensa pitääkseen uuden naisen kuvioissa.

Uusi puoliso voisi myös tukea miehen isyyttä. Niinhän niiden lähivanhempienkin pitää tehdä. Kannustaa miestä näkemään ja yrittää itsekin tutustua, vaikka alussa olisikin hankalaa. Ja niitä yhteisiä lapsia ei kannattaisi alkaa heti parin ensimmäisen vuoden aikana hankkimaan (minusta ei ollenkaan) vaan antaa lapsille aikaa tutustua ja tottua uuteen perheeseen.

Tämä pätee myös toiseen suuntaan, ei vain miesten etäisien kanssa.

Ehkä rakastumisvaiheessa äitipuolella on valtaa näin tehdä, mutta kun ruusunpunaiset lasit mieheltä tipahtavat vuoden parin sisällä, niin päätös on isällä.

Olen siis kirjoittaja 99, äitipuoli. En katso, että minun kuuluu tukea mieheni isyyttä. Alussa yritin, mutta se oli kaatua minun niskaani. Mies katsoi, että kun minä ehdotan jotain lasten kanssa tehtäväksi, tulee minun olla siinä mukana. Ja kun olin mukana, niin huomasin kohta miehen löhöävän sohvalla ja olevani yksin siellä keittiössä lapsen kanssa.

Ei tämä niin mene. Jos mies haluaa lastaan nähdä, niin viihdyttäköön ja hoitakoon tämän ihan itse. Minä en sitä tee, mutta en myöskään meneheidän väliinsä tai estä heidän suhdettaan.

Olen aivan oikeassa. Mutta.. Kuinka voit olla tuollaisen miehen kanssa? Minä en tuota edes miehenä pidä. Vastuuntunnotonta keskenkasvuisuutta.

Koska olen ottanut parisuhteen, ja mies on aivan timantti parisuhteessa.

Ei hän vastuuntunnoton ole millään ulottuvuudella. Tapaa lastaan jne., koska katsoo siten kantavansa vastuunsa. Hän ei vain ole isätyyppiä, eikä se minua haittaa.

Minäkään en ole äitityyppiä. Olen enemmän isätyyppiä.

Voisin hyvin olla faija ja nähdä lapsia pari päivää kuussa. Tavata niitä mäkkärissä ja antaa vähän taskurahaa.

Olisin ihan loistava faija.

Haluaako joku nainen hankkia mun kanssa lapsia geenimanipulaation avulla? Voiko kaksi munasolua lisääntyä keskenään?

Maksan kyllä elarit.

Kakkahattutäti kirjoitti:

Minäkään en ole äitityyppiä. Olen enemmän isätyyppiä.

Voisin hyvin olla faija ja nähdä lapsia pari päivää kuussa. Tavata niitä mäkkärissä ja antaa vähän taskurahaa.

Olisin ihan loistava faija.

Haluaako joku nainen hankkia mun kanssa lapsia geenimanipulaation avulla? Voiko kaksi munasolua lisääntyä keskenään?

Maksan kyllä elarit.

Sama täällä. Tai vuoroviikkovanhemmuus olisi myös kivaa.

Terv. Se lukihäiriöinen

Miehet! Omatkin unohtuvat kun mielistellään uuden hellun lapsia.

Näääh...Viikko kerrallaan on kyllä liikaa.

Faijalla on pitkät työpäivät ja pitäähän sitä keretä harrastuksiinkin, että jaksaa.

Musta sellainen päivä viikossa on jo ihan riittävä.

Sitten on se toinen ääripää: kun syntyy uusi lapsi niin halutaan ne edellisetkin siihen sekaan leikkimään "ydinperhettä". Siis vaikka näihin edellisiin lapsiin oltiin vähän/ei ollenkaan yhteydessä. Exälle vaan ilmoitetaan puun takaa, että olisi kiva, jos lapset muuttaisivat tänne vakituisesti, jotta saavat kokea Oikean Perhe-elämän.

Vierailija kirjoitti:

Sitten on se toinen ääripää: kun syntyy uusi lapsi niin halutaan ne edellisetkin siihen sekaan leikkimään "ydinperhettä". Siis vaikka näihin edellisiin lapsiin oltiin vähän/ei ollenkaan yhteydessä. Exälle vaan ilmoitetaan puun takaa, että olisi kiva, jos lapset muuttaisivat tänne vakituisesti, jotta saavat kokea Oikean Perhe-elämän.

Juu meillä kävi näin! Superisi uuden vaimonsa kanssa ehdotti, että meidän yhteiset lapset (3 kpl) muuttaisivat heille Oikeaan Perheeseen (heillä 2 lasta), koska pystyisivät tarjoamaan enemmän kuin minä yksinhuoltajana ja uusi vaimohan on oikein kasvatusalan ammattilainenkin (lastentarhanopettaja) ja kaikkea.

Lapset kieltäytyivät ehdottomasti, itse olisin voinut jopa harkita, koska olin yksin niin kauan vastannut kaikesta, kun isä eron jälkeen meni omissa menoissaan lapsia hyvin vähän tavaten, kunnes tapasi tämän uuden.

No, nyt hekin ovat eronneet ja eksä muuttanut ulkomaille uuden akan kanssa, joten varsin hyvä että eivät hänen vakaisiin oloihinsa muuttaaneet 😁 itse edelleen asun samassa talossa ilman parisuhdetta, töissä käyden. Ydinperhettä en voi tarjota, mutta vakautta kyllä.

Meillekin kävi vähän tämä toinen ääripää: eron jälkeen lapset jäivät vuoroviikkoasujiksi. Isä teki uuden lapsen. 

Kun lapseni halusivat teini-ikään tullessa lopettaa vuoroviikkoasumisen ja muuttaa kokonaan minun luokseni, niin isä haukkui heidät "te tuhoatte tämän perheen". 

ps. erosimme miehen toisen naisen (tämän nykyisen) takia. 

Vierailija kirjoitti:

Sitten on se toinen ääripää: kun syntyy uusi lapsi niin halutaan ne edellisetkin siihen sekaan leikkimään "ydinperhettä". Siis vaikka näihin edellisiin lapsiin oltiin vähän/ei ollenkaan yhteydessä. Exälle vaan ilmoitetaan puun takaa, että olisi kiva, jos lapset muuttaisivat tänne vakituisesti, jotta saavat kokea Oikean Perhe-elämän.

Eli tarvitaan ilmaisia lapsenlikkoja auttamaan niiden uusien naperoiden kanssa.

Ja sekin ois kiva, jos päästäisiin elareista. Eihän niille lapsille mitään tarvitse hankkia... Tuossahan ne menee sivussa, saavat nukkua makuupusseissa olohuoneen lattialla.

En ikinä tule ymmärtämään sitä miten joku voi hylätä/unohtaa oman lapsen. Halveksin kyseisiä ihmisiä ja olen sitä mieltä että eivät olisi saaneet lapsia hankkiakaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen niin onnellinen, ettei isäni saanut uuden kumppaninsa kanssa lapsia. Tämä uusi vaimo vierotti isää ja minua ilmankin sitä aivan tarpeeksi. Isäni siis kerran paljasti heidän yrittäneen lasta mentyään yhteen 🥺 Silloinhan sisaruspuoli ei haittaisi mitään, jos häntä pidettäisiin tasa-arvoisena aiemmpien lasten kanssa, vaan olisi kivakin, mutta tämä ei olisi tullut toteutumaan tässä tapauksessa, siitä olen varma, niin että korkeampi varjeli minua kyllä todellakin suuresti estäessään tuon tapahtumasta.

Vaimo onnistui vierottamaan isääni minusta ilmankin yhteisiä lapsia. Tai sillä lailla olisin voinut isääni tavata, että vaimo esittää isänikin roolin, vastaa isää ennen jne. Kun en tähän suotunut, tulkitsi sitä niin, että hylkäsin isäni. Joopa joo 😏

Minulla oli isääni oma, itsenäinen suhde, ja kun tämä ei vaimolle sopinut, niin hän esti isää tapaamasta minua, aivan turha selittää että minä hylkäsin isäni.

Nyt vaimo on leski ja koittaa olla niin mielin kielin suuntaani. Eihän hänen miehestään ole jäljellä enää muuta kuin minut ja minun lapseni.

Pahin pelkoni pienenä, kun vanhempani erosivat oli, että äitini olisi tehnyt lisää lapsia uuden miehensä kanssa. Eivät onneksi tehneet. Vanhemmalla iällä olen kysynyt äidiltäni suunnitelivatko he koskaan lapsia ja äitini sanoi, että hänen oli aina sitä mieltä, että lapsen tehtiin yhteen liittoon, joka ei valitettavasti kestänyt loppuun asti ja seuraavassa liitossa tärkeintä on aikuisten välinen suhde, ei lasten teko. Ei siis olisi halunnut tehdä lapsia kahdessa eri liitossa. Meitä ei hylätty ja vanhempani ja uudet puolisot tulevat hyvin toimeen keskenään. Mekin kaikki lapset tullaan äidin "uuden" miehen kanssa hyvin toimeen ja on toinen ukki meidän lapsillemme.

Vierailija kirjoitti:

En ikinä tule ymmärtämään sitä miten joku voi hylätä/unohtaa oman lapsen. Halveksin kyseisiä ihmisiä ja olen sitä mieltä että eivät olisi saaneet lapsia hankkiakaan.

Ainapa sitä ei kuule toiselta osapuolelta paljon kysellä haluaako isäksi! Todella moni sen kyllä selkeästi ilmaiseekin mutta kun naisen keho, naisen päätös. Kammottavaa pakottaa toinen vanhemmaksi. Jos lapsen päätyy pitämään vastoin toisen tahtoa niin peiliin voi katsoa sitten kun se isän hylkäämä lapsi oireilee.