Lue keskustelun säännöt.
-70 -80 lukujen ruoka-aineharhaluulot, kuka muistaa?
08.10.2019 |
Nämä oli huikeita! Parit helmet on elävänä mielessä:
- paprikan siemeniä ei voi syödä, ne on tulisia (eikä Suomessa edes vielä käytetty chiliä!)
- kala kuuluu maustaa valkopippurilla, liha mustapippurilla
- valkopippuri on miedompaa kuin mustapippuri, joka taas on niin vahvaa että sitä ei saa purra
- kalan kanssa valkoviiniä, lihan kanssa punaviiniä, rose käy molemmille (tiedettiin vain Mateus)
Mitä teillä luultiin?
Kommentit (1384)
Kaurapuuron piti jostain syystä olla todella paksua ja kovaa jänkkiä. 70-luvulla oli taatusti jokin kampanja, koska äitini teki sitä koko ala-asteen ajan aamiaiseksi ja se oli pakko syödä. Tai sitten hän oli lukenut Tiina-kirjoja.
Inhosin sitä kovaa ja tahmeaa puuroa. Koulussa oli tosin pahempaa ruokaa, mm. perunamuusi, joka oli kuin kivettynyttä sementtiä ja seassa jonkinlaisia niljaisia lihapaloja. Ne lihat oli valmiiksi sekoitettu harmaaseen, jäykkään muusisementtiin.
Kun kasvoin aikuiseksi, lakkasin syömästä aamiaista, myöhemmin myös lounasta ja olin pätkäpaastoilija/warrior-ruokavaliolla jo ennen kuin siitä tuli "muotia". Kehitysketju huipentui siihen, kun kokeilin tehdä erittäin laihaa kauravelliä ja tajusin rakastavani sitä. En tosin aamiaisena. Sekoitan siihen marjajauhoa ja latkin menemään tyytyväisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mausteita ei taidettu kuullottaa mitenkään, eikös ne tuolloin lisätty loppuvaiheessa ruokaan kuivana jauheena pikku ripaus? Curry esim. muistaakseni ripoteltiin johonkin kastikkeeseen aika viime tingassa ja tietty varovasti ettei vaan mene liikaa.
Vielä 90- luvulla ammattikoulussa meille tuleville kokeille opetettiin, että mausteet lisätään ruokiin lopuksi, ettei aromit haihdu.
No näinhän se oli. Kuivat oreganot, curryt yms. viimeiseksi ruokaan, isäpuolen sanoin "jotta ne eivät pala ja muutu kitkeriksi"
Voi luoja.
Salvia oli meillä vaarallinen mauste, maku kuulemma niin kaiken muun peittävä että jos menisi liikaa niin ruoka olisi pilalla. Sitä piti laittaa niin vähän ettei se varsinaisesti maistu.
Kukaan ei todellakaan ollut syönyt salvia-voi-pastaa siihen aikaan.
70-luvulla oli kovassa käytössä kerrostalon kylmäkellari, jonne ostettiin syksyllä isot säkit koko talven perunoita ja porkkanoita, niitä ei kai ostettu pitkin talvea, kuten nykyään voi ostaa. Hissiä ei ollut, sai liikuntaa, kun kävi niitä sieltä aina hakemassa. 80-luvulla ostettiin pakaste, mutta meni aikaa, ennenkuin pakastemarjoja alettiin käyttää sieltä suoraan sulatettuna. Meni vähän överiksi se pakastaminen, lähinnä tarjouksesta hamstrattiin ja pakastettiin lähestulkoon kaikkea, kun ”kyllä sitäkin voi pakastaa” juustosta lähtien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin joo kanaa yleensä ostettiin valmiiksi grillattuna tai valmiina viillokkina. En muista että sitä olisi käsitelty raakana. Sen sijaan raakaa naudankihaa syötiin
En ole koskaan tähän elettyyn ikään kuullut, että naudanlihaa olisi syöty raakana. Tai mitä lihaa se tartar-pihvi onkaan? En söisi raakaa nautaa, kun medium-pihvi on vähän vaikea. Kuivaliha on periaatteessa raakaa kuten kylmäsavu- ja suolalihakin, mutta aika harvinaista herkkua niin 1970-luvulla kuin nykyäänkin.
Nautaa se on. Ja raakana ne broilerit ostettiin, yleensä pakasteina kuten varsinainen kanakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mausteita ei taidettu kuullottaa mitenkään, eikös ne tuolloin lisätty loppuvaiheessa ruokaan kuivana jauheena pikku ripaus? Curry esim. muistaakseni ripoteltiin johonkin kastikkeeseen aika viime tingassa ja tietty varovasti ettei vaan mene liikaa.
Vielä 90- luvulla ammattikoulussa meille tuleville kokeille opetettiin, että mausteet lisätään ruokiin lopuksi, ettei aromit haihdu.
No näinhän se oli. Kuivat oreganot, curryt yms. viimeiseksi ruokaan, isäpuolen sanoin "jotta ne eivät pala ja muutu kitkeriksi"
Voi luoja.
Osa mausteista ei kestä niin hyvin kuumennusta kuin toiset. Etenkin yrtit. Toisten maku paranee.
Vierailija kirjoitti:
Kaurapuuron piti jostain syystä olla todella paksua ja kovaa jänkkiä. 70-luvulla oli taatusti jokin kampanja, koska äitini teki sitä koko ala-asteen ajan aamiaiseksi ja se oli pakko syödä. Tai sitten hän oli lukenut Tiina-kirjoja.
Inhosin sitä kovaa ja tahmeaa puuroa. Koulussa oli tosin pahempaa ruokaa, mm. perunamuusi, joka oli kuin kivettynyttä sementtiä ja seassa jonkinlaisia niljaisia lihapaloja. Ne lihat oli valmiiksi sekoitettu harmaaseen, jäykkään muusisementtiin.
Kun kasvoin aikuiseksi, lakkasin syömästä aamiaista, myöhemmin myös lounasta ja olin pätkäpaastoilija/warrior-ruokavaliolla jo ennen kuin siitä tuli "muotia". Kehitysketju huipentui siihen, kun kokeilin tehdä erittäin laihaa kauravelliä ja tajusin rakastavani sitä. En tosin aamiaisena. Sekoitan siihen marjajauhoa ja latkin menemään tyytyväisenä.
Äitisi lapsuudessa kaurapuuro oli pyhä ja eläväksitekevä ruoka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla luki jossain 70-luvun keittokirjassa tietoa sellaisesta eksoottisesta hedelmästä kuin "avokaado". En nyt löytänyt tuota kohtaa, jotta voisin antaa teille suoran lainauksen, mutta se meni jotakuinkin näin: "Avokaadoista saa raikkaan lisän hedelmäsalaatteihin".
Luin tätä kirjaa siis pikkulapsena vuosituhannen taitteessa, sattumoisin samoihin aikoihin, kun omaan pikku kyläkauppaamme oli ensi kerran tullut avokadoja. Olimme ostaneet yhden, ja minä olin maistanut siitä pienen palan. Se oli kuin etanaa olisi purrut, ja maistui härskiintyneelle rasvalle.
Joissain ruoissa avokadot ovat paikallaan ja tekevät toki iholle hyvää, mutta sellaisenaan ne maistuvat minusta hirveän eltaantuneille ja tunkkaisille, eivätkä todella ole mieluista syötävää. Luulen, että kirjan kirjoittaja ei ollut ikinä itse maistanut avokadoa. Raukalle oli luultavasti vain kerrottu, että avokado on hedelmä, ja tästä hän oli sitten vetänyt johtopäätöksen, että se olisi täysin verrattavissa paikallisten entuudestaan tuntemiin hedelmiin. Vaikka avokadoista tykkäisikin, niin en keksi, minkä sortin aineissa ihmisen pitäisi olla kuvatakseen makua "raikkaaksi".
Avokado pitää maustaa esim. limetin mehulla. Muuten se maistuu valjulle broilerille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvoille kannattaa antaa mehua jo muutaman kuukauden iässä.
Vielä 1991 synnytysosastolla vauvalle tarjottiin sokerivettä pullosta. Ainakin minun pienikokoiselle vauvalleni.
Ei tarjottu minun pikkuiselle vauvalleni, niin tuskallista kuin imetys olikin. Mummo kyllä kotona tarjosi sokerivettä hoidoksi vauvan vatsavaivoihin. Nykyään on kai todettu toimivaksi.
Ennen viljavellit olivat vauvojen ensimmäisiä ruokia. 1990-luvulla hedelmät, ja peruna ja porkkana myös. Suositeltiin, että samasta kattilasta vauvalle kuin mitä itse syödään, mutta laimennettuna ja vähemmän maustettuna.
Ja välillä sokeri on ollut täysin kiellettyä kehittyvien hampaiden vuoksi. Veden keittely lopetettiin jossain välissä. 2001 kun viimeksi synnytin, ei tarvittu erillistä vesipulloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole syönyt ranskanleipää 1970-luvun jälkeen. Myydäänkö sitä edes kaupassa enää?
Myydään.
Mutta ei ole alkuunkaan niin hyvää kuin 1970-luvulla.
Nyt on juurileipiä ja patonkeja jos jonkinlaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet luetelluista jutuista ovat selvästi kulttuuri- ja varallisuuseroja. Synnyin 60-luvulla helsinkiläiseen, vauraaseen perheeseen ja en tunnista täältä suurta osaa jutuista.
Koskaan ei ollut ateriana pelkkää perunaa tai makaronia. Mitään ei kypsennetty "pilalle", vaan hyvinkin file ja naudanpaisti jätetiin oikeaoppisesti punaiseksi. Ei käytetty punaista maitoa, vaan sinistä ja tällaista tuttavaperheissäkin. Rasvaan en muista olleen mitään intohimoista suhdetta mihinkään suuntaan. Jotkut käyttivät margariinia, jotkut voita.
Suurin ero oli kasvisten -- niin vihannesten kuin hedelmienkin -- vähäisempi käyttö. Appelsiineja, omenoita ja banaaneja lähinnä syötiin. Vihanneksista kurkkua, tomaattia ja lehtisalaattia.
Jep! Minä elin ei-niin varakkaassa perheessä, muttei köyhässäkään. Ja samat jutut, paitsi file ja naudanpaisti, joita oli harvoin, voin sanoa. Vaan perunaa tai makaronia ei koskaan ollut ruokana, ei edes perunaa ja vain ruskeaa kastiketta, joka kuulemma joskus oli ruokana jossain...
Minä olen perunaa ja vain ruskeaa kastiketta -pienviljelijäperheestä. Koulussa sai syödä muutakin, kunhan ensin vaan totuin koulun erilaisiin ruokiin. Sukulaisten luona sai myös parempaa ruokaa. Söinkin tuolloin paljon. Muistan, kun isoveli katsoi paheksuvasti, kun otin varmaan kolmatta kertaa lisää ruokaa tätini luona. Mutta olin todellakin laiha. Ylioppilasjakkupukuni, jonka laitoin vaatekerykseen hiljakkoin, oli kokoa 32! Nykyään kokoni 40, siis vertailun vuoksi.
Sama. Nämä nenä pystyssä kulkeneet oman kuplansa vangit ei ole koskaan oppineet ymmärtämään muita ihmisiä. Etenkään vähemmän varakkaita tai muita kuin lähipiiriään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko myöntää, että minulle tuli suurena järkytyksenä se, että jotkut ovat tosiaan saaneet lapsena usein "ruoaksi" pelkkää perunaa ja ruskeaa kastiketta. Enkä ole edes mistään erityisen hyvin toimeentulevasta perheestä, tosin olen syntynyt vuonna 1980, ehkä 70-luvulla monilla olivat asiat huonommin.
Mun ruoka oli usein se peruna ja tölkistä lihapullakastike. Isä nääs yh.
Sulla oli siinä niitä lihapulliakin. Ei oo kyse siitä ettei ollut salaattia, leipää ja jälkiruokaa, vaan siitä että oli kirjaimellisesti vain perunaa ja kastiketta. Kastikkeessa ei ollut lihaa, ei kalaa, ei kanaa. Päivän lämmin ruoka oli perunaa ja kastiketta.
1979 olen duunariperheeseen syntynyt. Usein meilläkin oli ruokana perunoita ja kastiketta, mutta yleensä se oli hirvenlihakastiketta kun isä metsästi. Hirveä siellä, hirveä täällä, siihen pisteeseen asti että koulussa itketti kun kaverit kertoivat uunimakkarasta, porsaankyljyksistä ja vaikkapa vaan mannapuurosta mehukeitolla. Niitäkin onneksi koulussa sai, mutta kotona odotti taas hirvi keittona, kastikkeena, pihveinä...
Nyt kun se hirvee hirvi on kotoa pois muuttamisen vuoksi ollut harvemmin ruokalistalla jo kohta 30 vuotta, sitä osaa taas arvostaa.
En halua vieläkään syödä hirveä, koska sitä tuntui olevan lapsuudessani niin usein ruokana. Myös muuta riistaa kuten lintuja oli usein, niin en pidä noistakaan. Joillekin se on ihmetyksen aihe kun en halua syödä noita aineksia ja olen jo nelikymppinen mies.
Olen yli 40v ja en pysty syömään mitään riistaa vieläkään. Hirveä oli kotona aina! Jopa jauheliha oli hirveä. Hyh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mausteita ei taidettu kuullottaa mitenkään, eikös ne tuolloin lisätty loppuvaiheessa ruokaan kuivana jauheena pikku ripaus? Curry esim. muistaakseni ripoteltiin johonkin kastikkeeseen aika viime tingassa ja tietty varovasti ettei vaan mene liikaa.
Vielä 90- luvulla ammattikoulussa meille tuleville kokeille opetettiin, että mausteet lisätään ruokiin lopuksi, ettei aromit haihdu.
No näinhän se oli. Kuivat oreganot, curryt yms. viimeiseksi ruokaan, isäpuolen sanoin "jotta ne eivät pala ja muutu kitkeriksi"
Voi luoja.
Ei se isäpuoli ihan kuistilla ollut; esim. paprikajauhe on herkkää muuttumaan kitkeräksi jos sitä paahtaa pannulla, samoin mustapippuri ottaa kieppiä jos se muhii liian kauan. Ainakin pitkään haudutettaviin pataruokiin pippuri kannattaa lisätä viimeisen 30 minuutin aikana.
Toisaalta juuri erilaiset curryjauheet hyötyvät paahtamisesta tai rasvassa kuullottamisesta.
Aina pitää tietää mitä on tekemässä. Niin sen kai voisi kiteyttää,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
70- ja 80-luvun niputtaminen näin yhteen, ei oikein toimi. Ruokakulttuuri muuttui 80-luvulla radikaalisti aikaisempaan vuosikymmeneen nähden. Valmisruokien valikoima laajeni huomattavasti: grillibroileri tuli tiskille, einespaketit hyllyihin (nämä valmiit ateriat), hedelmiä oli paljon monipuolisemmin mm. kiivi tuli markkinoille etc.
Öhöm! Grillibroileria oli vartaassa kaupoissa jo 70-luvulla, ja eineksiäkin alkoi olla. Kiivi:
https://www.punkinfinland.net/forum/viewtopic.php?t=65092
Kauko Röyhkä facebook sivuillaan:
Kesällä 1975 Kiwi-hedelmä tuli Suomeen. Olin lappilaisen kaverini Karin kanssa risusavotassa jossakin Pellon kunnan alueella. Teimme töitä vesureilla kovassa helteessä kivikkoisella metsänkaistaleella. Lähistöllä liikkui karhu, löysimme sen jälkiä läheiseltä suolta. Sääskien ja paarmojen takia rupesimme tekemään töitä öisin. Vesurit kalahtelivat kiviin ja niitä piti hioa koko ajan teräväksi. Äitini tuli kesälomalle ja toi mukanaan outoja Kiwi-hedelmiä. Päätin yllättää Karin ja vein kaksi kappaletta mukanani töihin. Kun ruokapaussi koitti joskus aamuyöstä, kun suosta oli noussut usvaa ja pöllö liiteli saalistamassa, otin hedelmät esille. "Mitä?!!" huudahti Kari, "Karvanen pottu!"Miksi jonkun Röyhkän epämääräinen muistelo olisi luotettava? Muutenkin linkkaamasi alatyylinen keskustelu ei ole mikään lähde yhtään mihinkään.
Joku kaupan- ja elintarvikealan tutkija tähän varmasti osaisi vastata. Ainakin meidän hyvinvarusteltuun ruokakauppaan kiivi tuli vasta 80-luvun alussa, samaten grillibroileri. Että vähän epäilen, että jossain Lapissa on ollut kiivejä ennen tätä. Kyllä "innovaatiot" ovat varmasti Etelä-Suomesta lähteneet.
Se ei sinänsä edes ollut pointti, vaan että elintarviketarjonta monipuolistui 80-luvulla olennaisesti ja siksi on vaikea puhua otsikon vuosikymmenistä samassa lauseessa.
Minä ostin Lapissa kuumaa grillilihaa paikallisesta Spar-kaupasta joskus 1970-luvulla. Sattuneesta syystä nimenomaan se lihaostos jäi mieleen, mutta ei siitä nyt sen enempää. Kai siellä kanankoipiakin oli, mutta varsinaisesti grillattuja broilereita ostettiin lauantairuuaksi vasta vuosikymmenen vaihteessa eteläsuomalaisessa kaupungissa.
Ei se Lappi niin kauhean kaukana etelästä enää 1970-luvulla ollut. Ja huomataan, että Royhkän muistelema Pello on länsirajalla. Sinne kulkeutui Ruotsin kautta yhtä ja toista ennen kuin muualle itäsempään Lappiin.
Muistelisin nähneeni ensimmäisen avokadon koulun kotitaloustunnilla joskus 1970-luvulla. Ehkä siellä oli myös kiwi, mutta niistä tunneista on ehtinyt unohtua paljon muutakin. Avokadon muistan siksi, että se ei minusta maistunut miltään oikealta hedelmältä.
Rovaniemellä myytiin grillattuja broilereita Sokoksella jo 1960-luvulla ja Centrumissakin 1970-luvulla. Niillä muutamalla grillikioskilla, jotka eivät olleet pelkkiä huuruisia nakkikoppeja, myytiin broilerin puolikkaita jo 1960-luvulla.
Niitä grillibroilereita myytiin grilleiltä vielä kasarillakin ja tästä tulikin elävä muistikuva nuoruuteen, kun siloisen poikakaverin ja nykyisen puolison kanssa öisen p-ralliajelun päätteksi ajettiin grillille, tilattiin "puolikas broileri" ja syötiin se autossa ja nuoltiin lopuksi rasvat sormista ja taas ajamaan :D
Rovaniemi oli muutenkin aikaansa edellä monessa jutussa, en tiedä johtuiko se yliopistosta tai turimismista, et oltiin kansainvälisiä. Mm. MusicTV ja se jokin Skytv näkyivät kaupungissa jo 80-luvun puolivälissä. Jos oli kaapeli tai jotain.
Jo myytiin broilereita Rovaniemellä grilleissä vielä kasarillakin. Muistan! Kun kuiskasin yhtä tuttua ravintolasta kotiin, hön osti vaimolleen hyvittelyruoaksi puolikkaan broilerin ja ranskalaiset muistaakseni Alakunnakselta.
Myös Markkina-Marketissa oli grillitiski, josta sai 1970-luvun lopulla ainakin broileria ja grillikylkeä.
Vierailija kirjoitti:
Mummovainaa oli tarkkana siitä, että tuoremehua ei saanut juoda kerrallaan desiä enempää, sillä isommat annokset olisivat olleet (kohtalokkaan) myrkyllisiä.
Mummovainaalla taisi olla pieni eläke ja tuoremehu kallista.
Totta sinänsä jos tekee ruumiillisesti raskasta työtä. Jostain ne kulutetut kalorit on silloin saatava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Margariini tehtiin muka kissan rasvasta.
Paitsi että näin oikeasti tapahtui. Tosin kyseessä oli 60-luku. https://fi.wikipedia.org/wiki/Margariiniskandaali
Uskomatonta mutta totta. Mammat vaan alapeukuttaa.
Paitsi ettei se ollut totta, eläinten teurasjätteistämargariiniä kyllä tehtiin, muttei kissanraadoista.
Lapsena muistan että margariiniä ei syöty, koska se oli muka kissanraadoista tehtyä, sitten joskus 80-90-luvulla oli joku historiajuttu Turun Sanomissa, kaiketi, mistä tuo kissanraato juttu oli, olisiko joku keksinyt tai toimittaja nähnyt kissan Raision tehtailla. Ennenkään ei ollut niin väliä oliko juttu totta vai tarua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet luetelluista jutuista ovat selvästi kulttuuri- ja varallisuuseroja. Synnyin 60-luvulla helsinkiläiseen, vauraaseen perheeseen ja en tunnista täältä suurta osaa jutuista.
Koskaan ei ollut ateriana pelkkää perunaa tai makaronia. Mitään ei kypsennetty "pilalle", vaan hyvinkin file ja naudanpaisti jätetiin oikeaoppisesti punaiseksi. Ei käytetty punaista maitoa, vaan sinistä ja tällaista tuttavaperheissäkin. Rasvaan en muista olleen mitään intohimoista suhdetta mihinkään suuntaan. Jotkut käyttivät margariinia, jotkut voita.
Suurin ero oli kasvisten -- niin vihannesten kuin hedelmienkin -- vähäisempi käyttö. Appelsiineja, omenoita ja banaaneja lähinnä syötiin. Vihanneksista kurkkua, tomaattia ja lehtisalaattia.
Jep! Minä elin ei-niin varakkaassa perheessä, muttei köyhässäkään. Ja samat jutut, paitsi file ja naudanpaisti, joita oli harvoin, voin sanoa. Vaan perunaa tai makaronia ei koskaan ollut ruokana, ei edes perunaa ja vain ruskeaa kastiketta, joka kuulemma joskus oli ruokana jossain...
Minä olen perunaa ja vain ruskeaa kastiketta -pienviljelijäperheestä. Koulussa sai syödä muutakin, kunhan ensin vaan totuin koulun erilaisiin ruokiin. Sukulaisten luona sai myös parempaa ruokaa. Söinkin tuolloin paljon. Muistan, kun isoveli katsoi paheksuvasti, kun otin varmaan kolmatta kertaa lisää ruokaa tätini luona. Mutta olin todellakin laiha. Ylioppilasjakkupukuni, jonka laitoin vaatekerykseen hiljakkoin, oli kokoa 32! Nykyään kokoni 40, siis vertailun vuoksi.
Sama. Nämä nenä pystyssä kulkeneet oman kuplansa vangit ei ole koskaan oppineet ymmärtämään muita ihmisiä. Etenkään vähemmän varakkaita tai muita kuin lähipiiriään.
Minä olen myös vähemmän varakkaasta perheestä, mutta ajattelen samoin kuin helsinkiläinen varakas, monet noista kertomuksista ovat yhden perheen huonon kokin omia uskomuksia.
Itselle kouluruoka oli kauhistus, kotona ruoka oli tuoretta, kasvimaalta riitti ruokaa säilöttäväksi, tomaatit, kurkut, jalat syötiin tuoreena. Koskaan en muista, että pelkää perunaa ja ruskeakastiketta olisi syöty.
Ihan sitä toisen elämän erilaisuuden ymmärystä, voin suositella kaikissa kuplissa eläville.
Kyllä meillä syötiin useinkin perunaa ja ruskeaa kastiketta. Jotain pieniä lihanpaloja joukossa.
Se oli helppo ruoka, kun ei ollut naista talossa. Oltiin isän kokkauksen varassa.
Faijalla oli ne viisi ruokalajia, jotka kiersivät.
Purjopata, perunat ja kastike, hernemaissipaprikarisotto, karjalanpiirakka levyllä, lenkkimakkara ja perunamuusi.
Vielä 90- luvulla ammattikoulussa meille tuleville kokeille opetettiin, että mausteet lisätään ruokiin lopuksi, ettei aromit haihdu.