Ajatellaanko vielä että koulukiusaamisen syy kiusatussa?
Onko tosiaan niin että edelleen nykyään aikuiset, myös osa opettajista ajattelee että kiusaamisen syy löytyy kiusatusta kiusaajien sijaan?
Oman lapsen kiusaamistilannetta käydään paraikaan läpi koulussa, ja meille perheenä on tullut sellainen olo, että kaikki, opettaja mukaanlukien yrittävät löytää syytä kiusatusta. Vaikka lapsemme ei ole tehnyt mitään pahaa kellekään, ja häntä systemaattisesti jätetty porukan ulkopuolelle ja nolattu ja väheksytty muiden edessä.
Kommentit (200)
n. 10 vuotta sitten minua ainakin syyllistettiin siitä, kun kukaan ei ottanut leikkeihin ja menoihin mukaan. Oli tosiaan harvinaisen ''mukavaa''
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähtökohtaisesti syy on kiusaajassa. Kuitenkin en voi olla ihmettelemättä niitä tapauksia, joita kiusataan ihan kaikkialla ja eri ihmisten toimesta. Eli kiusataan päiväkodissa, alakoulussa, yläkoulussa, toisella asteella, korkeakouluopinnoissa ja työelämässä. Tällaisessa on jotain outoa.
Etkö ole kuullut kiusatun roolin ottamisesta? Kun tarpeeksi on murskattu jonkun itsetuntoa ikätovereidensa toimesta (ikätovereiden hyväksyntä vaikuttaa itsetunnon kehittymiseen enemmän kuin vanhempien), niin ei osaa enää ajatella että asia olisi toisen. Hyväksyy itsekin kiusaamisen, ei uskalla sanoa mitään takaisin, ajattelee että ansaitseekin kiusaamisen. Moni tappaa itsensä, masentuu tai puhkeaa joku muu mielenterveyden häiriö, on työkyvytön koko elämänsä,ja kiusaaminen jatkuu....
En itse asiassa ole kuullut, mutta kyllähän tuo kuulostaa järkeenkäyvältä. Asia kannattaisi kuitenkin hoitaa kuntoon ennen kuin siirtyy työelämään. Palautteen tai jopa kritiikin antaminen kun ei ole kiusaamista.
Meidän koulussa vikaa on lähdetty etsimään kiusaajasta, mutta joskjs on käynyt ilmi, että tämä kiusattu ei varsinaisesti ole ollut kiusattu ollenkaan, vaan niin pomotteleva, itsekäs ja ilkeilevä, etteivät lapset ole sen takia uskaltaneet ottaa mukaan leikkiin. Tietenkin ovat poikkeustapauksia.
Miksi on niin vaikeaa opettaa lapsille erilaisuuden hyväksymistä? Olen ollut kiusattu ja nyt opettajana erittäin herkkä puuttumaan asioihin. Toisaalta olen 20 vuoden aikana nähnyt monenlaista eikä mikään kiusaamistilanne tietenkään ole mustavalkoinen. Silti lähtökohta on aina siinä, että kenellekään ei sanota rumasti, ei ilmeillä, ei kosketa, ei härnätä, ei, vaikka toinen olisi kuinka hiljainen, outo, erilainen ja vaikka kuinka ärsyyntyisi helposti tai ilmaisisi pahan olonsa hassusti.
Monesti kiusattu antaa samalla mitalla takaisin. Sitten puidaan sitä, että kuka teki ensin, miksi ja miten. En anna kiusatunkaan kiusata. Toisille ei vain sanota ilkeästi, ei haukuta, ei potkita, ei käydä käsiksi, ei kosketa tavaroihin, ei mistään syystä. Toki ymmärrystä löytyy, jos on kakkaa satanut niskaan jo pitkään ja vihdoin antaa kiusaajille takaisin. Lähtökohtana puidaankin, kuka aloitti ja miksi ja sen jälkeen käydään läpi ne oikeat tavat reagoida puolin ja toisin.
Ongelmana on nykyään vanhemmat, joilla on erittäin mustavalkoinen ajattelutapa kiusaamiseen. Kun lapsi on heittänyt luokkakaverin repun roskikseen, on se oikeutettua, koska luokkakaveri on ärsyttänyt lasta nauramalla. Ei voi tykillä ampua kärpäsiä. Tuolloin ei oikeasti saada selville, kuka kiusaa ja ketä, koska se, joka rikkoo toisen koskemattomuutta, on aina se pahempi syyllinen. Järkevin tapa on välittömästi ärsyttämisen jälkeen ottaa yhteyttä opettajaan ja antaa aikuisen selvittää asioita lasten välillä. Jos ärsyttäminen on ollut satunnainen heitto, voi myös sille omalle lapselleen opettaa, miten sellaiseen reagoida, mutta jos näitä heittoja tulee useampi, niin sitten ilman muuta yhteys opettajaan, koska jatkuva nälviminen on juuri kiusaamista.
Yleensä vanhemmat ottavat yhteyttä vasta, kun tilanne on jatkunut jo todella pitkään ja siinäkin vaiheessa lähinnä vihaisina ja pettyneinä, kun koulu ei ole puuttunut. Välitunneilla nälviminen, joukosta pois sulkeminen ja ilmeily tai eleily ei näy opettajan silmiin, kun lapsia on satoja, ja meillä yläkoulussa näemme samoja oppilaita yksi tai kaksi kertaa viikossa. Tilanteet voivat näyttää harmittomilta, jopa kaverillisilta vieraamman opettajan silmiin. Kannattaa puuttua tilanteeseen heti niin, että tiedottaa opettajaa ikävistä tilanteista. Opettaja voi silloin seurailla tilannetta ja puuttua heti, kun tietää, mihin pitää puuttua. Kiusaaminen on nykyään usein hyvin näkymätöntä, ja se pitää tehdä näkyväksi mahdollisimman pian.
Olisiko aika lopettaa vahvin voittakoon - ajattelu ja antaa mahdollisuus myös heikommille ja kiusatuille. Ehkä maailma muuttuisi paremmaksi paikaksi. Vahvimmat ovat näyttäneet millaiseksi maailma tuli heidän johdollaan ja tuhoa kohti ollaan menossa.
Olin kiulukiusattu jossain vaiheessa. Mutta olen myöhemmin tajunnut, että osasyynä siihen erikoisen pukeutumiseni lisäksi oli oma asenteeni muita kohtaan. Kotona vanhemmat puhuivat aina muista vanhemmista ja lapsista pahaa, ja aina muistuttivat että kyllä ne kaikki sua inhoaa ja jossain vaiheessa yrittää ainakim kiusata. Aina puhuttiin että joo kyllä meidän tyttö on fiksumpi kuin muut kun istuu kotona lukemassa toisin kun nuo muut!! Siitä tuli minulle pinttynyt asenne että minua varmasti kiusataan koska olen parempi kuin muut. Nyt aikuisena huomannut että ihmiset ovat lähtökohtaisesti ihan mukavia ja vanhemmillani on todella heikko itsetunto jota piti jotenkin lapse avulla nostattaa. Yritettiin keksiä minulle jotain koulukiusattu prinsessa joka nousee tuhkasta kuin feenikslintu ja näyttää kaikille elokuvan lopussa- tarinaa.
Mutta kyllä se kiusaamonen alkoi niistä minun vaatteistani ja siihen lähti opettajatkin mukaan. Oma asenteeni olisi voinut ehkä lopettaa sen jos en olisi ollut niin helvetin ylimielinen muita kohtaan :D
188 jatkaa vielä sen verran: Ketjun alussa joku opettaja sanoi, ettö usein kiusaajan sosiaalisissa taidoissa on puutetta. Tämä on omalla kohdallani ihan totta. Olen aina ollut vähä sosiaalisesti kömpelö ja töksäytellyt puheissani niin, että lopputulos on ollutkin vähän muuta kuin alunperin tarkoitin. Siitä oli sitten helppo lavastaa erilaisia tilanteita. Joku saattoi haukkua ulkonäköäni koko viikon ja suorastaan v-ttuilla minulle pöivittäin, kunnes sanoin jotain törkeäö takaisin, ja toinen tyttö alkoi itkrä vuolaasti ja minä jouduin rehtorin puhutteluun. Olen muun muassa saanut opetrajalta huudot siitä, kun "en kunnioita toisen omaa tilaa", koska tältä itkijältä yritin pyytää anteeksi ja hän käski minun painua v'ttuun.
He oppivat siis nopeasti, että stressaantuneena saatan sanoa pahastikin, joten tökkivät tahallaan ampiaispesää saadakseen minut ongelmiin. Minusta myös keksittiin erilaisia tarinoita jotka pilasivat mainreni koulussa.
Toisaalta muistelen, että kotona äiti puhui kiusaamisesta päivittäin, että kyllä huomrnna joku sanoo sinulle näin, niin vastaat siihen sitten näin! Jotenkin hänen kanssaan tuntui, että jotain draamaa on pakko saada. Ehkä eli omia kiusaamistraumojaan minun kauttani. Ihan mikä tahansa normaali riitakin oli äidin mielestä kiusaamista, joten hän oikein lietsoi raivoa minuun, ja olin itsekin sitten todella inhottava muita kohtaan.
Kiusatun* sosiaalisissa taidoissa T 189
Oma kokemukseni on, että osa kiusatuista ei ole kiusaamista nähnytkään. Minusta on tehty kaksi kertaa kiusaaja. Kerran alakoulussa ja kerran ammattikoulussa.
Alakoulussa oli tyttö, jolla oli paras kaveri, ja tämä tyttö oli mustasukkainen, jos kaveri leikki muiden kanssa. Tyttö heitti tämän parhaan kaverin takin roskikseen (näin tilanteen) ja väitti minun tehneen tämän. Kyse siis mustasukkaisuudesta ja yritti tehdä minusta parhaan kaverinsa kiusaajan. Lapset tekevät toisinaan tyhmiä valintoja, vaikkeivat tyhmiä olisikaan.
Toisen kerran ammattikoulussa luokkamme tyttö oli ihastunut ystävääni ja häntä harmitti, kun ystäväni ei ollut kiinnostunut hänestä. Tämä ystävä oli myös luokallamme. Minut kutsuttiin kuraattorin luokse ja minulta kyseltiin kaikkea maan ja taivaan väliltä, enkä ymmärtänyt mistä puhumme. Kuraattori kertoi, että kyse on kiusaamisesta. Kysyin, onko hän varmasti pyytänyt oikean ihmisen paikalle ja vastaus oli myöntävä. Olin kuulemani mukaan kiusannut tätä tyttöä niin paljon, että hän ei uskaltanut tulla kouluun, eikä hän halunnut keskustella asiasta kanssani edes kuraattorin läsnäollessa. En tiedä tänä päivänäkään kuinka olen häntä kiusannut, koska emme pyörineet samoissa piireissä. Hänellä oli ystäviä koulussa, eikä hän ollut yksin ja ryhmätöissä hän oli mukana, kuin kuka tahansa muukin.
Olen jälkeenpäin ajatellut, että ehkä osalla meistä ihmisistä on luontainen tapa käsitellä asioita niin, että kun kaikki ei mene niinkuin minä itse haluan, niin syyllinen tilanteeseen on löydettävä ja samalla voi itse uhriutua ja syyttää muita pahasta olostaan, johon muut eivät ole osallisia.
Ja näiden kahden huonon kokemukseni lisäksi olen saanut kouluvuosieni aikana paljon kiitosta opettajilta siitä, kun huomioin muut ja otan hiljaisimmatkin ihmiset mukaan, enkä jätä ketään porukan ulkopuolelle. Ehkä minulle vain sattui kaksi kertaa huono kokemus eteen.
Kuitenkin koulukiusaaminen on todellista ja minusta on tyhmää, että puhutaan kiusaamisesta jos koulussa esimerkiksi tapahtuu pahoinpitely. Se on poliisiasia, ei mikään vanhempien ja oppilaiden välinen kiusaamisen selvittely. Monta asiaa voitaisiin välttää kunnollisella ryhmäyttämisellä heti koulujen alkaessa. Omia lapsiaankin voi suojella kiusaamiselta tukemalla kasvavan lapsen itsetuntoa, joka auttaa selviämään elämän vastoinkäymisistä. Kun lapsi luottaa itseensä ja tietää olevansa hyvä, ei muutamat lällättelyt tunnu missään. Pahoinpitelyt ovat asia erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän sitä kannattaa kiusatun lapsen kanssa pohtia voisiko syy kiusatuksi joutumisessa olla omassa käytöksessä, persoonassa, ulkonäössä tai sosiaalisissa taidoissa ja voisiko asialle tehdä jotain kuten esim muuttaa tai kehittää sitä kiusaamiseen johtanutta tekijää niin ettei lapsi enää tulevaisuudessa joutuisi taas uudelleen kiusatuksi.
Jaa että kiusattua lasta kannustaisi muuttamaan omaa ulkonäköään, käytöstään tai esittämään muunlaista persoonaa kuin on niin että miellytäisi niitä kiusaajia? Kyllä sen lapsen pitää voida olla oma itsensä eikä alkaa esittää mitään ja viellä sellaisia ihmisiä varten jotka kohtelee muita huonosti?
Kyllä niiden kiusaajien pitäisi oppia hyväksyyn ne jotka ei siihen massaan sulaudu, ei tarvi kaveriksi ryhtyä mutta antaisi edes olla. Ja antaa muiden olla sen kanssa jos niin haluavat, eikä luoda ryhmäpainetta jättää toinen yksin. Niitä sosiaalisia taitoja on muuten vaikea kehittää jos ikätoverit vaan kiusaa eri tavoin.
Mulle on tällä foorumilla tullut monesti mieleen kun täällä moni vanhempi (mutu:yleensä äiti) keskittyy haukkumaan ja arvostelemaan ihan tuntemattomia ja anonyymeja henkilöitä netissä. Myös julkisuudenhenkilöt jaksetaan haukkua ja ihmisryhmät. Nää on tän foorumin yleisimpiä viestityyppejä. Niin kasvaakohan niiden lapset jotenkin helpommin kiusaajiksi? Luulisin että eivät vain foorumilla puhu muista noin. Ottavatkohan lapset mallia vanhemmistaan tässä?
4 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän sitä kannattaa kiusatun lapsen kanssa pohtia voisiko syy kiusatuksi joutumisessa olla omassa käytöksessä, persoonassa, ulkonäössä tai sosiaalisissa taidoissa ja voisiko asialle tehdä jotain kuten esim muuttaa tai kehittää sitä kiusaamiseen johtanutta tekijää niin ettei lapsi enää tulevaisuudessa joutuisi taas uudelleen kiusatuksi.
Jaa että kiusattua lasta kannustaisi muuttamaan omaa ulkonäköään, käytöstään tai esittämään muunlaista persoonaa kuin on niin että miellytäisi niitä kiusaajia? Kyllä sen lapsen pitää voida olla oma itsensä eikä alkaa esittää mitään ja viellä sellaisia ihmisiä varten jotka kohtelee muita huonosti?
Kyllä niiden kiusaajien pitäisi oppia hyväksyyn ne jotka ei siihen massaan sulaudu, ei tarvi kaveriksi ryhtyä mutta antaisi edes olla. Ja antaa muiden olla sen kanssa jos niin haluavat, eikä luoda ryhmäpainetta jättää toinen yksin. Niitä sosiaalisia taitoja on muuten vaikea kehittää jos ikätoverit vaan kiusaa eri tavoin.
Mulle on tällä foorumilla tullut monesti mieleen kun täällä moni vanhempi (mutu:yleensä äiti) keskittyy haukkumaan ja arvostelemaan ihan tuntemattomia ja anonyymeja henkilöitä netissä. Myös julkisuudenhenkilöt jaksetaan haukkua ja ihmisryhmät. Nää on tän foorumin yleisimpiä viestityyppejä. Niin kasvaakohan niiden lapset jotenkin helpommin kiusaajiksi? Luulisin että eivät vain foorumilla puhu muista noin. Ottavatkohan lapset mallia vanhemmistaan tässä?
Aivan 100% lapset ottavat vanhemmistaan mallia. Olen kans tajunnut tätä nettipalstaa lukiessani, että miten pahoinvoivia ihmiset Suomessa ovat. Onko täällä joku erityisen kiusaamisen kulttuuri? Nettikiusaaminen - myös julkisuuden henkilöiden - on aivan absurdia ja sairasta välillä.
Minulla se kokemus, että kiusaajien vanhemmat vähättelivät kiusaamista. Kaverit kenen lapset kiusanneet nauraneet vaan syytöksille, ja samoin kun omaa lastamme kiusattiin koulussa, niin kiusaajien vanhemmat vähättelivät kiusaamista, oikeastaan kielsivät koko jutun, vaikka opettajakin teki selväksi miten asia oikeasti oli (lapsemme eristettiin kaveriporukasta täysin). Kamalaa käytöstä aikuisilta ihmisiltä, en voi ymmärtää. Todennäköisesti ajattelivat mielessä, että syy on meidän lapsessa.
Vierailija kirjoitti:
Minun kantani opettajana ja muutenkin on se, että jokainen tilanne on erilainen. Asiat eivät aina ole sitä, miltä ne näyttävät. On tärkeää, että ennen hutkimista tutkitaan.
On tapauksia, joissa on selvinnyt, että uhri ei ole ihan vaan uhri. Läheskään aina oppilas ei kotona kerro ihan kaikkea.
Silloinkin kun kiusattu ei ole varsinaisesti tehnyt mitään pahaa, voi olla paikallaan ohjata häntä silti pohtimaan, mikä omassa käytöksessä kenties ärsyttää muita. Tämä voi auttaa häntä tulevaisuudessa. Ei liene pelkkää sattumaa, että samat tyypit päätyvät kiusatuiksi myös uusissa kouluissa, intissä, töissä jne.
Monen kiusatun sosiaalisissa taidoissa on puutteita. Jopa niin, että tulkitaan kiusaamiseksi sellaistakin, mikä ei sitä ole. Itse asiassa suurin osa tapauksista, joita selvitän, ei ole kiusaamista, vaikka niin sanotaan. Yleensä kyse on riidoista, huonosta käytöksestä, väärinkäsityksistä, kohtaamattomasta kemiasta jne. Mutta toki pyrin nämäkin selvittämään.
Mutta kuten sanottu, tapaukset ovat erilaisia.
juuri luin erään työpaikkakiusatun tarinan. hän oli 50- v. hoitoalalla työtä tekevä nainen. hän oli aina ollut pidetty työntekijä sekä potilaiden että työyhteisön puolelta.
Hän vaihtoi työpaikkaa ja ongelmat alkoivat. hän joutui esimiehensä ja sitä kautta työyhteisön kiusaamaksi. hänet henkisesti eristettiin porukasta. hänen työstään yritettiin etsimällä etsiä virheitä. hänen taitojaan vähäteltiin. hänet mm. määrättiin tekemään yksin hoitotoimenpiteitä, joita muut tekivät parittain ja myöhemmin haukuttiin kun hän oli tehnyt niitä yksin yms.
tämä nainen sanoi, että hän oli aina pitänyt itseään kokeneena ja pätevänä ammatti-ihmisenä, suht. fiksuna ja tervepäisenä. nyt ei uudessa työpaikassa mennyt kuin puoli vuotta, kun hän muuttui täysin ihmisenä. hänestä tuli arka, hiljainen, syrjäänvetäytyvä ja varovainen. hän koki, että hänestä tuli jopa fyysisesti että psyykkisesti " kömpelömpi" kun piti koko ajan varoa tekemisiään ja kiusaajien reaktioita kun koko hänen olemuksensa ärsytti.
Hän alkoi epäillä omaa ammattitaitoaan, älyään ja mielenterveyttään ja tuntea huonommuutta. jotain vikaahan hänessä pakko oli olla. hän pääsi sairaseläkkeelle masennuksen takia.
Se arka ja kömpelö oppilas, joka takeltelee etsiessään "oikeita sanoja", ettei vaan häntä pidettäisi "vajakkina", ei ole "oma itsensä". se käytös mitä näet ja mistä yrität kaivaa syytä kiusaamiseen, on vaikeasti koulukiusaamisesta traumatisoituneen, masentuneen ja stressaantuneen ihmisen tyypillistä käytöstä. Ihmisen, joka on kadottanut itsensä, kun hän on liian kauan "tasapainotellut munankuorilla".
Monet kiusattujen vanhemmat muistavat sen tietyn ajanjakson, kun heidän iloinen ja itsevarma lapsensa muuttui hiljaiseksi, surulliseksi, kömpelöksi, jännittyneeksi ja syrjäänvetäytyväksi.
on totta, että huumorintaju ja se että osaa nauraa myös itsellee, on älykkyyden ja henkisen kypsyyden ja tasapainoisuuden merkki mutta se ei päde koulukiusatuihin. kiusaamisen traumatisoima mieli ei kykene lopulta erottamaan harmitonta hassuttelua kiusaamisesta. jos olet joutunut toistuvasti, päivästä toiseen, kuuntelemaan julmia, halventavia herjoja, joista aikuisetkin jo nostaisivat kunnianloukkaussyytteitä niin että hempahtaa, niin olet alitajuisesti jo niin triggeröitynyt, että et osaa tehdä eroa. Jos jo alitajuisesti olet oppinut, että olet epäkelpo ja sinua inhotaan, otat kaiken vaistomaisesti ilkeilynä.
Voit miettiä vaikka miten rasismin uhrit kokevat jopa ystävällismielisen vitsailun heidän etnisyydestään. He suhtautuvat niihin epäluuloisesti jopa vainoharhaisesti. He analysoivat niitä pitkään mielessään etsien merkkejä vihamielisyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Ei tietenkään ole kiusatun SYY.
Mutta lähes poikkeuksetta kiusatun sosiaalisissa taidoissa on pahoja puutteita. Useimmat ovat täysiä tosikkoja ja tulkitsevat tilanteita aina epäedukseen. Kun muut huomaavat tämän, niin lasta helposti aletaan käyttää ikään kuin hyväksi naurun lähteenä. Kiusattu usein on curling-kasvatti. Ei osaa ottaa huomioon toisia, tehdä kompromisseja, noudattaa yhteisiä leikkin sääntöjä ym.
Olen toiminut opettajana alakoulussa viisitoista vuotta ja kertaakaan en ole nähnyt, että reilu, avoin ja kiva lapsi tulisi kiusatuksi. Kyllä se vuorovaikutuksen kupruilua on aina.
Hyvin harvoin mikään ulkoinen seikka sinänsä aiheuttaa kiusaamista: silmälasit, erikoinen nimi ym. Toki kun lapsi on jo kiusatun roolissa, niin nämä avittavat keksimään kaikenlaista pilkkaa.
Ajatteletko siis, että elämässä säästyy kaikelta huonolta kohtelulta ja toisten tekemiltä vääryyksiltä, jos vain itse on reilu, avoin ja kiva?
Jos kerran ajatellaan niin, että kiusaamisen syy on aina kiusatussa, niin kai minäkin sitten voin alkaa kiusaamaan muita ihan vaan huvin vuoksi, kun en joudu teoistani vastuuseen.
Kysymys onko kiusaaminen kiusatun syy, on samankaltainen kuin kysymys onko perheväkivalta väkivallan kohteen vika, onko raiskatuksi tuleminen raiskatun vika tai onko rikoksen uhriksi joutuminen uhrin vika.
En jaksanut kaikkia viestejä lukea, mutta sanon sen verran, että ihmetyttää joidenkin ihmisten oikeudentajun puute. Kiusaaja hyökkää kiusatun kimppuun henkisesti ja fyysisesti, ja sitten etsitään vikaa kiusatusta, ja kiusatun sosiaalisten taitojen puutteesta tai ärsyttävyydestä. Oikeuttaako näiden ihmisten mielestä jokin "ärsyttävä" piirre henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan? Eikö tällainen toiminta anna sellaisen viestin, että henkinen ja fyysinen väkivalta on sallittua?
Vierailija kirjoitti:
Jos kerran ajatellaan niin, että kiusaamisen syy on aina kiusatussa, niin kai minäkin sitten voin alkaa kiusaamaan muita ihan vaan huvin vuoksi, kun en joudu teoistani vastuuseen.
Hyvä pointti. Mutta näinhän osa opettajaihmisistäkin (!) on täällä antanut ymmärtää.
Eipä kiusaamisen yleisyys yllätä lainkaan. Riittää, kun katselee, millaisia kommentteja muuan ruotsalainen ympäristöaktivisti on saanut aikuisten ihmisten taholta. Siinäpä todellista erilaisuuden sietämisen mallia! Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.
Näköjään olen saanut viestiini vastauksen. En vaan oikein ymmärrä sitä miten olisin voinut yksin käydä muita vastaan ja "pelottaa" muut niin etteivät olisi kiusanneet. Sanoin kyllä joskus vastaan, mutta myöhemmin jotkut uhkailivat niin etten enää uskaltanut vastustaa. Huonosti siinä olisi käynyt. Minua kiusasivat myös vanhemmat oppilaat ja monet sellaiset joilla iso porukka ympärillä, joten en ymmärrä miten koskaan olisin voittanut heidät. Jos vielä opettajalla se asenne, että mieluummin menee niiden kiusaajien puolella, eikä ainakaan myönnä mitään. Ei siinä tavallisella oppilaalla ole paljon tehtävissä, vaikka olisit kuka tahansa. Isompi porukka voittaa aina yhden jos sellainen tilanne on. En minäkään halua olla mikään uhri, mutta oikeastaan vaan suojelin itseäni olemalla kiinnittämättä huomiota muiden sanoihin, koska tiesin sen että joitakin oppilaita hakattiin ja heitä alettiin vaan enemmän kiusata jos vastustivat. Mietin, että pääsen vähemmällä ja olen turvassa jos olen kuin en välittäisi. Haluaisin oikeasti, että ihmiset miettisivät mikä sen kiusatun mahdollisuus on vastustaa muita ja pitää puoliaan. Oikeasti monesti nämä asiat ovat hyvin vaikeita ja kyllä se isompi porukka aina voittaa lopulta.
Ymmärrän tietenkin sen, että jotkut onnistuvat ja saavat muut lopettamaan, mutta en usko, että monella käy niin hyvin. En minäkään silti todellakaan mitään suojelijaa kaipaa ja selvisin ihan hyvin kaikesta kuitenkin. Toivon, että jos teillä on lapsia niin ettette tavallaan pistä heitä tappelemaan koska kaikista ei ole siihen ja ihmisen pitää jossain koulussa saada rauhassa käydä ilman toisten häirintää muutenkin, vaikka olisi kuinka surkea ihminen. Ei se sitä tarkoita, että ne teot olisivat oikeutettuja sen takia jos toinen ei vastusta tarpeeksi. Kukaan ei voi niin sanoa ja tehdä kiusaamista oikeutetuksi vaan sen takia. Ihmisten kuuluu ottaa vastuu käytöksestään ja kiusattu ei ole syyllinen siihen, vaikka olisi kuinka surkea ihminen. Ja oikeasti mietin, kuinka paljon resursseja on jollakin yksittäisellä oppilaalla vastustaa muita, kun yleensä on heille vielä enemmistö. Ei kovin suuret mahdollisuudet. Kaikkia ei myöskään kotona auteta tai saa tukea sieltä ja opettajatkin sulkevat silmänsä niin yksinkö sen kiusatun pitäisi tilanne selvittää ja yksinkö hän on siitä vastuussa. Voin olla surkea ihminen jos sitä haluat, mutta ei tilanteet aina niin helppoja, että jos minä nyt vaan vastustan tarpeeksi niin tilanne ratkeaa. Ei se niin mene.