Lue keskustelun säännöt.
Lapsiperheessä vierailu on tehokkain ehkäisykeino.
13.10.2019 |
Olin viikonloppuna käymässä ystäväni luona. Perheessä on kaksi pientä lasta. Taas naurattaa se, kun joku oman elämänsä asiantuntija avautui jossain lehdessä että syy vauvakatoon johtuu siitä, että moni ihminen ei enää näe tavallista perhe-elämää tai ole kertaakaan pitänyt vauvaa sylissään vielä 30-vuotiaanakaan.
Ainakin itselläni asia on päinvastoin. :D Vierailu lapsiperheessä saa aikaan halun syödä tuplamäärän e-pillereitä kun pääsen kotiin. Lapset ovat mukavia, ja nämä ystäväni lapset kivoja ja fiksuja, mutta voi luoja sentään en ikinä hankkisi moisia omaan kotiini. Kaikki, ihan kaikki on vaikeampaa kuin ilman lapsia. Naureskelin ääneen ystävälleni että on melko kaoottinen välipalatilanne käynnissä, vaikka mitään ei edes mennyt pieleen. Ei itkupotkuraivareita tai kummempaa vikinää.
Olen aina tuollaisen parin tunnin vierailun jälkeen aivan loppu, ja mielettömän onnellinen että saan tulla kotiin jossa ei ole lapsia.
Muita veloja joilla samankaltaisia ajatuksia?
N27
P.S. Vauvakosketuksiakin on tullut, minulla on useampi kummilapsi ja sukulaiset ovat lisääntyneet aikuisikäni aikana. Eli siis tämä ystäväni perhe ei ole ainut kokemukseni perhe-elämästä, vauvoista ja lapsista.
Kommentit (514)
Vierailija kirjoitti:
Ap eikö ole omituista, että vauvapalstailet? 😂
Tämän foorumin nimi on AIHE VAPAA. Uskomatonta, että vielä on pösilöitä jotka eivät ole sisäistäneet tätä vaan kuvittelevat että täällä kuuluu osallistua keskusteluihin vain, jos omistaa synnytyksessä revenneen toosan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin kyllä niin samaistua ap.n kommenttiin. Asuin veljeni luona melkein parin kuukauden ajan kun omaa asuntoani remontoitiin. Hänellä on kaksi poikaa ja tyttö, joista vanhin eskarissa. Voin sanoa, että kun oma koti valmistui olin vieläkin varmempi siitä, etten omia lapsia tahdo. Veljeni on vaimonsa kanssa erittäin hyviä vanhempia, mutta päiväkotiin lähtö, ruokailut ja nukkumaanmenot eivät siltikään olleet niitä helpoimpia siirtymiä päivässä.
Tuntuu hassulta, että kun lapsettomana aikuisena ihmisenä sanon, mikä hankaluutta aiheutti perheessä on minulla varmasti lynkkausjoukko valmiina. Mutta kun äiti tai isä puhuu arjen hankaluuksista niin heitä sympataan. Vela ei saa ilmaista omaa mielipidettään lapsiperhearjesta.
Saa. Mutta vanhempana tietää että vela ei ymmärrä asian toista puolta, ja siksi kokemus on puutteellinen. En minä jaksa kuunnella toisen PELKKÄÄ kauhistelua siitä kuinka kamalalta meidän aamupukeminen näyttää. Kun toisaalta se toinen ei ymmärrä sitä tunnetta, kuinka liikuttavalta se tuntuu - sen aamuhässäkän jälkeenkin - tiputtaa se oma lapsi koululle ja katsella kun se taapertaa ystäviensä luo iso reppu selässä keikkuen. Vanhemmuus on työtä ja sen vela näkee. Vanhemmuus on myös palkitsevaa, palkitsevaa sellaisella tavalla mitä vela ei voi ikinä ymmärtää.
Tuokin on tosi hassu olettamus, että lapseton ihminen kuvittelisi lapsiperhe-elämän olevan pelkkää hässäkkää ja negatiivista stressiä ilman mitään palkintoa. Jos asia olisi noin, kukaan tässä maailmassa ei lisääntyisi koskaan, ainakaan vapaaehtoisesti.
Kyllä minä tiedän että vanhempi rakastaa lastaan ja lapsi vanhempaansa. Kyllä minä tiedän että lapsen kehitystä on kiehtovaa seurata. Ei se muuta sitä faktaa etten itse halua elää sellaista elämää.
Ap
Ja saat olla haluamatta. Tuo on vain syy miksi velojen juttuja ei ehkä vanhemmat jaksa kuunnella.
Henk.koht. minulle tulee mieleen lähinnä kypsymätön teini-ikäinen mieleen näistä aikuisista ihmisistä, jotka jaksaa valittaa lapsiperheen normaalista ruokailutilanteesta. Teinithän on sellaisia aika itsekkäitä ja egoistisia, koko maailman pitäisi pyöriä teinin ympärillä ja auta armias jos jostain on pientäkin vaivaa 😂 Mut teini-ikähän on nykyisin pitkittynyt.. en itse vaan jaksa kuunnella sellaista narinaa 🙂
Kommentistasi, jossa sanot veloja kypsymättömiksi teineiksi tulee mieleen äiti joka katuu suuresti lapsiaan. Ja purkaa katumuksen kateudelta haiskahtavilla kommenteillaan.
En suinkaan puhunut KAIKISTA veloista. Vain niistä jotka menee lapsiperheeseen kylään ja kokee oikeudekseen istua siellä naama väärinpäin, arvostella toisten lapsia vain koska he ovat lapsia, tai jaksavat vain valittaa lapsiperheiden elämästä. Sellaiset narisijat on rasittavia ja heistä tulee mieleen teini-ikäinen.
Taisit lukea aloitukseni ihan omanlaistesi lasien läpi. :D Minä en istunut pöydässä naama väärinpäin valittamassa. Meillä oli hauskaa, sekä lapsilla että aikuisilla. Tuohon kaoottisuusheittooni ystäväni tokaisi naurahtaen että tällaista se on suurimman osan aikaa, muista ehkäisy.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin kyllä niin samaistua ap.n kommenttiin. Asuin veljeni luona melkein parin kuukauden ajan kun omaa asuntoani remontoitiin. Hänellä on kaksi poikaa ja tyttö, joista vanhin eskarissa. Voin sanoa, että kun oma koti valmistui olin vieläkin varmempi siitä, etten omia lapsia tahdo. Veljeni on vaimonsa kanssa erittäin hyviä vanhempia, mutta päiväkotiin lähtö, ruokailut ja nukkumaanmenot eivät siltikään olleet niitä helpoimpia siirtymiä päivässä.
Tuntuu hassulta, että kun lapsettomana aikuisena ihmisenä sanon, mikä hankaluutta aiheutti perheessä on minulla varmasti lynkkausjoukko valmiina. Mutta kun äiti tai isä puhuu arjen hankaluuksista niin heitä sympataan. Vela ei saa ilmaista omaa mielipidettään lapsiperhearjesta.
Saa. Mutta vanhempana tietää että vela ei ymmärrä asian toista puolta, ja siksi kokemus on puutteellinen. En minä jaksa kuunnella toisen PELKKÄÄ kauhistelua siitä kuinka kamalalta meidän aamupukeminen näyttää. Kun toisaalta se toinen ei ymmärrä sitä tunnetta, kuinka liikuttavalta se tuntuu - sen aamuhässäkän jälkeenkin - tiputtaa se oma lapsi koululle ja katsella kun se taapertaa ystäviensä luo iso reppu selässä keikkuen. Vanhemmuus on työtä ja sen vela näkee. Vanhemmuus on myös palkitsevaa, palkitsevaa sellaisella tavalla mitä vela ei voi ikinä ymmärtää.
Tuokin on tosi hassu olettamus, että lapseton ihminen kuvittelisi lapsiperhe-elämän olevan pelkkää hässäkkää ja negatiivista stressiä ilman mitään palkintoa. Jos asia olisi noin, kukaan tässä maailmassa ei lisääntyisi koskaan, ainakaan vapaaehtoisesti.
Kyllä minä tiedän että vanhempi rakastaa lastaan ja lapsi vanhempaansa. Kyllä minä tiedän että lapsen kehitystä on kiehtovaa seurata. Ei se muuta sitä faktaa etten itse halua elää sellaista elämää.
Ap
Ja saat olla haluamatta. Tuo on vain syy miksi velojen juttuja ei ehkä vanhemmat jaksa kuunnella.
Henk.koht. minulle tulee mieleen lähinnä kypsymätön teini-ikäinen mieleen näistä aikuisista ihmisistä, jotka jaksaa valittaa lapsiperheen normaalista ruokailutilanteesta. Teinithän on sellaisia aika itsekkäitä ja egoistisia, koko maailman pitäisi pyöriä teinin ympärillä ja auta armias jos jostain on pientäkin vaivaa 😂 Mut teini-ikähän on nykyisin pitkittynyt.. en itse vaan jaksa kuunnella sellaista narinaa 🙂
Kommentistasi, jossa sanot veloja kypsymättömiksi teineiksi tulee mieleen äiti joka katuu suuresti lapsiaan. Ja purkaa katumuksen kateudelta haiskahtavilla kommenteillaan.
En suinkaan puhunut KAIKISTA veloista. Vain niistä jotka menee lapsiperheeseen kylään ja kokee oikeudekseen istua siellä naama väärinpäin, arvostella toisten lapsia vain koska he ovat lapsia, tai jaksavat vain valittaa lapsiperheiden elämästä. Sellaiset narisijat on rasittavia ja heistä tulee mieleen teini-ikäinen.
No enpä ole tuollaisia veloja kohdannut, ihan normaaleja avoimia aikuisia ovat olleet. Mutta jos joku meillä narisee ja moittii lasta turhaan tai kritisoi elämääni, niin ulos heittäisin niska-perseotteella. Sama pätee, jos moittii lemmikkejäni. En kuitenkaan saanut ap:sta lainkaan tällaista kuvaa, kukin on nimittäin vapaa miettimään mielessään ihan mitä vaan, en ole ajatuspoliisi.
Onpas huvittavia nämä jutut. Lapset on parasta mitä minulle on tapahtunut. Pikkulapsivaihe meni liian nopeasti. Nyt ovat jo isoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin kyllä niin samaistua ap.n kommenttiin. Asuin veljeni luona melkein parin kuukauden ajan kun omaa asuntoani remontoitiin. Hänellä on kaksi poikaa ja tyttö, joista vanhin eskarissa. Voin sanoa, että kun oma koti valmistui olin vieläkin varmempi siitä, etten omia lapsia tahdo. Veljeni on vaimonsa kanssa erittäin hyviä vanhempia, mutta päiväkotiin lähtö, ruokailut ja nukkumaanmenot eivät siltikään olleet niitä helpoimpia siirtymiä päivässä.
Tuntuu hassulta, että kun lapsettomana aikuisena ihmisenä sanon, mikä hankaluutta aiheutti perheessä on minulla varmasti lynkkausjoukko valmiina. Mutta kun äiti tai isä puhuu arjen hankaluuksista niin heitä sympataan. Vela ei saa ilmaista omaa mielipidettään lapsiperhearjesta.
Saa. Mutta vanhempana tietää että vela ei ymmärrä asian toista puolta, ja siksi kokemus on puutteellinen. En minä jaksa kuunnella toisen PELKKÄÄ kauhistelua siitä kuinka kamalalta meidän aamupukeminen näyttää. Kun toisaalta se toinen ei ymmärrä sitä tunnetta, kuinka liikuttavalta se tuntuu - sen aamuhässäkän jälkeenkin - tiputtaa se oma lapsi koululle ja katsella kun se taapertaa ystäviensä luo iso reppu selässä keikkuen. Vanhemmuus on työtä ja sen vela näkee. Vanhemmuus on myös palkitsevaa, palkitsevaa sellaisella tavalla mitä vela ei voi ikinä ymmärtää.
Osittain kannatan tätä kommenttia. Siltä lapsettomalta jää kokonaan se toinen puoli näkemättä ja ymmärtämättä. Rakkaus, perhe, hauskat jutut, lasten seurasta nauttiminen. Se ei vaan ymmärrä niitä omista lähtökohdistaan johtuen, eli siitä ettei vela halua lapsia eikä halua viettää aikaa heidän kanssaan. Lapsellinen nimenomaan on ne lapset halunnut, jolloin tekeminen ja arki niiden kanssa on usein pääsääntöisesti kivaa.
Ei se nyt noinkaan mene lapsiperheessä. Sitä vain ollaan jumissa niissä aikoinaan tehdyissä valinnoissa mitkä tekisi toisin nyt jos voisi, mutta ei voi joten siinä ollaan sitten ja odotellaan vuosien kulumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten tavallinen välipalatilanne voi aiheuttaa stressipiikin? Jotain outoahan siinä on pitänyt tapahtua.
Ei tarvitse todellakaan oikeasti tapahtua mitään outoa. Ainakin minulle se pelkkä hälinä ja pienten ihmisten ihan normaali kimakka puheääni ja nopeat liikkeet aiheuttaa stressiä. Esim. bussimatka töihin samaan aikaan jonkun päiväkotiryhmän kanssa on ihan painajaismainen vaikka kukaan lapsista ei kiukuttele tms., vaan ovat yleensä iloisia ja innostuneita tulevasta retkestään.
Kuvitelkaa millainen vieras ap on? Käyt läheisten ihmisten luona kauhistelemasa heidän arkeaa? Kutsutko itse luokse ihmisiä, jotka kauhistelevat sinun arkeasi? Kertoen miten sinun tapasi elää on syy siihen miksi he hankkivat lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauvapalstailun ihmettelijöille tiedoksi, että tämä AV nyt sattuu vaan olemaan yksi maan aktiivisimpia keskustelupalstoja liittyen vähän kaikkiin ajankohtaisiin aiheisiin. Itse velana seuraan tätä ihan sen takia, ettei muita yhtä aktiivisia palstoja (ei, ylilautaa en laske tähän) ole oikein olemassa. Täällä on kaikenlaisista päivän polttavista asioista aina keskustelua. Monilla muilla foorumeilla saa huudella yksinään, eikä keskustelua synny.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ihan ok ettei joku halua lapsia, mutta se että perustaa sen niihin muutamaan pikkulapsi vuoteen on jotenkin hassua. Ne lapset on sellaisia autettavia höseltäjiä muutaman vuoden, ei pelkästään sen takia kannata jättää tekemättä.
A: vanhempien ajankäsitys on ihan erilainen kuin lapsivapaan. Vanhemmalle 5-10 vuotta on ihan silmänräpäys, koska elämä on niin täynnä rutiineja ja kiirettä. Lapsettomalle se on pitkä aika, jossa esim itse olen ehtinyt muuttaa kolmesti työpaikkaa, kahdesti kaupunkia, kerran maata, opiskella uuden tutkinnon ja uuden kielen, matkustella kymmeniä kertoja, jne jne. Ajatus siitä että vaihtaisin tällaisen vapaan 10v jakson johonkin jota en missään nimessä halua tehdä, on aivan kamala. Se ei todellakaan ole mikään "muutama hassu vuosi" odottaa että lapsen voi jättää esim yksin kotiin muutamaksi tunniksi.
.
Eka lapsi on nyt 11v, tämän 11 vuoden aikana minä olen vaihtanut työpaikkaa 4 kertaa, mies 2 kertaa (omasta halusta), olemme muuttaneet 2 kertaa ( 1 kerta niistä kaupunkia) . Matkustaneet n 3-5 kertaa vuodessa ulkomailla. Olen opiskellut avoimessa sen mitä halusin, lapsista ei jatko ole jäänyt kiinni. Eli , sun ajatus siitä miten lapset sitoo, ei nyt ihan täsmää todellisuuteen. Ja tämän 11 v aikana tehty toinenkin lapsi. ( ja meillä ei ole tukiverkkoja, lapset ei ole sukulaisilla koskaan hoidossa). Ensi kesänä olemme 5 viikkoa USAssa road tripilla.
Mut samalla sulla on ollut se lapsi 11 vuotta. Et sä ole voinut sen aikana vapaasti tehdä mitä haluat, vaan se lapsi on pitänyt ottaa kaikessa huomioon.
Et ole voinut jättää sitä yksin kotiin matkojen ajaksi (toivottavasti!!!), tai muuttaa vapaasti kauas kouluista tai tarhasta, tai harrastaa aikoina kun lapsi tarvitsee hoitoa ja puolisosi ei ole myöskään kotona. Kaikki tuo on aivan järjettömän paljon vaikeampaa kuin ilman lasta.
Ette te voi puolisosi kanssa päättää että hei lähdetään töiden jälkeen koko illaksi paikkaan x (jonne ei lasta voi ottaa), tai päättää kesken kouluvuoden muuttaa maata. Joudutte odottamaan ainakin siihen että lapsi on täysi-ikäinen.
Vanhempi joutuu koko ajan ottamaan lapsen huomioon ja se rajoittaa elämää todella paljon - tai sitten ei ota huomioon, ja on paska vanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle on aivan se ja sama hanķkivatko muut lapsia vai eivät, mutta on aikamoista itsepetosta kuvitella että ystävän ja sukulaisten perhe-elämä = mitä itsellä olisi.
Et sinä pohdi parisuhdettasikaan (toivottavasti) siltä pohjalta millaista se on naapurin Martalla tai omalla ystävälläsi on? Sinä et halua parisuhdetta, koska Martalla se näyttäisi olevan kaaosta? Tai onko suhde omiin vanhempiisi sama kuin kollegallasi omiinsa? Ei taatusti. Eli et siltä pohjalta voi tehdä yleistystä siitä millaista on olla tytär tai puoliso.
Te (tietyt!) velat ette ymmärrä, että suhde lapseen on ainutlaatuinen ihmissuhde perheenjäsenten välillä siinä missä muutkin ihmissuhteet ovat. Haluatte luoda yleistäviä kuvia kaaoksesta ja katastrofista. Fine. Tehkää niin. Mutta kyseenalaistakaa silti rohkeasti miksi muiden ihmissuhteet vaikuttavat teihin tuolla tavalla.
Miksi vain synnyttäneet saavat vitsailla kuinka aivot sulaa lapsen saatua? Puhutaan äitiaivoista. Kyllähän ne nähtävästi sulaakin ainakin komenttien ”velat on itsekeskeisiä teinejä” perusteella. Ei osata arvostaa toisten valintoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin kyllä niin samaistua ap.n kommenttiin. Asuin veljeni luona melkein parin kuukauden ajan kun omaa asuntoani remontoitiin. Hänellä on kaksi poikaa ja tyttö, joista vanhin eskarissa. Voin sanoa, että kun oma koti valmistui olin vieläkin varmempi siitä, etten omia lapsia tahdo. Veljeni on vaimonsa kanssa erittäin hyviä vanhempia, mutta päiväkotiin lähtö, ruokailut ja nukkumaanmenot eivät siltikään olleet niitä helpoimpia siirtymiä päivässä.
Tuntuu hassulta, että kun lapsettomana aikuisena ihmisenä sanon, mikä hankaluutta aiheutti perheessä on minulla varmasti lynkkausjoukko valmiina. Mutta kun äiti tai isä puhuu arjen hankaluuksista niin heitä sympataan. Vela ei saa ilmaista omaa mielipidettään lapsiperhearjesta.
Saa. Mutta vanhempana tietää että vela ei ymmärrä asian toista puolta, ja siksi kokemus on puutteellinen. En minä jaksa kuunnella toisen PELKKÄÄ kauhistelua siitä kuinka kamalalta meidän aamupukeminen näyttää. Kun toisaalta se toinen ei ymmärrä sitä tunnetta, kuinka liikuttavalta se tuntuu - sen aamuhässäkän jälkeenkin - tiputtaa se oma lapsi koululle ja katsella kun se taapertaa ystäviensä luo iso reppu selässä keikkuen. Vanhemmuus on työtä ja sen vela näkee. Vanhemmuus on myös palkitsevaa, palkitsevaa sellaisella tavalla mitä vela ei voi ikinä ymmärtää.
Osittain kannatan tätä kommenttia. Siltä lapsettomalta jää kokonaan se toinen puoli näkemättä ja ymmärtämättä. Rakkaus, perhe, hauskat jutut, lasten seurasta nauttiminen. Se ei vaan ymmärrä niitä omista lähtökohdistaan johtuen, eli siitä ettei vela halua lapsia eikä halua viettää aikaa heidän kanssaan. Lapsellinen nimenomaan on ne lapset halunnut, jolloin tekeminen ja arki niiden kanssa on usein pääsääntöisesti kivaa.
Ei se nyt noinkaan mene lapsiperheessä. Sitä vain ollaan jumissa niissä aikoinaan tehdyissä valinnoissa mitkä tekisi toisin nyt jos voisi, mutta ei voi joten siinä ollaan sitten ja odotellaan vuosien kulumista.
Niin joissakin perheissä. Monissa on kuitenkin tekemällä tehty ne lapset ja nautitaan lapsiperhe-elämästä. Miksi tämä on vaikea ymmärtää? Vela ehkä luulee, että kaikkien elämänsisältö tulee yksin vietetystä ajasta. Moni lapsellinenhan ei jää paitsi mistään mitä velan elämässä on. Moni matkustelee, tekee uraa, urheilee jne. Arki vain on kiireisempää mutta moni lapsellinen etenkin uraa tekevä onkin sitten aika tehokas pakkaus.
Vierailija kirjoitti:
Onpas huvittavia nämä jutut. Lapset on parasta mitä minulle on tapahtunut. Pikkulapsivaihe meni liian nopeasti. Nyt ovat jo isoja.
Hieno juttu sinulle. Olet varmaankin olevinasi veloja parempi kun noin huvitut.
Vapaaehtoinen lapseton ei halua minkään ikäistä lasta, joten turhaan muistutat siitä, että lapset kasvavat nopeasti.
Vela ei myöskään halua kokea niitä lapsiperhe-elämän oletettuja hyviä puolia. Ne eivät kiinnosta tippaakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa mieltä.
Joskus vieraillut vielä niin, että on ollut lasten leikki-ikäisiä kavereita käymässä niin ensin se riehuminen ja sitten puolin jos toisin itkut kun kaverin pitää lähteä.
Tähän vielä lusänä se, että kummallakin miehen kanssa suvuissa kaksosia (itsellä lähisukulaisissa useampi ja hänellä on itsellään kaksois-sisarus), joten jos niitä vauvoja alettais tekemään tulisi luultavasti tuplat.
En jaksaisi sitä härdelliä pikkulasten kanssa että niitä olisi kaksi samanikäistä.
Vierailija kirjoitti:
Kuvitelkaa millainen vieras ap on? Käyt läheisten ihmisten luona kauhistelemasa heidän arkeaa? Kutsutko itse luokse ihmisiä, jotka kauhistelevat sinun arkeasi? Kertoen miten sinun tapasi elää on syy siihen miksi he hankkivat lapsia?
Niinpä! Itsekeskeisyys huokuu kauas..
Tämä ketju valaiskoon niitä veloja, jotka ihmettelevät miksi kutsuja lapsiperheisiin ei tunnu tulevan. Toki kaikki velat eivät tämän ketjun tyyppisiä.
Vierailija kirjoitti:
Kuvitelkaa millainen vieras ap on? Käyt läheisten ihmisten luona kauhistelemasa heidän arkeaa? Kutsutko itse luokse ihmisiä, jotka kauhistelevat sinun arkeasi? Kertoen miten sinun tapasi elää on syy siihen miksi he hankkivat lapsia?
Luepas nyt aloitukseni oikein ajatuksella uudestaan. Tuossa aiemmassa kommentissani (83) jo tätä selvitinkin, mutta minä en todellakaan käynyt ystäväni luona kauhistelemassa heidän arkeaan. :D Kävin siellä vaihtamassa kuulumiset ystäväni kanssa ja moikkaamassa lapsia. Leikittiinkin jonkun verran. En myöskään tiedä miten sinulle tuli edes mieleen, että olisin sanonut ystävälleni että heidän takiaan en hanki lapsia. Eihän se pidä edes paikkaansa.
Ap
Tämä on totta, mutta se riippuu myös ajankohdasta. Juuri vastasyntyneen saanut päinvastoin saatta jopa luoda vauvakuumetta, muta useampi taapero/ päiväkoti ikäinen lapsi ja niiden arjen seuraaminen ei. Sekin kyllä riippuu vanhemmista, ovatko millaisia hösääjiä ja minuutti aikataulua noudattavia, kuten tuttavani. Hyviä vanhempia ei sillä, mutta itse saisin hermoromahduksen, joten olen enemmän kuin onnellinen yhden jo vanhemman lapsen vanhempi.
Ei se varmaan mikään ihme ole, että ihminen, joka ei haaveile omista lapsista ei ala haaveilemaan lapsista kun käy kaverilla lapsenvahtina tai kävelee päiväkodin ohi. Ja se on suuren enemmistön mielestä täysin ok. Kerään taas kaikki alapeukut, mutta kerron rohkeasti mielipiteeni: minusta on kummallista, että joidenkin ihmisten identiteetti muodostuu hyvin pitkästi sellaisen asian pohjalle, jota ei heidän elämässään ole (lapsia). Tottakai elämässä tulee vertailtua itseä muihin ja sekin tulee huomattua, että iso osa väestöstä on perheellisiä ja muutamat eivät ole. Ei se minua ainakaan haittaa enkä tunne ketään, jota asia haittaisi. Ehdottomasti lasta ei kannata tehdä jos ei halua lasta, ehkäisy on keksitty. Minä halusin lapsia, mutta kyllä kavereiden rumat tai ei ainakaan söpöt riehuvat lapset saivat harkitsemaan, että uskaltaako tuohon alkaa. Omat lapset oli kuitenkin ihan parhaita (kun niitä oli itse halunnut) ja pikkulapsivaiheessa koettiin kieltämättä kaikki mahdolliset tunteet omaa perhettä kohtaan. Kasvettiin ihmisinä...... Itse ehkä halusinkin eniten omia isoja ja aikuisia lapsia, joiden kanssa olisi hyväksi muodostunut suhde, joita rakastaa, joiden kanssa kokea asioita ja joista olla ylpeä (heidän omana itsenään tietysti). Sellaista ei valitettavasti saa jos ei rakasta ja huolehdi siitä maito-muro-parsakaali-seosta TV-tason laatikkoon kaatavasta ja muutenkin niin käänteissään yllättävästä kullannupusta.
Hyvin harva lapsia hankkinut myöntää katuvansa sitä, vaikka tietääkin sen olleen elmänsä suurin virhe. Leimakirveiden heilutus alkaa välittömästi jos edes vihjaa jotain sen suuntaista.