Lapsiperheessä vierailu on tehokkain ehkäisykeino.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietkö ap, meitä perheellisiä ei kiinnosta sun syyt lapsettomuuteesi, emme ole sinulle kateellisia helposta elämästäsi. Emme myöskään kirjoittele näitä palstoja täyteen aloituksia siitä, miten meitä säälittää meidän lapsettomat ystävät, kun päivän päätteeksi he menevät yksin tyhjään kotiin ja että miten merkityksetöntä elämä ilman lapsia olisi. Joten miksi tei velat julistatte _jatkuvasti_ tätä samaa?

Voi ei, nyt taitaa jollain muullakin olla stressihormonit tapissaan. Miten voikin noin väärin ymmärtää koko tekstin jujun. Luitko edes aloitusta, vai vain otsikon ja sitten jo kiehahti ja sormet näpyttelivät kuin itsestään?

Ap

Syy: Kaikki, ihan kaikki on vaikeampaa kuin ilman lapsia.

Helppo elämä: Olen aina tuollaisen parin tunnin vierailun jälkeen aivan loppu, ja mielettömän onnellinen että saan tulla kotiin jossa ei ole lapsia.

Turhaa julistusta asiasta: voi luoja sentään en ikinä hankkisi moisia omaan kotiini.

Tähdentäisitkö vielä, että mitä en aloituksessasi ymmärtänyt?

Osallistun velana tähän mediassa alati vellovaan lapsettomuuskeskusteluun. Ehkä et ole ehtinyt seurata mitään medioita lapsiperhearjen tiimellyksessä, mutta tästä aiheesta tosiaan on puhuttu.

Oman mielenkiintoni herätti se oletus (jonka kirjoitan nyt tähän keskusteluun kymmenettä kertaa), että vap. eht. lapsettomuus johtuisi siitä, etteivät lisääntymisikäiset näe lapsiperheitä ja lapsia elämässään. Aloitin keskustelun kertoakseni että ainakin omalla kohdallani asia on päinvastoin, enkä selvästi ole ainoa.

Keskustelun löysivät tietysti myös äidit jotka vetävät sata hernettä nenään välittömästi kun vela avaa suunsa. Kaikki muuthan tuntuvat tietävän paremmin ilmiön syyt kuin velat itse. Liekö sitten kuitenkin takaraivossa kysymys siitä, oliko se oma valinta sittenkään oikea? Vai miksi muutamat tuntuvat hermostuvan täysin kun joku sanoo ettei tahdo elää lapsiperhe-elämää?

Ap

Mikä tavoite sinulla oli ap tästä keskustelusta vauva.fi sivustolla?

Itse olen saanut ensimmäisen lapseni 38 vuotiaana, tiedän lapsettoman ja perheelliset elämän positiiviset ja negatiiviset puolet sataprosenttisesti. Mutta en kyllä lapsettomana ihmisenä käynyt kertaakaan täällä vauva.fi sivustolla; ei ollut tarvetta keskustella aiheista jotka eivät läheisesti kosketa alkuperäistä käyttäjäryhmää. Et todellakaan voi tuollaisella aloituksella saada täällä täyttä sympatiaa, etkä sitä ole edes hakemassa. Nautit vain siitä kun voit kirjoittaa että joku hermoilee aloituksestasi. Tuollainen tyyli herättää täällä ymmärrettävästi ärtymystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietkö ap, meitä perheellisiä ei kiinnosta sun syyt lapsettomuuteesi, emme ole sinulle kateellisia helposta elämästäsi. Emme myöskään kirjoittele näitä palstoja täyteen aloituksia siitä, miten meitä säälittää meidän lapsettomat ystävät, kun päivän päätteeksi he menevät yksin tyhjään kotiin ja että miten merkityksetöntä elämä ilman lapsia olisi. Joten miksi tei velat julistatte _jatkuvasti_ tätä samaa?

Voi ei, nyt taitaa jollain muullakin olla stressihormonit tapissaan. Miten voikin noin väärin ymmärtää koko tekstin jujun. Luitko edes aloitusta, vai vain otsikon ja sitten jo kiehahti ja sormet näpyttelivät kuin itsestään?

Ap

Syy: Kaikki, ihan kaikki on vaikeampaa kuin ilman lapsia.

Helppo elämä: Olen aina tuollaisen parin tunnin vierailun jälkeen aivan loppu, ja mielettömän onnellinen että saan tulla kotiin jossa ei ole lapsia.

Turhaa julistusta asiasta: voi luoja sentään en ikinä hankkisi moisia omaan kotiini.

Tähdentäisitkö vielä, että mitä en aloituksessasi ymmärtänyt?

Osallistun velana tähän mediassa alati vellovaan lapsettomuuskeskusteluun. Ehkä et ole ehtinyt seurata mitään medioita lapsiperhearjen tiimellyksessä, mutta tästä aiheesta tosiaan on puhuttu.

Oman mielenkiintoni herätti se oletus (jonka kirjoitan nyt tähän keskusteluun kymmenettä kertaa), että vap. eht. lapsettomuus johtuisi siitä, etteivät lisääntymisikäiset näe lapsiperheitä ja lapsia elämässään. Aloitin keskustelun kertoakseni että ainakin omalla kohdallani asia on päinvastoin, enkä selvästi ole ainoa.

Keskustelun löysivät tietysti myös äidit jotka vetävät sata hernettä nenään välittömästi kun vela avaa suunsa. Kaikki muuthan tuntuvat tietävän paremmin ilmiön syyt kuin velat itse. Liekö sitten kuitenkin takaraivossa kysymys siitä, oliko se oma valinta sittenkään oikea? Vai miksi muutamat tuntuvat hermostuvan täysin kun joku sanoo ettei tahdo elää lapsiperhe-elämää?

Ap

Mikä tavoite sinulla oli ap tästä keskustelusta vauva.fi sivustolla?

Itse olen saanut ensimmäisen lapseni 38 vuotiaana, tiedän lapsettoman ja perheelliset elämän positiiviset ja negatiiviset puolet sataprosenttisesti. Mutta en kyllä lapsettomana ihmisenä käynyt kertaakaan täällä vauva.fi sivustolla; ei ollut tarvetta keskustella aiheista jotka eivät läheisesti kosketa alkuperäistä käyttäjäryhmää. Et todellakaan voi tuollaisella aloituksella saada täällä täyttä sympatiaa, etkä sitä ole edes hakemassa. Nautit vain siitä kun voit kirjoittaa että joku hermoilee aloituksestasi. Tuollainen tyyli herättää täällä ymmärrettävästi ärtymystä.

Muuta tavoitetta mulla ei ollut kuin keskustelun herättäminen, ja sehän onnistui (tähän mennessä 21 sivun verran).

Aihe vapaa (huom. aihe vapaa, vapaa aihe) on yksi Suomen aktiivisimmista keskustelualustoista, jossa suuri osa keskusteluista käsittelee muita aiheita kuin omia lapsia.

Ap

Lisääntymisvietti on koodattu geeneihin ja esim. siksi nuorta ja tervettä pidetään petikumppanina viehättävämpänä kuin vanhaa ja sairasta ja samoin siksi pidemmässä suhteessa jos on ehkäisyä käytetty niin mies alkaa vaistomaisesti katsella jo puolen vuoden päästä hieman muitakin naisia kun ei ole sen yhden kanssa mitään tapahtunut puoleen vuoteen, josko siinä on jotain vikaa kun ei lasta ala kuulua, näin siis alitajunta puuhailee. Siksi mies haluaa useita kumppaneita, samoin nainen, ihminen ei ole yksiavioinen alkuaan, se on lähinnä maanviljelyksen keksimisen myötä syntynyt yhteiskunnallinen ilmiö. Sitä ennen 100.000 vuotta moniavioinen ristiin rastiin on jättänyt jälkensä perimäämme tietenkin. Miehet pitävät kaikkein viehättävimpänä kumppanina n. 17-21 - vuotiasta tervettä, sopusuhtaista, hyväihoista naista omasta iästään riippumatta, voihan vaikka Danny vielä lisääntyä Eerikansa kanssa ja Dannyn toiminta on täysin normaalia ja suorastaan optimaalista perimän ja lisääntymisen kannalta, eikä tuossa ole mitään outoa.

Ilman lapsia useimmat kokevat elämän jäävän varsin tyhjäksi ja jopa merkityksettömäksi, lisääntyminen on koodattu mieleemme perimämme kautta evoluution myötä, laji joka ei koe lasten saantia tärkeäksi ei kauaa menesty. Mutta aina tässäkin löytyy poikkeuksia, eli ikään kuin lisääntymisvietin osalta mieli häiriintynyt, ikään kuin lisääntymisvietin autisteja tai aspergereja.

Vierailija kirjoitti:

Lisääntymisvietti on koodattu geeneihin ja esim. siksi nuorta ja tervettä pidetään petikumppanina viehättävämpänä kuin vanhaa ja sairasta ja samoin siksi pidemmässä suhteessa jos on ehkäisyä käytetty niin mies alkaa vaistomaisesti katsella jo puolen vuoden päästä hieman muitakin naisia kun ei ole sen yhden kanssa mitään tapahtunut puoleen vuoteen, josko siinä on jotain vikaa kun ei lasta ala kuulua, näin siis alitajunta puuhailee. Siksi mies haluaa useita kumppaneita, samoin nainen, ihminen ei ole yksiavioinen alkuaan, se on lähinnä maanviljelyksen keksimisen myötä syntynyt yhteiskunnallinen ilmiö. Sitä ennen 100.000 vuotta moniavioinen ristiin rastiin on jättänyt jälkensä perimäämme tietenkin. Miehet pitävät kaikkein viehättävimpänä kumppanina n. 17-21 - vuotiasta tervettä, sopusuhtaista, hyväihoista naista omasta iästään riippumatta, voihan vaikka Danny vielä lisääntyä Eerikansa kanssa ja Dannyn toiminta on täysin normaalia ja suorastaan optimaalista perimän ja lisääntymisen kannalta, eikä tuossa ole mitään outoa.

Ilman lapsia useimmat kokevat elämän jäävän varsin tyhjäksi ja jopa merkityksettömäksi, lisääntyminen on koodattu mieleemme perimämme kautta evoluution myötä, laji joka ei koe lasten saantia tärkeäksi ei kauaa menesty. Mutta aina tässäkin löytyy poikkeuksia, eli ikään kuin lisääntymisvietin osalta mieli häiriintynyt, ikään kuin lisääntymisvietin autisteja tai aspergereja.

Niin keskiajalla kun ihmisen keski-ikä oli 40-vuotta.Toisesta päästä kuoli lapsia tauteihin,äidit synnytyksiin.Nainen ei voinut valita.

Nyt eletään 2000-lukua,ei persuaikakautta.

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä ap:n kanssa. Olen 35+ nainen. Itselläni ei ole lapsia, mutta veljilläni on useitakin. Olen nähnyt millaista sirkusta se elämä on kun lapset ovat pieniä, ja se käy yleensä ilmi jo varttitunnissakin. Näkemäni perusteella halua pysytellä visusti erossa lasten hankkimisesta. 

Toisaalta muistan elävästi miten kamalaa perhehelvettiä oma lapsuuteni oli, kun äiti huusi joka päivä meille kersoille. Ei äidilläkään pää kestänyt lapsia, vaikka olivat meitä hankkineet useampia. Joka päivä oli kamala, kun äiti karjui naama punaisena meille. Eikä siihen raivoamiseen tarvittu välttämättä mitään kunnon syytäkään, riitti että esim. oli jättänyt jonkun sukan keskelle lattiaa. Näin ollen, päätin jo lapsena että minä en ikinä enää halua perhehelvettiä. Eli siis, päätin etten tule hankkimaan lapsia enkä sellaista puolisoa jolla on lapsia. Ehkäisen itseni päätymisen raivoavaksi hermoraunioäidiksi. Tiedän, että sellainen minustakin olisi tullut jos lapsia olisin hankkinut. Vilkkaiden ja meluisien lasten kanssa oleminen repii hermojani vähitellen riekaleiksi jo pienissäkin annoksissa. Olen pystynyt olemaan rauhallinen, mutta sisälläni kiehuu. Uskon, että tuo kiehuminen voisi purkautua ulos säännöllisesti raivoamisena, jos joutuisin jatkuvasti olemaan lasten kanssa. Varmaan perinnöllistä.

Sinun äidillä oli mielenterveysongelmia tai muita terveyden ongelmia. Myös itselläsi on ongelmia jos tunteiden hallinta hankalaa. Niihin saa nyky-yhteiskunnassa apua. Ja hyvä että tiedostaa tuon ongelman, ei siirrä samaa toimintamallia eteenpäin seuraavalle sukupolvelle.

Minun äiti ei koskaan raivonnut lapsille. Itse hätkähdän heti jos satun tällaiseen tuntee purkauksen. Oma mieltä pystyy hallitsemaan jos on tahtoa siihen. Harva aikuinen raivoaa työpaikallaan, miksi pitää lapsille kauan raivota.

Tästä nyt ei herännyt mitään muuta ajatusta kuin huoli AP:n stressinsietokyvystä. Huonot on lähtökohdat työelämässä ja ylipäätään elämässä, jos ei kestä edes hetkellistä poistumista omalta mukavuusalueeltaan.

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä ap:n kanssa. Olen 35+ nainen. Itselläni ei ole lapsia, mutta veljilläni on useitakin. Olen nähnyt millaista sirkusta se elämä on kun lapset ovat pieniä, ja se käy yleensä ilmi jo varttitunnissakin. Näkemäni perusteella halua pysytellä visusti erossa lasten hankkimisesta. 

Toisaalta muistan elävästi miten kamalaa perhehelvettiä oma lapsuuteni oli, kun äiti huusi joka päivä meille kersoille. Ei äidilläkään pää kestänyt lapsia, vaikka olivat meitä hankkineet useampia. Joka päivä oli kamala, kun äiti karjui naama punaisena meille. Eikä siihen raivoamiseen tarvittu välttämättä mitään kunnon syytäkään, riitti että esim. oli jättänyt jonkun sukan keskelle lattiaa. Näin ollen, päätin jo lapsena että minä en ikinä enää halua perhehelvettiä. Eli siis, päätin etten tule hankkimaan lapsia enkä sellaista puolisoa jolla on lapsia. Ehkäisen itseni päätymisen raivoavaksi hermoraunioäidiksi. Tiedän, että sellainen minustakin olisi tullut jos lapsia olisin hankkinut. Vilkkaiden ja meluisien lasten kanssa oleminen repii hermojani vähitellen riekaleiksi jo pienissäkin annoksissa. Olen pystynyt olemaan rauhallinen, mutta sisälläni kiehuu. Uskon, että tuo kiehuminen voisi purkautua ulos säännöllisesti raivoamisena, jos joutuisin jatkuvasti olemaan lasten kanssa. Varmaan perinnöllistä.

.

Hyss-hyss,äiti on aina hyvä (omasta mielestään) vaikka 50%:n naisista ei olisi pitänyt saada lasta/lapsia.

Moni vela olisi hyvä äiti,ajatteleva,vastuuntuntoinen mutta jst syystä luullaan Suomessa luullaan pubiruusu,elämänkoululainen on parempi äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietkö ap, meitä perheellisiä ei kiinnosta sun syyt lapsettomuuteesi, emme ole sinulle kateellisia helposta elämästäsi. Emme myöskään kirjoittele näitä palstoja täyteen aloituksia siitä, miten meitä säälittää meidän lapsettomat ystävät, kun päivän päätteeksi he menevät yksin tyhjään kotiin ja että miten merkityksetöntä elämä ilman lapsia olisi. Joten miksi tei velat julistatte _jatkuvasti_ tätä samaa?

Voi ei, nyt taitaa jollain muullakin olla stressihormonit tapissaan. Miten voikin noin väärin ymmärtää koko tekstin jujun. Luitko edes aloitusta, vai vain otsikon ja sitten jo kiehahti ja sormet näpyttelivät kuin itsestään?

Ap

Syy: Kaikki, ihan kaikki on vaikeampaa kuin ilman lapsia.

Helppo elämä: Olen aina tuollaisen parin tunnin vierailun jälkeen aivan loppu, ja mielettömän onnellinen että saan tulla kotiin jossa ei ole lapsia.

Turhaa julistusta asiasta: voi luoja sentään en ikinä hankkisi moisia omaan kotiini.

Tähdentäisitkö vielä, että mitä en aloituksessasi ymmärtänyt?

Osallistun velana tähän mediassa alati vellovaan lapsettomuuskeskusteluun. Ehkä et ole ehtinyt seurata mitään medioita lapsiperhearjen tiimellyksessä, mutta tästä aiheesta tosiaan on puhuttu.

Oman mielenkiintoni herätti se oletus (jonka kirjoitan nyt tähän keskusteluun kymmenettä kertaa), että vap. eht. lapsettomuus johtuisi siitä, etteivät lisääntymisikäiset näe lapsiperheitä ja lapsia elämässään. Aloitin keskustelun kertoakseni että ainakin omalla kohdallani asia on päinvastoin, enkä selvästi ole ainoa.

Keskustelun löysivät tietysti myös äidit jotka vetävät sata hernettä nenään välittömästi kun vela avaa suunsa. Kaikki muuthan tuntuvat tietävän paremmin ilmiön syyt kuin velat itse. Liekö sitten kuitenkin takaraivossa kysymys siitä, oliko se oma valinta sittenkään oikea? Vai miksi muutamat tuntuvat hermostuvan täysin kun joku sanoo ettei tahdo elää lapsiperhe-elämää?

Ap

Osa veloista on aivan pihalla. Aina on ollut ihmisiä, jotka ovat jo tarhaikäisenä tietäneet, että eivät halua lapsia. Entisaikoina osa vielä vahingossa sai lapsia, nykyään harvempi kun ehkäisy ja jopa abortti on kaikkien saatavilla. Ei tämän pienen vähemmistön totaalisen lisääntymishaluttomuuden kannalta ole mitään merkitystä vaikka näkisivät kuinka paljon lapsia. Heitä ei varmasti ala kiinnostaa tehdä omia.

Mutta kaikki, joille ei synny ikinä lapsia eivät ole vapaaehtoisesti valinneet, että en halua ikinä lapsia. Jos olet avoimin mielin seurannut syntyvyys/lapsettomuuskeskustelua niin olet törmännyt ilmiöön nimeltä epävarmuus. Iso osa lisääntymisikäisistä tasapainottelee kahden valinnan välillä - hankkiako lapsia vai ei, nyt vai myöhemmin vai ollenkaan. Entistä isompi osa kallistuu ainakin lykkäämään lastentekopäätöstä ja sitten yhä useampi, lähtökohtaisesti lisääntymisajatukselle avoin, ajautuukin olemaan jo 35+ kun tuntuisi, että voisi ainakin yhden lapsen tehdä "eiku oho, tuli ero, ei enää ehdi" "eiku oho, jäin väliaikaisesti työttömäksi, no ei tähän viitsi, jäi nyt tekemättä" "eiku oho, sairastuin, juna meni jo" ja jopa "eiku oho, eiks niitä kaikille tuukaan enää tässä iässä". - Pitää hyväksyä asia, onhan sitä oltu vapaaehtoisesti lapsettomia siihenkin asti.

Syntyvyyskeskustelu ei pääasiassa keskity vapaaehtoiseen lapsettomuuteen niiden yksilöiden osalta, jotka ei ikinä koskaan milloinkaan olisi valmiita edes harkitsemaan lastentekoa. Heitä on aina ollut ja tulee aina olemaan eikä ketään muuta kuin heitä itseään kiinnosta heidän perustelunsa "en vaan halua ja läpäläpäläpäläpä". Olisiko jotain voitu tehdä kasvatuksessa toisin ja olisiko pitänyt? Minun mielestä ei, tehoton keino syntyvyyden nostamiseen.

Syntyvyyskeskustelu liittyy siihen miksi yhä useampi valitsee lapsettomuuden vallitsevien olosuhteiden vuoksi. Että vaikka jonkun ajatuksissa mielikuva perheellistymisestä olisi kiva ja ihana, miksi hän ei uskalla lasta tehdä, mikä estää tekemästä.

Se, että sinä ja moni muu ei halua lapsia vaikka olisikin tekemisissä lasten kanssa, on ok. Tuskin se hirveästi vaikuttaa suuntaan tai toiseen. Joku toinen, joka on suunnilleen sopivassa elämäntilanteessa perustaakseen perheen (ja joo, myös pariskunta voi olla pieni perhe, joo joo) voi saada sysäyksen syntyvyyttä nostavaan suuntaan kun myös kaverit ympärillä alkavat perheellistyä. Toisaalta hän saattaa odotella sopivaa tilaisuutta vielä pari vuotta jos yksinkertaisesti kukaan läheinen tai tuttava ei ole samassa elämäntilanteessa - syrjäytymisvaara.

Velat saavat tottakai edelleen ilmaista suhtautumistaan perhe-elämää kohtaan, rikastuttavaa jakamista. Eikä tässä nyt hernepalko juuttunut nenään ainakaan minulla. Jotkut velat ovat vaan aivan pihalla syntyvyyskekustelusta. Ei se käsittele vain veloja, jotka ovat aivan varmoja päätöksestään vaan kaikkia muitakin.

Eivoikuinihmetellä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä ap:n kanssa. Olen 35+ nainen. Itselläni ei ole lapsia, mutta veljilläni on useitakin. Olen nähnyt millaista sirkusta se elämä on kun lapset ovat pieniä, ja se käy yleensä ilmi jo varttitunnissakin. Näkemäni perusteella halua pysytellä visusti erossa lasten hankkimisesta. 

Toisaalta muistan elävästi miten kamalaa perhehelvettiä oma lapsuuteni oli, kun äiti huusi joka päivä meille kersoille. Ei äidilläkään pää kestänyt lapsia, vaikka olivat meitä hankkineet useampia. Joka päivä oli kamala, kun äiti karjui naama punaisena meille. Eikä siihen raivoamiseen tarvittu välttämättä mitään kunnon syytäkään, riitti että esim. oli jättänyt jonkun sukan keskelle lattiaa. Näin ollen, päätin jo lapsena että minä en ikinä enää halua perhehelvettiä. Eli siis, päätin etten tule hankkimaan lapsia enkä sellaista puolisoa jolla on lapsia. Ehkäisen itseni päätymisen raivoavaksi hermoraunioäidiksi. Tiedän, että sellainen minustakin olisi tullut jos lapsia olisin hankkinut. Vilkkaiden ja meluisien lasten kanssa oleminen repii hermojani vähitellen riekaleiksi jo pienissäkin annoksissa. Olen pystynyt olemaan rauhallinen, mutta sisälläni kiehuu. Uskon, että tuo kiehuminen voisi purkautua ulos säännöllisesti raivoamisena, jos joutuisin jatkuvasti olemaan lasten kanssa. Varmaan perinnöllistä.

.

Hyss-hyss,äiti on aina hyvä (omasta mielestään) vaikka 50%:n naisista ei olisi pitänyt saada lasta/lapsia.

Moni vela olisi hyvä äiti,ajatteleva,vastuuntuntoinen mutta jst syystä luullaan Suomessa luullaan pubiruusu,elämänkoululainen on parempi äiti.

Siis väitätkö, että puolet meistä suomalaisista perheenäideistä ollaan pubiruusuja/elämänkoululaisia? Ja että 50% ei olisi pitänyt saada lapsia? Aika hienon syväluotaavan analyysin tavallisiin suomalaisiin perheisiin teit tällä kommentillasi tietämättä asioista oikeasti yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietkö ap, meitä perheellisiä ei kiinnosta sun syyt lapsettomuuteesi, emme ole sinulle kateellisia helposta elämästäsi. Emme myöskään kirjoittele näitä palstoja täyteen aloituksia siitä, miten meitä säälittää meidän lapsettomat ystävät, kun päivän päätteeksi he menevät yksin tyhjään kotiin ja että miten merkityksetöntä elämä ilman lapsia olisi. Joten miksi tei velat julistatte _jatkuvasti_ tätä samaa?

Voi ei, nyt taitaa jollain muullakin olla stressihormonit tapissaan. Miten voikin noin väärin ymmärtää koko tekstin jujun. Luitko edes aloitusta, vai vain otsikon ja sitten jo kiehahti ja sormet näpyttelivät kuin itsestään?

Ap

Syy: Kaikki, ihan kaikki on vaikeampaa kuin ilman lapsia.

Helppo elämä: Olen aina tuollaisen parin tunnin vierailun jälkeen aivan loppu, ja mielettömän onnellinen että saan tulla kotiin jossa ei ole lapsia.

Turhaa julistusta asiasta: voi luoja sentään en ikinä hankkisi moisia omaan kotiini.

Tähdentäisitkö vielä, että mitä en aloituksessasi ymmärtänyt?

Osallistun velana tähän mediassa alati vellovaan lapsettomuuskeskusteluun. Ehkä et ole ehtinyt seurata mitään medioita lapsiperhearjen tiimellyksessä, mutta tästä aiheesta tosiaan on puhuttu.

Oman mielenkiintoni herätti se oletus (jonka kirjoitan nyt tähän keskusteluun kymmenettä kertaa), että vap. eht. lapsettomuus johtuisi siitä, etteivät lisääntymisikäiset näe lapsiperheitä ja lapsia elämässään. Aloitin keskustelun kertoakseni että ainakin omalla kohdallani asia on päinvastoin, enkä selvästi ole ainoa.

Keskustelun löysivät tietysti myös äidit jotka vetävät sata hernettä nenään välittömästi kun vela avaa suunsa. Kaikki muuthan tuntuvat tietävän paremmin ilmiön syyt kuin velat itse. Liekö sitten kuitenkin takaraivossa kysymys siitä, oliko se oma valinta sittenkään oikea? Vai miksi muutamat tuntuvat hermostuvan täysin kun joku sanoo ettei tahdo elää lapsiperhe-elämää?

Ap

Mikä tavoite sinulla oli ap tästä keskustelusta vauva.fi sivustolla?

Itse olen saanut ensimmäisen lapseni 38 vuotiaana, tiedän lapsettoman ja perheelliset elämän positiiviset ja negatiiviset puolet sataprosenttisesti. Mutta en kyllä lapsettomana ihmisenä käynyt kertaakaan täällä vauva.fi sivustolla; ei ollut tarvetta keskustella aiheista jotka eivät läheisesti kosketa alkuperäistä käyttäjäryhmää. Et todellakaan voi tuollaisella aloituksella saada täällä täyttä sympatiaa, etkä sitä ole edes hakemassa. Nautit vain siitä kun voit kirjoittaa että joku hermoilee aloituksestasi. Tuollainen tyyli herättää täällä ymmärrettävästi ärtymystä.

Muuta tavoitetta mulla ei ollut kuin keskustelun herättäminen, ja sehän onnistui (tähän mennessä 21 sivun verran).

Aihe vapaa (huom. aihe vapaa, vapaa aihe) on yksi Suomen aktiivisimmista keskustelualustoista, jossa suuri osa keskusteluista käsittelee muita aiheita kuin omia lapsia.

Ap

Jos tavoitteenasi oli vain keskustelun herättäminen, miksi ihmettelet että joku hermoilee jankkaamasi asian suhteen? Ja olet päässyt jo jankkaamaan hermostumisen määrästä, mikä sinua siinä ihmetyttää? Minkälaista keskustelua sitten odotit?

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä ap:n kanssa. Olen 35+ nainen. Itselläni ei ole lapsia, mutta veljilläni on useitakin. Olen nähnyt millaista sirkusta se elämä on kun lapset ovat pieniä, ja se käy yleensä ilmi jo varttitunnissakin. Näkemäni perusteella halua pysytellä visusti erossa lasten hankkimisesta. 

Toisaalta muistan elävästi miten kamalaa perhehelvettiä oma lapsuuteni oli, kun äiti huusi joka päivä meille kersoille. Ei äidilläkään pää kestänyt lapsia, vaikka olivat meitä hankkineet useampia. Joka päivä oli kamala, kun äiti karjui naama punaisena meille. Eikä siihen raivoamiseen tarvittu välttämättä mitään kunnon syytäkään, riitti että esim. oli jättänyt jonkun sukan keskelle lattiaa. Näin ollen, päätin jo lapsena että minä en ikinä enää halua perhehelvettiä. Eli siis, päätin etten tule hankkimaan lapsia enkä sellaista puolisoa jolla on lapsia. Ehkäisen itseni päätymisen raivoavaksi hermoraunioäidiksi. Tiedän, että sellainen minustakin olisi tullut jos lapsia olisin hankkinut. Vilkkaiden ja meluisien lasten kanssa oleminen repii hermojani vähitellen riekaleiksi jo pienissäkin annoksissa. Olen pystynyt olemaan rauhallinen, mutta sisälläni kiehuu. Uskon, että tuo kiehuminen voisi purkautua ulos säännöllisesti raivoamisena, jos joutuisin jatkuvasti olemaan lasten kanssa. Varmaan perinnöllistä.

Toisaalta, minulla isä oli tuollainen, äkkipikainen ja ankara, huusi ja alisti henkisesti ja lisäksi kuritti myös fyysisesti, äiti taas kova riitelemään ja äkäilemään, isää sai pelätä, äitiä ei. Silti menivät kolme lasta hankkimaan. Itse taas päätin että en koskaan ole tyttärelleni samanlainen, en menetä hermojani, ymmärrän että lapsi on lapsi eikä se ilkeyttään kitise jos se on vaikka kylpyläreissun jälkeen väsynyt ja nälkäinen ja sen takia kitisee jne.tai jos vaikka pitkän automatkan jälkeen lapsen hermo on herkemmässä jos joku ei mene mielen mukaan jne. aikuinen voi aina lohduttaa ja ottaa syliin jos tulee paha mieli ja se auttaa jo puolessa minuutissa, ei siinä tarvitse alkaa huutamaan ja rankaisemaan ja lisätä pahaa oloa.

Tiedän että isälläni ja hänen isällään ja etenkin isällä äitinsä kanssa on ollut jotain hankaluuksia suhteessa toisiinsa, samoin isän isällä isänsä kanssa niin että välit olivat heillä oikeinkin heikot. Itse tajusin katkaista tämän sukupolvien ketjun omalla kohdallani, toisaalta minulla on koulutukseni (lääkärinä) perusteella tieto lapsen kasvusta ja kehityksestä, sekä siitä miten lapsen psyyke kehittyy, lastenpsykiatrian opit jäivät hyvin mieleen omien lapsuudenkokemusteni takia, mutta niiden (ja tietysti osaltaan perimän) takia oman lapsen saamisen jälkeen omien lapsuudenkokemusten tullessa todella kovasti mieleen alkaa nyt kolmas vuosi psykoterapiaa kohtalaisen raskaan lääkityksen ohella, mutta terapialla ja lääkityksellä olen voinut ihan mukavasti ja pärjännyt töissä hyvin.

Eli välttämättä jos äitisi ja/tai isäsi on ollut hirveä ja surkea vanhempana niin se ei ole niin perinnöllistä että sinustakin sellainen tulisi vaan siinä voi käydä jopa päin vastoin. Voihan toki olla että jatkat sukupolvien ketjua etkä sinä ole se katkaisija tässä kärsimysten ketjussa, onhan Raamatussakin jo sanottu että Jumala rankaisee suvussa isien pahoja tekoja seitsemänteen polveen saakka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietkö ap, meitä perheellisiä ei kiinnosta sun syyt lapsettomuuteesi, emme ole sinulle kateellisia helposta elämästäsi. Emme myöskään kirjoittele näitä palstoja täyteen aloituksia siitä, miten meitä säälittää meidän lapsettomat ystävät, kun päivän päätteeksi he menevät yksin tyhjään kotiin ja että miten merkityksetöntä elämä ilman lapsia olisi. Joten miksi tei velat julistatte _jatkuvasti_ tätä samaa?

Voi ei, nyt taitaa jollain muullakin olla stressihormonit tapissaan. Miten voikin noin väärin ymmärtää koko tekstin jujun. Luitko edes aloitusta, vai vain otsikon ja sitten jo kiehahti ja sormet näpyttelivät kuin itsestään?

Ap

Syy: Kaikki, ihan kaikki on vaikeampaa kuin ilman lapsia.

Helppo elämä: Olen aina tuollaisen parin tunnin vierailun jälkeen aivan loppu, ja mielettömän onnellinen että saan tulla kotiin jossa ei ole lapsia.

Turhaa julistusta asiasta: voi luoja sentään en ikinä hankkisi moisia omaan kotiini.

Tähdentäisitkö vielä, että mitä en aloituksessasi ymmärtänyt?

Osallistun velana tähän mediassa alati vellovaan lapsettomuuskeskusteluun. Ehkä et ole ehtinyt seurata mitään medioita lapsiperhearjen tiimellyksessä, mutta tästä aiheesta tosiaan on puhuttu.

Oman mielenkiintoni herätti se oletus (jonka kirjoitan nyt tähän keskusteluun kymmenettä kertaa), että vap. eht. lapsettomuus johtuisi siitä, etteivät lisääntymisikäiset näe lapsiperheitä ja lapsia elämässään. Aloitin keskustelun kertoakseni että ainakin omalla kohdallani asia on päinvastoin, enkä selvästi ole ainoa.

Keskustelun löysivät tietysti myös äidit jotka vetävät sata hernettä nenään välittömästi kun vela avaa suunsa. Kaikki muuthan tuntuvat tietävän paremmin ilmiön syyt kuin velat itse. Liekö sitten kuitenkin takaraivossa kysymys siitä, oliko se oma valinta sittenkään oikea? Vai miksi muutamat tuntuvat hermostuvan täysin kun joku sanoo ettei tahdo elää lapsiperhe-elämää?

Ap

Mikä tavoite sinulla oli ap tästä keskustelusta vauva.fi sivustolla?

Itse olen saanut ensimmäisen lapseni 38 vuotiaana, tiedän lapsettoman ja perheelliset elämän positiiviset ja negatiiviset puolet sataprosenttisesti. Mutta en kyllä lapsettomana ihmisenä käynyt kertaakaan täällä vauva.fi sivustolla; ei ollut tarvetta keskustella aiheista jotka eivät läheisesti kosketa alkuperäistä käyttäjäryhmää. Et todellakaan voi tuollaisella aloituksella saada täällä täyttä sympatiaa, etkä sitä ole edes hakemassa. Nautit vain siitä kun voit kirjoittaa että joku hermoilee aloituksestasi. Tuollainen tyyli herättää täällä ymmärrettävästi ärtymystä.

Muuta tavoitetta mulla ei ollut kuin keskustelun herättäminen, ja sehän onnistui (tähän mennessä 21 sivun verran).

Aihe vapaa (huom. aihe vapaa, vapaa aihe) on yksi Suomen aktiivisimmista keskustelualustoista, jossa suuri osa keskusteluista käsittelee muita aiheita kuin omia lapsia.

Ap

Jos tavoitteenasi oli vain keskustelun herättäminen, miksi ihmettelet että joku hermoilee jankkaamasi asian suhteen? Ja olet päässyt jo jankkaamaan hermostumisen määrästä, mikä sinua siinä ihmetyttää? Minkälaista keskustelua sitten odotit?

Kiinnostavaa keskustelussa on se, että ne jotka kertovat nauttivansa lapsiperhe-elämästään, alapeukutetaan joukolla. Kuin olisi jotenkin väärin kertoa neutraalisti, että itse pitää elämästään lapsiperheenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietkö ap, meitä perheellisiä ei kiinnosta sun syyt lapsettomuuteesi, emme ole sinulle kateellisia helposta elämästäsi. Emme myöskään kirjoittele näitä palstoja täyteen aloituksia siitä, miten meitä säälittää meidän lapsettomat ystävät, kun päivän päätteeksi he menevät yksin tyhjään kotiin ja että miten merkityksetöntä elämä ilman lapsia olisi. Joten miksi tei velat julistatte _jatkuvasti_ tätä samaa?

Voi ei, nyt taitaa jollain muullakin olla stressihormonit tapissaan. Miten voikin noin väärin ymmärtää koko tekstin jujun. Luitko edes aloitusta, vai vain otsikon ja sitten jo kiehahti ja sormet näpyttelivät kuin itsestään?

Ap

Syy: Kaikki, ihan kaikki on vaikeampaa kuin ilman lapsia.

Helppo elämä: Olen aina tuollaisen parin tunnin vierailun jälkeen aivan loppu, ja mielettömän onnellinen että saan tulla kotiin jossa ei ole lapsia.

Turhaa julistusta asiasta: voi luoja sentään en ikinä hankkisi moisia omaan kotiini.

Tähdentäisitkö vielä, että mitä en aloituksessasi ymmärtänyt?

Voisitko nyt ap kiitos tarkentaa, että mikäli tarkoituksesi oli keskustelun aloittaminen ja päämääräsi tuoda esille, että vapaaehtoisesti lapsettomat eivät ole lapsettomia siksi etteivät olisi nähneet lapsia/vauvoja/perhe-elämää, niin miksi halusit tuoda sen esille ylläolevilla asioilla? Jos sinä ilmaiset, että olet onnellinen tullessasi kotiin jossa eivät lapset pyöri jaloissa, niin miksi itse vedät herneet nenään siitä, että meille perheellisille se vain menee niin, että se suurin onni elämässä on tullut vasta kun on saanut lapsia. Ai niin, eihän teille lapsettomille saa sanoa, että ilman lapsia ei oikeasti tiedä elämästä ja rakkaudesta mitään, mutta te saatte täällä marmattaa ja valittaa siitä että lapset huutaa kaupoissa ja kylässä ei ole kiva käydä kun siellä lapset on likaisia ja välipalakin jo vaikea tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Eivoikuinihmetellä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä ap:n kanssa. Olen 35+ nainen. Itselläni ei ole lapsia, mutta veljilläni on useitakin. Olen nähnyt millaista sirkusta se elämä on kun lapset ovat pieniä, ja se käy yleensä ilmi jo varttitunnissakin. Näkemäni perusteella halua pysytellä visusti erossa lasten hankkimisesta. 

Toisaalta muistan elävästi miten kamalaa perhehelvettiä oma lapsuuteni oli, kun äiti huusi joka päivä meille kersoille. Ei äidilläkään pää kestänyt lapsia, vaikka olivat meitä hankkineet useampia. Joka päivä oli kamala, kun äiti karjui naama punaisena meille. Eikä siihen raivoamiseen tarvittu välttämättä mitään kunnon syytäkään, riitti että esim. oli jättänyt jonkun sukan keskelle lattiaa. Näin ollen, päätin jo lapsena että minä en ikinä enää halua perhehelvettiä. Eli siis, päätin etten tule hankkimaan lapsia enkä sellaista puolisoa jolla on lapsia. Ehkäisen itseni päätymisen raivoavaksi hermoraunioäidiksi. Tiedän, että sellainen minustakin olisi tullut jos lapsia olisin hankkinut. Vilkkaiden ja meluisien lasten kanssa oleminen repii hermojani vähitellen riekaleiksi jo pienissäkin annoksissa. Olen pystynyt olemaan rauhallinen, mutta sisälläni kiehuu. Uskon, että tuo kiehuminen voisi purkautua ulos säännöllisesti raivoamisena, jos joutuisin jatkuvasti olemaan lasten kanssa. Varmaan perinnöllistä.

.

Hyss-hyss,äiti on aina hyvä (omasta mielestään) vaikka 50%:n naisista ei olisi pitänyt saada lasta/lapsia.

Moni vela olisi hyvä äiti,ajatteleva,vastuuntuntoinen mutta jst syystä luullaan Suomessa luullaan pubiruusu,elämänkoululainen on parempi äiti.

Siis väitätkö, että puolet meistä suomalaisista perheenäideistä ollaan pubiruusuja/elämänkoululaisia? Ja että 50% ei olisi pitänyt saada lapsia? Aika hienon syväluotaavan analyysin tavallisiin suomalaisiin perheisiin teit tällä kommentillasi tietämättä asioista oikeasti yhtään mitään.

Oletko? Kakarat vkonloput eksällä,nyksällä tai mummolla, kun otat vähän viiniä

Sitten kehut baarissa kuis hyvä äiti olet ja miehet siihen päälle "ei uskois et oot synnyttänyt kun nuin nuorekas"

Näillä kehuilla jaksat taas viikon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä ap:n kanssa. Olen 35+ nainen. Itselläni ei ole lapsia, mutta veljilläni on useitakin. Olen nähnyt millaista sirkusta se elämä on kun lapset ovat pieniä, ja se käy yleensä ilmi jo varttitunnissakin. Näkemäni perusteella halua pysytellä visusti erossa lasten hankkimisesta. 

Toisaalta muistan elävästi miten kamalaa perhehelvettiä oma lapsuuteni oli, kun äiti huusi joka päivä meille kersoille. Ei äidilläkään pää kestänyt lapsia, vaikka olivat meitä hankkineet useampia. Joka päivä oli kamala, kun äiti karjui naama punaisena meille. Eikä siihen raivoamiseen tarvittu välttämättä mitään kunnon syytäkään, riitti että esim. oli jättänyt jonkun sukan keskelle lattiaa. Näin ollen, päätin jo lapsena että minä en ikinä enää halua perhehelvettiä. Eli siis, päätin etten tule hankkimaan lapsia enkä sellaista puolisoa jolla on lapsia. Ehkäisen itseni päätymisen raivoavaksi hermoraunioäidiksi. Tiedän, että sellainen minustakin olisi tullut jos lapsia olisin hankkinut. Vilkkaiden ja meluisien lasten kanssa oleminen repii hermojani vähitellen riekaleiksi jo pienissäkin annoksissa. Olen pystynyt olemaan rauhallinen, mutta sisälläni kiehuu. Uskon, että tuo kiehuminen voisi purkautua ulos säännöllisesti raivoamisena, jos joutuisin jatkuvasti olemaan lasten kanssa. Varmaan perinnöllistä.

Toisaalta, minulla isä oli tuollainen, äkkipikainen ja ankara, huusi ja alisti henkisesti ja lisäksi kuritti myös fyysisesti, äiti taas kova riitelemään ja äkäilemään, isää sai pelätä, äitiä ei. Silti menivät kolme lasta hankkimaan. Itse taas päätin että en koskaan ole tyttärelleni samanlainen, en menetä hermojani, ymmärrän että lapsi on lapsi eikä se ilkeyttään kitise jos se on vaikka kylpyläreissun jälkeen väsynyt ja nälkäinen ja sen takia kitisee jne.tai jos vaikka pitkän automatkan jälkeen lapsen hermo on herkemmässä jos joku ei mene mielen mukaan jne. aikuinen voi aina lohduttaa ja ottaa syliin jos tulee paha mieli ja se auttaa jo puolessa minuutissa, ei siinä tarvitse alkaa huutamaan ja rankaisemaan ja lisätä pahaa oloa.

Tiedän että isälläni ja hänen isällään ja etenkin isällä äitinsä kanssa on ollut jotain hankaluuksia suhteessa toisiinsa, samoin isän isällä isänsä kanssa niin että välit olivat heillä oikeinkin heikot. Itse tajusin katkaista tämän sukupolvien ketjun omalla kohdallani, toisaalta minulla on koulutukseni (lääkärinä) perusteella tieto lapsen kasvusta ja kehityksestä, sekä siitä miten lapsen psyyke kehittyy, lastenpsykiatrian opit jäivät hyvin mieleen omien lapsuudenkokemusteni takia, mutta niiden (ja tietysti osaltaan perimän) takia oman lapsen saamisen jälkeen omien lapsuudenkokemusten tullessa todella kovasti mieleen alkaa nyt kolmas vuosi psykoterapiaa kohtalaisen raskaan lääkityksen ohella, mutta terapialla ja lääkityksellä olen voinut ihan mukavasti ja pärjännyt töissä hyvin.

Eli välttämättä jos äitisi ja/tai isäsi on ollut hirveä ja surkea vanhempana niin se ei ole niin perinnöllistä että sinustakin sellainen tulisi vaan siinä voi käydä jopa päin vastoin. Voihan toki olla että jatkat sukupolvien ketjua etkä sinä ole se katkaisija tässä kärsimysten ketjussa, onhan Raamatussakin jo sanottu että Jumala rankaisee suvussa isien pahoja tekoja seitsemänteen polveen saakka.

Vanhempien esimerkin voi ottaa myös sellaisena, että mitä EI kannata tehdä.

Oma äitini huusi, raivosi, nimitteli ja käytti fyysistä väkivaltaa. Lapsuus oli niin kamala, etten todellakaan ikinä toistaisi sitä omalle lapselleni.

Ja minulla on lapsi, enkä mitään noista ole lapselleni toistanut. Ihminen kun ei ole tahdoton kone, vaan lopulta itse päätät, toistatko nuo virheet vai et.

Sivustaseuraajatt kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eivoikuinihmetellä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä ap:n kanssa. Olen 35+ nainen. Itselläni ei ole lapsia, mutta veljilläni on useitakin. Olen nähnyt millaista sirkusta se elämä on kun lapset ovat pieniä, ja se käy yleensä ilmi jo varttitunnissakin. Näkemäni perusteella halua pysytellä visusti erossa lasten hankkimisesta. 

Toisaalta muistan elävästi miten kamalaa perhehelvettiä oma lapsuuteni oli, kun äiti huusi joka päivä meille kersoille. Ei äidilläkään pää kestänyt lapsia, vaikka olivat meitä hankkineet useampia. Joka päivä oli kamala, kun äiti karjui naama punaisena meille. Eikä siihen raivoamiseen tarvittu välttämättä mitään kunnon syytäkään, riitti että esim. oli jättänyt jonkun sukan keskelle lattiaa. Näin ollen, päätin jo lapsena että minä en ikinä enää halua perhehelvettiä. Eli siis, päätin etten tule hankkimaan lapsia enkä sellaista puolisoa jolla on lapsia. Ehkäisen itseni päätymisen raivoavaksi hermoraunioäidiksi. Tiedän, että sellainen minustakin olisi tullut jos lapsia olisin hankkinut. Vilkkaiden ja meluisien lasten kanssa oleminen repii hermojani vähitellen riekaleiksi jo pienissäkin annoksissa. Olen pystynyt olemaan rauhallinen, mutta sisälläni kiehuu. Uskon, että tuo kiehuminen voisi purkautua ulos säännöllisesti raivoamisena, jos joutuisin jatkuvasti olemaan lasten kanssa. Varmaan perinnöllistä.

.

Hyss-hyss,äiti on aina hyvä (omasta mielestään) vaikka 50%:n naisista ei olisi pitänyt saada lasta/lapsia.

Moni vela olisi hyvä äiti,ajatteleva,vastuuntuntoinen mutta jst syystä luullaan Suomessa luullaan pubiruusu,elämänkoululainen on parempi äiti.

Siis väitätkö, että puolet meistä suomalaisista perheenäideistä ollaan pubiruusuja/elämänkoululaisia? Ja että 50% ei olisi pitänyt saada lapsia? Aika hienon syväluotaavan analyysin tavallisiin suomalaisiin perheisiin teit tällä kommentillasi tietämättä asioista oikeasti yhtään mitään.

Oletko? Kakarat vkonloput eksällä,nyksällä tai mummolla, kun otat vähän viiniä

Sitten kehut baarissa kuis hyvä äiti olet ja miehet siihen päälle "ei uskois et oot synnyttänyt kun nuin nuorekas"

Näillä kehuilla jaksat taas viikon.

Hienoja olettamuksia teit, upean värityskuvan väritit.

Vierailija kirjoitti:

Tästä nyt ei herännyt mitään muuta ajatusta kuin huoli AP:n stressinsietokyvystä. Huonot on lähtökohdat työelämässä ja ylipäätään elämässä, jos ei kestä edes hetkellistä poistumista omalta mukavuusalueeltaan.

Stressinsietokykyni on erinomainen, kiitos kysymästä, myös ystävieni mielestä kun he sitä usein ihmettelevät. Teen kahta työtä (ma-pe aamut, viikonloppuisin aamuja tai öitä) ja opiskelen, enkä ole stressaantunut kuin ajoittain.

Lapsiperheessäkin siedän stressiä mainiosti, vierailut ovat siitä huolimatta yleensä hyvinkin antoisia. Stressipiikki ei tarkoita hermoromahdusta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä nyt ei herännyt mitään muuta ajatusta kuin huoli AP:n stressinsietokyvystä. Huonot on lähtökohdat työelämässä ja ylipäätään elämässä, jos ei kestä edes hetkellistä poistumista omalta mukavuusalueeltaan.

Stressinsietokykyni on erinomainen, kiitos kysymästä, myös ystävieni mielestä kun he sitä usein ihmettelevät. Teen kahta työtä (ma-pe aamut, viikonloppuisin aamuja tai öitä) ja opiskelen, enkä ole stressaantunut kuin ajoittain.

Lapsiperheessäkin siedän stressiä mainiosti, vierailut ovat siitä huolimatta yleensä hyvinkin antoisia. Stressipiikki ei tarkoita hermoromahdusta.

Ap

Täältä vauva.fi:ltä saa tilattua sellaisia diplomeja "Vuoden vela", jonka voit kehystää seinällesi, ja muistat sitten ikuisesti tämän aloituksen, jossa kaikkia onnellisia perheellisiä rangaistiin alapeukuilla, ja saat sitten muistella vanhainkodissa, miten hienoja saavutuksia teit uraohjuselämälläsi :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä nyt ei herännyt mitään muuta ajatusta kuin huoli AP:n stressinsietokyvystä. Huonot on lähtökohdat työelämässä ja ylipäätään elämässä, jos ei kestä edes hetkellistä poistumista omalta mukavuusalueeltaan.

Stressinsietokykyni on erinomainen, kiitos kysymästä, myös ystävieni mielestä kun he sitä usein ihmettelevät. Teen kahta työtä (ma-pe aamut, viikonloppuisin aamuja tai öitä) ja opiskelen, enkä ole stressaantunut kuin ajoittain.

Lapsiperheessäkin siedän stressiä mainiosti, vierailut ovat siitä huolimatta yleensä hyvinkin antoisia. Stressipiikki ei tarkoita hermoromahdusta.

Ap

Pakko kysyä, mitä teet työksesi? Pitkät työajat itsessään kun eivät itsessään kerro stressinsietokyvystä, vaan se työn sisältö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietkö ap, meitä perheellisiä ei kiinnosta sun syyt lapsettomuuteesi, emme ole sinulle kateellisia helposta elämästäsi. Emme myöskään kirjoittele näitä palstoja täyteen aloituksia siitä, miten meitä säälittää meidän lapsettomat ystävät, kun päivän päätteeksi he menevät yksin tyhjään kotiin ja että miten merkityksetöntä elämä ilman lapsia olisi. Joten miksi tei velat julistatte _jatkuvasti_ tätä samaa?

Voi ei, nyt taitaa jollain muullakin olla stressihormonit tapissaan. Miten voikin noin väärin ymmärtää koko tekstin jujun. Luitko edes aloitusta, vai vain otsikon ja sitten jo kiehahti ja sormet näpyttelivät kuin itsestään?

Ap

Syy: Kaikki, ihan kaikki on vaikeampaa kuin ilman lapsia.

Helppo elämä: Olen aina tuollaisen parin tunnin vierailun jälkeen aivan loppu, ja mielettömän onnellinen että saan tulla kotiin jossa ei ole lapsia.

Turhaa julistusta asiasta: voi luoja sentään en ikinä hankkisi moisia omaan kotiini.

Tähdentäisitkö vielä, että mitä en aloituksessasi ymmärtänyt?

Voisitko nyt ap kiitos tarkentaa, että mikäli tarkoituksesi oli keskustelun aloittaminen ja päämääräsi tuoda esille, että vapaaehtoisesti lapsettomat eivät ole lapsettomia siksi etteivät olisi nähneet lapsia/vauvoja/perhe-elämää, niin miksi halusit tuoda sen esille ylläolevilla asioilla? Jos sinä ilmaiset, että olet onnellinen tullessasi kotiin jossa eivät lapset pyöri jaloissa, niin miksi itse vedät herneet nenään siitä, että meille perheellisille se vain menee niin, että se suurin onni elämässä on tullut vasta kun on saanut lapsia. Ai niin, eihän teille lapsettomille saa sanoa, että ilman lapsia ei oikeasti tiedä elämästä ja rakkaudesta mitään, mutta te saatte täällä marmattaa ja valittaa siitä että lapset huutaa kaupoissa ja kylässä ei ole kiva käydä kun siellä lapset on likaisia ja välipalakin jo vaikea tilanne.

Oletkohan lukenut jotain muuta keskustelua, vai mistä keksit nuo perättömät väitteesi?

Missä kohtaa olen vetänyt herneet nenään siitä, että perheelliset ihmiset ovat onnellisia? Nimenomaan sanoin että olen onnellinen ystävieni ja sukulaisteni perheiden puolesta. Sinä saat olla ihan rauhassa perheellinen, hyvä juttu, se sopii sinulle, toivon kaikkea hyvää.

Tuo kyllä hankaa vastakarvaan että vela ei tietäisi elämästä ja rakkaudesta mitään. Se että sinun elämässäsi ei ollut rakkautta ennen lapsia, tai että elämäsi ei ollut elämää ollenkaan, ei tarkoita että muilla asiat olisivat samoin.

Ap