Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Lapsiperheessä vierailu on tehokkain ehkäisykeino.
13.10.2019 |
Olin viikonloppuna käymässä ystäväni luona. Perheessä on kaksi pientä lasta. Taas naurattaa se, kun joku oman elämänsä asiantuntija avautui jossain lehdessä että syy vauvakatoon johtuu siitä, että moni ihminen ei enää näe tavallista perhe-elämää tai ole kertaakaan pitänyt vauvaa sylissään vielä 30-vuotiaanakaan.
Ainakin itselläni asia on päinvastoin. :D Vierailu lapsiperheessä saa aikaan halun syödä tuplamäärän e-pillereitä kun pääsen kotiin. Lapset ovat mukavia, ja nämä ystäväni lapset kivoja ja fiksuja, mutta voi luoja sentään en ikinä hankkisi moisia omaan kotiini. Kaikki, ihan kaikki on vaikeampaa kuin ilman lapsia. Naureskelin ääneen ystävälleni että on melko kaoottinen välipalatilanne käynnissä, vaikka mitään ei edes mennyt pieleen. Ei itkupotkuraivareita tai kummempaa vikinää.
Olen aina tuollaisen parin tunnin vierailun jälkeen aivan loppu, ja mielettömän onnellinen että saan tulla kotiin jossa ei ole lapsia.
Muita veloja joilla samankaltaisia ajatuksia?
N27
P.S. Vauvakosketuksiakin on tullut, minulla on useampi kummilapsi ja sukulaiset ovat lisääntyneet aikuisikäni aikana. Eli siis tämä ystäväni perhe ei ole ainut kokemukseni perhe-elämästä, vauvoista ja lapsista.
Kommentit (514)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä nyt ei herännyt mitään muuta ajatusta kuin huoli AP:n stressinsietokyvystä. Huonot on lähtökohdat työelämässä ja ylipäätään elämässä, jos ei kestä edes hetkellistä poistumista omalta mukavuusalueeltaan.
Stressinsietokykyni on erinomainen, kiitos kysymästä, myös ystävieni mielestä kun he sitä usein ihmettelevät. Teen kahta työtä (ma-pe aamut, viikonloppuisin aamuja tai öitä) ja opiskelen, enkä ole stressaantunut kuin ajoittain.
Lapsiperheessäkin siedän stressiä mainiosti, vierailut ovat siitä huolimatta yleensä hyvinkin antoisia. Stressipiikki ei tarkoita hermoromahdusta.
Ap
Pakko kysyä, mitä teet työksesi? Pitkät työajat itsessään kun eivät itsessään kerro stressinsietokyvystä, vaan se työn sisältö.
Olen tutkimustyössä. Viikonloput teen vahtimestarin hommia.
Mä en nyt kyllä tiedä onko nämä oleellisia tietoja keskustelun kannalta. Se, että koen lapsiperhe-elämän stressaavana ei kerro stressinsietokyvystä mitään. Ihmiset stressaantuvat erilaisista asioista.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinä et ap tiedä rakkaudesta yhtään mitään, kun sinulla ei ole lapsia :) niin se vain on. On rakkautta ennen lapsia ja sitten ymmärrys siitä, mitä rakkaus oikeasti on, kun saa lapsen.
Huh, elämäsi taisi olla aika ankeaa ennen lapsia. Onneksi sait heidät elämääsi piristämään. :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä nyt ei herännyt mitään muuta ajatusta kuin huoli AP:n stressinsietokyvystä. Huonot on lähtökohdat työelämässä ja ylipäätään elämässä, jos ei kestä edes hetkellistä poistumista omalta mukavuusalueeltaan.
Stressinsietokykyni on erinomainen, kiitos kysymästä, myös ystävieni mielestä kun he sitä usein ihmettelevät. Teen kahta työtä (ma-pe aamut, viikonloppuisin aamuja tai öitä) ja opiskelen, enkä ole stressaantunut kuin ajoittain.
Lapsiperheessäkin siedän stressiä mainiosti, vierailut ovat siitä huolimatta yleensä hyvinkin antoisia. Stressipiikki ei tarkoita hermoromahdusta.
Ap
”Olen aina tuollaisen parin tunnin vierailun jälkeen aivan loppu”
Ei tämä mielestäni ole hyväkään merkki enkä saa sinusta kovin hyvinvoivaa kuvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä et ap tiedä rakkaudesta yhtään mitään, kun sinulla ei ole lapsia :) niin se vain on. On rakkautta ennen lapsia ja sitten ymmärrys siitä, mitä rakkaus oikeasti on, kun saa lapsen.
Huh, elämäsi taisi olla aika ankeaa ennen lapsia. Onneksi sait heidät elämääsi piristämään. :)
Ap
Elämäni ennen lapsia oli aivan älyttömän upeaa. Ja kun sain lapset, tuo onni kasvoi moninkertaiseksi. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä ap:n kanssa. Olen 35+ nainen. Itselläni ei ole lapsia, mutta veljilläni on useitakin. Olen nähnyt millaista sirkusta se elämä on kun lapset ovat pieniä, ja se käy yleensä ilmi jo varttitunnissakin. Näkemäni perusteella halua pysytellä visusti erossa lasten hankkimisesta.
Toisaalta muistan elävästi miten kamalaa perhehelvettiä oma lapsuuteni oli, kun äiti huusi joka päivä meille kersoille. Ei äidilläkään pää kestänyt lapsia, vaikka olivat meitä hankkineet useampia. Joka päivä oli kamala, kun äiti karjui naama punaisena meille. Eikä siihen raivoamiseen tarvittu välttämättä mitään kunnon syytäkään, riitti että esim. oli jättänyt jonkun sukan keskelle lattiaa. Näin ollen, päätin jo lapsena että minä en ikinä enää halua perhehelvettiä. Eli siis, päätin etten tule hankkimaan lapsia enkä sellaista puolisoa jolla on lapsia. Ehkäisen itseni päätymisen raivoavaksi hermoraunioäidiksi. Tiedän, että sellainen minustakin olisi tullut jos lapsia olisin hankkinut. Vilkkaiden ja meluisien lasten kanssa oleminen repii hermojani vähitellen riekaleiksi jo pienissäkin annoksissa. Olen pystynyt olemaan rauhallinen, mutta sisälläni kiehuu. Uskon, että tuo kiehuminen voisi purkautua ulos säännöllisesti raivoamisena, jos joutuisin jatkuvasti olemaan lasten kanssa. Varmaan perinnöllistä.
Sinun äidillä oli mielenterveysongelmia tai muita terveyden ongelmia. Myös itselläsi on ongelmia jos tunteiden hallinta hankalaa. Niihin saa nyky-yhteiskunnassa apua. Ja hyvä että tiedostaa tuon ongelman, ei siirrä samaa toimintamallia eteenpäin seuraavalle sukupolvelle.
Minun äiti ei koskaan raivonnut lapsille. Itse hätkähdän heti jos satun tällaiseen tuntee purkauksen. Oma mieltä pystyy hallitsemaan jos on tahtoa siihen. Harva aikuinen raivoaa työpaikallaan, miksi pitää lapsille kauan raivota.
Minulla ei siis nykyisessä elämäntilanteessani ole mitään ongelmia tunteiden hallinnassa, mutta minulle VOISI hyvin todennäköisesti tulla ongelmia jos joutuisin viettämään liikaa aikaa kuvailemani kaltaisten pikkulasten kanssa. Tämä on mielestäni sellainen ominaisuus, jota ei voida poistaa minkäänlaisella terapioinnilla. Eikä siihen ole tarvettakaan, koska olen sen verran fiksu etten hanki lapsia. En joudu olemaan liian pitkiä aikoja lasten kanssa, kun omia ei ole. Pääsen aina pakoon omaan rauhaan. En ole koskaan raivonnut miehelleni, enkä muillekaan. Ainoastaan meluavat ja riehuvat lapset aiheuttavat minulle tuon, että sisälläni alkaa kiehua.
Ja sitten toinen juttu, ei nyky-yhteiskunnassa mitään apua saa. Jos joku äiti menee hakemaan apua aggressioiden hallintaan, niin todennäköisesti se johtaa siihen että lapset otetaan huostaan ja Arjessa- tai Familar -lastenkodit omistavat jättiyhtiöt taas rikastuvat 300€+/vrk. Huostaanottoja ei tässä maassa yleensä kovin helposti myöskään pureta. Jos tulee ongelmia lasujen kanssa, niin sitten olet niiden kanssa naimisissa koko huoltajuusaikasi. Siinä järki-ihmisille syy, miksi ei kannata lapsia tässä maassa hankkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinä et ap tiedä rakkaudesta yhtään mitään, kun sinulla ei ole lapsia :) niin se vain on. On rakkautta ennen lapsia ja sitten ymmärrys siitä, mitä rakkaus oikeasti on, kun saa lapsen.
Sinä et tiedä rakkaudesta mitään, kun tieten tahtoen saatoit lapsia tähän maailmaan. Rakkaudellisin teko olisi ollut jättää ne tekemättä. Antinatalismi kunniaan. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä ap:n kanssa. Olen 35+ nainen. Itselläni ei ole lapsia, mutta veljilläni on useitakin. Olen nähnyt millaista sirkusta se elämä on kun lapset ovat pieniä, ja se käy yleensä ilmi jo varttitunnissakin. Näkemäni perusteella halua pysytellä visusti erossa lasten hankkimisesta.
Toisaalta muistan elävästi miten kamalaa perhehelvettiä oma lapsuuteni oli, kun äiti huusi joka päivä meille kersoille. Ei äidilläkään pää kestänyt lapsia, vaikka olivat meitä hankkineet useampia. Joka päivä oli kamala, kun äiti karjui naama punaisena meille. Eikä siihen raivoamiseen tarvittu välttämättä mitään kunnon syytäkään, riitti että esim. oli jättänyt jonkun sukan keskelle lattiaa. Näin ollen, päätin jo lapsena että minä en ikinä enää halua perhehelvettiä. Eli siis, päätin etten tule hankkimaan lapsia enkä sellaista puolisoa jolla on lapsia. Ehkäisen itseni päätymisen raivoavaksi hermoraunioäidiksi. Tiedän, että sellainen minustakin olisi tullut jos lapsia olisin hankkinut. Vilkkaiden ja meluisien lasten kanssa oleminen repii hermojani vähitellen riekaleiksi jo pienissäkin annoksissa. Olen pystynyt olemaan rauhallinen, mutta sisälläni kiehuu. Uskon, että tuo kiehuminen voisi purkautua ulos säännöllisesti raivoamisena, jos joutuisin jatkuvasti olemaan lasten kanssa. Varmaan perinnöllistä.
Sinun äidillä oli mielenterveysongelmia tai muita terveyden ongelmia. Myös itselläsi on ongelmia jos tunteiden hallinta hankalaa. Niihin saa nyky-yhteiskunnassa apua. Ja hyvä että tiedostaa tuon ongelman, ei siirrä samaa toimintamallia eteenpäin seuraavalle sukupolvelle.
Minun äiti ei koskaan raivonnut lapsille. Itse hätkähdän heti jos satun tällaiseen tuntee purkauksen. Oma mieltä pystyy hallitsemaan jos on tahtoa siihen. Harva aikuinen raivoaa työpaikallaan, miksi pitää lapsille kauan raivota.
Kaunis ajatus tuo, että ongelmiin saa apua, mutta epätosi. Riippuu siitä missä asut, millaisia työntekijöitä tapaat, kuinka pahasti olet itse vaurioitunut jne. Eli kaikki voivat hakea toki apua, mutta kaikki eivät sitä saa eikä se kaikkiin "tehoa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä nyt ei herännyt mitään muuta ajatusta kuin huoli AP:n stressinsietokyvystä. Huonot on lähtökohdat työelämässä ja ylipäätään elämässä, jos ei kestä edes hetkellistä poistumista omalta mukavuusalueeltaan.
Stressinsietokykyni on erinomainen, kiitos kysymästä, myös ystävieni mielestä kun he sitä usein ihmettelevät. Teen kahta työtä (ma-pe aamut, viikonloppuisin aamuja tai öitä) ja opiskelen, enkä ole stressaantunut kuin ajoittain.
Lapsiperheessäkin siedän stressiä mainiosti, vierailut ovat siitä huolimatta yleensä hyvinkin antoisia. Stressipiikki ei tarkoita hermoromahdusta.
Ap
Pakko kysyä, mitä teet työksesi? Pitkät työajat itsessään kun eivät itsessään kerro stressinsietokyvystä, vaan se työn sisältö.
Minuakin kiinnostaa näin maanantai-päivänä että missä olet nyt töissä? Todella mukava työ kun voit aktiivisesti samalla osallistua keskusteluun. Ja opiskelet varmaan sitten iltaisin. Energinen tunnut olevan ja tehokas.
Sivustaseuraajatt kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivoikuinihmetellä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä ap:n kanssa. Olen 35+ nainen. Itselläni ei ole lapsia, mutta veljilläni on useitakin. Olen nähnyt millaista sirkusta se elämä on kun lapset ovat pieniä, ja se käy yleensä ilmi jo varttitunnissakin. Näkemäni perusteella halua pysytellä visusti erossa lasten hankkimisesta.
Toisaalta muistan elävästi miten kamalaa perhehelvettiä oma lapsuuteni oli, kun äiti huusi joka päivä meille kersoille. Ei äidilläkään pää kestänyt lapsia, vaikka olivat meitä hankkineet useampia. Joka päivä oli kamala, kun äiti karjui naama punaisena meille. Eikä siihen raivoamiseen tarvittu välttämättä mitään kunnon syytäkään, riitti että esim. oli jättänyt jonkun sukan keskelle lattiaa. Näin ollen, päätin jo lapsena että minä en ikinä enää halua perhehelvettiä. Eli siis, päätin etten tule hankkimaan lapsia enkä sellaista puolisoa jolla on lapsia. Ehkäisen itseni päätymisen raivoavaksi hermoraunioäidiksi. Tiedän, että sellainen minustakin olisi tullut jos lapsia olisin hankkinut. Vilkkaiden ja meluisien lasten kanssa oleminen repii hermojani vähitellen riekaleiksi jo pienissäkin annoksissa. Olen pystynyt olemaan rauhallinen, mutta sisälläni kiehuu. Uskon, että tuo kiehuminen voisi purkautua ulos säännöllisesti raivoamisena, jos joutuisin jatkuvasti olemaan lasten kanssa. Varmaan perinnöllistä.
.
Hyss-hyss,äiti on aina hyvä (omasta mielestään) vaikka 50%:n naisista ei olisi pitänyt saada lasta/lapsia.
Moni vela olisi hyvä äiti,ajatteleva,vastuuntuntoinen mutta jst syystä luullaan Suomessa luullaan pubiruusu,elämänkoululainen on parempi äiti.Siis väitätkö, että puolet meistä suomalaisista perheenäideistä ollaan pubiruusuja/elämänkoululaisia? Ja että 50% ei olisi pitänyt saada lapsia? Aika hienon syväluotaavan analyysin tavallisiin suomalaisiin perheisiin teit tällä kommentillasi tietämättä asioista oikeasti yhtään mitään.
Oletko? Kakarat vkonloput eksällä,nyksällä tai mummolla, kun otat vähän viiniä
Sitten kehut baarissa kuis hyvä äiti olet ja miehet siihen päälle "ei uskois et oot synnyttänyt kun nuin nuorekas"
Näillä kehuilla jaksat taas viikon.
No huhhuh.. lapsettomathan siellä baareissa ehtii pyöriä. Itse olen käynyt viimeksi teininä ja slummistakin "piti" muuttaa rauhallisemalle alueelle kun lapsia tuli. Suurimmalla osalla ihmisistä on lapsia, mutta suhdeluku on aivan eri jossain lähipubissa, ei siellä normaalit perheelliset bailaa. Ja monilla lapsettomilla sitä tuntuu olevan aina ihmeellisiä ja harhaluuloisia oletuksia kuinka pelkän raskauden ja synnytyksen vuoksi naisesta näkisi, että hän on äiti. Varmaan uskot, että kaikki äidit pissaa housuun eikä sillä ole tekemistä yhtään minkään muun kanssa kuin se synnytyksen? Surullista. /Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä nyt ei herännyt mitään muuta ajatusta kuin huoli AP:n stressinsietokyvystä. Huonot on lähtökohdat työelämässä ja ylipäätään elämässä, jos ei kestä edes hetkellistä poistumista omalta mukavuusalueeltaan.
Stressinsietokykyni on erinomainen, kiitos kysymästä, myös ystävieni mielestä kun he sitä usein ihmettelevät. Teen kahta työtä (ma-pe aamut, viikonloppuisin aamuja tai öitä) ja opiskelen, enkä ole stressaantunut kuin ajoittain.
Lapsiperheessäkin siedän stressiä mainiosti, vierailut ovat siitä huolimatta yleensä hyvinkin antoisia. Stressipiikki ei tarkoita hermoromahdusta.
Ap
Täältä vauva.fi:ltä saa tilattua sellaisia diplomeja "Vuoden vela", jonka voit kehystää seinällesi, ja muistat sitten ikuisesti tämän aloituksen, jossa kaikkia onnellisia perheellisiä rangaistiin alapeukuilla, ja saat sitten muistella vanhainkodissa, miten hienoja saavutuksia teit uraohjuselämälläsi :)
Voi ei, nyt kyllä paistaa katkeruus jo kuuhun asti. :D
En ole uraohjus. Pyrin ihan normaaleihin töihin, mieluiten vakkarina tietenkin.
Mutta joidenkin lapsellisten mielestä naisella ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa; lapseton uratykki tai äiti.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Sinä et ap tiedä rakkaudesta yhtään mitään, kun sinulla ei ole lapsia :) niin se vain on. On rakkautta ennen lapsia ja sitten ymmärrys siitä, mitä rakkaus oikeasti on, kun saa lapsen.
Tää oli aika kärjistetty, mutta samoilla linjoilla olen. Äidinrakkaus on tunteena selllainen, mitä ei voi verrata mihinkään muuhun. Rakkaus puolisoon tai lemmikkiin ei yllä samalle tasolle. Minua ei henk.koht. kiinnosta ketkä haluavat lapsia ja ketkä eivät, mutta jollain tapaa käy sääliksi kaikki ne naiset, jotka eivät saa koskaan kokea äidinrakkauden voimaa. Toisaalta eivät tiedä mitä menettävät, niin voivat kaiketi elää onnellisina elämänsä siitä huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä ap:n kanssa. Olen 35+ nainen. Itselläni ei ole lapsia, mutta veljilläni on useitakin. Olen nähnyt millaista sirkusta se elämä on kun lapset ovat pieniä, ja se käy yleensä ilmi jo varttitunnissakin. Näkemäni perusteella halua pysytellä visusti erossa lasten hankkimisesta.
Toisaalta muistan elävästi miten kamalaa perhehelvettiä oma lapsuuteni oli, kun äiti huusi joka päivä meille kersoille. Ei äidilläkään pää kestänyt lapsia, vaikka olivat meitä hankkineet useampia. Joka päivä oli kamala, kun äiti karjui naama punaisena meille. Eikä siihen raivoamiseen tarvittu välttämättä mitään kunnon syytäkään, riitti että esim. oli jättänyt jonkun sukan keskelle lattiaa. Näin ollen, päätin jo lapsena että minä en ikinä enää halua perhehelvettiä. Eli siis, päätin etten tule hankkimaan lapsia enkä sellaista puolisoa jolla on lapsia. Ehkäisen itseni päätymisen raivoavaksi hermoraunioäidiksi. Tiedän, että sellainen minustakin olisi tullut jos lapsia olisin hankkinut. Vilkkaiden ja meluisien lasten kanssa oleminen repii hermojani vähitellen riekaleiksi jo pienissäkin annoksissa. Olen pystynyt olemaan rauhallinen, mutta sisälläni kiehuu. Uskon, että tuo kiehuminen voisi purkautua ulos säännöllisesti raivoamisena, jos joutuisin jatkuvasti olemaan lasten kanssa. Varmaan perinnöllistä.
Sinun äidillä oli mielenterveysongelmia tai muita terveyden ongelmia. Myös itselläsi on ongelmia jos tunteiden hallinta hankalaa. Niihin saa nyky-yhteiskunnassa apua. Ja hyvä että tiedostaa tuon ongelman, ei siirrä samaa toimintamallia eteenpäin seuraavalle sukupolvelle.
Minun äiti ei koskaan raivonnut lapsille. Itse hätkähdän heti jos satun tällaiseen tuntee purkauksen. Oma mieltä pystyy hallitsemaan jos on tahtoa siihen. Harva aikuinen raivoaa työpaikallaan, miksi pitää lapsille kauan raivota.Minulla ei siis nykyisessä elämäntilanteessani ole mitään ongelmia tunteiden hallinnassa, mutta minulle VOISI hyvin todennäköisesti tulla ongelmia jos joutuisin viettämään liikaa aikaa kuvailemani kaltaisten pikkulasten kanssa. Tämä on mielestäni sellainen ominaisuus, jota ei voida poistaa minkäänlaisella terapioinnilla. Eikä siihen ole tarvettakaan, koska olen sen verran fiksu etten hanki lapsia. En joudu olemaan liian pitkiä aikoja lasten kanssa, kun omia ei ole. Pääsen aina pakoon omaan rauhaan. En ole koskaan raivonnut miehelleni, enkä muillekaan. Ainoastaan meluavat ja riehuvat lapset aiheuttavat minulle tuon, että sisälläni alkaa kiehua.
Ja sitten toinen juttu, ei nyky-yhteiskunnassa mitään apua saa. Jos joku äiti menee hakemaan apua aggressioiden hallintaan, niin todennäköisesti se johtaa siihen että lapset otetaan huostaan ja Arjessa- tai Familar -lastenkodit omistavat jättiyhtiöt taas rikastuvat 300€+/vrk. Huostaanottoja ei tässä maassa yleensä kovin helposti myöskään pureta. Jos tulee ongelmia lasujen kanssa, niin sitten olet niiden kanssa naimisissa koko huoltajuusaikasi. Siinä järki-ihmisille syy, miksi ei kannata lapsia tässä maassa hankkia.
Täasä taas yksi mututuntumalla heitetty kommentti. Nyky-yhteiskunnassa erityisesti lapsiperheiden hyvinvointi otetaan huomioon. Ahdistunut/masentunut/väsynyt äiti SAA apua. Lapsia ei oteta huostaan, vaan perheelle tarjotaan esim. kodinhoidon palveluja ja lastenhoitoa. Ei kannata kirjoitella faktana tänne asioita, jos ei niistä mitään tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä nyt ei herännyt mitään muuta ajatusta kuin huoli AP:n stressinsietokyvystä. Huonot on lähtökohdat työelämässä ja ylipäätään elämässä, jos ei kestä edes hetkellistä poistumista omalta mukavuusalueeltaan.
Stressinsietokykyni on erinomainen, kiitos kysymästä, myös ystävieni mielestä kun he sitä usein ihmettelevät. Teen kahta työtä (ma-pe aamut, viikonloppuisin aamuja tai öitä) ja opiskelen, enkä ole stressaantunut kuin ajoittain.
Lapsiperheessäkin siedän stressiä mainiosti, vierailut ovat siitä huolimatta yleensä hyvinkin antoisia. Stressipiikki ei tarkoita hermoromahdusta.
Ap
”Olen aina tuollaisen parin tunnin vierailun jälkeen aivan loppu”
Ei tämä mielestäni ole hyväkään merkki enkä saa sinusta kovin hyvinvoivaa kuvaa.
Niin, kyllä ei ihminen voi hyvin ellei tykkää lapsiperhe-elämästä. :D
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä ap:n kanssa. Olen 35+ nainen. Itselläni ei ole lapsia, mutta veljilläni on useitakin. Olen nähnyt millaista sirkusta se elämä on kun lapset ovat pieniä, ja se käy yleensä ilmi jo varttitunnissakin. Näkemäni perusteella halua pysytellä visusti erossa lasten hankkimisesta.
Toisaalta muistan elävästi miten kamalaa perhehelvettiä oma lapsuuteni oli, kun äiti huusi joka päivä meille kersoille. Ei äidilläkään pää kestänyt lapsia, vaikka olivat meitä hankkineet useampia. Joka päivä oli kamala, kun äiti karjui naama punaisena meille. Eikä siihen raivoamiseen tarvittu välttämättä mitään kunnon syytäkään, riitti että esim. oli jättänyt jonkun sukan keskelle lattiaa. Näin ollen, päätin jo lapsena että minä en ikinä enää halua perhehelvettiä. Eli siis, päätin etten tule hankkimaan lapsia enkä sellaista puolisoa jolla on lapsia. Ehkäisen itseni päätymisen raivoavaksi hermoraunioäidiksi. Tiedän, että sellainen minustakin olisi tullut jos lapsia olisin hankkinut. Vilkkaiden ja meluisien lasten kanssa oleminen repii hermojani vähitellen riekaleiksi jo pienissäkin annoksissa. Olen pystynyt olemaan rauhallinen, mutta sisälläni kiehuu. Uskon, että tuo kiehuminen voisi purkautua ulos säännöllisesti raivoamisena, jos joutuisin jatkuvasti olemaan lasten kanssa. Varmaan perinnöllistä.
Sinun äidillä oli mielenterveysongelmia tai muita terveyden ongelmia. Myös itselläsi on ongelmia jos tunteiden hallinta hankalaa. Niihin saa nyky-yhteiskunnassa apua. Ja hyvä että tiedostaa tuon ongelman, ei siirrä samaa toimintamallia eteenpäin seuraavalle sukupolvelle.
Minun äiti ei koskaan raivonnut lapsille. Itse hätkähdän heti jos satun tällaiseen tuntee purkauksen. Oma mieltä pystyy hallitsemaan jos on tahtoa siihen. Harva aikuinen raivoaa työpaikallaan, miksi pitää lapsille kauan raivota.Minulla ei siis nykyisessä elämäntilanteessani ole mitään ongelmia tunteiden hallinnassa, mutta minulle VOISI hyvin todennäköisesti tulla ongelmia jos joutuisin viettämään liikaa aikaa kuvailemani kaltaisten pikkulasten kanssa. Tämä on mielestäni sellainen ominaisuus, jota ei voida poistaa minkäänlaisella terapioinnilla. Eikä siihen ole tarvettakaan, koska olen sen verran fiksu etten hanki lapsia. En joudu olemaan liian pitkiä aikoja lasten kanssa, kun omia ei ole. Pääsen aina pakoon omaan rauhaan. En ole koskaan raivonnut miehelleni, enkä muillekaan. Ainoastaan meluavat ja riehuvat lapset aiheuttavat minulle tuon, että sisälläni alkaa kiehua.
Ja sitten toinen juttu, ei nyky-yhteiskunnassa mitään apua saa. Jos joku äiti menee hakemaan apua aggressioiden hallintaan, niin todennäköisesti se johtaa siihen että lapset otetaan huostaan ja Arjessa- tai Familar -lastenkodit omistavat jättiyhtiöt taas rikastuvat 300€+/vrk. Huostaanottoja ei tässä maassa yleensä kovin helposti myöskään pureta. Jos tulee ongelmia lasujen kanssa, niin sitten olet niiden kanssa naimisissa koko huoltajuusaikasi. Siinä järki-ihmisille syy, miksi ei kannata lapsia tässä maassa hankkia.
Tiedän monia äitejä jotka saaneet apua erinäisiin ongelmiin. Enkä tunne ketään jolta lapset olisivat huostaanotettuja. Elän ihan tavallista lapsiperheen arkea. Ympärillä tavallisia lapsiperheitä, joista ei paljon kirjoitella mediassa, vain ääritapaukset tuntuvat pääsevän otsikoihin, ja ihmisille syntyy vääriä mielikuvia tästä yhteiskunnasta.
Vierailija kirjoitti:
Sinä et ap tiedä rakkaudesta yhtään mitään, kun sinulla ei ole lapsia :) niin se vain on. On rakkautta ennen lapsia ja sitten ymmärrys siitä, mitä rakkaus oikeasti on, kun saa lapsen.
Oletko vielä hormonihuuruissa vai mistä tuo naiivius kumpuaa? Rakkaus ei ole tunnetta vaan tekoja. Jos rakkaus olisi jotain itsessään lapselle riittävää, niin ei tarvittaisi lastensuojelua, huostaanottoja tms. Kyllä varmaankin esim. monet narkomaanivanhemmat rakastavat lapsiaan. Tai puhumattakaan niistä vanhemmista, joilla on vähäisempiä ongelmia kuin huumeet. Mutta kun ei se riitä oikein mihinkään. Pahimmillaan se on yhtä tyhjän kanssa.
Rakastaminen on yksi asia. Lapsen tarpeiden tunnistaminen ja niihin vastaaminen teoilla on taas täysin eri asia. On ties kuinka paljon vanhempia, jotka rakastavat lapsiaan mutta lapset ovat silti enemmän tai vähemmän hunningolla.
Mä tiesin aina, että haluan lapsen, suurin syy oli se, että haluan antaa rakkautta ja hoivaa pienelle. Koen, että jäin lapsuudessa paitsi äidin rakkautta sellaisessa muodossa jossa sitä olisin kaivannut, nyt kun saan täysillä rakastaa lastani, olen rauhoittunut ja löytänyt elämään uudenlaisen merkityksen. Minulla on nyt kaikki mitä tarvitsen, olen omaa tilaa ja aikaa kaipaava ja sitä myös saan aina kun haluan. Juuri olin viikonlopun yksin kun mies oli lapsen kanssa reissussa. Elämä on helppoa ja mukavaa, ehkä kaikista raskaimmaksi olen kokenut parisuhteen, mutta se ei liity millään tavalla lapseen. Lapsi on rauhallinen ja leppoisaa seuraa, hänen kanssaan voi ihmetellä elämän pieniä ihmeitä ja oppii itsekin vain olemaan tässä ja nyt, mihinkään ei ole kiire. Tunnen itseni sisäisesti paljon vanhemmaksi mitä olen, hyvällä tavalla, tiedän kuka olen ja mitä haluan. Lapsi vain täydentää elämää ja tuo elämään omanlaisensa tarkoituksen. Mikään työ, harrastus tai muu asia ei enää tunnu niin tärkeältä, ei myöskään raha. Mitä sillä tekisin edes tai loputtomalla omalla ajalla, tuskailisin vain ahdistuksissani.
Se,että vierailee ystävän luona ei kyllä ole kummoinen otanta luomaan käsitystä kenenkään perhe elämästä. Ap:n tapauksessa oma lapsuuden perhe-elämä on se pohja jonka perusteella näitä yleistyksiä voi luoda. Ilmeisesti ap:n kotona on lapsuudessa ollut kaaosta ja stressiä, koska se nousee tunteena pintaan vielä aikuisenakin.
Vierailija kirjoitti:
Sinä et ap tiedä rakkaudesta yhtään mitään, kun sinulla ei ole lapsia :) niin se vain on. On rakkautta ennen lapsia ja sitten ymmärrys siitä, mitä rakkaus oikeasti on, kun saa lapsen.
Jokainen vela on ollut lapsi. Ja ehkäpä jotkut velat jopa ovat veloja siksi kun ovat saaneet kokea tuon tajunnanräjäyttävän, ylimaallisen,infernaalisen Äidinrakkauden lapsen näkökulmasta käsin.
Joku on joskus sanonut: jos tuo on sinun tapasi rakastaa, pyydän sinua vihaamaan minua.
Asioilla on aina (vähintään) kaksi puolta. Myös tajunnanräjäyttävällä ylimaallisella infernaalisella Äidinrakkaudella.
Minulla oli ystävä, joka istui kahvipöydässä naureskelemassa kaaokselle joka meillä oli. Vaikka oikeasti sekin oli kaaoksesta kaukana, mutta totta kai erilaista kuin ilman lapsia tai isompien lasten kanssa.
Kauaa en tuota ihmistä jaksanut katsella. On eri asia huomata "kaaos" ja vaikka auttaa siinä jotenkin kuin naureskella omaa kahvia siemaillen, ja ehkä vielä todeta että onneksi ei itsellä ole samanlaista.
Alue: Aihe vapaa
Sinä et ap tiedä rakkaudesta yhtään mitään, kun sinulla ei ole lapsia :) niin se vain on. On rakkautta ennen lapsia ja sitten ymmärrys siitä, mitä rakkaus oikeasti on, kun saa lapsen.