Miksi miehen pitäisi osallistua synnytykseen?
Minusta naisella ei ole velvollisuutta tehdä lapsia, kun hän pelkää synnytystä.
Minusta myöskään miehellä ei ole velvollisuutta osallistua synnytykseen, kun hän on alusta asti kertonut, että pelkää verta, eritteitä, kipua ja yleensä sairaalaympäristöä, eikä siksi tahdo osallistua.
Niin on kuitenkin meidän perheessämme käynyt, että synnytyksen lähestyessä vaimoni on ruvennut syyttämään minua siitä, etten tahdo synnytykseen, vaikka mielipiteeni on ollut selvillä jo hyvissä ajoin ennen raskautumista.
Mitä iloa vaimollenikaan olisi epävarmasta, pelokkaasta ja tilannetta inhoavasta miehestä? Minusta ei ole tueksi vaan pikemminkin vain kiihdytän tilanteen kaaottisuutta.
Hirveästi puhutaan siitä, että miehet eivät uskalla näyttää tunteitaan, mutta kun mies kertoo, ettei kykene, niin sillä lyödään.
Kommentit (129)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ihan ok pelätä ja sanoa se ääneen, mutta on kyllä erittäin huolestuttavaa, että pelkosi on voimakkaampi kuin rakkautesi vaimoasi ja lastasi kohtaan.
Tuo on epäreilua. Vaarinikin oli minulle valtavan rakas ja minulla oli häneen läheinen suhde koko elämäni, mutta silti en halunnut mennä katsomaan häntä sairaalaan, vaan jätin hänelle hyvästit vielä silloin, kun hän pystyi elämään kotona.
Miksi juuri synnytyspelko olisi se, jota ei tulisi ymmärtää? Suhtaudutteko samalla tavalla muihinkin pelkoihin? Onko suhtautumisenne mielenterveysasioihin yleensäkin kielteinen? Ovatko ihmisten päiden sisäiset esteet teistä vain surkeaa heikkoutta? Esimerkiksi itsensä tappava masentunut on vain heikko?
Yleensäkin se, että mies tulee mukaan synnytykseen, on maailmassa poikkeus eikä normi.
Tuo on sitä suurinta raukkamaisuutta mihin ihminen voi sortua.
Ei pelko ole raukkamaista. Se on pelkoa. Ei ihmisille voi asettaa sellaisia vaatimuksia, että heidän on voitettava pelkonsa.
Sellainen vaatimus johtaa yhteiskuntaan, jossa esimerkiksi kaikki mielenterveysongelmat ovat tekosyitä.

Niin mihin kuvottavaan naiset olisivat valmiita miehen puolesta?
Todellinen vastaus = ei niin mihinkään
Omaishoitajuuteen. Miesten kohdalla kuunnellaan kaskaisen siritystä.
THL:n mukaan naisista 54% ja miehistä 46% on omaishoitajia. Siinä sulle sitä siritystä.
Ihan oikeesti?
Yritäpä uudestaan. 😄
Oisko google mitään, mutun sijasta? idiootti.
No pistäpä linkkiä, jossa kerrotaan että 54% naisista ja 46% miehistä on omaishoitajia.
Uskallan kyllä epäillä, että nuo luvut kuvaavat omaishoitajien sukupuolijakaumaa, ei omaishoitajien määrää väestöstä (kuten sinun viestissäsi väitetään).
Eli yritäpä uudelleen, idiootti.
osaat räkyttää mammapalstalla, mutta et osaa käyttää googlea? THL
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin mihin kuvottavaan naiset olisivat valmiita miehen puolesta?
Todellinen vastaus = ei niin mihinkään
Omaishoitajuuteen. Miesten kohdalla kuunnellaan kaskaisen siritystä.
THL:n mukaan naisista 54% ja miehistä 46% on omaishoitajia. Siinä sulle sitä siritystä.
Ihan oikeesti?
Yritäpä uudestaan. 😄
Oisko google mitään, mutun sijasta? idiootti.
Jospa nyt googlettaisit itse. 2018 vuonna omaishoitajista on naisia 78% ja miehiä 22%. Kaikki jotka työskentelee esim vanhusten parissa tietää, että jos vaimo sairastuu, hän melkoisella varmuudella joutuu laitokseen, mutta jos mies sairastuu, vaimo hoitaa.
Omaishoitajissa on huomattavasti enemmän naisia kuin miehiä. Näin se vain menee.
eri
THL kertoo muuta. Mikä on sinun lähteesi? Linkki?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu: mies voi panikoida, pyörtyä ja paeta, mutta nainen ei voi kuin abortoida, synnyttää tai kuolla. Oliskohan tämäkin pikkuinen tasa-arvo-ongelma sille yhdelle aspergerille toisessa ketjussa.
No, mies on sitä heikompaa sukupuolta. Ehkä siihen on syynsä.
"heikompaa sukupuolta"
Huutonaurua
Niin. Pojat eivät pärjää koulussa, (palsta)miehinä ovat onnettomia ilman parisuhdetta, miehet syrjäytyvät ja alkoholisoituvat naisia helpommin, tekevät suurimman osan rikoksista ja kuolevat keskimäärin aiemmin. Jokin sitkeys puuttuu.
Missä kävit vapaaehtoisen asepalveluksesi suorittamassa?
Montako yritystä olet perustanut, vai oletko julkisen sektorin suojatyöpaikassa?
Entä ne 31% miehistä jotka ei käy armeijaa?
Lähde?
Entä ne 99,99999% naisista jotka eivät käy armeijaa?

Missä oma linkkisi? Missä väitetään, että puolet Suomen väestöstä on omaishoitajia? Muualla kuin sinun harhoissasi?
haha,
miesasiamies alkaa hiiltyä :D
Viihdyttävää!

Haaskaat aikaasi, ei sillä mitään linkkiä ole. Eihän tuo raukka edes tajua mitä on tullut väittäneeksi. Kunhan lämpimikseen vaahtoaa siinä kuuluisassa naisvihakiimassaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu: mies voi panikoida, pyörtyä ja paeta, mutta nainen ei voi kuin abortoida, synnyttää tai kuolla. Oliskohan tämäkin pikkuinen tasa-arvo-ongelma sille yhdelle aspergerille toisessa ketjussa.
No, mies on sitä heikompaa sukupuolta. Ehkä siihen on syynsä.
"heikompaa sukupuolta"
Huutonaurua
Niin. Pojat eivät pärjää koulussa, (palsta)miehinä ovat onnettomia ilman parisuhdetta, miehet syrjäytyvät ja alkoholisoituvat naisia helpommin, tekevät suurimman osan rikoksista ja kuolevat keskimäärin aiemmin. Jokin sitkeys puuttuu.
Missä kävit vapaaehtoisen asepalveluksesi suorittamassa?
Montako yritystä olet perustanut, vai oletko julkisen sektorin suojatyöpaikassa?
Entä ne 31% miehistä jotka ei käy armeijaa?
Lähde?
Entä ne 99,99999% naisista jotka eivät käy armeijaa?
100% synnyttäjistä on naisia. 0% synnyttäjistä on miehiä. Armeijalla ei ole tämän kanssa mitään tekemistä. Lähde: THL kvg.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin mihin kuvottavaan naiset olisivat valmiita miehen puolesta?
Todellinen vastaus = ei niin mihinkään
Omaishoitajuuteen. Miesten kohdalla kuunnellaan kaskaisen siritystä.
THL:n mukaan naisista 54% ja miehistä 46% on omaishoitajia. Siinä sulle sitä siritystä.
Ihan oikeesti?
Yritäpä uudestaan. 😄
Oisko google mitään, mutun sijasta? idiootti.
Jospa nyt googlettaisit itse. 2018 vuonna omaishoitajista on naisia 78% ja miehiä 22
Mä nyt sotkeennun tähän sem verran%. Kaikki jotka työskentelee esim vanhusten parissa tietää, että jos vaimo sairastuu, hän melkoisella varmuudella joutuu laitokseen, mutta jos mies sairastuu, vaimo hoitaa.
Omaishoitajissa on huomattavasti enemmän naisia kuin miehiä. Näin se vain menee.
eri
THL kertoo muuta. Mikä on sinun lähteesi? Linkki?
THL:n mukaan enemmistö omaishoitajista (70%) on naisia. https://thl.fi/fi/web/ikaantyminen/kotona-asumisen-ratkaisuja/omaishoito.
Sun linkkisi oli?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin mihin kuvottavaan naiset olisivat valmiita miehen puolesta?
Todellinen vastaus = ei niin mihinkään
Omaishoitajuuteen. Miesten kohdalla kuunnellaan kaskaisen siritystä.
THL:n mukaan naisista 54% ja miehistä 46% on omaishoitajia. Siinä sulle sitä siritystä.
Ihan oikeesti?
Yritäpä uudestaan. 😄
Oisko google mitään, mutun sijasta? idiootti.
Jospa nyt googlettaisit itse. 2018 vuonna omaishoitajista on naisia 78% ja miehiä 22%. Kaikki jotka työskentelee esim vanhusten parissa tietää, että jos vaimo sairastuu, hän melkoisella varmuudella joutuu laitokseen, mutta jos mies sairastuu, vaimo hoitaa.
Omaishoitajissa on huomattavasti enemmän naisia kuin miehiä. Näin se vain menee.
eri
THL kertoo muuta. Mikä on sinun lähteesi? Linkki?
Missä oma linkkisi? Missä väitetään, että puolet Suomen väestöstä on omaishoitajia? Muualla kuin sinun harhoissasi?
Oletko aivokuollut? Jos puhutaan omaishoitajista , niin silloin puhutaan omaishoitajista.
Tuo jankkaajamies on kyllä hupaisa - lyön satasesta vetoa, ettei ole milloinkaan tehnyt elämässään oikeastaan mitään hyödyllistä, mutta kun jalkojen välissä on miehen killuttimet, niin voi muka ratsastaa muiden miesten saavutuksilla.
Ehei, poika pieni, ei se niin mene. Sinä kuulut siihen miesten heikompaan ainekseen, miehillähän hajonta on suurta. Vaikka on erinomaisia miehiä, sinulla ei ole mitään tekemistä heidän kanssaan, koska sijoitut käyrän toiseen päähän, miehiin jotka ovat laadullisesti kaikessa naisia alempana (naisissa vähemmän ääripäitä).
Ja sekös sinua korpeaa. Sinulla ei ole muuta kuin nuo killuttimet, joiden avulla yrität epätoivoisesti samastua mieskäyrän toiseen äärilaitaan, kun ottaa niin luonnon päälle olla naisia huonompi.
Kohtaa todellisuus ja tunnusta häviösi. Sitten, sulje netti ja tee jotain hyödyllistä surkealla elämälläsi, edes kerran!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin mihin kuvottavaan naiset olisivat valmiita miehen puolesta?
Todellinen vastaus = ei niin mihinkään
Omaishoitajuuteen. Miesten kohdalla kuunnellaan kaskaisen siritystä.
THL:n mukaan naisista 54% ja miehistä 46% on omaishoitajia. Siinä sulle sitä siritystä.
Ihan oikeesti?
Yritäpä uudestaan. 😄
Oisko google mitään, mutun sijasta? idiootti.
Jospa nyt googlettaisit itse. 2018 vuonna omaishoitajista on naisia 78% ja miehiä 22%. Kaikki jotka työskentelee esim vanhusten parissa tietää, että jos vaimo sairastuu, hän melkoisella varmuudella joutuu laitokseen, mutta jos mies sairastuu, vaimo hoitaa.
Omaishoitajissa on huomattavasti enemmän naisia kuin miehiä. Näin se vain menee.
eri
THL kertoo muuta. Mikä on sinun lähteesi? Linkki?
Missä oma linkkisi? Missä väitetään, että puolet Suomen väestöstä on omaishoitajia? Muualla kuin sinun harhoissasi?
Jos noin olisi kuin tuo houkka väittää niin puolet porukasta olisi toisen puolen omaishoitajia. :D
Ziisus, miten joku voi olla TYH-MÄ! 😂😂😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin mihin kuvottavaan naiset olisivat valmiita miehen puolesta?
Todellinen vastaus = ei niin mihinkään
Omaishoitajuuteen. Miesten kohdalla kuunnellaan kaskaisen siritystä.
THL:n mukaan naisista 54% ja miehistä 46% on omaishoitajia. Siinä sulle sitä siritystä.
Ihan oikeesti?
Yritäpä uudestaan. 😄
Oisko google mitään, mutun sijasta? idiootti.
Jospa nyt googlettaisit itse. 2018 vuonna omaishoitajista on naisia 78% ja miehiä 22%. Kaikki jotka työskentelee esim vanhusten parissa tietää, että jos vaimo sairastuu, hän melkoisella varmuudella joutuu laitokseen, mutta jos mies sairastuu, vaimo hoitaa.
Omaishoitajissa on huomattavasti enemmän naisia kuin miehiä. Näin se vain menee.
eri
THL kertoo muuta. Mikä on sinun lähteesi? Linkki?
Missä oma linkkisi? Missä väitetään, että puolet Suomen väestöstä on omaishoitajia? Muualla kuin sinun harhoissasi?
Oletko aivokuollut? Jos puhutaan omaishoitajista , niin silloin puhutaan omaishoitajista.
”THL:n mukaan naisista 54% ja miehistä 46% on omaishoitajia.”
Mitä tuossa sinun mielestäsi lukee? Yritähän nyt oikein kovasti, ei tämä rakettitiedettä ole.
Etkö halua olla näkemässä syntymää joka on elämän ihme. Vaimosi synnyttää lapsenne ja on paremminkin luonnotonta jos et ole silloin läsnä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin mihin kuvottavaan naiset olisivat valmiita miehen puolesta?
Todellinen vastaus = ei niin mihinkään
Omaishoitajuuteen. Miesten kohdalla kuunnellaan kaskaisen siritystä.
THL:n mukaan naisista 54% ja miehistä 46% on omaishoitajia. Siinä sulle sitä siritystä.
Ihan oikeesti?
Yritäpä uudestaan. 😄
Oisko google mitään, mutun sijasta? idiootti.
Jospa nyt googlettaisit itse. 2018 vuonna omaishoitajista on naisia 78% ja miehiä 22
Mä nyt sotkeennun tähän sem verran%. Kaikki jotka työskentelee esim vanhusten parissa tietää, että jos vaimo sairastuu, hän melkoisella varmuudella joutuu laitokseen, mutta jos mies sairastuu, vaimo hoitaa.
Omaishoitajissa on huomattavasti enemmän naisia kuin miehiä. Näin se vain menee.
eri
THL kertoo muuta. Mikä on sinun lähteesi? Linkki?
THL:n mukaan enemmistö omaishoitajista (70%) on naisia. https://thl.fi/fi/web/ikaantyminen/kotona-asumisen-ratkaisuja/omaishoito.
Sun linkkisi oli?
Missä kohtaa lukusi mainittiin? Lisäksi on lukemattomia Niinamikkosia jotka makaavat kotona lastensa "sairauden" varjolla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin mihin kuvottavaan naiset olisivat valmiita miehen puolesta?
Todellinen vastaus = ei niin mihinkään
Omaishoitajuuteen. Miesten kohdalla kuunnellaan kaskaisen siritystä.
THL:n mukaan naisista 54% ja miehistä 46% on omaishoitajia. Siinä sulle sitä siritystä.
Ihan oikeesti?
Yritäpä uudestaan. 😄
Oisko google mitään, mutun sijasta? idiootti.
Jospa nyt googlettaisit itse. 2018 vuonna omaishoitajista on naisia 78% ja miehiä 22
Mä nyt sotkeennun tähän sem verran%. Kaikki jotka työskentelee esim vanhusten parissa tietää, että jos vaimo sairastuu, hän melkoisella varmuudella joutuu laitokseen, mutta jos mies sairastuu, vaimo hoitaa.
Omaishoitajissa on huomattavasti enemmän naisia kuin miehiä. Näin se vain menee.
eri
THL kertoo muuta. Mikä on sinun lähteesi? Linkki?
THL:n mukaan enemmistö omaishoitajista (70%) on naisia. https://thl.fi/fi/web/ikaantyminen/kotona-asumisen-ratkaisuja/omaishoito.
Sun linkkisi oli?Missä kohtaa lukusi mainittiin? Lisäksi on lukemattomia Niinamikkosia jotka makaavat kotona lastensa "sairauden" varjolla
Lastensa? Eiköhän ne ole ne timomikkoset, jotka siellä kotona makaavat vaimojen hoidettavina.

Sivun alareuna, harmaa boksi "faktoja omaishoidosta". Ja sinun lukusi?
Aina yhtä myötähävettävää, kun tuo ääliö vaahtoaa itsensä pussiin ja silti yrittää otsasuoni pullollaan ”argumentoida”. Aikuinen mies, miten se kehtaa. 😞