Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa mua selkiyttään ajatuksia mun avioliitosta. Ahdistaa tämä liitto
24.09.2019 |
Pakko saada purkaa jonnekin ajatuksia. Jos joku osaisi auttaa mua selkiyttämään niitä niin olisin todella kiitollinen. Ongelmani on että avioliittoni ahdistaa liikaa enkä tiedä mitä tehdä. Yritän kuvata asian pääpiirteissään tähän:
-Olemme olleet yhdessä seitsemän vuotta, ollaan yli kolmekymppisiä ja meillä on kaksi pientä lasta.
-Ensimmäiset vuodet mies oli todella ihana ja olin todella rakastunut. Mies teki paljon asioita ihan minua varten ja oli huomaavainen ja tukena monessa vaikeassa asiassa. Hän on monella tavalla hyvä mies, ei ole päihdeongelmia, tekee kotitöitä, ei valehtele, ei petä, ei juokse baareissa jne eli täyttää ne kriteerit joita suurin osa naisista miehelle asettaa ns. paperilla.
-Kuitenkin nyt viimeisen parin vuoden aikana mies on muuttunut itsekkääksi oman navan tuijottajaksi ja töykeäksi. Hän ei enää keskustele kanssani mistään minua kiinnostavasta tai minun kuulumisista tai minun elämän asioista tai ihmisistä. Kun aloitan tuollaisesta kertomisen (esim. mitä kivaa näin tänään), niin mies vaihtaa heti puheenaiheen itseensä tai poistuu vain huoneesta sanomatta mitään. Enää en edes jaksa kertoa hänelle mitään elämästäni, en ole kuukausiin jaksanut, koska hän ei niistä keskustelu yhtään, eikä kysy minulta mitään. Puhuu muutenkin minulle töykeästi, ei ystävällisesti kuin ennen. Haluaa puhua vain omista asioistaan ja haluaa että kuuntelen niitä koska vain. Ei lähde mihinkään mihin minä haluaisin tai ehdotan, suostuu lähtemään yhdessä vain paikkoihin joita hän itse haluaa ja jotka häntä kiinnostaa (kiinnosti ne minua tai ei, sitä ei edes kysy). Hermostuu jos asiat ei mene kuin hän haluaa (eikä ne tietystikään aina mene). Lasten kanssa touhuaa silloin kun häntä itseään se sattuu kiinnostamaan (eli jos hänellä itsellään ei ole juuri silloin mitään omaa asiaa mitä haluaa tehdä). Röyhtäilee ja piereskelee ihan avoimesti vaikka kesken päivällisen ja se ällöttää minua.
-Minua ahdistaa tämä avioliitto nykyään todella paljon. Välillä niin paljon että oksettaa ja kurkkua kuristaa. Olen onnellisimmillani kun hän on työmatkalla pois kotoa, silloin minua ei ahdista mikään vaikka olen yksin siinä lasten kanssa vastuussa siis yksin kaikesta. Olen alkanut uupumaan ja masentumaan, kun ilo on kadonnut minusta ja mielestäni se johtuu ihan siitä millaiseksi tämä avioliitto on muuttunut. Yritän sietää miestä, välillä oksettaa mennä nukkumaan samaan sänkyyn. Aamulla kun herään on ensimmäisenä mielessä vastenmielinen olo tästä avioliitosta. Tämä kaikki kuluttaa minua paljon.
-Olen miehelle puhunut siitä että meillä ei minun mielestä mene hyvin ja pitäisi yhdessä yrittää parantaa asioita (sitä hän ei tiedä että minua oksettaa). Olen puhunut myös siitä että ajattelen jopa eroa välillä. Mitään keskustelua ei tästäkään synny, kuten ei mistään minulle tärkeästä asiasta. Mies ei sano mitään enkä minä toisaalta paria lausetta pidempään viitsi mitään monologia pitää. Pariterapiaan häntä pyysin, mutta hän ei suostu.
Kommentoikaa tähän jotain joka auttaisi minua selkeyttämään minun ajatuksia. Kohta tämä ahdistus valtaa minut ihan liikaa. En tiedä mitä tehdä. Jos olisi jotain päihdeongelmaa tms niin ero olisi selvä, mutta kun mitään sellaista "oikeaa" ongelmaa ei ole. Jos rikon tämän perheen oman ahdistukseni takia niin syyttääkö lapset minua koko elämänsä siitä, että rikoin heiltä perheen ihan tyhjän takia. Osaisiko joku sanoa tähän jotain?
Kommentit (241)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko ajatellut sellaista radikaalia ideaa että puhuisit miehellesi toiveistasi eli ET VALITA vaan kerrot miten haluaisit että asiat menevät ja miltä elämänne näyttää?
Aloita lauseesi esim. "Rakas, olisi ihanaa jos "
Olen minä puhellut hänelle toiveista ihan toive-sanallakin. Mutta ei siitä keskustelua synny, kuten ei mistään aiheesta minkä minä aloitan. En muutenkaan valita juurikaan hänelle mistään. Sanaa rakas en pysty käyttämään, en koe tällä hetkellä rakastavani häntä. Ap
Veikkaisin, että tuo "en koe tällä hetkellä rakastavani häntä" näkyy sanoissasi, teoissasi, äänen painoissasi ja kaikessa viestinnässäsi. Miehesi on varmastikin sen myös huomannut.
Mitä jos nyt keskityt siihen TAVOITETILAAN eli miten asioiden pitäisi olla ja unohdat sen miten asiat ovat nyt. Sitten mietit miten sinne tavoitetilaan pääset. Sinne ei päästä sillä, että käyttäydytte kuten ennenkin.
Varmasti se näkyykin. Mutta miten minä osaisin rakastaa itsekkäästi ja töykeästi käyttäytyvää miestä? Ja jotenkin esitän että rakastan? Kun oikeasti minua koko ajan vain oksettaa. Ap
Jos et halua tehdä mitään asioiden parantamiseksi niin törmäät seuraavassa suhteessasi aivan samoihin ongelmiin.
Minähän olen yrittänyt tehdä. Olen monta kertaa avannut keskustelun siitä miten ME voisimme parantaa meidän avioliittoa (en ole syyttänyt miestä asioista). Olen aina miehen halutessa puhunut hänen asioista esim. hänen kavereista tai työpäivästä. Olen ystävällinen hänelle vaikka minua ahdistaa todella paljon. Mitä muuta voin yrittää? Ap
On tullut jo aika selväksi että mies ei halua ratkaista asioita puhumalla. Joko hän ei enää edes halua ratkaisua tai sitten ei usko puhumiseen asioiden ratkaisijana. Hän ehkä aistii asioita parisuhteessanne enemmän fyysisesti läheisyyden ja kehon kielen kautta.
Jos tuo jälkimmäinen on totta niin olette juuttuneet ikävään kierteeseen. Sinä vaadit (ihan oikeutetusti) puhumista, se ärsyttää miestä ja sitten sinä taas ahdistut miehen käytöksestä. Sinun ahdistuksesi heijastuu sitten kehon kieleesi ja muuhun käytökseen joka taas saa miehen ahdistumaan koska odottaisi sinulta ehkä fyysistä läheisyyttä ja rakkauden osoittamista sitä kautta.
Voi olla näin. En vain pysty mihinkään fyysiseen, koska ahdistaa kaikki ajatuskin fyysisestä niin paljon että oksettaa. Ahdistaa siksi, että mies on niin töykeä ja itsekäs. Ja siksi, että hän ei suostu puhumaan koskaan mistään minulle tärkeästä.
Olen hänelle kuin joku huonekalu, joka täytyy elämässä ehdottomasti olla, mutta johon ei tarvi panostaa yhtään sen jälkeen kun sen osti. Ja joka ei saisi odottaa mitään.
Ap
Tajuat kai itsekin että jos sinä koet miehen fyysisesti jo ihan luotaantyöntävältä niin kyllä jo tyhmempikin mies tuon aistii vaikka et sitä suoraan sanoisikaan?
Kyllä tuossa on jo aika lailla vaikea kierre jota on vaikea katkaista. Sinä odotat että mies tulee vastaan puhumisessa ennen kuin sinä kykenet fyysiseen läheisyyteen ja mies taas näkee fyysisen torjuntasi merkkinä että sinä et halua häntä ja kieltäytyy puhumasta.
Mutta eikö ajallisesti miehen töykeä käytös ole alkanut ensin, ja ap on vasta reagoinut siihen. Joten mistä se miehen töykeä käytös on alkanut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa ne miehen kokemat ikävät asiat. Onko surua, traumaa, epäonnistumista, kroonistunutta masennusta (lievempi kuin tavallinen masennus)? Se selittäisi itsekkäältä vaikuttavaa käytöstä. Toki silloinkin mies pitäisi saada ottamaan vastuuta tilanteesta.
Kuka on kodinrikkoja, jos toinen lakkaa panostamasta parisuhteeseen ja toinen ottaa eron?
Minulla on traumaa, masennusta jne. enkä ikinä käyttäytyisi niin kuin tämä mies. Selittäisi jos on ärtynyt, vetäytyvä tms. mutta ei itsekkyyttä. Ehkä on pohjimmiltaan narsisti ja nyt vasta tulee esiin, alkuhuumassa yritti miellyttää ja oli mukavampi.
Vierailija kirjoitti:
Sinusta on tullut tylsä. Siksi mies ei jaksa kuunnella juttujasi.
Mieti, miten itse olet muuttunut suhteen kuluessa. Tuskinpa olet enää se sama kiinnostava hemaiseva nainen kuin niiden kahden ensimmäisen vuoden aikana.
Mitään muuta tässä maailmassa ei voi muuttaa kuin itseään.
Siitä sitten vaan ynnälaskua tekemään.
Avaapas meille tuota "miehen logiikkaa". Siis mies on kyllästynyt vaimoonsa, muttei halua erota. Hän odottaa että nainen muuttaa käytöstään vaikka on itse se, joka käyttäytyy niin töykeästi että vaimo on siitä huomauttanut. Kuitenkaan mies ei katso että hänen pitäisi muuttaa itseään.
Kuinka tuollainen logiikkaa on toiminut sun suhteissa?
Kiinnitin huomiota myös tuohon töykeään puhumiseen ja siihen, että huomautat siitä vasta myöhemmin.
Nyt harjoittele sanomaan ääneen: "Tuopa oli töykeästi sanottu. Minä haluan, että tässä kodissa puhutaan kunnioittavasti kaikille perheenjäsenille. Myös minulle. Jos et jaksa sanoa kauniisti, sitten sanot että haluat nyt olla itseksesi, mutta tuo töykeily ei käy. Se on loukkaavaa." Ja sanot niin heti, oli sitten paikalla lapset tai ystäviä tai kaupan kassa.
Sitten vain pysyy rauhallisena, jatkat asiaa siitä mihin jäit. Jos mies osoittaa mieltä, anna osoittaa. Toista tarvittaessa. Muuten on tosiaan riski, että lapset alkavat kuvitella että aikuiset miehet saavat käyttäytyä miten vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on vain kyllästynyt sinuun. Erota hän ei halua, koska se olisi hirveän vaivalloista. Sinun kanssasi puhuminenkin on liian vaivalloista. Tuollaisessa tilanteessa ei mikään ulkopuolinenkaan apu eli terapia auta, koska toista osapuolta nyt ei vain kiinnosta.
Yleisesti ottaen mies panee avioeron vireille silloin, kun hän on saanut kiikariinsa uuden naisen ja uusi elämä alkaa tuntua kaiken riitelyn, järjestelyn ja byrokratian arvoiselta.
Sinä olet nyt siinä tilanteessa, jossa joudut harkitsemaan, onko parempi olla huonossa suhteessa kuin kokonaan ilman suhdetta. Miehesi mielestä huonokin suhde menettelee, toistaiseksi. Pallo taitaa olla sinulla, joten istuta mies pöydän ääreen ja aloita keskustelu, älä aloita sanomalla "voi rakas, miten voisin" vaan "nyt puhutaan siitä, erotaanko vai jatketaanko".
Eli sinun mielestä meidän avioliitto ei voi parantua eikä muuttua enää koskaan hyväksi? Ap
Kyllähän ihmeitä tapahtuu, mutta niin harvoin, ettei sellaista kannata jäädä odottelemaan.
Kuvitellaanpa tilanne toisin päin. Millaisia tunteita sinun päässäsi pitäisi pyöriä, jotta lähtisit toiseen huoneeseen, kun miehesi - tai kuka tahansa muu - yrittää jutella? Voitko kuvitella tilannetta, jossa sinä röyhtäilisit (tai pahempaa) ruokapöydässä toisen ihmisen nenän edessä? Voitko kuvitella sitä, että inhoaisit toista noin paljon, mutta jokin syvällinen keskustelu saisi inhosi katoamaan?
Miehesi osoittaa sinulle halveksuntaa ja inhoa juuri sen verran kuin sinä jaksat sitä sietää. Ja sinähän jaksat. Hänen välinpitämättömyytensä lapsianne kohtaan on yhtä paha juttu. Luuletko, että häntä eron tullen kiinnostaisi järjestellä vuoroviikkoja tai viikonloppuja heidän kanssaan? Voi olla, että hänen omat menonsa olisivat tuolloinkin tärkeämpiä, vaikka sitten pelkästään sohvalla rauhassa makailemista ja sitä vapautta ja poikamiehenä oloa, jota hän on alkanut kaivata.
Tulosta avioerohakemus, täytä ja allekirjoita se, pane se pöydälle miehen eteen ja kysy, miten edetään. Jos miehesi kaivaa esille kynän, olette ratkaisseet pattitilanteen ja ottaneet pitkän askeleen oman mielenrauhanne edistämiseksi. Jos mies työntää paperin pois ja jatkaa nuivaa käytöstään, voit ottaa paperista kopion ja jatkaa eron hakemista yksin. Jos mies taas säikähtää ja muuttuu ihanaksi aviokumppaniksi, on ihme tapahtunut.
https://oikeus.fi/material/attachments/oikeus/lomakkeet/qrsiZqQ9P/avioe…
En luule miehen muuttavan erossa vähemmän itsekkääksi tai töykeäksi vaan nykyistä hankalammaksi ihmiseksi. Ap
Sitten sinulla on valinnan mahdollisuus:
a) Jaat elämäsi ja asuntosi itsekkään, töykeän ja hankalan miehen kanssa.
b) Itsekäs, töykeä ja hankala mies asuu muualla eikä kuulu sinun elämääsi muuten kuin lasten kautta, senkin vain lasten aikuistumiseen saakka.
On olemassa myös vaihtoehto
c) Annat miehen kiusata itseäsi siihen saakka, kun lapsenne lähtevät kotoa.
Veikkaan, että et halua olla nelivitonen, vasta eronnut nainen, jolla on parin vuosikymmenen kiusaaminen ja tuore avioero painolastinaan.
Niinpä ja kohtiin a ja c liittyy vielä se kiva pointti, että lapsesi saavat sitten kantaa sen taakan että vain heidän takiaan sinä äitinä jouduit kestämään hirveää tyyppiä vuosikausia.
Juu, kukaan lapsi ei halua sellaista kuulla, eikä se ole hyvä esimerkki parisuhteesta kenellekään. Haluatko poikasi saavan käsityksen että hän voi törkyillä ja vaimon kuuluu kestää? Ja haluatko tyttäresi päätyvän samanlaiseen suhteeseen itse?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työmatkoilla..sillä on toinen.haluaa että haet eron koska ei siitä siihen ole.
Vierailija kirjoitti:
Tärkein kysymys, milloin olet viimeksi ottanut mieheltäsi suihin ilman vastapalveluksia? En tarkoita mitään hätäistä esileikki-imaisua, vaan kunnon suihinottoa loppuun asti nielaisun ja hymyn kera? Jos edellisestä kerrasta on yli kuukausi, niin hoida KIIREESTI homma kotiin, jos haluat että miehen käytös muuttuu parempaan ja suhteenne korjaantuu.
Erehdyt, kyse on parisuhteesta, eikä prostituutiosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko ajatellut sellaista radikaalia ideaa että puhuisit miehellesi toiveistasi eli ET VALITA vaan kerrot miten haluaisit että asiat menevät ja miltä elämänne näyttää?
Aloita lauseesi esim. "Rakas, olisi ihanaa jos "
Olen minä puhellut hänelle toiveista ihan toive-sanallakin. Mutta ei siitä keskustelua synny, kuten ei mistään aiheesta minkä minä aloitan. En muutenkaan valita juurikaan hänelle mistään. Sanaa rakas en pysty käyttämään, en koe tällä hetkellä rakastavani häntä. Ap
Veikkaisin, että tuo "en koe tällä hetkellä rakastavani häntä" näkyy sanoissasi, teoissasi, äänen painoissasi ja kaikessa viestinnässäsi. Miehesi on varmastikin sen myös huomannut.
Mitä jos nyt keskityt siihen TAVOITETILAAN eli miten asioiden pitäisi olla ja unohdat sen miten asiat ovat nyt. Sitten mietit miten sinne tavoitetilaan pääset. Sinne ei päästä sillä, että käyttäydytte kuten ennenkin.
Varmasti se näkyykin. Mutta miten minä osaisin rakastaa itsekkäästi ja töykeästi käyttäytyvää miestä? Ja jotenkin esitän että rakastan? Kun oikeasti minua koko ajan vain oksettaa. Ap
Jos et halua tehdä mitään asioiden parantamiseksi niin törmäät seuraavassa suhteessasi aivan samoihin ongelmiin.
Minähän olen yrittänyt tehdä. Olen monta kertaa avannut keskustelun siitä miten ME voisimme parantaa meidän avioliittoa (en ole syyttänyt miestä asioista). Olen aina miehen halutessa puhunut hänen asioista esim. hänen kavereista tai työpäivästä. Olen ystävällinen hänelle vaikka minua ahdistaa todella paljon. Mitä muuta voin yrittää? Ap
On tullut jo aika selväksi että mies ei halua ratkaista asioita puhumalla. Joko hän ei enää edes halua ratkaisua tai sitten ei usko puhumiseen asioiden ratkaisijana. Hän ehkä aistii asioita parisuhteessanne enemmän fyysisesti läheisyyden ja kehon kielen kautta.
Jos tuo jälkimmäinen on totta niin olette juuttuneet ikävään kierteeseen. Sinä vaadit (ihan oikeutetusti) puhumista, se ärsyttää miestä ja sitten sinä taas ahdistut miehen käytöksestä. Sinun ahdistuksesi heijastuu sitten kehon kieleesi ja muuhun käytökseen joka taas saa miehen ahdistumaan koska odottaisi sinulta ehkä fyysistä läheisyyttä ja rakkauden osoittamista sitä kautta.
Voi olla näin. En vain pysty mihinkään fyysiseen, koska ahdistaa kaikki ajatuskin fyysisestä niin paljon että oksettaa. Ahdistaa siksi, että mies on niin töykeä ja itsekäs. Ja siksi, että hän ei suostu puhumaan koskaan mistään minulle tärkeästä.
Olen hänelle kuin joku huonekalu, joka täytyy elämässä ehdottomasti olla, mutta johon ei tarvi panostaa yhtään sen jälkeen kun sen osti. Ja joka ei saisi odottaa mitään.
Ap
Tajuat kai itsekin että jos sinä koet miehen fyysisesti jo ihan luotaantyöntävältä niin kyllä jo tyhmempikin mies tuon aistii vaikka et sitä suoraan sanoisikaan?
Kyllä tuossa on jo aika lailla vaikea kierre jota on vaikea katkaista. Sinä odotat että mies tulee vastaan puhumisessa ennen kuin sinä kykenet fyysiseen läheisyyteen ja mies taas näkee fyysisen torjuntasi merkkinä että sinä et halua häntä ja kieltäytyy puhumasta.
Mutta eikö ajallisesti miehen töykeä käytös ole alkanut ensin, ja ap on vasta reagoinut siihen. Joten mistä se miehen töykeä käytös on alkanut?
Näin pitkän huonon kierteen jälkeen alkaa olla aika sama että kuka on ensin aloittanut ja mitä. Elämässä voi olla oikeassa tai sitten olla onnellinen mutta harvoin molempia yhtä aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa ne miehen kokemat ikävät asiat. Onko surua, traumaa, epäonnistumista, kroonistunutta masennusta (lievempi kuin tavallinen masennus)? Se selittäisi itsekkäältä vaikuttavaa käytöstä. Toki silloinkin mies pitäisi saada ottamaan vastuuta tilanteesta.
Kuka on kodinrikkoja, jos toinen lakkaa panostamasta parisuhteeseen ja toinen ottaa eron?
Minulla on traumaa, masennusta jne. enkä ikinä käyttäytyisi niin kuin tämä mies. Selittäisi jos on ärtynyt, vetäytyvä tms. mutta ei itsekkyyttä. Ehkä on pohjimmiltaan narsisti ja nyt vasta tulee esiin, alkuhuumassa yritti miellyttää ja oli mukavampi.
Minulla on traumaa ja surua enkä käyttäydy törkeästi, mutta silti olen saanut kommenttia siitä, että olen nykyään itsekäs. Siitä syystä, että ajatukset ovat monesti selviytymistilassa ja luonnollisesti katse silloin on kääntyneenä omaan itseen. Minä toivoin saavani tukea, että olisin jaksanut tsempata takaisin normaalielämään. Hän kyllästyi "itsekkyyteeni".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa ne miehen kokemat ikävät asiat. Onko surua, traumaa, epäonnistumista, kroonistunutta masennusta (lievempi kuin tavallinen masennus)? Se selittäisi itsekkäältä vaikuttavaa käytöstä. Toki silloinkin mies pitäisi saada ottamaan vastuuta tilanteesta.
Kuka on kodinrikkoja, jos toinen lakkaa panostamasta parisuhteeseen ja toinen ottaa eron?
Minulla on traumaa, masennusta jne. enkä ikinä käyttäytyisi niin kuin tämä mies. Selittäisi jos on ärtynyt, vetäytyvä tms. mutta ei itsekkyyttä. Ehkä on pohjimmiltaan narsisti ja nyt vasta tulee esiin, alkuhuumassa yritti miellyttää ja oli mukavampi.
Minulla on traumaa ja surua enkä käyttäydy törkeästi, mutta silti olen saanut kommenttia siitä, että olen nykyään itsekäs. Siitä syystä, että ajatukset ovat monesti selviytymistilassa ja luonnollisesti katse silloin on kääntyneenä omaan itseen. Minä toivoin saavani tukea, että olisin jaksanut tsempata takaisin normaalielämään. Hän kyllästyi "itsekkyyteeni".
Lapsiperheessä ei voi vain keskittyä itseen ja kääntyä sisäänpäin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko ajatellut sellaista radikaalia ideaa että puhuisit miehellesi toiveistasi eli ET VALITA vaan kerrot miten haluaisit että asiat menevät ja miltä elämänne näyttää?
Aloita lauseesi esim. "Rakas, olisi ihanaa jos "
Olen minä puhellut hänelle toiveista ihan toive-sanallakin. Mutta ei siitä keskustelua synny, kuten ei mistään aiheesta minkä minä aloitan. En muutenkaan valita juurikaan hänelle mistään. Sanaa rakas en pysty käyttämään, en koe tällä hetkellä rakastavani häntä. Ap
Veikkaisin, että tuo "en koe tällä hetkellä rakastavani häntä" näkyy sanoissasi, teoissasi, äänen painoissasi ja kaikessa viestinnässäsi. Miehesi on varmastikin sen myös huomannut.
Mitä jos nyt keskityt siihen TAVOITETILAAN eli miten asioiden pitäisi olla ja unohdat sen miten asiat ovat nyt. Sitten mietit miten sinne tavoitetilaan pääset. Sinne ei päästä sillä, että käyttäydytte kuten ennenkin.
Varmasti se näkyykin. Mutta miten minä osaisin rakastaa itsekkäästi ja töykeästi käyttäytyvää miestä? Ja jotenkin esitän että rakastan? Kun oikeasti minua koko ajan vain oksettaa. Ap
Jos et halua tehdä mitään asioiden parantamiseksi niin törmäät seuraavassa suhteessasi aivan samoihin ongelmiin.
Minähän olen yrittänyt tehdä. Olen monta kertaa avannut keskustelun siitä miten ME voisimme parantaa meidän avioliittoa (en ole syyttänyt miestä asioista). Olen aina miehen halutessa puhunut hänen asioista esim. hänen kavereista tai työpäivästä. Olen ystävällinen hänelle vaikka minua ahdistaa todella paljon. Mitä muuta voin yrittää? Ap
On tullut jo aika selväksi että mies ei halua ratkaista asioita puhumalla. Joko hän ei enää edes halua ratkaisua tai sitten ei usko puhumiseen asioiden ratkaisijana. Hän ehkä aistii asioita parisuhteessanne enemmän fyysisesti läheisyyden ja kehon kielen kautta.
Jos tuo jälkimmäinen on totta niin olette juuttuneet ikävään kierteeseen. Sinä vaadit (ihan oikeutetusti) puhumista, se ärsyttää miestä ja sitten sinä taas ahdistut miehen käytöksestä. Sinun ahdistuksesi heijastuu sitten kehon kieleesi ja muuhun käytökseen joka taas saa miehen ahdistumaan koska odottaisi sinulta ehkä fyysistä läheisyyttä ja rakkauden osoittamista sitä kautta.
Voi olla näin. En vain pysty mihinkään fyysiseen, koska ahdistaa kaikki ajatuskin fyysisestä niin paljon että oksettaa. Ahdistaa siksi, että mies on niin töykeä ja itsekäs. Ja siksi, että hän ei suostu puhumaan koskaan mistään minulle tärkeästä.
Olen hänelle kuin joku huonekalu, joka täytyy elämässä ehdottomasti olla, mutta johon ei tarvi panostaa yhtään sen jälkeen kun sen osti. Ja joka ei saisi odottaa mitään.
Ap
Tajuat kai itsekin että jos sinä koet miehen fyysisesti jo ihan luotaantyöntävältä niin kyllä jo tyhmempikin mies tuon aistii vaikka et sitä suoraan sanoisikaan?
Kyllä tuossa on jo aika lailla vaikea kierre jota on vaikea katkaista. Sinä odotat että mies tulee vastaan puhumisessa ennen kuin sinä kykenet fyysiseen läheisyyteen ja mies taas näkee fyysisen torjuntasi merkkinä että sinä et halua häntä ja kieltäytyy puhumasta.
Mutta eikö ajallisesti miehen töykeä käytös ole alkanut ensin, ja ap on vasta reagoinut siihen. Joten mistä se miehen töykeä käytös on alkanut?
Näin pitkän huonon kierteen jälkeen alkaa olla aika sama että kuka on ensin aloittanut ja mitä. Elämässä voi olla oikeassa tai sitten olla onnellinen mutta harvoin molempia yhtä aikaa.
No en minä ainakaan ole ketään yhtä vain syyttänyt vaan puhunut että miten tilanne muutetaan paremmaksi. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiinnitin huomiota myös tuohon töykeään puhumiseen ja siihen, että huomautat siitä vasta myöhemmin.
Nyt harjoittele sanomaan ääneen: "Tuopa oli töykeästi sanottu. Minä haluan, että tässä kodissa puhutaan kunnioittavasti kaikille perheenjäsenille. Myös minulle. Jos et jaksa sanoa kauniisti, sitten sanot että haluat nyt olla itseksesi, mutta tuo töykeily ei käy. Se on loukkaavaa." Ja sanot niin heti, oli sitten paikalla lapset tai ystäviä tai kaupan kassa.
Sitten vain pysyy rauhallisena, jatkat asiaa siitä mihin jäit. Jos mies osoittaa mieltä, anna osoittaa. Toista tarvittaessa. Muuten on tosiaan riski, että lapset alkavat kuvitella että aikuiset miehet saavat käyttäytyä miten vain.
Kiitos. Otan tämän käyttöön. Ap
On selvät syyt sille, miksi pitkä parisuhde pidentää miehen elinikää ja lyhentää naisen. Kumpi teilläkin hyväksikäyttää kumpaa, mietipä. Kumpi pitää rahat, kumpi raataa ilmaiseksi ja kiitoksetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuppis kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuppis kirjoitti:
Itselläni oli aika sama tilanne. Mies oli mitä ihanin ja loistava isä kahdelle ensimmäiselle lapsellemme. Kun kolmas syntyi viisi vuotta sitten kaikki muuttui.
Olin lasten kanssa kotona, koska kaikki olivat vielä alle kouluikäisiä. Hän ei koskaan kysynyt miten päivä meni, ei kysynyt mitä neuvolassa oli sanottu, ei ollut kiinnostunut miksi itkin tai muutenkaan huomioinut minua enää ollenkaan. Samalla jätti myös lasten kanssa touhuilun, ennen hän vei lapsia uimaan, leikkipuistoon tai minne vaan. Puhui lähinnä omista työjutuistaan, jotka eivät minua niin kiinnostaneet, koska en tiennyt alasta mitään. Jos pyysin häntä tekemään jotain, vaikka auttamaan huonekalujen kasaamisessa, jonkin korjaamisessa tai muussa, ei hän välttämättä tullut avuksi tai jos tuli, siitä tuli heti tappelu. Jos hänellä oli joku avuntarve, niin minun olisi pitänyt olla heti paikalla, jos en ollut, niin siitä tuli kamala huuto.
Aloin pikkuhiljaa aina vaan odottamaan, että mies olisi pois kotoa työjuttujen takia. Meillä oli lasten kanssa paljon mukavampaa silloin ja tunsin oloni paljon paremmaksi.
Kun nuorin lapsi oli parivuotias lähdin tekemään opiskeluita loppuun. Tilanne räjähti silloin käsiin, minun olisi pitänyt hoitaa koti, tehdä kouluhommia ja hoitaa lapset samalla. Vaikka miljoona kertaa pyysin, että voiko illalla laittaa lapset nukkumaan, että saan opiskeltua, niin hän aina vaan makasi sohvalla tekemättä mitään. Kirjotin hänelle kirjeen, jossa kerroin, että en voi jatkaa enää näin ja kyselin, että haluaako hän edes yrittää. Mies ei koskaan vastannut minulle mitään.
Lopulta ero oli ainoa vaihtoehto. Kaikki ihmettelivät, miksi jätin niin hyvän miehen, hän ei juonut, käynyt baareissa eikä ollut väkivaltainen ja vaikutti julkisesti lähes täydelliseltä. Mies ei uskonut minun haluavan erota ja teki sen jälkeen elämästäni todella vaikean pariksi vuodeksi, kosti asioita mm. lapsille ja ei halunnut maksaa elatusmaksuja.
Nyt tilanne alkaa helpottaa, vaikka tiedän hänen haukkuvan minua jokaisessa mahdollisessa tilanteessa. On se ihanaa hakea lasta päiväkodista ja kuulla samalla, että mies on kertonut hoitajille juttuja, että minua kiinnostaa vaan juhliminen ja muut miehet eivätkä lapset ollenkaan.
Taidat tietää itse mitä haluat? En suosittele hukkaamaan omaa elämää ja aikaa suhteeseen, jossa ei ole hyvä olla. Jos toinen ei ole valmis muuttumaan, niin eikö homma ole aika selvä?Mieheni on aikalailla juuri tuollainen kuin sinun ex. Jos lapsia ei olisi, ottaisin eron. Lasten takia olen halunnut vielä yrittää. Eihän voi tietää jos tämä tilanne paranisi? Eikä lasten elämä eron jälkeen tästä paremmaksi muutu. Ap
Kyllä se lasten elämä ainakin meillä paremmaksi muuttui, he saivat rauhallisen kodin ja onnellisimmat vanhemmat, eivät enää joutuneet elämään kireässä ilmapiirissä ja kuuntelemaan tappeluita. Hyvinvoivat vanhemmat, vaikkakin eri talouksissa ovat mielestäni parempi vaihtoehto kuin "ehjä" koti, jossa on kaikilla paha olo.
Mies puhuu töykeästi mutta siitä sanon vasta kun lapset on menneet nukkumaan. Mies käyttäytyy itsekkäästi mutta yritän vain sietää sitä. Ap
Onko sun mielestä oikein näyttää lapsille tällaista esimerkkiä parisuhteesta? Että on ok käyttäytyä töykeästi ja itsekkäästi, ja sitä pitää muitten vain sietää? Miten sä opetat niille ystävällisyyttä ja keskustelutaitoa ja toisten huomioonottamista, jos ne ei kotonaan näe sitä toteutettavan? Sanot että kaikkien muiden pitää olla ystävällisiä paitsi isän?
Ei ole oikein. Tämä itse asiassa on ehkä suurin huoleni tässä tilanteessa ja yksi tärkeimmistä syistä sille että mietin sitä eroa. Ap
Minusta parisuhdekurssi olisi teille erittäin hyväksi.
Tuollainen asia on juuri sopiva siellä käsiteltävänä vertaistuen avulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa ne miehen kokemat ikävät asiat. Onko surua, traumaa, epäonnistumista, kroonistunutta masennusta (lievempi kuin tavallinen masennus)? Se selittäisi itsekkäältä vaikuttavaa käytöstä. Toki silloinkin mies pitäisi saada ottamaan vastuuta tilanteesta.
Kuka on kodinrikkoja, jos toinen lakkaa panostamasta parisuhteeseen ja toinen ottaa eron?
Minulla on traumaa, masennusta jne. enkä ikinä käyttäytyisi niin kuin tämä mies. Selittäisi jos on ärtynyt, vetäytyvä tms. mutta ei itsekkyyttä. Ehkä on pohjimmiltaan narsisti ja nyt vasta tulee esiin, alkuhuumassa yritti miellyttää ja oli mukavampi.
Minulla on traumaa ja surua enkä käyttäydy törkeästi, mutta silti olen saanut kommenttia siitä, että olen nykyään itsekäs. Siitä syystä, että ajatukset ovat monesti selviytymistilassa ja luonnollisesti katse silloin on kääntyneenä omaan itseen. Minä toivoin saavani tukea, että olisin jaksanut tsempata takaisin normaalielämään. Hän kyllästyi "itsekkyyteeni".
Lapsiperheessä ei voi vain keskittyä itseen ja kääntyä sisäänpäin. Ap
Lapsiperheessä ei voi katkaista jalkaa tai sairastua syöpään? Kyllä vaan voi, mutta siitä pitää kantaa vastuu - paremmin kuin oma isäni kantoi tai paremmin kuin lastesi isä kantaa, mikäli kyse olisi hänen omasta jaksamis/mielenterveysongelmastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuppis kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuppis kirjoitti:
Itselläni oli aika sama tilanne. Mies oli mitä ihanin ja loistava isä kahdelle ensimmäiselle lapsellemme. Kun kolmas syntyi viisi vuotta sitten kaikki muuttui.
Olin lasten kanssa kotona, koska kaikki olivat vielä alle kouluikäisiä. Hän ei koskaan kysynyt miten päivä meni, ei kysynyt mitä neuvolassa oli sanottu, ei ollut kiinnostunut miksi itkin tai muutenkaan huomioinut minua enää ollenkaan. Samalla jätti myös lasten kanssa touhuilun, ennen hän vei lapsia uimaan, leikkipuistoon tai minne vaan. Puhui lähinnä omista työjutuistaan, jotka eivät minua niin kiinnostaneet, koska en tiennyt alasta mitään. Jos pyysin häntä tekemään jotain, vaikka auttamaan huonekalujen kasaamisessa, jonkin korjaamisessa tai muussa, ei hän välttämättä tullut avuksi tai jos tuli, siitä tuli heti tappelu. Jos hänellä oli joku avuntarve, niin minun olisi pitänyt olla heti paikalla, jos en ollut, niin siitä tuli kamala huuto.
Aloin pikkuhiljaa aina vaan odottamaan, että mies olisi pois kotoa työjuttujen takia. Meillä oli lasten kanssa paljon mukavampaa silloin ja tunsin oloni paljon paremmaksi.
Kun nuorin lapsi oli parivuotias lähdin tekemään opiskeluita loppuun. Tilanne räjähti silloin käsiin, minun olisi pitänyt hoitaa koti, tehdä kouluhommia ja hoitaa lapset samalla. Vaikka miljoona kertaa pyysin, että voiko illalla laittaa lapset nukkumaan, että saan opiskeltua, niin hän aina vaan makasi sohvalla tekemättä mitään. Kirjotin hänelle kirjeen, jossa kerroin, että en voi jatkaa enää näin ja kyselin, että haluaako hän edes yrittää. Mies ei koskaan vastannut minulle mitään.
Lopulta ero oli ainoa vaihtoehto. Kaikki ihmettelivät, miksi jätin niin hyvän miehen, hän ei juonut, käynyt baareissa eikä ollut väkivaltainen ja vaikutti julkisesti lähes täydelliseltä. Mies ei uskonut minun haluavan erota ja teki sen jälkeen elämästäni todella vaikean pariksi vuodeksi, kosti asioita mm. lapsille ja ei halunnut maksaa elatusmaksuja.
Nyt tilanne alkaa helpottaa, vaikka tiedän hänen haukkuvan minua jokaisessa mahdollisessa tilanteessa. On se ihanaa hakea lasta päiväkodista ja kuulla samalla, että mies on kertonut hoitajille juttuja, että minua kiinnostaa vaan juhliminen ja muut miehet eivätkä lapset ollenkaan.
Taidat tietää itse mitä haluat? En suosittele hukkaamaan omaa elämää ja aikaa suhteeseen, jossa ei ole hyvä olla. Jos toinen ei ole valmis muuttumaan, niin eikö homma ole aika selvä?Mieheni on aikalailla juuri tuollainen kuin sinun ex. Jos lapsia ei olisi, ottaisin eron. Lasten takia olen halunnut vielä yrittää. Eihän voi tietää jos tämä tilanne paranisi? Eikä lasten elämä eron jälkeen tästä paremmaksi muutu. Ap
Kyllä se lasten elämä ainakin meillä paremmaksi muuttui, he saivat rauhallisen kodin ja onnellisimmat vanhemmat, eivät enää joutuneet elämään kireässä ilmapiirissä ja kuuntelemaan tappeluita. Hyvinvoivat vanhemmat, vaikkakin eri talouksissa ovat mielestäni parempi vaihtoehto kuin "ehjä" koti, jossa on kaikilla paha olo.
Mies puhuu töykeästi mutta siitä sanon vasta kun lapset on menneet nukkumaan. Mies käyttäytyy itsekkäästi mutta yritän vain sietää sitä. Ap
Onko sun mielestä oikein näyttää lapsille tällaista esimerkkiä parisuhteesta? Että on ok käyttäytyä töykeästi ja itsekkäästi, ja sitä pitää muitten vain sietää? Miten sä opetat niille ystävällisyyttä ja keskustelutaitoa ja toisten huomioonottamista, jos ne ei kotonaan näe sitä toteutettavan? Sanot että kaikkien muiden pitää olla ystävällisiä paitsi isän?
Ei ole oikein. Tämä itse asiassa on ehkä suurin huoleni tässä tilanteessa ja yksi tärkeimmistä syistä sille että mietin sitä eroa. Ap
Ainiin. Olen myös tästä sanonut miehelle että millaisen esimerkin antaa lapsille. Se saa hänet lopettamaan töykeyden pariksi viikoksi, mutta sitten palaa taas töykeäksi. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa ne miehen kokemat ikävät asiat. Onko surua, traumaa, epäonnistumista, kroonistunutta masennusta (lievempi kuin tavallinen masennus)? Se selittäisi itsekkäältä vaikuttavaa käytöstä. Toki silloinkin mies pitäisi saada ottamaan vastuuta tilanteesta.
Kuka on kodinrikkoja, jos toinen lakkaa panostamasta parisuhteeseen ja toinen ottaa eron?
Minulla on traumaa, masennusta jne. enkä ikinä käyttäytyisi niin kuin tämä mies. Selittäisi jos on ärtynyt, vetäytyvä tms. mutta ei itsekkyyttä. Ehkä on pohjimmiltaan narsisti ja nyt vasta tulee esiin, alkuhuumassa yritti miellyttää ja oli mukavampi.
Minulla on traumaa ja surua enkä käyttäydy törkeästi, mutta silti olen saanut kommenttia siitä, että olen nykyään itsekäs. Siitä syystä, että ajatukset ovat monesti selviytymistilassa ja luonnollisesti katse silloin on kääntyneenä omaan itseen. Minä toivoin saavani tukea, että olisin jaksanut tsempata takaisin normaalielämään. Hän kyllästyi "itsekkyyteeni".
Lapsiperheessä ei voi vain keskittyä itseen ja kääntyä sisäänpäin. Ap
Lapsiperheessä ei voi katkaista jalkaa tai sairastua syöpään? Kyllä vaan voi, mutta siitä pitää kantaa vastuu - paremmin kuin oma isäni kantoi tai paremmin kuin lastesi isä kantaa, mikäli kyse olisi hänen omasta jaksamis/mielenterveysongelmastaan.
Stressiä ja syöpää ei ehkä voi verrata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnitin huomiota myös tuohon töykeään puhumiseen ja siihen, että huomautat siitä vasta myöhemmin.
Nyt harjoittele sanomaan ääneen: "Tuopa oli töykeästi sanottu. Minä haluan, että tässä kodissa puhutaan kunnioittavasti kaikille perheenjäsenille. Myös minulle. Jos et jaksa sanoa kauniisti, sitten sanot että haluat nyt olla itseksesi, mutta tuo töykeily ei käy. Se on loukkaavaa." Ja sanot niin heti, oli sitten paikalla lapset tai ystäviä tai kaupan kassa.
Sitten vain pysyy rauhallisena, jatkat asiaa siitä mihin jäit. Jos mies osoittaa mieltä, anna osoittaa. Toista tarvittaessa. Muuten on tosiaan riski, että lapset alkavat kuvitella että aikuiset miehet saavat käyttäytyä miten vain.
Kiitos. Otan tämän käyttöön. Ap
Mitä aiot tehdä sitten, kun mies röyhtäisee päin naamaasi tai poistuu paikalta sanomatta mitään? Hän kyllä oppii olemaan ihmisiksi muiden nähden, joten kaupan kassan läsnäolosta yhtä kertaa enempää ei kannata haaveilla.
Miehesi on tympääntynyt sinuun ja virnuilee säälittäville yrityksillesi antaa kurinpalautusta. Hänellä ei oikeasti ole mitään hävittävää, koska sinä voit joko hyväksyä hänen käyttäytymisensä tai ottaa eron, ja hänelle käy kumpikin vaihtoehto.
En epäile etteikö miehen käytös olisi muuttunut jo ainakin jonkin verran ensin. Mutta se ei poista sitä että ihmiset heijastelevat ja reagoivat aina toisen käytökseen ja huonossa tapauksessa juuri niin että toisen käytös provosoi aina sen toisen käytöstä huonompaan suuntaan.
Enkä sano että AP:n pitäsi lepytellä miestä vaan vain tajuta että tilanteen lukkiutuminen vaatii liikahduksia kaikilla osa-alueilla. Jos odottaa vain ja ainoastaan toisen muuttumista ensin niin saa yleensä kyllä odotella maailman loppuun asti. Jonkun pitää ottaa se ensimmäinen askel ja katsoa että miten kierre voitaisiin katkaista.