Lue keskustelun säännöt.
Äidiksi 46-vuotiaana. Mitä mietteitä herättää teissä?
Kommentit (285)
Ei kaikki 46-vuotiaat ole samanlaisia. Jos ei ole kokenut pikkulapsiarkea, ehkä se tuo elämään vaihtelua ja sen kestää, koska sitä ei ole aiemmin kokenut. Joku sen aiemmin kokenut ei senkään takia jaksa, että on jo ehkä sen nuorempana kokenut. Joskus tulee joistakin asioista mitta täyteen meillä kaikilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma tyttäreni ja hänen miehensä saivat lapsen kun he olivat 23. 6 kuukauden päästä rattijuoppo törmäsi heidän autoonsa ja tyttäreni sekä hänen miehensä kuolivat. Heidän silloin 6kk ikäinen lapsensa oli toisella mummolla silloin hoidossa, tyttäreni oli siis lääkärissä ja miehensä kuskina.
Minä ja mieheni otimme 6kk vauvan hoitoomme. Olimme 46 ja 48-vuotiaita. Hyvin jaksoimme ja lapsenlapsesta kasvoi ihana nuori nainen.
Kukaan ei voi ennustaa elämää. Mieheni äiti esimerkiksi on edelleen hengissä, 102-vuotias. Kun taas tyttäreni vietiin 23-vuotiaana.
Olipa koskettava kirjoitus! Ihanaa että otit pienen lapsenlapsen hoitaaksesi ja jaksoit hienosti kasvatustehtävän. Sydämesi on kultaa! Kaikkea hyvää sinulle!
T. 44v vauvan äiti
Pappani äiti syntyi vuonna 1913 ja hänen äitinsä oli 44-vuotias ensisynnyttäjä silloin. Sai seuraavat lapset ollessaan 45, 46, 47 ja 48. Sitten mies kuoli ja lapsia ei enää tullut. Kyseinen nainen eli 97-vuotiaaksi.
Pappani äiti taas sai pappani vuonna 1953. Voitte laskea, että hän oli 40. Pappani on esikoinen. Seuraava lapsi syntyi vuonna 1955. Seuraava 1956, sitten 1957. Tässä vaiheessa sitten papan isä jo häipyi :D Papan äiti kuoli vuonna 2012, eli tosi nuorena jäi 1953 syntynyt orvoksi...
Pappani tosin muutti suuntaa, sillä hän oli vain 19 kun isäni syntyi. Isäni jäikin ainoaksi lapseksi. Isäni taas kuoli ennen kuin synnyin, äitini oli 5. Kuukaudella raskaana kun tuli auto-onnettomuus.
Vierailija kirjoitti:
Lääkärinä pakko kommentoida, että alle 20-vuotiaille tulee eniten vammaisia/poikkeavia lapsia. Enemmän kuin yli 40-vuotiaille. Googlatkaa, jos ette usko.
Vammauttavatko he lapsensa odotusaikanaan tekemillä huonoilla valinnoilla. Monilla lapsiäideillä voi olla tapana"bilettää".
Vierailija kirjoitti:
Ompa täällä käsittämättömän negatiivisia ajatuksia äidiksi tulosta yli 40 v naisella. Tiedän kaksi tälläistä tapausta ja molemmissa lapsi on tuonut suurta iloa vanhemmilleen. Lisäksi lasten kanssa ei ole ollut mitään ongelmia. Vanhemmat äidit ovat usein parempia kuin nuoret lähes lapsia itsekkin.
Tiedätkö, miten nämä lapset ajattelevat vanhemmistaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkärinä pakko kommentoida, että alle 20-vuotiaille tulee eniten vammaisia/poikkeavia lapsia. Enemmän kuin yli 40-vuotiaille. Googlatkaa, jos ette usko.
Vammauttavatko he lapsensa odotusaikanaan tekemillä huonoilla valinnoilla. Monilla lapsiäideillä voi olla tapana"bilettää".
Johtunee siitä että nuoret ei käy seuloissa, esim minä yli 40v äiti otin aina nipt-seulan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rehellisesti? Mietin, että jos lapsi ei ole mahtunut prioriteettilistalle aiemmin, miten korkealle sijalle hän nyt pääsee, vai hankitaanko lapsi vain koska kuuluu / muuten jäisi väliin / tms. Jos ihmiselle ura, itsenäisyys, vapaus ja itsensä toteuttaminen on tärkeää niin että ei ole hankkinut lasta näiden asioiden tielle, niin osaako nyt laittaa niitä riittävästi syrjään vai syntyykö lapsi lähinnä harrastukseksi. Haluaako tämä ihminen lapsen vai onko moottorina vaille jäämisen pelko?
Tiedostan kyllä että nuo "huolet" voi olla täysin aiheettomia mutta tällaista mulle mieleen tulee.
Sinä kyllä oletat jopa sitä ja tätä ja tuomitset vielä kovemmin. Mitäpä oikeasti tiedät ap:n tilanteesta? Juuri niin , et mitään.
Kysymys oli että mitä mietteitä herättää, ja tämä oli se rehellinen pyydetty vastaus. Useimmat meistä kuitenkin pystyy sellaiseen itsereflektioon, että tiedostaa, että vaikka minulla tulisi asiasta x ajatus y, sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä asian todellisuuden kanssa, vaan se on _ajatus_.
Mutta tämä taisikin olla kysymys johon on sai vastata vain yhdellä tavalla, ainoa _ajatus_ joka saa olla on että "ihanaa, tsemppiä!"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkärinä pakko kommentoida, että alle 20-vuotiaille tulee eniten vammaisia/poikkeavia lapsia. Enemmän kuin yli 40-vuotiaille. Googlatkaa, jos ette usko.
Vammauttavatko he lapsensa odotusaikanaan tekemillä huonoilla valinnoilla. Monilla lapsiäideillä voi olla tapana"bilettää".
Biletys (eli alkoholi ja tupakka), masennuslääkkeet ja muut elämäntavat vaikuttavat kyllä, mutta eniten vaikuttaa siittiöiden laatu. Alle 20-vuotiaalla ja yli 38-vuotiaalla miehellä on valtavasti vammaisuutta/poikkeavuuksia tuottavia siittiöitä. Siis todella paljon. Useimmiten vamma tulee siittiösolun kautta. Esimerkiksi alle 16-vuotiaalla miehellä vain alle 10 % siittiöistä on normaaleja. Siksi kautta historian miehet ovat menneet naimisiin noin 25-vuotiaana alkaen, silloin vammaisuuden todennäköisyys on vähäinen. Munasoluissa ei ole samanlaista vaihtelua, esimerkiksi yli 40-vuotiaan naisen vammaisen lapsen riskiä lisäävä seikka on se, että puoliso on yleensä yli 40-vuotias myös. Mutta suurin ongelma on alle 20-vuotias perheenperustaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rehellisesti? Mietin, että jos lapsi ei ole mahtunut prioriteettilistalle aiemmin, miten korkealle sijalle hän nyt pääsee, vai hankitaanko lapsi vain koska kuuluu / muuten jäisi väliin / tms. Jos ihmiselle ura, itsenäisyys, vapaus ja itsensä toteuttaminen on tärkeää niin että ei ole hankkinut lasta näiden asioiden tielle, niin osaako nyt laittaa niitä riittävästi syrjään vai syntyykö lapsi lähinnä harrastukseksi. Haluaako tämä ihminen lapsen vai onko moottorina vaille jäämisen pelko?
Tiedostan kyllä että nuo "huolet" voi olla täysin aiheettomia mutta tällaista mulle mieleen tulee.
MIstä sitä kukaan tietää toisen elämän vaiheista ja mahdollisista kriiseistä. JOkaisen elämä kun kulkee omaa latuaan. Itse tämä "mummo" vastaa itsestään ja tekemisistään.
Niin mutta sitähän tässä ei kysytty, että millaisen yksilön henkilöhistoriaan pohjautuvan arvion valinnasta tekee, vaan että millaisia mietteitä aloituksen tiedoilla herää. Ajatusten herääminen ei tarkoita etteikö niihin ajatuksiin voisi itsekin suhtautua kriittisesti ja pitää suppeina / perusteettomina / turhan tuomitsevina / lapsellisia jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma mielipide on että hienoa, jos lapsi on toivottu ja terve! Kiva jos yli 40v vielä voi saada lapsen, itsestä tuntuu nyt 30v että ihan liian äkkiä pitäisi lapsia alkaa tekemään.
Onnea perheenlisäyksestä! Toivottavasti raskaus sujuu hyvin ja synnytys/sektio, mihin nyt päädytäänkään. Tsemppiä pikkulapsiaikaan, ei se kuitenkaan iäisyyttä kestä. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikäs siinä jos jaksat ja vielä tuon ikäisenä tulet raskaaksi. Lapset kannattaa biologisessa mielessä tehdä nuorena kun hedelmällisyys on parhaimillaan, koska raskauden todennäköisyys laskee mitä vanhemmaksi tulet. Sitä ei jostain jotkut naiset halua tiedostaa tai ajatella ja sitten harmittaa kun lasta ei kuulu, vaikka olisi otollinen aika kun hyvä taloudellinen tilanne tai muuten vain ”valmis” perheen perustamiseen.
Ja mitään yksittäisiä ”tulin raskaaksi 40-vuotiaana” kommentteja tai jotain julkkisten raskauksia päälle 50-vuotiaina en ota itsestään selvyytenä, koska heillä on varaa kaiken maailman lapsettomuushoitohin joista tavallisilla pulliaiset voivat vain haaveilla. Mikä viittaa jo siihen että vanhempana raskaaksi tulo on vaikeaa (ilman hoitoja). Joillakin alkaa jo vaihdevuodetkin keski-ikäisenä, siksikin ensimmäisen lapsen miettiminen päälle 50-vuotiaana on suoraan sanottuna outoa ja tietyssä mielessä myöhäistä. MUTTA voi toki yrittää, ei siinä mitään. Ainakin tiedät sitten varmasti onnistuuko vielä sinun kohdalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ensisynnyttäjäksi itsekästä:
vie lasta kouluun on 56 vee muiden lasten mummot saman ikäisiä :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ompa täällä käsittämättömän negatiivisia ajatuksia äidiksi tulosta yli 40 v naisella. Tiedän kaksi tälläistä tapausta ja molemmissa lapsi on tuonut suurta iloa vanhemmilleen. Lisäksi lasten kanssa ei ole ollut mitään ongelmia. Vanhemmat äidit ovat usein parempia kuin nuoret lähes lapsia itsekkin.
Tiedätkö, miten nämä lapset ajattelevat vanhemmistaan?
Minä ainakin tiedän että siskoni, joka syntyi perheemme "iltatähtenä", äidin ollessa 43 v, rakastaa äitiämme syvästi. Toki heillä on ollut erimielisyyksiä (kenelläpä ei olisi?), silti sisareni on monesti kiittänyt äitiämme hyvästä kasvatuksesta ja elämänneuvoista. Siskoni on menestynyt oikein hyvin elämässään, aivan yhtä hyvin kuin me vanhemmat sisarukset.
Ajatuskin kahistuttaa minua. Minulla olisi nyt 58-vuotiaana 12-vuotias lapsi sen sijaan, että nuorinkin täyttää kohta 30. Olen siis jo pitkään saanut elää vapaata ja rikasta elämää ja olen elämäni kunnossa. En haluaisi olla enää kiinni koulujutuissa ja koulujen loma-ajoissa. Enkä todellakaan haluaisi vaihdevuosissa kärvistellä kiukuttelevan teinin kanssa.
Nuorena äitinä nautin täysillä lasten kanssa touhuamisesta ja hoidin heidät kotona, yövalvomiset eivät rasittaneet jne. Aikansa kutakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ompa täällä käsittämättömän negatiivisia ajatuksia äidiksi tulosta yli 40 v naisella. Tiedän kaksi tälläistä tapausta ja molemmissa lapsi on tuonut suurta iloa vanhemmilleen. Lisäksi lasten kanssa ei ole ollut mitään ongelmia. Vanhemmat äidit ovat usein parempia kuin nuoret lähes lapsia itsekkin.
Tiedätkö, miten nämä lapset ajattelevat vanhemmistaan?
Mun isä oli 41 kun synnyin enkä rehellisesti koskaan ole ajatellut siitä yhtään mitään. Lapsena ihmettelin lähinnä miten jollain voi olla tosi nuoret vanhemmat. Isän ikä ei oo vaikuttanut muhun negatiivisesti. Itsekin olen edelleen 35v lapseton. Toki isä ei ehdi tuntea omia lapsiani varmaan kovin pitkään, sitten jos ja kun lapsia teen.. mutta niinhän nuo ennenkin isovanhemmat kuoli ennen kuin niihin ehti tutustua. Oma mummoni kuoli kun olin 8v, hän oli vasta 69. En ehtinyt tuntea häntä laisinkaan oikeastaan koska en muista lapsuudesta paljon. Nykyään on ihan normaalia tehdä lapsia vanhempana ja sehän on trendi. Paljon puhutaan että miten lapsia ei synny mut uskon et kyse on vaan siitä et nykyiset 28-35 vuotiaat ei ole päässyt vielä lapsentekoikään, ja lisääntyvät sit nelikymppisenä.
Ja fakta on se , että eläimiä tässä ollaan. Ihmisen tarkoitus on jatkaa sukua. Niin kauan kun luonto sen suo, niin kauan on musta aivan turha miettiä onko vanhemmuus ok 45-vuotiaana. Oma isoäitini sai nuorimmaisen lapsensa 1950, ollessaan 47. Hän eli 96-vuotiaaksi. Luulen että ne ketkä on pitkään hedelmällisiä myös elää pitkään, ainakin tämän ketjun esimerkeistä tulee se fiilis. Ehkä se on geneettistä. Itse aion tulla äidiksi vaikka 50-vuotiaana, jos niin luonto tarkoittaa. Lasten saanti on luonnollista. Tosin elän maalla tällaista hippielämää ilman taloudellisia paineita mikä voi vaikuttaa siihen miksi en näe lasten saantia maailmanloppuna. Kaikki on kiinni elämänrytmistä. Kyllä elämänrytmiin lapsen kasvatuksen saa sopimaan, se on vain sovittelukysymys.
Ensimmäisenä tuli mieleen, että lapsi tulee todennäköisesti menettämään sekä isovanhemmat että vanhemmat suhteellisen nuorena. Jos vielä jää ainoaksi lapseksi, niin mitä läheisiä sukulaisia hänellä on aikuisena.
Toinen ajatus oli, että tuntisin itseni vanhaksi jossain vanhempainilloissa yms. Sinänsä sillä ei ole väliä, mutta jos muihin vanhempiin on sukupolven ero, niin saattaa olla hankalaa sosiaalisesti.
Näin nelikymppisenä koululaisen äitinä ajattelen, että lapsi olisi pitänyt tehdä vieläkin aiemmin lapsi kuin 30+ iässä.
Ei kannattaisi puhua mistään paremmuudesta tai huonnomuudesta vaan erilaisuudesta.