Te, jotka teette työtä (diagnosoidun tai tod.näk.) aspergerilaisen kanssa! Miten neuvoisit sitä AS-ihmistä, jos saisit olla rehellinen?

Linkattu autismiliittoon miten valtaväestö marginaaliin ”suhtautuu”.

Olen kouluikäisen as-tytön äiti ja tytön tulevaisuus huolettaa minua ajoittain kovasti. Mietin miten hän tulee pärjäämään itsenäisesti elämässä. Suurimmat haasteet hänellekin ovat juuri sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, vaikka älyllisesti hän on suurimmaksi osaksi ikätasolla ja sen ylikin. Toivon, että hän löytäisi sen oman paikkansa maailmassa. Joskus mietin, että olisi hyvä, jos Suomeenkin saataisiin as-ihmisiä työllistäviä firmoja kuten Ruotsiin. Jos olet saamassa terapiaa tai nepsy-valmennusta, uskon, että tästä on sinulle apua. Mietin myös, voisiko sosiaalisissa suhteissa pärjäämistä myös auttaa se, että jollain tasolla toisit esille, että nää sos.taidot ei ole sun vahvuus vaan ne vahvuudet on muilla alueilla. Muiden olisi ehkä näin helpompi ymmärtää sua. Terapiasta voisi myös olla sulle apua, jos löytäisit terapeutin, jonka kanssa voisit käydä läpi sos.tilanteita yhdessä ja opetella ymmärtämään niitä paremmin ja kehittämään niissä selviytymisen strategioita. Paljon tsemppiä sulle jatkoon!

Taitoja voi harjoitella, myös autismin kirjon henkilö.

Jos normi-ihminen on huono vaikka kielissä tai inhoaa puhelimella soittamista, hän voi harjoitella ja voittaa itsensä.

Lukihäiriöinen joutuu tekemään työtä vaikeutensa voittamiseksi ja tehdäkseen asioita, jotka ovat muille itsestään selviä.

Miksi As-henkilön ei pitäisi ponnistella?

(Onko osa työelämän ongelmaa juuri se, että ottaa vaikeutensa annettuna, eikä yritä kehittyä? Jos yrittää, useimmiten muut tulevat puoliväliin vastaan.)

Juice Leskisellä oli Asperger

Teini-ikäisen AS-tytön äitinä totean, että meillä harjoitellaan valtavasti. Arjen taitoja, siivousta jne. jotka ovat avain itsenäiseen elämään. Sosiaalisia tilanteita mallinnetaan ja ennakoidaan.

Minäkin väitän, että taitoja oppii. Siihenhän kaikki kuntoutuskin perustuu.

Vierailija kirjoitti:

Taitoja voi harjoitella, myös autismin kirjon henkilö.

Jos normi-ihminen on huono vaikka kielissä tai inhoaa puhelimella soittamista, hän voi harjoitella ja voittaa itsensä.

Lukihäiriöinen joutuu tekemään työtä vaikeutensa voittamiseksi ja tehdäkseen asioita, jotka ovat muille itsestään selviä.

Miksi As-henkilön ei pitäisi ponnistella?

(Onko osa työelämän ongelmaa juuri se, että ottaa vaikeutensa annettuna, eikä yritä kehittyä? Jos yrittää, useimmiten muut tulevat puoliväliin vastaan.)

Voi harjoitella, mutta autismia ei voi parantaa. Minun käy sääliksi näiden vaativien vanhempien lapsia, jotka väkisin tunkevat jälkikasvuaan normiin yhteiskuntaan sopeutumaan - ”vammaisuusdiagnoosista” huolimatta. Ei sitä huvikseen jaella. Ei ihme, että nämä ihmiset masentuvat, kun omat rajat vaaditaan ylittämään kerta toisensa jälkeen; muuten on pettymys.

Sosiaalisen hyväksyttävyyteen ei riitä se, että tervehtii, mutta monia asioita voi oppia niin halutessaan. Tietysti jää vähän mekaaniselle tasolle, mutta silloin pärjää. Yksi onge,ma on tilanteissa, joissa pitää tehdä yhdessä jotain työtä esimerkiksi sunnittelutyötä. As ihminen saattaa helposti innostua siitä omasta suunnittelustaan niin, että täysin sivuuttaa toisen ihmisen.

Seurasin tässä taannoin oman lapseni leikkiä yhden pojan kanssa, jolla on as - piirteitä, en tiedä onko diagnoosia vai ei. Hän on erittäin älykäs lapsi, mutta sosiaalinen tilanteen lukutaito on huonoa ja ei ymmärrä tunteita samalla tavalla kuin suurin osa väestöä. No, oma tyttönikin on älykäs, mutta hän on sosiaalisesti myös hyvin joustava, ehkä siksi hän pystyykin hyvin leikkimään myös tämän pojan kanssa. Rakentelivat leegoilla, niin ongelmaksi nousi se, että tämä poika innostui niistä leegoista niin paljon, että ei lainkaan hyväksynyt minkäänlaista ideaa tytöltäni. Yhdessä kuitekin yrittivät rakennella tämä johti siihen, että joka ikinen kerta kun tyttöni jotain ehdotti, poika sivuutti sen täysin, eikä lopulta enää edes kuunnellut tyttöni puhetta. Lopulta näin että tyttöni koko iloisuus alkoi kadota ja hän tuli epävarmaksi ja lopulta äänikin alkoi jo väristä (kyse 6-vuotiaista) kun ei mikään mitä hän sanoi kelvannut.

No, kävin siinä sanomassa kauniisti sitten, että täytyisi kummankin suunnitelmia ottaa huomioon, mutta ei se silti oikein onnistunut. Jälkikäteen keskusteltiin oman tyttöni kanssa, että tämä hänen kaverinsa ei oikein osaa ottaa toisia huomioon, vaikka pitäisi. Mutta että silti voi leikkiäyhdessä, mutta ehkä kannattaa leikkiä enemmän niin, että molemmat tekevät omaansa vierekkäin kuin että yhdessä yritetään yhtä asiaa rakentaa.

Eli sis aloittajalle sanoisin, että huomioi se, mikä tehtäväsi on. Jos sinulta odotetaan vuorovaikutteista suunnittelua, niin yritä huomata se, jos vain yksiksesi asiaa teet ja pakota itsesi antamaan suunniteluvuoroa myös muille, vaikka sinusta ehkä tuntuu, että se on tarpeetonta, koska itse osaat parhaiten. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole, vaan parhaimmat asiat syntyvät useamman ihmisen yhteisen panostuksen jälkeen. Voit vaikka ajatella, että se on kukn vieraan kielen opettelu, että sinun kuuluu antaa se vuoro toiselle, vaikka lopputulos näyttäisi sinusta menevänkin huonompaan suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Teini-ikäisen AS-tytön äitinä totean, että meillä harjoitellaan valtavasti. Arjen taitoja, siivousta jne. jotka ovat avain itsenäiseen elämään. Sosiaalisia tilanteita mallinnetaan ja ennakoidaan.

Minäkin väitän, että taitoja oppii. Siihenhän kaikki kuntoutuskin perustuu.

Onnea vaan. Toivottavasti lapsi joskus riittää sinulle itsenään.

Ja kyllä, minulla on Asperger, kaksi korkeakoulututkintoa ja perhe. Olen keski-iässä täysin kehäraakki kuten kaikki me, joilta on vaadittu ”kuntoutumista”. Ja kyllä, vihaan heitä syvästi yhä jotka sen tekivät.

Mitä te assit sitten vanhemmilta odotatte?

Ette osallistu kotihommiin, koska olette erityisiä? Saatte rauhassa sulkeutua huoneeseenne omien kiinnostustenne pariin vailla minkäänlaisia ihmiskontakteja?

Että teidän töykeytenne ja piittaamattomuutenne muita ihmisiä kohtaan hyväksytään, mutta teitä kohdellaan kunnioittavasti ja ymmärtävästi?

Yhteiskunnan ja ympäröivän yhteisön pitää mukautua teihin ja tarpeisiinne, mutta te ette yritäkään olla osa sitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teini-ikäisen AS-tytön äitinä totean, että meillä harjoitellaan valtavasti. Arjen taitoja, siivousta jne. jotka ovat avain itsenäiseen elämään. Sosiaalisia tilanteita mallinnetaan ja ennakoidaan.

Minäkin väitän, että taitoja oppii. Siihenhän kaikki kuntoutuskin perustuu.

Onnea vaan. Toivottavasti lapsi joskus riittää sinulle itsenään.

Ja kyllä, minulla on Asperger, kaksi korkeakoulututkintoa ja perhe. Olen keski-iässä täysin kehäraakki kuten kaikki me, joilta on vaadittu ”kuntoutumista”. Ja kyllä, vihaan heitä syvästi yhä jotka sen tekivät.

Itse koen olevani tässä asiassa puun ja kuoren välissä. Miten auttaa lasta siinä, että omista erityispiirteistä huolimatta oppisi elämässä pärjäämiseen tarvittavia taitoja mutta toisaalta saisi sellaisen kokemuksen, että on hyvä ja rakas omana itsenään. Lisäksi tämä nykyajan koulu on lapselle todella väsyttävää, kun sosiaalisuutta ja vuorovaikutustaitoja painotetaan. Koulun taholta painostetaan vaatimaan sitä ja tätä vaikka lapsi on tutkittu ja todettu, että aivot toimivat eri periaatteilla kuin muilla ja tietyt asiat ovat siksi vaikeita. T. vastaaja 23

Vierailija kirjoitti:

Mitä te assit sitten vanhemmilta odotatte?

Ette osallistu kotihommiin, koska olette erityisiä? Saatte rauhassa sulkeutua huoneeseenne omien kiinnostustenne pariin vailla minkäänlaisia ihmiskontakteja?

Että teidän töykeytenne ja piittaamattomuutenne muita ihmisiä kohtaan hyväksytään, mutta teitä kohdellaan kunnioittavasti ja ymmärtävästi?

Yhteiskunnan ja ympäröivän yhteisön pitää mukautua teihin ja tarpeisiinne, mutta te ette yritäkään olla osa sitä?

Odotatko sinä kehitysvammaisiltakin samaa kuin tavallaisilta ihmisiltä? Mikä kohta tässä nyt on sinulle vaikeaa ymmärtää? Ei kukaan ole tahallaan hankala, kyse on - tosin asteellisesto vaihtelevasta - vammaisuudesta, sokeudesta, kykenemättömyydestä asioihin. Tulee tunne, että assit jälleen ajatellaan vain huvikseen hankaliksi. Joo ei.

Henkilökohtaisesti vastaus kysymykseesi: kyllä. Asperger-diagnoosilla pitäisi ehdottomasti saada yhteiskunnalta vammaispalvelut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teini-ikäisen AS-tytön äitinä totean, että meillä harjoitellaan valtavasti. Arjen taitoja, siivousta jne. jotka ovat avain itsenäiseen elämään. Sosiaalisia tilanteita mallinnetaan ja ennakoidaan.

Minäkin väitän, että taitoja oppii. Siihenhän kaikki kuntoutuskin perustuu.

Onnea vaan. Toivottavasti lapsi joskus riittää sinulle itsenään.

Ja kyllä, minulla on Asperger, kaksi korkeakoulututkintoa ja perhe. Olen keski-iässä täysin kehäraakki kuten kaikki me, joilta on vaadittu ”kuntoutumista”. Ja kyllä, vihaan heitä syvästi yhä jotka sen tekivät.

Mikä se vaihtoehto sitten olisi, jonka mukaan olisit halunnut mennä? Sulkeutua yksin jonnekin erakoksi? Olla vammainen ja työkyvytön? Silloin olisit joutunut menettämään myös kaiken rahallisen turvan, mistä nyt nautit työssäkäyvänä. Työkyvyttömän ja varsinkin nuoresta työkyvyttömän elo on Suomessa todella köyhää.

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalisen hyväksyttävyyteen ei riitä se, että tervehtii, mutta monia asioita voi oppia niin halutessaan. Tietysti jää vähän mekaaniselle tasolle, mutta silloin pärjää. Yksi onge,ma on tilanteissa, joissa pitää tehdä yhdessä jotain työtä esimerkiksi sunnittelutyötä. As ihminen saattaa helposti innostua siitä omasta suunnittelustaan niin, että täysin sivuuttaa toisen ihmisen.

Seurasin tässä taannoin oman lapseni leikkiä yhden pojan kanssa, jolla on as - piirteitä, en tiedä onko diagnoosia vai ei. Hän on erittäin älykäs lapsi, mutta sosiaalinen tilanteen lukutaito on huonoa ja ei ymmärrä tunteita samalla tavalla kuin suurin osa väestöä. No, oma tyttönikin on älykäs, mutta hän on sosiaalisesti myös hyvin joustava, ehkä siksi hän pystyykin hyvin leikkimään myös tämän pojan kanssa. Rakentelivat leegoilla, niin ongelmaksi nousi se, että tämä poika innostui niistä leegoista niin paljon, että ei lainkaan hyväksynyt minkäänlaista ideaa tytöltäni. Yhdessä kuitekin yrittivät rakennella tämä johti siihen, että joka ikinen kerta kun tyttöni jotain ehdotti, poika sivuutti sen täysin, eikä lopulta enää edes kuunnellut tyttöni puhetta. Lopulta näin että tyttöni koko iloisuus alkoi kadota ja hän tuli epävarmaksi ja lopulta äänikin alkoi jo väristä (kyse 6-vuotiaista) kun ei mikään mitä hän sanoi kelvannut.

No, kävin siinä sanomassa kauniisti sitten, että täytyisi kummankin suunnitelmia ottaa huomioon, mutta ei se silti oikein onnistunut. Jälkikäteen keskusteltiin oman tyttöni kanssa, että tämä hänen kaverinsa ei oikein osaa ottaa toisia huomioon, vaikka pitäisi. Mutta että silti voi leikkiäyhdessä, mutta ehkä kannattaa leikkiä enemmän niin, että molemmat tekevät omaansa vierekkäin kuin että yhdessä yritetään yhtä asiaa rakentaa.

Eli sis aloittajalle sanoisin, että huomioi se, mikä tehtäväsi on. Jos sinulta odotetaan vuorovaikutteista suunnittelua, niin yritä huomata se, jos vain yksiksesi asiaa teet ja pakota itsesi antamaan suunniteluvuoroa myös muille, vaikka sinusta ehkä tuntuu, että se on tarpeetonta, koska itse osaat parhaiten. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole, vaan parhaimmat asiat syntyvät useamman ihmisen yhteisen panostuksen jälkeen. Voit vaikka ajatella, että se on kukn vieraan kielen opettelu, että sinun kuuluu antaa se vuoro toiselle, vaikka lopputulos näyttäisi sinusta menevänkin huonompaan suuntaan.

Hei järki käteen nyt näiden omatekoisten diagnoosien kanssa.

Meillä on valtava määrä legoja ja on käynyt aika monta rakentajaakin, tyttöjä, poikia, neurotyypillisiä ja aspergerkin. Se, että kaksi ihmistä rakentaa legoista yhdessä just samaa asiaa, on yhtä luontevaa kuin että kaksi lasta piirtää samalle paperille yhteistä piirustusta. Onhan se välillä kivaa niinkin, mutta yleensä kyllä tavallisempaa leikkiä on että toinen rakentaa kauppaa ja toinen koulua, ja legoukot juttelevat siinä samalla.

Muuten se tuntemamme oikea asperger ei suostunut rakentamaan kuin piirustuksista. Toki heitäkin on monenlaisia.

Ja kyllä se nyt niin on, että jos haluaa olla mukana yhteiskunnassa ja työpaikan pitää niin niitä sosiaalisia taitoa pitää jonkun verran olla, as-henkilö saattaa tehdä tylyydellä ja kyvyttömyydellään ymmärtää muita kaikkien työpäivän varsin kamalaksi. Mitä luulette, että käy kun yt-neuvottelut alkavat, kuka lähtee?

Se on ihan kivaa sanahelinää, että vammaisia on ymmärrettävä, mutta jos se ykmärtäminen tekee muiden elämästä kamalaa töissä, niin se voi olla käytännössä, että muut nyt vaan valitsevat toisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teini-ikäisen AS-tytön äitinä totean, että meillä harjoitellaan valtavasti. Arjen taitoja, siivousta jne. jotka ovat avain itsenäiseen elämään. Sosiaalisia tilanteita mallinnetaan ja ennakoidaan.

Minäkin väitän, että taitoja oppii. Siihenhän kaikki kuntoutuskin perustuu.

Onnea vaan. Toivottavasti lapsi joskus riittää sinulle itsenään.

Ja kyllä, minulla on Asperger, kaksi korkeakoulututkintoa ja perhe. Olen keski-iässä täysin kehäraakki kuten kaikki me, joilta on vaadittu ”kuntoutumista”. Ja kyllä, vihaan heitä syvästi yhä jotka sen tekivät.

Mikä se vaihtoehto sitten olisi, jonka mukaan olisit halunnut mennä? Sulkeutua yksin jonnekin erakoksi? Olla vammainen ja työkyvytön? Silloin olisit joutunut menettämään myös kaiken rahallisen turvan, mistä nyt nautit työssäkäyvänä. Työkyvyttömän ja varsinkin nuoresta työkyvyttömän elo on Suomessa todella köyhää.

Kuten kirjoitin, minä olen nykyisin täysin kehäraakki = työkyvytön. Hermosto pettää pakotetussa roolileikissä jossakin kohtaa. Sekä pää että fysiikka. Kenellekään en toivo tällaista kohtaloa, joskin tiedän, että tämä todella monen kohtaloksi normiuskovaisten puhdistuskuntoutusten piirissä tulee.

Vierailija kirjoitti:

Ja kyllä se nyt niin on, että jos haluaa olla mukana yhteiskunnassa ja työpaikan pitää niin niitä sosiaalisia taitoa pitää jonkun verran olla, as-henkilö saattaa tehdä tylyydellä ja kyvyttömyydellään ymmärtää muita kaikkien työpäivän varsin kamalaksi. Mitä luulette, että käy kun yt-neuvottelut alkavat, kuka lähtee?

Se on ihan kivaa sanahelinää, että vammaisia on ymmärrettävä, mutta jos se ykmärtäminen tekee muiden elämästä kamalaa töissä, niin se voi olla käytännössä, että muut nyt vaan valitsevat toisin.

Joo ja kyllä se nyt on niin, että sokeiden on vaan pakko yrittää nähdä! On hankalaa muille kun ne ei näe!

Kehitysvammaiselta ei voi olettaa tutkimuksen tekemistä, mutta häntä ohjataan esim. siihen, ettei ole sopivaa itsetyydyttää muiden edessä.

Samalla tavoin as-henkilöä voidaan ohjata oman mukavuusalueen ulkopuolella: kun tavataan, tervehditään/jokainen laittaa omat astiat pesukoneeseen /älä luennoi, jos kuulija ei ole kiinnostunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalisen hyväksyttävyyteen ei riitä se, että tervehtii, mutta monia asioita voi oppia niin halutessaan. Tietysti jää vähän mekaaniselle tasolle, mutta silloin pärjää. Yksi onge,ma on tilanteissa, joissa pitää tehdä yhdessä jotain työtä esimerkiksi sunnittelutyötä. As ihminen saattaa helposti innostua siitä omasta suunnittelustaan niin, että täysin sivuuttaa toisen ihmisen.

Seurasin tässä taannoin oman lapseni leikkiä yhden pojan kanssa, jolla on as - piirteitä, en tiedä onko diagnoosia vai ei. Hän on erittäin älykäs lapsi, mutta sosiaalinen tilanteen lukutaito on huonoa ja ei ymmärrä tunteita samalla tavalla kuin suurin osa väestöä. No, oma tyttönikin on älykäs, mutta hän on sosiaalisesti myös hyvin joustava, ehkä siksi hän pystyykin hyvin leikkimään myös tämän pojan kanssa. Rakentelivat leegoilla, niin ongelmaksi nousi se, että tämä poika innostui niistä leegoista niin paljon, että ei lainkaan hyväksynyt minkäänlaista ideaa tytöltäni. Yhdessä kuitekin yrittivät rakennella tämä johti siihen, että joka ikinen kerta kun tyttöni jotain ehdotti, poika sivuutti sen täysin, eikä lopulta enää edes kuunnellut tyttöni puhetta. Lopulta näin että tyttöni koko iloisuus alkoi kadota ja hän tuli epävarmaksi ja lopulta äänikin alkoi jo väristä (kyse 6-vuotiaista) kun ei mikään mitä hän sanoi kelvannut.

No, kävin siinä sanomassa kauniisti sitten, että täytyisi kummankin suunnitelmia ottaa huomioon, mutta ei se silti oikein onnistunut. Jälkikäteen keskusteltiin oman tyttöni kanssa, että tämä hänen kaverinsa ei oikein osaa ottaa toisia huomioon, vaikka pitäisi. Mutta että silti voi leikkiäyhdessä, mutta ehkä kannattaa leikkiä enemmän niin, että molemmat tekevät omaansa vierekkäin kuin että yhdessä yritetään yhtä asiaa rakentaa.

Eli sis aloittajalle sanoisin, että huomioi se, mikä tehtäväsi on. Jos sinulta odotetaan vuorovaikutteista suunnittelua, niin yritä huomata se, jos vain yksiksesi asiaa teet ja pakota itsesi antamaan suunniteluvuoroa myös muille, vaikka sinusta ehkä tuntuu, että se on tarpeetonta, koska itse osaat parhaiten. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole, vaan parhaimmat asiat syntyvät useamman ihmisen yhteisen panostuksen jälkeen. Voit vaikka ajatella, että se on kukn vieraan kielen opettelu, että sinun kuuluu antaa se vuoro toiselle, vaikka lopputulos näyttäisi sinusta menevänkin huonompaan suuntaan.

Hei järki käteen nyt näiden omatekoisten diagnoosien kanssa.

Meillä on valtava määrä legoja ja on käynyt aika monta rakentajaakin, tyttöjä, poikia, neurotyypillisiä ja aspergerkin. Se, että kaksi ihmistä rakentaa legoista yhdessä just samaa asiaa, on yhtä luontevaa kuin että kaksi lasta piirtää samalle paperille yhteistä piirustusta. Onhan se välillä kivaa niinkin, mutta yleensä kyllä tavallisempaa leikkiä on että toinen rakentaa kauppaa ja toinen koulua, ja legoukot juttelevat siinä samalla.

Muuten se tuntemamme oikea asperger ei suostunut rakentamaan kuin piirustuksista. Toki heitäkin on monenlaisia.

Tästä samaa mieltä. Edes Asperger-piirteet ei ole dg. Se on pitkällisten tutkimusten tulos. Kotimammojen kyökkineurologia sikseen.

Yhä vain se aikuinen kehäraakki-as

Musta ajatus vammaispalveluista kuulostaa kamalalta. Olin taannoin pöyristynyt, kun luin, että suomalainen as-nainen oli saanut kunnalta avustajan siivoamaan puolestaan.

Yhä huonompikuntoiset vanhukset asuvat kotona kerran päivässä käyvän ”kotiavun” turvin, ja fyysisesti terveelle ihmiselle myönnetään avustaja siivoamaan, koska siivous on kuormittavaa ja raskasta.

Vierailija kirjoitti:

Musta ajatus vammaispalveluista kuulostaa kamalalta. Olin taannoin pöyristynyt, kun luin, että suomalainen as-nainen oli saanut kunnalta avustajan siivoamaan puolestaan.

Yhä huonompikuntoiset vanhukset asuvat kotona kerran päivässä käyvän ”kotiavun” turvin, ja fyysisesti terveelle ihmiselle myönnetään avustaja siivoamaan, koska siivous on kuormittavaa ja raskasta.

Ruotsissa tämä on normi, eli as saa vammaispalvelut. Mutta näinhän tämä kehitysmaa kulkee aina jäljessä; niin ymmärryksen kuin toiminnankin tasolla.

Siivous ei ole ”kuormittavaa ja raskasta”. Se on toiminnanohjauksen ja lukemattomien muiden oireiden vuoksi mahdotonta. Mutta sinun ongelmasi ovat muualla: ymmärryksen tasolla.