Lue keskustelun säännöt.
Suru kun mies ei halua uusperhettä
12.09.2019 |
Mitä tekisitte tilanteessani. Olen seurustellut tiiviisti kolme vuotta miehen kanssa jolla on lapsi, minulla on kaksi lasta. Asumme eri puolilla kaupunkia. Minä haluaisin yhden kodin ja perheen, miehelle tämä kahden osoitteen elämä toimii. Minusta tämä on sekavaa ja hankalaa ja aina kun tottuu olemaan lasten kanssa yksin, mies tulee lapsensa kanssa ”häiritsemään”. Sitten kun totun siihen, he taas häipyvät ja ikävöin. Tunteiden vuoristorata ärsyttää.
Kommentit (264)
Tämä uusi suuntaushan kuulostaa tutulta, naiset asumaan lasten kanssa omaan asuntoon ja miehet voi sitten vaan visiteerata naista milloin on sopiva fiilis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäreiluudesta selviää hengissä, jos se on se tilanne. Tuommoinen, ettei uskalleta edes lähtökohtaisesti kohdata sitä tai väistetään elämää, jonkin pelon kautta, ei ole terveellinen kasvuympäristö.
Minä olen samaa mieltä. Pelon takia ei koskaan saisi jättää asioita tekemättä. Syy tekemättömyyteen pitää olla jokin muu kuin pelko.
Uusperheellä on hyvät lähtökohdat toimia, jos
- molemmilla aikuisilla on asenne, että on monta tapaa elää. Uusperheily ei sovi nipottajille.
- asunto on tarpeeksi iso, että jokaisella on oma huone ja oma rauha.
- kenenkäön elämä ei huonone yhteenmuuton yhteydessä, korkeintaan paranee. Eli saavutettuja etuja ei saa poistaa.
- kumpikin kantaa vastuun omista lapsistaan, eikä sysää omia lapsia toisen hoidettavaksi tai viihdytettäväksi.
- kumpikaan ei päästä eksien (eikä anoppien) päästä määräilemään.Tottakai exillä on vaikutusvaltaa lasten vanhempina. Ei heitä voi pyyhkäistä pois uusiovirittelystä.
Varmaan tarkoitti sitä ettei exälle ole valtaa uusperheen asioihin. Vaatii vanhemmalta kypsyyttä asettaa rajat exälle.
Höpö höpö, mihinkään ei kukaan pääse siitä, että halutessaan sillä toisella vanhemmalla on mahdollisuus kovastikin vaikuttaa uusperheen asioihin. Uuspereen perustaneet voivat ainoastaan kasvattaa itseään sietämään sitä. Ja siinäpä se on monessa perheessä soppa valmis.
On ihan turha mitään muuta väittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikoista ajatella että uusperhe on aina hankala lapsille.. todella ikäviä kokemuksia ihmisillä ilmeisesti?
Te jotka sanotte että uusperhe on aina huono lapsille, minkälaisia kokemuksia ja vaikeuksia teillä on ollut uusperheessä? Mitkä asiat teidän mielestä on tuntunut teidän uusperheessä pahalta ja mikä ei ole toiminut?
Meillä oli miehellä 5- ja 7-vuotiaat ja minulla 10v tytär kun tavattiin. Yhteen muutettiin vuoden-kahden jälkeen isoon uuteen kotiin. Ollaan samalta pieneltä paikkakunnalta joten koulu ei muuttunut koska ei täällä ole kuin 1 koulu. Nyt meillä on taaperoikäinen yhteinen lapsi..
Kun miehen kanssa tavattiin lapset puhuivat ensimmäisen puoli vuotta usein äidistä ja isistä kun heillä oli vielä riitoja liittyen lasten tapaamisiin yms. 5v täräytti kerran riitatilanteessa : tämän takia äiti ja isi erosi. Kun miehen kanssa kinasteltiin kerran lasten edessä, alkoivat kysellä riidelläänkö me ja eihän riidellä niin kun isi ja äiti, ettei me erota myös.
Lapset tuntuvat olevan onnellisia isänsä kanssa ja pitävät minusta paljon. Oma tyttäreni on jo sen verran iso, että osasi suhtautua kypsästi uuteen pikkusisarukseen ja näihin miehen lapsiin joita kutsumme yhdessä perheenä sisarpuoliksi. Miehen lapset edelleen ovat meillä viikko-viikko-systeemillä. Tyttäreni tapaa omaa isäänsä muutamia kertoja vuodessa, isä ei ole aktiivisesti läsnä mutta ovat yhteydessä puhelimitse yms paljon.
Miehen lasten äidillä on ollut seurustelukumppaneita mutta ei ketään vakituista tällä hetkellä. Niitäkin juttuja kuullut miten äiti taas riitelee milloin ”Pekan ” , milloin ”Riston ” kanssa..
Meillä menee tällä poppoolla tosi hyvin, toisaalta ollaan kaikki ulospäinsuuntautuneita ja sosiaalisia persoonia, lapsilla on samantyyppisiä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita ja oma tytär oli mielissään saadessaan sisaruksia. Miehen lapset taas toivoivat meille vauvaa tyyliin ensi tapaamisesta lähtien 😆
Joten ei kaikki uusperhekuviot kamalia ole, ei meillä ainakaan 😊
Mulla ei ole uusperhettä, mutta lapseni isällä on. Ongelmia:
- Uusperheellä ei ollutkaan varaa hankkia yhteistä isompaa kotia tältä alueelta vaan muuttivat kauemmas. Tästä seurasi, että tyttäreni joutuu isäviikoilla nousemaan noin tuntia aikaisemmin aamulla ja kulkemaan kouluun kahdella eri bussilla.
- Tyttäreni kaikki kaverit asuvat koulun ja kodin lähellä, isäviikoilla hän joutuu tulemaan tänne tavatakseen kavereitaan. Isälle ei sovi, että tyttö jäisi koulun jälkeen viettämään aikaansa kavereiden kanssa ja tulisi vasta illalla isän luokse vaan pitää tulla kotiin syömään (taas kahdella bussilla) ja ruuan jälkeen lähteä kavereiden luokse (taas kahdella bussilla ja illalla jälleen kahdella bussilla isän luokse). On tietysti selvää, ettei tyttö viitsi joka päivä tuollaista ja isäviikoilla viettää aika paljon aikaansa somessa, koska ei ole läksyjen jälkeen oikein muutakaan tekemistä.
- Isäviikolla 13-vuotias jakaa saman huoneen toisen samanikäisen kanssa. Uusperheessä on lisäksi 11 v ja uusperheen vanhempien yhteiset 2 v kaksoset. Omaa rauhaa tai yksityisyyttä ei ole kuin vessassa.
- Isäviikolla isän kotiin ei voi pyytä kavereita käymään.
- Isäviikolla ikävöi koiraansa. Tosin nykyisin käy heti koulun jälkeen viemässä koiran ulos ennenkuin lähtee takaisin isänsä luoksen.
- Äitipuolen lasten kateus tytön tavaroista, harrastuksista, ulkomaanmatkoista yms
- Omien isäviikolla tarvittavien tavaroiden (vaatteet, koulukirjat, harrastuskamat yms) pakkaaminen matkalaukkuun ja kuljettaminen viikon välein paikasta toiseen. Kotona taas tavaroiden purkaminen omille paikoilleen.
- Tyttö itse toivoo, että viikko-viikko -järjestely loppuisi ja hän voisi asua vain mun luonani ja tavata isäänsä esim joka toinen viikonloppu. On sanonut, että voisi silloin nukkua vaikka olohuoneen sohvalla tai lattialla.
Voi lapsiraukkaa mihin kaikkeen pitää suostua vanhempien päättömyyden takia. Olen pahoillani. Tekisin kaikkeni, jotta lapsi saa vakituisesti asua vain äidin luona. Eikö tuon ikäinen saa jo itse päättää?
Niin. Lapsi ei voi valitettavasti vaikuttaa vanhempien hallitsemattomaan lisääntymishaluun. Ei edes biologisten vanhempien kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Onko uusperhe lapsille aina kärsimystä? Ja nyt kiinnostaisi kuulla muiden kuin kynsin hampain omassa surkeassa ydinperhehelvetissä elävien äitien kantoja. Kiinnostaa kuulla sellaisten näkemyksiä, joilla on kokemusta. Ap
Olen eronnut jo 7 v sitten ja seurustellut vakavasti viimeiset viisi vuotta. Asumme erillään, näämme joka viikonloppu ja kaikki lomat, välillä viikollakin. Minulla vielä yksi lapsi lukiossa, asuu välillä minulla, välillä isällään omien halujensa mukaan, muut omillaan opiskelemassa, miehellä aikuiset lapset. Sovimme heti alussa, että muutamme yhteen vasta kun viimeinen lapsi muuttaa pois kotoa ja tuosta pidämme kiinni. Pitkä seurusteluaika nopean yhteenmuuton sijaan antoi lapsille rauhan toipua erosta ja kasvaa kokien kodin omakseen, ja on ollut myös minulle itselle hyvä. Aikuisen ihmisen on hyvä oppia olemaan itsensä kanssa, selviämään arjesta ilman jatkuvaa tukea, ja myös tuo uuden parisuhteen muodostuminen on ollut paljon helpompaa kun tutustuminen on tapahtunut hitaammin. Poika muuttaa omilleen ensi vuonna, ja silloin muutamme yhteen, olemme siihen nyt ihan valmiita. Ilman muuta joskus on ikävä ja kaipaa, että kumppani olisi vieressä mutta kaikkineen rauhallinen eteneminen on ollut meidän tapauksessa erittäin hyvä juttu. Lasten murrosiät olivat haastavat niinkuin ne yleensä ovat eikä vieras ihminen olisi varmasti helpottanut tilannetta. Kiirehtimättömyys on muodostanut oikein hyvät välit lasteni ja miehen välille, lapsille yksi mukava sukulainen lisää ja hieman erilainen miehen malli kuin oma isänsä, mies pitää lapsista ja meillä yhdessä hauskaa. Myös toisinpäin, mies voi tavata helposti omia aikuisia lapsiaan ilman minua, mutta minäkin mahdun hyvin mukaan kun minä en ole pakkopulla joka seuraa aina ja jokapaikkaan miestä. Ainakin meillä odottaminen on kannattanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaa nyt ap tuohon, että kumman lasten nykyisen elinpiirin lähelle muuttaisitte? Kumman lapsi/lapset joutuisivat vaihtamaan koulua ja kaveripiiriä?
En ole ap, mutta mä ainakin teen niin että ensin teen päätöksen ja sitten ratkon miten se käytännössä hoituu.
Luulen että aika monet isot päätökset elämässäni olisivat jääneet tekemättä jos ekana olisin miettinyt käytännön asioita. Toisinpäin helpompi.
No on tietty helppo miettiä ensin päätös, mutta kun ap:nkin tapauksessa on toinen iso päätöksentekijä. Vai meinaatko, että kun ap vaan päättää, että nyt lapset muutetaan miehen luo, niin mies on siellä sitten avosylin vastassa ovella, kun ensin on kieltäytynyt muuttamasta yhteen?
Eikun ensin tehdään yhdessä päätös siitä miten edetään. Sitten mietitään miten se käytännössä hoidetaan niin että se lasten kannalta olisi mahdollisimman hyvä.
Sama koskee muuten myös tilannetta jos ap ja mies nyt päättäisivät erota. Lapset on jo viettäneet aikaa vanhemman uuden kumppanin kanssa ja selittää se sekin tilanne pitäisi.
Oon nähnyt tilanteita joissa aikuinen eroaa aikuisen silmin lyhyestä suhteesta ja lapsi tuntee surua kun menettää elämäänsä omasta mielestään miltei aina kuuluneen ihmisen.
Kyllä vanhemmat yleensä etukäteen kelaa sitä eroa että miten se lapsiin vaikuttaa ja miten se tehdään niin että se vaikuttaa mahdollisimman vähän lapsiin, sen jälkeen vasta tulee se lopullinen eropäätös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäreiluudesta selviää hengissä, jos se on se tilanne. Tuommoinen, ettei uskalleta edes lähtökohtaisesti kohdata sitä tai väistetään elämää, jonkin pelon kautta, ei ole terveellinen kasvuympäristö.
Minä olen samaa mieltä. Pelon takia ei koskaan saisi jättää asioita tekemättä. Syy tekemättömyyteen pitää olla jokin muu kuin pelko.
Uusperheellä on hyvät lähtökohdat toimia, jos
- molemmilla aikuisilla on asenne, että on monta tapaa elää. Uusperheily ei sovi nipottajille.
- asunto on tarpeeksi iso, että jokaisella on oma huone ja oma rauha.
- kenenkäön elämä ei huonone yhteenmuuton yhteydessä, korkeintaan paranee. Eli saavutettuja etuja ei saa poistaa.
- kumpikin kantaa vastuun omista lapsistaan, eikä sysää omia lapsia toisen hoidettavaksi tai viihdytettäväksi.
- kumpikaan ei päästä eksien (eikä anoppien) päästä määräilemään.Tottakai exillä on vaikutusvaltaa lasten vanhempina. Ei heitä voi pyyhkäistä pois uusiovirittelystä.
Varmaan tarkoitti sitä ettei exälle ole valtaa uusperheen asioihin. Vaatii vanhemmalta kypsyyttä asettaa rajat exälle.
Höpö höpö, mihinkään ei kukaan pääse siitä, että halutessaan sillä toisella vanhemmalla on mahdollisuus kovastikin vaikuttaa uusperheen asioihin. Uuspereen perustaneet voivat ainoastaan kasvattaa itseään sietämään sitä. Ja siinäpä se on monessa perheessä soppa valmis.
On ihan turha mitään muuta väittää.
Hmmm... antaisitko esimerkkejä? En oikein osaa kommentoida muuten.
Minun eksälläni on ollut uusperhe kymmenen vuotta. En minä katso kertaakaan vaikuttaneeni heidän asioihin.
Minulla on uusperhe. Mies kiukuttelee minulle aika ajoin, mutta enpä osaa sanoa, että hän olisi vaikuttanut meidän elämään.
Miehen eksä osaa olla aika hankala, mutta minä en tiedä siitä enempää. Eli hankaluus ei tule minulle asti.
Vierailija kirjoitti:
Onpas täynnä ydinperheeseensä katkeroituneita trolleja tämä keskustelu. Ihan vaan vinkkinä: siitä suhteesta voi myös lähteä, eikä elämäänsä tarvitse pilata.
Ja aloittajalle: etsi toinen mies.
Fakta on, että järkevämpää se on muuttaa yhteen rakentamaan yhteistä elämää kuin asua erillään. Lapsille se on usein erinomainen ratkaisu. Vaikka vanhemmat ovat heille tärkeitä, ja he usein toivovat näiden paluuta yhteen, on uusperhe erinomainen mahdollisuus osoittaa lapsille, että terve, rakastava parisuhde on mahdollinen. Lisäksi siinä opitaan paljon muitakin tärkeitä sosiaalisia taitoja. Elinpiirit ja ystäväpiirit laajenevat.
Kaikissa perheissä on omat ongelmansa. Myös ydinperheissä, joten ongelmia on turha pelätä. Toki jos pelkää ihmisenä kasvamista, niin katkera kiukuttelu ja hampaat irvessä epäterveessä ydinperheessä pysyminen on vaihtoehto.
Näin lastensuojelussa töissä oltuani, niin voisin melkein väittää, että kertomasi on täyttä p##kaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäreiluudesta selviää hengissä, jos se on se tilanne. Tuommoinen, ettei uskalleta edes lähtökohtaisesti kohdata sitä tai väistetään elämää, jonkin pelon kautta, ei ole terveellinen kasvuympäristö.
Minä olen samaa mieltä. Pelon takia ei koskaan saisi jättää asioita tekemättä. Syy tekemättömyyteen pitää olla jokin muu kuin pelko.
Uusperheellä on hyvät lähtökohdat toimia, jos
- molemmilla aikuisilla on asenne, että on monta tapaa elää. Uusperheily ei sovi nipottajille.
- asunto on tarpeeksi iso, että jokaisella on oma huone ja oma rauha.
- kenenkäön elämä ei huonone yhteenmuuton yhteydessä, korkeintaan paranee. Eli saavutettuja etuja ei saa poistaa.
- kumpikin kantaa vastuun omista lapsistaan, eikä sysää omia lapsia toisen hoidettavaksi tai viihdytettäväksi.
- kumpikaan ei päästä eksien (eikä anoppien) päästä määräilemään.Tottakai exillä on vaikutusvaltaa lasten vanhempina. Ei heitä voi pyyhkäistä pois uusiovirittelystä.
Varmaan tarkoitti sitä ettei exälle ole valtaa uusperheen asioihin. Vaatii vanhemmalta kypsyyttä asettaa rajat exälle.
Höpö höpö, mihinkään ei kukaan pääse siitä, että halutessaan sillä toisella vanhemmalla on mahdollisuus kovastikin vaikuttaa uusperheen asioihin. Uuspereen perustaneet voivat ainoastaan kasvattaa itseään sietämään sitä. Ja siinäpä se on monessa perheessä soppa valmis.
On ihan turha mitään muuta väittää.Hmmm... antaisitko esimerkkejä? En oikein osaa kommentoida muuten.
Minun eksälläni on ollut uusperhe kymmenen vuotta. En minä katso kertaakaan vaikuttaneeni heidän asioihin.
Minulla on uusperhe. Mies kiukuttelee minulle aika ajoin, mutta enpä osaa sanoa, että hän olisi vaikuttanut meidän elämään.
Miehen eksä osaa olla aika hankala, mutta minä en tiedä siitä enempää. Eli hankaluus ei tule minulle asti.
Ohiksena totean, että outo suhde sinulla ja puolisollesi, ette siis keskustele asioista, sinä et tiedä mitä puolisosi elämässä tapahtuu, eikä hän sinun.
Minä en osaisi elää noin, mutta kukin tyylillään.
Minulla on ydinperhe, kyllä ne keskustelemme puolisoni kanssa ihan kaikesta, myös elämän hankaluuksista. Sitävarten minulla puoliso on, rinnalla kulkemassa, tukena ja turvana, samoin minä hänelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäreiluudesta selviää hengissä, jos se on se tilanne. Tuommoinen, ettei uskalleta edes lähtökohtaisesti kohdata sitä tai väistetään elämää, jonkin pelon kautta, ei ole terveellinen kasvuympäristö.
Minä olen samaa mieltä. Pelon takia ei koskaan saisi jättää asioita tekemättä. Syy tekemättömyyteen pitää olla jokin muu kuin pelko.
Uusperheellä on hyvät lähtökohdat toimia, jos
- molemmilla aikuisilla on asenne, että on monta tapaa elää. Uusperheily ei sovi nipottajille.
- asunto on tarpeeksi iso, että jokaisella on oma huone ja oma rauha.
- kenenkäön elämä ei huonone yhteenmuuton yhteydessä, korkeintaan paranee. Eli saavutettuja etuja ei saa poistaa.
- kumpikin kantaa vastuun omista lapsistaan, eikä sysää omia lapsia toisen hoidettavaksi tai viihdytettäväksi.
- kumpikaan ei päästä eksien (eikä anoppien) päästä määräilemään.Tottakai exillä on vaikutusvaltaa lasten vanhempina. Ei heitä voi pyyhkäistä pois uusiovirittelystä.
Varmaan tarkoitti sitä ettei exälle ole valtaa uusperheen asioihin. Vaatii vanhemmalta kypsyyttä asettaa rajat exälle.
Höpö höpö, mihinkään ei kukaan pääse siitä, että halutessaan sillä toisella vanhemmalla on mahdollisuus kovastikin vaikuttaa uusperheen asioihin. Uuspereen perustaneet voivat ainoastaan kasvattaa itseään sietämään sitä. Ja siinäpä se on monessa perheessä soppa valmis.
On ihan turha mitään muuta väittää.Hmmm... antaisitko esimerkkejä? En oikein osaa kommentoida muuten.
Minun eksälläni on ollut uusperhe kymmenen vuotta. En minä katso kertaakaan vaikuttaneeni heidän asioihin.
Minulla on uusperhe. Mies kiukuttelee minulle aika ajoin, mutta enpä osaa sanoa, että hän olisi vaikuttanut meidän elämään.
Miehen eksä osaa olla aika hankala, mutta minä en tiedä siitä enempää. Eli hankaluus ei tule minulle asti.Ohiksena totean, että outo suhde sinulla ja puolisollesi, ette siis keskustele asioista, sinä et tiedä mitä puolisosi elämässä tapahtuu, eikä hän sinun.
Minä en osaisi elää noin, mutta kukin tyylillään.
Minulla on ydinperhe, kyllä ne keskustelemme puolisoni kanssa ihan kaikesta, myös elämän hankaluuksista. Sitävarten minulla puoliso on, rinnalla kulkemassa, tukena ja turvana, samoin minä hänelle.
Kyllä me keskustellaan, mutta asiat eivät vaikuta minuun asti tai meidän elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas täynnä ydinperheeseensä katkeroituneita trolleja tämä keskustelu. Ihan vaan vinkkinä: siitä suhteesta voi myös lähteä, eikä elämäänsä tarvitse pilata.
Ja aloittajalle: etsi toinen mies.
Fakta on, että järkevämpää se on muuttaa yhteen rakentamaan yhteistä elämää kuin asua erillään. Lapsille se on usein erinomainen ratkaisu. Vaikka vanhemmat ovat heille tärkeitä, ja he usein toivovat näiden paluuta yhteen, on uusperhe erinomainen mahdollisuus osoittaa lapsille, että terve, rakastava parisuhde on mahdollinen. Lisäksi siinä opitaan paljon muitakin tärkeitä sosiaalisia taitoja. Elinpiirit ja ystäväpiirit laajenevat.
Kaikissa perheissä on omat ongelmansa. Myös ydinperheissä, joten ongelmia on turha pelätä. Toki jos pelkää ihmisenä kasvamista, niin katkera kiukuttelu ja hampaat irvessä epäterveessä ydinperheessä pysyminen on vaihtoehto.
Näin lastensuojelussa töissä oltuani, niin voisin melkein väittää, että kertomasi on täyttä p##kaa
Äskettäin lastensuojelusta eläkkeelle jääneenä totean vain, että olen samaa mueltä kanssasi.
Eihän miehellä ole kuin hävittävää tuossa yhteen muuttamisessa. Nyt hänellä on aika paljon lapsivapaata aikaa, koska hänen lapsensa on varmaan enimmäkseen äidillään? Eronneelle isälle tilanne on aika mukava. Voi viettää aikaa lapsen kanssa silloin tällöin, ja lopun aikaa ladata akkuja ja olla yksikseen.
Miksi hän vaihtaisi sen 24h perhehelvettiin ja ottaisi sinun muksusi riesakseen?
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäreiluudesta selviää hengissä, jos se on se tilanne. Tuommoinen, ettei uskalleta edes lähtökohtaisesti kohdata sitä tai väistetään elämää, jonkin pelon kautta, ei ole terveellinen kasvuympäristö.
Minä olen samaa mieltä. Pelon takia ei koskaan saisi jättää asioita tekemättä. Syy tekemättömyyteen pitää olla jokin muu kuin pelko.
Uusperheellä on hyvät lähtökohdat toimia, jos
- molemmilla aikuisilla on asenne, että on monta tapaa elää. Uusperheily ei sovi nipottajille.
- asunto on tarpeeksi iso, että jokaisella on oma huone ja oma rauha.
- kenenkäön elämä ei huonone yhteenmuuton yhteydessä, korkeintaan paranee. Eli saavutettuja etuja ei saa poistaa.
- kumpikin kantaa vastuun omista lapsistaan, eikä sysää omia lapsia toisen hoidettavaksi tai viihdytettäväksi.
- kumpikaan ei päästä eksien (eikä anoppien) päästä määräilemään.Tottakai exillä on vaikutusvaltaa lasten vanhempina. Ei heitä voi pyyhkäistä pois uusiovirittelystä.
Varmaan tarkoitti sitä ettei exälle ole valtaa uusperheen asioihin. Vaatii vanhemmalta kypsyyttä asettaa rajat exälle.
Höpö höpö, mihinkään ei kukaan pääse siitä, että halutessaan sillä toisella vanhemmalla on mahdollisuus kovastikin vaikuttaa uusperheen asioihin. Uuspereen perustaneet voivat ainoastaan kasvattaa itseään sietämään sitä. Ja siinäpä se on monessa perheessä soppa valmis.
On ihan turha mitään muuta väittää.Hmmm... antaisitko esimerkkejä? En oikein osaa kommentoida muuten.
Minun eksälläni on ollut uusperhe kymmenen vuotta. En minä katso kertaakaan vaikuttaneeni heidän asioihin.
Minulla on uusperhe. Mies kiukuttelee minulle aika ajoin, mutta enpä osaa sanoa, että hän olisi vaikuttanut meidän elämään.
Miehen eksä osaa olla aika hankala, mutta minä en tiedä siitä enempää. Eli hankaluus ei tule minulle asti.Ohiksena totean, että outo suhde sinulla ja puolisollesi, ette siis keskustele asioista, sinä et tiedä mitä puolisosi elämässä tapahtuu, eikä hän sinun.
Minä en osaisi elää noin, mutta kukin tyylillään.
Minulla on ydinperhe, kyllä ne keskustelemme puolisoni kanssa ihan kaikesta, myös elämän hankaluuksista. Sitävarten minulla puoliso on, rinnalla kulkemassa, tukena ja turvana, samoin minä hänelle.Kyllä me keskustellaan, mutta asiat eivät vaikuta minuun asti tai meidän elämään.
Eksä on hankala, mutta ei vaikuta teidän elämään.
Miksi sitten kuvaat sanalla hankala? Mitä hankalaa on hankakuudessa, joka ei vaikuta mitenkään?
Voisitko kertoa selvemmin, kiitos@!
Niin no... itsestäni melko outoja ajatuksia, koska luulisi, että olisi ”helpompi” elää kahden talouden taktiikalla, kun sovittaa yhteen kaksi erillistä perhettä. Etenkin jos homma on tähän asti sujunut ok.
Mä olen itse seurustellut miesystäväni kanssa reilut kaksi vuotta, enkä ole edes esitellyt vielä lapsille. Tosin hänellä ei ole omia lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kakkahattutäti kirjoitti:
Eihän miehellä ole kuin hävittävää tuossa yhteen muuttamisessa. Nyt hänellä on aika paljon lapsivapaata aikaa, koska hänen lapsensa on varmaan enimmäkseen äidillään? Eronneelle isälle tilanne on aika mukava. Voi viettää aikaa lapsen kanssa silloin tällöin, ja lopun aikaa ladata akkuja ja olla yksikseen.
Miksi hän vaihtaisi sen 24h perhehelvettiin ja ottaisi sinun muksusi riesakseen?
No jos perhe-elämän kokee helvettinä, niin sitten noin. Kaikille se ei ole rasite ja riesa.
Helpompaa nimenomaan, kuka voisi vastustaa helppoutta ikinä missään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko uusperhe lapsille aina kärsimystä? Ja nyt kiinnostaisi kuulla muiden kuin kynsin hampain omassa surkeassa ydinperhehelvetissä elävien äitien kantoja. Kiinnostaa kuulla sellaisten näkemyksiä, joilla on kokemusta. Ap
Mieheni lapsi käy meillä joka toinen viikonloppu, joka elää uusperheessä äitinsä kanssa ja lapsi on äärestä onnellinen, että pääseen meille välillä lepäämään. :D
Esim. edellisellä viikolla sisarpuolten toiseen kotiin hankittiin koira ja nyt miehen lapsenkin kotiin pitää sellainen hankkia. Yksi sisarpuolista kävi kampaajalla vaikka sovittiin, että äidin ja isäpuolen häissä kaikille laitetaan sama kampaus. Tyttö sai viime kesänä n 500e maksaneen puhelimen, mutta nyt pitäisi hankkia uusi kun yksi sisarpuolikin sai. Ja yksi sisarpuoli sotkee aina hänen huoneensa vaikka huone on yhteinen. Nämä nyt vaan pari esimerkkiä.
Tällaiset kiistat on meillä ainakin tuttuja ihan ydinperheessäkin. Kuka pääsee kalliille kampaajalle, kuka saa uuden puhelimen seuraavaksi jne, kaikki eläimet joita kavereilla on pitäisi saada..
Voin uusperheessä 11v ikäisestä saakka eläneenä sanoa, että se ydinperheessä tapahtuva vänkääminen on hyvin eri asia kun isäpuoli antaa joka välissä ymmärtää että olet pelkkä kuluerä. Vaikka omat vanhemmat olisivat ankeita niin heidät on kuitenkin tuntenut vauvasta saakka ja heidän kanssaan on yleensä jossain määrin turvallinen suhde, ja toisaalta tietää, että heillä on velvollisuus huolehtia. Jos -puoli valittaa lapsipuolten kalleudesta niin se on kyllä lapselle aika ahdistavaa.
No eikö tässäkin ole kyse siitä että isäpuoli on törkeä ja ajattelematon ihminen, eikä syynä ole uusperhe?
Itse en koskaan edes harkitsisi kumppaniksi tuollaista idioottia
On, mutta uskon että
-törkeillä tyypeilläkin on korkeampi kynnys kohdella omia lapsiaan (vs. lapsipuoliaan) huonosti
-lapsille huono kohtelu isä/äitipuolen taholta on pelottavampaa kuin oman äidin / isän (siis tietyn kynnyksen alla, väkivalta ja laiminlyönnitneri asia. Mutta sellainen naljailu ja valitus, vaikka väärin, on helpommin kestettävissä omalta vanhemmalta johon on pitkä tunneside
Lisäksi uskon että on lapsille ylipäätään stressaavaa joutua asumaan vieraiden ihmisten parissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikoista ajatella että uusperhe on aina hankala lapsille.. todella ikäviä kokemuksia ihmisillä ilmeisesti?
Te jotka sanotte että uusperhe on aina huono lapsille, minkälaisia kokemuksia ja vaikeuksia teillä on ollut uusperheessä? Mitkä asiat teidän mielestä on tuntunut teidän uusperheessä pahalta ja mikä ei ole toiminut?
Meillä oli miehellä 5- ja 7-vuotiaat ja minulla 10v tytär kun tavattiin. Yhteen muutettiin vuoden-kahden jälkeen isoon uuteen kotiin. Ollaan samalta pieneltä paikkakunnalta joten koulu ei muuttunut koska ei täällä ole kuin 1 koulu. Nyt meillä on taaperoikäinen yhteinen lapsi..
Kun miehen kanssa tavattiin lapset puhuivat ensimmäisen puoli vuotta usein äidistä ja isistä kun heillä oli vielä riitoja liittyen lasten tapaamisiin yms. 5v täräytti kerran riitatilanteessa : tämän takia äiti ja isi erosi. Kun miehen kanssa kinasteltiin kerran lasten edessä, alkoivat kysellä riidelläänkö me ja eihän riidellä niin kun isi ja äiti, ettei me erota myös.
Lapset tuntuvat olevan onnellisia isänsä kanssa ja pitävät minusta paljon. Oma tyttäreni on jo sen verran iso, että osasi suhtautua kypsästi uuteen pikkusisarukseen ja näihin miehen lapsiin joita kutsumme yhdessä perheenä sisarpuoliksi. Miehen lapset edelleen ovat meillä viikko-viikko-systeemillä. Tyttäreni tapaa omaa isäänsä muutamia kertoja vuodessa, isä ei ole aktiivisesti läsnä mutta ovat yhteydessä puhelimitse yms paljon.
Miehen lasten äidillä on ollut seurustelukumppaneita mutta ei ketään vakituista tällä hetkellä. Niitäkin juttuja kuullut miten äiti taas riitelee milloin ”Pekan ” , milloin ”Riston ” kanssa..
Meillä menee tällä poppoolla tosi hyvin, toisaalta ollaan kaikki ulospäinsuuntautuneita ja sosiaalisia persoonia, lapsilla on samantyyppisiä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita ja oma tytär oli mielissään saadessaan sisaruksia. Miehen lapset taas toivoivat meille vauvaa tyyliin ensi tapaamisesta lähtien 😆
Joten ei kaikki uusperhekuviot kamalia ole, ei meillä ainakaan 😊
Mulla ei ole uusperhettä, mutta lapseni isällä on. Ongelmia:
- Uusperheellä ei ollutkaan varaa hankkia yhteistä isompaa kotia tältä alueelta vaan muuttivat kauemmas. Tästä seurasi, että tyttäreni joutuu isäviikoilla nousemaan noin tuntia aikaisemmin aamulla ja kulkemaan kouluun kahdella eri bussilla.
- Tyttäreni kaikki kaverit asuvat koulun ja kodin lähellä, isäviikoilla hän joutuu tulemaan tänne tavatakseen kavereitaan. Isälle ei sovi, että tyttö jäisi koulun jälkeen viettämään aikaansa kavereiden kanssa ja tulisi vasta illalla isän luokse vaan pitää tulla kotiin syömään (taas kahdella bussilla) ja ruuan jälkeen lähteä kavereiden luokse (taas kahdella bussilla ja illalla jälleen kahdella bussilla isän luokse). On tietysti selvää, ettei tyttö viitsi joka päivä tuollaista ja isäviikoilla viettää aika paljon aikaansa somessa, koska ei ole läksyjen jälkeen oikein muutakaan tekemistä.
- Isäviikolla 13-vuotias jakaa saman huoneen toisen samanikäisen kanssa. Uusperheessä on lisäksi 11 v ja uusperheen vanhempien yhteiset 2 v kaksoset. Omaa rauhaa tai yksityisyyttä ei ole kuin vessassa.
- Isäviikolla isän kotiin ei voi pyytä kavereita käymään.
- Isäviikolla ikävöi koiraansa. Tosin nykyisin käy heti koulun jälkeen viemässä koiran ulos ennenkuin lähtee takaisin isänsä luoksen.
- Äitipuolen lasten kateus tytön tavaroista, harrastuksista, ulkomaanmatkoista yms
- Omien isäviikolla tarvittavien tavaroiden (vaatteet, koulukirjat, harrastuskamat yms) pakkaaminen matkalaukkuun ja kuljettaminen viikon välein paikasta toiseen. Kotona taas tavaroiden purkaminen omille paikoilleen.
- Tyttö itse toivoo, että viikko-viikko -järjestely loppuisi ja hän voisi asua vain mun luonani ja tavata isäänsä esim joka toinen viikonloppu. On sanonut, että voisi silloin nukkua vaikka olohuoneen sohvalla tai lattialla.
Voi lapsiraukkaa mihin kaikkeen pitää suostua vanhempien päättömyyden takia. Olen pahoillani. Tekisin kaikkeni, jotta lapsi saa vakituisesti asua vain äidin luona. Eikö tuon ikäinen saa jo itse päättää?
En ole ylläoleva, mutta minun 15 v myös päätti purkaa vuoroviikkosysteemin. Isä suuttui niin, että yritti saada maistraattia myöten purun muutolle. Ja siinä showssa lapsi katkaisi välit isäänsä niin, ettei suostunut näkemään pariin vuoteen. Ja minun ja eksän välit menivät huonoksi, kun isä syytti minua vieraannuttamisesta ja manipuloimisesta.
Eli vastaan vain, että aina tämä ei ole niin yksinkertaista...
Ei varmaan yksinkertaista mutta varmaan parrmpi noin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikoista ajatella että uusperhe on aina hankala lapsille.. todella ikäviä kokemuksia ihmisillä ilmeisesti?
Te jotka sanotte että uusperhe on aina huono lapsille, minkälaisia kokemuksia ja vaikeuksia teillä on ollut uusperheessä? Mitkä asiat teidän mielestä on tuntunut teidän uusperheessä pahalta ja mikä ei ole toiminut?
Meillä oli miehellä 5- ja 7-vuotiaat ja minulla 10v tytär kun tavattiin. Yhteen muutettiin vuoden-kahden jälkeen isoon uuteen kotiin. Ollaan samalta pieneltä paikkakunnalta joten koulu ei muuttunut koska ei täällä ole kuin 1 koulu. Nyt meillä on taaperoikäinen yhteinen lapsi..
Kun miehen kanssa tavattiin lapset puhuivat ensimmäisen puoli vuotta usein äidistä ja isistä kun heillä oli vielä riitoja liittyen lasten tapaamisiin yms. 5v täräytti kerran riitatilanteessa : tämän takia äiti ja isi erosi. Kun miehen kanssa kinasteltiin kerran lasten edessä, alkoivat kysellä riidelläänkö me ja eihän riidellä niin kun isi ja äiti, ettei me erota myös.
Lapset tuntuvat olevan onnellisia isänsä kanssa ja pitävät minusta paljon. Oma tyttäreni on jo sen verran iso, että osasi suhtautua kypsästi uuteen pikkusisarukseen ja näihin miehen lapsiin joita kutsumme yhdessä perheenä sisarpuoliksi. Miehen lapset edelleen ovat meillä viikko-viikko-systeemillä. Tyttäreni tapaa omaa isäänsä muutamia kertoja vuodessa, isä ei ole aktiivisesti läsnä mutta ovat yhteydessä puhelimitse yms paljon.
Miehen lasten äidillä on ollut seurustelukumppaneita mutta ei ketään vakituista tällä hetkellä. Niitäkin juttuja kuullut miten äiti taas riitelee milloin ”Pekan ” , milloin ”Riston ” kanssa..
Meillä menee tällä poppoolla tosi hyvin, toisaalta ollaan kaikki ulospäinsuuntautuneita ja sosiaalisia persoonia, lapsilla on samantyyppisiä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita ja oma tytär oli mielissään saadessaan sisaruksia. Miehen lapset taas toivoivat meille vauvaa tyyliin ensi tapaamisesta lähtien 😆
Joten ei kaikki uusperhekuviot kamalia ole, ei meillä ainakaan 😊
Mulla ei ole uusperhettä, mutta lapseni isällä on. Ongelmia:
- Uusperheellä ei ollutkaan varaa hankkia yhteistä isompaa kotia tältä alueelta vaan muuttivat kauemmas. Tästä seurasi, että tyttäreni joutuu isäviikoilla nousemaan noin tuntia aikaisemmin aamulla ja kulkemaan kouluun kahdella eri bussilla.
- Tyttäreni kaikki kaverit asuvat koulun ja kodin lähellä, isäviikoilla hän joutuu tulemaan tänne tavatakseen kavereitaan. Isälle ei sovi, että tyttö jäisi koulun jälkeen viettämään aikaansa kavereiden kanssa ja tulisi vasta illalla isän luokse vaan pitää tulla kotiin syömään (taas kahdella bussilla) ja ruuan jälkeen lähteä kavereiden luokse (taas kahdella bussilla ja illalla jälleen kahdella bussilla isän luokse). On tietysti selvää, ettei tyttö viitsi joka päivä tuollaista ja isäviikoilla viettää aika paljon aikaansa somessa, koska ei ole läksyjen jälkeen oikein muutakaan tekemistä.
- Isäviikolla 13-vuotias jakaa saman huoneen toisen samanikäisen kanssa. Uusperheessä on lisäksi 11 v ja uusperheen vanhempien yhteiset 2 v kaksoset. Omaa rauhaa tai yksityisyyttä ei ole kuin vessassa.
- Isäviikolla isän kotiin ei voi pyytä kavereita käymään.
- Isäviikolla ikävöi koiraansa. Tosin nykyisin käy heti koulun jälkeen viemässä koiran ulos ennenkuin lähtee takaisin isänsä luoksen.
- Äitipuolen lasten kateus tytön tavaroista, harrastuksista, ulkomaanmatkoista yms
- Omien isäviikolla tarvittavien tavaroiden (vaatteet, koulukirjat, harrastuskamat yms) pakkaaminen matkalaukkuun ja kuljettaminen viikon välein paikasta toiseen. Kotona taas tavaroiden purkaminen omille paikoilleen.
- Tyttö itse toivoo, että viikko-viikko -järjestely loppuisi ja hän voisi asua vain mun luonani ja tavata isäänsä esim joka toinen viikonloppu. On sanonut, että voisi silloin nukkua vaikka olohuoneen sohvalla tai lattialla.
Tässä on hyvin eritelty ongelmia. Minusta nämä olisi ratkaistavissa, esimerkiksi miksi ei käy että tyttö tulee isän luo esim 18-19 aikaan nähtyään ystäviä ?
Tai miksi isä ei sitten hae tyttöä autolla syömään ja vie takaisin? Tuo samalla jotain tytön kaveria kylään?
Miksi tytöllä ei ole omaa huonetta jos on vuoroviikko? 13v on sen verran iso että oma huone pitäisi olla.
En yhtään ihmettele että tyttö kokee nämä ongelmaksi ja haluaa muuttaa tapaamisia.
Koiraa on kyllä varmasti ikävä, mutta koira ei ehkä tykkäisi jatkuvasta vaihtelusta vaikka voisihan sitäkin kokeilla, että koira kulkisi mukana.
Meillä on myös lapsilla paljon vaatteita meillä, käytännössä monia asioita on hankittu tuplat juuri siksi että kaikkea ei tarvitse rahdata aina mukana.
Uusperheessä haluavat (minkä ihan hyvin ymmärränkin) pitää kiinni yhteisistä aterioista. Sen vuoksi ei käy, että yksi söisi vasta illalla, kun tulee kotiin. Autolla kuskaaminen edestakaisin ei myöskään käy ja syynä on ihan raha. Äitipuoli on hoitovapaalla ja bensaan menisi rahaa. Raha on myös syynä, ettei tytöllä ole omaa huonetta. Ei ole ollut varaa niin isoon asuntoon. Kavereiden kyläily ei onnistu, koska isän kotona ei ole omaa tilaa eikä rahaa vaan sitten pitäisi olla sekin aika ulkona, vaikka sataisi kaatamalla. Koiraa ei voi ottaa mukaan isäviikoille, koska äitipuoli ei pidä koirista. Enkä usko, että meidän koirakaan tykkäisi, jos kimpussa olisi kaksi taaperoa. Tytön vaatteissa ja harrastustavaroissa myös sama raha- ja tilaongelma eli isällä ei ole mahdollisuutta hankkia samoja tavaroita omaan kotiinsa ja vaikka olisikin, niille ei olisi siellä tilaa. Koulukirjat yläkoululainen saa vielä koulusta, mutta ei saa kaksia kappaleita. Yhtenä vaihtoehtona mietin, että tyttö tulisi koulun jälkeen tänne, tekisi läksyt täällä, lähtisi sitten vasta isälleen ja aamulla kouluun tullessaan hakisi reppunsa täältä. Menisi kuitenkin aika hankalaksi. Jos koulupäivä päättyy klo 15, päivällisellä pitää olla isän luona klo 17 ja matkaan on varattava tunti, läksyjen tekemiseen ja kokeisiin lukemiseen ei jäisi kuin tunti.
Viikko-viikko -järjestelyn purkamisesta puhuttiin jo viime talvena, mutta isä toivoi, että tyttö olisi tullut isän kodin lähellä olevaan yläkouluun. Ymmärsi kuitenkin, ettei tytön tilanne muuttuisi yhtään paremmaksi, koska äitiviikoilla olisi pitkä koulumatka. Nyt on ollut sitä mieltä, että jos tyttö valitsisi lukion siten, että kouluun olisi molemmista kodeista yhtä pitkä matka. Ymmärrän ex-mieheni haluttomuuden luopua viikko-viikko -järjestelystä, koska pelkää tytön etääntyvän, jos tapaamiset vähenevät. Kesä meni kohtuullisen hyvin, koska ei ollut koulua. Nyt tilanne on taas eskaloitunut ja tyttökin iässä, jolloin kavereiden merkitys on entistä suurempi. Lukioon asti eli vielä kolmea vuotta tilanne ei tietenkään voi jatkua vaan jokin ratkaisu on keksittävä sitä ennen.
Vierailija kirjoitti:
Epäreiluudesta selviää hengissä, jos se on se tilanne. Tuommoinen, ettei uskalleta edes lähtökohtaisesti kohdata sitä tai väistetään elämää, jonkin pelon kautta, ei ole terveellinen kasvuympäristö.
Tässä kommentissa ei ole yhtään mitään tolkkua. Jos eronnut äiti tai isä tekee sen päätöksen että ei muuta yhteen kenenkään kanssa niin kauan kuin lapset ovat pieniä, niin eihän se lapselle minään pelkona näyttäydy. Ja vaikka kaikesta selviää, niin mun toiveet lasteni lapsuutta kohtaan on kyllä hieman korkeammalla tasolla kuin että he juuri ja juuri selviävät siitä. Ja miten kenellekään voisi olla huono asia elää vailla epäreilua ilmapiiriä?
En ole ylläoleva, mutta minun 15 v myös päätti purkaa vuoroviikkosysteemin. Isä suuttui niin, että yritti saada maistraattia myöten purun muutolle. Ja siinä showssa lapsi katkaisi välit isäänsä niin, ettei suostunut näkemään pariin vuoteen. Ja minun ja eksän välit menivät huonoksi, kun isä syytti minua vieraannuttamisesta ja manipuloimisesta.
Eli vastaan vain, että aina tämä ei ole niin yksinkertaista...