Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vihaan mieheni itsekeskeistä käytöshäiriöistä 7v tytärtä

Apuva
14.10.2019 |

Onko täällä muita, jotka eivät vain voi sietää puolison entisestä liitosta/suhteesta olevaa lasta? Tytärtä? Miehen 7v tytär on jotenkin kasvatettu aivan kieroon. Ei kestä lainkaan sitä, että aikuiset puhuvat keskenään, keskeyttää ja kiljuu välittömästi. Käskyt tää jatkuvasti isäänsä, eli ei edes osaa koskaan kysyä nätisti mitään. Alkaa heti itkemään, kun ei pääse mäkkäriin.

Annoin hänelle nimpparilahjaksi kirjan, ja alkoi siitäkin itkemään, ja kysyi että eikö ole muka muuta, että mummi antoi paljon lahjoja?!? Olin aivan äimänkäkenä tuosta ja isä vain nauroi. Enpä enää anna tälle enää ikinä lahjoja. Miten jostain lapsista kasvatetaan niin huomion kipeitä ja itsekeskeisiä? Ei tottele mitään ja kun vähänkin tälle sanoo tiukemmin niin alkaa itkut ja pitää heti soittaa äidille.

Miten tuollainen lapsi tulee edes pärjäämään elämässä? Äiti soittaa isälle joka asiasta, esim. miksi lapsella meni uinnissa vettä nenään? Miksi taskussa on kiviä, miksi on polvessa mustelma? Mitäh?!?

Tiedän että viha-sana on liian voimakas, mutta miten tällaisessa pitäisi osata isän naisystävänsä toimia? Lapsi pitää kyllä minusta ja keksin meille aina tekemistä, kun olen käymässä. Tuntuu kuitenkin että lapsi pitää valtaa ja isä vain vikisee.. Voiko tällaiseen lapseen tottua ja suhtautua oikein?

Kommentit (228)

Vierailija
41/228 |
14.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Voiko tällaiseen lapseen tottua ja suhtautua oikein?"

Voi, tosin vaatii sinulta kasvamista aikuiseksi. Aikuinen ihminen hillitsee tunteensa ja ymmärtää avioeron satuttamaa lasta ja ymmärtää sen asian, että kyseessä on ihminen, joka on ollut tässä maailmassa seitsemän vuotta.

Seitsemän vuoden jälkeen joku "vihaa" tätä lasta.

Etsi vaan toinen suhde. Ei lapsen käytöksen takia vaan omien tunteidesi. Muista etsiä se suhde sellaisen miehen kanssa, jolla ei ole lapsia.

Eikö se enää olekaan niin, että kaikki tunteet ovat oikeita ja hyödyllisiä?

Vierailija
42/228 |
14.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa, että mies ei osaa tai uskalla asettaa rajoja eksälleen eikä lapselleen. Kannattaa keskustella asiasta miehen kanssa. Ellei mies kykene irtautumaan edellisestä suhteesta (mikä voi olla hyvin hankalaa, kun lapsen äiti ei selvästikään edes halua irroittautua), on uuden toimivan suhteen luominen hyvin hankalaa. Lapsen käytös on toissijaista, se on selkeästi seurausta vanhempien toiminnasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/228 |
14.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kauanko on vanhempiensa erosta? Lapsi voi oireilla eron aiheuttamasta kriisistä. Lapsi jo tuon ikäinen ahdistuu paljonkin, kun isä ja äiti ei ole enää yhdessä.

Tutun lapsenlapsi oli kertonut surullisena mummolleen, että minulla on niin paha olo kun ei ole enää omaa perhettä. Niin, että äiti, isä ja minä emme ole enää perhe. Noin oli kertonut 8v poika.

Vierailija
44/228 |
14.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tekee pahaa lukea tätä, ja otan osaa tilanteeseesi. Lapsen tilanne on kurja, ja sinä joudut sijaiskärsijäksi. Rajojen asettaminen uhmaiän aikana on epäonnistunut täydellisesti, ja miehen ja exän vioittunut parisuhdedynamiikka säteilee elämääsi. Huoh. Tuohon soppaan on vaikea keksiä mitään positiivista sanottavaa, joten latelen tähän nyt joitakin omia huomioita. Tarkoituksena ei siis ole loukata, vaan laajentaa perspektiiviä tilanteeseesi.

1. Lapsen rajattomuus on vanhempien vika, ei lapsen.

- Sinun antipatia lapseen johtuu lapsen psykologisesta kasvatusympäristöstä.

- Sinulla on täysi oikeus tuntea lasta kohtaan antipatiaa, jos käytös on tuollaista.

2. Lapsen kasvatusympäristön epäkohdat johtuvat vanhempien parisuhdedynamiikasta

- Äiti sabotoi tieten tahtoen isän auktoriteettia lapsen silmissä.

- Isä ei tee riittävästi ylläpitääkseen omaa auktoriteettia / psykologisia rajoja.

3. Mies ei suojele sinua tulehtuneen tilanteensa kerrannaisvaikutuksilta.

- Tytär ja eksä tekevät päätöksiä hänen puolestaan.

- Hän hyväksyy tilanteen, eikä aseta rajoja.

On hyvin mahdollista isän olevan mahdollistaja tilanteessa. Se, että eksä saa rajattomasti nipottaa yhdistettynä lapsen totaaliseen rajattomuuteen viittaa vuosikausia kestäneeseen asetelmaan, jossa isä on antanut häiriökäyttäytymisen rehottaa elämässään. Suosittelen sinulle Robert Gloverin kirjaa No more Mr Nice Guy, jossa puhutaan varsin selkeästi tämänkaltaisen mahdollistajan psyykestä ja ongelmista.

Kirjoituksessasi ei käynyt ilmi mikä kaikki on hyvää teidän parisuhteessa, ja mikä yhdistää teitä pariskuntana. On kuitenkin selvä, että näin kroonisia tilanteita ei synny tyhjästä. Vika ei ole tyttäressä, vaan isässä. Suosittelen sinua lukemaan tuon yllä mainitsemani kirjan, ja pohtimaan, millä lailla miehesi sopii tuon kirjan kuvailemaan muottiin.

Olen itse toiminut aikoinaan opettajana, ja nykyisin teen konsultointia erityisesti miehille. Rajojen asettaminen eksiin ja lapsiin on usein tapetilla, ja tätä taustaa vasten voin sanoa että sinulla on aika rankka tilanne päällä. Mielestäni sinun kannattaa myöntää itsellesi tilanteen vakavuus ja hyväksyä tunteesi. Sen jälkeen asettaa omat rajasi kuntoon (lapsi ei käyttäydy sinua kohtaan näin/ isä puolustaa sinun etuasi, eikä juokse tyttären ja exän talutusnuorassa). Sitten katsot, tapahtuuko mitään, ja onko miehesi oikeasti halukas tekemään tilanteeseen muutosta. Vinkki: Se näkyy teoissa ja tuloksissa, eikä sanoissa ja lupauksissa. Jos tilanne ei korjaannu, sinun on parempi hyvästellä tämä parisuhde. Loppupeleissä lähdet voittajana, koska pidemmällä aikavälillä olisit joka tapauksessa onneton ihmisen kanssa joka ei osaa asettaa rajoja.

Terveisin, rajojen asettelun oppinut iskä

Vierailija
45/228 |
14.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla oli suhde, jossa 4-vuotias tyttö oli tuollainen haasteellisempi tapaus. Siinä joutui vähän hankalaan välikäteen, kun äiti oli uhrautuvaa tyyppiä ja sanoi itsekin, että stressaa kun kaikki aika menee lapsen jälkien korjaamiseen ja itse sitten yritin itse edes jonkinlaista hillintää istuttaa tilanteeseen. No eihän tuollainen voi onnistua, toinen kokee sen kuitenkin sitten oman vanhempuutensa arvosteluna ja lopulta se varmaan vaikutti myös siihen että ero tuli.

Vierailija
46/228 |
14.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Erosta on jo 2,5v. Katselin koitan vanhoja videoita, joissa tyttö aina kiljui ja riehui. Esiintyi kameralle, heitteli leluja ympäriinsä, eikä tätä kielletty mistään. Päinvastoin ehkä rohkaistiin, kun tätä kuvattiin.. Mutta siis todella rauhatonta käytöstä. Isä ei edes huomaa kuulemma, kun tämä käskyttää tätä. Antaa aivan kaiken periksi ja tosiaan tuo exä ei kyllä asiaa helpota lainkaan.Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/228 |
14.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älkää hyvät ihmiset lähtekö uusperhesekoiluun. Helppo valinta. Pidän lapsista ja omiakin on. Naisystäväksi pääsee, mutta ei saman katon alle asumaan.

Käännä asia toisin päin. Jos lapsesi ovat sinulle 'kaikki kaikessa', niin entäpä jos rakkaan lapsesi tuleva puoliso pettää häntä ja jättää hänet. Toivotko, että lapsesi tämän takia elää elämänsä yksin ilman kumppanuutta, koska pitää rangaista siitä, että tehnyt lapsia ihmisen kanssa, joka hänet hylkäsi?

Anoppi on hyvä ja ottaa lapset hoitoonsa.

Vierailija
48/228 |
14.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kauanko on vanhempiensa erosta? Lapsi voi oireilla eron aiheuttamasta kriisistä. Lapsi jo tuon ikäinen ahdistuu paljonkin, kun isä ja äiti ei ole enää yhdessä.

Tutun lapsenlapsi oli kertonut surullisena mummolleen, että minulla on niin paha olo kun ei ole enää omaa perhettä. Niin, että äiti, isä ja minä emme ole enää perhe. Noin oli kertonut 8v poika.

Juuri tätä halusin itsekin kommentoida, miten ihmiset peukuttaa ap:n aloitusta kun siitä ei ilmene kaikki asiaan vaikuttavat faktat? Tuo kuinka kauan erosta on ja miten se on hoidettu ja ennen kaikkea millainen parisuhde on isällään ja äidillään ollut (paljon riitelyä tms.) ennen eroa vaikuttaa todella paljon tuon ikäisen lapsen käytökseen. Ei se vaan mene niin, että kun tapaa mukavan isämiehen (tai äitinaisen), niin se lapsi on kiltisti hiljaa sivussa kun uusi kumppani on paikalla. Erot on usein lapsille, ikätasosta riippuen, rankkoja, eikä kaikki suju kuin itsestään, vaan vaatii aktiivista työtä ympärillä olevilta aikuisilta. Ilmeisesti ap ei ole tähän valmis, joten kannattaisi etsiä sellainen kumppani, jolla ei lapsia ole. Tai sitten tapailee miestä ilman että tapaa tämän lasta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/228 |
14.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Erosta 2,5v ja riitelevät kuulemma paljon lapsen kuullen aina. Exä määräsi ihan kaiken miehen elämässä, ketä näkee ja salille ei saanut mennä töiden jälkeen jne. Lasta ei kuitenkaan kuulemma saanut lainkaan komentaa edes uhmaiässä. Exä siis määräsi näin. Kaikki mitä mies teki, teki väärin. Exän käytös oli hyvin marttyyrinomaista ja hallitsevaa. Sairas parisuhdekuvio.

Tuo aikaisempi kirjoitus Iskästä joka oppinut asettamaan rajat, oli todella hyvä. Niin täydellisen hyviä ja osuvia pointteja. Luen tuon miehelle illalla ja katson onko hän valmis ottamaan vastuuta kavasttajana ja myös minun ns. suojelijana. Itselläkin turvaton olo kun lapsi on kevissä. Saattaa koska vaan loukata, jos kyllästyy. Ap

Vierailija
50/228 |
14.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oireilisiko tässä erolapsi? Olet tullut hänen äitinsä paikalle, ei ihme, että yrittää pitää kynsinhampain isästään kiinni. Huono käytös on usein huomionhakua. Isän uusi taatusti tuntuu kilpailijalta mitä huomioon tulee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/228 |
14.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Noin ne avioero lapset käyttäytyvät.

Lapselle on hankalaa, kun ei voi elää kokonaisessa perheessä, jossa on aina molemmat, sekä isä että äiti.

Se kaikki huomio, minkä saisi päivittäin normaalissa perheessä, se täytyy nyt saada kaikkinensa lyhyessä ajassa, vkonloppuisin ja lomilla.

Hassua syyllistää pientä lasta, joka etsii vain rakkautta ja välittämistä.

Vierailija
52/228 |
14.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsi on käyttäytynyt tuolla tavalla aina. Ilman, että on naisia ollut edes kehissä. Miehelle tällainen käytös on kuulemma ollut vain ok, eikä ole edes huomannut. Nyt tietysti se huomataan, kun tämän näkee myös ulkopuolinen. Näin siis videoita, miten lapsi käyttäytyi isäänsä kohtaan kun ihan kahdestaan kun ovat olleet.. Mutta myönnän siis, ei tämä lapsen vika missään nimessä ole, vaan vanhempien, molempien..Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/228 |
14.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

totuustorvi kirjoitti:

Kun otat eronneen miehen, lapset tulevat samassa paketissa, halusit tai et. Et voi mitenkään väittää, että et tätä olisi etukäteen tiennyt. Olen tehnyt tietoisen valinnan, nyt näet mitä kaikkea se voi mukanaan tuoda.

Jos tilanne on sinulle liikaa, päätät suhteen etkä siirrä vihantunteita lapseen. Miehesi on hänet kasvattanut, ja jos on siinä noin epäonnistunut niin ei liene muutenkaan ihan laatukamaa.

Lasta ei kasvata pelkästään isä, jos lapsi asuu äitinsä luona...

Mutta ei mene pelkästään exänkään, lapsen äidin piikkiin kuten näissä jutuissa asia yleensä käännetään. Isä on ihan yhtä kyvykäs ja velvollinen huomauttamaan lasta, jos tämä esim. käyttäytyy huonosti juuri uuden naisystävän nähden. Eihän se exä ole paikan päällä, niin että turha sitä on mukaan vetää. 

Vierailija
54/228 |
14.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo mies on aivan täysi lapanen kahden kouluikäisen tyttönsä kanssa. Inhoan sitä näsäviisastelua, huutoa ja riehumista. Keskeyttää meidän puheet usein ja varmasti musta huomaavat etten pidä heistä. Sitten aina jos kiellän jotain niin "ETSÄ OO MEIJÄN ÄITI!!! SÄ OOT ILKEEEEEEEEE!". Olen rakastunut mieheen mutta kauan  mietin että kestänkö noita tyttäriä kun ovat niin pirskatin näsäviisaita ja ärsyttäviä. En siis aluksi tiennyt tätä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/228 |
14.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla vastaava kokemus ja ratkaisuni on se, että en tapaa miestä tämän isäviikolla. Saan siis joka toisen viikon puuhata omiani ja nauttia omasta rauhasta ja ystävistä, ne viikot joina lapsi on äidillään vietämme yhdessä. Win-win tilanne kaltaiselleni ihmiselle, joka kaipaa paljon omaa tilaa suhteessa

Päätin siis ryhtyä suhteeseen miehen kanssa, en hänen lapsensa joten näin tämä on meillä toiminut oikein hyvin.

Vierailija
56/228 |
14.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Apua miten karmeita ihmisiä. Älkää hei hankkiko lapsia. Huvittavaa miten avoimen vihamielisesti lähes jokainen täällä haukkuu lapsia ja heidän äitejään.

Sen sijaan tekisitte jotain rakentavaa ja katsoisitte ihan peiliin ja tutkisitte sitä omaa käytöstänne. Noin pahoilla asennevammoilla myös sitä ihku kullannuppumiestä, miltä todennäköisesti ne paskat ominaisuudet on suoraan saatu. Hyvät kasvuolosuhteet= sekopää äitipuolet osoittaa avoimesti vihaansa eikä siittimet vain osaa kasvattaa. Lastensuojelulla olisi kyllä töitä tuollaisissa talouksissa. Käy sääliksi niitä ihmisiä, jotka joutuu tuollaisten peräreikien myllytykseen.

Vierailija
57/228 |
14.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teiniketjussa täsmälleen sama aloitus,vain lapsen ikä eri. Että sillee.

Vierailija
58/228 |
14.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ärsyttäviä nämä samanlaisina toistuvat provot. Yksi ja sama kirjoittelee ketjua alusta loppuun, sen tunnistaa tyylistä helposti.

Mutta asiana ero on lapselle katastrofi. Perhe ja maailma hajoaa ja useimmat lapset ajattelevat, että se on heidän syynsä. Siinä lähtökohta.  

Vierailija
59/228 |
14.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Apuva kirjoitti:

Tämä tytär nukkuu vielä isänsä sängyssäni, ja heti kuulemma jos isä lähtee hetkeksi katsomaan esim TV tä ja lapsi herää niin alkaa kauhea itku ja isä ei saa mennä minnekään.. Miten voisin edes muuttaa yhteen. Muuten siis olen aina miehen asunnossa, paitsi toistaiseksi olen ollut pakotettu menemään omaan yksilön miehen "käskystä". En tosin tiedä, kestäisinkö edes katsella tuollaista käytöstä tämän enempää. Sieppaa niin että menee aina muutama päivä, kun "palaudun" siitä mitä näin.

Osittain tässä on toki jotain primitiivisiä mustasukkaisia tuntemuksia minulta, mutta kyllä tuo käytös minua vain ärsyttää tajuttomasti. Mietin vain, että voiko tällaiseen tosiaan tottua vai pitäisikö vain joutua luopumaan miehestä tämän pikkuriiviön takia. :( Ap

Lapsihan käyttäytyy ihan normaalisti. Pelkää ressukka, että isänsä hylkää kun kerran oma perhekin on hajalla ja sitten vielä pitäisi kestää jotain tuntematonta isän tyttöystävää..Isä on se elämän keskipiste kun isällään on.. eikä isänkään koti ole se oikea koti..hyvänen aika..ajattele sitä lasta ja mitä käy läpi..sinä olet aikuinen

Vierailija
60/228 |
14.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älkää hyvät ihmiset lähtekö uusperhesekoiluun. Helppo valinta. Pidän lapsista ja omiakin on. Naisystäväksi pääsee, mutta ei saman katon alle asumaan.

Tai sitten kasvattajaa niistä lapsistamme mukavia ihmisiä, eikä mt-nuoria.

Siinä tapauksessa ei kannata erota ja laittaa lasta heittopussiksi. Aikuisten valintoja nämäkin...

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kahdeksan kuusi