Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Lapsiperheessä vierailu on tehokkain ehkäisykeino.
13.10.2019 |
Olin viikonloppuna käymässä ystäväni luona. Perheessä on kaksi pientä lasta. Taas naurattaa se, kun joku oman elämänsä asiantuntija avautui jossain lehdessä että syy vauvakatoon johtuu siitä, että moni ihminen ei enää näe tavallista perhe-elämää tai ole kertaakaan pitänyt vauvaa sylissään vielä 30-vuotiaanakaan.
Ainakin itselläni asia on päinvastoin. :D Vierailu lapsiperheessä saa aikaan halun syödä tuplamäärän e-pillereitä kun pääsen kotiin. Lapset ovat mukavia, ja nämä ystäväni lapset kivoja ja fiksuja, mutta voi luoja sentään en ikinä hankkisi moisia omaan kotiini. Kaikki, ihan kaikki on vaikeampaa kuin ilman lapsia. Naureskelin ääneen ystävälleni että on melko kaoottinen välipalatilanne käynnissä, vaikka mitään ei edes mennyt pieleen. Ei itkupotkuraivareita tai kummempaa vikinää.
Olen aina tuollaisen parin tunnin vierailun jälkeen aivan loppu, ja mielettömän onnellinen että saan tulla kotiin jossa ei ole lapsia.
Muita veloja joilla samankaltaisia ajatuksia?
N27
P.S. Vauvakosketuksiakin on tullut, minulla on useampi kummilapsi ja sukulaiset ovat lisääntyneet aikuisikäni aikana. Eli siis tämä ystäväni perhe ei ole ainut kokemukseni perhe-elämästä, vauvoista ja lapsista.
Kommentit (514)
Vierailija kirjoitti:
Kuvitelkaa millainen vieras ap on? Käyt läheisten ihmisten luona kauhistelemasa heidän arkeaa? Kutsutko itse luokse ihmisiä, jotka kauhistelevat sinun arkeasi? Kertoen miten sinun tapasi elää on syy siihen miksi he hankkivat lapsia?
Eihän kukaan sivistynyt vieras arvostele ääneen toisen valintoja, vaan ihan omassa mielessään miettii näitä asioita.
Itsekin velana olen käynyt monen lapsiperheellisen ystävän luona kylässä ja leikin lasten kanssa sekä puhun vanhemmille niitä näitä. En koskaan tietenkään sano ääneen, etten itse halua samaa elämää, koska pidän ystävistäni enkä arvostele heitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi vain synnyttäneet saavat vitsailla kuinka aivot sulaa lapsen saatua? Puhutaan äitiaivoista. Kyllähän ne nähtävästi sulaakin ainakin komenttien ”velat on itsekeskeisiä teinejä” perusteella. Ei osata arvostaa toisten valintoja.
Millä tavoin tämä krskystelun aloittaja arvostaa muiden valintoja?
Vierailija kirjoitti:
Miksi vain synnyttäneet saavat vitsailla kuinka aivot sulaa lapsen saatua? Puhutaan äitiaivoista. Kyllähän ne nähtävästi sulaakin ainakin komenttien ”velat on itsekeskeisiä teinejä” perusteella. Ei osata arvostaa toisten valintoja.
Ap ainakin vaikuttaa olevan. Lue nyt aloitus uudelleen ja pohdi hänen käytöstään vierailijana ja ystävänä. Huh huh!
Minua ihmetyttää suuresti, miten paljon vanhempia tuntuu haittaavan ja ärsyttävän se, ettei joku aio hankkia lapsia, koska ei vaan halua niitä. Vängätään, että et voi tietää, mitä se on, jollet itse koe vanhemmuutta ja tivataan perusteluja, mikset halua. Syytellään epäkypsäksi ihmistä, joka pystyy niin kypsään päätökseen, että jättää lapset tekemättä, koska ei halua niitä. Katkeruuttako se on, vanhemmat?
Miksi te, joilla on lapsia, olette niitä tehneet? Koska halusitte, vai mitä. Eikä kukaan koskaan kysynyt, miksi haluat lapsia, vaikka sitä pitäisi kysyä jokaiselta vanhemmaksi aikovalta. On paljon tärkeämpää miettiä, miksi haluaa lapsia kuin, miksi ei halua. Jos ihminen ei halua lapsia, eikä hanki niitä, kenellekään ei aiheudu harmia. Jos ihminen hankkii lapsia vain, koska haluaa, vaikkei hänellä olisi kykyä ja resursseja huolehtia niistä, lapset kärsivät. Sekö on hyvä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ihan ok ettei joku halua lapsia, mutta se että perustaa sen niihin muutamaan pikkulapsi vuoteen on jotenkin hassua. Ne lapset on sellaisia autettavia höseltäjiä muutaman vuoden, ei pelkästään sen takia kannata jättää tekemättä.
A: vanhempien ajankäsitys on ihan erilainen kuin lapsivapaan. Vanhemmalle 5-10 vuotta on ihan silmänräpäys, koska elämä on niin täynnä rutiineja ja kiirettä. Lapsettomalle se on pitkä aika, jossa esim itse olen ehtinyt muuttaa kolmesti työpaikkaa, kahdesti kaupunkia, kerran maata, opiskella uuden tutkinnon ja uuden kielen, matkustella kymmeniä kertoja, jne jne. Ajatus siitä että vaihtaisin tällaisen vapaan 10v jakson johonkin jota en missään nimessä halua tehdä, on aivan kamala. Se ei todellakaan ole mikään "muutama hassu vuosi" odottaa että lapsen voi jättää esim yksin kotiin muutamaksi tunniksi.
.
Eka lapsi on nyt 11v, tämän 11 vuoden aikana minä olen vaihtanut työpaikkaa 4 kertaa, mies 2 kertaa (omasta halusta), olemme muuttaneet 2 kertaa ( 1 kerta niistä kaupunkia) . Matkustaneet n 3-5 kertaa vuodessa ulkomailla. Olen opiskellut avoimessa sen mitä halusin, lapsista ei jatko ole jäänyt kiinni. Eli , sun ajatus siitä miten lapset sitoo, ei nyt ihan täsmää todellisuuteen. Ja tämän 11 v aikana tehty toinenkin lapsi. ( ja meillä ei ole tukiverkkoja, lapset ei ole sukulaisilla koskaan hoidossa). Ensi kesänä olemme 5 viikkoa USAssa road tripilla.
Mut samalla sulla on ollut se lapsi 11 vuotta. Et sä ole voinut sen aikana vapaasti tehdä mitä haluat, vaan se lapsi on pitänyt ottaa kaikessa huomioon.
Et ole voinut jättää sitä yksin kotiin matkojen ajaksi (toivottavasti!!!), tai muuttaa vapaasti kauas kouluista tai tarhasta, tai harrastaa aikoina kun lapsi tarvitsee hoitoa ja puolisosi ei ole myöskään kotona. Kaikki tuo on aivan järjettömän paljon vaikeampaa kuin ilman lasta.
Ette te voi puolisosi kanssa päättää että hei lähdetään töiden jälkeen koko illaksi paikkaan x (jonne ei lasta voi ottaa), tai päättää kesken kouluvuoden muuttaa maata. Joudutte odottamaan ainakin siihen että lapsi on täysi-ikäinen.
Vanhempi joutuu koko ajan ottamaan lapsen huomioon ja se rajoittaa elämää todella paljon - tai sitten ei ota huomioon, ja on paska vanhempi.
Mä olen lapseton, mutta kyllä mun elämää silti rajoittaa monet asiat.
Omia ja miehen menoja joutuu yhteensovittamaan, koiran hoitamaan, auttamaan iäkästä äitiä, muistamaan sisarusten lasten synttärit jne. Ihmissuhteisiin yleensä liittyy myös velvoitteita. Varsinkin näin keski-iässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin lapsi asiat vissiin kiinnostaa kun pitää keskustelupalstoilla julistaa: en hanki lapsia, kävin kylässä lapsiperheessä ja näin mitä se on. ? Jollakin em. voi olla kateellisuutta, toisella on jotain mitä itseltä puuttuu: lapsi? puoliso jonka kanssa on lapsia haluttu ja saatu? ???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvitelkaa millainen vieras ap on? Käyt läheisten ihmisten luona kauhistelemasa heidän arkeaa? Kutsutko itse luokse ihmisiä, jotka kauhistelevat sinun arkeasi? Kertoen miten sinun tapasi elää on syy siihen miksi he hankkivat lapsia?
Luepas nyt aloitukseni oikein ajatuksella uudestaan. Tuossa aiemmassa kommentissani (83) jo tätä selvitinkin, mutta minä en todellakaan käynyt ystäväni luona kauhistelemassa heidän arkeaan. :D Kävin siellä vaihtamassa kuulumiset ystäväni kanssa ja moikkaamassa lapsia. Leikittiinkin jonkun verran. En myöskään tiedä miten sinulle tuli edes mieleen, että olisin sanonut ystävälleni että heidän takiaan en hanki lapsia. Eihän se pidä edes paikkaansa.
Ap
Yleensä ihminen pystyy hyvin hillitsemään sanomisiaan, mutta omien ilmeiden hallitseminen onkin sitten jo vaikeampaa... luuletko ettei kova stressisi välity ympäristöön?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin kyllä niin samaistua ap.n kommenttiin. Asuin veljeni luona melkein parin kuukauden ajan kun omaa asuntoani remontoitiin. Hänellä on kaksi poikaa ja tyttö, joista vanhin eskarissa. Voin sanoa, että kun oma koti valmistui olin vieläkin varmempi siitä, etten omia lapsia tahdo. Veljeni on vaimonsa kanssa erittäin hyviä vanhempia, mutta päiväkotiin lähtö, ruokailut ja nukkumaanmenot eivät siltikään olleet niitä helpoimpia siirtymiä päivässä.
Tuntuu hassulta, että kun lapsettomana aikuisena ihmisenä sanon, mikä hankaluutta aiheutti perheessä on minulla varmasti lynkkausjoukko valmiina. Mutta kun äiti tai isä puhuu arjen hankaluuksista niin heitä sympataan. Vela ei saa ilmaista omaa mielipidettään lapsiperhearjesta.
Saa. Mutta vanhempana tietää että vela ei ymmärrä asian toista puolta, ja siksi kokemus on puutteellinen. En minä jaksa kuunnella toisen PELKKÄÄ kauhistelua siitä kuinka kamalalta meidän aamupukeminen näyttää. Kun toisaalta se toinen ei ymmärrä sitä tunnetta, kuinka liikuttavalta se tuntuu - sen aamuhässäkän jälkeenkin - tiputtaa se oma lapsi koululle ja katsella kun se taapertaa ystäviensä luo iso reppu selässä keikkuen. Vanhemmuus on työtä ja sen vela näkee. Vanhemmuus on myös palkitsevaa, palkitsevaa sellaisella tavalla mitä vela ei voi ikinä ymmärtää.
Tuokin on tosi hassu olettamus, että lapseton ihminen kuvittelisi lapsiperhe-elämän olevan pelkkää hässäkkää ja negatiivista stressiä ilman mitään palkintoa. Jos asia olisi noin, kukaan tässä maailmassa ei lisääntyisi koskaan, ainakaan vapaaehtoisesti.
Kyllä minä tiedän että vanhempi rakastaa lastaan ja lapsi vanhempaansa. Kyllä minä tiedän että lapsen kehitystä on kiehtovaa seurata. Ei se muuta sitä faktaa etten itse halua elää sellaista elämää.
Ap
Ja saat olla haluamatta. Tuo on vain syy miksi velojen juttuja ei ehkä vanhemmat jaksa kuunnella.
Henk.koht. minulle tulee mieleen lähinnä kypsymätön teini-ikäinen mieleen näistä aikuisista ihmisistä, jotka jaksaa valittaa lapsiperheen normaalista ruokailutilanteesta. Teinithän on sellaisia aika itsekkäitä ja egoistisia, koko maailman pitäisi pyöriä teinin ympärillä ja auta armias jos jostain on pientäkin vaivaa 😂 Mut teini-ikähän on nykyisin pitkittynyt.. en itse vaan jaksa kuunnella sellaista narinaa 🙂
Kommentistasi, jossa sanot veloja kypsymättömiksi teineiksi tulee mieleen äiti joka katuu suuresti lapsiaan. Ja purkaa katumuksen kateudelta haiskahtavilla kommenteillaan.
En suinkaan puhunut KAIKISTA veloista. Vain niistä jotka menee lapsiperheeseen kylään ja kokee oikeudekseen istua siellä naama väärinpäin, arvostella toisten lapsia vain koska he ovat lapsia, tai jaksavat vain valittaa lapsiperheiden elämästä. Sellaiset narisijat on rasittavia ja heistä tulee mieleen teini-ikäinen.
Taisit lukea aloitukseni ihan omanlaistesi lasien läpi. :D Minä en istunut pöydässä naama väärinpäin valittamassa. Meillä oli hauskaa, sekä lapsilla että aikuisilla. Tuohon kaoottisuusheittooni ystäväni tokaisi naurahtaen että tällaista se on suurimman osan aikaa, muista ehkäisy.
Ap
Muista säkin nauraa ku joku äippä ihmettelee sun kolkkoa ja ankeaa kotias!
Jostain kumman syystä luulet, et sun käytös oli korrektia, mut ei se sitä ollut.
Lisääntymishalut ovat karisseet sen myötä mitä on saanut nähdä omasta tuttavapiiristä sekä täältä lukiessa. Miesvauvoja näyttäisi ihan oikeasti olevan olemassa, enkä ainakaan itse halua jäädä täydelliseksi yh:ksi tai ottaa riskiä saadakseni omalle kontolleni narsistista eksää saati lasuja. Perhearki tuntuu olevan todella kuormittavaa ja tämän vahvistaa yksi kaverini joka jäi hetki sitten yksinhuoltajaksi.
Ei kiitos, en tahdo kuormittaa jo muutenkin henkisesti raskasta arkeani jäämällä yksin. Toisesta osapuolesta et voi välttämättä nähdä päälle päin tuleeko hän jäämään siihen rinnallesi. Monihan täälläkin tykkää sanoa että varaudu jäämään yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tavallinen välipalatilanne voi aiheuttaa stressipiikin? Jotain outoahan siinä on pitänyt tapahtua.
Ei tarvitse todellakaan oikeasti tapahtua mitään outoa. Ainakin minulle se pelkkä hälinä ja pienten ihmisten ihan normaali kimakka puheääni ja nopeat liikkeet aiheuttaa stressiä. Esim. bussimatka töihin samaan aikaan jonkun päiväkotiryhmän kanssa on ihan painajaismainen vaikka kukaan lapsista ei kiukuttele tms., vaan ovat yleensä iloisia ja innostuneita tulevasta retkestään.
Siihen tottuu kyllä. Voisi olla ihan terveellistä totuttaa itsensä elämään, vähentää ahdistumista kaikenlaisiin tavallisiin elämään kuuluviin asioihin.
Nyt on mennyt lapsia tehneillä herneet syvälle nenään kun ruvettiin haukkumaan ap:tä vieraana, vaikka hän on monta kertaa jo sanonut, ettei ole ääneen arvostellut ketään.
Ilmeisesti lapsen tekeminen on vienyt lapsellisilta kaiken kyvyn keskustella asiasta kun ainoastaan nähdään ap:n aloitus hyökkäyksen.ä omaa lisääntymistä kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onpas huvittavia nämä jutut. Lapset on parasta mitä minulle on tapahtunut. Pikkulapsivaihe meni liian nopeasti. Nyt ovat jo isoja.
Voisin kuvitella siskoni kirjoittamassa näin, todellisuudessa on hermoromahduksen partaalla taaperon ja vauvan kanssa, vaikka on mieskin joka on vahvasti läsnä huolehtimassa, pelkäsi jopa viikonloppua jolloin olisi pitänyt olla yksin kun mies muualla. Sinänsä huvittava ajatus, kun itse huolehdin lapsestani täysin yksin enkä kokenut samaa, eikä apujakaan ollut tarjolla, arvostelijoita kyllä juuri siskoni, tosin nyt apuni kyllä kelpaisi. No en ole katkera mutta hieman hämmentynyt ja huvittunut, toivon kyllä että helpottaa hänelläkin.
Näin me ollaan erilaisia mutta kumpikin varmasti ajattelevat että lapsi on parasta mitä on sattunut, se ei silti tarkoita että se kiireinen henkisesti raskas lapsiperhe arki olisi.
Vierailija kirjoitti:
Mulle on aivan se ja sama hanķkivatko muut lapsia vai eivät, mutta on aikamoista itsepetosta kuvitella että ystävän ja sukulaisten perhe-elämä = mitä itsellä olisi.
Et sinä pohdi parisuhdettasikaan (toivottavasti) siltä pohjalta millaista se on naapurin Martalla tai omalla ystävälläsi on? Sinä et halua parisuhdetta, koska Martalla se näyttäisi olevan kaaosta? Tai onko suhde omiin vanhempiisi sama kuin kollegallasi omiinsa? Ei taatusti. Eli et siltä pohjalta voi tehdä yleistystä siitä millaista on olla tytär tai puoliso.
Te (tietyt!) velat ette ymmärrä, että suhde lapseen on ainutlaatuinen ihmissuhde perheenjäsenten välillä siinä missä muutkin ihmissuhteet ovat. Haluatte luoda yleistäviä kuvia kaaoksesta ja katastrofista. Fine. Tehkää niin. Mutta kyseenalaistakaa silti rohkeasti miksi muiden ihmissuhteet vaikuttavat teihin tuolla tavalla.
Tämä! Multa olis jääny lapset tekemättä jos olisin perustanut lapsiperhearjen todellisuuden yhden tuttavaperheen arkeen. No lapset tuli tehtyä koska halusin eikä meillä ole koskaan ollut sellaista arkea kuin heillä enkä ole kokenut samanlaisia negatiivisia tuntemuksia äitiydestä kuin hän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää suuresti, miten paljon vanhempia tuntuu haittaavan ja ärsyttävän se, ettei joku aio hankkia lapsia, koska ei vaan halua niitä. Vängätään, että et voi tietää, mitä se on, jollet itse koe vanhemmuutta ja tivataan perusteluja, mikset halua. Syytellään epäkypsäksi ihmistä, joka pystyy niin kypsään päätökseen, että jättää lapset tekemättä, koska ei halua niitä. Katkeruuttako se on, vanhemmat?
Miksi te, joilla on lapsia, olette niitä tehneet? Koska halusitte, vai mitä. Eikä kukaan koskaan kysynyt, miksi haluat lapsia, vaikka sitä pitäisi kysyä jokaiselta vanhemmaksi aikovalta. On paljon tärkeämpää miettiä, miksi haluaa lapsia kuin, miksi ei halua. Jos ihminen ei halua lapsia, eikä hanki niitä, kenellekään ei aiheudu harmia. Jos ihminen hankkii lapsia vain, koska haluaa, vaikkei hänellä olisi kykyä ja resursseja huolehtia niistä, lapset kärsivät. Sekö on hyvä?
En ole koskaan käynyt keskusteluja muiden lastenhankinnasta.
Kuka oikeasti on kiinnostunut siitä, että et hanki lapsia? Äitisi? Ystäväsi? Tuskin kukaan muu. Säästä palopuheesi heille, täällä tämä jankkaus on lähinnä väsyttävää.
En lukenut kaikkia kommentteja,
Omalta kohdaltani sanon, että en ole koskaan halunnut lapsia ja sisarusten lapsiperhe-elämän seuraaminen on tehnyt varmistuksen asialle. (Olen 30 introvertti ja oma rauha säännöllisesti välttämätöntä että pää pysyy kasassa)
Vaikka en tunne mitään mielenkiintoa lasten hoitoon ym, tiedän, jos saisin lapsen, tulisi siitä minun ykkösasia elämässä, varmasti ennenkokematonta rakkautta ja onnea ja olisin valmis laittamaan kaikki lapsen eteen. Mutta tiedän jo nyt, mikä olisi hinta itselle- stressaisin ja pelkäisin lapsen puolesta, en vain pikkulapsi-aikaa vaan koko loppuelämän. Minulla on taipumusta jo lemmikeistä tehdä ns. Henkireikiä itselleni, mikä hyvien puoliensa lisäksi käy itselle hyvin raskaaksi kun pelkään mitä voi sattua. Tämä x 100 lapsen kanssa, ei kiitos, kun itsensä kanssa on pakko loppuelämä koittaa elää.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin lapsi asiat vissiin kiinnostaa kun pitää keskustelupalstoilla julistaa: en hanki lapsia, kävin kylässä lapsiperheessä ja näin mitä se on. ? Jollakin em. voi olla kateellisuutta, toisella on jotain mitä itseltä puuttuu: lapsi? puoliso jonka kanssa on lapsia haluttu ja saatu? ???
oohoh kylläpä nyt joku suutahti en ole ap mutta ymmärrän vallan hyvin vaikka olenkin vanhempi. Se ei ole kateellisuutta vaan realismia. Kai täällä saa keskustella muutkin kuin vain sinun kanssasi samaa mieltä olevat?
Tää on niin nähty. Lapsia tehneet pitävät vapaaehtoista lapsettomuutta loukkauksena omaa valintaa tehdä lapsia kohtaan.
Nämä keskustelut menevät aina samalla tavalla: muut velat komppaa ja yrittää keskustella ja äipät ryntäävät ketjuun solvaamaa.n lapsettomia ja keksimään juttuja, kuten mm. että aloittaja olisi ääneen arvostellut toisen valintaa tehdä lapsia, vaikka on moneen kertaan sanottu, ettei asia ollut niin. Sitten haukutaa.n veloja epäkypsäksi ja ties miksi.
Eli lapsettomuus on uhka ja henkilökohtainen loukkaus lapsellisille, miksi?
Elin aika pitkään hyvin lapsettomassa ympäristössä. Suvussani ei ole erityisen sikiävää sorttia ja ystäväni alkoivat lisääntymään vasta noin kolmenkympin tienoilla.
Olen aina tiennyt etten halua lapsia. Toki mietin välillä että mielikuvani lapsiperhe-elämän karmeudesta voi olla vahvasti liioiteltuja koska sitä aitoa kosketusta ei tähän oikeastaan ollut.
No, ensin tuli mies ja hänen mukanaan perhe jossa todellakin osataan tehdä lapsia. Miehen sisko on jatkuvasti maha pystyssä ja viime kesänä yksi lomaviikko meni aivan poskelleen kun vietettiin se miehen perheen mökillä jossa oli neljä alle viisivuotiasta mukulaa mukana. Kaikki oli joko kaaosta, huutoa, lässyttämistä, missä se lapsi on -huutoa, ruokailuhetket keskityttiin siihen että lapset pysyy paikalla ja syö, aamuisin lapset alkaa leikkimään aikaisin ja iltaisin piti olla yhdeksältä turpa kiinni ettei lapset herää, sitten ne muksut on jatkuvasti jossain raajassa kiinni ja sitä lässytyksen sekä kuvien ottamisen määrää. Ja se turha itkeminen, kun ne hitto itkee vähän varuiksi jatkuvasti ja heti joku aikuinen käärimässä niitä pumpuliin.
Nyt sitten muutama kaveri on saanut lapsia ja heidän elämänsä on kyllä muuttunut aivan täysin. Missä ei ole mitään vikaa. Mutta toivoisin myös ymmärrystä siihen miksi minua ei kiinnosta käydä kahvittelemassa niin usein kun ystävän puheenaiheet pyörii ainoastaan lapsissa, minun juttujani ei kuunnella koska lapsi juuri sillä hetkellä tuo äidille auton esitettäväksi tai toinen tiputtaa sen pehmokirjan sadannen kerran lattialle.
Se elämä vaan kuroutuu niin vahvasti niiden lapsien ympärille. Musta tuntuu että tukehdun jo pelkästään sitä seuratessa hetken aikaa.
Jos ajattelen elämääni nyt ja mitä esimerkiksi voin antaa itsestäni muille, yhteiskunnalle, maailmalle nyt ja sitä miten tämä kaikki muuttuisi äitinä (ei välttämättä lopullisesti mutta pitkäksi aikaa eikä olisi enää ikinä samanlaista) niin tekee fyysisesti pahaa edes ajatella.
Tuntuu että ne äidit joita nyt tunnen on vaan äitejä nykyään. Heitä ei määrittele enää mikään muu kuin äitiys ja se tuntuu valtavan tyhjältä.
Alue: Aihe vapaa
Jännä miten minä tunnun olevan kovinkin kaivattua seuraa lapsiperheissä, enkä vähiten lasten taholta.
Ap