Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi miehen pitäisi osallistua synnytykseen?
19.09.2019 |
Minusta naisella ei ole velvollisuutta tehdä lapsia, kun hän pelkää synnytystä.
Minusta myöskään miehellä ei ole velvollisuutta osallistua synnytykseen, kun hän on alusta asti kertonut, että pelkää verta, eritteitä, kipua ja yleensä sairaalaympäristöä, eikä siksi tahdo osallistua.
Niin on kuitenkin meidän perheessämme käynyt, että synnytyksen lähestyessä vaimoni on ruvennut syyttämään minua siitä, etten tahdo synnytykseen, vaikka mielipiteeni on ollut selvillä jo hyvissä ajoin ennen raskautumista.
Mitä iloa vaimollenikaan olisi epävarmasta, pelokkaasta ja tilannetta inhoavasta miehestä? Minusta ei ole tueksi vaan pikemminkin vain kiihdytän tilanteen kaaottisuutta.
Hirveästi puhutaan siitä, että miehet eivät uskalla näyttää tunteitaan, mutta kun mies kertoo, ettei kykene, niin sillä lyödään.
Kommentit (129)
Mies oli sektioissa mukana. Oli oikein kiva että oli siinä lähellä, vaikkei nyt kamalasti juteltukaan.
Mutta ihanaa oli, kun sai ottaa lapsen syliinsä sinä aikana, kun minut kursittiin kasaan <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se yhteinen synnytys hitsasi minut ja mieheni vielä enemmän yhteen ja meistä tuli perhe.
Mies sanoi esikoisen synnytyksen jälkeen että hän tiesi että se on kovaa hommaa mutta ei tiennyt että noin kovaa. Ilman miestä olisi ollut turvaton olo. Lapset ovat jo aikuisia ja yhä olemme yhdessä.
- Ainakin itselleni synnytys olisi ollut tosi karu kokemus, jos mies ei olisi ollut paikalla. Pystyi heittämään läppää, hieromaan, pitämään kädestä, kannustamaan ja yllättävän käänteen tullessa hälyttämään kätilön välittömästi paikalle.
- Ei kukaan oikeasti voi tietää, millaista synnytys on, ennen kuin on itse ollut kokemassa ja näkemässä. Esim. nuorempana mies ihmetteli, miten joku naapurin yh ei muka pääse vastasyntyneen vauvansa kanssa itse kauppaan. Oman lapsen synnyttyä ymmärsi kyllä hyvin, ettei siitä koettelemuksesta ihan päivässä toivuta.
- Oman lapsen syntymä on yksi elämän tärkeimpiä hetkiä, ja kun sen pääsee jakamaan kumppaninsa kanssa, se lisää molemminpuolista kunnioitusta ja luottamusta.
- Kun molemmat vanhemmat ovat paikalla lapsen syntyessä ja isäkin saa opastusta mm. lapsen pitelemiseen ja pukemiseen, se on alku paljon tasa-arvoisempaan vanhemmuuteen vs. että äiti omii vauvan alusta asti itselle ja mies on ihan hukassa, mitä tämän otuksen kanssa pitäisi tehdä.
- Synnytyksessä mies voi asettua niin ettei niitä ikävimpiä juttuja tarvitse nähdä. Voi istua tukevasti nojatuolissa ja tarpeen tullen vetäytyä rauhoittumaan, eikä maailma pikku pyörtyilyynkään kaadu.
- Sairaalan ja synnytyksen pelko on normaalia niin miehellä kuin naisella. Paras tapa käsitellä pelkoja ei ole pakoilla niiden aiheuttajaa vaan rohkeasti kohdata se. Mitä jos menisit mukaan neuvolaan ja käsittelisitte asiaa yhdessä? Synnytyksen ammattilaisilla on kyllä keinoja, miten tilanteesta saa tehtyä isällekin siedettävän.
Ei munkaan mies aluksi ollut mitenkään hinkumassa mukaan esikoisen synnytykseen, mutta jälkeenpäin oltiin molemmat iloisia, että oli paikalla. Toisen ja kolmannen synnytyksestä ei olisi jäänyt pois mistään hinnasta :D
No ei se kovin paljoa porsimisesta tai poikimisesta eronnut se tapahtuma...
Kai se eniten merkkaa se seura ennen kuin alkaa änkeämään tenavaa ulos
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ihan ok pelätä ja sanoa se ääneen, mutta on kyllä erittäin huolestuttavaa, että pelkosi on voimakkaampi kuin rakkautesi vaimoasi ja lastasi kohtaan.
Tuo on epäreilua. Vaarinikin oli minulle valtavan rakas ja minulla oli häneen läheinen suhde koko elämäni, mutta silti en halunnut mennä katsomaan häntä sairaalaan, vaan jätin hänelle hyvästit vielä silloin, kun hän pystyi elämään kotona.
Miksi juuri synnytyspelko olisi se, jota ei tulisi ymmärtää? Suhtaudutteko samalla tavalla muihinkin pelkoihin? Onko suhtautumisenne mielenterveysasioihin yleensäkin kielteinen? Ovatko ihmisten päiden sisäiset esteet teistä vain surkeaa heikkoutta? Esimerkiksi itsensä tappava masentunut on vain heikko?
Yleensäkin se, että mies tulee mukaan synnytykseen, on maailmassa poikkeus eikä normi.
"Miksi juuri synnytyspelko olisi se, jota ei tulisi ymmärtää?" Siis naisen synnytyspelko on helppo ymmärtää, mutta että miehen synnytyspelko? Miehen, joka ei synnytä.
Asia on sama, jos minä naisena pelkäisin niin paljon vaikkapa kivessyöpää, etten menisi mieheni tueksi hoitoihin, kun hän siihen sairastuisi, vaan vetoaisin omaan pelkooni. Minä, joka en koskaan tuossa samassa tilanteessa olisi jo biologiani puolesta. Miehellä ei ole synnytyksessä mitään hätää. Ei se mies synnytä, hän on vain tukena ja se on vähintä, mitä rakastava puoliso voi tuossa tilanteessa rakkaansa ja tulevan lapsensa äidin eteen tehdä.
Sellainen ihminen joka hylkää puolisonsa tuossa tilanteessa, jolloin hän eniten sitä tukea kaipaisi, on omaan napaansa tuijottaja. Ei välitä toisen peloista, vaan laittaa omat (kuvitellut) pelot toisen todellisten pelkojen/kipujen edelle.
Synnytys on hieman eri asia, kuin mennä tueksi lääkärikäynnille jolla ei tehdä mitään toimenpiteitä.
Eritteet voivat saada jotkut ihmiset voimaan todella pahoin. Itseäni voi alkaa huimata jo jos näen esim. verinäyteneuloja putkiloineen. Nuorempana olin mukana eläinlääkärissä, kun perheemme lemmikistä otettiin verinäyte. Piti lähteä ulos, silmissä tummui ja oksensin heti ulospäästyäni.
Olin kerran myös tukihenkilönä, kun tutulleni tehtiin lävistys,. Ja alkoi huimata senkin toimenpiteen näkeminen.Omissa verikokeissa olen oksentanut, yhden kerran pyörtynyt ja vähintäänkin joutunut näytteen jälkeen istumaan pitkään odotushuoneessa, ennenkuin olen voinut lähteä jatkamaan matkaa.
Näillä meriiteillä olisi aika todennäköistä, että tukihenkilönä joutuisin itse hoidettavaksi.
Tiedätkö, että minäkin pelkään verikokeen ottamista ja voisin pyörtyä kauhusta, jos katsoisin, kun neula työntyy ihon läpi suoneen. Mutta silti olen pyörtymättä synnyttänyt 4 lasta. Et voi todellakaan verrata oman lapsen synnytyksessä mukana oloa eläinlääkäri käyntiin. En minäkään voi katsoa, kun koirasta otetaan verinäyte, mutta olen silti koiran tukena tilanteessa. Olisi todella raukkamaista jättää koira tuohon tilanteeseen yksin "koska minua pelottaa". Samaten olen mennyt koiran mukaan, kun se on pitänyt päästää pois tästä elämästä, vaikka on tuntunut että kuolen itsekin. On pelkuruutta jättää toinen yksin silloin, kun tämä eniten tukea tarvii, vaikka kuinka itseään pelottaisi. Ei minua siinä viety viimeiselle piikille, vaan sitä koiraa ja vaikka minua pelotti/hirvitti (se oli elämäni kovin paikka) olin koiran tukena, kun se minua tarvitsi.
Opettele ajattelemaan oman pelkosi siaan sitä, että se toinen on oikeasti siinä pelottavassa/kivuliaassa tilassa ja sinulle ei käy kuinkaan. Sinua vain pelottaa, mutta se toinen pelkää ja kärsii ja siihen voi sattua sairaaloisesti. Sinua VAIN paelottaa. Sinulle ei käy kuinkaan. Mutta sinä voit olla toiselle , tälle kärsivälle suureksi avuksi ja tueksi , kun hän sitä tukea eniten kaipaa. Sinun pelkutuutesi ei voi olla esteenä. Tuollaiset pelot pystyy voittamaan jos rakkautta riittää ja kääntää katseensa omasta navasta ja minä, minä ajattelusta ja miettii vähän sen toisen tilannetta. Ja sen toisen tilanne on huomattavasti pahempi.
Jos miehesi olisi pyörtynyt ja tarvinnut tämän takia ensihoitoa sinua hoitaneelta kätilöltä, niin olisitko ollut asiaan tyytyväinen?
Miksi mies olisi pyörtynyt, kun minä synnytän ja mies katsoo minun kasvoja ja pitää kädestä? En minä niin pahalta näytä, että miehen pyötyä pitäisi minua katsellessaan.
Ja mitä nuo sinun höpinät jostain lävistyksistä on niin sanompa vain, että itsekin meinasin pyörtyä aikoinaan, kun otin korvii lävistyksen. Jos ei olis kaveri ollut mukana niin olisin sanonut, että ei laiteta toiseen. Mutta en kehdannut. Ei mitään lävistyksi/eläinlääkärissäkäyntejä ym voi mitenkään verrata tilanteeseen, jossa oma lapsi syntyy.
Huomaa todella, ettei sinulla ole mitään ymmärrystä tähän asiaan.
Ps. Ymmärrät varmaan, että sen lapsen kanssa voi tulla kaikenlaisia tilanteita eteen? Jos se lapsi vaikka sairastuisi syöpään ja sinun pitäisi mennä hänen tuekseen sairaalaan toimenpiteisiin, sinä menisitkin sinne pyörtymään? Sen siaan, että olisit lapsesi tukena, pakenisit paikalta?
Tai hän sairastuisi diabettekseen ja sinä joutuisit pistämään. Sinä et kovettaisi itseäsi ja ottaisi niskasta kiinni ja tekisi näitä asioita lapsesi eteen vaan sysäisit kaiken vaimosi niskoille? Ehkä vain on parempi, ettet lisäänny, koska koet noin kovia pelkotiloja. Ihmisen kun täytyy oppia kovettamaan itsensä ja selviämään monista tilanteista, joista ei ikinä olisi uskonut selviävänsä.
Olen nainen ja synnyttänyt itsekin. Silti ymmärrän, ettei kaikista vain ole tukihenkilöiksi, ja joissain tilanteissa jopa parempi jos pysyy poissa (eli jos riskinä pyörtyä, jolloin tukihenkilöä itseään pitäisi hoitaa).
Jo se tilanne, veri, hajut jne. voivat laukaista huonovointisuuden, jos noita tilanteita kammoaa.
Ja kun nuo tiedostaa etukäteen, on aikaa myös etsiä henkilö, joka sopii paremmin tukihenkilöksi. Vaikka doula, jos ei muuta.
Kun jos se mies sinne pakotetaan ja tämä joko pyörtyy tai joutuu poistumaan pahoinvoinnin takia, niin silloin jää täysin ilman tukihenkilöä.Ja miten siitä on kenellekään apua, jos mies kokee synnytyksen jälkeen sekä vauvan että äidin jotenkin ällöttävänä?
Sekin on yksi tabu, etteikö synnytys vaikuttaisi miehen kokemukseen naisen seksuaalisuudesta. Oma mieheni on osallistunut kaikkien neljän lapsemme synnytykseen, mutta jo ensimmäisen synnytyksen jälkeen suuseksi loppui. Mies sanoi, ettei synnytyksen jälkeen enää pysty, kun näki, mitä värkistä ulos tuli.
Näistä asioista ei vain puhuta, koska jos miehet kertovat tällaisia kokemuksia, raivo sen jälkeen on valtava.
Mies pitää vauvaa ja äitiä ällöttävinä, kun on nähnyt miten lapsi syntyy??? Ja oikein suuseksi loppui, kun mies näki mitä värkistä tuli ulos? Papukaijanko se mies luuli sieltä ulos tulevan. Ei luoja mitä miehiä. Ja nämä vielä kantaa nimeä "mies", "perheenpää" tmv.
Pystyipä sinne värkkiin kuitenkin vehkeensä tunkemaan, kun vielä 3 lasta esikoisen jälkeen saitte. kaikenlaisia miehiä sitä onkin. Ja uusia lapsia vaan piti laittaa alulle, vaikka jo esikoinen ällötti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ihan ok pelätä ja sanoa se ääneen, mutta on kyllä erittäin huolestuttavaa, että pelkosi on voimakkaampi kuin rakkautesi vaimoasi ja lastasi kohtaan.
Tuo on epäreilua. Vaarinikin oli minulle valtavan rakas ja minulla oli häneen läheinen suhde koko elämäni, mutta silti en halunnut mennä katsomaan häntä sairaalaan, vaan jätin hänelle hyvästit vielä silloin, kun hän pystyi elämään kotona.
Miksi juuri synnytyspelko olisi se, jota ei tulisi ymmärtää? Suhtaudutteko samalla tavalla muihinkin pelkoihin? Onko suhtautumisenne mielenterveysasioihin yleensäkin kielteinen? Ovatko ihmisten päiden sisäiset esteet teistä vain surkeaa heikkoutta? Esimerkiksi itsensä tappava masentunut on vain heikko?
Yleensäkin se, että mies tulee mukaan synnytykseen, on maailmassa poikkeus eikä normi.
"Miksi juuri synnytyspelko olisi se, jota ei tulisi ymmärtää?" Siis naisen synnytyspelko on helppo ymmärtää, mutta että miehen synnytyspelko? Miehen, joka ei synnytä.
Asia on sama, jos minä naisena pelkäisin niin paljon vaikkapa kivessyöpää, etten menisi mieheni tueksi hoitoihin, kun hän siihen sairastuisi, vaan vetoaisin omaan pelkooni. Minä, joka en koskaan tuossa samassa tilanteessa olisi jo biologiani puolesta. Miehellä ei ole synnytyksessä mitään hätää. Ei se mies synnytä, hän on vain tukena ja se on vähintä, mitä rakastava puoliso voi tuossa tilanteessa rakkaansa ja tulevan lapsensa äidin eteen tehdä.
Sellainen ihminen joka hylkää puolisonsa tuossa tilanteessa, jolloin hän eniten sitä tukea kaipaisi, on omaan napaansa tuijottaja. Ei välitä toisen peloista, vaan laittaa omat (kuvitellut) pelot toisen todellisten pelkojen/kipujen edelle.
Synnytys on hieman eri asia, kuin mennä tueksi lääkärikäynnille jolla ei tehdä mitään toimenpiteitä.
Eritteet voivat saada jotkut ihmiset voimaan todella pahoin. Itseäni voi alkaa huimata jo jos näen esim. verinäyteneuloja putkiloineen. Nuorempana olin mukana eläinlääkärissä, kun perheemme lemmikistä otettiin verinäyte. Piti lähteä ulos, silmissä tummui ja oksensin heti ulospäästyäni.
Olin kerran myös tukihenkilönä, kun tutulleni tehtiin lävistys,. Ja alkoi huimata senkin toimenpiteen näkeminen.Omissa verikokeissa olen oksentanut, yhden kerran pyörtynyt ja vähintäänkin joutunut näytteen jälkeen istumaan pitkään odotushuoneessa, ennenkuin olen voinut lähteä jatkamaan matkaa.
Näillä meriiteillä olisi aika todennäköistä, että tukihenkilönä joutuisin itse hoidettavaksi.
Tiedätkö, että minäkin pelkään verikokeen ottamista ja voisin pyörtyä kauhusta, jos katsoisin, kun neula työntyy ihon läpi suoneen. Mutta silti olen pyörtymättä synnyttänyt 4 lasta. Et voi todellakaan verrata oman lapsen synnytyksessä mukana oloa eläinlääkäri käyntiin. En minäkään voi katsoa, kun koirasta otetaan verinäyte, mutta olen silti koiran tukena tilanteessa. Olisi todella raukkamaista jättää koira tuohon tilanteeseen yksin "koska minua pelottaa". Samaten olen mennyt koiran mukaan, kun se on pitänyt päästää pois tästä elämästä, vaikka on tuntunut että kuolen itsekin. On pelkuruutta jättää toinen yksin silloin, kun tämä eniten tukea tarvii, vaikka kuinka itseään pelottaisi. Ei minua siinä viety viimeiselle piikille, vaan sitä koiraa ja vaikka minua pelotti/hirvitti (se oli elämäni kovin paikka) olin koiran tukena, kun se minua tarvitsi.
Opettele ajattelemaan oman pelkosi siaan sitä, että se toinen on oikeasti siinä pelottavassa/kivuliaassa tilassa ja sinulle ei käy kuinkaan. Sinua vain pelottaa, mutta se toinen pelkää ja kärsii ja siihen voi sattua sairaaloisesti. Sinua VAIN paelottaa. Sinulle ei käy kuinkaan. Mutta sinä voit olla toiselle , tälle kärsivälle suureksi avuksi ja tueksi , kun hän sitä tukea eniten kaipaa. Sinun pelkutuutesi ei voi olla esteenä. Tuollaiset pelot pystyy voittamaan jos rakkautta riittää ja kääntää katseensa omasta navasta ja minä, minä ajattelusta ja miettii vähän sen toisen tilannetta. Ja sen toisen tilanne on huomattavasti pahempi.
Jos miehesi olisi pyörtynyt ja tarvinnut tämän takia ensihoitoa sinua hoitaneelta kätilöltä, niin olisitko ollut asiaan tyytyväinen?
Miksi mies olisi pyörtynyt, kun minä synnytän ja mies katsoo minun kasvoja ja pitää kädestä? En minä niin pahalta näytä, että miehen pyötyä pitäisi minua katsellessaan.
Ja mitä nuo sinun höpinät jostain lävistyksistä on niin sanompa vain, että itsekin meinasin pyörtyä aikoinaan, kun otin korvii lävistyksen. Jos ei olis kaveri ollut mukana niin olisin sanonut, että ei laiteta toiseen. Mutta en kehdannut. Ei mitään lävistyksi/eläinlääkärissäkäyntejä ym voi mitenkään verrata tilanteeseen, jossa oma lapsi syntyy.
Huomaa todella, ettei sinulla ole mitään ymmärrystä tähän asiaan.
Ps. Ymmärrät varmaan, että sen lapsen kanssa voi tulla kaikenlaisia tilanteita eteen? Jos se lapsi vaikka sairastuisi syöpään ja sinun pitäisi mennä hänen tuekseen sairaalaan toimenpiteisiin, sinä menisitkin sinne pyörtymään? Sen siaan, että olisit lapsesi tukena, pakenisit paikalta?
Tai hän sairastuisi diabettekseen ja sinä joutuisit pistämään. Sinä et kovettaisi itseäsi ja ottaisi niskasta kiinni ja tekisi näitä asioita lapsesi eteen vaan sysäisit kaiken vaimosi niskoille? Ehkä vain on parempi, ettet lisäänny, koska koet noin kovia pelkotiloja. Ihmisen kun täytyy oppia kovettamaan itsensä ja selviämään monista tilanteista, joista ei ikinä olisi uskonut selviävänsä.
Olen nainen ja synnyttänyt itsekin. Silti ymmärrän, ettei kaikista vain ole tukihenkilöiksi, ja joissain tilanteissa jopa parempi jos pysyy poissa (eli jos riskinä pyörtyä, jolloin tukihenkilöä itseään pitäisi hoitaa).
Jo se tilanne, veri, hajut jne. voivat laukaista huonovointisuuden, jos noita tilanteita kammoaa.
Ja kun nuo tiedostaa etukäteen, on aikaa myös etsiä henkilö, joka sopii paremmin tukihenkilöksi. Vaikka doula, jos ei muuta.
Kun jos se mies sinne pakotetaan ja tämä joko pyörtyy tai joutuu poistumaan pahoinvoinnin takia, niin silloin jää täysin ilman tukihenkilöä.Ja miten siitä on kenellekään apua, jos mies kokee synnytyksen jälkeen sekä vauvan että äidin jotenkin ällöttävänä?
Sekin on yksi tabu, etteikö synnytys vaikuttaisi miehen kokemukseen naisen seksuaalisuudesta. Oma mieheni on osallistunut kaikkien neljän lapsemme synnytykseen, mutta jo ensimmäisen synnytyksen jälkeen suuseksi loppui. Mies sanoi, ettei synnytyksen jälkeen enää pysty, kun näki, mitä värkistä ulos tuli.
Näistä asioista ei vain puhuta, koska jos miehet kertovat tällaisia kokemuksia, raivo sen jälkeen on valtava.
Mitä ihmettä ne miehet siellä synnytyksessä vahtaa sitä naisen värkkiä? Eikö niiden pitäisi olla synnyttäjän tukena, eikä naisen haarojen välissä tuijottamassa?
Ei sen miehen ole pakko edes vilkaista sinne synnyttäjän jalkoväliin. Tai miehesi olla niin utelias, että piti "värkkiä" synnytyksen ajan tuijotella ja sitten meni mies raukalta halut.
Kyllä meillä miehelle suuseksi ja muut on kelvanneet ihan vanhaan malliin, vaikka synnytyksissä on mukana tukena ollutkin. Mutta meillä taitaakin asua Mies ja teillä ...... niin mikähän se olis semmonen, jota ällöttää sekä äiti , että lapsi, kun on nähnyt miten lapsi syntyy.
Miksi tässä keskustelussa on aivan uskomattoman voimakas epäfeministinen miesten tunteita vähättelevä sävy? Aivan kuin olisi palattu 1800-luvun asenteisiin.
Eivät edusta nämä asenteet nykyajan laveiden sukupuoliroolien ja erilaisuutta kunnioittavan ihmiskäsityksen maailmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas yksi syy miksi olen kiitollinen että olen homo!
Alue: Aihe vapaa
Ja lapsen isältä, aikuiselta mieheltä ei kohtuudella pidä odottaa muuta osallistumista lapsen alkutaipaleeseen kuin sen, että mies siittää lapsen ja tulee hakemaan synnäriltä valmiin paketin 9kk kuluttua? Nainen hoitakoon kaiken muun, niin kuin parhaakseen näkee?