Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa mua selkiyttään ajatuksia mun avioliitosta. Ahdistaa tämä liitto
24.09.2019 |
Pakko saada purkaa jonnekin ajatuksia. Jos joku osaisi auttaa mua selkiyttämään niitä niin olisin todella kiitollinen. Ongelmani on että avioliittoni ahdistaa liikaa enkä tiedä mitä tehdä. Yritän kuvata asian pääpiirteissään tähän:
-Olemme olleet yhdessä seitsemän vuotta, ollaan yli kolmekymppisiä ja meillä on kaksi pientä lasta.
-Ensimmäiset vuodet mies oli todella ihana ja olin todella rakastunut. Mies teki paljon asioita ihan minua varten ja oli huomaavainen ja tukena monessa vaikeassa asiassa. Hän on monella tavalla hyvä mies, ei ole päihdeongelmia, tekee kotitöitä, ei valehtele, ei petä, ei juokse baareissa jne eli täyttää ne kriteerit joita suurin osa naisista miehelle asettaa ns. paperilla.
-Kuitenkin nyt viimeisen parin vuoden aikana mies on muuttunut itsekkääksi oman navan tuijottajaksi ja töykeäksi. Hän ei enää keskustele kanssani mistään minua kiinnostavasta tai minun kuulumisista tai minun elämän asioista tai ihmisistä. Kun aloitan tuollaisesta kertomisen (esim. mitä kivaa näin tänään), niin mies vaihtaa heti puheenaiheen itseensä tai poistuu vain huoneesta sanomatta mitään. Enää en edes jaksa kertoa hänelle mitään elämästäni, en ole kuukausiin jaksanut, koska hän ei niistä keskustelu yhtään, eikä kysy minulta mitään. Puhuu muutenkin minulle töykeästi, ei ystävällisesti kuin ennen. Haluaa puhua vain omista asioistaan ja haluaa että kuuntelen niitä koska vain. Ei lähde mihinkään mihin minä haluaisin tai ehdotan, suostuu lähtemään yhdessä vain paikkoihin joita hän itse haluaa ja jotka häntä kiinnostaa (kiinnosti ne minua tai ei, sitä ei edes kysy). Hermostuu jos asiat ei mene kuin hän haluaa (eikä ne tietystikään aina mene). Lasten kanssa touhuaa silloin kun häntä itseään se sattuu kiinnostamaan (eli jos hänellä itsellään ei ole juuri silloin mitään omaa asiaa mitä haluaa tehdä). Röyhtäilee ja piereskelee ihan avoimesti vaikka kesken päivällisen ja se ällöttää minua.
-Minua ahdistaa tämä avioliitto nykyään todella paljon. Välillä niin paljon että oksettaa ja kurkkua kuristaa. Olen onnellisimmillani kun hän on työmatkalla pois kotoa, silloin minua ei ahdista mikään vaikka olen yksin siinä lasten kanssa vastuussa siis yksin kaikesta. Olen alkanut uupumaan ja masentumaan, kun ilo on kadonnut minusta ja mielestäni se johtuu ihan siitä millaiseksi tämä avioliitto on muuttunut. Yritän sietää miestä, välillä oksettaa mennä nukkumaan samaan sänkyyn. Aamulla kun herään on ensimmäisenä mielessä vastenmielinen olo tästä avioliitosta. Tämä kaikki kuluttaa minua paljon.
-Olen miehelle puhunut siitä että meillä ei minun mielestä mene hyvin ja pitäisi yhdessä yrittää parantaa asioita (sitä hän ei tiedä että minua oksettaa). Olen puhunut myös siitä että ajattelen jopa eroa välillä. Mitään keskustelua ei tästäkään synny, kuten ei mistään minulle tärkeästä asiasta. Mies ei sano mitään enkä minä toisaalta paria lausetta pidempään viitsi mitään monologia pitää. Pariterapiaan häntä pyysin, mutta hän ei suostu.
Kommentoikaa tähän jotain joka auttaisi minua selkeyttämään minun ajatuksia. Kohta tämä ahdistus valtaa minut ihan liikaa. En tiedä mitä tehdä. Jos olisi jotain päihdeongelmaa tms niin ero olisi selvä, mutta kun mitään sellaista "oikeaa" ongelmaa ei ole. Jos rikon tämän perheen oman ahdistukseni takia niin syyttääkö lapset minua koko elämänsä siitä, että rikoin heiltä perheen ihan tyhjän takia. Osaisiko joku sanoa tähän jotain?
Kommentit (241)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko ajatellut sellaista radikaalia ideaa että puhuisit miehellesi toiveistasi eli ET VALITA vaan kerrot miten haluaisit että asiat menevät ja miltä elämänne näyttää?
Aloita lauseesi esim. "Rakas, olisi ihanaa jos "
Olen minä puhellut hänelle toiveista ihan toive-sanallakin. Mutta ei siitä keskustelua synny, kuten ei mistään aiheesta minkä minä aloitan. En muutenkaan valita juurikaan hänelle mistään. Sanaa rakas en pysty käyttämään, en koe tällä hetkellä rakastavani häntä. Ap
Veikkaisin, että tuo "en koe tällä hetkellä rakastavani häntä" näkyy sanoissasi, teoissasi, äänen painoissasi ja kaikessa viestinnässäsi. Miehesi on varmastikin sen myös huomannut.
Mitä jos nyt keskityt siihen TAVOITETILAAN eli miten asioiden pitäisi olla ja unohdat sen miten asiat ovat nyt. Sitten mietit miten sinne tavoitetilaan pääset. Sinne ei päästä sillä, että käyttäydytte kuten ennenkin.
Varmasti se näkyykin. Mutta miten minä osaisin rakastaa itsekkäästi ja töykeästi käyttäytyvää miestä? Ja jotenkin esitän että rakastan? Kun oikeasti minua koko ajan vain oksettaa. Ap
Jos et halua tehdä mitään asioiden parantamiseksi niin törmäät seuraavassa suhteessasi aivan samoihin ongelmiin.
Minähän olen yrittänyt tehdä. Olen monta kertaa avannut keskustelun siitä miten ME voisimme parantaa meidän avioliittoa (en ole syyttänyt miestä asioista). Olen aina miehen halutessa puhunut hänen asioista esim. hänen kavereista tai työpäivästä. Olen ystävällinen hänelle vaikka minua ahdistaa todella paljon. Mitä muuta voin yrittää? Ap
On tullut jo aika selväksi että mies ei halua ratkaista asioita puhumalla. Joko hän ei enää edes halua ratkaisua tai sitten ei usko puhumiseen asioiden ratkaisijana. Hän ehkä aistii asioita parisuhteessanne enemmän fyysisesti läheisyyden ja kehon kielen kautta.
Jos tuo jälkimmäinen on totta niin olette juuttuneet ikävään kierteeseen. Sinä vaadit (ihan oikeutetusti) puhumista, se ärsyttää miestä ja sitten sinä taas ahdistut miehen käytöksestä. Sinun ahdistuksesi heijastuu sitten kehon kieleesi ja muuhun käytökseen joka taas saa miehen ahdistumaan koska odottaisi sinulta ehkä fyysistä läheisyyttä ja rakkauden osoittamista sitä kautta.
Voi olla näin. En vain pysty mihinkään fyysiseen, koska ahdistaa kaikki ajatuskin fyysisestä niin paljon että oksettaa. Ahdistaa siksi, että mies on niin töykeä ja itsekäs. Ja siksi, että hän ei suostu puhumaan koskaan mistään minulle tärkeästä.
Olen hänelle kuin joku huonekalu, joka täytyy elämässä ehdottomasti olla, mutta johon ei tarvi panostaa yhtään sen jälkeen kun sen osti. Ja joka ei saisi odottaa mitään.
Ap
Tajuat kai itsekin että jos sinä koet miehen fyysisesti jo ihan luotaantyöntävältä niin kyllä jo tyhmempikin mies tuon aistii vaikka et sitä suoraan sanoisikaan?
Kyllä tuossa on jo aika lailla vaikea kierre jota on vaikea katkaista. Sinä odotat että mies tulee vastaan puhumisessa ennen kuin sinä kykenet fyysiseen läheisyyteen ja mies taas näkee fyysisen torjuntasi merkkinä että sinä et halua häntä ja kieltäytyy puhumasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos lapset ovat syy niin ehkä kannattaisi keskittyä vain lapsiin.
Itse näen että vamhempien parisuhde on paras pohja lainassa oleville lapsille ja parisuhde on yksi elämän peruskallio. Jos et näe sitä ja miestä muuta kuin hyödykkeinä lapsillesi, ymmärrän että toista osapuolta tympii.
En pitäisi toista naistakaan mahdottomana ajatuksena miehen käytös huomioiden.
Hyödykkeenä? Miten niin? Minähän kaipaan mieheltä keskustelua, tunteiden jakamista ja sellaista. Ap
Mitä miehesi sanoi siihen kun toivoit ääneen ettei hän piereskelisi tai röyhtäilisi avoimesti?
Niinpä.
Et ole edes sanonut asiasta mitään.
"Jos olisi jotain päihdeongelmaa tms niin ero olisi selvä, mutta kun mitään sellaista "oikeaa" ongelmaa ei ole."
Minun mielestä luettelit aika montakin oikeaa ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko ajatellut sellaista radikaalia ideaa että puhuisit miehellesi toiveistasi eli ET VALITA vaan kerrot miten haluaisit että asiat menevät ja miltä elämänne näyttää?
Aloita lauseesi esim. "Rakas, olisi ihanaa jos "
Olen minä puhellut hänelle toiveista ihan toive-sanallakin. Mutta ei siitä keskustelua synny, kuten ei mistään aiheesta minkä minä aloitan. En muutenkaan valita juurikaan hänelle mistään. Sanaa rakas en pysty käyttämään, en koe tällä hetkellä rakastavani häntä. Ap
Veikkaisin, että tuo "en koe tällä hetkellä rakastavani häntä" näkyy sanoissasi, teoissasi, äänen painoissasi ja kaikessa viestinnässäsi. Miehesi on varmastikin sen myös huomannut.
Mitä jos nyt keskityt siihen TAVOITETILAAN eli miten asioiden pitäisi olla ja unohdat sen miten asiat ovat nyt. Sitten mietit miten sinne tavoitetilaan pääset. Sinne ei päästä sillä, että käyttäydytte kuten ennenkin.
Varmasti se näkyykin. Mutta miten minä osaisin rakastaa itsekkäästi ja töykeästi käyttäytyvää miestä? Ja jotenkin esitän että rakastan? Kun oikeasti minua koko ajan vain oksettaa. Ap
Jos et halua tehdä mitään asioiden parantamiseksi niin törmäät seuraavassa suhteessasi aivan samoihin ongelmiin.
Minähän olen yrittänyt tehdä. Olen monta kertaa avannut keskustelun siitä miten ME voisimme parantaa meidän avioliittoa (en ole syyttänyt miestä asioista). Olen aina miehen halutessa puhunut hänen asioista esim. hänen kavereista tai työpäivästä. Olen ystävällinen hänelle vaikka minua ahdistaa todella paljon. Mitä muuta voin yrittää? Ap
On tullut jo aika selväksi että mies ei halua ratkaista asioita puhumalla. Joko hän ei enää edes halua ratkaisua tai sitten ei usko puhumiseen asioiden ratkaisijana. Hän ehkä aistii asioita parisuhteessanne enemmän fyysisesti läheisyyden ja kehon kielen kautta.
Jos tuo jälkimmäinen on totta niin olette juuttuneet ikävään kierteeseen. Sinä vaadit (ihan oikeutetusti) puhumista, se ärsyttää miestä ja sitten sinä taas ahdistut miehen käytöksestä. Sinun ahdistuksesi heijastuu sitten kehon kieleesi ja muuhun käytökseen joka taas saa miehen ahdistumaan koska odottaisi sinulta ehkä fyysistä läheisyyttä ja rakkauden osoittamista sitä kautta.
Voi olla näin. En vain pysty mihinkään fyysiseen, koska ahdistaa kaikki ajatuskin fyysisestä niin paljon että oksettaa. Ahdistaa siksi, että mies on niin töykeä ja itsekäs. Ja siksi, että hän ei suostu puhumaan koskaan mistään minulle tärkeästä.
Olen hänelle kuin joku huonekalu, joka täytyy elämässä ehdottomasti olla, mutta johon ei tarvi panostaa yhtään sen jälkeen kun sen osti. Ja joka ei saisi odottaa mitään.
Ap
Tajuat kai itsekin että jos sinä koet miehen fyysisesti jo ihan luotaantyöntävältä niin kyllä jo tyhmempikin mies tuon aistii vaikka et sitä suoraan sanoisikaan?
Kyllä tuossa on jo aika lailla vaikea kierre jota on vaikea katkaista. Sinä odotat että mies tulee vastaan puhumisessa ennen kuin sinä kykenet fyysiseen läheisyyteen ja mies taas näkee fyysisen torjuntasi merkkinä että sinä et halua häntä ja kieltäytyy puhumasta.
En edes odota miehen puhuvan tai tulevan siinä vastaan. Riittäisi jos hän vain lopettaisi olemasta itsekäs ja töykeä. Mikään pakko aiheesta ei olisi keskustella. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapset ovat syy niin ehkä kannattaisi keskittyä vain lapsiin.
Itse näen että vamhempien parisuhde on paras pohja lainassa oleville lapsille ja parisuhde on yksi elämän peruskallio. Jos et näe sitä ja miestä muuta kuin hyödykkeinä lapsillesi, ymmärrän että toista osapuolta tympii.
En pitäisi toista naistakaan mahdottomana ajatuksena miehen käytös huomioiden.
Hyödykkeenä? Miten niin? Minähän kaipaan mieheltä keskustelua, tunteiden jakamista ja sellaista. Ap
Jotta lapsilla olisi isä ja perhe.
Unohdetaan nyt hetkeksi ne lapset, mitä tekisit ilman niitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapset ovat syy niin ehkä kannattaisi keskittyä vain lapsiin.
Itse näen että vamhempien parisuhde on paras pohja lainassa oleville lapsille ja parisuhde on yksi elämän peruskallio. Jos et näe sitä ja miestä muuta kuin hyödykkeinä lapsillesi, ymmärrän että toista osapuolta tympii.
En pitäisi toista naistakaan mahdottomana ajatuksena miehen käytös huomioiden.
Hyödykkeenä? Miten niin? Minähän kaipaan mieheltä keskustelua, tunteiden jakamista ja sellaista. Ap
Jotta lapsilla olisi isä ja perhe.
Unohdetaan nyt hetkeksi ne lapset, mitä tekisit ilman niitä?
Miten voit kysyä ap:lta tuollaista? Lapset ovat tässä se pointti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä miehesi sanoi siihen kun toivoit ääneen ettei hän piereskelisi tai röyhtäilisi avoimesti?
Niinpä.
Et ole edes sanonut asiasta mitään.
Olen monta kertaa ottanut puheeksi töykeyden ja itsekkään käytöksen. Röyhtäilystä en ole tässä tilanteessa viitsinyt sanoa mitään, se olisi pikkuasiasta nalkuttamista. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapset ovat syy niin ehkä kannattaisi keskittyä vain lapsiin.
Itse näen että vamhempien parisuhde on paras pohja lainassa oleville lapsille ja parisuhde on yksi elämän peruskallio. Jos et näe sitä ja miestä muuta kuin hyödykkeinä lapsillesi, ymmärrän että toista osapuolta tympii.
En pitäisi toista naistakaan mahdottomana ajatuksena miehen käytös huomioiden.
Hyödykkeenä? Miten niin? Minähän kaipaan mieheltä keskustelua, tunteiden jakamista ja sellaista. Ap
Jotta lapsilla olisi isä ja perhe.
Unohdetaan nyt hetkeksi ne lapset, mitä tekisit ilman niitä?
Miten voit kysyä ap:lta tuollaista? Lapset ovat tässä se pointti.
Koska osaan samistua mieheen. Jos lapset ovat ne pointti, mihin miestä tarvitaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä että miehellä on joku oikea ongelma; masennus, rahahuolia, toinen nainen.
Kun hän ei kerran oma-aloitteisesti ratkaise ongelmaansa, eikä suostu hyvällä asioista puhumaan, ehdottaisin aika radikaalia, mutta useimmiten asioita avaavaa toimintaa.
Eli siis, aja hänet nurkkaan. Saa raivokohtaus, mistä hän ei pääse karkuun. Saa hänet suuttumaan niin paljon, että suuttumuksen ryöpsäyttämällä adrenaliinilla hän kertoo mikä on ongelma. Tämä on tietysti pandoran lippaan avaamista, ja johtaa ainoastaan eroon, mutta toisaalta ette voi jäädä paikoilleenkaan polkemaan, ja mies ei suostu rakentavasti toimimaan.
Ns kov kuori on pakko räjäyttää alas, että saat miehestä jotain irti. Suosittelen kuitenkin suunnittelemaan tilanteen hyvin, ja miettiin tarkkaan ne asiat millä miehen saa tolaltaan. Jos on historiaa väkivallasta, tätä ei tietenkään kannata tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä että miehellä on joku oikea ongelma; masennus, rahahuolia, toinen nainen.
Kun hän ei kerran oma-aloitteisesti ratkaise ongelmaansa, eikä suostu hyvällä asioista puhumaan, ehdottaisin aika radikaalia, mutta useimmiten asioita avaavaa toimintaa.
Eli siis, aja hänet nurkkaan. Saa raivokohtaus, mistä hän ei pääse karkuun. Saa hänet suuttumaan niin paljon, että suuttumuksen ryöpsäyttämällä adrenaliinilla hän kertoo mikä on ongelma. Tämä on tietysti pandoran lippaan avaamista, ja johtaa ainoastaan eroon, mutta toisaalta ette voi jäädä paikoilleenkaan polkemaan, ja mies ei suostu rakentavasti toimimaan.
Ns kov kuori on pakko räjäyttää alas, että saat miehestä jotain irti. Suosittelen kuitenkin suunnittelemaan tilanteen hyvin, ja miettiin tarkkaan ne asiat millä miehen saa tolaltaan. Jos on historiaa väkivallasta, tätä ei tietenkään kannata tehdä.
Siis saattaa johtaa eroon^^
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuppis kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuppis kirjoitti:
Itselläni oli aika sama tilanne. Mies oli mitä ihanin ja loistava isä kahdelle ensimmäiselle lapsellemme. Kun kolmas syntyi viisi vuotta sitten kaikki muuttui.
Olin lasten kanssa kotona, koska kaikki olivat vielä alle kouluikäisiä. Hän ei koskaan kysynyt miten päivä meni, ei kysynyt mitä neuvolassa oli sanottu, ei ollut kiinnostunut miksi itkin tai muutenkaan huomioinut minua enää ollenkaan. Samalla jätti myös lasten kanssa touhuilun, ennen hän vei lapsia uimaan, leikkipuistoon tai minne vaan. Puhui lähinnä omista työjutuistaan, jotka eivät minua niin kiinnostaneet, koska en tiennyt alasta mitään. Jos pyysin häntä tekemään jotain, vaikka auttamaan huonekalujen kasaamisessa, jonkin korjaamisessa tai muussa, ei hän välttämättä tullut avuksi tai jos tuli, siitä tuli heti tappelu. Jos hänellä oli joku avuntarve, niin minun olisi pitänyt olla heti paikalla, jos en ollut, niin siitä tuli kamala huuto.
Aloin pikkuhiljaa aina vaan odottamaan, että mies olisi pois kotoa työjuttujen takia. Meillä oli lasten kanssa paljon mukavampaa silloin ja tunsin oloni paljon paremmaksi.
Kun nuorin lapsi oli parivuotias lähdin tekemään opiskeluita loppuun. Tilanne räjähti silloin käsiin, minun olisi pitänyt hoitaa koti, tehdä kouluhommia ja hoitaa lapset samalla. Vaikka miljoona kertaa pyysin, että voiko illalla laittaa lapset nukkumaan, että saan opiskeltua, niin hän aina vaan makasi sohvalla tekemättä mitään. Kirjotin hänelle kirjeen, jossa kerroin, että en voi jatkaa enää näin ja kyselin, että haluaako hän edes yrittää. Mies ei koskaan vastannut minulle mitään.
Lopulta ero oli ainoa vaihtoehto. Kaikki ihmettelivät, miksi jätin niin hyvän miehen, hän ei juonut, käynyt baareissa eikä ollut väkivaltainen ja vaikutti julkisesti lähes täydelliseltä. Mies ei uskonut minun haluavan erota ja teki sen jälkeen elämästäni todella vaikean pariksi vuodeksi, kosti asioita mm. lapsille ja ei halunnut maksaa elatusmaksuja.
Nyt tilanne alkaa helpottaa, vaikka tiedän hänen haukkuvan minua jokaisessa mahdollisessa tilanteessa. On se ihanaa hakea lasta päiväkodista ja kuulla samalla, että mies on kertonut hoitajille juttuja, että minua kiinnostaa vaan juhliminen ja muut miehet eivätkä lapset ollenkaan.
Taidat tietää itse mitä haluat? En suosittele hukkaamaan omaa elämää ja aikaa suhteeseen, jossa ei ole hyvä olla. Jos toinen ei ole valmis muuttumaan, niin eikö homma ole aika selvä?Mieheni on aikalailla juuri tuollainen kuin sinun ex. Jos lapsia ei olisi, ottaisin eron. Lasten takia olen halunnut vielä yrittää. Eihän voi tietää jos tämä tilanne paranisi? Eikä lasten elämä eron jälkeen tästä paremmaksi muutu. Ap
Kyllä se lasten elämä ainakin meillä paremmaksi muuttui, he saivat rauhallisen kodin ja onnellisimmat vanhemmat, eivät enää joutuneet elämään kireässä ilmapiirissä ja kuuntelemaan tappeluita. Hyvinvoivat vanhemmat, vaikkakin eri talouksissa ovat mielestäni parempi vaihtoehto kuin "ehjä" koti, jossa on kaikilla paha olo.
Minäkin olen eronnut. Ja sitä mieltä, että ylläoleva on suurinta salaliittoa ikinä.
En olisi ikinä uskonut, että eron jälkeen tulee seuraavia:
- meistä tulee eksän kanssa suurimpia vihamiehiä (itse erossa olimme sovussa). Stressaavaa.
- ennen eroa hyvästä isästä tulee manipulatiivinen lapsille, koska minä en ole enääpuskurina heidän välillään. Ja tämä johtaa yhteen sun toiseen ja lopulta lapseni masennukseen. Aivan kauhea kokemus.
- eksä perustaa uusperheen ja pakottaa kaikkien leikkiä perhettä, jonka seurauksena lapseni oireilevat. Kauhean stressaavaa.
- että isä ei suostu maksamaan kuuden tonnin palkastaan kuin minimielarit ja joudumme menemään oikeuden kautta. Aivan kauhean stressaavaa.
- yms ymsEksänikin luuli, että kun me eroamme, kaikki on ennallaan, paitsi että lapsella on kaksi rakastavaa kotia. Bullsh*t.
Tällaista olen nähnyt muutamalla tutulla. Ja eron jälkeinen elämä on tuollaisena ollut niin rankkaa, että he ovat toivoneet jälkikäteen, että eivät olisi eronneet. Ap
Ajatusmalli on väärä. Jos mies on sellainen tyyppi, että lähtee hyökkäämään exäänsä ja omia lapsiaan vastaan, miten ko. mies käyttäytyisi inhoamaansa perhettä kohtaan huonossa avioliitossa jota jatketaan?
Olen sitä mieltä, että tilanne vaan kärjistyisi tavalla tai toisella.
Sinusta on tullut tylsä. Siksi mies ei jaksa kuunnella juttujasi.
Mieti, miten itse olet muuttunut suhteen kuluessa. Tuskinpa olet enää se sama kiinnostava hemaiseva nainen kuin niiden kahden ensimmäisen vuoden aikana.
Mitään muuta tässä maailmassa ei voi muuttaa kuin itseään.
Siitä sitten vaan ynnälaskua tekemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on vain kyllästynyt sinuun. Erota hän ei halua, koska se olisi hirveän vaivalloista. Sinun kanssasi puhuminenkin on liian vaivalloista. Tuollaisessa tilanteessa ei mikään ulkopuolinenkaan apu eli terapia auta, koska toista osapuolta nyt ei vain kiinnosta.
Yleisesti ottaen mies panee avioeron vireille silloin, kun hän on saanut kiikariinsa uuden naisen ja uusi elämä alkaa tuntua kaiken riitelyn, järjestelyn ja byrokratian arvoiselta.
Sinä olet nyt siinä tilanteessa, jossa joudut harkitsemaan, onko parempi olla huonossa suhteessa kuin kokonaan ilman suhdetta. Miehesi mielestä huonokin suhde menettelee, toistaiseksi. Pallo taitaa olla sinulla, joten istuta mies pöydän ääreen ja aloita keskustelu, älä aloita sanomalla "voi rakas, miten voisin" vaan "nyt puhutaan siitä, erotaanko vai jatketaanko".
Eli sinun mielestä meidän avioliitto ei voi parantua eikä muuttua enää koskaan hyväksi? Ap
Kyllähän ihmeitä tapahtuu, mutta niin harvoin, ettei sellaista kannata jäädä odottelemaan.
Kuvitellaanpa tilanne toisin päin. Millaisia tunteita sinun päässäsi pitäisi pyöriä, jotta lähtisit toiseen huoneeseen, kun miehesi - tai kuka tahansa muu - yrittää jutella? Voitko kuvitella tilannetta, jossa sinä röyhtäilisit (tai pahempaa) ruokapöydässä toisen ihmisen nenän edessä? Voitko kuvitella sitä, että inhoaisit toista noin paljon, mutta jokin syvällinen keskustelu saisi inhosi katoamaan?
Miehesi osoittaa sinulle halveksuntaa ja inhoa juuri sen verran kuin sinä jaksat sitä sietää. Ja sinähän jaksat. Hänen välinpitämättömyytensä lapsianne kohtaan on yhtä paha juttu. Luuletko, että häntä eron tullen kiinnostaisi järjestellä vuoroviikkoja tai viikonloppuja heidän kanssaan? Voi olla, että hänen omat menonsa olisivat tuolloinkin tärkeämpiä, vaikka sitten pelkästään sohvalla rauhassa makailemista ja sitä vapautta ja poikamiehenä oloa, jota hän on alkanut kaivata.
Tulosta avioerohakemus, täytä ja allekirjoita se, pane se pöydälle miehen eteen ja kysy, miten edetään. Jos miehesi kaivaa esille kynän, olette ratkaisseet pattitilanteen ja ottaneet pitkän askeleen oman mielenrauhanne edistämiseksi. Jos mies työntää paperin pois ja jatkaa nuivaa käytöstään, voit ottaa paperista kopion ja jatkaa eron hakemista yksin. Jos mies taas säikähtää ja muuttuu ihanaksi aviokumppaniksi, on ihme tapahtunut.
https://oikeus.fi/material/attachments/oikeus/lomakkeet/qrsiZqQ9P/avioe…
En luule miehen muuttavan erossa vähemmän itsekkääksi tai töykeäksi vaan nykyistä hankalammaksi ihmiseksi. Ap
Sitten sinulla on valinnan mahdollisuus:
a) Jaat elämäsi ja asuntosi itsekkään, töykeän ja hankalan miehen kanssa.
b) Itsekäs, töykeä ja hankala mies asuu muualla eikä kuulu sinun elämääsi muuten kuin lasten kautta, senkin vain lasten aikuistumiseen saakka.
On olemassa myös vaihtoehto
c) Annat miehen kiusata itseäsi siihen saakka, kun lapsenne lähtevät kotoa.
Veikkaan, että et halua olla nelivitonen, vasta eronnut nainen, jolla on parin vuosikymmenen kiusaaminen ja tuore avioero painolastinaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on vain kyllästynyt sinuun. Erota hän ei halua, koska se olisi hirveän vaivalloista. Sinun kanssasi puhuminenkin on liian vaivalloista. Tuollaisessa tilanteessa ei mikään ulkopuolinenkaan apu eli terapia auta, koska toista osapuolta nyt ei vain kiinnosta.
Yleisesti ottaen mies panee avioeron vireille silloin, kun hän on saanut kiikariinsa uuden naisen ja uusi elämä alkaa tuntua kaiken riitelyn, järjestelyn ja byrokratian arvoiselta.
Sinä olet nyt siinä tilanteessa, jossa joudut harkitsemaan, onko parempi olla huonossa suhteessa kuin kokonaan ilman suhdetta. Miehesi mielestä huonokin suhde menettelee, toistaiseksi. Pallo taitaa olla sinulla, joten istuta mies pöydän ääreen ja aloita keskustelu, älä aloita sanomalla "voi rakas, miten voisin" vaan "nyt puhutaan siitä, erotaanko vai jatketaanko".
Eli sinun mielestä meidän avioliitto ei voi parantua eikä muuttua enää koskaan hyväksi? Ap
Kyllähän ihmeitä tapahtuu, mutta niin harvoin, ettei sellaista kannata jäädä odottelemaan.
Kuvitellaanpa tilanne toisin päin. Millaisia tunteita sinun päässäsi pitäisi pyöriä, jotta lähtisit toiseen huoneeseen, kun miehesi - tai kuka tahansa muu - yrittää jutella? Voitko kuvitella tilannetta, jossa sinä röyhtäilisit (tai pahempaa) ruokapöydässä toisen ihmisen nenän edessä? Voitko kuvitella sitä, että inhoaisit toista noin paljon, mutta jokin syvällinen keskustelu saisi inhosi katoamaan?
Miehesi osoittaa sinulle halveksuntaa ja inhoa juuri sen verran kuin sinä jaksat sitä sietää. Ja sinähän jaksat. Hänen välinpitämättömyytensä lapsianne kohtaan on yhtä paha juttu. Luuletko, että häntä eron tullen kiinnostaisi järjestellä vuoroviikkoja tai viikonloppuja heidän kanssaan? Voi olla, että hänen omat menonsa olisivat tuolloinkin tärkeämpiä, vaikka sitten pelkästään sohvalla rauhassa makailemista ja sitä vapautta ja poikamiehenä oloa, jota hän on alkanut kaivata.
Tulosta avioerohakemus, täytä ja allekirjoita se, pane se pöydälle miehen eteen ja kysy, miten edetään. Jos miehesi kaivaa esille kynän, olette ratkaisseet pattitilanteen ja ottaneet pitkän askeleen oman mielenrauhanne edistämiseksi. Jos mies työntää paperin pois ja jatkaa nuivaa käytöstään, voit ottaa paperista kopion ja jatkaa eron hakemista yksin. Jos mies taas säikähtää ja muuttuu ihanaksi aviokumppaniksi, on ihme tapahtunut.
https://oikeus.fi/material/attachments/oikeus/lomakkeet/qrsiZqQ9P/avioe…
En luule miehen muuttavan erossa vähemmän itsekkääksi tai töykeäksi vaan nykyistä hankalammaksi ihmiseksi. Ap
Erossa sun ei tarvitse kuitenkaan asua hänen kanssaan, tai olla riippuvainen päivittäin hänen törkyilystään. Jos hän kohtelee lapsianne vähänkään huonosti ilmoitat heti lastensuojeluun ja tarvittaessa haet yksinhuoltajuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko ajatellut sellaista radikaalia ideaa että puhuisit miehellesi toiveistasi eli ET VALITA vaan kerrot miten haluaisit että asiat menevät ja miltä elämänne näyttää?
Aloita lauseesi esim. "Rakas, olisi ihanaa jos "
Olen minä puhellut hänelle toiveista ihan toive-sanallakin. Mutta ei siitä keskustelua synny, kuten ei mistään aiheesta minkä minä aloitan. En muutenkaan valita juurikaan hänelle mistään. Sanaa rakas en pysty käyttämään, en koe tällä hetkellä rakastavani häntä. Ap
Veikkaisin, että tuo "en koe tällä hetkellä rakastavani häntä" näkyy sanoissasi, teoissasi, äänen painoissasi ja kaikessa viestinnässäsi. Miehesi on varmastikin sen myös huomannut.
Mitä jos nyt keskityt siihen TAVOITETILAAN eli miten asioiden pitäisi olla ja unohdat sen miten asiat ovat nyt. Sitten mietit miten sinne tavoitetilaan pääset. Sinne ei päästä sillä, että käyttäydytte kuten ennenkin.
Varmasti se näkyykin. Mutta miten minä osaisin rakastaa itsekkäästi ja töykeästi käyttäytyvää miestä? Ja jotenkin esitän että rakastan? Kun oikeasti minua koko ajan vain oksettaa. Ap
Jos et halua tehdä mitään asioiden parantamiseksi niin törmäät seuraavassa suhteessasi aivan samoihin ongelmiin.
Minähän olen yrittänyt tehdä. Olen monta kertaa avannut keskustelun siitä miten ME voisimme parantaa meidän avioliittoa (en ole syyttänyt miestä asioista). Olen aina miehen halutessa puhunut hänen asioista esim. hänen kavereista tai työpäivästä. Olen ystävällinen hänelle vaikka minua ahdistaa todella paljon. Mitä muuta voin yrittää? Ap
On tullut jo aika selväksi että mies ei halua ratkaista asioita puhumalla. Joko hän ei enää edes halua ratkaisua tai sitten ei usko puhumiseen asioiden ratkaisijana. Hän ehkä aistii asioita parisuhteessanne enemmän fyysisesti läheisyyden ja kehon kielen kautta.
Jos tuo jälkimmäinen on totta niin olette juuttuneet ikävään kierteeseen. Sinä vaadit (ihan oikeutetusti) puhumista, se ärsyttää miestä ja sitten sinä taas ahdistut miehen käytöksestä. Sinun ahdistuksesi heijastuu sitten kehon kieleesi ja muuhun käytökseen joka taas saa miehen ahdistumaan koska odottaisi sinulta ehkä fyysistä läheisyyttä ja rakkauden osoittamista sitä kautta.
Voi olla näin. En vain pysty mihinkään fyysiseen, koska ahdistaa kaikki ajatuskin fyysisestä niin paljon että oksettaa. Ahdistaa siksi, että mies on niin töykeä ja itsekäs. Ja siksi, että hän ei suostu puhumaan koskaan mistään minulle tärkeästä.
Olen hänelle kuin joku huonekalu, joka täytyy elämässä ehdottomasti olla, mutta johon ei tarvi panostaa yhtään sen jälkeen kun sen osti. Ja joka ei saisi odottaa mitään.
Ap
Tajuat kai itsekin että jos sinä koet miehen fyysisesti jo ihan luotaantyöntävältä niin kyllä jo tyhmempikin mies tuon aistii vaikka et sitä suoraan sanoisikaan?
Kyllä tuossa on jo aika lailla vaikea kierre jota on vaikea katkaista. Sinä odotat että mies tulee vastaan puhumisessa ennen kuin sinä kykenet fyysiseen läheisyyteen ja mies taas näkee fyysisen torjuntasi merkkinä että sinä et halua häntä ja kieltäytyy puhumasta.
Kuulostat niiltä, jotka lähtee suhteesta heti kun seksi ei toimi. Sinulle asioista puhuminen ei ole tärkeää, vain seksi.
Ap on käsittääkseni alkanut tuntea inhoa miestään kohtaan, koska mies oli ensin töykeä eikä halunnut puhua asioista. Ei päin vastoin. Mies on itse käytöksellään aiheuttanut ap:n torjunnan. Onko hän se, jota tässä ensin pitää lepytellä, vaikka on itse aloittanut negatiivisuuden kierteen?
Vierailija kirjoitti:
Sinusta on tullut tylsä. Siksi mies ei jaksa kuunnella juttujasi.
Mieti, miten itse olet muuttunut suhteen kuluessa. Tuskinpa olet enää se sama kiinnostava hemaiseva nainen kuin niiden kahden ensimmäisen vuoden aikana.
Mitään muuta tässä maailmassa ei voi muuttaa kuin itseään.
Siitä sitten vaan ynnälaskua tekemään.
Varmasti olen muuttunut. Minusta on tullut äiti ja varmaan sen myötä osa arvoistakin on muuttunut. Minulla ei ole juurikaan enää vapaa-aikaa panostaa hemaisevana olemiseen koska on pakko pyykätä ja hoitaa lapsia jne. Olen paljon väsyneempi kuin ennen lapsia. Ap
Vierailija kirjoitti:
Tuppis kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuppis kirjoitti:
Itselläni oli aika sama tilanne. Mies oli mitä ihanin ja loistava isä kahdelle ensimmäiselle lapsellemme. Kun kolmas syntyi viisi vuotta sitten kaikki muuttui.
Olin lasten kanssa kotona, koska kaikki olivat vielä alle kouluikäisiä. Hän ei koskaan kysynyt miten päivä meni, ei kysynyt mitä neuvolassa oli sanottu, ei ollut kiinnostunut miksi itkin tai muutenkaan huomioinut minua enää ollenkaan. Samalla jätti myös lasten kanssa touhuilun, ennen hän vei lapsia uimaan, leikkipuistoon tai minne vaan. Puhui lähinnä omista työjutuistaan, jotka eivät minua niin kiinnostaneet, koska en tiennyt alasta mitään. Jos pyysin häntä tekemään jotain, vaikka auttamaan huonekalujen kasaamisessa, jonkin korjaamisessa tai muussa, ei hän välttämättä tullut avuksi tai jos tuli, siitä tuli heti tappelu. Jos hänellä oli joku avuntarve, niin minun olisi pitänyt olla heti paikalla, jos en ollut, niin siitä tuli kamala huuto.
Aloin pikkuhiljaa aina vaan odottamaan, että mies olisi pois kotoa työjuttujen takia. Meillä oli lasten kanssa paljon mukavampaa silloin ja tunsin oloni paljon paremmaksi.
Kun nuorin lapsi oli parivuotias lähdin tekemään opiskeluita loppuun. Tilanne räjähti silloin käsiin, minun olisi pitänyt hoitaa koti, tehdä kouluhommia ja hoitaa lapset samalla. Vaikka miljoona kertaa pyysin, että voiko illalla laittaa lapset nukkumaan, että saan opiskeltua, niin hän aina vaan makasi sohvalla tekemättä mitään. Kirjotin hänelle kirjeen, jossa kerroin, että en voi jatkaa enää näin ja kyselin, että haluaako hän edes yrittää. Mies ei koskaan vastannut minulle mitään.
Lopulta ero oli ainoa vaihtoehto. Kaikki ihmettelivät, miksi jätin niin hyvän miehen, hän ei juonut, käynyt baareissa eikä ollut väkivaltainen ja vaikutti julkisesti lähes täydelliseltä. Mies ei uskonut minun haluavan erota ja teki sen jälkeen elämästäni todella vaikean pariksi vuodeksi, kosti asioita mm. lapsille ja ei halunnut maksaa elatusmaksuja.
Nyt tilanne alkaa helpottaa, vaikka tiedän hänen haukkuvan minua jokaisessa mahdollisessa tilanteessa. On se ihanaa hakea lasta päiväkodista ja kuulla samalla, että mies on kertonut hoitajille juttuja, että minua kiinnostaa vaan juhliminen ja muut miehet eivätkä lapset ollenkaan.
Taidat tietää itse mitä haluat? En suosittele hukkaamaan omaa elämää ja aikaa suhteeseen, jossa ei ole hyvä olla. Jos toinen ei ole valmis muuttumaan, niin eikö homma ole aika selvä?Mieheni on aikalailla juuri tuollainen kuin sinun ex. Jos lapsia ei olisi, ottaisin eron. Lasten takia olen halunnut vielä yrittää. Eihän voi tietää jos tämä tilanne paranisi? Eikä lasten elämä eron jälkeen tästä paremmaksi muutu. Ap
Kyllä se lasten elämä ainakin meillä paremmaksi muuttui, he saivat rauhallisen kodin ja onnellisimmat vanhemmat, eivät enää joutuneet elämään kireässä ilmapiirissä ja kuuntelemaan tappeluita. Hyvinvoivat vanhemmat, vaikkakin eri talouksissa ovat mielestäni parempi vaihtoehto kuin "ehjä" koti, jossa on kaikilla paha olo.
Mies puhuu töykeästi mutta siitä sanon vasta kun lapset on menneet nukkumaan. Mies käyttäytyy itsekkäästi mutta yritän vain sietää sitä. Ap
Onko sun mielestä oikein näyttää lapsille tällaista esimerkkiä parisuhteesta? Että on ok käyttäytyä töykeästi ja itsekkäästi, ja sitä pitää muitten vain sietää? Miten sä opetat niille ystävällisyyttä ja keskustelutaitoa ja toisten huomioonottamista, jos ne ei kotonaan näe sitä toteutettavan? Sanot että kaikkien muiden pitää olla ystävällisiä paitsi isän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko ajatellut sellaista radikaalia ideaa että puhuisit miehellesi toiveistasi eli ET VALITA vaan kerrot miten haluaisit että asiat menevät ja miltä elämänne näyttää?
Aloita lauseesi esim. "Rakas, olisi ihanaa jos "
Olen minä puhellut hänelle toiveista ihan toive-sanallakin. Mutta ei siitä keskustelua synny, kuten ei mistään aiheesta minkä minä aloitan. En muutenkaan valita juurikaan hänelle mistään. Sanaa rakas en pysty käyttämään, en koe tällä hetkellä rakastavani häntä. Ap
Veikkaisin, että tuo "en koe tällä hetkellä rakastavani häntä" näkyy sanoissasi, teoissasi, äänen painoissasi ja kaikessa viestinnässäsi. Miehesi on varmastikin sen myös huomannut.
Mitä jos nyt keskityt siihen TAVOITETILAAN eli miten asioiden pitäisi olla ja unohdat sen miten asiat ovat nyt. Sitten mietit miten sinne tavoitetilaan pääset. Sinne ei päästä sillä, että käyttäydytte kuten ennenkin.
Varmasti se näkyykin. Mutta miten minä osaisin rakastaa itsekkäästi ja töykeästi käyttäytyvää miestä? Ja jotenkin esitän että rakastan? Kun oikeasti minua koko ajan vain oksettaa. Ap
Jos et halua tehdä mitään asioiden parantamiseksi niin törmäät seuraavassa suhteessasi aivan samoihin ongelmiin.
Minähän olen yrittänyt tehdä. Olen monta kertaa avannut keskustelun siitä miten ME voisimme parantaa meidän avioliittoa (en ole syyttänyt miestä asioista). Olen aina miehen halutessa puhunut hänen asioista esim. hänen kavereista tai työpäivästä. Olen ystävällinen hänelle vaikka minua ahdistaa todella paljon. Mitä muuta voin yrittää? Ap
On tullut jo aika selväksi että mies ei halua ratkaista asioita puhumalla. Joko hän ei enää edes halua ratkaisua tai sitten ei usko puhumiseen asioiden ratkaisijana. Hän ehkä aistii asioita parisuhteessanne enemmän fyysisesti läheisyyden ja kehon kielen kautta.
Jos tuo jälkimmäinen on totta niin olette juuttuneet ikävään kierteeseen. Sinä vaadit (ihan oikeutetusti) puhumista, se ärsyttää miestä ja sitten sinä taas ahdistut miehen käytöksestä. Sinun ahdistuksesi heijastuu sitten kehon kieleesi ja muuhun käytökseen joka taas saa miehen ahdistumaan koska odottaisi sinulta ehkä fyysistä läheisyyttä ja rakkauden osoittamista sitä kautta.
Voi olla näin. En vain pysty mihinkään fyysiseen, koska ahdistaa kaikki ajatuskin fyysisestä niin paljon että oksettaa. Ahdistaa siksi, että mies on niin töykeä ja itsekäs. Ja siksi, että hän ei suostu puhumaan koskaan mistään minulle tärkeästä.
Olen hänelle kuin joku huonekalu, joka täytyy elämässä ehdottomasti olla, mutta johon ei tarvi panostaa yhtään sen jälkeen kun sen osti. Ja joka ei saisi odottaa mitään.
Ap
Tajuat kai itsekin että jos sinä koet miehen fyysisesti jo ihan luotaantyöntävältä niin kyllä jo tyhmempikin mies tuon aistii vaikka et sitä suoraan sanoisikaan?
Kyllä tuossa on jo aika lailla vaikea kierre jota on vaikea katkaista. Sinä odotat että mies tulee vastaan puhumisessa ennen kuin sinä kykenet fyysiseen läheisyyteen ja mies taas näkee fyysisen torjuntasi merkkinä että sinä et halua häntä ja kieltäytyy puhumasta.
En edes odota miehen puhuvan tai tulevan siinä vastaan. Riittäisi jos hän vain lopettaisi olemasta itsekäs ja töykeä. Mikään pakko aiheesta ei olisi keskustella. Ap
On kuitenkin mahdollista että joku asia sinun käytöksessäsi saa ainakin osaltaan miehen käyttäytymään noin huonosti. Sinun fyysinen etääntymisesi miehestä tuskin ainakaan auttaa tässä.
Enkä sano ettei se ole ihan luonnollista että et halua läheisyyttä sinua huonosti kohtelevalta mieheltä vaan että teillä voi olla kierre jossa molempien käytös ruokkii toisen käytöstä joka vie suhdetta koko ajan huonoon suuntaan.
Eikä välttämättä auta sekään että sinä olet niin myötäilevä ja huonosti omista tarpeistasi kiinni pitävä. Jatkuva myöntyväisyys ei auta vaikka sinä niin tunnut ajattelevankin. Sinun pitäisi löytää vähän myös omaa tahtoasi ja omaa ääntäsi.
Olen tuo 69, joka on myös eronnut vastaavanlaisesta liitosta. Exäni ei ollut onnellinen, mutta selkeästi hänelle tuntui riittävän kulissit. Vasta eron jälkeen olen tajunnut, että miehen vanhempien avioliitto oli (ja on edelleen) pelkkää kulissia. Ovat ylpeitä vuosikymmeniä kestäneestä liitostaan, mutta itse eläisin ennemmin loppuelämäni erakkona kuin sellaisessa avioliitossa, missä toisella puolisolla ei ole mitään omaa elämää ja jossa arkinen vuorovaikutus on pelkkää vittuilua toiselle. Tämä taisi olal myös exäni näkemys avioliitosta.