Vihaan mieheni itsekeskeistä käytöshäiriöistä 7v tytärtä

Kyllä tuollaisia lapsia on oikeasti, olen hoitanutkin niitä. Niistä tulee aikuisena varmaan niitä narsisteja/sosiopaatteja. En kyllä tiedä miten ratkaista ongelmaa. Varmaan välttelisin kyseistä lasta. Käytöstä enää vaikea korjata eikä ulkopuolinen sitä voi tehdä

Hei Ap!

Huomasin kommentistasi, että kirjoitukseni oli puhutellut sinua. Mainitsit, että aiot luetuttaa sen miehelläsi, joten laitan tähän vielä jotain pientä käytännön ohjeistusta positiiviseen rajojen asettamiseen.

Nämä kuviot ovat yllättävän yleisiä kaikissa eroon ja lapsiin liittyvissä tilanteissa, joten huokaise helpotuksesta, et ole yksin. Riippuu kuviosta, miten pahaksi tilanteet yltyvät, mutta peruskaava rajojen asettamiseen säilyy kuitenkin melko lailla samana.

1. Avainasemassa oman hyvinvoinnin ja onnistumisen kannalta on selkeä päätös lakata uhriutumasta. Olipa tilanne mikä tahansa, meillä on mahdollisuus uhriutua (exä sitä, exä tätä..., mies aina..., lapsi ei koskaan... jne.), tai ottaa vastuu 100% kaikesta mikä on omassa elämässä. Monesti altavastaajan rooliin joutuminen johtuu vuosien aikana tehdyistä myönnytyksistä, jotka ovat johtaneet vastapuolella perusteettoman kaikkivoipaisuuskuvitelman syntymiseen. Esim.:

- Kukaan ei voi estää aikuista ihmistä käymästä salilla, jos toinen on päättänyt tehdä niin.

- Riitaan tarvitaan aina kaksi. Jos toinen ei osallistu, se ei ole riita.

2: Kun päätös kontrollin ottamisesta takaisin on tehty, seuraa strategiavaihe. Strategiavaiheessa selkiytetään a: Mitä ollaan muuttamassa, ja b: Miten se aiotaan tehdä. Kehitetään periaatteet, ja toimintamallit, joiden mukaan aiotaan toimia. Ehdotuksia:

- Lasta suojellaan aikuisten riitelyltä.

- Lapselle esitellään uudet kodin käyttäytymismallit.

- Eksälle tehdään selväksi, ettei valta ulotu uuteen parisuhteeseen.

- Käytetään tervettä maalaisjärkeä. Periaatteet ja käytännöt muokataan sellaisiksi, että ne ovat hyödyksi kaikille asianosaisille.

3: Toteutusvaihe. Onnistuneen toteutusvaiheen kaksi kultaista sääntöä ovat a: Älä koskaan aseta rajoja, joita et pysty pitämään, ja b: Tee aina se, mitä sanoit tekeväsi mikäli sinun rajoja ei kunnioiteta. Usko tai älä, mutta nuo kaksi ovat AINA rajojen asettamisen keskiössä, jos jompi kumpi menee mönkään, niin koko homma karkaa käsistä. Tämä ei millään muotoa tarkoita sitä, että aletaan sikailemaan vastapuolen kustannuksella, päinvastoin. Rajojen asettajalta vaaditaan itsehillintää ja kylmäpäisyyttä, mutta ennen kaikkea pitkäjänteisyyttä ja hyväntahtoisuutta. Esim:

- Eksän räntteihin ei lähdetä mukaan. Kommunikaatio miehen ja eksän välillä on mahdollista vain, jos keskustelu on sivistynyttä. Joka kerta kun lipsuu, ilmoitetaan ettei kommunikoida enää tähän tyyliin, sitten luuri kiinni, chätti poikki jne. ---> Tämä on ns. rikkinäinen levysoitin - tekniikka. Perustuu selkeään oman viestin rauhalliseen toistamiseen, kunnes toinen osapuoli hyväksyy vuorovaikutuksen uudet säännöt.

- Jokaiseen eksän esilletuomaan huoleen ja asiaan otetaan kantaa. Kaikkeen ei kuitenkaan suostuta. Ilmoitetaan selkeästi mihin voidaan suostua, ja mihin ei. Tehdään omia parannusehdotuksia, ja pidetään aina kiinni siitä mitä ollaan sovittu. Osoitetaan käytännön kautta, että kannetaan vastuu kaikista lapseen liittyvistä asioista. Tätä kautta kommunikaatiovälit eksään pidetään yllä, ja annetaan asianmukaista tukea ja huomiota toisen kasvatustyölle. Toisin sanoen huomiota annetaan vain silloin, kun kommunikaatio on positiivista.

Toivotan teille molemmille jaksamista tilanteeseen, ja toivottavasti saatte näistä ajatuksista tarttumispintaa ja ideoita asioiden käsittelyyn.

Terv. Rajojen asettelun oppinut iskä

Samanikäiset tytöt miehellä ja samantyyppistä käytöstä näkyvillä, mutta ei nyt ihan noin räikeää. Erehdyin siis muuttamaan yhteen. Itkupotkuraivareita kun tulee pienikin pettymys/kielletään jostain, itkupotkuraivareita kun ruoka ei miellytä, vääntämistä ihan päivittäisistä rutiineista (nukkumaanmeno, syömään tulo, lähtö jonnekin...), näsäviisastelua ja isänsä käskyttämistä, toinen tytöistä roikkuu kuin takiainen ja hakee jatkuvaa huomiota isältään vaikka mies oikeasti viettää todella paljon aikaa lastensa kanssa lapsiviikolla.. Käytöksestä tulee lähinnä uhmaikäiset lapset mieleen, eikä pienet koululaiset. Ja isä vaan pahentaa tilannetta pyytelemällä, eikä suoraan käskyttämällä tyttäriään kun "ne on niin herkkiä että eivät kestä suoraa sanomista".

Lapsihan voi sairas, joku neurologinen häiriö, adhd tai vastaava.

Ne geenit, ne geenit!

Vierailija kirjoitti:

Tämäkin ketju toimii loistavana vahvistuksena sille miksi ei tullut omia lapsia.

se on just näin.

Eihän ne onnelliset äitipuolet tänne kirjoittelekaan avauksia. Ehkä pitäisi. Omassa piirissä tulee mieleen heti 2 naista, joille puolison lapset ovat todella rakkaita ja tärkeitä.

Isä ei ole kypsä isäksi, ja äiti on hysteerinen. Tyttö on ihan sekaisin ja käyttäytyy rajattomasti. Vanhemmat ovat kaiken lisäksi eronneet ja sinä olet uutena aikuisena mukana kuviossa. Tilanteeseen ei ole muuta ratkaisua kuin se, että isä ja äiti vetävät yhtä köyttä ja kasvattavat lasta samojen periaatteiden mukaisesti. Selkeät pelisäännöt auttavat myös lasta. Sinun tehtäväsi on olla yksi turvallinen aikuinen pienen, ahdistuneen tytön elämässä. Jos miehesi ei laita rajoja tytölle, sinun on vaikea saada mitään aikaan. Tyttö tarvitsisi myös terapiaa tunteidensa säätelyn oppimiseen. Seitsemänvuotiaalla on vielä hyvä ennuste; myöhemmin ongelmat pahenevat, ja pahimmassa tapauksessa hänestä kasvaa täysin pitelemätön teini. Auttakaa lasta yhdessä - vanhempien ero on hänelle pieni kuolema, siis todella stressaava asia.

Miehen siskon tyttö oli lapsena tuollainen, ja nyt lähes 30-vuotiaana sama meno jatkuu. Puoli sukua järjestelee tälle nuorelle naiselle edelleen mukavaa elämää. Onneksi asutaan kaukana, niin ei tarvitse useinkaan osallistua tuohon hullutukseen muuten kuin hämmästellen.

Näitä avauksia kirjoittelee vain just ne naiset, joilla ei itsellä ole lapsia ja ovat itsekin jääneet lapsen tasolle. Tuo otsikkohan on melko sairas. 7-vuotias on aika pieni lapsi, jonka ongelmat kumpuavat selvästi vanhempien käytöksestä. Sellainen vaatii todella kovaa panssaria ja halua kestää vaikeitakin tilanteita, joten en kyllä itse suosittelisi lähtemään suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on pieniä/alakouluikäisiä lapsia, ellei ole valmis kestämään sitä, että voi tulla paljonkin takapakkia ja jäädä tietyissä tilanteissa taka-alalle. Vanhempien tehtävä on johdattaa lapsen käytös raiteilleen, mutta en usko, että on järkevä idea, että iskän uusi nainen alkaa kertomaan kenen pillin mukaan tästä lähtien tanssitaan. 

Mä en kyllä voisi kuvitella ikinä seurustelevani miehen kanssa, joka on tehnyt lapsen, muttei osaa sitä kasvattaa (tai hakea diagnoosia jos lapsi on jotenkin erityistarpeinen). Ei voi olla kummoinen mieskään. Ap:llako ei rahkeet riitä parempaan?

Miksi et vihaa isää?

Lapsi on syytön kasvatukseensa.

Lapset on perseestä.

Vierailija kirjoitti:

"Miehen 7v tytär on jotenkin kasvatettu aivan kieroon. Ei kestä lainkaan sitä, että aikuiset puhuvat keskenään, keskeyttää ja kiljuu välittömästi. Käskyt tää jatkuvasti isäänsä, eli ei edes osaa koskaan kysyä nätisti mitään."

On muuten yleistä. Aivan itkettää katsoa ja kuunnella kun kakarat pyörittää showta ja käskyttää vanhempiaan vieraidenkin läsnäollessa, pahimmillaan vielä virnuilevat päälle.  Ja vanhemmat alistuneesti antaa tämän tapahtua.

Minulla kävi niin, että miesystäväni kuusivuotias lapsi keksi minusta perättömiä juttuja isälleen. Olimme syömässä, kun ovikello soi, ja mies meni avaamaan. Jonkin ajan kuluttua mies tuli takaisin ruokapöytään ja alkoi selittää innoissaan asiaa. Nauroimme yhdessä, jolloin lapsi sai raivarin, alkoi itkemään ja kertoi isälleen, kuinka olin haukkunut häntä isän ollessa ovella. Ihan yksityiskohtaisesti kertoi, millä sanoilla olin häntä nimitellyt ja uhkaillut jne. 

Mies lähtökohtaisesti näytti uskovan lasta. Aika suojaton olo tuli, koska tajusin, että lapsi voi tosiaan keksiä mitä tahansa. Lopetin suhteen.

Älkää pomppiko suhteesta toiseen

Oireet kuulostaa aika tutuilta,  lapsellamme todettiin lievä asperger  oireyhtymä viisitoista vuotiaana.

Eli taustalla saattaa olla jokin elimistössä joka aiheuttaa poikkeavaa käytöstä.

Itsekin aikoinaan ihmettelin mikä tytärtämme oikein vaivaa,  mutta kun sai diagnoosin oli helpompi ymmärtää häntä.

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä voisi kuvitella ikinä seurustelevani miehen kanssa, joka on tehnyt lapsen, muttei osaa sitä kasvattaa (tai hakea diagnoosia jos lapsi on jotenkin erityistarpeinen). Ei voi olla kummoinen mieskään. Ap:llako ei rahkeet riitä parempaan?

Komppaan niin tätä mielipidettä. Itse olen oppinut tämän ihan vaan kantapään kautta, enkä järjellä. Ei vaan yksinkertaisesti voinut tajuta, että näinkin kädettömiä ihmisiä on olemassa. Ja tuho ympärillä on valtavaa, sinä sitten mukaanlukien, hermot riekaleina. Kannattaa unohtaa tämä mies ja suhde.

Sirpa-Nadja, sinäkö se siellä?

Vierailija kirjoitti:

"Voiko tällaiseen lapseen tottua ja suhtautua oikein?"

Voi, tosin vaatii sinulta kasvamista aikuiseksi. Aikuinen ihminen hillitsee tunteensa ja ymmärtää avioeron satuttamaa lasta ja ymmärtää sen asian, että kyseessä on ihminen, joka on ollut tässä maailmassa seitsemän vuotta.

Seitsemän vuoden jälkeen joku "vihaa" tätä lasta.

Etsi vaan toinen suhde. Ei lapsen käytöksen takia vaan omien tunteidesi. Muista etsiä se suhde sellaisen miehen kanssa, jolla ei ole lapsia.

Vihdoinkin järkevä mielipide. Tätä ennen ei kukaan ollut sanallakaan viitannut siihen, miten paljon lapsen on täytynyt vanhempiensa erosta kärsiä. Ilmeisesti vanhemmatkaan eivät ole asialle pahemmin uhranneet ajatuksia. Tuntuu lapsiparka olevan myös vanhempiensa eripuran välikappaleena. Lyhyesti sanottuna: aikuiset olkaa aikuisia ja käyttäytykää kuten aikuisen kuuluu. Ei ole aikuismaista käytöstä vihata 7-vuotiasta lasta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älkää hyvät ihmiset lähtekö uusperhesekoiluun. Helppo valinta. Pidän lapsista ja omiakin on. Naisystäväksi pääsee, mutta ei saman katon alle asumaan.

Käännä asia toisin päin. Jos lapsesi ovat sinulle 'kaikki kaikessa', niin entäpä jos rakkaan lapsesi tuleva puoliso pettää häntä ja jättää hänet. Toivotko, että lapsesi tämän takia elää elämänsä yksin ilman kumppanuutta, koska pitää rangaista siitä, että tehnyt lapsia ihmisen kanssa, joka hänet hylkäsi?

Kumppanuutta voi olla ilman uusperhettäkin. Itse toivoisin, että lapseni laittaa lapsensa edun kaiken muun edelle. Aikuinen joutuu muutenkin joustamaan lasten vuoksi, miksei tässäkin.

Tytär oireilee isänsä uudesta suhteesta. Puhu miehellesi, että juttelee tyttärensä kanssa. Tytärtä luultavasti pelottaa, että isä hylkää hänet vuoksesi tai ei enää välitä hänestä. Miehsi taitaa olla vähän kädetön tässä asiassa, kun tilanne on jo päässyt tuohon pisteeseen.