Lue keskustelun säännöt.
Nainen, jos selviäisi että tapailemasi mies ei ole koskaan vielä seurustellut ja oletetaan iäksi +30, niin vaikuttaisiko se mihinkään?
22.09.2019 |
Omalla kohtaa kun mietin tuota asiaa naisesta joka olisi +30v ja ei olisi koskaan seurustellut ja me olisimme nyt tapailleet hetken, niin se olisi täysin neutraali asia, ja jos jotain niin vain ja ainoastaan positiivinen asia.
Kuinka naiset suhtautuu, ensi alkuun tietysti oletan että samalla tavalla, mutta sitten muistan että miehet ja naiset ovat erilaisia ja he suhtautuvat monesti samoihin asioihin täysin päinvastoin.
Eli jos miehelle tuo naisen seurustelemattomuus on positiivinen asia, niin voin olettaa että naiselle se on negatiivinen.
Jos, siis jos näin on, niin herää sitten kysymys että miksi? Miten nämä 2 sukupuolta voivat olla asiasta niin täysin päinvastaista mieltä?
Kommentit (336)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen käyttäytyy normaalisti, niin eihän tuo asia tulisi normaalisti edes esiin. En minä ainakaan ole ikinä keskustellut kenenkään seurustelukumppanin kanssa siitä, missä iässä ja miten paljon hän on aikaisemmin seurustellut. Jos ihminen käyttäytyy epänormaalisti, niin sitten varmaan asia tulisi keskusteltavaksi.
Minä keskustelen aina treffeillä siitä, minkälainen dynamiikka henkilön aiemmissa vakavissa suhteissa on ollut, ja mitä hän on niistä oppinut. Ja kerron toki omastakin historiastani samaan tyyliin.
En pidä seurustelematonta kolmekymppistä ihmistä välttämättä mitenkään viallisena, mutta en itse kuitenkaan haluaisi parisuhteeseen tällaisen kanssa. Vasta vakavassa suhteessa ihmisestä tulee tietyt puolet esille, eli ihminen joka ei ole sellaisessa ollut, ei tietyssä mielessä vielä tunne itseään kovin hyvin. Minä tunnen itseni ja haluan kumppanin, joka on tässä asiassa tasavertainen. Olen kerran yrittänyt suhdetta miehen kanssa, jolle olin ensimmäinen vakava juttu, ja kyllä se aika nopeasti aika vaikeaksi meni, kun mies painiskeli vielä sellaisten haasteiden parissa joista itse olen mennyt eteenpäin teini-iässä.
Siis ei mitään vikaa tällaisessa miehessä, mutta hänelle sopii
kaltaisensa nainen kumppaniksi, eli sellainen jolla ei itselläänkään vielä kokemusta vakavista suhteista.Avaisitko vähän millaisen kamppailun tuo mies kävi itsensä kanssa. Mä olen 39v mies joka ei ole seurustellut 3 päivää enempää. Olen miettinyt itsekin että se on riski suhteen kannalta. Mua kiinnostaa mikä suhteessa voi mennä tuon vuoksi pieleen. Mulla on jo kuitenkin sen verran ikää että toivon jos löydän kumppanin että hän on mulle ensimmäinen ja viimeinen.
Ihan hyväntahtoiseksi vinkiksi: älä koskaan sano, että olet seurustellut kolme päivää. Kuulostat 13-vuotiaalta. Siinä iässä sovittiin seurustelun aloittamisesta ja sitten muutaman päivän kuluttua lopetettiin se.
Tämä. Poikkeavuutta ei saa myöntää. Täällä voidaan puhua, että ei tuollaisilla asioilla ole väliä, mutta oikea maailma toimii toisin. Mieheltä oletetaan tiettyjä juttuja ja jos paljastuukin, että näitä juttuja ei löydy näkee nainen sinut sen jälkeen täysin eri lailla ja saattaa jopa pitää sinua epämiehenä. Älä kuvittele, että toiset ihmiset ovat empaattisia ja ymmärtäviä, sillä tietyissä asioissa he eivät ole.
Ihan oikeasti: jos nelikymppinen mies sanoo seurustelleensa kolme päivää, niin onhan se ihan totaalisen friikkiä. Joka ikinen nelikymppinen parisuhteessa ollut nainen tietää, että seurustelu ei ole sitä, että sovitaan sen aloittamisesta ja kolme päivää myöhemmin sen lopettamisesta. Seurustelu on prosessi. Tavataan kiinnostava ihminen, aletaan tapailla, tutustua, syvennetään tutustumista tai huomataan, että ei toimi. Jos tutustuminen syvenee niin aletaan tavata myös toisen perhettä ja ystäviä, tehdään suunnitelmia seuraavaa tapaamista/viikonloppua pitemmälle, vietetään lomia ja juhlapyhiä yhdessä, puhutaan omista toiveista ja odotuksista ja suunnitelmista jne.
Miten tuon voi käyä läpi kolmessa päivässä?
Johan mä kirjoitin etten itsekään pidä tuota 3 päivää oikeana suhteena. Se on kuitenkin ainut kokemus kun olen viettänyt aikaa naisen kanssa muuten kuin yhden yön jutussa. Mulla ei siis ole seurustelu kokemusta vaikka olen nelikymppinen. Eläessäni olen ihastunut kolme kertaa oikein tosissani mutta jäi luu käteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi eri juttua:
a) ei ole seurustellut, mutta on harrastanut seksiä yhden yön jutuissa ja irtosuhteissa
b) ei ole seurustellut, eikä ole harrastanut seksiä
Toinen on hyväksyttävää ja normaalia. Toinen ei.
Miksi toinen ei ole hyväksyttävää?
Ei se kiellettyä ole, mutta olisi ehdoton este suhteelle. Aikuistumiseen kuuluu tiettyjä juttuja ja jos ne puuttuu ihminen ei ole aikuinen eikä normaali.
Miten joku pääsee koskaan kokemaan nuo jutut, jos yleinen suhtautuminen on tuollainen?
Ylivoimaisesti suurin osa pääsee. Ei se ole normaalien ongelma.
Ei varmasti olekaan, mutta miksi se on sitten ylipäätään ongelma?
Hassu kysymys, kun ketjun aihe ja ongelma nimenomaan on se, etteivät nämä miehet pääse suhteisiin. Mutta sitten yhtäkkiä se ei olekaan ongelma lainkaan.
Kyseinen ongelma oli kokemuksen puute suhteen syntymisen esteenä, ei kokemuksen puute itsessään.
Miten tuo nyt on eri asia? :D Ongelma ei ole kokemuksen puute, mutta kuitenkin ongelma on kokemuksen puute ja se, ettei sen takia saada suhdetta. Ihan täsmälleen sama perimmäinen ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen käyttäytyy normaalisti, niin eihän tuo asia tulisi normaalisti edes esiin. En minä ainakaan ole ikinä keskustellut kenenkään seurustelukumppanin kanssa siitä, missä iässä ja miten paljon hän on aikaisemmin seurustellut. Jos ihminen käyttäytyy epänormaalisti, niin sitten varmaan asia tulisi keskusteltavaksi.
Minä keskustelen aina treffeillä siitä, minkälainen dynamiikka henkilön aiemmissa vakavissa suhteissa on ollut, ja mitä hän on niistä oppinut. Ja kerron toki omastakin historiastani samaan tyyliin.
En pidä seurustelematonta kolmekymppistä ihmistä välttämättä mitenkään viallisena, mutta en itse kuitenkaan haluaisi parisuhteeseen tällaisen kanssa. Vasta vakavassa suhteessa ihmisestä tulee tietyt puolet esille, eli ihminen joka ei ole sellaisessa ollut, ei tietyssä mielessä vielä tunne itseään kovin hyvin. Minä tunnen itseni ja haluan kumppanin, joka on tässä asiassa tasavertainen. Olen kerran yrittänyt suhdetta miehen kanssa, jolle olin ensimmäinen vakava juttu, ja kyllä se aika nopeasti aika vaikeaksi meni, kun mies painiskeli vielä sellaisten haasteiden parissa joista itse olen mennyt eteenpäin teini-iässä.
Siis ei mitään vikaa tällaisessa miehessä, mutta hänelle sopii
kaltaisensa nainen kumppaniksi, eli sellainen jolla ei itselläänkään vielä kokemusta vakavista suhteista.Avaisitko vähän millaisen kamppailun tuo mies kävi itsensä kanssa. Mä olen 39v mies joka ei ole seurustellut 3 päivää enempää. Olen miettinyt itsekin että se on riski suhteen kannalta. Mua kiinnostaa mikä suhteessa voi mennä tuon vuoksi pieleen. Mulla on jo kuitenkin sen verran ikää että toivon jos löydän kumppanin että hän on mulle ensimmäinen ja viimeinen.
Ihan hyväntahtoiseksi vinkiksi: älä koskaan sano, että olet seurustellut kolme päivää. Kuulostat 13-vuotiaalta. Siinä iässä sovittiin seurustelun aloittamisesta ja sitten muutaman päivän kuluttua lopetettiin se.
Tämä. Poikkeavuutta ei saa myöntää. Täällä voidaan puhua, että ei tuollaisilla asioilla ole väliä, mutta oikea maailma toimii toisin. Mieheltä oletetaan tiettyjä juttuja ja jos paljastuukin, että näitä juttuja ei löydy näkee nainen sinut sen jälkeen täysin eri lailla ja saattaa jopa pitää sinua epämiehenä. Älä kuvittele, että toiset ihmiset ovat empaattisia ja ymmärtäviä, sillä tietyissä asioissa he eivät ole.
Ihan oikeasti: jos nelikymppinen mies sanoo seurustelleensa kolme päivää, niin onhan se ihan totaalisen friikkiä. Joka ikinen nelikymppinen parisuhteessa ollut nainen tietää, että seurustelu ei ole sitä, että sovitaan sen aloittamisesta ja kolme päivää myöhemmin sen lopettamisesta. Seurustelu on prosessi. Tavataan kiinnostava ihminen, aletaan tapailla, tutustua, syvennetään tutustumista tai huomataan, että ei toimi. Jos tutustuminen syvenee niin aletaan tavata myös toisen perhettä ja ystäviä, tehdään suunnitelmia seuraavaa tapaamista/viikonloppua pitemmälle, vietetään lomia ja juhlapyhiä yhdessä, puhutaan omista toiveista ja odotuksista ja suunnitelmista jne.
Miten tuon voi käyä läpi kolmessa päivässä?
Johan mä kirjoitin etten itsekään pidä tuota 3 päivää oikeana suhteena. Se on kuitenkin ainut kokemus kun olen viettänyt aikaa naisen kanssa muuten kuin yhden yön jutussa. Mulla ei siis ole seurustelu kokemusta vaikka olen nelikymppinen. Eläessäni olen ihastunut kolme kertaa oikein tosissani mutta jäi luu käteen.
Joskus mietin onko pahempi epäonnistuminen ett olisin ollut vaikka 15v naimisissa ja tullut ero. Vai se että olen ollut yksin. Tämä on itsekästä ajattelua mutta kummssakin tapauksessa aika olisi mennyt hukkaan. Siis jos ajattelee ihanteena vakavaa onnellista elinikäistä suhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen käyttäytyy normaalisti, niin eihän tuo asia tulisi normaalisti edes esiin. En minä ainakaan ole ikinä keskustellut kenenkään seurustelukumppanin kanssa siitä, missä iässä ja miten paljon hän on aikaisemmin seurustellut. Jos ihminen käyttäytyy epänormaalisti, niin sitten varmaan asia tulisi keskusteltavaksi.
Minä keskustelen aina treffeillä siitä, minkälainen dynamiikka henkilön aiemmissa vakavissa suhteissa on ollut, ja mitä hän on niistä oppinut. Ja kerron toki omastakin historiastani samaan tyyliin.
En pidä seurustelematonta kolmekymppistä ihmistä välttämättä mitenkään viallisena, mutta en itse kuitenkaan haluaisi parisuhteeseen tällaisen kanssa. Vasta vakavassa suhteessa ihmisestä tulee tietyt puolet esille, eli ihminen joka ei ole sellaisessa ollut, ei tietyssä mielessä vielä tunne itseään kovin hyvin. Minä tunnen itseni ja haluan kumppanin, joka on tässä asiassa tasavertainen. Olen kerran yrittänyt suhdetta miehen kanssa, jolle olin ensimmäinen vakava juttu, ja kyllä se aika nopeasti aika vaikeaksi meni, kun mies painiskeli vielä sellaisten haasteiden parissa joista itse olen mennyt eteenpäin teini-iässä.
Siis ei mitään vikaa tällaisessa miehessä, mutta hänelle sopii
kaltaisensa nainen kumppaniksi, eli sellainen jolla ei itselläänkään vielä kokemusta vakavista suhteista.Avaisitko vähän millaisen kamppailun tuo mies kävi itsensä kanssa. Mä olen 39v mies joka ei ole seurustellut 3 päivää enempää. Olen miettinyt itsekin että se on riski suhteen kannalta. Mua kiinnostaa mikä suhteessa voi mennä tuon vuoksi pieleen. Mulla on jo kuitenkin sen verran ikää että toivon jos löydän kumppanin että hän on mulle ensimmäinen ja viimeinen.
Hänellä oli paljon kaikenlaisia epävarmuuksia, mm.:
- mustasukkaisuutta vibraattoriani kohtaan,
- epäluuloisuutta sen suhteen, petänkö häntä jos menen miespuolisen kaverini kanssa ulkoilemaan,
- ylipäänsä intensiivistä pohdintaa aiheesta "Onko ok olla ystäviä vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa",
- sellaista asennetta että naiseen ei voi ihan sukupuolen takia oikeastaan koskaan täysin luottaa (tätä hän ei suoraan sanonut tällä tavalla, mutta sen huomasi käytöksestä).
Monet perusasiat parisuhteista olivat jääneet oppimatta. Tärkeimpänä näistä ehkä ymmärrys siitä, että ihminen on itselleen ja omalle käytökselleen aina enemmän sokea kuin kumppanin käytökselle, ja vaikka tuntuisi että kumppani aiheuttaa jonkin harmin tai mielipahan, niin kannattaisi ensimmäiseksi miettiä miten oma käytös on vaikuttanut tilanteeseen, ja kyseenalaistaa omaa ajatteluaan. Tai se, että luottamusta ei voi saavuttaa vaatimalla loputtomasti todistusaineistoa esim. siitä että toinen ei käy vieraissa.
Omien tunteiden ymmärtäminen ja hallinta oli myös aika heikkoa, eli usein koin että minun olisi pitänyt auttaa niiden vaikeiden tunteiden tunnistamisessa ja käsittelyssä. Jos en tehnyt tätä, tilanne riistäytyi usein käsistä. Itse puolestaan en saanut häneltä tällaista tukea ja apua ollenkaan, vaan silloinkin kun minulla oli hyvästä syystä paha mieli, tilanne meni yleensä niin että minun piti lohduttaa miestä, joka pahoitti mielensä minun mielipahastani. Koin olevani enemmän tämän miehen äitinä kuin tasaveroinen kumppani.
Lisään vielä tähän, että mies siis itsekin yllättyi omasta käytöksestään. Hän kertoi ettei ollut koskaan elämässään ollut mitenkään mustasukkainen tai epäluuloinen, ja ymmärsi ettei se ollut kivaa eikä järkevää, mutta ei kuitenkaan ns. voinut itselleen mitään. Mielestäni tässä oli kysymys juuri siitä, että kun ei ole aiemmin ollut intiimissä suhteessa, ei ole itsekään koskaan joutunut kosketuksiin tiettyjen piirteidensä kanssa. Eikä ole saanut harjoitusta siinä, miten omien epäkypsiä puolien kanssa tullaan toimeen ilman että kumppani joutuu niistä kärsimään liikaa.
Muistan itse opetelleeni näitä samoja asioita teininä ensimmäisessä seurustelusuhteessani. Sen jälkeen jokaisessa suhteessa olen edelleen oppinut itsestäni jotain aivan olennaista. Opettelua on varmasti vielä edessäpäinkin, emmehän koskaan ole valmiita ihmisiä. Haluan kumppanin, joka voi tukea minua tässä prosessissa, koska hänellä on suunnilleen samantasoiset tiedot ja taidot ihmissuhteiden dynamiikasta. Siksi etsin miestä jolla on ainakin yksi pitkä suhde takanapäin, ja juttelen treffeillä tästä aiheesta kattavasti, jotta saan hyvän kuvan siitä missä mennään.
Olisin silti melkoisen varautunut tuollaisesta käytöksestä. Onko oikeasti hyväntahtoinen mies, joka haluaa kehittyä vai mies joka keksii tekosyitä omalle käytökselleen.
Olipa kumpi vain, niin tunnistan tämän ilmiön omastakin elämästäni. Siis sen, että on helppo kuvitella olevansa tosi hyvä ja kiva ihminen, mutta sitten vakavassa suhteessa, jossa on mukana aivan uudenlaisia tunteita ensimmäistä kertaa, tuleekin käyttäydyttyä ihan toisella tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen käyttäytyy normaalisti, niin eihän tuo asia tulisi normaalisti edes esiin. En minä ainakaan ole ikinä keskustellut kenenkään seurustelukumppanin kanssa siitä, missä iässä ja miten paljon hän on aikaisemmin seurustellut. Jos ihminen käyttäytyy epänormaalisti, niin sitten varmaan asia tulisi keskusteltavaksi.
Minä keskustelen aina treffeillä siitä, minkälainen dynamiikka henkilön aiemmissa vakavissa suhteissa on ollut, ja mitä hän on niistä oppinut. Ja kerron toki omastakin historiastani samaan tyyliin.
En pidä seurustelematonta kolmekymppistä ihmistä välttämättä mitenkään viallisena, mutta en itse kuitenkaan haluaisi parisuhteeseen tällaisen kanssa. Vasta vakavassa suhteessa ihmisestä tulee tietyt puolet esille, eli ihminen joka ei ole sellaisessa ollut, ei tietyssä mielessä vielä tunne itseään kovin hyvin. Minä tunnen itseni ja haluan kumppanin, joka on tässä asiassa tasavertainen. Olen kerran yrittänyt suhdetta miehen kanssa, jolle olin ensimmäinen vakava juttu, ja kyllä se aika nopeasti aika vaikeaksi meni, kun mies painiskeli vielä sellaisten haasteiden parissa joista itse olen mennyt eteenpäin teini-iässä.
Siis ei mitään vikaa tällaisessa miehessä, mutta hänelle sopii
kaltaisensa nainen kumppaniksi, eli sellainen jolla ei itselläänkään vielä kokemusta vakavista suhteista.Avaisitko vähän millaisen kamppailun tuo mies kävi itsensä kanssa. Mä olen 39v mies joka ei ole seurustellut 3 päivää enempää. Olen miettinyt itsekin että se on riski suhteen kannalta. Mua kiinnostaa mikä suhteessa voi mennä tuon vuoksi pieleen. Mulla on jo kuitenkin sen verran ikää että toivon jos löydän kumppanin että hän on mulle ensimmäinen ja viimeinen.
Ihan hyväntahtoiseksi vinkiksi: älä koskaan sano, että olet seurustellut kolme päivää. Kuulostat 13-vuotiaalta. Siinä iässä sovittiin seurustelun aloittamisesta ja sitten muutaman päivän kuluttua lopetettiin se.
Tämä. Poikkeavuutta ei saa myöntää. Täällä voidaan puhua, että ei tuollaisilla asioilla ole väliä, mutta oikea maailma toimii toisin. Mieheltä oletetaan tiettyjä juttuja ja jos paljastuukin, että näitä juttuja ei löydy näkee nainen sinut sen jälkeen täysin eri lailla ja saattaa jopa pitää sinua epämiehenä. Älä kuvittele, että toiset ihmiset ovat empaattisia ja ymmärtäviä, sillä tietyissä asioissa he eivät ole.
Ihan oikeasti: jos nelikymppinen mies sanoo seurustelleensa kolme päivää, niin onhan se ihan totaalisen friikkiä. Joka ikinen nelikymppinen parisuhteessa ollut nainen tietää, että seurustelu ei ole sitä, että sovitaan sen aloittamisesta ja kolme päivää myöhemmin sen lopettamisesta. Seurustelu on prosessi. Tavataan kiinnostava ihminen, aletaan tapailla, tutustua, syvennetään tutustumista tai huomataan, että ei toimi. Jos tutustuminen syvenee niin aletaan tavata myös toisen perhettä ja ystäviä, tehdään suunnitelmia seuraavaa tapaamista/viikonloppua pitemmälle, vietetään lomia ja juhlapyhiä yhdessä, puhutaan omista toiveista ja odotuksista ja suunnitelmista jne.
Miten tuon voi käyä läpi kolmessa päivässä?
Johan mä kirjoitin etten itsekään pidä tuota 3 päivää oikeana suhteena. Se on kuitenkin ainut kokemus kun olen viettänyt aikaa naisen kanssa muuten kuin yhden yön jutussa. Mulla ei siis ole seurustelu kokemusta vaikka olen nelikymppinen. Eläessäni olen ihastunut kolme kertaa oikein tosissani mutta jäi luu käteen.
Joskus mietin onko pahempi epäonnistuminen ett olisin ollut vaikka 15v naimisissa ja tullut ero. Vai se että olen ollut yksin. Tämä on itsekästä ajattelua mutta kummssakin tapauksessa aika olisi mennyt hukkaan. Siis jos ajattelee ihanteena vakavaa onnellista elinikäistä suhdetta.
Omituinen ajatustapa. Miten se aika on mennyt hukkaan, jos kuitenkin 15 vuotta on naimisissa viihdytty? Kai siitä suuri osa on ollut ihan onnellista aikaakin. Jos minä olen nyt kahden vuoden seurustelun jälkeen onnellinen, muuttuuko se epätodeksi, jos joskus eroamme? Muuttaako tulevaisuuteni tämän hetkisen mielentilan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi eri juttua:
a) ei ole seurustellut, mutta on harrastanut seksiä yhden yön jutuissa ja irtosuhteissa
b) ei ole seurustellut, eikä ole harrastanut seksiä
Toinen on hyväksyttävää ja normaalia. Toinen ei.
Miksi toinen ei ole hyväksyttävää?
Ei se kiellettyä ole, mutta olisi ehdoton este suhteelle. Aikuistumiseen kuuluu tiettyjä juttuja ja jos ne puuttuu ihminen ei ole aikuinen eikä normaali.
Miten joku pääsee koskaan kokemaan nuo jutut, jos yleinen suhtautuminen on tuollainen?
On varmaan naisiakin, joilla ei ole paljon parisuhdekokemusta. Heille tuskin on mikään este, jos miehelläkään ei ole. Omantasoinen kumppani on se paras valinta tässäkin asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi eri juttua:
a) ei ole seurustellut, mutta on harrastanut seksiä yhden yön jutuissa ja irtosuhteissa
b) ei ole seurustellut, eikä ole harrastanut seksiä
Toinen on hyväksyttävää ja normaalia. Toinen ei.
Miksi toinen ei ole hyväksyttävää?
Ei se kiellettyä ole, mutta olisi ehdoton este suhteelle. Aikuistumiseen kuuluu tiettyjä juttuja ja jos ne puuttuu ihminen ei ole aikuinen eikä normaali.
Miten joku pääsee koskaan kokemaan nuo jutut, jos yleinen suhtautuminen on tuollainen?
Ylivoimaisesti suurin osa pääsee. Ei se ole normaalien ongelma.
Ei varmasti olekaan, mutta miksi se on sitten ylipäätään ongelma?
Hassu kysymys, kun ketjun aihe ja ongelma nimenomaan on se, etteivät nämä miehet pääse suhteisiin. Mutta sitten yhtäkkiä se ei olekaan ongelma lainkaan.
Kyseinen ongelma oli kokemuksen puute suhteen syntymisen esteenä, ei kokemuksen puute itsessään.
Miten tuo nyt on eri asia? :D Ongelma ei ole kokemuksen puute, mutta kuitenkin ongelma on kokemuksen puute ja se, ettei sen takia saada suhdetta. Ihan täsmälleen sama perimmäinen ongelma.
Ei, vaan että joku toinen pitää sitä ongelmana henkilöstä itsestään riippumatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen käyttäytyy normaalisti, niin eihän tuo asia tulisi normaalisti edes esiin. En minä ainakaan ole ikinä keskustellut kenenkään seurustelukumppanin kanssa siitä, missä iässä ja miten paljon hän on aikaisemmin seurustellut. Jos ihminen käyttäytyy epänormaalisti, niin sitten varmaan asia tulisi keskusteltavaksi.
Minä keskustelen aina treffeillä siitä, minkälainen dynamiikka henkilön aiemmissa vakavissa suhteissa on ollut, ja mitä hän on niistä oppinut. Ja kerron toki omastakin historiastani samaan tyyliin.
En pidä seurustelematonta kolmekymppistä ihmistä välttämättä mitenkään viallisena, mutta en itse kuitenkaan haluaisi parisuhteeseen tällaisen kanssa. Vasta vakavassa suhteessa ihmisestä tulee tietyt puolet esille, eli ihminen joka ei ole sellaisessa ollut, ei tietyssä mielessä vielä tunne itseään kovin hyvin. Minä tunnen itseni ja haluan kumppanin, joka on tässä asiassa tasavertainen. Olen kerran yrittänyt suhdetta miehen kanssa, jolle olin ensimmäinen vakava juttu, ja kyllä se aika nopeasti aika vaikeaksi meni, kun mies painiskeli vielä sellaisten haasteiden parissa joista itse olen mennyt eteenpäin teini-iässä.
Siis ei mitään vikaa tällaisessa miehessä, mutta hänelle sopii
kaltaisensa nainen kumppaniksi, eli sellainen jolla ei itselläänkään vielä kokemusta vakavista suhteista.Avaisitko vähän millaisen kamppailun tuo mies kävi itsensä kanssa. Mä olen 39v mies joka ei ole seurustellut 3 päivää enempää. Olen miettinyt itsekin että se on riski suhteen kannalta. Mua kiinnostaa mikä suhteessa voi mennä tuon vuoksi pieleen. Mulla on jo kuitenkin sen verran ikää että toivon jos löydän kumppanin että hän on mulle ensimmäinen ja viimeinen.
Ihan hyväntahtoiseksi vinkiksi: älä koskaan sano, että olet seurustellut kolme päivää. Kuulostat 13-vuotiaalta. Siinä iässä sovittiin seurustelun aloittamisesta ja sitten muutaman päivän kuluttua lopetettiin se.
Tämä. Poikkeavuutta ei saa myöntää. Täällä voidaan puhua, että ei tuollaisilla asioilla ole väliä, mutta oikea maailma toimii toisin. Mieheltä oletetaan tiettyjä juttuja ja jos paljastuukin, että näitä juttuja ei löydy näkee nainen sinut sen jälkeen täysin eri lailla ja saattaa jopa pitää sinua epämiehenä. Älä kuvittele, että toiset ihmiset ovat empaattisia ja ymmärtäviä, sillä tietyissä asioissa he eivät ole.
Ihan oikeasti: jos nelikymppinen mies sanoo seurustelleensa kolme päivää, niin onhan se ihan totaalisen friikkiä. Joka ikinen nelikymppinen parisuhteessa ollut nainen tietää, että seurustelu ei ole sitä, että sovitaan sen aloittamisesta ja kolme päivää myöhemmin sen lopettamisesta. Seurustelu on prosessi. Tavataan kiinnostava ihminen, aletaan tapailla, tutustua, syvennetään tutustumista tai huomataan, että ei toimi. Jos tutustuminen syvenee niin aletaan tavata myös toisen perhettä ja ystäviä, tehdään suunnitelmia seuraavaa tapaamista/viikonloppua pitemmälle, vietetään lomia ja juhlapyhiä yhdessä, puhutaan omista toiveista ja odotuksista ja suunnitelmista jne.
Miten tuon voi käyä läpi kolmessa päivässä?
Niin, esimerkiksi minä olen nelikymppinen mies, joka ei ole seurustellut päivääkään. Olen tässä asiassa siis teini-ikäisen kokemustasolla tai alempanakin. Tajuan silti sen, että olisi sosiaalinen itsemurha alkaa tätä faktaa kenellekään paljastamaan ja siksi olenkin kehittänyt joukon uskottavia valheita ja epämääräisiä suhteita, joita voin esitellä, kun asia tulee kuitenkin esille. Ymmärrän myös, että asian paljastaminen saisi naisen näkemään minut lapsena, eikä sinä aikuisena miehenä, jota muilta osin muistutan.
Wow! Miten ystäväsi ja sukulaisesi suhtautuivat kun pyysit heitä valehtelemaan leikki-tyttöystävistäsi, jotka he muka ovat tavanneet?
Ikää tässä kohta 30 eikä yksikään nainen ole vielä halunnut seurustella kanssani. Sekstailemaan olen muutaman kerran päässyt. En ole mielestäni mitenkään erityisen ruma, hoikka kroppakin. Lyhyt kyllä olen. Varmaan persoonassakin jotain vikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi eri juttua:
a) ei ole seurustellut, mutta on harrastanut seksiä yhden yön jutuissa ja irtosuhteissa
b) ei ole seurustellut, eikä ole harrastanut seksiä
Toinen on hyväksyttävää ja normaalia. Toinen ei.
Miksi toinen ei ole hyväksyttävää?
Ei se kiellettyä ole, mutta olisi ehdoton este suhteelle. Aikuistumiseen kuuluu tiettyjä juttuja ja jos ne puuttuu ihminen ei ole aikuinen eikä normaali.
Miten joku pääsee koskaan kokemaan nuo jutut, jos yleinen suhtautuminen on tuollainen?
Ylivoimaisesti suurin osa pääsee. Ei se ole normaalien ongelma.
Ei varmasti olekaan, mutta miksi se on sitten ylipäätään ongelma?
Hassu kysymys, kun ketjun aihe ja ongelma nimenomaan on se, etteivät nämä miehet pääse suhteisiin. Mutta sitten yhtäkkiä se ei olekaan ongelma lainkaan.
Kyseinen ongelma oli kokemuksen puute suhteen syntymisen esteenä, ei kokemuksen puute itsessään.
Miten tuo nyt on eri asia? :D Ongelma ei ole kokemuksen puute, mutta kuitenkin ongelma on kokemuksen puute ja se, ettei sen takia saada suhdetta. Ihan täsmälleen sama perimmäinen ongelma.
Ei, vaan että joku toinen pitää sitä ongelmana henkilöstä itsestään riippumatta.
Ja minkäs takia tämä sitten onkaan ongelma ja miten vaikuttaa tämän ihmisen elämään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi eri juttua:
a) ei ole seurustellut, mutta on harrastanut seksiä yhden yön jutuissa ja irtosuhteissa
b) ei ole seurustellut, eikä ole harrastanut seksiä
Toinen on hyväksyttävää ja normaalia. Toinen ei.
Miksi toinen ei ole hyväksyttävää?
Ei se kiellettyä ole, mutta olisi ehdoton este suhteelle. Aikuistumiseen kuuluu tiettyjä juttuja ja jos ne puuttuu ihminen ei ole aikuinen eikä normaali.
Miten joku pääsee koskaan kokemaan nuo jutut, jos yleinen suhtautuminen on tuollainen?
Ylivoimaisesti suurin osa pääsee. Ei se ole normaalien ongelma.
Ei varmasti olekaan, mutta miksi se on sitten ylipäätään ongelma?
Hassu kysymys, kun ketjun aihe ja ongelma nimenomaan on se, etteivät nämä miehet pääse suhteisiin. Mutta sitten yhtäkkiä se ei olekaan ongelma lainkaan.
Kyseinen ongelma oli kokemuksen puute suhteen syntymisen esteenä, ei kokemuksen puute itsessään.
Miten tuo nyt on eri asia? :D Ongelma ei ole kokemuksen puute, mutta kuitenkin ongelma on kokemuksen puute ja se, ettei sen takia saada suhdetta. Ihan täsmälleen sama perimmäinen ongelma.
Ei, vaan että joku toinen pitää sitä ongelmana henkilöstä itsestään riippumatta.
Ja minkäs takia tämä sitten onkaan ongelma ja miten vaikuttaa tämän ihmisen elämään?
Saahan sitä harmitella, jos on tehnyt itse myöhemmässä elämänvaiheessa hölmöksi osoittautuneen päätöksen ja ollut kokonaan yksin, mutta en yksinkertaisesti ymmärrä, miksi kyseinen henkilö pitäisi tuomita kokonaan parisuhdekelvottomaksi tämän asian takia.
Eihän ihmisen arvot tai prioriteetit elämässä voi muuttua. Samalla logiikalla nuorena irtosuhteita harrastanut nainenkaan ei voisi enää koskaan olla kunnollinen ja luotettava kumppani, tässä ei ole mitään järkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Naiselle lisääntyminen on suurempi uhraus kuin miehelle, joten heidän on oltava valikoivampia. Tästä syystä myös seksuaalinen inho on naisilla yleisempää = suurempi osa miehistä luokitellaan epäkelvoiksi kumppaniehdokkaiksi. Miehillä taas hyvin harvat naiset saa aikaan inhon tunteen.
Tämä voi muuten olla yksi syy miesten korkeampiin itsemurhalukuihin. Miehiin kohdistuu enemmän inhoa ja torjuntaa, ja se ei pitemmän päälle ole mukavaa. Moni menee joujoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiselle lisääntyminen on suurempi uhraus kuin miehelle, joten heidän on oltava valikoivampia. Tästä syystä myös seksuaalinen inho on naisilla yleisempää = suurempi osa miehistä luokitellaan epäkelvoiksi kumppaniehdokkaiksi. Miehillä taas hyvin harvat naiset saa aikaan inhon tunteen.
Tämä voi muuten olla yksi syy miesten korkeampiin itsemurhalukuihin. Miehiin kohdistuu enemmän inhoa ja torjuntaa, ja se ei pitemmän päälle ole mukavaa. Moni menee joujoon.
Itse olen alkanut toivoa että saisin sokean tyttöystävän, koska hän ei kiinnittäisi huomiota ulkonäkööni. Lisäksi olisi hoivavietin kannalta palkitsevaa kun voisi auttaa kotitöissä yms. Ja sokeilla on kuulemma herkkä tuntoaisti, mikä voisi olla kiva lisä seurusteluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi eri juttua:
a) ei ole seurustellut, mutta on harrastanut seksiä yhden yön jutuissa ja irtosuhteissa
b) ei ole seurustellut, eikä ole harrastanut seksiä
Toinen on hyväksyttävää ja normaalia. Toinen ei.
Miksi toinen ei ole hyväksyttävää?
Ei se kiellettyä ole, mutta olisi ehdoton este suhteelle. Aikuistumiseen kuuluu tiettyjä juttuja ja jos ne puuttuu ihminen ei ole aikuinen eikä normaali.
Miten joku pääsee koskaan kokemaan nuo jutut, jos yleinen suhtautuminen on tuollainen?
Ylivoimaisesti suurin osa pääsee. Ei se ole normaalien ongelma.
Ei varmasti olekaan, mutta miksi se on sitten ylipäätään ongelma?
Hassu kysymys, kun ketjun aihe ja ongelma nimenomaan on se, etteivät nämä miehet pääse suhteisiin. Mutta sitten yhtäkkiä se ei olekaan ongelma lainkaan.
Kyseinen ongelma oli kokemuksen puute suhteen syntymisen esteenä, ei kokemuksen puute itsessään.
Miten tuo nyt on eri asia? :D Ongelma ei ole kokemuksen puute, mutta kuitenkin ongelma on kokemuksen puute ja se, ettei sen takia saada suhdetta. Ihan täsmälleen sama perimmäinen ongelma.
Ei, vaan että joku toinen pitää sitä ongelmana henkilöstä itsestään riippumatta.
Ja minkäs takia tämä sitten onkaan ongelma ja miten vaikuttaa tämän ihmisen elämään?
Saahan sitä harmitella, jos on tehnyt itse myöhemmässä elämänvaiheessa hölmöksi osoittautuneen päätöksen ja ollut kokonaan yksin, mutta en yksinkertaisesti ymmärrä, miksi kyseinen henkilö pitäisi tuomita kokonaan parisuhdekelvottomaksi tämän asian takia.
Eihän ihmisen arvot tai prioriteetit elämässä voi muuttua. Samalla logiikalla nuorena irtosuhteita harrastanut nainenkaan ei voisi enää koskaan olla kunnollinen ja luotettava kumppani, tässä ei ole mitään järkeä.
Miten nuo irtosuhteet liittyvät asiaan? Eiväthän irtosuhteet kerro mitään ihmisen kunnollisuudesta ja luotettavuudesta. Parempi vertaus olisi henkilö, joka on pettänyt parisuhteessaan aiemmin toistuvasti. Niin, lähtisitkö ihan ilomielin parisuhteeseen tällaisen ihmisen kanssa miettimättä asiaa yhtään? Eihän se nyt mikään riski ole, kun ihminen voi muuttua.
"Tuo ei ole seurustellut" muuttuu nopeasti ihmisten mielissä –> "tuossa on muutakin vikaa". Lopulta ei voi osallistua mihinkään ihmisten asenteiden takia.
Vierailija kirjoitti:
"Tuo ei ole seurustellut" muuttuu nopeasti ihmisten mielissä –> "tuossa on muutakin vikaa". Lopulta ei voi osallistua mihinkään ihmisten asenteiden takia.
Voitko vähän täsmentää tätä "ei voi osallistua mihinkään"? Missä ihmeessä te toitotatte sitä parisuhdehistoriaanne jatkuvasti, että normaali elämä ei onnistu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tuo ei ole seurustellut" muuttuu nopeasti ihmisten mielissä –> "tuossa on muutakin vikaa". Lopulta ei voi osallistua mihinkään ihmisten asenteiden takia.
Voitko vähän täsmentää tätä "ei voi osallistua mihinkään"? Missä ihmeessä te toitotatte sitä parisuhdehistoriaanne jatkuvasti, että normaali elämä ei onnistu?
Niin voihan sitä toivoa että kukaan ei ajan myötä huomaa eikä kysy mitään jos ei vaan puhu koskaan asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tuo ei ole seurustellut" muuttuu nopeasti ihmisten mielissä –> "tuossa on muutakin vikaa". Lopulta ei voi osallistua mihinkään ihmisten asenteiden takia.
Voitko vähän täsmentää tätä "ei voi osallistua mihinkään"? Missä ihmeessä te toitotatte sitä parisuhdehistoriaanne jatkuvasti, että normaali elämä ei onnistu?
Niin voihan sitä toivoa että kukaan ei ajan myötä huomaa eikä kysy mitään jos ei vaan puhu koskaan asiasta.
Eikö siinä vaiheessa, kun asia tulee puheeksi, ole ehtinyt jo osallistumaan aika moneen asiaan? Itse muistan opiskeluajoilta parikin tyttöä, jotka eivät olleet koskaan seurustelleet. Tämä tuli ilmi vasta noin vuoden tuntemisen jälkeen eikä se tieto kyllä mitenkään vaikuttanut meidän väleihimme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen käyttäytyy normaalisti, niin eihän tuo asia tulisi normaalisti edes esiin. En minä ainakaan ole ikinä keskustellut kenenkään seurustelukumppanin kanssa siitä, missä iässä ja miten paljon hän on aikaisemmin seurustellut. Jos ihminen käyttäytyy epänormaalisti, niin sitten varmaan asia tulisi keskusteltavaksi.
Minä keskustelen aina treffeillä siitä, minkälainen dynamiikka henkilön aiemmissa vakavissa suhteissa on ollut, ja mitä hän on niistä oppinut. Ja kerron toki omastakin historiastani samaan tyyliin.
En pidä seurustelematonta kolmekymppistä ihmistä välttämättä mitenkään viallisena, mutta en itse kuitenkaan haluaisi parisuhteeseen tällaisen kanssa. Vasta vakavassa suhteessa ihmisestä tulee tietyt puolet esille, eli ihminen joka ei ole sellaisessa ollut, ei tietyssä mielessä vielä tunne itseään kovin hyvin. Minä tunnen itseni ja haluan kumppanin, joka on tässä asiassa tasavertainen. Olen kerran yrittänyt suhdetta miehen kanssa, jolle olin ensimmäinen vakava juttu, ja kyllä se aika nopeasti aika vaikeaksi meni, kun mies painiskeli vielä sellaisten haasteiden parissa joista itse olen mennyt eteenpäin teini-iässä.
Siis ei mitään vikaa tällaisessa miehessä, mutta hänelle sopii
kaltaisensa nainen kumppaniksi, eli sellainen jolla ei itselläänkään vielä kokemusta vakavista suhteista.Avaisitko vähän millaisen kamppailun tuo mies kävi itsensä kanssa. Mä olen 39v mies joka ei ole seurustellut 3 päivää enempää. Olen miettinyt itsekin että se on riski suhteen kannalta. Mua kiinnostaa mikä suhteessa voi mennä tuon vuoksi pieleen. Mulla on jo kuitenkin sen verran ikää että toivon jos löydän kumppanin että hän on mulle ensimmäinen ja viimeinen.
Ihan hyväntahtoiseksi vinkiksi: älä koskaan sano, että olet seurustellut kolme päivää. Kuulostat 13-vuotiaalta. Siinä iässä sovittiin seurustelun aloittamisesta ja sitten muutaman päivän kuluttua lopetettiin se.
Tämä. Poikkeavuutta ei saa myöntää. Täällä voidaan puhua, että ei tuollaisilla asioilla ole väliä, mutta oikea maailma toimii toisin. Mieheltä oletetaan tiettyjä juttuja ja jos paljastuukin, että näitä juttuja ei löydy näkee nainen sinut sen jälkeen täysin eri lailla ja saattaa jopa pitää sinua epämiehenä. Älä kuvittele, että toiset ihmiset ovat empaattisia ja ymmärtäviä, sillä tietyissä asioissa he eivät ole.
Ihan oikeasti: jos nelikymppinen mies sanoo seurustelleensa kolme päivää, niin onhan se ihan totaalisen friikkiä. Joka ikinen nelikymppinen parisuhteessa ollut nainen tietää, että seurustelu ei ole sitä, että sovitaan sen aloittamisesta ja kolme päivää myöhemmin sen lopettamisesta. Seurustelu on prosessi. Tavataan kiinnostava ihminen, aletaan tapailla, tutustua, syvennetään tutustumista tai huomataan, että ei toimi. Jos tutustuminen syvenee niin aletaan tavata myös toisen perhettä ja ystäviä, tehdään suunnitelmia seuraavaa tapaamista/viikonloppua pitemmälle, vietetään lomia ja juhlapyhiä yhdessä, puhutaan omista toiveista ja odotuksista ja suunnitelmista jne.
Miten tuon voi käyä läpi kolmessa päivässä?
Niin, esimerkiksi minä olen nelikymppinen mies, joka ei ole seurustellut päivääkään. Olen tässä asiassa siis teini-ikäisen kokemustasolla tai alempanakin. Tajuan silti sen, että olisi sosiaalinen itsemurha alkaa tätä faktaa kenellekään paljastamaan ja siksi olenkin kehittänyt joukon uskottavia valheita ja epämääräisiä suhteita, joita voin esitellä, kun asia tulee kuitenkin esille. Ymmärrän myös, että asian paljastaminen saisi naisen näkemään minut lapsena, eikä sinä aikuisena miehenä, jota muilta osin muistutan.
Wow! Miten ystäväsi ja sukulaisesi suhtautuivat kun pyysit heitä valehtelemaan leikki-tyttöystävistäsi, jotka he muka ovat tavanneet?
Miksi saivartelet vaikka aivan hyvin tiesit, että tässä puhutaan uusien ihmisten tapaamisesta?
Eivät sukulaiseni tiedä mitään minun elämästäni. Eivät ole koskaan tavanneet minua naisseurassa, mutta siihen se jääkin. Jos tästä kykenevät tekemään suurempia johtopäätöksiä niin heille on paikkoja selvännäkijöinä tarjolla. Vanhempani tietävät, että en ole seurustellut ja kaverini myös, mutta siihen se jääkin. Emme puhu noista asioista, joten heidän kohdallaan asia on merkityksetön.
Eivät valheeni tietenkään myöskään ole mitään suuruudenhulluja, joissa kehitetään tarina vuosien seurusteluista tai vastaavista. Ne ovat valheita tapailuista, sen oikean etsimisestä, satunnaisista panoista ja muista lyhytaikaisista jutuista. Mitä tahansa, joka antaa minusta edes hieman normaalimman ihmisen kuvan.
No kertoo ettei ole halunnut tai uskaltanut. Mitä erityislaatuisen ihailtavaa on ihmisessä, joka ei ole halunnut tai uskaltanut parisuhteeseen? Miten se kertoo luonteen lujuudesta? Pikemminkin se kertoo sitoutumispelosta tai jopa halveksunnasta.