Lue keskustelun säännöt.
Suru kun mies ei halua uusperhettä
12.09.2019 |
Mitä tekisitte tilanteessani. Olen seurustellut tiiviisti kolme vuotta miehen kanssa jolla on lapsi, minulla on kaksi lasta. Asumme eri puolilla kaupunkia. Minä haluaisin yhden kodin ja perheen, miehelle tämä kahden osoitteen elämä toimii. Minusta tämä on sekavaa ja hankalaa ja aina kun tottuu olemaan lasten kanssa yksin, mies tulee lapsensa kanssa ”häiritsemään”. Sitten kun totun siihen, he taas häipyvät ja ikävöin. Tunteiden vuoristorata ärsyttää.
Kommentit (264)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikoista ajatella että uusperhe on aina hankala lapsille.. todella ikäviä kokemuksia ihmisillä ilmeisesti?
Te jotka sanotte että uusperhe on aina huono lapsille, minkälaisia kokemuksia ja vaikeuksia teillä on ollut uusperheessä? Mitkä asiat teidän mielestä on tuntunut teidän uusperheessä pahalta ja mikä ei ole toiminut?
Meillä oli miehellä 5- ja 7-vuotiaat ja minulla 10v tytär kun tavattiin. Yhteen muutettiin vuoden-kahden jälkeen isoon uuteen kotiin. Ollaan samalta pieneltä paikkakunnalta joten koulu ei muuttunut koska ei täällä ole kuin 1 koulu. Nyt meillä on taaperoikäinen yhteinen lapsi..
Kun miehen kanssa tavattiin lapset puhuivat ensimmäisen puoli vuotta usein äidistä ja isistä kun heillä oli vielä riitoja liittyen lasten tapaamisiin yms. 5v täräytti kerran riitatilanteessa : tämän takia äiti ja isi erosi. Kun miehen kanssa kinasteltiin kerran lasten edessä, alkoivat kysellä riidelläänkö me ja eihän riidellä niin kun isi ja äiti, ettei me erota myös.
Lapset tuntuvat olevan onnellisia isänsä kanssa ja pitävät minusta paljon. Oma tyttäreni on jo sen verran iso, että osasi suhtautua kypsästi uuteen pikkusisarukseen ja näihin miehen lapsiin joita kutsumme yhdessä perheenä sisarpuoliksi. Miehen lapset edelleen ovat meillä viikko-viikko-systeemillä. Tyttäreni tapaa omaa isäänsä muutamia kertoja vuodessa, isä ei ole aktiivisesti läsnä mutta ovat yhteydessä puhelimitse yms paljon.
Miehen lasten äidillä on ollut seurustelukumppaneita mutta ei ketään vakituista tällä hetkellä. Niitäkin juttuja kuullut miten äiti taas riitelee milloin ”Pekan ” , milloin ”Riston ” kanssa..
Meillä menee tällä poppoolla tosi hyvin, toisaalta ollaan kaikki ulospäinsuuntautuneita ja sosiaalisia persoonia, lapsilla on samantyyppisiä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita ja oma tytär oli mielissään saadessaan sisaruksia. Miehen lapset taas toivoivat meille vauvaa tyyliin ensi tapaamisesta lähtien 😆
Joten ei kaikki uusperhekuviot kamalia ole, ei meillä ainakaan 😊
Mulla ei ole uusperhettä, mutta lapseni isällä on. Ongelmia:
- Uusperheellä ei ollutkaan varaa hankkia yhteistä isompaa kotia tältä alueelta vaan muuttivat kauemmas. Tästä seurasi, että tyttäreni joutuu isäviikoilla nousemaan noin tuntia aikaisemmin aamulla ja kulkemaan kouluun kahdella eri bussilla.
- Tyttäreni kaikki kaverit asuvat koulun ja kodin lähellä, isäviikoilla hän joutuu tulemaan tänne tavatakseen kavereitaan. Isälle ei sovi, että tyttö jäisi koulun jälkeen viettämään aikaansa kavereiden kanssa ja tulisi vasta illalla isän luokse vaan pitää tulla kotiin syömään (taas kahdella bussilla) ja ruuan jälkeen lähteä kavereiden luokse (taas kahdella bussilla ja illalla jälleen kahdella bussilla isän luokse). On tietysti selvää, ettei tyttö viitsi joka päivä tuollaista ja isäviikoilla viettää aika paljon aikaansa somessa, koska ei ole läksyjen jälkeen oikein muutakaan tekemistä.
- Isäviikolla 13-vuotias jakaa saman huoneen toisen samanikäisen kanssa. Uusperheessä on lisäksi 11 v ja uusperheen vanhempien yhteiset 2 v kaksoset. Omaa rauhaa tai yksityisyyttä ei ole kuin vessassa.
- Isäviikolla isän kotiin ei voi pyytä kavereita käymään.
- Isäviikolla ikävöi koiraansa. Tosin nykyisin käy heti koulun jälkeen viemässä koiran ulos ennenkuin lähtee takaisin isänsä luoksen.
- Äitipuolen lasten kateus tytön tavaroista, harrastuksista, ulkomaanmatkoista yms
- Omien isäviikolla tarvittavien tavaroiden (vaatteet, koulukirjat, harrastuskamat yms) pakkaaminen matkalaukkuun ja kuljettaminen viikon välein paikasta toiseen. Kotona taas tavaroiden purkaminen omille paikoilleen.
- Tyttö itse toivoo, että viikko-viikko -järjestely loppuisi ja hän voisi asua vain mun luonani ja tavata isäänsä esim joka toinen viikonloppu. On sanonut, että voisi silloin nukkua vaikka olohuoneen sohvalla tai lattialla.
Tässä on hyvin eritelty ongelmia. Minusta nämä olisi ratkaistavissa, esimerkiksi miksi ei käy että tyttö tulee isän luo esim 18-19 aikaan nähtyään ystäviä ?
Tai miksi isä ei sitten hae tyttöä autolla syömään ja vie takaisin? Tuo samalla jotain tytön kaveria kylään?
Miksi tytöllä ei ole omaa huonetta jos on vuoroviikko? 13v on sen verran iso että oma huone pitäisi olla.
En yhtään ihmettele että tyttö kokee nämä ongelmaksi ja haluaa muuttaa tapaamisia.
Koiraa on kyllä varmasti ikävä, mutta koira ei ehkä tykkäisi jatkuvasta vaihtelusta vaikka voisihan sitäkin kokeilla, että koira kulkisi mukana.
Meillä on myös lapsilla paljon vaatteita meillä, käytännössä monia asioita on hankittu tuplat juuri siksi että kaikkea ei tarvitse rahdata aina mukana.
Uusperheessä haluavat (minkä ihan hyvin ymmärränkin) pitää kiinni yhteisistä aterioista. Sen vuoksi ei käy, että yksi söisi vasta illalla, kun tulee kotiin. Autolla kuskaaminen edestakaisin ei myöskään käy ja syynä on ihan raha. Äitipuoli on hoitovapaalla ja bensaan menisi rahaa. Raha on myös syynä, ettei tytöllä ole omaa huonetta. Ei ole ollut varaa niin isoon asuntoon. Kavereiden kyläily ei onnistu, koska isän kotona ei ole omaa tilaa eikä rahaa vaan sitten pitäisi olla sekin aika ulkona, vaikka sataisi kaatamalla. Koiraa ei voi ottaa mukaan isäviikoille, koska äitipuoli ei pidä koirista. Enkä usko, että meidän koirakaan tykkäisi, jos kimpussa olisi kaksi taaperoa. Tytön vaatteissa ja harrastustavaroissa myös sama raha- ja tilaongelma eli isällä ei ole mahdollisuutta hankkia samoja tavaroita omaan kotiinsa ja vaikka olisikin, niille ei olisi siellä tilaa. Koulukirjat yläkoululainen saa vielä koulusta, mutta ei saa kaksia kappaleita. Yhtenä vaihtoehtona mietin, että tyttö tulisi koulun jälkeen tänne, tekisi läksyt täällä, lähtisi sitten vasta isälleen ja aamulla kouluun tullessaan hakisi reppunsa täältä. Menisi kuitenkin aika hankalaksi. Jos koulupäivä päättyy klo 15, päivällisellä pitää olla isän luona klo 17 ja matkaan on varattava tunti, läksyjen tekemiseen ja kokeisiin lukemiseen ei jäisi kuin tunti.
Viikko-viikko -järjestelyn purkamisesta puhuttiin jo viime talvena, mutta isä toivoi, että tyttö olisi tullut isän kodin lähellä olevaan yläkouluun. Ymmärsi kuitenkin, ettei tytön tilanne muuttuisi yhtään paremmaksi, koska äitiviikoilla olisi pitkä koulumatka. Nyt on ollut sitä mieltä, että jos tyttö valitsisi lukion siten, että kouluun olisi molemmista kodeista yhtä pitkä matka. Ymmärrän ex-mieheni haluttomuuden luopua viikko-viikko -järjestelystä, koska pelkää tytön etääntyvän, jos tapaamiset vähenevät. Kesä meni kohtuullisen hyvin, koska ei ollut koulua. Nyt tilanne on taas eskaloitunut ja tyttökin iässä, jolloin kavereiden merkitys on entistä suurempi. Lukioon asti eli vielä kolmea vuotta tilanne ei tietenkään voi jatkua vaan jokin ratkaisu on keksittävä sitä ennen.
Minun mielestä isä toimii tässä väärin. Jos tyttö asuisi heillä koko ajan, eikö hänelle muka silloinkaan olisi omaa huonetta tai tilaa tavaroille? Isä itse suhtautuu lapseen kuin hän olisi vain joku puolilapsi, jolle ei tarvitse olla edes tilaa omille tavaroille. Ymmärrettävästi tämä on tosi huono tilanne lapsen kannalta. Mekään ei olla rikkaita, niinkuin sanoin tienaamme kaikki alle 3000 bruttona kuussa. Me toisaalta asutaan pienellä paikkakunnalla joten autoiluun on totuttu. Kumma homma jos isällä ei ole varaa ajaa autolla muutamaa kertaa viikossa hakemaan ja tuomaan tyttöä. Pitää olla tosi tiukalla rahat jos ei 5 euroa viikossa voi tytön vuoksi bensaan laittaa. Meillä on lasten harrastuksiin 40km ja jostain ne rahat löytyy, yhdistetään toisen työmatkaan toinen sivu tai käydään isossa kaupassa tms suunnitellaan arkea. Moni noista ongelmista on aikuisten tekemiä. Mutta meillä varmaan vaikuttaa eniten uusperheen onnistumiseen se että asutaan pienellä kylällä.. kaikki on yksinkertaisempaa. -t. se jolla toimiva uusperhe
Olen samaa mieltä kanssasi, vaikka ymmärränkin myös tyttäreni isää. Hän ei haluaisi etääntyä lapsestaan. Kun erosimme, hän osti kerrostalokolmion lähikoulun vierestä. Tytöllä oli oma huone myös isänsä luona. Kouluun oli lyhyt matka. Kaikki sujui oikein hyvin. Joskus saattoi käydä niin, että tyttö muisti unohtaneensa jonkin tavaran isän tai äidin luokse ja kävi nopeasti sen hakemassa.
Kun isä tapasi uuden vaimonsa, aluksi he asuivat ko kerrostalokolmiossa. Tytöllä oli edelleen oma huone, kaksi muuta lasta jakoivat toisen (isomman) makuuhuoneen ja aikuiset nukkuivat olohuoneessa. Tilanne muuttui, kun uusi vaimo alkoi odottaa kaksosia. Tulot eivät riittäneet isompaan asuntoon tältä alueelta vaan joutuivat muuttamaan kauemmas. Alussa isä toi aamuisin töihin lähtiessään tytön autolla tänne ja minä pyrin ottamaan isäviikolla saldovapaita voidakseni viedä tytön joko suoraan harrastuksiinsa tai isälleen. Valitettavasti jouduin saldovapaita kerryttääkseni tekemään äitiviikolla pidempää työpäivää, joka oli pois mun ja tytön yhteisestä ajasta. Nyt, kun tytön äitipuoli on ollut hieman yli vuoden hoitovapaalla, lapsia on tyttäreni lisäksi neljä ja isä vastaa yksin asuntolainan maksamisesta ja suureksi osaksi myös perheensä elatuksesta, homma ei enää toimikaan. Mullakaan ei ole mahdollisuutta isäviikoilla joka päivä hakea ja viedä tyttöä kouluun ja koulusta kotiin.
Tytön isä oli varsin tyytyväinen viikko-viikko -järjestelyyn, kun se vielä toimi, eikä sen vuoksi haluaisi luopua järjestelystä. Viimeisen vuoden aikana tytölle kaverit ovat tulleet aiempaa tärkeämmiksi eikä isänsä oikein ymmärrä asiaa. Isän luokse muuttaminen ei ole vaihtoehto, koska silloin tytöllä ei olisi edes joka toinen viikko omaa huonetta ja omaa rauhaa. Ja tosiaan asutaan pääkaupunkiseudulla eli asuminen ei ole täällä halpaa.
Isälle voi olla toimiva, tytölle ei. Tyttöparka!
Tytön kertoman mukaan isän uusperheessä käydään nyt neuvotteluita yläkoulun aloittaneiden tyttöjen kotiintuloaikojen siirtämisestä myöhemmäksi ja tässä voi olla hyvä tilaisuus puhua järkeä ex-miehelleni. En todellakaan halua, että tyttö kulkee iltaisin pimeällä yksin kavereidensa luota isän luokse. Jos isä ei voi tulla hakemaan autolla, mun mielestä on varhaisteinille turvallisempaa, että tyttö jää silloin mun luokseni yöksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isäni lempilause eron jälkeen oli ”Minullakin on oikeus...” Sillä pystyi perustelemaan aivan mitä vaan. Jäänyt vain niin elävästi mieleen. Ymmärrän että aikuisilla on oikeus aina kaikkeen, mutta en pysty oikein kunnioittamaan ihmisiä jotka menevät omien halujensa perässä ja laittavat lapset aina vain väkisin sopeutumaan kaikkeen. Lapsilta ei tarvitse kysellä lupaa, mutta luulisi että vanhempana kiinnostaisi myös lapsen onnellisuus. Kompromisseja täytyy pystyä tekemään. Sellainen voi olla esimerkiksi ajankohta, jonkun muutoksen läpi viemiseen. Täytyy miettiä mikä ajankohta on lapselle vähiten vaikea, eikä rynniä aina vaan kaikkea heti.
Ei tässä alkuunkaan ole mitään lapsilta kyselty, älä nyt viitsi.
Eikä mies ole haluamassa uusperhettä koskaan, johan se tuli selväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäreiluudesta selviää hengissä, jos se on se tilanne. Tuommoinen, ettei uskalleta edes lähtökohtaisesti kohdata sitä tai väistetään elämää, jonkin pelon kautta, ei ole terveellinen kasvuympäristö.
Minä olen samaa mieltä. Pelon takia ei koskaan saisi jättää asioita tekemättä. Syy tekemättömyyteen pitää olla jokin muu kuin pelko.
Uusperheellä on hyvät lähtökohdat toimia, jos
- molemmilla aikuisilla on asenne, että on monta tapaa elää. Uusperheily ei sovi nipottajille.
- asunto on tarpeeksi iso, että jokaisella on oma huone ja oma rauha.
- kenenkäön elämä ei huonone yhteenmuuton yhteydessä, korkeintaan paranee. Eli saavutettuja etuja ei saa poistaa.
- kumpikin kantaa vastuun omista lapsistaan, eikä sysää omia lapsia toisen hoidettavaksi tai viihdytettäväksi.
- kumpikaan ei päästä eksien (eikä anoppien) päästä määräilemään.Tottakai exillä on vaikutusvaltaa lasten vanhempina. Ei heitä voi pyyhkäistä pois uusiovirittelystä.
Varmaan tarkoitti sitä ettei exälle ole valtaa uusperheen asioihin. Vaatii vanhemmalta kypsyyttä asettaa rajat exälle.
Höpö höpö, mihinkään ei kukaan pääse siitä, että halutessaan sillä toisella vanhemmalla on mahdollisuus kovastikin vaikuttaa uusperheen asioihin. Uuspereen perustaneet voivat ainoastaan kasvattaa itseään sietämään sitä. Ja siinäpä se on monessa perheessä soppa valmis.
On ihan turha mitään muuta väittää.Hmmm... antaisitko esimerkkejä? En oikein osaa kommentoida muuten.
Minun eksälläni on ollut uusperhe kymmenen vuotta. En minä katso kertaakaan vaikuttaneeni heidän asioihin.
Minulla on uusperhe. Mies kiukuttelee minulle aika ajoin, mutta enpä osaa sanoa, että hän olisi vaikuttanut meidän elämään.
Miehen eksä osaa olla aika hankala, mutta minä en tiedä siitä enempää. Eli hankaluus ei tule minulle asti.Ohiksena totean, että outo suhde sinulla ja puolisollesi, ette siis keskustele asioista, sinä et tiedä mitä puolisosi elämässä tapahtuu, eikä hän sinun.
Minä en osaisi elää noin, mutta kukin tyylillään.
Minulla on ydinperhe, kyllä ne keskustelemme puolisoni kanssa ihan kaikesta, myös elämän hankaluuksista. Sitävarten minulla puoliso on, rinnalla kulkemassa, tukena ja turvana, samoin minä hänelle.Kyllä me keskustellaan, mutta asiat eivät vaikuta minuun asti tai meidän elämään.
Eksä on hankala, mutta ei vaikuta teidän elämään.
Miksi sitten kuvaat sanalla hankala? Mitä hankalaa on hankakuudessa, joka ei vaikuta mitenkään?
Voisitko kertoa selvemmin, kiitos@!
No, äiti ei halua antaa lapsia isälle, millloin minkäkin tekosyyn johdosta. Miehelle se on hankalaa, kun tapaamisista pitää koko ajan vääntää, jos haluaa lapsiaan nähdä. Mitä hankalaa siinä minulle on, jos lapset eivät tule käymään?
Tai eksä tulee linjoja pitkin, että lapset ovat olleet liikaa kännykällä, tai olleet liian vähän ulkona. Mitä se minua liikuttaa? Isä hoitaa lapsensa, en minä.
Eksä huutaa miehelle, ei minulle. Ei minua sellaiset huutamiset stressaa, joita en joudu kuuntelemaan.
Jättäisin miehen. Selvästi teillä on eri tavoitteet ja toiveet elämällenne.
Minua taas harmittaa kun mieheni haluaa perustaa uusperheen 😂
Asuisin mielelläni erillään, mutta mies pisti naimisiinmenon ehdoksi yhdessä asumisen. Mun mielestä naimisissa olevatkin voivat hyvin asua eri asunnoissa. Voisin muuttaa yhteen kun lapset ovat muuttaneet kotoa. Minullakin on yksi lapsi, miehellä kaksi. Pelkään menettäväni vaihdossa oman ja lapseni rauhallisen kodin, samoin että alamme riidellä raha-asioista tai emme pysty tasapuolisuuteen lasten kesken. Varmasti hyviä asioitakin olisi. Mutta onko avioliitto tämän arvoinen? Se on ollut pitkään haaveeni. Rakastan miestäni ja lastani, miehen lapset ovat mukavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi ei kuitenkaan olla mikään taantumuksellinen ydinperheyhteiskunta.
Onneksi ollaan ymmärretty, että tärkeintä kasvattamisessa on, että aikuiset saa tehdä mitä huvittaa, kunhan lapsille järjestetään koti, jossa aikuisten elämänratkaisut eivät heitä häiritse.
Onneksi ollaan ymmärretty, että kasvattaminen on virheiden ja itsekkyyden peittelyä, eikä mitään itsensä korottamista esimerkiksi jälkikasvulle. Lapsille tulee ennen kaikkea opettaa, ei oikeaa ja väärää, vaan kuinka voi saada kaiken maksamatta mistään.
Onneksi on ymmärretty, että tätä modernia kasvattamista voi kutsua rakastamiseksi ja lasten eduksi, koska lapsia ei mitenkään voi häiritä se, mitä he eivät joudu kohtaamaan. Ainakaan he eivät voi sitten kiukutella ja syytellä ketään, kun lukitaan heidät armahtavasti hymyilevään henkiseen syliin rauhoittumaan.
Onneksi on ymmärretty, että lasten tulee aina antaa ymmärtää, että heidät on joka asiassa otettu huomioon, heitä on rakastettu yli kaiken, kaikki on tehty heidän etuaan varten ja he ovat olleet tekemässä ratkaisuja ja kaikki menee oikein.
Onneksi on ymmärretty, että konfliktit eivät kasvata ja vaivannäkö ei kehitä mitään, mistään ei kannata maksaa mitään, ja uhrautuminen toisten edestä on naurettavaa marttyyrimeininkiä ja oman sädekehän kiillottamista, mitä taas ei ole se, kun syyllistää muita siitä, että heidän lapsensa altistuvat elämälle kaikkine vastoinkäymisineen. Viisas vanhempi ei anna lapselleen koskaan tulla paha mieli, jos ei muuten niin lasta voi aina mielistellä tai lahjoa, näin se pysyy tyytyväisenä.
Oi onnea, mitäs elämän mielekkyydestä ja nuoren psyykkisestä kasvamisesta. Mitäs mielenterveysluvuista ja ajelehtimisesta. Halaillaan vähän ja sanotaan toisillemme kivoja asioita. Eihän sulla nyt vaan ole paha mieli, kun kaikessa on kuitenkin sua yksin ajateltu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikoista ajatella että uusperhe on aina hankala lapsille.. todella ikäviä kokemuksia ihmisillä ilmeisesti?
Te jotka sanotte että uusperhe on aina huono lapsille, minkälaisia kokemuksia ja vaikeuksia teillä on ollut uusperheessä? Mitkä asiat teidän mielestä on tuntunut teidän uusperheessä pahalta ja mikä ei ole toiminut?
Meillä oli miehellä 5- ja 7-vuotiaat ja minulla 10v tytär kun tavattiin. Yhteen muutettiin vuoden-kahden jälkeen isoon uuteen kotiin. Ollaan samalta pieneltä paikkakunnalta joten koulu ei muuttunut koska ei täällä ole kuin 1 koulu. Nyt meillä on taaperoikäinen yhteinen lapsi..
Kun miehen kanssa tavattiin lapset puhuivat ensimmäisen puoli vuotta usein äidistä ja isistä kun heillä oli vielä riitoja liittyen lasten tapaamisiin yms. 5v täräytti kerran riitatilanteessa : tämän takia äiti ja isi erosi. Kun miehen kanssa kinasteltiin kerran lasten edessä, alkoivat kysellä riidelläänkö me ja eihän riidellä niin kun isi ja äiti, ettei me erota myös.
Lapset tuntuvat olevan onnellisia isänsä kanssa ja pitävät minusta paljon. Oma tyttäreni on jo sen verran iso, että osasi suhtautua kypsästi uuteen pikkusisarukseen ja näihin miehen lapsiin joita kutsumme yhdessä perheenä sisarpuoliksi. Miehen lapset edelleen ovat meillä viikko-viikko-systeemillä. Tyttäreni tapaa omaa isäänsä muutamia kertoja vuodessa, isä ei ole aktiivisesti läsnä mutta ovat yhteydessä puhelimitse yms paljon.
Miehen lasten äidillä on ollut seurustelukumppaneita mutta ei ketään vakituista tällä hetkellä. Niitäkin juttuja kuullut miten äiti taas riitelee milloin ”Pekan ” , milloin ”Riston ” kanssa..
Meillä menee tällä poppoolla tosi hyvin, toisaalta ollaan kaikki ulospäinsuuntautuneita ja sosiaalisia persoonia, lapsilla on samantyyppisiä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita ja oma tytär oli mielissään saadessaan sisaruksia. Miehen lapset taas toivoivat meille vauvaa tyyliin ensi tapaamisesta lähtien 😆
Joten ei kaikki uusperhekuviot kamalia ole, ei meillä ainakaan 😊
Mulla ei ole uusperhettä, mutta lapseni isällä on. Ongelmia:
- Uusperheellä ei ollutkaan varaa hankkia yhteistä isompaa kotia tältä alueelta vaan muuttivat kauemmas. Tästä seurasi, että tyttäreni joutuu isäviikoilla nousemaan noin tuntia aikaisemmin aamulla ja kulkemaan kouluun kahdella eri bussilla.
- Tyttäreni kaikki kaverit asuvat koulun ja kodin lähellä, isäviikoilla hän joutuu tulemaan tänne tavatakseen kavereitaan. Isälle ei sovi, että tyttö jäisi koulun jälkeen viettämään aikaansa kavereiden kanssa ja tulisi vasta illalla isän luokse vaan pitää tulla kotiin syömään (taas kahdella bussilla) ja ruuan jälkeen lähteä kavereiden luokse (taas kahdella bussilla ja illalla jälleen kahdella bussilla isän luokse). On tietysti selvää, ettei tyttö viitsi joka päivä tuollaista ja isäviikoilla viettää aika paljon aikaansa somessa, koska ei ole läksyjen jälkeen oikein muutakaan tekemistä.
- Isäviikolla 13-vuotias jakaa saman huoneen toisen samanikäisen kanssa. Uusperheessä on lisäksi 11 v ja uusperheen vanhempien yhteiset 2 v kaksoset. Omaa rauhaa tai yksityisyyttä ei ole kuin vessassa.
- Isäviikolla isän kotiin ei voi pyytä kavereita käymään.
- Isäviikolla ikävöi koiraansa. Tosin nykyisin käy heti koulun jälkeen viemässä koiran ulos ennenkuin lähtee takaisin isänsä luoksen.
- Äitipuolen lasten kateus tytön tavaroista, harrastuksista, ulkomaanmatkoista yms
- Omien isäviikolla tarvittavien tavaroiden (vaatteet, koulukirjat, harrastuskamat yms) pakkaaminen matkalaukkuun ja kuljettaminen viikon välein paikasta toiseen. Kotona taas tavaroiden purkaminen omille paikoilleen.
- Tyttö itse toivoo, että viikko-viikko -järjestely loppuisi ja hän voisi asua vain mun luonani ja tavata isäänsä esim joka toinen viikonloppu. On sanonut, että voisi silloin nukkua vaikka olohuoneen sohvalla tai lattialla.
Tässä on hyvin eritelty ongelmia. Minusta nämä olisi ratkaistavissa, esimerkiksi miksi ei käy että tyttö tulee isän luo esim 18-19 aikaan nähtyään ystäviä ?
Tai miksi isä ei sitten hae tyttöä autolla syömään ja vie takaisin? Tuo samalla jotain tytön kaveria kylään?
Miksi tytöllä ei ole omaa huonetta jos on vuoroviikko? 13v on sen verran iso että oma huone pitäisi olla.
En yhtään ihmettele että tyttö kokee nämä ongelmaksi ja haluaa muuttaa tapaamisia.
Koiraa on kyllä varmasti ikävä, mutta koira ei ehkä tykkäisi jatkuvasta vaihtelusta vaikka voisihan sitäkin kokeilla, että koira kulkisi mukana.
Meillä on myös lapsilla paljon vaatteita meillä, käytännössä monia asioita on hankittu tuplat juuri siksi että kaikkea ei tarvitse rahdata aina mukana.
Uusperheessä haluavat (minkä ihan hyvin ymmärränkin) pitää kiinni yhteisistä aterioista. Sen vuoksi ei käy, että yksi söisi vasta illalla, kun tulee kotiin. Autolla kuskaaminen edestakaisin ei myöskään käy ja syynä on ihan raha. Äitipuoli on hoitovapaalla ja bensaan menisi rahaa. Raha on myös syynä, ettei tytöllä ole omaa huonetta. Ei ole ollut varaa niin isoon asuntoon. Kavereiden kyläily ei onnistu, koska isän kotona ei ole omaa tilaa eikä rahaa vaan sitten pitäisi olla sekin aika ulkona, vaikka sataisi kaatamalla. Koiraa ei voi ottaa mukaan isäviikoille, koska äitipuoli ei pidä koirista. Enkä usko, että meidän koirakaan tykkäisi, jos kimpussa olisi kaksi taaperoa. Tytön vaatteissa ja harrastustavaroissa myös sama raha- ja tilaongelma eli isällä ei ole mahdollisuutta hankkia samoja tavaroita omaan kotiinsa ja vaikka olisikin, niille ei olisi siellä tilaa. Koulukirjat yläkoululainen saa vielä koulusta, mutta ei saa kaksia kappaleita. Yhtenä vaihtoehtona mietin, että tyttö tulisi koulun jälkeen tänne, tekisi läksyt täällä, lähtisi sitten vasta isälleen ja aamulla kouluun tullessaan hakisi reppunsa täältä. Menisi kuitenkin aika hankalaksi. Jos koulupäivä päättyy klo 15, päivällisellä pitää olla isän luona klo 17 ja matkaan on varattava tunti, läksyjen tekemiseen ja kokeisiin lukemiseen ei jäisi kuin tunti.
Viikko-viikko -järjestelyn purkamisesta puhuttiin jo viime talvena, mutta isä toivoi, että tyttö olisi tullut isän kodin lähellä olevaan yläkouluun. Ymmärsi kuitenkin, ettei tytön tilanne muuttuisi yhtään paremmaksi, koska äitiviikoilla olisi pitkä koulumatka. Nyt on ollut sitä mieltä, että jos tyttö valitsisi lukion siten, että kouluun olisi molemmista kodeista yhtä pitkä matka. Ymmärrän ex-mieheni haluttomuuden luopua viikko-viikko -järjestelystä, koska pelkää tytön etääntyvän, jos tapaamiset vähenevät. Kesä meni kohtuullisen hyvin, koska ei ollut koulua. Nyt tilanne on taas eskaloitunut ja tyttökin iässä, jolloin kavereiden merkitys on entistä suurempi. Lukioon asti eli vielä kolmea vuotta tilanne ei tietenkään voi jatkua vaan jokin ratkaisu on keksittävä sitä ennen.
Iskä kuvittelee, että tekemällä tytön elämän hankalaksi tämä suhde pysyy läheisenä? Katin villat. Se ei vaan halua joutua maksamaan elareita. Siitähän tuossa on vaan kyse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään aloituksen miehenä perustaisi uusperhettä. Nyt hänellä on lapsivapaata joka toinen viikko. Miksi vaihtaa luksuksen siihen, että joku lapsi on koko ajan paikalla? Tilanne olisi toinen, jos hänelläkin olisi koko ajan oma lapsi läsnä. Sitten on ihan sama, missä vankilassa asuu.
Ihannetilanne molempien perheiden lasten kannalta. Fiksu, aikuinen mies sinulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän täysin kyllä että mies ei halua kahta vierasta lasta nurkkiin pyörimään.
Vähän epäilyttävää kun ketjussa on kymmenen viestiä parin minuutin sisään aikaisin aamusta. Ap satuilee omiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En minäkään aloituksen miehenä perustaisi uusperhettä. Nyt hänellä on lapsivapaata joka toinen viikko. Miksi vaihtaa luksuksen siihen, että joku lapsi on koko ajan paikalla? Tilanne olisi toinen, jos hänelläkin olisi koko ajan oma lapsi läsnä. Sitten on ihan sama, missä vankilassa asuu.
Saattaa tulla tälle kommentoijalle yllätyksenä, mutta suurin osa vanhemmista tykkää lapsistaan ja on heidän kanssaan ihan mielellään... Itselleni ei tulisi mieleenkään haluta mitään säännöllisiä "lapsivapaita". Ei koti ole mikään työpaikka, josta pitää saada lomaa. Perhe ovat ne ihmiset, kenen kanssa nimenomaan haluaa elää ja jakaa arjen. Toivottavasti kommentoijalla ei ole omia lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Minua taas harmittaa kun mieheni haluaa perustaa uusperheen 😂
Asuisin mielelläni erillään, mutta mies pisti naimisiinmenon ehdoksi yhdessä asumisen. Mun mielestä naimisissa olevatkin voivat hyvin asua eri asunnoissa. Voisin muuttaa yhteen kun lapset ovat muuttaneet kotoa. Minullakin on yksi lapsi, miehellä kaksi. Pelkään menettäväni vaihdossa oman ja lapseni rauhallisen kodin, samoin että alamme riidellä raha-asioista tai emme pysty tasapuolisuuteen lasten kesken. Varmasti hyviä asioitakin olisi. Mutta onko avioliitto tämän arvoinen? Se on ollut pitkään haaveeni. Rakastan miestäni ja lastani, miehen lapset ovat mukavia.
Vastuullista puhetta tässä 👍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua taas harmittaa kun mieheni haluaa perustaa uusperheen 😂
Asuisin mielelläni erillään, mutta mies pisti naimisiinmenon ehdoksi yhdessä asumisen. Mun mielestä naimisissa olevatkin voivat hyvin asua eri asunnoissa. Voisin muuttaa yhteen kun lapset ovat muuttaneet kotoa. Minullakin on yksi lapsi, miehellä kaksi. Pelkään menettäväni vaihdossa oman ja lapseni rauhallisen kodin, samoin että alamme riidellä raha-asioista tai emme pysty tasapuolisuuteen lasten kesken. Varmasti hyviä asioitakin olisi. Mutta onko avioliitto tämän arvoinen? Se on ollut pitkään haaveeni. Rakastan miestäni ja lastani, miehen lapset ovat mukavia.
Miksi ihmeessä edes menisitte naimisiin...? En itse menisi tuossa tilanteessa naimisiin, jossa asutaan erillään omien lasten kanssa.
Lapsille varmasti paras asua omassa kodissa oman vanhemman kanssa. Uusperhekuviot ovat lapsille usein todella stressaavia. Ei kukaan aikuinenkaan halua asua jonkun random vieraan ihmisen kanssa.
Älkää muuttako yhteen. Sulla on nyt oma rauha vaikka ottaa lasillinen viiniä. Sun työtaakka kasvaa 2 lapsen verran, jos päästäisit miehen passattavaksi lapsen kanssa. Älä ota sitä miestä edes silloin taakaksi, kun saat asua lasten lähdön jälkeen yksin. On sitä elämää muuallakin kuin vain kotona.
Miksi aina täytyy tehdä niitä "rakkauslapsia"?! Ei se rakkaus siitä lisäänny tai tee yhtenäisyyden tunnetta vahvemmaksi. Lopeta nariseminen. Jos sulla nyt jo menee hermot mieheen ja sen lapseen kyläilyn aikana, niin ei se ainakaan paremmaksi muutu saman katon alla. Kestätkö pidemmän päälle miehen lapsen läsnäolon?
https://www.worldometers.info/world-population/
Kyllä tässä maailmassa on jo tarpeeksi p ersehedelmiä.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi ei kuitenkaan olla mikään taantumuksellinen ydinperheyhteiskunta.
Onneksi ollaan ymmärretty, että tärkeintä kasvattamisessa on, että aikuiset saa tehdä mitä huvittaa, kunhan lapsille järjestetään koti, jossa aikuisten elämänratkaisut eivät heitä häiritse.
Onneksi ollaan ymmärretty, että kasvattaminen on virheiden ja itsekkyyden peittelyä, eikä mitään itsensä korottamista esimerkiksi jälkikasvulle. Lapsille tulee ennen kaikkea opettaa, ei oikeaa ja väärää, vaan kuinka voi saada kaiken maksamatta mistään.
Onneksi on ymmärretty, että tätä modernia kasvattamista voi kutsua rakastamiseksi ja lasten eduksi, koska lapsia ei mitenkään voi häiritä se, mitä he eivät joudu kohtaamaan. Ainakaan he eivät voi sitten kiukutella ja syytellä ketään, kun lukitaan heidät armahtavasti hymyilevään henkiseen syliin rauhoittumaan.
Onneksi on ymmärretty, että lasten tulee aina antaa ymmärtää, että heidät on joka asiassa otettu huomioon, heitä on rakastettu yli kaiken, kaikki on tehty heidän etuaan varten ja he ovat olleet tekemässä ratkaisuja ja kaikki menee oikein.
Onneksi on ymmärretty, että konfliktit eivät kasvata ja vaivannäkö ei kehitä mitään, mistään ei kannata maksaa mitään, ja uhrautuminen toisten edestä on naurettavaa marttyyrimeininkiä ja oman sädekehän kiillottamista, mitä taas ei ole se, kun syyllistää muita siitä, että heidän lapsensa altistuvat elämälle kaikkine vastoinkäymisineen. Viisas vanhempi ei anna lapselleen koskaan tulla paha mieli, jos ei muuten niin lasta voi aina mielistellä tai lahjoa, näin se pysyy tyytyväisenä.
Oi onnea, mitäs elämän mielekkyydestä ja nuoren psyykkisestä kasvamisesta. Mitäs mielenterveysluvuista ja ajelehtimisesta. Halaillaan vähän ja sanotaan toisillemme kivoja asioita. Eihän sulla nyt vaan ole paha mieli, kun kaikessa on kuitenkin sua yksin ajateltu.
Eihän tässä ole mitään sellaista kukaan sanonut. Vain että kodin olisi hyvä olla lapselle paikka, jossa ei ole konflikteja eikä hänen olemassaolonsa ole riesa kenellekään. Konflikteja ja iskuja itsetunnolle tulee kyllä lapselle ja nuorelle aivan tarpeeksi kodin ulkopuolella. Ja eihän ydinperhe tai yh-perhe tarkoita ettei lapselta vaadittaisi mitään? Se ettei vaadita sopeutumaan uusperheeseen ja mahdollisesti kodin, pk:n/ koulun ja kaverien vaihtumiseen ei tarkoita ettei vaadittaisi yhtään mitään. Jos sun uusperheessä lapset ovat oikeasti onnellisia ja hyvin hoidettuja niin ei sun tarvitse hermostua siitä, että tuodaan esiin uusperheen riskit. Ei kukaan ole väittänyt että joka ikinen uusperhe on kamala.
Miksi haluat ehdoin tahdoin laittaa lapsesi kärsimään. Tottakai heidän elämänsä mullistuu, kun joutuvat jakamaan arjen ja tilaa uusien ihmisten kanssa. Minä ajattelen lasteni parasta, enkä aio muuttaa miehen kanssa yhteen niin kauan kuin lapset asuvat kotona. Vasta sen jälkeen harkitaan asumisjärjestelyjä uudelleen.
Tietysti on. Ehdottamanne ratkaisu on myös riski. Aina ei riitä, että jättää jotain tekemättä..