Onko esiintymiskammon ainoa parannuskeino se että lopettaa esiintymisen?

Vierailija kirjoitti:

Tiedän ihmisiä, joille yleisön edessä puhuminen on yhtä tuskaa, mutta laulaa ja/tai soittaa yleisölle ihan mielellään.

Niinpä! Minä taas näyttelen harrastelijateatterissa ja voin olla yksin näyttämöllä, kun esitän toista ja mennään käsikirjoituksen mukaan, mutta täysin eri alan opinnot meinasivat jäädä kesken, koska olisi pitänyt omia kirjoitelmia esittää omalle opintoryhmälle. Ihan helvettiä.

Hiukan helpotti, kun tajusin alkaa esittää erästä oman alani ihan menestynyttä ihmistä töitä esitellessäni. Mietin vain, että "tässä herra Se ja Se kertoo työstään..." Uskoin itsekin hetkittäin olevani tyyni ja kokenut esiintyjä. 😂

Oman kokemukseni mukaan esiintymisKAMMOON /fobiaan auttaa vain joko esiintymisten karttelu, tai jos se on mennyt jo pahaksi; sen lisäksi lääkkeet.

Ja siis puhun tosiaan kammosta tai jopa fobiasta, en "tavallisesta" esiintymisjännityksestä.

Itsellä alkoi esintymisjännitys yläasteella, jossa se paheni kammoksi. Jos tiedossa oli esitelmä kuukauden päästä, stressasin, jännitin ja ahdistuin koko ajaksi, se oli aivan painajaista. Esitelmien pidossa naama helotti tulipunaisena ja kädet tärisi.

...mutta voi kun se olisikin jäänyt vain niihin oireisiin.

Lukiossa vaiva paheni, ja aikuisena korkeakoulussa opintoja tehdessä vaiva äityi jo niin pahaksi että piti hakea lääkäriltä itkien lääkkeet, että pystyin esittämään lopputyöni.

Sitä oli edeltänyt ryhmän edessä esiintymistilanne, jossa sain totaaliromahduksen, punastumisen ja kokovartalotärinän lisäksi pyörrytti, leuka kirjaimellisesti jäykistyi jännityksestä niin etten oikeasti saanut muodostettua yhtään kunnollista sanaa, leuka ei siis liikkunut, aloin holtittomasti itkeä ja vajosin lattialle hyperventiloimaan. Siinä kaikkien tuijottaessa. Aivan järkyttävä nöyryytys, psyykkisesti traumatisoiva tilanne.

Hirveä trauma asiasta siis jäikin, luulen että mulle jäi joku stressihäiriö kehoon ja mieleen siitä päälle, käteni tärisevät nykyään, hikoilen hirveästi ja syke on korkea, huohotan, pienikin jännittävä tilanne (ihan vaikka kiireentuntu kotona johonkin lähtiessä) saa kehoni välittömästi tällaiseen pahaan "taistele- tai pakene"-

häiriötilaan'. Puhumattakaan mistään muusta stressaavasta tilanteesta. Kehoni hälytysjärjestelmä ampaisee tappiin välittömästi pienestäkin stressiärsykkeestä.

Olen lukenut ja etsinyt ja kokeillut varmasti joka vinkin ja ohjeen esiintymisjännitykseen ja rentoutukseen, mutta mulla ne eivät auttaneet. Ainoastaan esiintymistilanteiden välttely auttaa ja elämä pitää järjestää hyvin stressittömäksi ja rauhalliseksi. Paineensietokykyä ei ole enää laisinkaan.

Kunpa opettajat aikoinaan olisivat ottaneet todesta, eivätkä olisi pakottaneet esiintymään, luultavasti olisin säästynyt tältä stressihäiriöltä ja elämää varjostavalta traumalta, kun nöyryyttävät ja pelottavat kokemukset tilanteen/oman itsensä hallinnan täydellisestä menettämisestä/totaaliromahduksesta ihmisten edessä olisivat jääneet kokematta.

Minulla on ehkä vähän outo vastaus tähän asiaan, mutta omalla kohdallani vuosien esiintymisjännitys ja -paniikki johtuivat pohjimmiltaan siitä, ettei mielenkiintoa koko tilanteeseen ja toisten katseltavana olemiseen ollut. Ei vain kiinnostanut, en saanut siitä itse mitään. Luulin kokevani itseni ihan arvottomaksi, mutta itse asiassa ajattelin yleisöstä sillä tavalla ja projisoin tunteen itseeni. Eli en enää esiinny, koska mikään yleisö ei ole minusta sen arvoinen.

Miksi altistua kammolle, jos esiintymisiä on vain joskus ja satunnaisesti? Ei altistus silloin auta yhtään.

Sen sijaan jos pitäisi koko ajan olla esillä, niin toki silloin.

Itse päädyin olemaan lempeä itselleni ja jättämään väliin työtilanteet, jotka ovat liian vaikeita. Etäyhteyden avulla voi hoitaa paljon.

T. 1

Minulla on auttanut ikä. Koulussa esitelmien esittäminen oli yhtä helvettiä. Olen noin kolmekymppisenä käynyt iltakouluna kauppaopiston ja sielläkin piti pitää esitelmiä myös vierailla kielillä. Kun siellä piti esittää luokalle seminaarityö, en nukkunut kunnolla kolmena edeltävänä yönä. Ko. päivänä minulta katosi ruokahalu.

Viime syksynä mieheni kuoli ja ihan omasta aloitteestani pidin hautajaisissa puheen. Ei pelottanut etukäteen eikä puheen aikana. 

Järkyttävä kokemus sinulla 22.

Tosiaan joissain opetustilanteissa voisi auttaa, jos esityksen voisi hoitaa vaikka paikaltaan istuen muiden joukossa tai etänä. Tekniikka sen jo mahdollistaa.

T. 1

Vierailija kirjoitti:

Siedättäminen ja esiintyminen ei auta, positiiviset kokemukset ja hyvä itsetunto auttavat. Myös tavoitteet alas, tyyliin "Olen onnistunut täydellisesti, jos en ala itkeä / oksenna / pyörry."

Ne positiiviset kokemukset tulevat siitä, kun pikkuhiljaa karaisee itseään osallistumalla jossain roolissa esityksiin ja huomaa, ettei siihen kuolekaan. Välttely vain ja ainoastaan lisää ongelmia.

Suomessa kauppanimillä Diapam 10 mg 6 kertaa päivässä ja koko ongelma on historiaa.

Jos se ei sovi kokeile Xanor, Rivatril, Temesta.

Apu kyllä löytyy!

Olen ammattiesiintyjä, mutta nuorena sairaan ujo. Kun sitten erään harrastuksen myötä minua ruvettiin pyytämään lavalle, keksin harjoitella yleisön edessä puhumistä hyvin pienen porukan edessä. Sitten vähän isomman ja isomman. Parikymppisenä rupesin seuraamaan hyviä puhujia ja luennoitsijoita sillä silmällä. Osaajilta oppii. Pelko ja jännittäminen katosivat noin kolmessa vuodessa. On tärkeää tietää, että normaaliyleisö on aina puhujan puolella, koska se kammoaa myötähäpeää.

Propral 10-40mg + Diapam 2-5mg = Et tunne fyysistä etkä henkistä esiintymisjännitystä.

Miten käy, jos esiinnyt vain yhdelle ihmiselle, joka on hyvä ystäväsi tai perheenjäsenesi? Suosittelisin harjoittelemaan ensin turvallisessa ympäristössä yhden kuulijan kanssa ja sitten vähitellen laajentaa kuuntelijapiiriä yksi kerrallaan.

Jos opiskelut meinaavat keskeytyä esiintymiskammon vuoksi, kannattaa yrittää neuvotella opettajan kanssa vaihtoehtoisista tavoista. Nykytekniikan kanssa yksi vaihtoehto on se, että kuvaat esityksen videolle ja itse tilaisuudessa esitetäänkin ko. video, jolloin sinun ei tarvitse esiintyä livenä suurelle ryhmälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siedättäminen ja esiintyminen ei auta, positiiviset kokemukset ja hyvä itsetunto auttavat. Myös tavoitteet alas, tyyliin "Olen onnistunut täydellisesti, jos en ala itkeä / oksenna / pyörry."

Ne positiiviset kokemukset tulevat siitä, kun pikkuhiljaa karaisee itseään osallistumalla jossain roolissa esityksiin ja huomaa, ettei siihen kuolekaan. Välttely vain ja ainoastaan lisää ongelmia.

Todellisessa fobiassa noin ei ole. Hinta on liian kova.