Kuinka pitkä parisuhde ”pitäisi” olla takana, ennen kun aletaan yrittää vauvaa?

2 kk ei sillä mitkäät suhteet olisi kestänyt mutta nyt löytyi elämäni nainen

t: mies jolla suhteet kestää sen puolisen vuotta, olen ollut kerran naimisissa sekä avoliitossa sekä kihloissa 2 vuoden aikana

Nämä kommentit tässä ketjussa ovat suhteellisen huvittava yhdistelmä tuon toisen ketjun "mies ei maksa elareita" valituksen kanssa :')

Itse olen 39v, suhteessa ollut melkein 10 vuotta. En ole halunnut lasta. Vuosi sitten tapasin miehen johon rakastuin, mutta päätin etten riko parisuhdettani. Tuon miehen kanssa jos tiet elämässä kohtaisi niin että päätyisimme yhteen, haluaisin hänen kanssaan lapsen ihan milloin vaan. Iästä ja kaikesta huolimatta. En tiedä, mikä saa aikaan näin voimakkaan tahdon ja tunteen. Ainut mies joka on tämän tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

On hyvä varmaan tuntea sitä toista vähän. Kaamea ajatus, että ei muuta saisi kuin kupan, aviottoman lapsen ja sille ikuiset isätraumat.

Mutta jos se kolahtaa, turha on venailla. Ja kolahduksenhan tietää per heti. Meillä ei ollut naimisiinmenosta niin väliä mutta sitouduttu oli henkisesti ja vauva sopi siihen hyvin. Ja sitten vielä yksi ja sitten vielä yksi.

Mitkä hemmetin isätraumat? Eiköhän asiat ole siitä kiinni miten mahdollisen eron hoitaa, miten vanhemmat käyttäytyy toisiaan kohtaan eron jälkeen ja että lapsi saa nähdä kumpaakin parhaimmassa tapauksessa milloin vaan, ainakin säännöllisesti.

Ollaan miehen kanssa oltu 1,5v yhdessä. Olisin ihan valmis esim. ensi kesänä vauvantekopuuhiin, mutta mies ei vielä toistaiseksi halua. Tosin syynä ei ole se että oltais oltu liian vähän aikaa yhdessä vaan se, että mies ei halua vielä luopua yöunistaan. Olemme 25v ja 28v.

itse en oo lasta saanut,

mutta tunteminen ei olisi peruste.

Avioliitto olisi lapsen kannalta paras tilanne.

Mut käytännössä Suomessa tehdään lapset suurin osa avosuhteissa.

Sisään vaan ja sillä sipuli. 

Tavattiin syyskuussa, vitsinä puhuttiin vauvasta ja tammikuussa jo tärppäsi. Yhteenkin päästiin muuttamaan vasta raskausaikana, kesäkuuussa, kun vauva syntyi syyskuussa.

Yhteisiä vuosia takana 17, esikoinenkin on jo 16-vuotias... Hyvin on mennyt. Se oli toisaalta helppoa, kun vauva-aika meni vielä rakkaushuumassa ja ei tarvinnut kiukutella toiselle, kun kaikki oli vielä sitä ihanuutta. Toinen lapsi syntyi 4 vuotta myöhemmin ja oli jo sopeuduttu vanhemmuuteen.

Ikää oli 31 ja 35 eli iän puolesta ei olisi ollut tajuton kiire.

Vierailija kirjoitti:

On hyvä varmaan tuntea sitä toista vähän. Kaamea ajatus, että ei muuta saisi kuin kupan, aviottoman lapsen ja sille ikuiset isätraumat.

Ei lapselle tule mitään traumoja siitä, että hän kasvaa ilman isää.

Maailmassa on miljoonia ihmisiä, joiden lapsuus menee pilalle isän väkivaltaisuuden takia (huutaminen, lyöminen, potkiminen, seksuaalinen hyväksikäyttö). Jos näille ihmisille antaisi mahdollisuuden elää lapsuutensa uudestaan ILMAN isää, he ottaisivat tämän vaihtoehdon vastaan onnellisena. 

Moni näistä ihmisistä haluaisi elää lapsuutensa uudestaan ORPOINA (ilman vanhempia, sijoitettuna lastenkotiin) koska mikä tahansa vaihtoehto on parempi kuin psykopaattinen isä ja välinpitämätön äiti.

Naisen ikä sen määrittää. Yli 30-vuotiailla vuosi tai pari.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On hyvä varmaan tuntea sitä toista vähän. Kaamea ajatus, että ei muuta saisi kuin kupan, aviottoman lapsen ja sille ikuiset isätraumat.

Ei lapselle tule mitään traumoja siitä, että hän kasvaa ilman isää.

Maailmassa on miljoonia ihmisiä, joiden lapsuus menee pilalle isän väkivaltaisuuden takia (huutaminen, lyöminen, potkiminen, seksuaalinen hyväksikäyttö). Jos näille ihmisille antaisi mahdollisuuden elää lapsuutensa uudestaan ILMAN isää, he ottaisivat tämän vaihtoehdon vastaan onnellisena. 

Moni näistä ihmisistä haluaisi elää lapsuutensa uudestaan ORPOINA (ilman vanhempia, sijoitettuna lastenkotiin) koska mikä tahansa vaihtoehto on parempi kuin psykopaattinen isä ja välinpitämätön äiti.

 

Sinä varmaan selittäisit janoon kuolevalle, että moni on hukkunut veteen.

Olemme miehen kanssa tunteneet toisemme jo lapsesta saakka. Meillä kesti kuitenkin pitkään että päästiin kumpikin siihen pisteeseen, että vauva olisi tervetullut. Sain esikoisen kun olin 28 ja nyt hieman myöhemmin tuntuu että näin sen pitikin mennä. :)

Täytyy edetä oman fiiliksen mukaan ja punnita vaihtoehtoja. Naisena tietysti ikä on valitettavasti otettava huomioon lasta suunniteltaessa. Lisäksi lapsen saaminen ei ole itsestäänselvyys, ihan normaalia on yrittää tosissaan 12kk ennen kuin raskaaksi pääsee.

Tietenkään ihan kenen tahansa kanssa ei lasta pidä tehdä, pitää suhteesta ja sen kestävyydestä olla jonkinlainen tuntuma.

Tauski_matkailija kirjoitti:

500 vuotta jos olet Johanna Tukiainen

Ai sä tykkäät vanhemmista naisista?

2kk voi riittää :D

Ihmisillä on erikoinen suhtautuminen ”ensihuumaan”. Melko väärien ihmisten kanssa pariudutte, jos sen loppumisen myötä se mielipide toisesta muuttuu niin perustavanlaatuisesti, että ei voi tehdä päätöstä edes lapsesta. Yleensä tällainen tunteiden romahtaminen käy siinä ensimmäisessä oikeassa suhteessa, mutta en kenellekään suosittelekaan perheen perustamista, jos ei takana ole aikaisempia rakastumisia ja elettyä elämää.

Mutta jos yhtään vanhemmalla iällä - +30 - tapaa kumppanin, yleensä sitä osaa sanoa hyvinkin nopeasti, onko kyseessä oikea ihminen. Me olimme naimisissa 6kk tapaamisen jälkeen ja tulin heti raskaaksi. Vauvavuosi meni todella hyvin, varmasti se huuma kantaa ihan eri tavalla myös vauvavuoden. En kokenut missään vaiheessa sitä raskaaksi. ”Huiman” jälkeen ei oma käsitys siitä puolisosta ole muuttunut mihinkään, vaikka tottakai elämä on nykyään arkisempaa kuin vain toiseen tutustumista ja onnea siitä, että on toisen tavannut. Yhdessä olemme nyt olleet usean vuoden.

Vastauksena sanon, että täysin tapauskohtaista. En uskaltaisi tehdä lasta, jos heti alussa arveluttaa liikaa niinkuin monella täällä.

Kannattaa heti aloittaa. Ei se tapahdu noin vaan.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on erikoinen suhtautuminen ”ensihuumaan”. Melko väärien ihmisten kanssa pariudutte, jos sen loppumisen myötä se mielipide toisesta muuttuu niin perustavanlaatuisesti, että ei voi tehdä päätöstä edes lapsesta. Yleensä tällainen tunteiden romahtaminen käy siinä ensimmäisessä oikeassa suhteessa, mutta en kenellekään suosittelekaan perheen perustamista, jos ei takana ole aikaisempia rakastumisia ja elettyä elämää.

Mutta jos yhtään vanhemmalla iällä - +30 - tapaa kumppanin, yleensä sitä osaa sanoa hyvinkin nopeasti, onko kyseessä oikea ihminen. Me olimme naimisissa 6kk tapaamisen jälkeen ja tulin heti raskaaksi. Vauvavuosi meni todella hyvin, varmasti se huuma kantaa ihan eri tavalla myös vauvavuoden. En kokenut missään vaiheessa sitä raskaaksi. ”Huiman” jälkeen ei oma käsitys siitä puolisosta ole muuttunut mihinkään, vaikka tottakai elämä on nykyään arkisempaa kuin vain toiseen tutustumista ja onnea siitä, että on toisen tavannut. Yhdessä olemme nyt olleet usean vuoden.

Vastauksena sanon, että täysin tapauskohtaista. En uskaltaisi tehdä lasta, jos heti alussa arveluttaa liikaa niinkuin monella täällä.

Nyt pitäisi enää tietää, mikä on se vanhempi ikä, johon lisätään se 30v.

Jos tarkoittaa yli 30-vuotiaita, voi kirjoittaa ”yli 30-vuotiaat” tai merkitä 30+ mutta ei +30.

Puoli tuntia riittänee

Itselleni olisi omalla kohdalla tärkeintä ihan millä keinolla vain saada selvyys ettei kumppani ole narsisti, psykopaatti, tulisi nujertamaan minua tms koska sellaisten ihmisten seuraan hakeudun herkästi ja helposti menee tiiviissä kontaktissa vuosikin että nuo asiat iskee silmille vaikka niitä toisesta etsisikin.

Eli sanoisin että mitä huonompi ’tuuri’ on ollut kumppanien suhteen ja/tai rikkinäisempi tausta ja ihminen niin sitä pidempi aika ja useampi yhdessä ja erikseen koettu haaste kannattaa ennen lasta katsoa.

Ihan perusjuttuja että tietää miten toinen reagoi

pettymyksiin,

toisen ihmisen heikkouteen ja avuttomuuteen, avunpyyntöihin,

omaan kyvyttömyyteen,

laittaako parisuhteen (myöhemmin perheen), itsensä vai työn tai puolitutut etusijalle omissa tekemisissään ja

pyrkiikö selittelemään valintojaan parhain päin,

kestääkö menetyksiä,

miten sietää epävarmuutta,

miten kokee sen että joutuu ottamaan tympeistä asioista vastuuta ja

miten toimii silloin,

sietääkö väkinäisiä sosiaalisia tilanteita ja selviytyykö niistä edes ok vai jääkö tilanteen kannattelu sinulle tai jollekin muulle,

miten suhtautuu rahaan ja

omien tarepeiden lykkäämiseen,

puhuuko sinusta ja sinulle arvostavasti vai vähätteleekö ja ilkkuu edes leikillä.

Jos on alkoholistin tms kitti lapsi syndroomainen niin kannattaa myös realistisesti katsoa tuleeko kumppanin mukana alkoholisoituneet piinaavat appivanhemmat, lanko ja käly tms.

Yhden mukavan miehen kohdallani itselläni on tällä hetkellä asia niin että en ole suoraan sanoen varma tulisnko jaksamaan toista vanhempaansa joka on hänelle älyttömän tärkeä mutta itse olen jo alkoholistin varjosta kertaalleen ponnistanut pois.