Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa mua selkiyttään ajatuksia mun avioliitosta. Ahdistaa tämä liitto
24.09.2019 |
Pakko saada purkaa jonnekin ajatuksia. Jos joku osaisi auttaa mua selkiyttämään niitä niin olisin todella kiitollinen. Ongelmani on että avioliittoni ahdistaa liikaa enkä tiedä mitä tehdä. Yritän kuvata asian pääpiirteissään tähän:
-Olemme olleet yhdessä seitsemän vuotta, ollaan yli kolmekymppisiä ja meillä on kaksi pientä lasta.
-Ensimmäiset vuodet mies oli todella ihana ja olin todella rakastunut. Mies teki paljon asioita ihan minua varten ja oli huomaavainen ja tukena monessa vaikeassa asiassa. Hän on monella tavalla hyvä mies, ei ole päihdeongelmia, tekee kotitöitä, ei valehtele, ei petä, ei juokse baareissa jne eli täyttää ne kriteerit joita suurin osa naisista miehelle asettaa ns. paperilla.
-Kuitenkin nyt viimeisen parin vuoden aikana mies on muuttunut itsekkääksi oman navan tuijottajaksi ja töykeäksi. Hän ei enää keskustele kanssani mistään minua kiinnostavasta tai minun kuulumisista tai minun elämän asioista tai ihmisistä. Kun aloitan tuollaisesta kertomisen (esim. mitä kivaa näin tänään), niin mies vaihtaa heti puheenaiheen itseensä tai poistuu vain huoneesta sanomatta mitään. Enää en edes jaksa kertoa hänelle mitään elämästäni, en ole kuukausiin jaksanut, koska hän ei niistä keskustelu yhtään, eikä kysy minulta mitään. Puhuu muutenkin minulle töykeästi, ei ystävällisesti kuin ennen. Haluaa puhua vain omista asioistaan ja haluaa että kuuntelen niitä koska vain. Ei lähde mihinkään mihin minä haluaisin tai ehdotan, suostuu lähtemään yhdessä vain paikkoihin joita hän itse haluaa ja jotka häntä kiinnostaa (kiinnosti ne minua tai ei, sitä ei edes kysy). Hermostuu jos asiat ei mene kuin hän haluaa (eikä ne tietystikään aina mene). Lasten kanssa touhuaa silloin kun häntä itseään se sattuu kiinnostamaan (eli jos hänellä itsellään ei ole juuri silloin mitään omaa asiaa mitä haluaa tehdä). Röyhtäilee ja piereskelee ihan avoimesti vaikka kesken päivällisen ja se ällöttää minua.
-Minua ahdistaa tämä avioliitto nykyään todella paljon. Välillä niin paljon että oksettaa ja kurkkua kuristaa. Olen onnellisimmillani kun hän on työmatkalla pois kotoa, silloin minua ei ahdista mikään vaikka olen yksin siinä lasten kanssa vastuussa siis yksin kaikesta. Olen alkanut uupumaan ja masentumaan, kun ilo on kadonnut minusta ja mielestäni se johtuu ihan siitä millaiseksi tämä avioliitto on muuttunut. Yritän sietää miestä, välillä oksettaa mennä nukkumaan samaan sänkyyn. Aamulla kun herään on ensimmäisenä mielessä vastenmielinen olo tästä avioliitosta. Tämä kaikki kuluttaa minua paljon.
-Olen miehelle puhunut siitä että meillä ei minun mielestä mene hyvin ja pitäisi yhdessä yrittää parantaa asioita (sitä hän ei tiedä että minua oksettaa). Olen puhunut myös siitä että ajattelen jopa eroa välillä. Mitään keskustelua ei tästäkään synny, kuten ei mistään minulle tärkeästä asiasta. Mies ei sano mitään enkä minä toisaalta paria lausetta pidempään viitsi mitään monologia pitää. Pariterapiaan häntä pyysin, mutta hän ei suostu.
Kommentoikaa tähän jotain joka auttaisi minua selkeyttämään minun ajatuksia. Kohta tämä ahdistus valtaa minut ihan liikaa. En tiedä mitä tehdä. Jos olisi jotain päihdeongelmaa tms niin ero olisi selvä, mutta kun mitään sellaista "oikeaa" ongelmaa ei ole. Jos rikon tämän perheen oman ahdistukseni takia niin syyttääkö lapset minua koko elämänsä siitä, että rikoin heiltä perheen ihan tyhjän takia. Osaisiko joku sanoa tähän jotain?
Kommentit (241)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa ne miehen kokemat ikävät asiat. Onko surua, traumaa, epäonnistumista, kroonistunutta masennusta (lievempi kuin tavallinen masennus)? Se selittäisi itsekkäältä vaikuttavaa käytöstä. Toki silloinkin mies pitäisi saada ottamaan vastuuta tilanteesta.
Kuka on kodinrikkoja, jos toinen lakkaa panostamasta parisuhteeseen ja toinen ottaa eron?
Minulla on traumaa, masennusta jne. enkä ikinä käyttäytyisi niin kuin tämä mies. Selittäisi jos on ärtynyt, vetäytyvä tms. mutta ei itsekkyyttä. Ehkä on pohjimmiltaan narsisti ja nyt vasta tulee esiin, alkuhuumassa yritti miellyttää ja oli mukavampi.
Minulla on traumaa ja surua enkä käyttäydy törkeästi, mutta silti olen saanut kommenttia siitä, että olen nykyään itsekäs. Siitä syystä, että ajatukset ovat monesti selviytymistilassa ja luonnollisesti katse silloin on kääntyneenä omaan itseen. Minä toivoin saavani tukea, että olisin jaksanut tsempata takaisin normaalielämään. Hän kyllästyi "itsekkyyteeni".
Lapsiperheessä ei voi vain keskittyä itseen ja kääntyä sisäänpäin. Ap
Lapsiperheessä ei voi katkaista jalkaa tai sairastua syöpään? Kyllä vaan voi, mutta siitä pitää kantaa vastuu - paremmin kuin oma isäni kantoi tai paremmin kuin lastesi isä kantaa, mikäli kyse olisi hänen omasta jaksamis/mielenterveysongelmastaan.
Stressiä ja syöpää ei ehkä voi verrata.
Kumpaan sairastumisen voi itse valita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ero on lapsille lähes aina se huonompi ratkaisu. Vanhemmat vain väittävät itselleen eron muka olevan lepsille parempi. Ei se ole.
Kohta astuu kuvioon uudet puolisot ja niiden lapset ja ehkä yhteisiäkin syntyy vielä. Lasten kannalta erittäin kurjaa.
Vain fyysinen satuttaminen tai jatkuva pettäminen voisi olla kelpo syy. Että siis lastenkin kannalta olisi järkevää erota. Muuten ei.
Mulla on sellainen radikaali ehdotus, että mitä jos vaan antaisit asian olla ja keskittyisit johonkin kivaan tekemiseen. Elämässä ja kaikissa pitkissä suhteissa tulee huonoja kausia ja hyviä kausia. Nyt on huono kausi. Se menee joskus ohi. Joskus parasta on vaan antaa asioiden olla ja korjaantua itsekseen ja keskittyä sillä välin johonkin kivempaan.
En lähtisi eroamaan. Rikkinäistä perhettä ei saa enää koskaan ehjäksi. Uusien ihmisten kanssa tulee myös ongelmia - ennemmin tai myöhemmin. Erosta tulee paljon pahaa mieltä kaikille. Mutta ajattelepa, että teillä voi olla vaikka miten hieno suhde sitten joskus muutaman vuoden päästä, kun tämä huono vaihe on mennyt ohi.
Minkä ikäisiä lapset (valvottavatko esim. ruuhkavuosissa)? Onko lapset hoidossa koskaan missään että teillä olisi yhteistä kahdenkeskistä aikaa?
Kuulostaa paljolti suhteeltani, minua vastaava ei ällötä. Parempi vaan ettei ilmoja pidättele. Mieheni puhuu paljon omista jutuista ja teen niihin jatkokysymyksiä osoittaakseni kiinnostuksen jolloin hän myös kiinnostuneempi kuuntelemaan naisten juttuja. Ei mieheni myöskään samoista kulttuurimwnoista kiinnostu kuin missä itse käyn mutta parempi että kummallakin myös omia intressejä. Ja siitä älypuhelimesta irtautukaa niin keskusteluyhteys paranee. Epäsuorat rakkaudenosoitukset kuten halit kesken ruoanlaiton myös lähentää välejä
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sellainen radikaali ehdotus, että mitä jos vaan antaisit asian olla ja keskittyisit johonkin kivaan tekemiseen. Elämässä ja kaikissa pitkissä suhteissa tulee huonoja kausia ja hyviä kausia. Nyt on huono kausi. Se menee joskus ohi. Joskus parasta on vaan antaa asioiden olla ja korjaantua itsekseen ja keskittyä sillä välin johonkin kivempaan.
En lähtisi eroamaan. Rikkinäistä perhettä ei saa enää koskaan ehjäksi. Uusien ihmisten kanssa tulee myös ongelmia - ennemmin tai myöhemmin. Erosta tulee paljon pahaa mieltä kaikille. Mutta ajattelepa, että teillä voi olla vaikka miten hieno suhde sitten joskus muutaman vuoden päästä, kun tämä huono vaihe on mennyt ohi.
Jos teen noin niin miten poistan tämän kamalan ahdistuksen, oksetuksen ja uupumuksen? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sellainen radikaali ehdotus, että mitä jos vaan antaisit asian olla ja keskittyisit johonkin kivaan tekemiseen. Elämässä ja kaikissa pitkissä suhteissa tulee huonoja kausia ja hyviä kausia. Nyt on huono kausi. Se menee joskus ohi. Joskus parasta on vaan antaa asioiden olla ja korjaantua itsekseen ja keskittyä sillä välin johonkin kivempaan.
En lähtisi eroamaan. Rikkinäistä perhettä ei saa enää koskaan ehjäksi. Uusien ihmisten kanssa tulee myös ongelmia - ennemmin tai myöhemmin. Erosta tulee paljon pahaa mieltä kaikille. Mutta ajattelepa, että teillä voi olla vaikka miten hieno suhde sitten joskus muutaman vuoden päästä, kun tämä huono vaihe on mennyt ohi.
Jos teen noin niin miten poistan tämän kamalan ahdistuksen, oksetuksen ja uupumuksen? Ap
Ehkä joku yö vaan t-apat miehen tai hyppäät parvekkeelta.
Suosittelen kuitenkin eroamaan. Äitini ei eronnut vaan jatkettiin asumista samassa asunnossa. Ei ollut paras mahdollinen ponnahduslauta elämälle. En aikuisenakaan ymmärrä, miksei hän toiminut toisin.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä lapset (valvottavatko esim. ruuhkavuosissa)? Onko lapset hoidossa koskaan missään että teillä olisi yhteistä kahdenkeskistä aikaa?
Kuulostaa paljolti suhteeltani, minua vastaava ei ällötä. Parempi vaan ettei ilmoja pidättele. Mieheni puhuu paljon omista jutuista ja teen niihin jatkokysymyksiä osoittaakseni kiinnostuksen jolloin hän myös kiinnostuneempi kuuntelemaan naisten juttuja. Ei mieheni myöskään samoista kulttuurimwnoista kiinnostu kuin missä itse käyn mutta parempi että kummallakin myös omia intressejä. Ja siitä älypuhelimesta irtautukaa niin keskusteluyhteys paranee. Epäsuorat rakkaudenosoitukset kuten halit kesken ruoanlaiton myös lähentää välejä
Eikös hali ole suora rakkaudenosoitus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikeasti ymmärrä näitä "hei meidänkin suhde on aika huono, mutta jaksan silti, kantsii sunkin jatkaa"-juttuja. Ei kannata. Yksikään lapsi, joka aikuistuessaan tajuaa (ja se alkaa tapahtua jo joskus 12 v jälkeen viimeistään) olevansa perheensä kannattatteleva voima, yhdessä roikuttaja, ei voi hyvin.
Se on toinen juttu, jos muksusi kasvavat yhtä huolettomiksi kuin isänsä koskien toisten tunteita, välinpitämättömiksi ja röyhkeiksi törkeilijöiksi. Sitten eivät tietysti kärsi, mutta tokkapa sentään tätäkään lopputulosta toivot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko ajatellut sellaista radikaalia ideaa että puhuisit miehellesi toiveistasi eli ET VALITA vaan kerrot miten haluaisit että asiat menevät ja miltä elämänne näyttää?
Aloita lauseesi esim. "Rakas, olisi ihanaa jos "
Olen minä puhellut hänelle toiveista ihan toive-sanallakin. Mutta ei siitä keskustelua synny, kuten ei mistään aiheesta minkä minä aloitan. En muutenkaan valita juurikaan hänelle mistään. Sanaa rakas en pysty käyttämään, en koe tällä hetkellä rakastavani häntä. Ap
Veikkaisin, että tuo "en koe tällä hetkellä rakastavani häntä" näkyy sanoissasi, teoissasi, äänen painoissasi ja kaikessa viestinnässäsi. Miehesi on varmastikin sen myös huomannut.
Mitä jos nyt keskityt siihen TAVOITETILAAN eli miten asioiden pitäisi olla ja unohdat sen miten asiat ovat nyt. Sitten mietit miten sinne tavoitetilaan pääset. Sinne ei päästä sillä, että käyttäydytte kuten ennenkin.
Varmasti se näkyykin. Mutta miten minä osaisin rakastaa itsekkäästi ja töykeästi käyttäytyvää miestä? Ja jotenkin esitän että rakastan? Kun oikeasti minua koko ajan vain oksettaa. Ap
Jos et halua tehdä mitään asioiden parantamiseksi niin törmäät seuraavassa suhteessasi aivan samoihin ongelmiin.
Minähän olen yrittänyt tehdä. Olen monta kertaa avannut keskustelun siitä miten ME voisimme parantaa meidän avioliittoa (en ole syyttänyt miestä asioista). Olen aina miehen halutessa puhunut hänen asioista esim. hänen kavereista tai työpäivästä. Olen ystävällinen hänelle vaikka minua ahdistaa todella paljon. Mitä muuta voin yrittää? Ap
On tullut jo aika selväksi että mies ei halua ratkaista asioita puhumalla. Joko hän ei enää edes halua ratkaisua tai sitten ei usko puhumiseen asioiden ratkaisijana. Hän ehkä aistii asioita parisuhteessanne enemmän fyysisesti läheisyyden ja kehon kielen kautta.
Jos tuo jälkimmäinen on totta niin olette juuttuneet ikävään kierteeseen. Sinä vaadit (ihan oikeutetusti) puhumista, se ärsyttää miestä ja sitten sinä taas ahdistut miehen käytöksestä. Sinun ahdistuksesi heijastuu sitten kehon kieleesi ja muuhun käytökseen joka taas saa miehen ahdistumaan koska odottaisi sinulta ehkä fyysistä läheisyyttä ja rakkauden osoittamista sitä kautta.
Voi olla näin. En vain pysty mihinkään fyysiseen, koska ahdistaa kaikki ajatuskin fyysisestä niin paljon että oksettaa. Ahdistaa siksi, että mies on niin töykeä ja itsekäs. Ja siksi, että hän ei suostu puhumaan koskaan mistään minulle tärkeästä.
Olen hänelle kuin joku huonekalu, joka täytyy elämässä ehdottomasti olla, mutta johon ei tarvi panostaa yhtään sen jälkeen kun sen osti. Ja joka ei saisi odottaa mitään.
Ap
Tajuat kai itsekin että jos sinä koet miehen fyysisesti jo ihan luotaantyöntävältä niin kyllä jo tyhmempikin mies tuon aistii vaikka et sitä suoraan sanoisikaan?
Kyllä tuossa on jo aika lailla vaikea kierre jota on vaikea katkaista. Sinä odotat että mies tulee vastaan puhumisessa ennen kuin sinä kykenet fyysiseen läheisyyteen ja mies taas näkee fyysisen torjuntasi merkkinä että sinä et halua häntä ja kieltäytyy puhumasta.
Kuulostat niiltä, jotka lähtee suhteesta heti kun seksi ei toimi. Sinulle asioista puhuminen ei ole tärkeää, vain seksi.
Ap on käsittääkseni alkanut tuntea inhoa miestään kohtaan, koska mies oli ensin töykeä eikä halunnut puhua asioista. Ei päin vastoin. Mies on itse käytöksellään aiheuttanut ap:n torjunnan. Onko hän se, jota tässä ensin pitää lepytellä, vaikka on itse aloittanut negatiivisuuden kierteen?
Onko se töykeys alkanut sen jälkeen, kun suhteen fyysinen puoli on loppunut? Tämä on oikeasti tärkeä kysymys ja kyllä, seksi on TÄRKEÄ asia miehelle parisuhteessa! Tiedän, että tästä kommentista saa hirttotuomion tällä palstalla, mutta haluan häneltä tähän kommentin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko ajatellut sellaista radikaalia ideaa että puhuisit miehellesi toiveistasi eli ET VALITA vaan kerrot miten haluaisit että asiat menevät ja miltä elämänne näyttää?
Aloita lauseesi esim. "Rakas, olisi ihanaa jos "
Olen minä puhellut hänelle toiveista ihan toive-sanallakin. Mutta ei siitä keskustelua synny, kuten ei mistään aiheesta minkä minä aloitan. En muutenkaan valita juurikaan hänelle mistään. Sanaa rakas en pysty käyttämään, en koe tällä hetkellä rakastavani häntä. Ap
Veikkaisin, että tuo "en koe tällä hetkellä rakastavani häntä" näkyy sanoissasi, teoissasi, äänen painoissasi ja kaikessa viestinnässäsi. Miehesi on varmastikin sen myös huomannut.
Mitä jos nyt keskityt siihen TAVOITETILAAN eli miten asioiden pitäisi olla ja unohdat sen miten asiat ovat nyt. Sitten mietit miten sinne tavoitetilaan pääset. Sinne ei päästä sillä, että käyttäydytte kuten ennenkin.
Varmasti se näkyykin. Mutta miten minä osaisin rakastaa itsekkäästi ja töykeästi käyttäytyvää miestä? Ja jotenkin esitän että rakastan? Kun oikeasti minua koko ajan vain oksettaa. Ap
Jos et halua tehdä mitään asioiden parantamiseksi niin törmäät seuraavassa suhteessasi aivan samoihin ongelmiin.
Minähän olen yrittänyt tehdä. Olen monta kertaa avannut keskustelun siitä miten ME voisimme parantaa meidän avioliittoa (en ole syyttänyt miestä asioista). Olen aina miehen halutessa puhunut hänen asioista esim. hänen kavereista tai työpäivästä. Olen ystävällinen hänelle vaikka minua ahdistaa todella paljon. Mitä muuta voin yrittää? Ap
On tullut jo aika selväksi että mies ei halua ratkaista asioita puhumalla. Joko hän ei enää edes halua ratkaisua tai sitten ei usko puhumiseen asioiden ratkaisijana. Hän ehkä aistii asioita parisuhteessanne enemmän fyysisesti läheisyyden ja kehon kielen kautta.
Jos tuo jälkimmäinen on totta niin olette juuttuneet ikävään kierteeseen. Sinä vaadit (ihan oikeutetusti) puhumista, se ärsyttää miestä ja sitten sinä taas ahdistut miehen käytöksestä. Sinun ahdistuksesi heijastuu sitten kehon kieleesi ja muuhun käytökseen joka taas saa miehen ahdistumaan koska odottaisi sinulta ehkä fyysistä läheisyyttä ja rakkauden osoittamista sitä kautta.
Voi olla näin. En vain pysty mihinkään fyysiseen, koska ahdistaa kaikki ajatuskin fyysisestä niin paljon että oksettaa. Ahdistaa siksi, että mies on niin töykeä ja itsekäs. Ja siksi, että hän ei suostu puhumaan koskaan mistään minulle tärkeästä.
Olen hänelle kuin joku huonekalu, joka täytyy elämässä ehdottomasti olla, mutta johon ei tarvi panostaa yhtään sen jälkeen kun sen osti. Ja joka ei saisi odottaa mitään.
Ap
Tajuat kai itsekin että jos sinä koet miehen fyysisesti jo ihan luotaantyöntävältä niin kyllä jo tyhmempikin mies tuon aistii vaikka et sitä suoraan sanoisikaan?
Kyllä tuossa on jo aika lailla vaikea kierre jota on vaikea katkaista. Sinä odotat että mies tulee vastaan puhumisessa ennen kuin sinä kykenet fyysiseen läheisyyteen ja mies taas näkee fyysisen torjuntasi merkkinä että sinä et halua häntä ja kieltäytyy puhumasta.
Kuulostat niiltä, jotka lähtee suhteesta heti kun seksi ei toimi. Sinulle asioista puhuminen ei ole tärkeää, vain seksi.
Ap on käsittääkseni alkanut tuntea inhoa miestään kohtaan, koska mies oli ensin töykeä eikä halunnut puhua asioista. Ei päin vastoin. Mies on itse käytöksellään aiheuttanut ap:n torjunnan. Onko hän se, jota tässä ensin pitää lepytellä, vaikka on itse aloittanut negatiivisuuden kierteen?
Onko se töykeys alkanut sen jälkeen, kun suhteen fyysinen puoli on loppunut? Tämä on oikeasti tärkeä kysymys ja kyllä, seksi on TÄRKEÄ asia miehelle parisuhteessa! Tiedän, että tästä kommentista saa hirttotuomion tällä palstalla, mutta haluan häneltä tähän kommentin.
Voipi käydä niinkin kuin minulle ja eksälle, että hän sekä lopettaa seksin että ryhtyy vihamieliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko ajatellut sellaista radikaalia ideaa että puhuisit miehellesi toiveistasi eli ET VALITA vaan kerrot miten haluaisit että asiat menevät ja miltä elämänne näyttää?
Aloita lauseesi esim. "Rakas, olisi ihanaa jos "
Olen minä puhellut hänelle toiveista ihan toive-sanallakin. Mutta ei siitä keskustelua synny, kuten ei mistään aiheesta minkä minä aloitan. En muutenkaan valita juurikaan hänelle mistään. Sanaa rakas en pysty käyttämään, en koe tällä hetkellä rakastavani häntä. Ap
Veikkaisin, että tuo "en koe tällä hetkellä rakastavani häntä" näkyy sanoissasi, teoissasi, äänen painoissasi ja kaikessa viestinnässäsi. Miehesi on varmastikin sen myös huomannut.
Mitä jos nyt keskityt siihen TAVOITETILAAN eli miten asioiden pitäisi olla ja unohdat sen miten asiat ovat nyt. Sitten mietit miten sinne tavoitetilaan pääset. Sinne ei päästä sillä, että käyttäydytte kuten ennenkin.
Varmasti se näkyykin. Mutta miten minä osaisin rakastaa itsekkäästi ja töykeästi käyttäytyvää miestä? Ja jotenkin esitän että rakastan? Kun oikeasti minua koko ajan vain oksettaa. Ap
Jos et halua tehdä mitään asioiden parantamiseksi niin törmäät seuraavassa suhteessasi aivan samoihin ongelmiin.
Minähän olen yrittänyt tehdä. Olen monta kertaa avannut keskustelun siitä miten ME voisimme parantaa meidän avioliittoa (en ole syyttänyt miestä asioista). Olen aina miehen halutessa puhunut hänen asioista esim. hänen kavereista tai työpäivästä. Olen ystävällinen hänelle vaikka minua ahdistaa todella paljon. Mitä muuta voin yrittää? Ap
On tullut jo aika selväksi että mies ei halua ratkaista asioita puhumalla. Joko hän ei enää edes halua ratkaisua tai sitten ei usko puhumiseen asioiden ratkaisijana. Hän ehkä aistii asioita parisuhteessanne enemmän fyysisesti läheisyyden ja kehon kielen kautta.
Jos tuo jälkimmäinen on totta niin olette juuttuneet ikävään kierteeseen. Sinä vaadit (ihan oikeutetusti) puhumista, se ärsyttää miestä ja sitten sinä taas ahdistut miehen käytöksestä. Sinun ahdistuksesi heijastuu sitten kehon kieleesi ja muuhun käytökseen joka taas saa miehen ahdistumaan koska odottaisi sinulta ehkä fyysistä läheisyyttä ja rakkauden osoittamista sitä kautta.
Voi olla näin. En vain pysty mihinkään fyysiseen, koska ahdistaa kaikki ajatuskin fyysisestä niin paljon että oksettaa. Ahdistaa siksi, että mies on niin töykeä ja itsekäs. Ja siksi, että hän ei suostu puhumaan koskaan mistään minulle tärkeästä.
Olen hänelle kuin joku huonekalu, joka täytyy elämässä ehdottomasti olla, mutta johon ei tarvi panostaa yhtään sen jälkeen kun sen osti. Ja joka ei saisi odottaa mitään.
Ap
Tajuat kai itsekin että jos sinä koet miehen fyysisesti jo ihan luotaantyöntävältä niin kyllä jo tyhmempikin mies tuon aistii vaikka et sitä suoraan sanoisikaan?
Kyllä tuossa on jo aika lailla vaikea kierre jota on vaikea katkaista. Sinä odotat että mies tulee vastaan puhumisessa ennen kuin sinä kykenet fyysiseen läheisyyteen ja mies taas näkee fyysisen torjuntasi merkkinä että sinä et halua häntä ja kieltäytyy puhumasta.
Kuulostat niiltä, jotka lähtee suhteesta heti kun seksi ei toimi. Sinulle asioista puhuminen ei ole tärkeää, vain seksi.
Ap on käsittääkseni alkanut tuntea inhoa miestään kohtaan, koska mies oli ensin töykeä eikä halunnut puhua asioista. Ei päin vastoin. Mies on itse käytöksellään aiheuttanut ap:n torjunnan. Onko hän se, jota tässä ensin pitää lepytellä, vaikka on itse aloittanut negatiivisuuden kierteen?
Onko se töykeys alkanut sen jälkeen, kun suhteen fyysinen puoli on loppunut? Tämä on oikeasti tärkeä kysymys ja kyllä, seksi on TÄRKEÄ asia miehelle parisuhteessa! Tiedän, että tästä kommentista saa hirttotuomion tällä palstalla, mutta haluan häneltä tähän kommentin.
Ensin alkoi töykeys. Sen seurauksena minulta katosi halut ja alkoi oksettamaan. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en suosittele eroa. Juuri katson vierestä kun vastaavista syistä pienten lasten perhe eroaa ja toinen lapsista on kriisissä, toinen näyttää selviävän joten kuten. Se arki ei ole kovin hehkeää pienen kiukkuisen kriisissä olevan lapsen kanssa. Helpommalla pääsee, jso yrittää selvitä nykyisessä elämässään.
Minusta myöskään ei pitäisi pienten lasten perheessä erota ilman että asioita yritetään selvittää. Luultavasti et jaksa olla riittävän sitkeä siinä, että vaatisit miestäsi pariterapiaan. Sitä pitää puhua sitkeästi niin kauan kunnes toinen suostuu. Teillä on kommunikaatio-ongelmia, mutta olette kuitenkin alunperin yhteen menneet, joten on hyvät mahdollisuudet että löytäisitte toisenne uudelleen, jos kolmansia osapuolia ei ole. Lapsille olette sen velkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko ajatellut sellaista radikaalia ideaa että puhuisit miehellesi toiveistasi eli ET VALITA vaan kerrot miten haluaisit että asiat menevät ja miltä elämänne näyttää?
Aloita lauseesi esim. "Rakas, olisi ihanaa jos "
Olen minä puhellut hänelle toiveista ihan toive-sanallakin. Mutta ei siitä keskustelua synny, kuten ei mistään aiheesta minkä minä aloitan. En muutenkaan valita juurikaan hänelle mistään. Sanaa rakas en pysty käyttämään, en koe tällä hetkellä rakastavani häntä. Ap
Veikkaisin, että tuo "en koe tällä hetkellä rakastavani häntä" näkyy sanoissasi, teoissasi, äänen painoissasi ja kaikessa viestinnässäsi. Miehesi on varmastikin sen myös huomannut.
Mitä jos nyt keskityt siihen TAVOITETILAAN eli miten asioiden pitäisi olla ja unohdat sen miten asiat ovat nyt. Sitten mietit miten sinne tavoitetilaan pääset. Sinne ei päästä sillä, että käyttäydytte kuten ennenkin.
Varmasti se näkyykin. Mutta miten minä osaisin rakastaa itsekkäästi ja töykeästi käyttäytyvää miestä? Ja jotenkin esitän että rakastan? Kun oikeasti minua koko ajan vain oksettaa. Ap
Jos et halua tehdä mitään asioiden parantamiseksi niin törmäät seuraavassa suhteessasi aivan samoihin ongelmiin.
Minähän olen yrittänyt tehdä. Olen monta kertaa avannut keskustelun siitä miten ME voisimme parantaa meidän avioliittoa (en ole syyttänyt miestä asioista). Olen aina miehen halutessa puhunut hänen asioista esim. hänen kavereista tai työpäivästä. Olen ystävällinen hänelle vaikka minua ahdistaa todella paljon. Mitä muuta voin yrittää? Ap
On tullut jo aika selväksi että mies ei halua ratkaista asioita puhumalla. Joko hän ei enää edes halua ratkaisua tai sitten ei usko puhumiseen asioiden ratkaisijana. Hän ehkä aistii asioita parisuhteessanne enemmän fyysisesti läheisyyden ja kehon kielen kautta.
Jos tuo jälkimmäinen on totta niin olette juuttuneet ikävään kierteeseen. Sinä vaadit (ihan oikeutetusti) puhumista, se ärsyttää miestä ja sitten sinä taas ahdistut miehen käytöksestä. Sinun ahdistuksesi heijastuu sitten kehon kieleesi ja muuhun käytökseen joka taas saa miehen ahdistumaan koska odottaisi sinulta ehkä fyysistä läheisyyttä ja rakkauden osoittamista sitä kautta.
Voi olla näin. En vain pysty mihinkään fyysiseen, koska ahdistaa kaikki ajatuskin fyysisestä niin paljon että oksettaa. Ahdistaa siksi, että mies on niin töykeä ja itsekäs. Ja siksi, että hän ei suostu puhumaan koskaan mistään minulle tärkeästä.
Olen hänelle kuin joku huonekalu, joka täytyy elämässä ehdottomasti olla, mutta johon ei tarvi panostaa yhtään sen jälkeen kun sen osti. Ja joka ei saisi odottaa mitään.
Ap
Tajuat kai itsekin että jos sinä koet miehen fyysisesti jo ihan luotaantyöntävältä niin kyllä jo tyhmempikin mies tuon aistii vaikka et sitä suoraan sanoisikaan?
Kyllä tuossa on jo aika lailla vaikea kierre jota on vaikea katkaista. Sinä odotat että mies tulee vastaan puhumisessa ennen kuin sinä kykenet fyysiseen läheisyyteen ja mies taas näkee fyysisen torjuntasi merkkinä että sinä et halua häntä ja kieltäytyy puhumasta.
Kuulostat niiltä, jotka lähtee suhteesta heti kun seksi ei toimi. Sinulle asioista puhuminen ei ole tärkeää, vain seksi.
Ap on käsittääkseni alkanut tuntea inhoa miestään kohtaan, koska mies oli ensin töykeä eikä halunnut puhua asioista. Ei päin vastoin. Mies on itse käytöksellään aiheuttanut ap:n torjunnan. Onko hän se, jota tässä ensin pitää lepytellä, vaikka on itse aloittanut negatiivisuuden kierteen?
Onko se töykeys alkanut sen jälkeen, kun suhteen fyysinen puoli on loppunut? Tämä on oikeasti tärkeä kysymys ja kyllä, seksi on TÄRKEÄ asia miehelle parisuhteessa! Tiedän, että tästä kommentista saa hirttotuomion tällä palstalla, mutta haluan häneltä tähän kommentin.
Ensin alkoi töykeys. Sen seurauksena minulta katosi halut ja alkoi oksettamaan. Ap
Jos näin on asia, niin silloin suosittelen pikaista eroa. Asia ei tule korjaantumaan enää entiselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskity nyt ensiksi mukaviin asioihin elämässä. Uudet harrastukset, uudet ja syvemmät ihmissuhteet jne. Ahdistus ja oksetus vähenee sivuoireena, kun lisäät mielekkäitä asioita elämään. Myös hyvä fyysinen kunto parantaa arjen sietokykyä. Pitkässä liitossa tulee ja menee hyviä ja huonoja aikoja.
136 jatkaa. Ota siis aikalisä ja palaa parisuhdepohdintoihin vaikka puolen vuoden kuluttua.
Menkää parisuhdeterapiaan. Siellä saattaa selvitä jos jonkinlaista asiaa. Kenties keskustelujen tonavat aukeavat ja kerrotte toisillenne asioita, jotka jäävät yleensä sanomatta.
Vierailija kirjoitti:
136 jatkaa. Ota siis aikalisä ja palaa parisuhdepohdintoihin vaikka puolen vuoden kuluttua.
Jos sinulla on vuotava katto niin onko todennäköistä saada asiat helpommin vai vaikeammin vai lainkaan kuntoon puolen vuoden tai vuoden odottelun jälkeen?
Teidän suhteeseen on tullut arki. Se rakkaus muuttaa muotoaan. Enää ei jää jäljelle kuin taloudellinen molemminpuolinen hyöty.
Vierailija kirjoitti:
Teidän suhteeseen on tullut arki. Se rakkaus muuttaa muotoaan. Enää ei jää jäljelle kuin taloudellinen molemminpuolinen hyöty.
Taloudellista hyötyä saa helpommin duunista kuin ahdistuksen kautta.
Eli sinun mielestäsi on normaalia että miehen käytös on muuttunut itsekkääksi ja töykeäksi ilman erityistä syytä?