Voiko diagnosoitu Asperger pärjätä yleisopetuksessa ilman tukitoimia?

Vierailija kirjoitti:

90% pärjää, ongelmia lähinnä sosiaalisissa tilanteissa.

Niin juuri. Sosiaalisiin tilanteisiin taas vaikuttavat aspergerin omat yksilölliset piirteet ja luonne, sekä ympäröivien ihmisten yksilölliset luonteenpiirteet ja miten he käyttävät sosiaalisia taitojaan.

Tosi monet ovat ilman mitään tukitoimia. Mutta jokainen as on erilainen, ja tuen tarve johtuu enemmän koulun käytännöistä ja opettajien asenteesta kuin lapsesta itsestään. 

Asperger-tyypillä voi olla lisänä adhd-, add-, tourette-oireilua, oppimisvaikeuksia tai sitten. Joten jokainen on yksilö ja muiden perusteella ei voi mitään ennustaa.

Taas jos miettii lapsen/nuoren oikeuksien puolesta, voi muista opetuksen järjestämisen käytännöistä saada mahdollisuuden vedota. 

Vierailija kirjoitti:

AS on skaala. On Nikola Teslan kaltaisia ylineroja ja sitten on sellaisia jotka hädin tuskin pystyvät muodostamaan sanoja.

Jos assi kuuluu skaalan yläpäähän niin on helpostikin tohtorikoulutettava siinä 30 ikävuoteen mennessä.

 

Asperger on HFA eli korkean toimintakyvyn autimisminkirjon henkilö. Jos ei sanoja osaa sanoa, voi olla autisti muuten, muttei tn as.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän sekä normaali- että erityisluokalla olevia tai olleita asseja. Onko kenelläkään tietoa, millä perustein päätös yleensä tehdään ja mitkä tekijät siihen vaikuttavat eniten?

Eniten vaikuttaa raha. Luokanopettajan palkka on pienempi kuin erityisopettajan.

Toisena vaikuttaa opettajan osaaminen ja ennakkoluulot. Monet opettajat haluavat eroon haastavimmista oppilaista, joten hänelle helppo ratkaisu on siirtää oppilas pois. Vaikka mitään tukitoimia ei olisi kokeiltu. Osa opettajista on tukitoimia vastaan. Heillä on lapsesta saakka ollut mielikuva, minkälaisia opettajia he haluavat olla ja minkälaisia lapsia opettaa. Koulu on paikka, jossa he toteuttavat tätä agendaa. Koulu ei ole oppilaita varten, vaan sitä varten, että opettaja saa siellä toteuttaa omia mielikuviaan opettajuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on assi työkaverina ja joskus on vaikeaa. Kun hän tajuaa jonkun asian näin, niin se on sitten näin ja siinä ei ole sitten mitään muita vaihtoehtoja. Yritä siinä sitten selittää, että tämä asia pitäisi tehdä toisin. Mutta jankkaa vain sitä, minkä on tajunnut ja ei muuta käsitystään, vaikka vaarantaisi toisten turvallisuuden. 

Hyvin ivallinen ja vittumainen persoona muutenkin.

Asperger-henkilö ei missään tapauksessa ole ivallinen. Hänellä on vaikeuksia toimia sosiaalisten normien mukaan, mutta ivallinen hän ei osaa olla.

No höpö höpö nyt. Oletko tavannut kaikki maailman asperger-ihmiset?

Meillä on as-poika ja hän todellakin on ivallinen ajoittain. Käyttää ironiaa ja sarkasmia puheessaan, vaikka monet tämän ikäiset eivät niitä vielä ymmärrä, saati käytä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tunne. Opettajana 25 v.

Alanvaihdon paikka.

Miksi pitää vaihtaa alaa,jos ei tunne/ole opettanut koskaan Asperger-oppilasta? Samalla logiikalla lääkärin,joka ei ole hoitanut aids-potilasta,pitäisi vaihtaa alaa?

Parempi vertaus olisi, että on hoitanut aids-potilaita, mutta kieltää aidsin ja aids-potilaiden olemassa olon. Tai ei usko niiden olemassa oloon, vaikka alan kirjallisuuden ja kollegoiden mukaan aids on olemassa oleva asia.

Kukaan oikea opettaja ei voi väittää olleensa vuosikausia opettajana, eikä ole koskaan tavannut yleisellä tuella ollutta aspergeria. Tai edes perehtynyt alan kirjallisuuteen tai yleensä autismin kirjoon.

Vierailija kirjoitti:

Aineenopettajana tiedän, että diagnoosi ei ole sama kuin ihminen. Kokemus on opettanut, että kun saa tietää tulevan oppilaan ovat adhd, asperger, kärsivän laaja-alaisista oppimisvaikeuksista tms. on parasta pitää mieli avoimena. Voi olla, että tulee suuria ongelmia, voi olla, että kaikki menee hyvin ja omalla painollaan. Ja sama diagnoosi voi olla keskenään ihan erilaisilla tyypeillä.

Myöskään luokanopettajan välittämiin tietoihin kannattaa suhtautua varauksella. Oppilas voi olla yläkoulussa muiden opettajien kanssa aivan erilainen kuin luokanopettaja on kuvaillut.

Minulla on ollut muutama diagnosoitu assi oppilaana yleissopimuksen ryhmässä. He olivat kaikki erilaisia mutta pärjäsivät ilman erityistä tukea minulta tai avustajalta. Toivottavasti kuitenkin saivat tukea sosiaaliseen puoleen. Mutta se ei ole minun asiani.

Kiitos sinulle. Muutaman erityisen äitinä arvostan opettajia, joiden suhtautuminen on tällainen. Ihminen on persoona, eikä diagnoosi. Diagnoosin saanti riippuu niin monesta asiasta: joko hommat on menneet tosi pahasti pieleen, lapsi on syntynyt loppuvuodesta, vanhemmat ovat valveutuneita jne. Paljon on lapsia ilman diagnoosia, koska järjestelmä ei toimi täysin. Opettajan tulisi kohdata kukin oppilas ensisijaisesti ihmisenä!

Itsellä ei mitään diagnooseja tuolloin ollut, joten ihan normaaliluokassa sitä oltiin.

Kouluvuodet menikin sitten kiusatuksi tullessa ja syrjäytyessä. Tuloksena kaikesta tästä tuhlaan aikaani vauva v i t un foorumilla, ilman ystäviä taikka minkäänlaista sosiaalista elämää täysin erakoituneena.

Mieheni sai AS- ja ADD-diagnoosit lähes nelikymppisenä. Pärjäsi koulussa ihan hyvin, kaksi yliopistotutkintoa löytyy, ja työelämässäkin on löytänyt paikkansa. Haasteita on lähinnä sosiaalisissa suhteissa, mutta mies on introvertti, joten ei ole juurikaan kärsinyt siitä, että kavereita on ollut vähän elämän varrella (ja toisaalta ne vähäiset kaverisuhteet ovat olleet hyviä ja kestäviä).

Meidän 11-v. poika on luokkansa primus ja saa kymppejä kokeista. Ainoa haasteellinen aine on käsityö, siinä hän on luokkansa huonoin. Vaikea sanoa, mikä tarkalleen johtuu ADHD:sta ja mikä Aspergerista, mutta tukea hän tarvitsi vain ensimmäisillä luokilla, ei enää.

Meillä as-poika ei saanut minkäänlaisia avustajia kouluaikanaan. Hän pärjäsi todella hyvin kouluaineissa (esim matematiikka oli huippua jne), mutta välitunnit olivat yhtä tuskaa. Toisin sanoen sosiaalinen puoli takkusi koko ajan. Kavereita ei ollut vaan oli lähinnä kiusattu.

Koulun jälkeen hän kävi huippulukion (halusi huippulukioon, koska halusi eroon kiusaajista ja tiesi, ettei kiusaajien todistukset riittäisi huippulukioon vaan menisivät lähilukioon) ja pärjäsi todella hyvin. Sen jälkeen vuorossa oli yliopisto ja todella hyvin meni. Siellä sai jopa muutamia kavereita.

Nyt on työelämässä ja pärjää hyvin omalla alallaan, mutta ei pärjäisi esim asiakaspalvelussa mitenkään. Oma alansa on yksin puurtamista ja viihtyy työssään hyvin.

As-diagnoosin poika sai silloin kun as oli omana diagnoosinaan. Nythän as on vain yksi autismin kirjon häiriöistä ja kannattaa painottaa sanaa "kirjo", sillä as-ihmiset ovat kaikki ihan omanlaisiaan. Toisilla on vain hiukan ongelmia, toisilla enemmän, vaihtelu on laaja.

Vierailija kirjoitti:

Riippuisikohan tämä vähän siitä, onko kyseessä syrjäänvetäytyvämpi vai sosiaalisempi assi? Syrjäänvetäytyvä saattaa hyvin pärjätä yleisopetuksessa ilman tukitoimia, ellei hänellä ole isompia oppimisvaikeuksia, mutta sosiaalisempi saattaa tarvita tukea ja harjoittelua siinä, mikä on sopiva tapa olla ja keskustella ihmisten kanssa ja ottaa heihin kontaktia.

Ehkä joiltain osin, mutta ensinnäkin tukitoimet liittyvät usein muuhunkin kuin sosiaalisiin tilanteisiin. 

Ja jos puhutaan sosiaalisista tilanteista, niin... kumpa se olisikin niin yksinkertaista, että kunhan vain autisminkirjolainen tietää sopivan tavan sos tilanteissa, niin kyllä ne neurotyypilliset sitten käyttäytyvät sopivilla tavoilla itse kukin myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän sekä normaali- että erityisluokalla olevia tai olleita asseja. Onko kenelläkään tietoa, millä perustein päätös yleensä tehdään ja mitkä tekijät siihen vaikuttavat eniten?

Eniten vaikuttaa raha. Luokanopettajan palkka on pienempi kuin erityisopettajan.

Toisena vaikuttaa opettajan osaaminen ja ennakkoluulot. Monet opettajat haluavat eroon haastavimmista oppilaista, joten hänelle helppo ratkaisu on siirtää oppilas pois. Vaikka mitään tukitoimia ei olisi kokeiltu. Osa opettajista on tukitoimia vastaan. Heillä on lapsesta saakka ollut mielikuva, minkälaisia opettajia he haluavat olla ja minkälaisia lapsia opettaa. Koulu on paikka, jossa he toteuttavat tätä agendaa. Koulu ei ole oppilaita varten, van sitä varten, että opettaja saa siellä toteuttaa omia mielikuviaan opettajuudesta.

Ja sama toisinpäin, eli jos lapsi ei aiheuta häiriötä ja kärsii hiljaa itsekseen, tukea saa nihkeästi. Koska lapsesta ei ole opelle vaivaa.

Useimmat opet meillä olleet aivan ihania ja omistautuneita. Resursseja ei ole tarpeeksi. Mutta noitakin on.

Minkälainen prosessi on diagnoosin teko? Ja mitä kaikkea siitä selviää, ja kuinka tarkkaa tietoa ylipäätään?

Sain diagnoosin lukioikäisenä. Olin pärjännyt ilman minkäänlaisia tukitoimia, mutta olin todella pahasti kiusattu eikä kavereita ollut. En tiedä, olisiko minua voitu niissä asioissa auttaa. Nuo koulukiusaamisjutut on kuitenkin monimutkaisia. Ei niitä pysty aikuiset ratkaisemaan pelkällä tahdonvoimalla. Täytyy kyllä myöntää, että nykyaikaisessa peruskoulussa en välttämättä pärjäisi. Ryhmätöitä on niin paljon enemmän ja muutenkin päivät on ehkä levottomampia. Peruskoulusta menin sitten korkean keskiarvorajan lukioon. Siellä sitten alkoi tulla ongelmia. En saanut kursseja suoritettua, kun en jaksanut herätä aamulla kouluun. En tiennyt, mitä kursseja pitäisi valita, kun kiinnosti vähän kaikki. Olin äärimmäisen yksinäinen, kun joka tunti ryhmä vaihtui aivan täysin. Kursseilla oli aina 30+ osallistujaa. Harvoin tunsin kurssilta ketään.  Olisin toivonut, että joku olisi joskus soittanut ja kysynyt, että miksi en ole ollut viikkokausiin koulussa. Kun kävin neljän vuoden jälkeen hakemassa erotodistuksen, kehtasivat vielä sanoa, että tämähän on mahtava koulu, ei täältä kukaan halua erota. No sieltä sitten vuodeksi aikuislukioon, jossa tsemppasin ja sain lopulta lakin. Yliopistoon pääsin yo-todistuksella helposti. Pidän opiskelemastani alasta, mutta valitettavasti ainoa edes kohtalaisesti työllistävä mahdollisuus on opiskella aineenopettajaksi. Voi olla, että jätän tämän vain harrastukseksi ja menen ammattikorkeakouluun. Ongelmana vain on, että en millään haluaisi kovin sosiaaliseen työhön. Niitä voi olla vaikea löytää. Pidän kyllä ihmisistä, mutta työn laatu ei saisi olla sosiaalisista kyvyistä kiinni.

Voiko diagnoosista olla lapselle jotain haittaa? Enemmän haittaa kuin hyötyä?

Totta kai voi. Kaikilla asseilla ei ole oppimis- tai käytösongelmia.

Riippuu ihan yksilöstä. Assejakin on niin monenlaisia. Osalla ei ole juurikaan näkyviä oireita, kun taas toisista huomaa heti. Vaikea sanoa siis mitään yksiselitteistä, vaan asia on harkittava aina tapauskohtaisesti.

Sanoisin, että jos on pelkkä Asperger, niin mahdollisuudet ovat paremmat. Mutta Asperger ei suojaa muilta samanaikaisongelmilta kuten ADHD, oppimisvaikeudet, kielelliset vaikeudet, käytöshäiriöt tai mielialaongelmat.

Tottakai voi. Itsekin valmistuin yliopistosta ja dg asperger.