Lue keskustelun säännöt.
Lapsiperheessä vierailu on tehokkain ehkäisykeino.
13.10.2019 |
Olin viikonloppuna käymässä ystäväni luona. Perheessä on kaksi pientä lasta. Taas naurattaa se, kun joku oman elämänsä asiantuntija avautui jossain lehdessä että syy vauvakatoon johtuu siitä, että moni ihminen ei enää näe tavallista perhe-elämää tai ole kertaakaan pitänyt vauvaa sylissään vielä 30-vuotiaanakaan.
Ainakin itselläni asia on päinvastoin. :D Vierailu lapsiperheessä saa aikaan halun syödä tuplamäärän e-pillereitä kun pääsen kotiin. Lapset ovat mukavia, ja nämä ystäväni lapset kivoja ja fiksuja, mutta voi luoja sentään en ikinä hankkisi moisia omaan kotiini. Kaikki, ihan kaikki on vaikeampaa kuin ilman lapsia. Naureskelin ääneen ystävälleni että on melko kaoottinen välipalatilanne käynnissä, vaikka mitään ei edes mennyt pieleen. Ei itkupotkuraivareita tai kummempaa vikinää.
Olen aina tuollaisen parin tunnin vierailun jälkeen aivan loppu, ja mielettömän onnellinen että saan tulla kotiin jossa ei ole lapsia.
Muita veloja joilla samankaltaisia ajatuksia?
N27
P.S. Vauvakosketuksiakin on tullut, minulla on useampi kummilapsi ja sukulaiset ovat lisääntyneet aikuisikäni aikana. Eli siis tämä ystäväni perhe ei ole ainut kokemukseni perhe-elämästä, vauvoista ja lapsista.
Kommentit (514)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ihan ok ettei joku halua lapsia, mutta se että perustaa sen niihin muutamaan pikkulapsi vuoteen on jotenkin hassua. Ne lapset on sellaisia autettavia höseltäjiä muutaman vuoden, ei pelkästään sen takia kannata jättää tekemättä.
Muutama vuosi on pitkä aika tehdä jotain josta ei pidä. Eivätkä ne lapset pikkulapsiajan jälkeenkään ole mitään kovin itsenäisiä otuksia. Lisäksi huoli niistä jatkuu hautaan asti, joko omaan tai lapsen.
Ap
Toki, mutta on elämä ihan erilaista 2 vuotiaan päiväkotilaisen kanssa kuin 8 vuotiaan koululaisen. Tuo vanhempi käy itse vessassa, tekee voileivät ja lähtee ulos leikkimään kavereiden kanssa. Ei ole enää samaa hössäystä koko ajan.. itsekään en erityisesti nauttinut pikkulapsiajasta.
Se on totta. Olen kyllä nähnyt muutakin lapsiperhe-elämää kuin pikkulapsiarkea. En minä sitäkään halua. Jos saisin mahdollisuuden maagisesti pullauttaa itsestäni ulos 8-vuotiaan, en tekisi sitä. :D
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voin kyllä niin samaistua ap.n kommenttiin. Asuin veljeni luona melkein parin kuukauden ajan kun omaa asuntoani remontoitiin. Hänellä on kaksi poikaa ja tyttö, joista vanhin eskarissa. Voin sanoa, että kun oma koti valmistui olin vieläkin varmempi siitä, etten omia lapsia tahdo. Veljeni on vaimonsa kanssa erittäin hyviä vanhempia, mutta päiväkotiin lähtö, ruokailut ja nukkumaanmenot eivät siltikään olleet niitä helpoimpia siirtymiä päivässä.
Tuntuu hassulta, että kun lapsettomana aikuisena ihmisenä sanon, mikä hankaluutta aiheutti perheessä on minulla varmasti lynkkausjoukko valmiina. Mutta kun äiti tai isä puhuu arjen hankaluuksista niin heitä sympataan. Vela ei saa ilmaista omaa mielipidettään lapsiperhearjesta.
Saa. Mutta vanhempana tietää että vela ei ymmärrä asian toista puolta, ja siksi kokemus on puutteellinen. En minä jaksa kuunnella toisen PELKKÄÄ kauhistelua siitä kuinka kamalalta meidän aamupukeminen näyttää. Kun toisaalta se toinen ei ymmärrä sitä tunnetta, kuinka liikuttavalta se tuntuu - sen aamuhässäkän jälkeenkin - tiputtaa se oma lapsi koululle ja katsella kun se taapertaa ystäviensä luo iso reppu selässä keikkuen. Vanhemmuus on työtä ja sen vela näkee. Vanhemmuus on myös palkitsevaa, palkitsevaa sellaisella tavalla mitä vela ei voi ikinä ymmärtää.
Sama. Siskollani 2 lasta, 3 -vuotias ja 1-vuotias. Jotain ihan hirveetä se arki. Siskon miehen naamasta näkee, että ketuttaa aika runsaasti ja väsyttää se arki.
Syötiin ja 3-vuotias lapsi sai jonkun kiukuttelukohtauksen ja kiljui ja itki kokoa ajan. Ei suostunut tulemaan syömään. Ja huutoitkua kuului omasta huoneestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin kyllä niin samaistua ap.n kommenttiin. Asuin veljeni luona melkein parin kuukauden ajan kun omaa asuntoani remontoitiin. Hänellä on kaksi poikaa ja tyttö, joista vanhin eskarissa. Voin sanoa, että kun oma koti valmistui olin vieläkin varmempi siitä, etten omia lapsia tahdo. Veljeni on vaimonsa kanssa erittäin hyviä vanhempia, mutta päiväkotiin lähtö, ruokailut ja nukkumaanmenot eivät siltikään olleet niitä helpoimpia siirtymiä päivässä.
Tuntuu hassulta, että kun lapsettomana aikuisena ihmisenä sanon, mikä hankaluutta aiheutti perheessä on minulla varmasti lynkkausjoukko valmiina. Mutta kun äiti tai isä puhuu arjen hankaluuksista niin heitä sympataan. Vela ei saa ilmaista omaa mielipidettään lapsiperhearjesta.
Saa. Mutta vanhempana tietää että vela ei ymmärrä asian toista puolta, ja siksi kokemus on puutteellinen. En minä jaksa kuunnella toisen PELKKÄÄ kauhistelua siitä kuinka kamalalta meidän aamupukeminen näyttää. Kun toisaalta se toinen ei ymmärrä sitä tunnetta, kuinka liikuttavalta se tuntuu - sen aamuhässäkän jälkeenkin - tiputtaa se oma lapsi koululle ja katsella kun se taapertaa ystäviensä luo iso reppu selässä keikkuen. Vanhemmuus on työtä ja sen vela näkee. Vanhemmuus on myös palkitsevaa, palkitsevaa sellaisella tavalla mitä vela ei voi ikinä ymmärtää.
Tuokin on tosi hassu olettamus, että lapseton ihminen kuvittelisi lapsiperhe-elämän olevan pelkkää hässäkkää ja negatiivista stressiä ilman mitään palkintoa. Jos asia olisi noin, kukaan tässä maailmassa ei lisääntyisi koskaan, ainakaan vapaaehtoisesti.
Kyllä minä tiedän että vanhempi rakastaa lastaan ja lapsi vanhempaansa. Kyllä minä tiedän että lapsen kehitystä on kiehtovaa seurata. Ei se muuta sitä faktaa etten itse halua elää sellaista elämää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin kyllä niin samaistua ap.n kommenttiin. Asuin veljeni luona melkein parin kuukauden ajan kun omaa asuntoani remontoitiin. Hänellä on kaksi poikaa ja tyttö, joista vanhin eskarissa. Voin sanoa, että kun oma koti valmistui olin vieläkin varmempi siitä, etten omia lapsia tahdo. Veljeni on vaimonsa kanssa erittäin hyviä vanhempia, mutta päiväkotiin lähtö, ruokailut ja nukkumaanmenot eivät siltikään olleet niitä helpoimpia siirtymiä päivässä.
Tuntuu hassulta, että kun lapsettomana aikuisena ihmisenä sanon, mikä hankaluutta aiheutti perheessä on minulla varmasti lynkkausjoukko valmiina. Mutta kun äiti tai isä puhuu arjen hankaluuksista niin heitä sympataan. Vela ei saa ilmaista omaa mielipidettään lapsiperhearjesta.
Saa. Mutta vanhempana tietää että vela ei ymmärrä asian toista puolta, ja siksi kokemus on puutteellinen. En minä jaksa kuunnella toisen PELKKÄÄ kauhistelua siitä kuinka kamalalta meidän aamupukeminen näyttää. Kun toisaalta se toinen ei ymmärrä sitä tunnetta, kuinka liikuttavalta se tuntuu - sen aamuhässäkän jälkeenkin - tiputtaa se oma lapsi koululle ja katsella kun se taapertaa ystäviensä luo iso reppu selässä keikkuen. Vanhemmuus on työtä ja sen vela näkee. Vanhemmuus on myös palkitsevaa, palkitsevaa sellaisella tavalla mitä vela ei voi ikinä ymmärtää.
Jos minä subjektiivisesti ajattelen, niin palkitsevuus vs. työ on 20/80. Eli palkitsevuus on paljon vähempää kuin työn määrä.
T. Se, kuka kirjoitti, että vain yksi lapsi ja se riittää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun päätöksen olla ikinä hankkimatta lapsia sinetöi sisaruksen syntymä, kun olin itse teini-iässä jo. En ollut siihen mennessäkään koskaan ajatellut haluavani lapsia "sitten joskus" ja ajatus vahvistui, kun "pääsi" itse elämään sen koko hässäkän. Hoidin sisarustani paljon ihan vaippaikäisestä saakka ja kaksikymppisenä olin jo aivan varma, etten ikinä halua omia lapsia. Olen nyt reilusti yli 30 , eikä mitään kiinnostusta lasten hankintaan ole syttynyt kertaakaan, vaikka olen vakisuhteessakin ollut jo pitkään. Ja kyllä, joka kerta, kun vierailen lapsiperheissä, olen onnellinen omasta elämästäni ilman lapsia.
Nainen#5 kirjoitti:
Sama. Siskollani 2 lasta, 3 -vuotias ja 1-vuotias. Jotain ihan hirveetä se arki. Siskon miehen naamasta näkee, että ketuttaa aika runsaasti ja väsyttää se arki.
Syötiin ja 3-vuotias lapsi sai jonkun kiukuttelukohtauksen ja kiljui ja itki kokoa ajan. Ei suostunut tulemaan syömään. Ja huutoitkua kuului omasta huoneestaan.
Tämä. Veljelläni on kaksi pientä lasta, ja hän on ainakin yleisesti verraten osallistuva ja hyvä isä. Olin heillä käymässä kun lasten äiti oli poissa, ja veljeni tokaisi iltapalan aikaan että huh, täytyy arvostaa Liisaa kun hän on näiden kanssa lähestulkoon 24/7 (äiti on siis kotona lasten kanssa, veljeni käy töissä). Olen kyllä huomannut veljessäni stressin ja väsymyksen merkkejä, mutta nyt hän sanoi sen ääneen.
Ei siis ole epäilystäkään siitä, ettei hän rakastaisi lapsiaan yli kaiken, mutta onhan se perhe-elämä oikeasti aika kuormittavaa puuhaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tavallinen välipalatilanne voi aiheuttaa stressipiikin? Jotain outoahan siinä on pitänyt tapahtua.
Ei varsinaisesti. Yleistä hälinää, pyörimistä ympäriinsä (kun ei oltu vielä kutsuttu pöytään), äiti pilko tämä, iskä anna maitoa, äiti saanko lisää jätskiä, iskä ojenna muki, mä haluan lisää, mä en jaksa enää, kato kissa, kato koira, hyvää jätskiä x 10 000.
Ap
Asutko luostarin hiljaisuudessa, vai miten muuten selviät arjestasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ihan ok ettei joku halua lapsia, mutta se että perustaa sen niihin muutamaan pikkulapsi vuoteen on jotenkin hassua. Ne lapset on sellaisia autettavia höseltäjiä muutaman vuoden, ei pelkästään sen takia kannata jättää tekemättä.
Muutama vuosi on pitkä aika tehdä jotain josta ei pidä. Eivätkä ne lapset pikkulapsiajan jälkeenkään ole mitään kovin itsenäisiä otuksia. Lisäksi huoli niistä jatkuu hautaan asti, joko omaan tai lapsen.
Ap
Toki, mutta on elämä ihan erilaista 2 vuotiaan päiväkotilaisen kanssa kuin 8 vuotiaan koululaisen. Tuo vanhempi käy itse vessassa, tekee voileivät ja lähtee ulos leikkimään kavereiden kanssa. Ei ole enää samaa hössäystä koko ajan.. itsekään en erityisesti nauttinut pikkulapsiajasta.
Se on totta. Olen kyllä nähnyt muutakin lapsiperhe-elämää kuin pikkulapsiarkea. En minä sitäkään halua. Jos saisin mahdollisuuden maagisesti pullauttaa itsestäni ulos 8-vuotiaan, en tekisi sitä. :D
Ap
Ok. Toin vaan sellaisen näkökulman etteivät kaikki vanhemmat välttämättä halua lapsia juuri sen pikkulapsiajan takia, se voi olla vaan se pakollinen vaihe ennen sitä kivaa aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
herättelin joskus naisytäväni lasta tarhaan. Silloin olin itse kävelykyvytön, joten tökkäsin kävelukepilläni unessa olevaa 4v. poikaa peittoon hellästi. Poika kertoi tarhassa minun lyöneen häntä kävelykepillä!
Tätä tapahtumaa seurasi hänen Äitinsä, siskonsa ja veljensä. Ja kaikki olivat kanssani samaa mieltä.
Voitte uskoa mikä paskasuihku siitä seurasi, valitettavasti loppui se suhde siihen tapaukseen.Joten se niistä lapsista!! En halua, ENKÄ OTA!
Ne on tuollaisia. Meilläkin lapsi sanoo että ei ole lainkaan saanut aamiaista koska ei ollut kotona ruokaa. Totuus on se, että hänelle ei kelvannut, murot, puuro, mysli, jogurtti, hedelmät, mikään leipälaatu ei vaalea eikä tumma, koska kaikki oli tyhmää ja tylsää. Hän ei myöskään suostuntu syömään lettuja eikä vohveleita. Sitten menee sanomaan muille että kotona ei ollut ruokaa. Lasten kanssa kun elää niin pitää tajuta, että olet käytännössä rikollinen koska lapsesi lavastaa sinua sellaiseksi minkä ehtii. Aina saa olla keräämässä todistusaineistoa itsensä puolustukseksi.
Suomessa vanhemmilla ei ole oikeusturvaa, vaan pieninkin virhe tai "virhe" ilmiannetaan viranomaisille ja pyöritys alkaa.
Jos lapsen hankkivat ihmiset saisivat säilyttää yksityisyytensä ja vapautensa sekä käyttää tervettä järkeä kasvatustyössä ilman pelkoa ilmiannosta ja vainosta niin luulen, että tässä maassa olisi huomattavasti isompi syntyvyys kuin nykyään.
Tässä on hyvin kiteytetty suurin syy sille miksi minulle ei tule koskaan edes sitä yhtä lasta. Kaikki puitteet vauvalle olisi kunnossa ja ehkä pieni halu edes yksi lapsi olisi saada mutta ei niin suuri kuitenkaan, että suostuisin viranomaisten armoille. Vanhemmat ovat nykysuomessa vapaata riistaa kaikille epäilyille ja "huolille". Lasten kasvatukseen puuttumista neuvolasta lähtien ja oman agendanda tuputtamista sillä varjolla, että ollaan huolissaan, ei kiitos!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin kyllä niin samaistua ap.n kommenttiin. Asuin veljeni luona melkein parin kuukauden ajan kun omaa asuntoani remontoitiin. Hänellä on kaksi poikaa ja tyttö, joista vanhin eskarissa. Voin sanoa, että kun oma koti valmistui olin vieläkin varmempi siitä, etten omia lapsia tahdo. Veljeni on vaimonsa kanssa erittäin hyviä vanhempia, mutta päiväkotiin lähtö, ruokailut ja nukkumaanmenot eivät siltikään olleet niitä helpoimpia siirtymiä päivässä.
Tuntuu hassulta, että kun lapsettomana aikuisena ihmisenä sanon, mikä hankaluutta aiheutti perheessä on minulla varmasti lynkkausjoukko valmiina. Mutta kun äiti tai isä puhuu arjen hankaluuksista niin heitä sympataan. Vela ei saa ilmaista omaa mielipidettään lapsiperhearjesta.
Saa. Mutta vanhempana tietää että vela ei ymmärrä asian toista puolta, ja siksi kokemus on puutteellinen. En minä jaksa kuunnella toisen PELKKÄÄ kauhistelua siitä kuinka kamalalta meidän aamupukeminen näyttää. Kun toisaalta se toinen ei ymmärrä sitä tunnetta, kuinka liikuttavalta se tuntuu - sen aamuhässäkän jälkeenkin - tiputtaa se oma lapsi koululle ja katsella kun se taapertaa ystäviensä luo iso reppu selässä keikkuen. Vanhemmuus on työtä ja sen vela näkee. Vanhemmuus on myös palkitsevaa, palkitsevaa sellaisella tavalla mitä vela ei voi ikinä ymmärtää.
Varmasti vanhemmuus on palkitsevaa. En sitä epäilekkään. Ja olet aivan oikeassa, että velana näkee sen työn helpommin kuin ne hyvät ja kauniit puolet. Mutta ei sekään tarkoita sitä etteikö vela kykenisi rakastamaan esimerkiksi sisaruksen lapsiaan. Varmasti rakkaus on aivan erilaista kuin omiaan kohtaan olisi, mutta rakkautta silti. Minä olen testamentannut kaiken sisaruksen lapsille. Juuri heille joiden arkea katselin siellä asuessa. Minä autan harrastuksissa jos tarve vaatii. En ole ikinä jättänyt harrastuksien kevät- ja joulunäytöksiä väliin. Ja nuorimman aloittaessa päiväkodin sain kunnian viedä hänet hoitoon ensimmäisenä päivänä. Ja kyllä kyynel silmäkulmassa hänet sinne jätin. Joten kaiken sen työnkin jälkeen näen myös rakkauden, mutta silti en halua omia lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvä AP !
Kerrankin kommentti johon voin samaistua.
Itse olen jo varttuneempi (45V) ja tiesin jo teini-iässä, että en tahdo lapsia.Onko pakko kansoittaa tätä palloa liikaa? Jolloin meillä ei enää luonnonvarat riitä pitämään yllä tätä kansaa!
Ihmisiä on nytkin miljardeittain liikaa ja silti pitäisi saada lisää suomalaisia. Aivan järjetöntä aivopesua. En aio osallistua näihin siitostalkoisiin. M37
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tavallinen välipalatilanne voi aiheuttaa stressipiikin? Jotain outoahan siinä on pitänyt tapahtua.
Ei varsinaisesti. Yleistä hälinää, pyörimistä ympäriinsä (kun ei oltu vielä kutsuttu pöytään), äiti pilko tämä, iskä anna maitoa, äiti saanko lisää jätskiä, iskä ojenna muki, mä haluan lisää, mä en jaksa enää, kato kissa, kato koira, hyvää jätskiä x 10 000.
Ap
Asutko luostarin hiljaisuudessa, vai miten muuten selviät arjestasi?
En sentään. Ja kun nyt mietin, niin en minä hiljaisuutta erityisesti kaipaa, paitsi nukkuessani, ja sekin onnistuu myös metelissä.
Mutta sitä lapsiperheen äänimaailmaa en kaipaa. :D
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap eikö ole omituista, että vauvapalstailet? 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin kyllä niin samaistua ap.n kommenttiin. Asuin veljeni luona melkein parin kuukauden ajan kun omaa asuntoani remontoitiin. Hänellä on kaksi poikaa ja tyttö, joista vanhin eskarissa. Voin sanoa, että kun oma koti valmistui olin vieläkin varmempi siitä, etten omia lapsia tahdo. Veljeni on vaimonsa kanssa erittäin hyviä vanhempia, mutta päiväkotiin lähtö, ruokailut ja nukkumaanmenot eivät siltikään olleet niitä helpoimpia siirtymiä päivässä.
Tuntuu hassulta, että kun lapsettomana aikuisena ihmisenä sanon, mikä hankaluutta aiheutti perheessä on minulla varmasti lynkkausjoukko valmiina. Mutta kun äiti tai isä puhuu arjen hankaluuksista niin heitä sympataan. Vela ei saa ilmaista omaa mielipidettään lapsiperhearjesta.
Saa. Mutta vanhempana tietää että vela ei ymmärrä asian toista puolta, ja siksi kokemus on puutteellinen. En minä jaksa kuunnella toisen PELKKÄÄ kauhistelua siitä kuinka kamalalta meidän aamupukeminen näyttää. Kun toisaalta se toinen ei ymmärrä sitä tunnetta, kuinka liikuttavalta se tuntuu - sen aamuhässäkän jälkeenkin - tiputtaa se oma lapsi koululle ja katsella kun se taapertaa ystäviensä luo iso reppu selässä keikkuen. Vanhemmuus on työtä ja sen vela näkee. Vanhemmuus on myös palkitsevaa, palkitsevaa sellaisella tavalla mitä vela ei voi ikinä ymmärtää.
Tuokin on tosi hassu olettamus, että lapseton ihminen kuvittelisi lapsiperhe-elämän olevan pelkkää hässäkkää ja negatiivista stressiä ilman mitään palkintoa. Jos asia olisi noin, kukaan tässä maailmassa ei lisääntyisi koskaan, ainakaan vapaaehtoisesti.
Kyllä minä tiedän että vanhempi rakastaa lastaan ja lapsi vanhempaansa. Kyllä minä tiedän että lapsen kehitystä on kiehtovaa seurata. Ei se muuta sitä faktaa etten itse halua elää sellaista elämää.
Ap
Ja saat olla haluamatta. Tuo on vain syy miksi velojen juttuja ei ehkä vanhemmat jaksa kuunnella.
Henk.koht. minulle tulee mieleen lähinnä kypsymätön teini-ikäinen mieleen näistä aikuisista ihmisistä, jotka jaksaa valittaa lapsiperheen normaalista ruokailutilanteesta. Teinithän on sellaisia aika itsekkäitä ja egoistisia, koko maailman pitäisi pyöriä teinin ympärillä ja auta armias jos jostain on pientäkin vaivaa 😂 Mut teini-ikähän on nykyisin pitkittynyt.. en itse vaan jaksa kuunnella sellaista narinaa 🙂
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ihan ok ettei joku halua lapsia, mutta se että perustaa sen niihin muutamaan pikkulapsi vuoteen on jotenkin hassua. Ne lapset on sellaisia autettavia höseltäjiä muutaman vuoden, ei pelkästään sen takia kannata jättää tekemättä.
A: vanhempien ajankäsitys on ihan erilainen kuin lapsivapaan. Vanhemmalle 5-10 vuotta on ihan silmänräpäys, koska elämä on niin täynnä rutiineja ja kiirettä. Lapsettomalle se on pitkä aika, jossa esim itse olen ehtinyt muuttaa kolmesti työpaikkaa, kahdesti kaupunkia, kerran maata, opiskella uuden tutkinnon ja uuden kielen, matkustella kymmeniä kertoja, jne jne. Ajatus siitä että vaihtaisin tällaisen vapaan 10v jakson johonkin jota en missään nimessä halua tehdä, on aivan kamala. Se ei todellakaan ole mikään "muutama hassu vuosi" odottaa että lapsen voi jättää esim yksin kotiin muutamaksi tunniksi.
B: en halua vauva- tai pikkulapsielämän lisäksi myöskään elää koululais- tai teiniperheessä. Tuo epämieluisa aika siis kestäisi noin 20 vuotta, joka on jo neljäsosa ihmiselämästä, ja noin PUOLET ihmisen kyvykkäästä aikuiselämästä. Järjetön aika käyttää johonkin jossa ei näe mitään positiivista mutta sitä enemmän negatiivista.
Itsestä taas se pikkulapsiaika on ihmisen elämässä kuitenkin aika lyhyt, joo ekat 3-vuotta on aika työntäyteistä kun täytyy vahtia herkeämättä että lapsi pysyy hengissä, oppii kävelemään, syömään, puhumaan, käymään vessassa ja pukemaan. Sitten alkaakin se palkitsevampi ja miellyttävämpi vaihe perhe-elämässä.
Itse kaipaan kyllä nimenomaan sitä perhe-elämää, olisin varmaan tosi yksinäinen ilman lapsia. Vaikka minulla onkin ystäviä, harrastus jne. mutta ne ei korvaa sitä jokapäiväistä tarvetta olla läheisten ihmisten kanssa. Vaikka välillä haluaisikin olla ihan yksin jonkun aikaa, niin mieluummin kuitenkin näin päin.
Elämän sisällöksi ei mulla riitä työ, opiskelu, matkustelu, kaverit tms vaan halusin ja tarvitsin enemmän. Nyt on ruuhkavuodet, mutta osaan kyllä ottaa silti omaa aika ja rentoutua kun siltä tuntuu. Luin eilen 500 sivuisen romaanin kokonaan, mussutin karkkia ja makasin sohvalla tuntikaupalla. Kerittiin silti käydä lasten kanssa myös uimahallissa, tehdä yhdessä tortillat ja ulkoilla illansuussa vielä pari tuntia trampalla ja potkulaudoilla, muksut löysi kavereita ja mä höpöttelin naapurien kanssa. Kaikilla oli mukava leppoisa lauantai, joskin lapset saattoi myös pelata minecrafita muutaman tunnin 😁
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin kyllä niin samaistua ap.n kommenttiin. Asuin veljeni luona melkein parin kuukauden ajan kun omaa asuntoani remontoitiin. Hänellä on kaksi poikaa ja tyttö, joista vanhin eskarissa. Voin sanoa, että kun oma koti valmistui olin vieläkin varmempi siitä, etten omia lapsia tahdo. Veljeni on vaimonsa kanssa erittäin hyviä vanhempia, mutta päiväkotiin lähtö, ruokailut ja nukkumaanmenot eivät siltikään olleet niitä helpoimpia siirtymiä päivässä.
Tuntuu hassulta, että kun lapsettomana aikuisena ihmisenä sanon, mikä hankaluutta aiheutti perheessä on minulla varmasti lynkkausjoukko valmiina. Mutta kun äiti tai isä puhuu arjen hankaluuksista niin heitä sympataan. Vela ei saa ilmaista omaa mielipidettään lapsiperhearjesta.
Saa. Mutta vanhempana tietää että vela ei ymmärrä asian toista puolta, ja siksi kokemus on puutteellinen. En minä jaksa kuunnella toisen PELKKÄÄ kauhistelua siitä kuinka kamalalta meidän aamupukeminen näyttää. Kun toisaalta se toinen ei ymmärrä sitä tunnetta, kuinka liikuttavalta se tuntuu - sen aamuhässäkän jälkeenkin - tiputtaa se oma lapsi koululle ja katsella kun se taapertaa ystäviensä luo iso reppu selässä keikkuen. Vanhemmuus on työtä ja sen vela näkee. Vanhemmuus on myös palkitsevaa, palkitsevaa sellaisella tavalla mitä vela ei voi ikinä ymmärtää.
Tuokin on tosi hassu olettamus, että lapseton ihminen kuvittelisi lapsiperhe-elämän olevan pelkkää hässäkkää ja negatiivista stressiä ilman mitään palkintoa. Jos asia olisi noin, kukaan tässä maailmassa ei lisääntyisi koskaan, ainakaan vapaaehtoisesti.
Kyllä minä tiedän että vanhempi rakastaa lastaan ja lapsi vanhempaansa. Kyllä minä tiedän että lapsen kehitystä on kiehtovaa seurata. Ei se muuta sitä faktaa etten itse halua elää sellaista elämää.
Ap
Ja saat olla haluamatta. Tuo on vain syy miksi velojen juttuja ei ehkä vanhemmat jaksa kuunnella.
Henk.koht. minulle tulee mieleen lähinnä kypsymätön teini-ikäinen mieleen näistä aikuisista ihmisistä, jotka jaksaa valittaa lapsiperheen normaalista ruokailutilanteesta. Teinithän on sellaisia aika itsekkäitä ja egoistisia, koko maailman pitäisi pyöriä teinin ympärillä ja auta armias jos jostain on pientäkin vaivaa 😂 Mut teini-ikähän on nykyisin pitkittynyt.. en itse vaan jaksa kuunnella sellaista narinaa 🙂
Vai vertaat veloja itsekkäisiin teineihin. Varmasti sinulla on lapsi koska niin _halusit_. Oma halu meni siis kaiken edelle. Vaikka velat eivät lapsia halua ja sanovat kasvattamista työksi eivät he arvostele teitä kaupassa naama punaisina huutavia äitejä teinin tasolle jääneiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin kyllä niin samaistua ap.n kommenttiin. Asuin veljeni luona melkein parin kuukauden ajan kun omaa asuntoani remontoitiin. Hänellä on kaksi poikaa ja tyttö, joista vanhin eskarissa. Voin sanoa, että kun oma koti valmistui olin vieläkin varmempi siitä, etten omia lapsia tahdo. Veljeni on vaimonsa kanssa erittäin hyviä vanhempia, mutta päiväkotiin lähtö, ruokailut ja nukkumaanmenot eivät siltikään olleet niitä helpoimpia siirtymiä päivässä.
Tuntuu hassulta, että kun lapsettomana aikuisena ihmisenä sanon, mikä hankaluutta aiheutti perheessä on minulla varmasti lynkkausjoukko valmiina. Mutta kun äiti tai isä puhuu arjen hankaluuksista niin heitä sympataan. Vela ei saa ilmaista omaa mielipidettään lapsiperhearjesta.
Saa. Mutta vanhempana tietää että vela ei ymmärrä asian toista puolta, ja siksi kokemus on puutteellinen. En minä jaksa kuunnella toisen PELKKÄÄ kauhistelua siitä kuinka kamalalta meidän aamupukeminen näyttää. Kun toisaalta se toinen ei ymmärrä sitä tunnetta, kuinka liikuttavalta se tuntuu - sen aamuhässäkän jälkeenkin - tiputtaa se oma lapsi koululle ja katsella kun se taapertaa ystäviensä luo iso reppu selässä keikkuen. Vanhemmuus on työtä ja sen vela näkee. Vanhemmuus on myös palkitsevaa, palkitsevaa sellaisella tavalla mitä vela ei voi ikinä ymmärtää.
Tuokin on tosi hassu olettamus, että lapseton ihminen kuvittelisi lapsiperhe-elämän olevan pelkkää hässäkkää ja negatiivista stressiä ilman mitään palkintoa. Jos asia olisi noin, kukaan tässä maailmassa ei lisääntyisi koskaan, ainakaan vapaaehtoisesti.
Kyllä minä tiedän että vanhempi rakastaa lastaan ja lapsi vanhempaansa. Kyllä minä tiedän että lapsen kehitystä on kiehtovaa seurata. Ei se muuta sitä faktaa etten itse halua elää sellaista elämää.
Ap
Ja saat olla haluamatta. Tuo on vain syy miksi velojen juttuja ei ehkä vanhemmat jaksa kuunnella.
Henk.koht. minulle tulee mieleen lähinnä kypsymätön teini-ikäinen mieleen näistä aikuisista ihmisistä, jotka jaksaa valittaa lapsiperheen normaalista ruokailutilanteesta. Teinithän on sellaisia aika itsekkäitä ja egoistisia, koko maailman pitäisi pyöriä teinin ympärillä ja auta armias jos jostain on pientäkin vaivaa 😂 Mut teini-ikähän on nykyisin pitkittynyt.. en itse vaan jaksa kuunnella sellaista narinaa 🙂
Kommentistasi, jossa sanot veloja kypsymättömiksi teineiksi tulee mieleen äiti joka katuu suuresti lapsiaan. Ja purkaa katumuksen kateudelta haiskahtavilla kommenteillaan.
Toki, mutta on elämä ihan erilaista 2 vuotiaan päiväkotilaisen kanssa kuin 8 vuotiaan koululaisen. Tuo vanhempi käy itse vessassa, tekee voileivät ja lähtee ulos leikkimään kavereiden kanssa. Ei ole enää samaa hössäystä koko ajan.. itsekään en erityisesti nauttinut pikkulapsiajasta.