Millainen elämäntilanne sinulla oli 25 vuotiaana?

Mies, kaksi lasta, koira, asuntolaina ja hyvä palkkainen työ.

Olin 2-vuotiaan pojan äiti. Ite olin silloin 22v. Pojan isä oli just löytänyt kivemman naisen itselleen ja jättänyt meidät. Muutin takaisin kotiseuduille ja työskentelin rakennus-siivoojana, poika meni päiväkotiin.

Olin vähän aikaisemmin saanut vakituisen, koulutusta vastaavan työpaikan. Olimme poikaystävän kanssa olleet yhdessä 5 vuotta ja menimme kihloihin. Edelleen olemme yhdessä 22 vuotta myöhemmin. Kaksi lasta. Lapsia lukuunottamatta elämä ei ole paljoa tuosta muuttunut. No, tulotaso on parempi.

Naimisissa, lapsi, asoasunto, vakityö.

Asuimme vuokrakaksiossa mieheni kanssa. Pätkätöitä tehtiin. Olin onnellinen, että olin poissa lapsuudenkodista, missä äiti ördäsi humalassa. Itsekin kyllä röpötettelin melkolailla siihen aikaan. Jälkeenpäin ajateltuna silti ehkä elämäni parasta aikaa. Sitten tuli lapsia ja sen jälkeen alkoivat murheet, ei ainoastaan lapsiin liittyen, vaan tuli sairautta yms..

Opiskelin yliopistossa, asuin vuokralla Helsingin keskustassa avovaimon kanssa, kävin baareissa, polttelin pilveä ja nautin elämästä. Lapsia tuli vasta tästä muutama vuosi eteenpäin.

Olin osa-aikaisena surkeassa paskaduunissa, työpaikkakiusattuna, asuin vuokrayksiössä, olin erittäin yksinäinen ja onneton, vakavasti syömishäiriöinen ja huonoitsetuntoinen, ei mitään suuntaa elämällä. Annoin ihmisten kohdella mua huonosti, kiitos traumatisoivan lapsuudenkodin jossa mua oli lytätty ja mitätöity pienestä saakka.

Niistä ajoista on muuttunut eniten se, että olen oppinut pitämään puoleni ja katkaissut välit kaikkiin sukulaisiini.

Olin avoliitossa, 2 lasta, vakityö, oma asunto. Kaikki asiat olivat hienosti.

Opiskelin yliopistossa, asuin avoliitossa, venytin penniä ja haaveilin tulevaisuudesta ja pelkäsin, etten pärjää. Olin myös hyvin yksinäinen.

Oltiin miehen kanssa juuri rakennettu talo, odotin ensimmäistä lastamme, vaikituinen työpaikka.

Asuin yksin, opiskelin, kävin töissä ja biletin.

Menin naimisiin, sain ensimmäisen lapseni ja muutimme rivitalosta omakotitaloon, jonka siis ostimme. Olin ihan tyytyväinen elämääni.

Omakotitalo, aviomies, kolme lasta joille vielä tuolloin kotiäitinä.

Nykyään omakotitalo ja lapset, mutta mies sai lähteä alkoholiongelmineen ja töitä olen tehnyt viimeiset 7 vuotta.

En ole vielä 25, täytän vasta ensi vuonna 24v. Voin silti kertoa hyvin suurella todennäköisyydellä millainen elämäni tulee olemaan 25-vuotiaana; Asun edelleen samassa vuokrakaksiossa kaupungin keskustassa, todennäköisesti työtön tai uudessa työpaikassa. Ei miestä, ei lapsia, ehkä ulkomailla kartuttamassa elämänkokemusta.

Muistan lapsena, kun kuvittelin, että 25v ovat jo niin aikuisia, että minullakin on silloin varma hyvä työ, aviomies ja ehkä jo yksi lapsi. En tiedä, ehkä nykyajan 25v ovat henkisesti vähän jäljessä ja itsekeskeisempiä kuin 25-vuotiaat 10-20+ vuotta sitten? :D

25-vuotiaana olin kaksivuotiaan pojan äiti, avoliitossa seitsemättä vuotta, juuri valmistunut maisteriksi, sain ensimmäisen oman alan vakityöpaikan (aluksi osa-aikainen), muutimme vuokra-asunnosta asumisoikeusasuntoon.

Asuin avoliitossa, puoliso opiskeli.

Työskentein koulutustani vastaamattomassa tehdastyössä.

Olimme muuttaneet kauas kotiseudulta puolison opiskelupaikkakunnalle, joka oli pieni maalaispitäjä.

Erosin, rakastuin, sain vakituisen työn. Mutta nyt menee paremmin.

Aupairina ulkomailla, tosin vain 3kk ehdin olla ennenkuin sai työpaikan maan pääkapungista Brysselistä. Täällä edelleen 14 vuotta myöhemmin, työpaikka vaihtunut muutamaan otteeseen ja olen saanut kaksi tytärtä, he ovat nyt ala-asteella. <3

Asuin yksiössä Helsingissä koiran kanssa, mies punkkasi luonani harva se yö. Opiskelin ja tein keikkatöitä festareilla ja kiertueilla. Ei ollut paljoa rahaa, mutta jaksettiin bilettää ja mökkeillä kavereiden kesken paljon. Nyt 15v myöhemmin on ammatti ja töitä hiukan enemmän, miehen kanssa omistusasunto ja vene, rahaa ei oo liikaa mutta pärjätään mukavasti. On asuttu ulkomailla, ollut koiria ja matkoja, elämää on nähty. Haaveilen omasta puutarhasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt 25. Käyn töissä, elän avopuolisoni kanssa kahdelleen. Tavallista nuoren aikuisen elämää harrastaen ja ystäviä tavaten. 

Lisäyksenä että yhdessä ollaan oltu päälle 7 vuotta, asutaan vuokralla mutta säästetään omistusasuntoon. Parin vuoden päähän sunnitteilla häät. Lapsista ei varmuutta, tuleeko niitä elämäämme. Lemmikistä haaveilemme, kunhan asumme sellaisessa asunnossa, jonne eläimen saa ottaa. Mieheni opiskelee vielä kaksi vuotta. 

Halaus sinulle, nuori ihminen! Tuokoon elämä lemmikin ja muita ihania asioita. Ehkä tiedätkin sen, mutta tahtoisin näin 53 vuotiaana sanoa, että elät varmaan elämäsi onnellisinta aikaa. On jo jotain järkeä päässä, mutta nuoruus parhaimmillaan.

Elelin ikäisenäsi aika samankaltaista elämää, ainut, että olimme ostaneet talon, isot lainat siis, mutta raha ei ollut ollenkaan tärkeintä, eikä sitä ihmeistä osannut edes haaveilla. Olemme vielä yhdessä, vaikka aina ei niin helppoakaan ole ollut. Jokaisella reissulla muistelemme niitä nuoria, joilla ei reissuihin ollut varaa ja otamme lasillisen unelmille ja vieläkin tulevaisuudelle, sillä uskon vielä paljon hyvää olevan edessäkin.

Voi, kadehdin sinua! Olet selvästi oivaltanut jotain erittäin oleellista hyvästä elämästä. Halaus myös sinulle.

m44

Kyyneleet nousivat silmiin, aina välillä tämä foorumi yllättää, kun tavoitamme täällä toisemme halauksien muodossa! 

Elämä kantaa meitä kaikkia.