Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa mua selkiyttään ajatuksia mun avioliitosta. Ahdistaa tämä liitto
24.09.2019 |
Pakko saada purkaa jonnekin ajatuksia. Jos joku osaisi auttaa mua selkiyttämään niitä niin olisin todella kiitollinen. Ongelmani on että avioliittoni ahdistaa liikaa enkä tiedä mitä tehdä. Yritän kuvata asian pääpiirteissään tähän:
-Olemme olleet yhdessä seitsemän vuotta, ollaan yli kolmekymppisiä ja meillä on kaksi pientä lasta.
-Ensimmäiset vuodet mies oli todella ihana ja olin todella rakastunut. Mies teki paljon asioita ihan minua varten ja oli huomaavainen ja tukena monessa vaikeassa asiassa. Hän on monella tavalla hyvä mies, ei ole päihdeongelmia, tekee kotitöitä, ei valehtele, ei petä, ei juokse baareissa jne eli täyttää ne kriteerit joita suurin osa naisista miehelle asettaa ns. paperilla.
-Kuitenkin nyt viimeisen parin vuoden aikana mies on muuttunut itsekkääksi oman navan tuijottajaksi ja töykeäksi. Hän ei enää keskustele kanssani mistään minua kiinnostavasta tai minun kuulumisista tai minun elämän asioista tai ihmisistä. Kun aloitan tuollaisesta kertomisen (esim. mitä kivaa näin tänään), niin mies vaihtaa heti puheenaiheen itseensä tai poistuu vain huoneesta sanomatta mitään. Enää en edes jaksa kertoa hänelle mitään elämästäni, en ole kuukausiin jaksanut, koska hän ei niistä keskustelu yhtään, eikä kysy minulta mitään. Puhuu muutenkin minulle töykeästi, ei ystävällisesti kuin ennen. Haluaa puhua vain omista asioistaan ja haluaa että kuuntelen niitä koska vain. Ei lähde mihinkään mihin minä haluaisin tai ehdotan, suostuu lähtemään yhdessä vain paikkoihin joita hän itse haluaa ja jotka häntä kiinnostaa (kiinnosti ne minua tai ei, sitä ei edes kysy). Hermostuu jos asiat ei mene kuin hän haluaa (eikä ne tietystikään aina mene). Lasten kanssa touhuaa silloin kun häntä itseään se sattuu kiinnostamaan (eli jos hänellä itsellään ei ole juuri silloin mitään omaa asiaa mitä haluaa tehdä). Röyhtäilee ja piereskelee ihan avoimesti vaikka kesken päivällisen ja se ällöttää minua.
-Minua ahdistaa tämä avioliitto nykyään todella paljon. Välillä niin paljon että oksettaa ja kurkkua kuristaa. Olen onnellisimmillani kun hän on työmatkalla pois kotoa, silloin minua ei ahdista mikään vaikka olen yksin siinä lasten kanssa vastuussa siis yksin kaikesta. Olen alkanut uupumaan ja masentumaan, kun ilo on kadonnut minusta ja mielestäni se johtuu ihan siitä millaiseksi tämä avioliitto on muuttunut. Yritän sietää miestä, välillä oksettaa mennä nukkumaan samaan sänkyyn. Aamulla kun herään on ensimmäisenä mielessä vastenmielinen olo tästä avioliitosta. Tämä kaikki kuluttaa minua paljon.
-Olen miehelle puhunut siitä että meillä ei minun mielestä mene hyvin ja pitäisi yhdessä yrittää parantaa asioita (sitä hän ei tiedä että minua oksettaa). Olen puhunut myös siitä että ajattelen jopa eroa välillä. Mitään keskustelua ei tästäkään synny, kuten ei mistään minulle tärkeästä asiasta. Mies ei sano mitään enkä minä toisaalta paria lausetta pidempään viitsi mitään monologia pitää. Pariterapiaan häntä pyysin, mutta hän ei suostu.
Kommentoikaa tähän jotain joka auttaisi minua selkeyttämään minun ajatuksia. Kohta tämä ahdistus valtaa minut ihan liikaa. En tiedä mitä tehdä. Jos olisi jotain päihdeongelmaa tms niin ero olisi selvä, mutta kun mitään sellaista "oikeaa" ongelmaa ei ole. Jos rikon tämän perheen oman ahdistukseni takia niin syyttääkö lapset minua koko elämänsä siitä, että rikoin heiltä perheen ihan tyhjän takia. Osaisiko joku sanoa tähän jotain?
Kommentit (241)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa että mies pitää ap:ta itsestäänselvyytenä. Tai sitten on toinen, ja haluaa että ap hakee eroa.
Tuo on paha kun ei kanna vastuuta lapsista.
Pariterapia olis ainut, mutta kun ei sinne tule...jos ap menis yksinään puhumaan jonkun kans.Ap on jo heilutellut erokorttia, eli mies on nostanut kätensä pystyyn ja odottaa, että Ap hoitaa sen eron.
Mies odottaa sitä päivää, että ap ottaa vastuun sanoistaan. Miksi mies ei sitten eroa itse. No hän ei halua suoda aloittajalle sitä iloa, että tämä hakee sympatiaa tyttökavereilta kuinka paha paha mies silkkaa pahuuttaan otti sen eron.
Ap, nyt on todellisen vastuunottamisen aika ja sitä ei kukaan tee sinun puolesta. Puheet on puhuttu, joten on tekojen aika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuppis kirjoitti:
Itselläni oli aika sama tilanne. Mies oli mitä ihanin ja loistava isä kahdelle ensimmäiselle lapsellemme. Kun kolmas syntyi viisi vuotta sitten kaikki muuttui.
Olin lasten kanssa kotona, koska kaikki olivat vielä alle kouluikäisiä. Hän ei koskaan kysynyt miten päivä meni, ei kysynyt mitä neuvolassa oli sanottu, ei ollut kiinnostunut miksi itkin tai muutenkaan huomioinut minua enää ollenkaan. Samalla jätti myös lasten kanssa touhuilun, ennen hän vei lapsia uimaan, leikkipuistoon tai minne vaan. Puhui lähinnä omista työjutuistaan, jotka eivät minua niin kiinnostaneet, koska en tiennyt alasta mitään. Jos pyysin häntä tekemään jotain, vaikka auttamaan huonekalujen kasaamisessa, jonkin korjaamisessa tai muussa, ei hän välttämättä tullut avuksi tai jos tuli, siitä tuli heti tappelu. Jos hänellä oli joku avuntarve, niin minun olisi pitänyt olla heti paikalla, jos en ollut, niin siitä tuli kamala huuto.
Aloin pikkuhiljaa aina vaan odottamaan, että mies olisi pois kotoa työjuttujen takia. Meillä oli lasten kanssa paljon mukavampaa silloin ja tunsin oloni paljon paremmaksi.
Kun nuorin lapsi oli parivuotias lähdin tekemään opiskeluita loppuun. Tilanne räjähti silloin käsiin, minun olisi pitänyt hoitaa koti, tehdä kouluhommia ja hoitaa lapset samalla. Vaikka miljoona kertaa pyysin, että voiko illalla laittaa lapset nukkumaan, että saan opiskeltua, niin hän aina vaan makasi sohvalla tekemättä mitään. Kirjotin hänelle kirjeen, jossa kerroin, että en voi jatkaa enää näin ja kyselin, että haluaako hän edes yrittää. Mies ei koskaan vastannut minulle mitään.
Lopulta ero oli ainoa vaihtoehto. Kaikki ihmettelivät, miksi jätin niin hyvän miehen, hän ei juonut, käynyt baareissa eikä ollut väkivaltainen ja vaikutti julkisesti lähes täydelliseltä. Mies ei uskonut minun haluavan erota ja teki sen jälkeen elämästäni todella vaikean pariksi vuodeksi, kosti asioita mm. lapsille ja ei halunnut maksaa elatusmaksuja.
Nyt tilanne alkaa helpottaa, vaikka tiedän hänen haukkuvan minua jokaisessa mahdollisessa tilanteessa. On se ihanaa hakea lasta päiväkodista ja kuulla samalla, että mies on kertonut hoitajille juttuja, että minua kiinnostaa vaan juhliminen ja muut miehet eivätkä lapset ollenkaan.
Taidat tietää itse mitä haluat? En suosittele hukkaamaan omaa elämää ja aikaa suhteeseen, jossa ei ole hyvä olla. Jos toinen ei ole valmis muuttumaan, niin eikö homma ole aika selvä?Mieheni on aikalailla juuri tuollainen kuin sinun ex. Jos lapsia ei olisi, ottaisin eron. Lasten takia olen halunnut vielä yrittää. Eihän voi tietää jos tämä tilanne paranisi? Eikä lasten elämä eron jälkeen tästä paremmaksi muutu. Ap
Sanoit itse, että olet onnellisempi silloin, kun mies on reissussa. Lapset vaistoaa tämän. Erosurun jälkeen olet luultavasti rennompi ja mukavampi äiti. Jossitella voi ikuisuuksiin. Oletko valmis myös siihen, että olette kymmenen vuoden päästä tasan samassa jamassa, sinä katkera ja kiukkuisempi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko ajatellut sellaista radikaalia ideaa että puhuisit miehellesi toiveistasi eli ET VALITA vaan kerrot miten haluaisit että asiat menevät ja miltä elämänne näyttää?
Aloita lauseesi esim. "Rakas, olisi ihanaa jos "
Olen minä puhellut hänelle toiveista ihan toive-sanallakin. Mutta ei siitä keskustelua synny, kuten ei mistään aiheesta minkä minä aloitan. En muutenkaan valita juurikaan hänelle mistään. Sanaa rakas en pysty käyttämään, en koe tällä hetkellä rakastavani häntä. Ap
Veikkaisin, että tuo "en koe tällä hetkellä rakastavani häntä" näkyy sanoissasi, teoissasi, äänen painoissasi ja kaikessa viestinnässäsi. Miehesi on varmastikin sen myös huomannut.
Mitä jos nyt keskityt siihen TAVOITETILAAN eli miten asioiden pitäisi olla ja unohdat sen miten asiat ovat nyt. Sitten mietit miten sinne tavoitetilaan pääset. Sinne ei päästä sillä, että käyttäydytte kuten ennenkin.
Varmasti se näkyykin. Mutta miten minä osaisin rakastaa itsekkäästi ja töykeästi käyttäytyvää miestä? Ja jotenkin esitän että rakastan? Kun oikeasti minua koko ajan vain oksettaa. Ap
Jos et halua tehdä mitään asioiden parantamiseksi niin törmäät seuraavassa suhteessasi aivan samoihin ongelmiin.
Minähän olen yrittänyt tehdä. Olen monta kertaa avannut keskustelun siitä miten ME voisimme parantaa meidän avioliittoa (en ole syyttänyt miestä asioista). Olen aina miehen halutessa puhunut hänen asioista esim. hänen kavereista tai työpäivästä. Olen ystävällinen hänelle vaikka minua ahdistaa todella paljon. Mitä muuta voin yrittää? Ap
Jos se mies on ihan tyytyväinen teidän liittoon?
Vierailija kirjoitti:
Tuppis kirjoitti:
Itselläni oli aika sama tilanne. Mies oli mitä ihanin ja loistava isä kahdelle ensimmäiselle lapsellemme. Kun kolmas syntyi viisi vuotta sitten kaikki muuttui.
Olin lasten kanssa kotona, koska kaikki olivat vielä alle kouluikäisiä. Hän ei koskaan kysynyt miten päivä meni, ei kysynyt mitä neuvolassa oli sanottu, ei ollut kiinnostunut miksi itkin tai muutenkaan huomioinut minua enää ollenkaan. Samalla jätti myös lasten kanssa touhuilun, ennen hän vei lapsia uimaan, leikkipuistoon tai minne vaan. Puhui lähinnä omista työjutuistaan, jotka eivät minua niin kiinnostaneet, koska en tiennyt alasta mitään. Jos pyysin häntä tekemään jotain, vaikka auttamaan huonekalujen kasaamisessa, jonkin korjaamisessa tai muussa, ei hän välttämättä tullut avuksi tai jos tuli, siitä tuli heti tappelu. Jos hänellä oli joku avuntarve, niin minun olisi pitänyt olla heti paikalla, jos en ollut, niin siitä tuli kamala huuto.
Aloin pikkuhiljaa aina vaan odottamaan, että mies olisi pois kotoa työjuttujen takia. Meillä oli lasten kanssa paljon mukavampaa silloin ja tunsin oloni paljon paremmaksi.
Kun nuorin lapsi oli parivuotias lähdin tekemään opiskeluita loppuun. Tilanne räjähti silloin käsiin, minun olisi pitänyt hoitaa koti, tehdä kouluhommia ja hoitaa lapset samalla. Vaikka miljoona kertaa pyysin, että voiko illalla laittaa lapset nukkumaan, että saan opiskeltua, niin hän aina vaan makasi sohvalla tekemättä mitään. Kirjotin hänelle kirjeen, jossa kerroin, että en voi jatkaa enää näin ja kyselin, että haluaako hän edes yrittää. Mies ei koskaan vastannut minulle mitään.
Lopulta ero oli ainoa vaihtoehto. Kaikki ihmettelivät, miksi jätin niin hyvän miehen, hän ei juonut, käynyt baareissa eikä ollut väkivaltainen ja vaikutti julkisesti lähes täydelliseltä. Mies ei uskonut minun haluavan erota ja teki sen jälkeen elämästäni todella vaikean pariksi vuodeksi, kosti asioita mm. lapsille ja ei halunnut maksaa elatusmaksuja.
Nyt tilanne alkaa helpottaa, vaikka tiedän hänen haukkuvan minua jokaisessa mahdollisessa tilanteessa. On se ihanaa hakea lasta päiväkodista ja kuulla samalla, että mies on kertonut hoitajille juttuja, että minua kiinnostaa vaan juhliminen ja muut miehet eivätkä lapset ollenkaan.
Taidat tietää itse mitä haluat? En suosittele hukkaamaan omaa elämää ja aikaa suhteeseen, jossa ei ole hyvä olla. Jos toinen ei ole valmis muuttumaan, niin eikö homma ole aika selvä?Mieheni on aikalailla juuri tuollainen kuin sinun ex. Jos lapsia ei olisi, ottaisin eron. Lasten takia olen halunnut vielä yrittää. Eihän voi tietää jos tämä tilanne paranisi? Eikä lasten elämä eron jälkeen tästä paremmaksi muutu. Ap
Lapset aistivat ahdistuksesi. Huonon olosi. Vielä jos sinä olet äitinä enemmän lasten kanssa. Erossa vaikeaa on se käytännön asioiden hoito, mutta kun se toisen ihmisen aiheuttama taakka ja ahdistus lähtee, jaksat paremmin, kun kotona ei ole enää pahan ilman lintua. Tällöin lapsetkin voivat paremmin. Lisäksi isän on tapaamisten aikana pakko ottaa vastuuta lapsista ja rakentaa vuorovaikutusta. Eli kaikkien olo voi parantua. Ydinperhe ei ole mikään autuaaksi tekevä, jos siinä on paha olla. Sinun kannalta ero on helpotus, koska taakkasi vain kevenee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko ajatellut sellaista radikaalia ideaa että puhuisit miehellesi toiveistasi eli ET VALITA vaan kerrot miten haluaisit että asiat menevät ja miltä elämänne näyttää?
Aloita lauseesi esim. "Rakas, olisi ihanaa jos "
Olen minä puhellut hänelle toiveista ihan toive-sanallakin. Mutta ei siitä keskustelua synny, kuten ei mistään aiheesta minkä minä aloitan. En muutenkaan valita juurikaan hänelle mistään. Sanaa rakas en pysty käyttämään, en koe tällä hetkellä rakastavani häntä. Ap
Veikkaisin, että tuo "en koe tällä hetkellä rakastavani häntä" näkyy sanoissasi, teoissasi, äänen painoissasi ja kaikessa viestinnässäsi. Miehesi on varmastikin sen myös huomannut.
Mitä jos nyt keskityt siihen TAVOITETILAAN eli miten asioiden pitäisi olla ja unohdat sen miten asiat ovat nyt. Sitten mietit miten sinne tavoitetilaan pääset. Sinne ei päästä sillä, että käyttäydytte kuten ennenkin.
Varmasti se näkyykin. Mutta miten minä osaisin rakastaa itsekkäästi ja töykeästi käyttäytyvää miestä? Ja jotenkin esitän että rakastan? Kun oikeasti minua koko ajan vain oksettaa. Ap
Jos et halua tehdä mitään asioiden parantamiseksi niin törmäät seuraavassa suhteessasi aivan samoihin ongelmiin.
Minähän olen yrittänyt tehdä. Olen monta kertaa avannut keskustelun siitä miten ME voisimme parantaa meidän avioliittoa (en ole syyttänyt miestä asioista). Olen aina miehen halutessa puhunut hänen asioista esim. hänen kavereista tai työpäivästä. Olen ystävällinen hänelle vaikka minua ahdistaa todella paljon. Mitä muuta voin yrittää? Ap
On tullut jo aika selväksi että mies ei halua ratkaista asioita puhumalla. Joko hän ei enää edes halua ratkaisua tai sitten ei usko puhumiseen asioiden ratkaisijana. Hän ehkä aistii asioita parisuhteessanne enemmän fyysisesti läheisyyden ja kehon kielen kautta.
Jos tuo jälkimmäinen on totta niin olette juuttuneet ikävään kierteeseen. Sinä vaadit (ihan oikeutetusti) puhumista, se ärsyttää miestä ja sitten sinä taas ahdistut miehen käytöksestä. Sinun ahdistuksesi heijastuu sitten kehon kieleesi ja muuhun käytökseen joka taas saa miehen ahdistumaan koska odottaisi sinulta ehkä fyysistä läheisyyttä ja rakkauden osoittamista sitä kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko ajatellut sellaista radikaalia ideaa että puhuisit miehellesi toiveistasi eli ET VALITA vaan kerrot miten haluaisit että asiat menevät ja miltä elämänne näyttää?
Aloita lauseesi esim. "Rakas, olisi ihanaa jos "
Olen minä puhellut hänelle toiveista ihan toive-sanallakin. Mutta ei siitä keskustelua synny, kuten ei mistään aiheesta minkä minä aloitan. En muutenkaan valita juurikaan hänelle mistään. Sanaa rakas en pysty käyttämään, en koe tällä hetkellä rakastavani häntä. Ap
Veikkaisin, että tuo "en koe tällä hetkellä rakastavani häntä" näkyy sanoissasi, teoissasi, äänen painoissasi ja kaikessa viestinnässäsi. Miehesi on varmastikin sen myös huomannut.
Mitä jos nyt keskityt siihen TAVOITETILAAN eli miten asioiden pitäisi olla ja unohdat sen miten asiat ovat nyt. Sitten mietit miten sinne tavoitetilaan pääset. Sinne ei päästä sillä, että käyttäydytte kuten ennenkin.
Varmasti se näkyykin. Mutta miten minä osaisin rakastaa itsekkäästi ja töykeästi käyttäytyvää miestä? Ja jotenkin esitän että rakastan? Kun oikeasti minua koko ajan vain oksettaa. Ap
Jos et halua tehdä mitään asioiden parantamiseksi niin törmäät seuraavassa suhteessasi aivan samoihin ongelmiin.
Minähän olen yrittänyt tehdä. Olen monta kertaa avannut keskustelun siitä miten ME voisimme parantaa meidän avioliittoa (en ole syyttänyt miestä asioista). Olen aina miehen halutessa puhunut hänen asioista esim. hänen kavereista tai työpäivästä. Olen ystävällinen hänelle vaikka minua ahdistaa todella paljon. Mitä muuta voin yrittää? Ap
Sano ääneen mitä haluat.
Älä sano: "Voisimmeko keskustella blää blää blää". Sano: "Minusta olisi kiva, jos olisimme molemmat päivittäin uteliaita kuulemaan toistemme ajatuksia, miten päivä on mennyt jne. Siitä tulisi hyvä olo ja sellainen tunne että toinen välittää ja rakastaa.". Sitten olet hiljaa ja annat toisen kommentoida.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa että mies pitää ap:ta itsestäänselvyytenä. Tai sitten on toinen, ja haluaa että ap hakee eroa.
Tuo on paha kun ei kanna vastuuta lapsista.
Pariterapia olis ainut, mutta kun ei sinne tule...jos ap menis yksinään puhumaan jonkun kans.Ap on jo heilutellut erokorttia, eli mies on nostanut kätensä pystyyn ja odottaa, että Ap hoitaa sen eron.
Mies odottaa sitä päivää, että ap ottaa vastuun sanoistaan. Miksi mies ei sitten eroa itse. No hän ei halua suoda aloittajalle sitä iloa, että tämä hakee sympatiaa tyttökavereilta kuinka paha paha mies silkkaa pahuuttaan otti sen eron.
Ap, nyt on todellisen vastuunottamisen aika ja sitä ei kukaan tee sinun puolesta. Puheet on puhuttu, joten on tekojen aika.
Minusta on reilua kertoa, että tilanne menee eroon mikäli asia a ei korjata. Ei se ole uhkailua vaan mahdollisuuden antaminen. Minut jätettiin varoituksetta, paljon epäreilumpaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näitä juttuja kun lukee niin pitää ihmetellä kyllä naisten loputtomia vaatimuksia. Miehen pitää olla 110 % täydellinen tai muuten otetaan heti ero. Omalla toiminnalla ei tietenkään voi olla mitään vaikutusta asioihin. No ottakaa se ero ja itkekää sitten yksinhuoltajana jossain Jakomäen yksiössä.
Kuvailisitko sitä "omaa toimintaa", mihin tuossa viittaat?
Vierailija kirjoitti:
Näitä juttuja kun lukee niin pitää ihmetellä kyllä naisten loputtomia vaatimuksia. Miehen pitää olla 110 % täydellinen tai muuten otetaan heti ero. Omalla toiminnalla ei tietenkään voi olla mitään vaikutusta asioihin. No ottakaa se ero ja itkekää sitten yksinhuoltajana jossain Jakomäen yksiössä.
Ei tartte olla 110, mut jos ei voi puolisolle edes sanoa, mikä mättää ja mikä siihen auttaa, niin hitto vie, mistä se toinen voi ajatuksia lukea?
Onko sun mielestä todellakin liikaa vaadittu, että haluaa toisen muuttavan käytöstä, joka satuttaa itseä?
Mitä kaikkea pitää ehjän perheen nimissä sietää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa ne miehen kokemat ikävät asiat. Onko surua, traumaa, epäonnistumista, kroonistunutta masennusta (lievempi kuin tavallinen masennus)? Se selittäisi itsekkäältä vaikuttavaa käytöstä. Toki silloinkin mies pitäisi saada ottamaan vastuuta tilanteesta.
Kuka on kodinrikkoja, jos toinen lakkaa panostamasta parisuhteeseen ja toinen ottaa eron?
Lasten silmissä minä. En aio lapsille haukkua miestä. Ap
Olen aika varma siitä että miehesi on ihastunut toiseen naiseen tai pettää sinua. Silloin moni muuttuu kusipääksi toista kohtaan. Kuinka usein miehesi käy työmatkoilla? Itse nyhtäisin ukosta ulos mikä vaivaa ja jos ei ala vastauksia tulemaan ja käytös muuttumaan niin kenkää vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa että mies pitää ap:ta itsestäänselvyytenä. Tai sitten on toinen, ja haluaa että ap hakee eroa.
Tuo on paha kun ei kanna vastuuta lapsista.
Pariterapia olis ainut, mutta kun ei sinne tule...jos ap menis yksinään puhumaan jonkun kans.Ap on jo heilutellut erokorttia, eli mies on nostanut kätensä pystyyn ja odottaa, että Ap hoitaa sen eron.
Mies odottaa sitä päivää, että ap ottaa vastuun sanoistaan. Miksi mies ei sitten eroa itse. No hän ei halua suoda aloittajalle sitä iloa, että tämä hakee sympatiaa tyttökavereilta kuinka paha paha mies silkkaa pahuuttaan otti sen eron.
Ap, nyt on todellisen vastuunottamisen aika ja sitä ei kukaan tee sinun puolesta. Puheet on puhuttu, joten on tekojen aika.
Olen aikuinen ihminen enkä mikään teini, joka hakee sympatiaa tyttökavereilta. En puhu ystävilleni nykyisen avioliiton ongelmista enkä myöskään entisistä parisuhdejutuistani. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko ajatellut sellaista radikaalia ideaa että puhuisit miehellesi toiveistasi eli ET VALITA vaan kerrot miten haluaisit että asiat menevät ja miltä elämänne näyttää?
Aloita lauseesi esim. "Rakas, olisi ihanaa jos "
Olen minä puhellut hänelle toiveista ihan toive-sanallakin. Mutta ei siitä keskustelua synny, kuten ei mistään aiheesta minkä minä aloitan. En muutenkaan valita juurikaan hänelle mistään. Sanaa rakas en pysty käyttämään, en koe tällä hetkellä rakastavani häntä. Ap
Veikkaisin, että tuo "en koe tällä hetkellä rakastavani häntä" näkyy sanoissasi, teoissasi, äänen painoissasi ja kaikessa viestinnässäsi. Miehesi on varmastikin sen myös huomannut.
Mitä jos nyt keskityt siihen TAVOITETILAAN eli miten asioiden pitäisi olla ja unohdat sen miten asiat ovat nyt. Sitten mietit miten sinne tavoitetilaan pääset. Sinne ei päästä sillä, että käyttäydytte kuten ennenkin.
Varmasti se näkyykin. Mutta miten minä osaisin rakastaa itsekkäästi ja töykeästi käyttäytyvää miestä? Ja jotenkin esitän että rakastan? Kun oikeasti minua koko ajan vain oksettaa. Ap
Jos et halua tehdä mitään asioiden parantamiseksi niin törmäät seuraavassa suhteessasi aivan samoihin ongelmiin.
Minähän olen yrittänyt tehdä. Olen monta kertaa avannut keskustelun siitä miten ME voisimme parantaa meidän avioliittoa (en ole syyttänyt miestä asioista). Olen aina miehen halutessa puhunut hänen asioista esim. hänen kavereista tai työpäivästä. Olen ystävällinen hänelle vaikka minua ahdistaa todella paljon. Mitä muuta voin yrittää? Ap
Jos se mies on ihan tyytyväinen teidän liittoon?
Voi olla. Ehkä mieheni ei halua avioliitolta mitään muuta kuin yhteiset lapset ja sen, että molemmat tekee kotitöitä eli ns. kulissi kunnossa? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko ajatellut sellaista radikaalia ideaa että puhuisit miehellesi toiveistasi eli ET VALITA vaan kerrot miten haluaisit että asiat menevät ja miltä elämänne näyttää?
Aloita lauseesi esim. "Rakas, olisi ihanaa jos "
Olen minä puhellut hänelle toiveista ihan toive-sanallakin. Mutta ei siitä keskustelua synny, kuten ei mistään aiheesta minkä minä aloitan. En muutenkaan valita juurikaan hänelle mistään. Sanaa rakas en pysty käyttämään, en koe tällä hetkellä rakastavani häntä. Ap
Veikkaisin, että tuo "en koe tällä hetkellä rakastavani häntä" näkyy sanoissasi, teoissasi, äänen painoissasi ja kaikessa viestinnässäsi. Miehesi on varmastikin sen myös huomannut.
Mitä jos nyt keskityt siihen TAVOITETILAAN eli miten asioiden pitäisi olla ja unohdat sen miten asiat ovat nyt. Sitten mietit miten sinne tavoitetilaan pääset. Sinne ei päästä sillä, että käyttäydytte kuten ennenkin.
Varmasti se näkyykin. Mutta miten minä osaisin rakastaa itsekkäästi ja töykeästi käyttäytyvää miestä? Ja jotenkin esitän että rakastan? Kun oikeasti minua koko ajan vain oksettaa. Ap
Jos et halua tehdä mitään asioiden parantamiseksi niin törmäät seuraavassa suhteessasi aivan samoihin ongelmiin.
Minähän olen yrittänyt tehdä. Olen monta kertaa avannut keskustelun siitä miten ME voisimme parantaa meidän avioliittoa (en ole syyttänyt miestä asioista). Olen aina miehen halutessa puhunut hänen asioista esim. hänen kavereista tai työpäivästä. Olen ystävällinen hänelle vaikka minua ahdistaa todella paljon. Mitä muuta voin yrittää? Ap
On tullut jo aika selväksi että mies ei halua ratkaista asioita puhumalla. Joko hän ei enää edes halua ratkaisua tai sitten ei usko puhumiseen asioiden ratkaisijana. Hän ehkä aistii asioita parisuhteessanne enemmän fyysisesti läheisyyden ja kehon kielen kautta.
Jos tuo jälkimmäinen on totta niin olette juuttuneet ikävään kierteeseen. Sinä vaadit (ihan oikeutetusti) puhumista, se ärsyttää miestä ja sitten sinä taas ahdistut miehen käytöksestä. Sinun ahdistuksesi heijastuu sitten kehon kieleesi ja muuhun käytökseen joka taas saa miehen ahdistumaan koska odottaisi sinulta ehkä fyysistä läheisyyttä ja rakkauden osoittamista sitä kautta.
Voi olla näin. En vain pysty mihinkään fyysiseen, koska ahdistaa kaikki ajatuskin fyysisestä niin paljon että oksettaa. Ahdistaa siksi, että mies on niin töykeä ja itsekäs. Ja siksi, että hän ei suostu puhumaan koskaan mistään minulle tärkeästä.
Olen hänelle kuin joku huonekalu, joka täytyy elämässä ehdottomasti olla, mutta johon ei tarvi panostaa yhtään sen jälkeen kun sen osti. Ja joka ei saisi odottaa mitään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko ajatellut sellaista radikaalia ideaa että puhuisit miehellesi toiveistasi eli ET VALITA vaan kerrot miten haluaisit että asiat menevät ja miltä elämänne näyttää?
Aloita lauseesi esim. "Rakas, olisi ihanaa jos "
Olen minä puhellut hänelle toiveista ihan toive-sanallakin. Mutta ei siitä keskustelua synny, kuten ei mistään aiheesta minkä minä aloitan. En muutenkaan valita juurikaan hänelle mistään. Sanaa rakas en pysty käyttämään, en koe tällä hetkellä rakastavani häntä. Ap
Veikkaisin, että tuo "en koe tällä hetkellä rakastavani häntä" näkyy sanoissasi, teoissasi, äänen painoissasi ja kaikessa viestinnässäsi. Miehesi on varmastikin sen myös huomannut.
Mitä jos nyt keskityt siihen TAVOITETILAAN eli miten asioiden pitäisi olla ja unohdat sen miten asiat ovat nyt. Sitten mietit miten sinne tavoitetilaan pääset. Sinne ei päästä sillä, että käyttäydytte kuten ennenkin.
Varmasti se näkyykin. Mutta miten minä osaisin rakastaa itsekkäästi ja töykeästi käyttäytyvää miestä? Ja jotenkin esitän että rakastan? Kun oikeasti minua koko ajan vain oksettaa. Ap
Jos et halua tehdä mitään asioiden parantamiseksi niin törmäät seuraavassa suhteessasi aivan samoihin ongelmiin.
Minähän olen yrittänyt tehdä. Olen monta kertaa avannut keskustelun siitä miten ME voisimme parantaa meidän avioliittoa (en ole syyttänyt miestä asioista). Olen aina miehen halutessa puhunut hänen asioista esim. hänen kavereista tai työpäivästä. Olen ystävällinen hänelle vaikka minua ahdistaa todella paljon. Mitä muuta voin yrittää? Ap
Sano ääneen mitä haluat.
Älä sano: "Voisimmeko keskustella blää blää blää". Sano: "Minusta olisi kiva, jos olisimme molemmat päivittäin uteliaita kuulemaan toistemme ajatuksia, miten päivä on mennyt jne. Siitä tulisi hyvä olo ja sellainen tunne että toinen välittää ja rakastaa.". Sitten olet hiljaa ja annat toisen kommentoida.
Kun ei se kommentoi. Se esim. poistuu huoneesta sanomatta sanaakaan tai alkaa puhua omasta työpäivästään. Ap
Mies on vain kyllästynyt sinuun. Erota hän ei halua, koska se olisi hirveän vaivalloista. Sinun kanssasi puhuminenkin on liian vaivalloista. Tuollaisessa tilanteessa ei mikään ulkopuolinenkaan apu eli terapia auta, koska toista osapuolta nyt ei vain kiinnosta.
Yleisesti ottaen mies panee avioeron vireille silloin, kun hän on saanut kiikariinsa uuden naisen ja uusi elämä alkaa tuntua kaiken riitelyn, järjestelyn ja byrokratian arvoiselta.
Sinä olet nyt siinä tilanteessa, jossa joudut harkitsemaan, onko parempi olla huonossa suhteessa kuin kokonaan ilman suhdetta. Miehesi mielestä huonokin suhde menettelee, toistaiseksi. Pallo taitaa olla sinulla, joten istuta mies pöydän ääreen ja aloita keskustelu, älä aloita sanomalla "voi rakas, miten voisin" vaan "nyt puhutaan siitä, erotaanko vai jatketaanko".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuppis kirjoitti:
Itselläni oli aika sama tilanne. Mies oli mitä ihanin ja loistava isä kahdelle ensimmäiselle lapsellemme. Kun kolmas syntyi viisi vuotta sitten kaikki muuttui.
Olin lasten kanssa kotona, koska kaikki olivat vielä alle kouluikäisiä. Hän ei koskaan kysynyt miten päivä meni, ei kysynyt mitä neuvolassa oli sanottu, ei ollut kiinnostunut miksi itkin tai muutenkaan huomioinut minua enää ollenkaan. Samalla jätti myös lasten kanssa touhuilun, ennen hän vei lapsia uimaan, leikkipuistoon tai minne vaan. Puhui lähinnä omista työjutuistaan, jotka eivät minua niin kiinnostaneet, koska en tiennyt alasta mitään. Jos pyysin häntä tekemään jotain, vaikka auttamaan huonekalujen kasaamisessa, jonkin korjaamisessa tai muussa, ei hän välttämättä tullut avuksi tai jos tuli, siitä tuli heti tappelu. Jos hänellä oli joku avuntarve, niin minun olisi pitänyt olla heti paikalla, jos en ollut, niin siitä tuli kamala huuto.
Aloin pikkuhiljaa aina vaan odottamaan, että mies olisi pois kotoa työjuttujen takia. Meillä oli lasten kanssa paljon mukavampaa silloin ja tunsin oloni paljon paremmaksi.
Kun nuorin lapsi oli parivuotias lähdin tekemään opiskeluita loppuun. Tilanne räjähti silloin käsiin, minun olisi pitänyt hoitaa koti, tehdä kouluhommia ja hoitaa lapset samalla. Vaikka miljoona kertaa pyysin, että voiko illalla laittaa lapset nukkumaan, että saan opiskeltua, niin hän aina vaan makasi sohvalla tekemättä mitään. Kirjotin hänelle kirjeen, jossa kerroin, että en voi jatkaa enää näin ja kyselin, että haluaako hän edes yrittää. Mies ei koskaan vastannut minulle mitään.
Lopulta ero oli ainoa vaihtoehto. Kaikki ihmettelivät, miksi jätin niin hyvän miehen, hän ei juonut, käynyt baareissa eikä ollut väkivaltainen ja vaikutti julkisesti lähes täydelliseltä. Mies ei uskonut minun haluavan erota ja teki sen jälkeen elämästäni todella vaikean pariksi vuodeksi, kosti asioita mm. lapsille ja ei halunnut maksaa elatusmaksuja.
Nyt tilanne alkaa helpottaa, vaikka tiedän hänen haukkuvan minua jokaisessa mahdollisessa tilanteessa. On se ihanaa hakea lasta päiväkodista ja kuulla samalla, että mies on kertonut hoitajille juttuja, että minua kiinnostaa vaan juhliminen ja muut miehet eivätkä lapset ollenkaan.
Taidat tietää itse mitä haluat? En suosittele hukkaamaan omaa elämää ja aikaa suhteeseen, jossa ei ole hyvä olla. Jos toinen ei ole valmis muuttumaan, niin eikö homma ole aika selvä?Mieheni on aikalailla juuri tuollainen kuin sinun ex. Jos lapsia ei olisi, ottaisin eron. Lasten takia olen halunnut vielä yrittää. Eihän voi tietää jos tämä tilanne paranisi? Eikä lasten elämä eron jälkeen tästä paremmaksi muutu. Ap
Sanoit itse, että olet onnellisempi silloin, kun mies on reissussa. Lapset vaistoaa tämän. Erosurun jälkeen olet luultavasti rennompi ja mukavampi äiti. Jossitella voi ikuisuuksiin. Oletko valmis myös siihen, että olette kymmenen vuoden päästä tasan samassa jamassa, sinä katkera ja kiukkuisempi?
Kun mies on työmatkalla (joita siis on pari päivää parin viikon välein) olen iloinen, hauska, rento, välitön ja hyvinvoiva. Kun mies ei ole työmatkalla olen sellainen neutraali mutta mielessäni ahdistunut, uupunut ja minulla on niskakin kipeä koska jännitän lihaksia ahdistuksen vuoksi koko ajan. Ap
Ei minunkaan äitini ole koskaan puhunut isästä pahaa tai ongelmista, mutta tajuaahan sen, että mistä tai pikemmin kenestä ero alunperin johtui.
Vierailija kirjoitti:
Ei minunkaan äitini ole koskaan puhunut isästä pahaa tai ongelmista, mutta tajuaahan sen, että mistä tai pikemmin kenestä ero alunperin johtui.
Mitä hän sitten sanoi teille lapsille eron syyksi? Ap
Minua kiinnostaa ne miehen kokemat ikävät asiat. Onko surua, traumaa, epäonnistumista, kroonistunutta masennusta (lievempi kuin tavallinen masennus)? Se selittäisi itsekkäältä vaikuttavaa käytöstä. Toki silloinkin mies pitäisi saada ottamaan vastuuta tilanteesta.
Kuka on kodinrikkoja, jos toinen lakkaa panostamasta parisuhteeseen ja toinen ottaa eron?