Miksi miehen pitäisi osallistua synnytykseen?

Jostain luin aikanaan, että avioeron mahdollisuus kasvaa, mikäli mies osallistuu synnytykseen

mies51v

Vierailija kirjoitti:

Etkö halua olla näkemässä syntymää joka on elämän ihme. Vaimosi synnyttää lapsenne ja on paremminkin luonnotonta jos et ole silloin läsnä.

Kuten jo totesin, globaalisti mitaten on harvinainen poikkeus, että isä osallistuu synnytykseen.

Muutenkaan en ymmärrä syntymisen ihmettä miehen näkökulmasta. Naisella tilanne on eri, koska hän on kantanut vauvaa sisällään ja siitä on tullut osa häntä itseään.

Mies sen sijaan aloittaa tutustumisen vauvaan vasta syntymän jälkeen.

18 vuotta on tunteina 157 680.  Jos synnytys kaikkinensa kestää 40 tuntia, se on tuosta ajasta 0,025 prosenttia. Se on melko mitätön aika isyyden kokonaisuudesta.

Minusta on järjetöntä mitata miehen hyvyyttä isänä sillä, osallistuuko hän synnytykseen vai ei. 

Ei pelko ole raukkamaista. Se on pelkoa. Ei ihmisille voi asettaa sellaisia vaatimuksia, että heidän on voitettava pelkonsa.

Sellainen vaatimus johtaa yhteiskuntaan, jossa esimerkiksi kaikki mielenterveysongelmat ovat tekosyitä. [/quote]

Vaimosi joutuu voittamaan pelkonsa ja synnyttää. Miksi sinulta ei muka voi vaatia pelon voittamista, etenkin kun olet itse fyysisesti täysin turvassa siinä tilanteessa?

Vaimosi ei siinä mielessä ole täysin turvassa, että synnytyksessä on odottamattomat riskinsä. Hän on siinä se suuri sankari, joka joutuu kohtaamaan ihan kaiken: pelon, kivun, uupumuksen, kaiken mitä synnytyksessä voi vastaan tulla. Miestä ei satu yhtään, mutta ei silti pysty venymään toisenlaiseen sankaruuteen tukemalla vaimoaan järisyttävässä elämäntilanteessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin mihin kuvottavaan naiset olisivat valmiita miehen puolesta? 

Todellinen vastaus = ei niin mihinkään 

Omaishoitajuuteen. Miesten kohdalla kuunnellaan kaskaisen siritystä.

THL:n mukaan naisista 54% ja miehistä 46% on omaishoitajia. Siinä sulle sitä siritystä. 

Ihan oikeesti?

Yritäpä uudestaan. 😄

Oisko google mitään, mutun sijasta? idiootti. 

Jospa nyt googlettaisit itse. 2018 vuonna omaishoitajista on naisia 78% ja miehiä 22

Mä nyt sotkeennun tähän sem verran%. Kaikki jotka työskentelee esim vanhusten parissa tietää, että jos vaimo sairastuu, hän melkoisella varmuudella joutuu laitokseen, mutta jos mies sairastuu, vaimo hoitaa.

Omaishoitajissa on huomattavasti enemmän naisia kuin miehiä.  Näin se vain menee. 

eri

THL kertoo muuta. Mikä on sinun lähteesi? Linkki? 

THL:n mukaan enemmistö omaishoitajista (70%) on naisia. https://thl.fi/fi/web/ikaantyminen/kotona-asumisen-ratkaisuja/omaishoito.

Sun linkkisi oli?

Missä kohtaa lukusi mainittiin? Lisäksi on lukemattomia Niinamikkosia jotka makaavat kotona lastensa "sairauden" varjolla 

Sivun alareuna, harmaa boksi "faktoja omaishoidosta". Ja sinun lukusi?

Ei se näköjään osaa lukea edes linkattuja lähteitä.

Sinun lähteessäsi on tämäkin tieto: ”Omaishoitajana on tavallisimmin nainen (70 %).

Omaishoidettavana on lähes yhtä usein mies (55 %) kuin nainen (45 %). Tästähän voi tehdä vain sen päätelmän, että naiset hoitavat miestensä lisäksi myös vanhempiaan ja lapsiaan.

Niin että miesasiamies, missä ne lukemattomat vaimojaan hoitavat miehet nyt taas olivatkaan? Siellä sinun mielikuvitusmaassasi? Siellä uliulilandiassa?

Vierailija kirjoitti:

Jostain luin aikanaan, että avioeron mahdollisuus kasvaa, mikäli mies osallistuu synnytykseen

mies51v

Minä aikoinaan jostain luin, että valtaosa vauvapalstoille kirjoittelevista miehistä on idiootteja.

nainen 51v

Vierailija kirjoitti:

Ei pelko ole raukkamaista. Se on pelkoa. Ei ihmisille voi asettaa sellaisia vaatimuksia, että heidän on voitettava pelkonsa.

Sellainen vaatimus johtaa yhteiskuntaan, jossa esimerkiksi kaikki mielenterveysongelmat ovat tekosyitä. 

Vaimosi joutuu voittamaan pelkonsa ja synnyttää. Miksi sinulta ei muka voi vaatia pelon voittamista, etenkin kun olet itse fyysisesti täysin turvassa siinä tilanteessa?

Vaimoni nimenomaan halusi tulla raskaaksi, vaikka tiesi etukäteen, etten tahdo osallistua synnytykseen.

Eihän parisuhdetta voi elää niin, että sopimukset muuttuvat omien tunteiden mukaan. Vaimoni on tilanteensa täysin vapaaehtoisesti ja tietoisesti valinnut ja hänen täytyy elää sen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jostain luin aikanaan, että avioeron mahdollisuus kasvaa, mikäli mies osallistuu synnytykseen

mies51v

Minä aikoinaan jostain luin, että valtaosa vauvapalstoille kirjoittelevista miehistä on idiootteja.

nainen 51v

Linkki tai stfu

mies51v

No ei todellakaan miehen tarsvitse ola synnytyksesä mukana. Kuka mitäkin pelkää. Minäkin pelkään ajaa isoihin pimeisiin parkkihalleihin, niissä olis pakko käydä. En käy yksin, voi tulla fobioita. Kukin tyylillään. Äitiä kyllä hoidetaan, annetaan sen isän potea kotona vaikka migreeniä. Niinhän se ennenkin meni.

Vierailija kirjoitti:

Etkö välitä vaimostasi yhtää?

Ällöttävän itsekkäitä miehiä voi ollakkaan "iik veri pelottaa apua apua" heti karkuun ku vastuuta pitäs ottaa ja olla tukena elämän tärkeimmässä tapahtumassa

Jos miestä alkaa heikottaa veri ja muut eritteet, niin tuen sijaan taitaisi olla enemmän tiellä.

Jos kopsahtaa pyörtyneenä lattialle, niin synnyttävän äidin sijaan onkin autettava pyörtynyttä isää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jostain luin aikanaan, että avioeron mahdollisuus kasvaa, mikäli mies osallistuu synnytykseen

mies51v

Minä aikoinaan jostain luin, että valtaosa vauvapalstoille kirjoittelevista miehistä on idiootteja.

nainen 51v

Linkki tai stfu

mies51v

Se oli siellä samassa lähteessä kuin omakin väitteesi. Anna sinä se linkki kun ekana heittelit kommaakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etkö välitä vaimostasi yhtää?

Ällöttävän itsekkäitä miehiä voi ollakkaan "iik veri pelottaa apua apua" heti karkuun ku vastuuta pitäs ottaa ja olla tukena elämän tärkeimmässä tapahtumassa

Jos miestä alkaa heikottaa veri ja muut eritteet, niin tuen sijaan taitaisi olla enemmän tiellä.

Jos kopsahtaa pyörtyneenä lattialle, niin synnyttävän äidin sijaan onkin autettava pyörtynyttä isää.

Mun exmies pyörtyi. Kyllä hoitohenkilökunta taisi nopeasti tsekata, ettei pää kolissut, muuten sai virota ihan itse, käsiparit olivat muualla.

Vierailija kirjoitti:

Jostain luin aikanaan, että avioeron mahdollisuus kasvaa, mikäli mies osallistuu synnytykseen

mies51v

Neljä lasta yhdessä aikaansaatu ja yhdessä synnytetty.

Aviotaivalta takana 44 vuotta (yhdessä oltu 48 vuotta).

Kokemus synnytyksistä oli lähentävä tekijä ja saimme yhdessä toivottaa pienokaisemme maailmaan tervetulleiksi.

En muista verta - hoitohenkilökunta hoiti sen puolen asiantuntemuksella. Mies piteli käsiäni, rohkaisi ja auttoi jaksamaan. - Nimittäin sattui vähän  - siinä tilanteessa olisin tuntenut itseni hyljätyksi, jos mies olisi jättänyt yksin synnyttämään yhteistä lastamme.

Kovasti järkyttyisin, jos mies nyt yhtäkkiä haluaisi erota ja vielä perustelisi sillä, että "joutui" osallistumaan synnytyksiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etkö välitä vaimostasi yhtää?

Ällöttävän itsekkäitä miehiä voi ollakkaan "iik veri pelottaa apua apua" heti karkuun ku vastuuta pitäs ottaa ja olla tukena elämän tärkeimmässä tapahtumassa

Jos miestä alkaa heikottaa veri ja muut eritteet, niin tuen sijaan taitaisi olla enemmän tiellä.

Jos kopsahtaa pyörtyneenä lattialle, niin synnyttävän äidin sijaan onkin autettava pyörtynyttä isää.

Mun exmies pyörtyi. Kyllä hoitohenkilökunta taisi nopeasti tsekata, ettei pää kolissut, muuten sai virota ihan itse, käsiparit olivat muualla.

Mites, jos olisi kolauttanut pään niin, että olisi tarvinnut akuuttia apua? Siinä saisi hoitohenkilökunta miettiä, autetaanko isää ja jätetäänkö äiti siksi aikaa oman onnensa nojaan, vai toisinpäin.

Ja itse olen nainen. Meillä mies tuli "tuekseni" toiseen hoitotoimenpiteeseen, kun tiesi minun jännittävän. No, äijä meinasi itse pyörtyä.

Sen jälkeen olen ollut ehdottomasti sitä mieltä, että jos kokee ettei kestä nähdä hoitotoimenpidettä tms, niin ei yritetä tulla tukihenkilöksi. Menee pahimmillaan tämän tukihenkilön hoitamiseen.

Vierailija kirjoitti:

No ei todellakaan miehen tarsvitse ola synnytyksesä mukana. Kuka mitäkin pelkää. Minäkin pelkään ajaa isoihin pimeisiin parkkihalleihin, niissä olis pakko käydä. En käy yksin, voi tulla fobioita. Kukin tyylillään. Äitiä kyllä hoidetaan, annetaan sen isän potea kotona vaikka migreeniä. Niinhän se ennenkin meni.

Isovanhempani syntyivät 1902 ja 1904.

Isoäiti kertoi, miten yhdessä synnyttivät siinä makuukamarissa, jossa yhdessä koko avioliittonsa ajan nukkuivat. Isoisä oli kätilönä. Ei sinne metsien keskelle ammatti-ihmistä ehditty semmoisiin pikkuasioihin kuin synnytyksiin keskellä talvea noutaa (kirkonkylään oli 15 km). Ehkä joskus (8 lasta).

Migreenistä hän ei puhunut.

Osallistuiko mies lapsen alulle panemiseen? Jos osallistui , saa luvan olla yhtä innokkaasti mukana kun se vauva tulee ulos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ihan ok pelätä ja sanoa se ääneen, mutta on kyllä erittäin huolestuttavaa, että pelkosi on voimakkaampi kuin rakkautesi vaimoasi ja lastasi kohtaan.

Tuo on epäreilua. Vaarinikin oli minulle valtavan rakas ja minulla oli häneen läheinen suhde koko elämäni, mutta silti en halunnut mennä katsomaan häntä sairaalaan, vaan jätin hänelle hyvästit vielä silloin, kun hän pystyi elämään kotona.

Miksi juuri synnytyspelko olisi se, jota ei tulisi ymmärtää? Suhtaudutteko samalla tavalla muihinkin pelkoihin? Onko suhtautumisenne mielenterveysasioihin yleensäkin kielteinen? Ovatko ihmisten päiden sisäiset esteet teistä vain surkeaa heikkoutta? Esimerkiksi itsensä tappava masentunut on vain heikko?

Yleensäkin se, että mies tulee mukaan synnytykseen, on maailmassa poikkeus eikä normi.

"Miksi juuri synnytyspelko olisi se, jota ei tulisi ymmärtää?" Siis naisen synnytyspelko on helppo ymmärtää, mutta että miehen synnytyspelko? Miehen, joka ei synnytä.

Asia on sama, jos minä naisena pelkäisin niin paljon vaikkapa kivessyöpää, etten menisi mieheni tueksi hoitoihin, kun hän siihen sairastuisi, vaan vetoaisin omaan pelkooni. Minä, joka en koskaan tuossa samassa tilanteessa olisi jo biologiani puolesta. Miehellä ei ole synnytyksessä mitään hätää. Ei se mies synnytä, hän on vain tukena ja se on vähintä, mitä rakastava puoliso voi tuossa tilanteessa rakkaansa ja tulevan lapsensa äidin eteen tehdä. 

Sellainen ihminen joka hylkää puolisonsa tuossa tilanteessa, jolloin hän eniten sitä tukea kaipaisi, on omaan napaansa tuijottaja. Ei välitä toisen peloista, vaan laittaa omat (kuvitellut) pelot toisen todellisten pelkojen/kipujen edelle. 

Vierailija kirjoitti:

Jostain luin aikanaan, että avioeron mahdollisuus kasvaa, mikäli mies osallistuu synnytykseen

mies51v

Olet lukenut tämän tiedon jostain pelkuri-isien mutu-tiedoista.  Miehen  osallistuminen synnytykseen varmasti lujittaa parisuhdetta.  Synnyttäminen on ihmiskunnan varmaan suurin ja hienoin saavutus ja kun mies voi tässä olla mukana, ei hän voi kuin olla ylpeä vaimostaan, joka synnytti heidän yhteisen lapsensa. 

Ehkäpä joku henkisesti kypsymätön mies voi tuostakin tapahtumasta saada syyn  avioeroon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ihan ok pelätä ja sanoa se ääneen, mutta on kyllä erittäin huolestuttavaa, että pelkosi on voimakkaampi kuin rakkautesi vaimoasi ja lastasi kohtaan.

Tuo on epäreilua. Vaarinikin oli minulle valtavan rakas ja minulla oli häneen läheinen suhde koko elämäni, mutta silti en halunnut mennä katsomaan häntä sairaalaan, vaan jätin hänelle hyvästit vielä silloin, kun hän pystyi elämään kotona.

Miksi juuri synnytyspelko olisi se, jota ei tulisi ymmärtää? Suhtaudutteko samalla tavalla muihinkin pelkoihin? Onko suhtautumisenne mielenterveysasioihin yleensäkin kielteinen? Ovatko ihmisten päiden sisäiset esteet teistä vain surkeaa heikkoutta? Esimerkiksi itsensä tappava masentunut on vain heikko?

Yleensäkin se, että mies tulee mukaan synnytykseen, on maailmassa poikkeus eikä normi.

"Miksi juuri synnytyspelko olisi se, jota ei tulisi ymmärtää?" Siis naisen synnytyspelko on helppo ymmärtää, mutta että miehen synnytyspelko? Miehen, joka ei synnytä.

Asia on sama, jos minä naisena pelkäisin niin paljon vaikkapa kivessyöpää, etten menisi mieheni tueksi hoitoihin, kun hän siihen sairastuisi, vaan vetoaisin omaan pelkooni. Minä, joka en koskaan tuossa samassa tilanteessa olisi jo biologiani puolesta. Miehellä ei ole synnytyksessä mitään hätää. Ei se mies synnytä, hän on vain tukena ja se on vähintä, mitä rakastava puoliso voi tuossa tilanteessa rakkaansa ja tulevan lapsensa äidin eteen tehdä. 

Sellainen ihminen joka hylkää puolisonsa tuossa tilanteessa, jolloin hän eniten sitä tukea kaipaisi, on omaan napaansa tuijottaja. Ei välitä toisen peloista, vaan laittaa omat (kuvitellut) pelot toisen todellisten pelkojen/kipujen edelle. 

Synnytys on hieman eri asia, kuin mennä tueksi lääkärikäynnille jolla ei tehdä mitään toimenpiteitä.

Eritteet voivat saada jotkut ihmiset voimaan todella pahoin. Itseäni voi alkaa huimata jo jos näen esim. verinäyteneuloja putkiloineen. Nuorempana olin mukana eläinlääkärissä, kun perheemme lemmikistä otettiin verinäyte. Piti lähteä ulos, silmissä tummui ja oksensin heti ulospäästyäni.

Olin kerran myös tukihenkilönä, kun tutulleni tehtiin lävistys,. Ja alkoi huimata senkin toimenpiteen näkeminen.

Omissa verikokeissa olen oksentanut, yhden kerran pyörtynyt ja vähintäänkin joutunut näytteen jälkeen istumaan pitkään odotushuoneessa, ennenkuin olen voinut lähteä jatkamaan matkaa.

Näillä meriiteillä olisi aika todennäköistä, että tukihenkilönä joutuisin itse hoidettavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etkö välitä vaimostasi yhtää?

Ällöttävän itsekkäitä miehiä voi ollakkaan "iik veri pelottaa apua apua" heti karkuun ku vastuuta pitäs ottaa ja olla tukena elämän tärkeimmässä tapahtumassa

Jos miestä alkaa heikottaa veri ja muut eritteet, niin tuen sijaan taitaisi olla enemmän tiellä.

Jos kopsahtaa pyörtyneenä lattialle, niin synnyttävän äidin sijaan onkin autettava pyörtynyttä isää.

Pakkoko sen miehen on niitä veriä pällistellä. Ja onko nämä "muut eritteet" paskaa?  No onhan se toki totta, että raavas miies ottaa ja pyörtyy kun näkee paskaa. (sarkasmia)

Totuus on se, että normi symmytyksessä ei sitä verta hirveästi edes näy/ole ja mies voi vaikka seisoa selin naisen alapäähän ja katsoa vaimonsa kasvoja . Onnistuu se tukeminen/kannustaminen ja kädestä pitäminen niinkin. Tärkeintä on miehen henkinen tuki ja kannustus. Ei kukaan nainen oletakaan, että se mies siellä jalkovälissä kätilön hommia hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ihan ok pelätä ja sanoa se ääneen, mutta on kyllä erittäin huolestuttavaa, että pelkosi on voimakkaampi kuin rakkautesi vaimoasi ja lastasi kohtaan.

Tuo on epäreilua. Vaarinikin oli minulle valtavan rakas ja minulla oli häneen läheinen suhde koko elämäni, mutta silti en halunnut mennä katsomaan häntä sairaalaan, vaan jätin hänelle hyvästit vielä silloin, kun hän pystyi elämään kotona.

Miksi juuri synnytyspelko olisi se, jota ei tulisi ymmärtää? Suhtaudutteko samalla tavalla muihinkin pelkoihin? Onko suhtautumisenne mielenterveysasioihin yleensäkin kielteinen? Ovatko ihmisten päiden sisäiset esteet teistä vain surkeaa heikkoutta? Esimerkiksi itsensä tappava masentunut on vain heikko?

Yleensäkin se, että mies tulee mukaan synnytykseen, on maailmassa poikkeus eikä normi.

"Miksi juuri synnytyspelko olisi se, jota ei tulisi ymmärtää?" Siis naisen synnytyspelko on helppo ymmärtää, mutta että miehen synnytyspelko? Miehen, joka ei synnytä.

Asia on sama, jos minä naisena pelkäisin niin paljon vaikkapa kivessyöpää, etten menisi mieheni tueksi hoitoihin, kun hän siihen sairastuisi, vaan vetoaisin omaan pelkooni. Minä, joka en koskaan tuossa samassa tilanteessa olisi jo biologiani puolesta. Miehellä ei ole synnytyksessä mitään hätää. Ei se mies synnytä, hän on vain tukena ja se on vähintä, mitä rakastava puoliso voi tuossa tilanteessa rakkaansa ja tulevan lapsensa äidin eteen tehdä. 

Sellainen ihminen joka hylkää puolisonsa tuossa tilanteessa, jolloin hän eniten sitä tukea kaipaisi, on omaan napaansa tuijottaja. Ei välitä toisen peloista, vaan laittaa omat (kuvitellut) pelot toisen todellisten pelkojen/kipujen edelle. 

Synnytys on hieman eri asia, kuin mennä tueksi lääkärikäynnille jolla ei tehdä mitään toimenpiteitä.

Eritteet voivat saada jotkut ihmiset voimaan todella pahoin. Itseäni voi alkaa huimata jo jos näen esim. verinäyteneuloja putkiloineen. Nuorempana olin mukana eläinlääkärissä, kun perheemme lemmikistä otettiin verinäyte. Piti lähteä ulos, silmissä tummui ja oksensin heti ulospäästyäni.

Olin kerran myös tukihenkilönä, kun tutulleni tehtiin lävistys,. Ja alkoi huimata senkin toimenpiteen näkeminen.

Omissa verikokeissa olen oksentanut, yhden kerran pyörtynyt ja vähintäänkin joutunut näytteen jälkeen istumaan pitkään odotushuoneessa, ennenkuin olen voinut lähteä jatkamaan matkaa.

Näillä meriiteillä olisi aika todennäköistä, että tukihenkilönä joutuisin itse hoidettavaksi.

Tiedätkö, että minäkin pelkään verikokeen ottamista ja voisin pyörtyä kauhusta, jos katsoisin, kun neula työntyy ihon läpi suoneen. Mutta silti olen pyörtymättä synnyttänyt 4 lasta. Et voi todellakaan verrata oman lapsen synnytyksessä mukana oloa eläinlääkäri käyntiin. En minäkään voi katsoa, kun koirasta otetaan verinäyte, mutta olen silti koiran tukena tilanteessa. Olisi todella raukkamaista jättää koira tuohon tilanteeseen yksin "koska minua pelottaa".  Samaten olen mennyt koiran mukaan, kun se on pitänyt päästää pois tästä elämästä, vaikka on tuntunut että kuolen itsekin.   On pelkuruutta jättää toinen yksin silloin, kun tämä eniten tukea tarvii, vaikka kuinka itseään pelottaisi.   Ei minua siinä viety viimeiselle piikille, vaan sitä koiraa ja vaikka minua pelotti/hirvitti (se oli elämäni kovin paikka) olin koiran tukena, kun se minua tarvitsi. 

Opettele ajattelemaan oman pelkosi siaan sitä, että se toinen on oikeasti siinä pelottavassa/kivuliaassa tilassa ja sinulle ei käy kuinkaan. Sinua vain pelottaa, mutta se toinen pelkää ja kärsii ja siihen voi sattua sairaaloisesti. Sinua VAIN paelottaa. Sinulle ei käy kuinkaan. Mutta sinä voit olla toiselle , tälle kärsivälle suureksi avuksi ja tueksi , kun hän sitä tukea eniten kaipaa. Sinun pelkutuutesi ei voi olla esteenä. Tuollaiset pelot pystyy  voittamaan jos rakkautta riittää ja kääntää katseensa omasta navasta ja minä, minä ajattelusta ja miettii vähän sen toisen tilannetta. Ja sen toisen tilanne on huomattavasti pahempi.