Lue keskustelun säännöt.
Millaista ajattelit lapsiperhe-elämänne olevan, kun teillä ei ollut vielä lapsia?
Tuliko jotain yllätyksenä vastaan? Oliko kuvitelmat realistisia vai hattarakuvia?
Kommentit (277)
En osannut ajatella, että kuusi vuotta menisi ennen kun saamme seuraavan kerran nukkua koko yön heräämättä. Ja hyvä niin, en olisi sillä tiedolla kyllä lapsihommaan lähtenytkään. Nyt enää ihmettelemme miehen kanssa, että miten siitä selvisimme ja vielä suurinpiirtein tolkuissamme ollaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset jo nyt nuoria aikuisia, eli yövalvomiset ja muutaman sairauskierreajat on jo unohtuneet ;) Mutta kaikkinensa, seurasin sisareni perhettä ja hyvän ystävän lapsia ennen omien lapsien saamista, ja olin valmistautunut valvottuihin öihin ja oman ajan häviämiseen. Pikkuvauvavaihe yllätti intensiivisyydellään, ne ensimmäiset kuukaudet olivat täynnä väsymystä ja itkua, mutta myös suuria onnen tunteita ensimmäisistä hymyista ja kontaktin saamisesta vauvaan. Kaikkinensa koen olevani etuoikeutettu kun olen saanut rakastaa ja huolehtia noista lapsista ja tutustua heihin pikkuhiljaa, kumpikin muokkautui ihan omanlaisikseen. Side omiin lapsiin on syvä vaikka nyt on joutunut opettelemaan irrottautumista, heidän on annettava tehdä omat päätöksensä ja ne omat virheetkin elämässään, silti on onnellinen, että haluavat jakaa vieläkin surujaan ja ilojaan meidän vanhempien kanssa. He ovat se suurin rikkaus minun elämässäni, en tuota osannut ihan ajatella ennen lapsia noin olevan.
Vierailija kirjoitti:
Laitat/laitan vaan lapsen nukkumaan omaan huoneeseen...juu ei onnistu. Lapsi 7 vuotias ja edelleen tulee joka yö viereen nukkumaan
Laita patja lattialle lasta varten vanhempien makuuhuoneeseen, saa olla samassa huoneessa muttei sängyssä. Siitä oppii helpommin pysymään omassa sängyssä.
Kuvittelin, että perhe-elämä olisi monin verroin rankempaa sillä olen kasvanut kolmelapsisen perheen esikoisena lama-aikana. Mikä on yllättänyt?: Se kuinka paljon p*skaa mies minulta sietää ja silti rakastaa. Että kaikki on mennyt hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuvittelin, että minulla oli realistinen kuva, mutta asiat jotka lopulta yllättivät:
1) se valvomisen määrä. Nuorempi päätti, että aamulla kello 05:00 jälkeen ei tarvitse nukkua. Ja siihen ei auttanut mikään.
2) Lasten sairaudet. Jostain syystä meidän kaksi sankaria on onnistuneet hankkimaan useita vaikeampia pitkäkestoisia sairauksia.
3) Se miten lapset oikeasti sitoo. Meidän tukiverkot oli aika kaukana. Joten kun lapset oli pieniä piti elokuviinkiin menoa alkaa suunnitella useampi viikko etukäteen.
On ne silti ihanan rakkaita.
Yksivuotiaan isänä sanoisin, että oikeastaan ainoat yllättävät asiat on valitettavasti negatiivisia. Eli en kuvitellut, että seksi loppuisi totaalisesti lapsen tuloon, enkä myöskään osannut odottaa, kuinka raskasta minun on kestää seksittömyys. Toinen ikävä yllätys on ollut se, kuinka vieraalta oma lapsi edelleen tuntuu. Ajattelin, että valvomiset jne. olisi helppo kestää kun omaa lastaan rakastaa niin paljon, mutta usein edelleen saan itseni kiinni toivomasta, ettei lasta olisikaan. En edelleenkään nauti yhtään ajan viettämisestä lapsen kanssa, silloinkaan kun hän ei kiukuttele tai vaadi mitään. Onneksi vaimo mielellään on lapsen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksivuotiaan isänä sanoisin, että oikeastaan ainoat yllättävät asiat on valitettavasti negatiivisia. Eli en kuvitellut, että seksi loppuisi totaalisesti lapsen tuloon, enkä myöskään osannut odottaa, kuinka raskasta minun on kestää seksittömyys. Toinen ikävä yllätys on ollut se, kuinka vieraalta oma lapsi edelleen tuntuu. Ajattelin, että valvomiset jne. olisi helppo kestää kun omaa lastaan rakastaa niin paljon, mutta usein edelleen saan itseni kiinni toivomasta, ettei lasta olisikaan. En edelleenkään nauti yhtään ajan viettämisestä lapsen kanssa, silloinkaan kun hän ei kiukuttele tai vaadi mitään. Onneksi vaimo mielellään on lapsen kanssa.
Annoin peukun, koska uskalsit sanoa kaikki yleisimmät ja vaietuimmat tabut ääneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksivuotiaan isänä sanoisin, että oikeastaan ainoat yllättävät asiat on valitettavasti negatiivisia. Eli en kuvitellut, että seksi loppuisi totaalisesti lapsen tuloon, enkä myöskään osannut odottaa, kuinka raskasta minun on kestää seksittömyys. Toinen ikävä yllätys on ollut se, kuinka vieraalta oma lapsi edelleen tuntuu. Ajattelin, että valvomiset jne. olisi helppo kestää kun omaa lastaan rakastaa niin paljon, mutta usein edelleen saan itseni kiinni toivomasta, ettei lasta olisikaan. En edelleenkään nauti yhtään ajan viettämisestä lapsen kanssa, silloinkaan kun hän ei kiukuttele tai vaadi mitään. Onneksi vaimo mielellään on lapsen kanssa.
Annoin peukun, koska uskalsit sanoa kaikki yleisimmät ja vaietuimmat tabut ääneen.
Kiitos. Oikeasti en ole kenellekään näistä puhunut. Jo tänne kirjoittaminen kuitenkin tuntui jossain määrin vapauttavalta, kun uskalsin myöntää itselleni, että näin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kouluelämän myllytys ja murrosikä ehdottomasti. Pikkulapsiaika valvomisineen oli vielä helppoa.
Kuvittelin että unettomuus tasoittuu pois pikkulapsiajan jälkeen. Esikoinen kärsikin unettomuudesta 13-vuotiaaksi asti ja heräili öisin huutamaan unikauhukohtauksissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tasa-arvoisempaa. Mies yrittää livistää lasten hoidosta.
Vierailija kirjoitti:
Yksivuotiaan isänä sanoisin, että oikeastaan ainoat yllättävät asiat on valitettavasti negatiivisia. Eli en kuvitellut, että seksi loppuisi totaalisesti lapsen tuloon, enkä myöskään osannut odottaa, kuinka raskasta minun on kestää seksittömyys. Toinen ikävä yllätys on ollut se, kuinka vieraalta oma lapsi edelleen tuntuu. Ajattelin, että valvomiset jne. olisi helppo kestää kun omaa lastaan rakastaa niin paljon, mutta usein edelleen saan itseni kiinni toivomasta, ettei lasta olisikaan. En edelleenkään nauti yhtään ajan viettämisestä lapsen kanssa, silloinkaan kun hän ei kiukuttele tai vaadi mitään. Onneksi vaimo mielellään on lapsen kanssa.
Omalla kohdalla muutos alkoi siitä, kun lapsi alkoi puhumaan ja ottamaan kontaktia. Yksivuotiaaksi asti äiti hoitaa paljon. Tosin pidin lapsistani alusta asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun on sattuu olemaan 15 (aivan oikein, viisitoista) nuorempaa sisarusta, melkeimpä mikään ei tule yllätyksenä. Mies pitkään vauvakuumeestaan puhui ja hyvinkin raadollisesti kerroin mitä se oikeasti on. "Joojoo, minä autan, minä tuen, minä hoidan." Ja arvaatte varmaan. Lapsi on nyt vuoden, ja viime viikonloppu oli ensimmäinen kun puoliksi kiristäen ja uhkaillen lähdin hotelliin nukkumaan ensimmäisen ehjän yön (yli) vuoteen. "Enhän minä osaa, eikö sun äitis vois?" Mun nuorimmat sisarukset on vielä vaipoissa, ei, se ei ota sinne yhtään ylimääräistä lasta eikä myöskään tule sun henkiseksi tueksi tänne.
Asioita joihin en ollut osannut varautua liittyvät mieheni ensimmäisen avioliiton lapsiin:
En arvannut yhden lapsen (16 v) muuttavan meille asuttuamme kolme kuukautta yhdessä.
En myöskään arvannut että vanhin lapsi tekee itsemurhan täytettyään 18 v ja samaan syssyyn 13 v lapsi muuttaa meille kun esikoiseni on puolivuotias.
En tiennyt että lapseni herää kolme kertaa yössä ensimmäiset 6 vuotta kunnes saa keliakiadiagnoosin
En myöskään tiennyt että lapseni sairastuu syöpään eikä perhe-elämä muutu mitenkään. Minä vain hoidan itselleni sijaisen kotiin sairaalajaksojen ajaksi
Luulin sen olevan yhtä helvettiä, mutta ei se ookkaan. On enemmän omaa aikaa kun vaimo on koko ajan vauvan kanssa. Yöt nukutaan hyvin, siis myös vaimo ja vauva.
helppoa ruusuilla tanssimista ja hollywood leffamaista. sitten kamala totuus tuli ilmi! vieläkin kaduttaaa
Ajattelin pelokkaasti lähinnä vauva-aikaa, kun sitä ei voinut verrata omaansa ja toistaa jo kerran ollutta. Luin opaskirjoja ja kirjoitin ohjeita itselleni vihkoon, kun ei ollut ketään, jolta kysyä neuvoa. Kaikki menikin sitten helposti, paljon helpommin kuin osasin kuvitellakaan.
Asioita, joista itse olen ollut kiinnostunut (tanssi, käsityöt) en ole pojilleni päässyt opettamaan, mutta aika itsenäisesti ovat luovineet niin koulut kuin vapaa-aikansakin. Valitettavasti he perivät minulta suurimman heikkouteni eli vähäiset ja pinnalliset suhteet sukulaisiin, koska ei ole ollut oikein mitään, mitä siirtää eteenpäin.
Mutta muuten on ollut oikeastaan hämmästyttävän helppoa. Ehkä olen vain ollut riittävän itsekäs.
Vierailija kirjoitti:
Luulin sen olevan yhtä helvettiä, mutta ei se ookkaan. On enemmän omaa aikaa kun vaimo on koko ajan vauvan kanssa. Yöt nukutaan hyvin, siis myös vaimo ja vauva.
Paljostako vetoa että sun vaimo on yksi niistä, jotka valittaa että mies ei auta. Vaikka onhan ne äidit aika pakostakin vauvassa kiinni.
Mun kuvitelmissa vauva- ja taaperoarki oli raskasta, joka sitten helpottaa kun lapset kasvaa. Ihan toisin päin. Pienten koululaisten sairastelukierteet; nöyristelet työnantajalle, kun taas olet poissa, yrität antaa 120% silloin kun olet töissä, usein sairaana, koska olet saanut lapsilta tartunnan. Kotona opetat lapsille ne asiat, mitä on koulussa käyty päivän aikana.
Koulukulttuuri muutenkin yllätti. Luulin, että pääsee helpolla, jos on hyvin oppivat lapset, jotka ei häiriköi tunnilla. Ei sinne päinkään. Toisen motoriset taidot on aina tulleet jäljessä, eli terkkarin käyntiä, tenttaamista käymmekö riittävästi hiihtämässä, luistelemassa ja uimassa lapsen kanssa... Toinen on taas tosi arka ja koululla huoli sosiaalisista taidoista, eli jälleen tenttaamista kaveri-asioista, teemmekö lapsen kanssa riittävästi sosiaalisia juttuja, kutsummeko kavereita kylään, suosituksia sosiaalisista harrastuksista... Lapsi laitetettiin käymään kuraattorilla, mitä lapsi vihasi ja itki kotona, miten käynnit on kamalia. Opetteja kyseenalaisti, että annammeko kaikessa lapselle periksi, kun olemme heti luopumassa kuraattorikäynneistä, joista olisi niin paljon hyötyä...
En olisi ikinä uskonut, millaista muottiin puristamista koulu on, ellen olisi päässyt sitä kokemaan. Sana koulukiusaaminen on saanut mun mielessäni ihan uuden merkityksen...
Mutta on vanhemmuus päässyt yllättämään positiivisestikin. Miehen kanssa ihmettelemme, miten olemme saaneet aikaan kaksi noin älykästä, huumorintajuista, empaattista ja omilla aivoillaan ajattelevaa yksilöä. Molemmilla lapsilla on niin hämmästyttävän mielenkiintoisia ajatuksia ja mielipiteitä, että heidän kanssaan on keskustellut aina tosi mielellään. Ennen lapsia kuvittelin, että omien lasten jankkaamista ja höpinää on väsyttävää kuunnella. Se ei ole meillä pitänyt paikkansa.