Lapsiperheessä vierailu on tehokkain ehkäisykeino.

Arvon ap, ilmeisesti aloituksellasi olisit kaivannut vertaisjauhantaa muilta ehdottomilta veloilta. Olisitte saaneet yhdessä viihdyttää toisianne ja meitä kertomalla humoristisia tarinoita kuinka lapsiperheen kaoottisen arjen todistaminen on pönkittänyt päätöstänne jatkaa lapsettomalla linjalla. Luulen saaneeni kiinni ajatuksistasi. Aloitus meni vain pikkaisen pieleen siinä, että teit sen tuossa muodossa viikonloppuna vauva:an ja lisäksi selitit aiheen liittyvän syntyvyyteen ihan tosissasi. Kun eihän se liity, ihminen, joka ei ikinä tule haluamaan omia lapsia, ei kauheammin liity syntyvyyskeskusteluun ellei syy velailuun johdu jostain muusta kuin niistä lapsista ja perhe-elämästä. Lisäksi olet ilmeisesti käärmeistynyt aloituksesi herättämästä keskustelusta itsekin, olet tullut väärinymmärretyksi, mutta eihän se vain kuulijan vikan ole. Olet itsekin ymmärtänyt väärin sinulle kirjoitettuja kommentteja ja sellaista se täällä on, heikkoa kommunikointia. Ei voi keskustelufoorumeilta enempää odottaa, joten turha jatkaa tappelua. Ensi kerralla sitten kiinnität huomiota noihin yllämainittuihin pointteihin aloitusta kyhätessäsi - selkeyttä - täällä on monenlaista lukijaa monenlaiset linssit silmillä.

Kuka nyt ei muka ole sitä mieltä, että lapsiperhearki on rankkaa? Pitäisikö tämän elämän olla vain helppoa ja kivaa? Ap on oikea järjen jättiläinen, kun tulee tänne julistamaan itsestäänselvyyksiä kohottaakseen itseään siinä samalla jalustalle.

Vierailija kirjoitti:

Sinä et ap tiedä rakkaudesta yhtään mitään, kun sinulla ei ole lapsia :) niin se vain on. On rakkautta ennen lapsia ja sitten ymmärrys siitä, mitä rakkaus oikeasti on, kun saa lapsen.

Hohhoijaa mitä pskaa. Ihan tasan tarkkaan rakastan puolisoani ihan yhtä paljon kuin lapsiani. Rakkaus on toki erilaista. Puolisonrakkauteen kuuluu intohimo ja yhteen hiileen puhaltaminen.

Itselleni taas tulee lapsiperheissä olo että "minäkin haluan". Olen jopa kateellinen ihan vieraille ihmisille, joilla on minkä tahansa ikäisiä lapsia. Johtuu varmaan vauvakuumeesta. Noin 28-vuotiaaksi asti en ollut varma haluanko lapsia, sitten alkoi ihan hirveä vauvakuume. Nyt olen 30 ja on juuri alettu kokeilemaan jos tärppäisi.

Luulen että lapsiperheissä vierailu sai miehenikin vakuuttumaan. Pikkulapset tykkäävät hänestä.

Kieltämättä oma jaksaminen ja stressiensietokyky mietityttää välillä, kaikesta huolimatta.

Itselleni oli yllätys, että maailmassa on yksi asia jota ei voi tietää etukäteen. Ei lukemalla kirjoista eikä oppimalla muualta ja se oli minulle äitiys. Se on mielestäni ainoa asia mikä on itse koettava käsittääksen sen.

Kirjoitin tämän vaikka saan velat niskaani, sillä he tietävät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä ap:n kanssa. Olen 35+ nainen. Itselläni ei ole lapsia, mutta veljilläni on useitakin. Olen nähnyt millaista sirkusta se elämä on kun lapset ovat pieniä, ja se käy yleensä ilmi jo varttitunnissakin. Näkemäni perusteella halua pysytellä visusti erossa lasten hankkimisesta. 

Toisaalta muistan elävästi miten kamalaa perhehelvettiä oma lapsuuteni oli, kun äiti huusi joka päivä meille kersoille. Ei äidilläkään pää kestänyt lapsia, vaikka olivat meitä hankkineet useampia. Joka päivä oli kamala, kun äiti karjui naama punaisena meille. Eikä siihen raivoamiseen tarvittu välttämättä mitään kunnon syytäkään, riitti että esim. oli jättänyt jonkun sukan keskelle lattiaa. Näin ollen, päätin jo lapsena että minä en ikinä enää halua perhehelvettiä. Eli siis, päätin etten tule hankkimaan lapsia enkä sellaista puolisoa jolla on lapsia. Ehkäisen itseni päätymisen raivoavaksi hermoraunioäidiksi. Tiedän, että sellainen minustakin olisi tullut jos lapsia olisin hankkinut. Vilkkaiden ja meluisien lasten kanssa oleminen repii hermojani vähitellen riekaleiksi jo pienissäkin annoksissa. Olen pystynyt olemaan rauhallinen, mutta sisälläni kiehuu. Uskon, että tuo kiehuminen voisi purkautua ulos säännöllisesti raivoamisena, jos joutuisin jatkuvasti olemaan lasten kanssa. Varmaan perinnöllistä.

Sinun äidillä oli mielenterveysongelmia tai muita terveyden ongelmia. Myös itselläsi on ongelmia jos tunteiden hallinta hankalaa. Niihin saa nyky-yhteiskunnassa apua. Ja hyvä että tiedostaa tuon ongelman, ei siirrä samaa toimintamallia eteenpäin seuraavalle sukupolvelle.

Minun äiti ei koskaan raivonnut lapsille. Itse hätkähdän heti jos satun tällaiseen tuntee purkauksen. Oma mieltä pystyy hallitsemaan jos on tahtoa siihen. Harva aikuinen raivoaa työpaikallaan, miksi pitää lapsille kauan raivota.

Minulla ei siis nykyisessä elämäntilanteessani ole mitään ongelmia tunteiden hallinnassa, mutta minulle VOISI hyvin todennäköisesti tulla ongelmia jos joutuisin viettämään liikaa aikaa kuvailemani kaltaisten pikkulasten kanssa. Tämä on mielestäni sellainen ominaisuus, jota ei voida poistaa minkäänlaisella terapioinnilla. Eikä siihen ole tarvettakaan, koska olen sen verran fiksu etten hanki lapsia. En joudu olemaan liian pitkiä aikoja lasten kanssa, kun omia ei ole. Pääsen aina pakoon omaan rauhaan. En ole koskaan raivonnut miehelleni, enkä muillekaan. Ainoastaan meluavat ja riehuvat lapset aiheuttavat minulle tuon, että sisälläni alkaa kiehua. 

Ja sitten toinen juttu, ei nyky-yhteiskunnassa mitään apua saa. Jos joku äiti menee hakemaan apua aggressioiden hallintaan, niin todennäköisesti se johtaa siihen että lapset otetaan huostaan ja Arjessa- tai Familar -lastenkodit omistavat jättiyhtiöt taas rikastuvat 300€+/vrk. Huostaanottoja ei tässä maassa yleensä kovin helposti myöskään pureta. Jos tulee ongelmia lasujen kanssa, niin sitten olet niiden kanssa naimisissa koko huoltajuusaikasi. Siinä järki-ihmisille syy, miksi ei kannata lapsia tässä maassa hankkia.

No ei ainakaan minulla tai meillä tullut mitään ongelmia lastensuojeluilmoitusten kanssa kun minulle kehittyi alkoholiongelma, tosin se oli lähinnä tuurijuoppoutta, mutta yksi lasu Poliisin toimesta, yksi katkolta, kävin pari kertaa lastensuojelussa kertomassa tilanteesta ja kerran koko perheenä käytiin ja siinä oli asiakkuus puoli vuotta siellä mikä ei vaikuttanut mihinkään käytännössä ja asiakkuus purettiin tarpeettomaksi katsottuna siinä puolen vuoden päästä eikä ole mitään sieltä sen jälkeen kuulunut.

Päiväkodista pyysivät kyselyn miten lapsi voi ja mitä siellä ovat havainnoineet ja siinä kun oli päiväkoti keksimällä keksinyt mistä voisi jotain negatiivista sanoa (tyyliin lapsen iho muka talvella kuiva, no ei ollut, olemme molemmat lääkäreitä sekä äiti että isä ja lapsen iho on ollut aina täysin terve ja priimakunnossa, eiköhän lääkäri osaa arvioida paremmin ihon kunnon kuin joku lastenhoitaja ja että muka liian vähän mukana talvella vaatteita lapsella niin että ulkona tulee kylmä, no äiti laittoi niitä vaatteita mukaan aina liikaakin, eivät varmaan itse osanneet etsiä repusta vaatteita siellä ja jos yhden kerran oli jotkut paksummat toiset hanskat unohtuneet niin sieltä oli hoidosta varahanskat laitettu), niin koko päiväkodin raportille lastensuojelussa yhdessä käydessä lähinnä lastenvalvoja naureskeli raportille yhdessä meidän kanssa, äiti siitä loukkaantui kovasti kun eihän sillä ollut mitään tuurijuoppoutta ja äiti nuo hommat aina katsoi, jos olin neljä kertaa vuodessa katkolla niin ei se lapsen hoitoon mitään vaikuttanut ja jos lähti ryyppyputki päälle niin ryyppäsin jonkin riidan perään sijoitusasunnolla jossa ei sattunut olemaan vuokralaista tms. poissa kotoa ollessa.

Onneksi se alko-ongelma helpotti enkä ole enää juonut pisaraakaan kahteen vuoteen. Tekipä kerran anoppikin lasun (maailman vittumaisin ihminen), siitä kävin ärtyneenä keskustelemassa lastenvalvojan luona eikä se johtanut yhtään mihinkään, ei asiakkuuteen eikä mihinkään muuhunkaan. En siten tiedä vaikuttiko yhteiskunnallinen asema ja ammatti näissä asioissa, mutta mukavien lastenvalvojien kanssa pariin kertaan sai käydä keskustelemassa ja tuosta Poliisin tekemästä ilmoituksesta kun alko-ongelma oli pahimmillaan tuli tuo puolen vuoden asiakkuus joka sitten purettiin ja that's it. Tosin äiti oli siinä koko ajan oikein huolellisena ja hyvänä vanhempana mukana tietysti.

Vierailija kirjoitti:

Itselleni oli yllätys, että maailmassa on yksi asia jota ei voi tietää etukäteen. Ei lukemalla kirjoista eikä oppimalla muualta ja se oli minulle äitiys. Se on mielestäni ainoa asia mikä on itse koettava käsittääksen sen.

Kirjoitin tämän vaikka saan velat niskaani, sillä he tietävät.

Totta. En ollut ikinä ajatellut, että minkä tunnekirjon voin kokea. Onko se sitten hyvä vai huono asia, että esim. rättiväsyneenä nauruitkee lattialla kierien, eikä vela saa koskaan kokea tuota. En tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietkö ap, meitä perheellisiä ei kiinnosta sun syyt lapsettomuuteesi, emme ole sinulle kateellisia helposta elämästäsi. Emme myöskään kirjoittele näitä palstoja täyteen aloituksia siitä, miten meitä säälittää meidän lapsettomat ystävät, kun päivän päätteeksi he menevät yksin tyhjään kotiin ja että miten merkityksetöntä elämä ilman lapsia olisi. Joten miksi tei velat julistatte _jatkuvasti_ tätä samaa?

Voi ei, nyt taitaa jollain muullakin olla stressihormonit tapissaan. Miten voikin noin väärin ymmärtää koko tekstin jujun. Luitko edes aloitusta, vai vain otsikon ja sitten jo kiehahti ja sormet näpyttelivät kuin itsestään?

Ap

Syy: Kaikki, ihan kaikki on vaikeampaa kuin ilman lapsia.

Helppo elämä: Olen aina tuollaisen parin tunnin vierailun jälkeen aivan loppu, ja mielettömän onnellinen että saan tulla kotiin jossa ei ole lapsia.

Turhaa julistusta asiasta: voi luoja sentään en ikinä hankkisi moisia omaan kotiini.

Tähdentäisitkö vielä, että mitä en aloituksessasi ymmärtänyt?

Voisitko nyt ap kiitos tarkentaa, että mikäli tarkoituksesi oli keskustelun aloittaminen ja päämääräsi tuoda esille, että vapaaehtoisesti lapsettomat eivät ole lapsettomia siksi etteivät olisi nähneet lapsia/vauvoja/perhe-elämää, niin miksi halusit tuoda sen esille ylläolevilla asioilla? Jos sinä ilmaiset, että olet onnellinen tullessasi kotiin jossa eivät lapset pyöri jaloissa, niin miksi itse vedät herneet nenään siitä, että meille perheellisille se vain menee niin, että se suurin onni elämässä on tullut vasta kun on saanut lapsia. Ai niin, eihän teille lapsettomille saa sanoa, että ilman lapsia ei oikeasti tiedä elämästä ja rakkaudesta mitään, mutta te saatte täällä marmattaa ja valittaa siitä että lapset huutaa kaupoissa ja kylässä ei ole kiva käydä kun siellä lapset on likaisia ja välipalakin jo vaikea tilanne.

Kai sä nyt ymmärrät miten ylimieliseltä tuo kuulostaa? Tolla lauseella vähättelet kaikkia ihmisiä, jolla ei ole lapsia.

Se että joku lapseton näkee ja kuulee miten lapset huutaa / riehuu ym, ja sen perusteella toteaa että perhe-elämä ei ole minua varten on jotain ihan muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä nyt ei herännyt mitään muuta ajatusta kuin huoli AP:n stressinsietokyvystä. Huonot on lähtökohdat työelämässä ja ylipäätään elämässä, jos ei kestä edes hetkellistä poistumista omalta mukavuusalueeltaan.

Stressinsietokykyni on erinomainen, kiitos kysymästä, myös ystävieni mielestä kun he sitä usein ihmettelevät. Teen kahta työtä (ma-pe aamut, viikonloppuisin aamuja tai öitä) ja opiskelen, enkä ole stressaantunut kuin ajoittain.

Lapsiperheessäkin siedän stressiä mainiosti, vierailut ovat siitä huolimatta yleensä hyvinkin antoisia. Stressipiikki ei tarkoita hermoromahdusta.

Ap

Täältä vauva.fi:ltä saa tilattua sellaisia diplomeja "Vuoden vela", jonka voit kehystää seinällesi, ja muistat sitten ikuisesti tämän aloituksen, jossa kaikkia onnellisia perheellisiä rangaistiin alapeukuilla, ja saat sitten muistella vanhainkodissa, miten hienoja saavutuksia teit uraohjuselämälläsi :)

Hapanta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietkö ap, meitä perheellisiä ei kiinnosta sun syyt lapsettomuuteesi, emme ole sinulle kateellisia helposta elämästäsi. Emme myöskään kirjoittele näitä palstoja täyteen aloituksia siitä, miten meitä säälittää meidän lapsettomat ystävät, kun päivän päätteeksi he menevät yksin tyhjään kotiin ja että miten merkityksetöntä elämä ilman lapsia olisi. Joten miksi tei velat julistatte _jatkuvasti_ tätä samaa?

Voi ei, nyt taitaa jollain muullakin olla stressihormonit tapissaan. Miten voikin noin väärin ymmärtää koko tekstin jujun. Luitko edes aloitusta, vai vain otsikon ja sitten jo kiehahti ja sormet näpyttelivät kuin itsestään?

Ap

Syy: Kaikki, ihan kaikki on vaikeampaa kuin ilman lapsia.

Helppo elämä: Olen aina tuollaisen parin tunnin vierailun jälkeen aivan loppu, ja mielettömän onnellinen että saan tulla kotiin jossa ei ole lapsia.

Turhaa julistusta asiasta: voi luoja sentään en ikinä hankkisi moisia omaan kotiini.

Tähdentäisitkö vielä, että mitä en aloituksessasi ymmärtänyt?

Voisitko nyt ap kiitos tarkentaa, että mikäli tarkoituksesi oli keskustelun aloittaminen ja päämääräsi tuoda esille, että vapaaehtoisesti lapsettomat eivät ole lapsettomia siksi etteivät olisi nähneet lapsia/vauvoja/perhe-elämää, niin miksi halusit tuoda sen esille ylläolevilla asioilla? Jos sinä ilmaiset, että olet onnellinen tullessasi kotiin jossa eivät lapset pyöri jaloissa, niin miksi itse vedät herneet nenään siitä, että meille perheellisille se vain menee niin, että se suurin onni elämässä on tullut vasta kun on saanut lapsia. Ai niin, eihän teille lapsettomille saa sanoa, että ilman lapsia ei oikeasti tiedä elämästä ja rakkaudesta mitään, mutta te saatte täällä marmattaa ja valittaa siitä että lapset huutaa kaupoissa ja kylässä ei ole kiva käydä kun siellä lapset on likaisia ja välipalakin jo vaikea tilanne.

Kai sä nyt ymmärrät miten ylimieliseltä tuo kuulostaa? Tolla lauseella vähättelet kaikkia ihmisiä, jolla ei ole lapsia.

Se että joku lapseton näkee ja kuulee miten lapset huutaa / riehuu ym, ja sen perusteella toteaa että perhe-elämä ei ole minua varten on jotain ihan muuta.

Ylimielistä tai ei mutta totta se on :)

Sivusta seuranneena totean tähän ketjuun, että elämä äitinä just mun lapsille on maailman paras juttu. En vaihtaisi päivääkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä nyt ei herännyt mitään muuta ajatusta kuin huoli AP:n stressinsietokyvystä. Huonot on lähtökohdat työelämässä ja ylipäätään elämässä, jos ei kestä edes hetkellistä poistumista omalta mukavuusalueeltaan.

Stressinsietokykyni on erinomainen, kiitos kysymästä, myös ystävieni mielestä kun he sitä usein ihmettelevät. Teen kahta työtä (ma-pe aamut, viikonloppuisin aamuja tai öitä) ja opiskelen, enkä ole stressaantunut kuin ajoittain.

Lapsiperheessäkin siedän stressiä mainiosti, vierailut ovat siitä huolimatta yleensä hyvinkin antoisia. Stressipiikki ei tarkoita hermoromahdusta.

Ap

Pakko kysyä, mitä teet työksesi? Pitkät työajat itsessään kun eivät itsessään kerro stressinsietokyvystä, vaan se työn sisältö.

Minuakin kiinnostaa näin maanantai-päivänä että missä olet nyt töissä? Todella mukava työ kun voit aktiivisesti samalla osallistua keskusteluun. Ja opiskelet varmaan sitten iltaisin. Energinen tunnut olevan ja tehokas.

Kyllä ap olet diplomin ansainnut. Teet kahta työtä ja opiskelet, ja mieskin taitaa olla ja varmaan harrastuksia. Ja ainakin yksi ystävälapsiperhe, kenties enemmänkin ystäviä. Mukava vapaa rauhallinen elämä ilman kaaosta ja hälinää.

En ehtinyt koko viestiketjua lukea, joten en täysin perillä; mutta aikaa sinulla näyttää noiden lisäksi olevan kun eilenkin koko päivän, ihan aamusta asti olet kommentoinut viestiketjua, ja vielä tänäänkin, ilmeisesti töitten ohella. Kieltämättä näin perheellisenä minulla ei olisi aikaa tämän palstan noin tiiviiseen seurailuun, tai ei kiinnostusta, aikaa saan kyllä järjestettyä tarvittaessa. En tiedä kuinka onnellinen ja vapaa olisin jos minun pitäisi perustella omia valintojani keskustelupalstalla, ehkä olen kuitenkin onnellisempi kun voin käyttää vapaa-aikani perheen kanssa oleiluun, eikä tarvitse seikkailla netin syövereissä. Jotenkin tunnen itseni paljon vapaammaksi kun en seuraile somea. Nytkin vähän ällötti lukea viestiketju ja kirjoittaa tämä, järkevämpäkin tekemistä on kuin tappaa aikaa täällä. Mutta aihe puhuttaa tänä päivänä, ja itseäkin kiinnostaa millainen on lapsettoman ihmisen elämä ja ajatusmaailma. Itse olen niin kiinni kasvanut lapsiperhearkeen että en osaa kaivata muuta, tyhjältä tuntuisi jos tämä elämä vietäisiin ympäriltä pois. Perhe-elämä on jokaisen kohdalla niin yksilöllistä, en minäkään jaksa muiden lapsia niinkuin omiani. Eli ei kenenkään muun perhe-elämä ole samanlaista mitä se sinulla olisi. Mutta jos tykkäät viettää näin paljon aikaa vauva-sivustolla, niin ei silloin kyllä lapsille ole tilaa. Mutta ei varmaan kannata naureskella ja päivitellä täällä ystäväperheen tilannetta, saattaisivat pian olla entisiä ystäviä.

Miksi vela- keskusteluissa aina otetaan esimerkiksi pikkulapsiarki. Eihän se oo sitä ku pienen hetken. Kouluaiset on jo aika omatoimisia ja paljon kavereiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietkö ap, meitä perheellisiä ei kiinnosta sun syyt lapsettomuuteesi, emme ole sinulle kateellisia helposta elämästäsi. Emme myöskään kirjoittele näitä palstoja täyteen aloituksia siitä, miten meitä säälittää meidän lapsettomat ystävät, kun päivän päätteeksi he menevät yksin tyhjään kotiin ja että miten merkityksetöntä elämä ilman lapsia olisi. Joten miksi tei velat julistatte _jatkuvasti_ tätä samaa?

Voi ei, nyt taitaa jollain muullakin olla stressihormonit tapissaan. Miten voikin noin väärin ymmärtää koko tekstin jujun. Luitko edes aloitusta, vai vain otsikon ja sitten jo kiehahti ja sormet näpyttelivät kuin itsestään?

Ap

Syy: Kaikki, ihan kaikki on vaikeampaa kuin ilman lapsia.

Helppo elämä: Olen aina tuollaisen parin tunnin vierailun jälkeen aivan loppu, ja mielettömän onnellinen että saan tulla kotiin jossa ei ole lapsia.

Turhaa julistusta asiasta: voi luoja sentään en ikinä hankkisi moisia omaan kotiini.

Tähdentäisitkö vielä, että mitä en aloituksessasi ymmärtänyt?

Voisitko nyt ap kiitos tarkentaa, että mikäli tarkoituksesi oli keskustelun aloittaminen ja päämääräsi tuoda esille, että vapaaehtoisesti lapsettomat eivät ole lapsettomia siksi etteivät olisi nähneet lapsia/vauvoja/perhe-elämää, niin miksi halusit tuoda sen esille ylläolevilla asioilla? Jos sinä ilmaiset, että olet onnellinen tullessasi kotiin jossa eivät lapset pyöri jaloissa, niin miksi itse vedät herneet nenään siitä, että meille perheellisille se vain menee niin, että se suurin onni elämässä on tullut vasta kun on saanut lapsia. Ai niin, eihän teille lapsettomille saa sanoa, että ilman lapsia ei oikeasti tiedä elämästä ja rakkaudesta mitään, mutta te saatte täällä marmattaa ja valittaa siitä että lapset huutaa kaupoissa ja kylässä ei ole kiva käydä kun siellä lapset on likaisia ja välipalakin jo vaikea tilanne.

Kai sä nyt ymmärrät miten ylimieliseltä tuo kuulostaa? Tolla lauseella vähättelet kaikkia ihmisiä, jolla ei ole lapsia.

Se että joku lapseton näkee ja kuulee miten lapset huutaa / riehuu ym, ja sen perusteella toteaa että perhe-elämä ei ole minua varten on jotain ihan muuta.

Ylimielistä tai ei mutta totta se on :)

Niin varmasti, sinun tapauksessa. Tämä saattaa tulla yllätyksenä, mutta kaikki maailman ihmiset eivät ajattele, tunne tai koe asioita samalla tavalla kun sinä :)

Vieraat ylipäätään on tehokas ehkäisymenetelmä. Ei kehtaa nuttia, kun on porukkaa kahvipöytä täynnä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

herättelin joskus naisytäväni lasta tarhaan. Silloin olin itse kävelykyvytön, joten tökkäsin kävelukepilläni unessa olevaa 4v. poikaa peittoon hellästi. Poika kertoi tarhassa minun lyöneen häntä kävelykepillä!

Tätä tapahtumaa seurasi hänen Äitinsä, siskonsa ja veljensä. Ja kaikki olivat kanssani samaa mieltä.

Voitte uskoa mikä paskasuihku siitä seurasi, valitettavasti loppui se suhde siihen tapaukseen.

Joten se niistä lapsista!! En halua, ENKÄ OTA!

Ne on tuollaisia. Meilläkin lapsi sanoo että ei ole lainkaan saanut aamiaista koska ei ollut kotona ruokaa. Totuus on se, että hänelle ei kelvannut, murot, puuro, mysli, jogurtti, hedelmät, mikään leipälaatu ei vaalea eikä tumma, koska kaikki oli tyhmää ja tylsää. Hän ei myöskään suostuntu syömään lettuja eikä vohveleita. Sitten menee sanomaan muille että kotona ei ollut ruokaa.  Lasten kanssa kun elää niin pitää tajuta, että olet käytännössä rikollinen koska lapsesi lavastaa sinua sellaiseksi minkä ehtii. Aina saa olla keräämässä todistusaineistoa itsensä puolustukseksi.

Suomessa vanhemmilla ei ole oikeusturvaa, vaan pieninkin virhe tai "virhe" ilmiannetaan viranomaisille ja pyöritys alkaa.

Jos lapsen hankkivat ihmiset saisivat säilyttää yksityisyytensä ja vapautensa sekä käyttää tervettä järkeä kasvatustyössä ilman pelkoa ilmiannosta ja vainosta niin luulen, että tässä maassa olisi huomattavasti isompi syntyvyys kuin nykyään.

Kyllähän päiväkodin hoitajat sun muut ymmärtää että lapset puhelee mitä sattuu. Koskaan ei ole mistään lastensuojelusta tultu tarkistamaan tai syyttelemään. Ehkä sitten niitä perheitä joihin on aihettakin tulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä ap:n kanssa. Olen 35+ nainen. Itselläni ei ole lapsia, mutta veljilläni on useitakin. Olen nähnyt millaista sirkusta se elämä on kun lapset ovat pieniä, ja se käy yleensä ilmi jo varttitunnissakin. Näkemäni perusteella halua pysytellä visusti erossa lasten hankkimisesta. 

Toisaalta muistan elävästi miten kamalaa perhehelvettiä oma lapsuuteni oli, kun äiti huusi joka päivä meille kersoille. Ei äidilläkään pää kestänyt lapsia, vaikka olivat meitä hankkineet useampia. Joka päivä oli kamala, kun äiti karjui naama punaisena meille. Eikä siihen raivoamiseen tarvittu välttämättä mitään kunnon syytäkään, riitti että esim. oli jättänyt jonkun sukan keskelle lattiaa. Näin ollen, päätin jo lapsena että minä en ikinä enää halua perhehelvettiä. Eli siis, päätin etten tule hankkimaan lapsia enkä sellaista puolisoa jolla on lapsia. Ehkäisen itseni päätymisen raivoavaksi hermoraunioäidiksi. Tiedän, että sellainen minustakin olisi tullut jos lapsia olisin hankkinut. Vilkkaiden ja meluisien lasten kanssa oleminen repii hermojani vähitellen riekaleiksi jo pienissäkin annoksissa. Olen pystynyt olemaan rauhallinen, mutta sisälläni kiehuu. Uskon, että tuo kiehuminen voisi purkautua ulos säännöllisesti raivoamisena, jos joutuisin jatkuvasti olemaan lasten kanssa. Varmaan perinnöllistä.

Sinun äidillä oli mielenterveysongelmia tai muita terveyden ongelmia. Myös itselläsi on ongelmia jos tunteiden hallinta hankalaa. Niihin saa nyky-yhteiskunnassa apua. Ja hyvä että tiedostaa tuon ongelman, ei siirrä samaa toimintamallia eteenpäin seuraavalle sukupolvelle.

Minun äiti ei koskaan raivonnut lapsille. Itse hätkähdän heti jos satun tällaiseen tuntee purkauksen. Oma mieltä pystyy hallitsemaan jos on tahtoa siihen. Harva aikuinen raivoaa työpaikallaan, miksi pitää lapsille kauan raivota.

Minulla ei siis nykyisessä elämäntilanteessani ole mitään ongelmia tunteiden hallinnassa, mutta minulle VOISI hyvin todennäköisesti tulla ongelmia jos joutuisin viettämään liikaa aikaa kuvailemani kaltaisten pikkulasten kanssa. Tämä on mielestäni sellainen ominaisuus, jota ei voida poistaa minkäänlaisella terapioinnilla. Eikä siihen ole tarvettakaan, koska olen sen verran fiksu etten hanki lapsia. En joudu olemaan liian pitkiä aikoja lasten kanssa, kun omia ei ole. Pääsen aina pakoon omaan rauhaan. En ole koskaan raivonnut miehelleni, enkä muillekaan. Ainoastaan meluavat ja riehuvat lapset aiheuttavat minulle tuon, että sisälläni alkaa kiehua. 

Ja sitten toinen juttu, ei nyky-yhteiskunnassa mitään apua saa. Jos joku äiti menee hakemaan apua aggressioiden hallintaan, niin todennäköisesti se johtaa siihen että lapset otetaan huostaan ja Arjessa- tai Familar -lastenkodit omistavat jättiyhtiöt taas rikastuvat 300€+/vrk. Huostaanottoja ei tässä maassa yleensä kovin helposti myöskään pureta. Jos tulee ongelmia lasujen kanssa, niin sitten olet niiden kanssa naimisissa koko huoltajuusaikasi. Siinä järki-ihmisille syy, miksi ei kannata lapsia tässä maassa hankkia.

No ei ainakaan minulla tai meillä tullut mitään ongelmia lastensuojeluilmoitusten kanssa kun minulle kehittyi alkoholiongelma, tosin se oli lähinnä tuurijuoppoutta, mutta yksi lasu Poliisin toimesta, yksi katkolta, kävin pari kertaa lastensuojelussa kertomassa tilanteesta ja kerran koko perheenä käytiin ja siinä oli asiakkuus puoli vuotta siellä mikä ei vaikuttanut mihinkään käytännössä ja asiakkuus purettiin tarpeettomaksi katsottuna siinä puolen vuoden päästä eikä ole mitään sieltä sen jälkeen kuulunut.

Päiväkodista pyysivät kyselyn miten lapsi voi ja mitä siellä ovat havainnoineet ja siinä kun oli päiväkoti keksimällä keksinyt mistä voisi jotain negatiivista sanoa (tyyliin lapsen iho muka talvella kuiva, no ei ollut, olemme molemmat lääkäreitä sekä äiti että isä ja lapsen iho on ollut aina täysin terve ja priimakunnossa, eiköhän lääkäri osaa arvioida paremmin ihon kunnon kuin joku lastenhoitaja ja että muka liian vähän mukana talvella vaatteita lapsella niin että ulkona tulee kylmä, no äiti laittoi niitä vaatteita mukaan aina liikaakin, eivät varmaan itse osanneet etsiä repusta vaatteita siellä ja jos yhden kerran oli jotkut paksummat toiset hanskat unohtuneet niin sieltä oli hoidosta varahanskat laitettu), niin koko päiväkodin raportille lastensuojelussa yhdessä käydessä lähinnä lastenvalvoja naureskeli raportille yhdessä meidän kanssa, äiti siitä loukkaantui kovasti kun eihän sillä ollut mitään tuurijuoppoutta ja äiti nuo hommat aina katsoi, jos olin neljä kertaa vuodessa katkolla niin ei se lapsen hoitoon mitään vaikuttanut ja jos lähti ryyppyputki päälle niin ryyppäsin jonkin riidan perään sijoitusasunnolla jossa ei sattunut olemaan vuokralaista tms. poissa kotoa ollessa.

Onneksi se alko-ongelma helpotti enkä ole enää juonut pisaraakaan kahteen vuoteen. Tekipä kerran anoppikin lasun (maailman vittumaisin ihminen), siitä kävin ärtyneenä keskustelemassa lastenvalvojan luona eikä se johtanut yhtään mihinkään, ei asiakkuuteen eikä mihinkään muuhunkaan. En siten tiedä vaikuttiko yhteiskunnallinen asema ja ammatti näissä asioissa, mutta mukavien lastenvalvojien kanssa pariin kertaan sai käydä keskustelemassa ja tuosta Poliisin tekemästä ilmoituksesta kun alko-ongelma oli pahimmillaan tuli tuo puolen vuoden asiakkuus joka sitten purettiin ja that's it. Tosin äiti oli siinä koko ajan oikein huolellisena ja hyvänä vanhempana mukana tietysti.

Arvasit itsekin oikein. Lastenvalvojat kohtelee eri tavalla henkilöitä, jotka vaikuttavat menestyviltä. Arvostettu ammatti, ei rahasta pulaa -> lastenvalvojat jättää rauhaan. Jos olisit ollut työtön merkonomi, niin tilanne olisi voinut olla aivan toinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä ap:n kanssa. Olen 35+ nainen. Itselläni ei ole lapsia, mutta veljilläni on useitakin. Olen nähnyt millaista sirkusta se elämä on kun lapset ovat pieniä, ja se käy yleensä ilmi jo varttitunnissakin. Näkemäni perusteella halua pysytellä visusti erossa lasten hankkimisesta. 

Toisaalta muistan elävästi miten kamalaa perhehelvettiä oma lapsuuteni oli, kun äiti huusi joka päivä meille kersoille. Ei äidilläkään pää kestänyt lapsia, vaikka olivat meitä hankkineet useampia. Joka päivä oli kamala, kun äiti karjui naama punaisena meille. Eikä siihen raivoamiseen tarvittu välttämättä mitään kunnon syytäkään, riitti että esim. oli jättänyt jonkun sukan keskelle lattiaa. Näin ollen, päätin jo lapsena että minä en ikinä enää halua perhehelvettiä. Eli siis, päätin etten tule hankkimaan lapsia enkä sellaista puolisoa jolla on lapsia. Ehkäisen itseni päätymisen raivoavaksi hermoraunioäidiksi. Tiedän, että sellainen minustakin olisi tullut jos lapsia olisin hankkinut. Vilkkaiden ja meluisien lasten kanssa oleminen repii hermojani vähitellen riekaleiksi jo pienissäkin annoksissa. Olen pystynyt olemaan rauhallinen, mutta sisälläni kiehuu. Uskon, että tuo kiehuminen voisi purkautua ulos säännöllisesti raivoamisena, jos joutuisin jatkuvasti olemaan lasten kanssa. Varmaan perinnöllistä.

Sinun äidillä oli mielenterveysongelmia tai muita terveyden ongelmia. Myös itselläsi on ongelmia jos tunteiden hallinta hankalaa. Niihin saa nyky-yhteiskunnassa apua. Ja hyvä että tiedostaa tuon ongelman, ei siirrä samaa toimintamallia eteenpäin seuraavalle sukupolvelle.

Minun äiti ei koskaan raivonnut lapsille. Itse hätkähdän heti jos satun tällaiseen tuntee purkauksen. Oma mieltä pystyy hallitsemaan jos on tahtoa siihen. Harva aikuinen raivoaa työpaikallaan, miksi pitää lapsille kauan raivota.

Minulla ei siis nykyisessä elämäntilanteessani ole mitään ongelmia tunteiden hallinnassa, mutta minulle VOISI hyvin todennäköisesti tulla ongelmia jos joutuisin viettämään liikaa aikaa kuvailemani kaltaisten pikkulasten kanssa. Tämä on mielestäni sellainen ominaisuus, jota ei voida poistaa minkäänlaisella terapioinnilla. Eikä siihen ole tarvettakaan, koska olen sen verran fiksu etten hanki lapsia. En joudu olemaan liian pitkiä aikoja lasten kanssa, kun omia ei ole. Pääsen aina pakoon omaan rauhaan. En ole koskaan raivonnut miehelleni, enkä muillekaan. Ainoastaan meluavat ja riehuvat lapset aiheuttavat minulle tuon, että sisälläni alkaa kiehua. 

Ja sitten toinen juttu, ei nyky-yhteiskunnassa mitään apua saa. Jos joku äiti menee hakemaan apua aggressioiden hallintaan, niin todennäköisesti se johtaa siihen että lapset otetaan huostaan ja Arjessa- tai Familar -lastenkodit omistavat jättiyhtiöt taas rikastuvat 300€+/vrk. Huostaanottoja ei tässä maassa yleensä kovin helposti myöskään pureta. Jos tulee ongelmia lasujen kanssa, niin sitten olet niiden kanssa naimisissa koko huoltajuusaikasi. Siinä järki-ihmisille syy, miksi ei kannata lapsia tässä maassa hankkia.

No ei ainakaan minulla tai meillä tullut mitään ongelmia lastensuojeluilmoitusten kanssa kun minulle kehittyi alkoholiongelma, tosin se oli lähinnä tuurijuoppoutta, mutta yksi lasu Poliisin toimesta, yksi katkolta, kävin pari kertaa lastensuojelussa kertomassa tilanteesta ja kerran koko perheenä käytiin ja siinä oli asiakkuus puoli vuotta siellä mikä ei vaikuttanut mihinkään käytännössä ja asiakkuus purettiin tarpeettomaksi katsottuna siinä puolen vuoden päästä eikä ole mitään sieltä sen jälkeen kuulunut.

Päiväkodista pyysivät kyselyn miten lapsi voi ja mitä siellä ovat havainnoineet ja siinä kun oli päiväkoti keksimällä keksinyt mistä voisi jotain negatiivista sanoa (tyyliin lapsen iho muka talvella kuiva, no ei ollut, olemme molemmat lääkäreitä sekä äiti että isä ja lapsen iho on ollut aina täysin terve ja priimakunnossa, eiköhän lääkäri osaa arvioida paremmin ihon kunnon kuin joku lastenhoitaja ja että muka liian vähän mukana talvella vaatteita lapsella niin että ulkona tulee kylmä, no äiti laittoi niitä vaatteita mukaan aina liikaakin, eivät varmaan itse osanneet etsiä repusta vaatteita siellä ja jos yhden kerran oli jotkut paksummat toiset hanskat unohtuneet niin sieltä oli hoidosta varahanskat laitettu), niin koko päiväkodin raportille lastensuojelussa yhdessä käydessä lähinnä lastenvalvoja naureskeli raportille yhdessä meidän kanssa, äiti siitä loukkaantui kovasti kun eihän sillä ollut mitään tuurijuoppoutta ja äiti nuo hommat aina katsoi, jos olin neljä kertaa vuodessa katkolla niin ei se lapsen hoitoon mitään vaikuttanut ja jos lähti ryyppyputki päälle niin ryyppäsin jonkin riidan perään sijoitusasunnolla jossa ei sattunut olemaan vuokralaista tms. poissa kotoa ollessa.

Onneksi se alko-ongelma helpotti enkä ole enää juonut pisaraakaan kahteen vuoteen. Tekipä kerran anoppikin lasun (maailman vittumaisin ihminen), siitä kävin ärtyneenä keskustelemassa lastenvalvojan luona eikä se johtanut yhtään mihinkään, ei asiakkuuteen eikä mihinkään muuhunkaan. En siten tiedä vaikuttiko yhteiskunnallinen asema ja ammatti näissä asioissa, mutta mukavien lastenvalvojien kanssa pariin kertaan sai käydä keskustelemassa ja tuosta Poliisin tekemästä ilmoituksesta kun alko-ongelma oli pahimmillaan tuli tuo puolen vuoden asiakkuus joka sitten purettiin ja that's it. Tosin äiti oli siinä koko ajan oikein huolellisena ja hyvänä vanhempana mukana tietysti.

Arvasit itsekin oikein. Lastenvalvojat kohtelee eri tavalla henkilöitä, jotka vaikuttavat menestyviltä. Arvostettu ammatti, ei rahasta pulaa -> lastenvalvojat jättää rauhaan. Jos olisit ollut työtön merkonomi, niin tilanne olisi voinut olla aivan toinen.

Korjaus: siis jos olisitte olleet työttömiä merkonomeja (tmv., tai toinen esim. pätkätöissä jollain matalapalkka-alalla).

Vierailija kirjoitti:

Kuka nyt ei muka ole sitä mieltä, että lapsiperhearki on rankkaa? Pitäisikö tämän elämän olla vain helppoa ja kivaa? Ap on oikea järjen jättiläinen, kun tulee tänne julistamaan itsestäänselvyyksiä kohottaakseen itseään siinä samalla jalustalle.

Jäin miettimään tuota rankkuutta. Minulla on vain yksi lapsi, niin vaikuttanee asiaan.

Vauva-aika oli oikeasti rankkaa ja etenkin ekat kuukaudet oli vaikeita.

Parisuhde joutui todella koetukselle ja ero meinasi tulla todella monta kertaa.

Mutta aika kuluu todella nopeasti ja "vauvani" on jo leikki-ikäinen. Omatoiminen, eikä tarvitse enää apua pukemisessa, syömisessä, vessassa tai muissa perusjutuissa.

Avioliitto kesti ne kaikki kovat kriisit, ja meillä alkoi miehen kanssa ihan uusi luku parisuhteessa. Ollaan nykyään jopa tiiviimpi tiimi kuin ennen, parisuhteen kymppivuotisiakin juhlitaan piakkoin.

Eli sanoisin, että se alku on rankkaa, mutta sen myllyn läpi päästyä en koe nykyistä arkea rankaksi. Lapsi on kiltti ja avulias, juuri siivouspäivänäkin omatoimisesti keräsi eteiseen rullalle kaikki matot kun olin tuumannut ääneen, että voisi käy matot tamppaamassa 👍

Nukahtamisetkin todella helppoja, ja lapsen nukkumaan mentyä jää vielä minulle ja miehelle sitä omaa aikaa.

En minäkään jaksa ystävieni tai sukulaisten lapsia tuntitolkulla, mutta omia lapsiani jaksan yötä päivää. Vaikka välillä uuvuttaa niin se on kuule ihan normaalia ihmisen elämässä, eikä ole jokapäiväistä. En myöskään jaksa ystävieni puolisoita kovin pitkään, mutta kyllä omaa puolisoni jaksan. En siis ajatellut olla katselematta puolisoa itselleni vaikka ystävieni puolisot ovat uuvuttavia.

Miksi ei vaan voi sanoa että on niin mukavuudenhaluinen ja mahdollisimman helppoa elämää kaipaava, enkä jaksa ottaa vastuuta pienen ihmisen elämästä. Tuo kokemasi uupumus vierailutilanteessa on ihan eri perusteista kuin oman lapsen hoitamiseen liittyvä kokonaisuus.