Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Lapsi imee voimat koko perheestä.
10.09.2019 |
Lapsi on 1v asti ollut aina todella tulta ja tappuraa, aikaisemmin pistin aina uhman piikkiin ja toki olen tietoinen "kuningasvuodesta."
Lapsella on rajat ja yhteistä tekemistä on, sekä käy harrastuksessa. Viime kesä meillä meni mainiosti, kun loppui hoito ja oli lomaa ennen eskaria. Nyt on kuitenkin pakko purkaa tilannetta johonkin, koska olen niin uupunut lapsemme kanssa.
Koko ikänsä ajan saanut taistella pukemisesta, aamu ja iiltatoimista.lapsella ei ole kun 2 ruokalajia mistä hän tykkää. Ei suostu syömään mitään, kaikki on ällöttävää ja tuntuu suussa oudolle, Huoh. Joka päivä sama jankkaus, en syö, tahdon leivän. Kun sanotaan, että ruokaa on syötävä ja leipää saa sen jälkeen jos vielä nälkä jää, mutta ei. Sitten ilmoitetaan että en syö, ja nuristaan lattialla seuraava tunti että mulla on nälkä ja en saa ruokaa..
Kotona ei ole ollenkaan omatoiminen. Kun vaikkapa sanon, että tässä on vaatteet ja pue ne sillä välin kun käyn vaihtamassa sisarukselle vaipan ja puen hänet valmiiksi, melkein joka kerta mitään ei ole tapahtunut. Minun pitäisi kokoajan olla vieressä sanomassa, että pue tämä ja nyt tuo. Tai menee makoilemaan jonnekkin etten jaksa lähteä jne.
Yksi aamu meni jo aika pahaksi, oltiin herätty aikaisin, syöty ja puettu. Annoin katsoa aamulla lastenohjelmia sillä ehdolla, että pukee nätisti ulkovaatteet kun pitää lähteä. Lähdön aika kun koitti, lapsi intti sohvalla ettei lähde ennenkuin ohjelma loppuu. Sanoin että se ei nyt käy, myöhästyt eskarista. Puin pienempää ja monesti käskin tulemaan eteiseen pukemaan nyt heti. Kun mitään ei tapahtunut ja lapsi vain jankkasi ettei lähde, vein pienemmän jo autoon, hain lapsen eteiseen. Alkoi karkailemaan ja ei suostunut pukemaan. Otin syliin ja aloin pukea kenkiä yms kunnes sain nyrkistä silmään. Myöhästyttiin eskaristakin.
Eilen oli taas hyvä esimerkki arjestamme, lähdin pienemmän kanssa hakemaan eskarista ja sanoin että mennään tästä suoraan hänen lempipuistoonsa leikkimään. Sitten lapsi sai päähänsä että tahtoo jonkun lelunsa mukaan. Koska olimme kävellen sanoin ettei me nyt lähdetä vaan mennään puistoon, siellä leikitään leluilla mitä löytyy ja puistossa on isoimmille kiipeily yms juttuja, että tekemistä riittää. Koko matkan lapsi vain huutaa että tahdon lelun, jää minnekkin tielle makaamaan ja ei suostu kävellä. Puistoon kun päästiin sama huuto jatkui, sanoin että homma menee nyt näin, täällä olemme jonkin aikaa ja kotona voi sitten leikkiä leluilla. Suuttui vain lisää, heitteli minua kivillä yms, sitten lähdettiin kotiin. Kotona taas itki miks ei nyt saakaan tätä ja tota, kun annoin rangaistuksen. Nykyään tuntuu turhauttavalta keksiä mitään kivaa tekemistä, kaikki päättyy tappeluun ja kitinään. Kaikki on niin hankalaa kokoajan, kun lapsi suuttuu inttää ja inttää, ei kuuntele yhtään mitään, sama kun saa raivarin mitään yhteyttä ei saa, pitää estää lyömästä ja on niin äkkipikainen että vain tekee ja toimii ennenkuin miettii. Ei auta, vaikka aikuinen rauhoittelee ja kehottaa tulemaan vaikka viereen rauhoittumaan tmv.
Tuntuu, että elämä on pelkkää taistelua ja vääntämistä aamu 6 ilta 9 asti. En jaksa..
Kommentit (157)
Ap tässä. En nyt jaksanut ja ehdi jokaiseen kommenttiin erikseen vastailla,niin vastailen nyt tähän. Eli siis kyllä, lapsi syö hyvän ja runsaan aamiaisen, sekä hoidossa ollessaan myös söi hyvin ja nyt eskarissakin.
Sitten joustaminen. Lapsi saa kyllä päättää, haluaako vaikka huomiseksi laittaa mustat vai ruskeat housut, tai jos sovitaan että pelataan lautapeliä että mitäs pelattaisiin. Meillä myös jokainen vuorollaan saa toivoa seuraavan päivän ruuan, monesti niihin osallistuu myös innokkaasti toivoen omia suosikkeja. Mutta asioista, niinkun lähdetäänkö jonnekkin, tai onko nyt pakko lähteä eskariin en jousta. Meillä aikuiset päättää milloin mennään minnekkin. Lapset saavat päättää sitten esimerkkien tyylisiä asioita.
Ja siihen rauhoitteluun, tottakai lapsi saa ilmaista tunteitaan eikä se ole se ongelma, vaan se että vaikka me aikuiset oltaisiin vieressä rauhoittumassa ja sanoittamassa tämän tunteita, se ei oikein auta. Joskus pari kertaa on käynyt niin, että kohtaus loppunut siihen ja lapsi rauhoittunut. Myös kiinni ollut joskus pakko pitää, ettei satuta meitä muita tia itseään. Pienenä se oli hyvä, nyt vähän vaihtelee.
Ja avun hakemiseen, olen hakunut apua viime keväänä. Meillä on vaan pitkät ns jonot, ei siltä istuimelta ei ammattilaisen luokse pääse. Sanoivat, että kuulostaa vähän ylivilkkaudelta.
Sanoivat, että kuulostaa minulla olevan homma hanskassa, saatiin heidän kautta kuvakortteja mitä nyt alamme kokeilemaan.
Ensin mietin etten jaksa enää vastata tähän ollenkaan, koska aloitusta en tehnyt siltä pohjalta, että kaipaan lisää kuraa niskaan kuinka huono vanhempi olen ja näin. Toki en väitä että kaikessa oikein toimin. Tai dg tai ylipäätään kuulla lapseni olevan vammainen. Näille tämmöisten kommenteiden heittäjille voin vaan sanoa, että mieti itsellesi tilanne missä melkein kaikki tehty mitä on voitu, silti mikään ei riitä eikä tunnu muuttuvan.mieti tilanne kun teillä on perheessä hauska hetki ja yhtäkkiä lapsesi kilahtaa ja alkaa tehdä tyhmää, sen jälkeen raivota ja tähän ei saa kontaktia.
Lapsen kanssa aina tilanteen jälkeen jutellaan asia, mikä harmitti, miten voisi toimia sen sijaan että lyö tmv. Ehkä jonkun mielestä vain syytän lasta, voi kun tietäisitte missä syyllisyyden vesissä sitä on uinut, kun joka ilta väsyneenä miettii mitä ihmettä mä teen väärin. Pyrin vain kertoa, miten meillä yleensä tilanteet menee ja monet vastaukset ja neuvot oli hyviä. Mutta jos ne on käytössä, ajattelin vain että kerron miten tilanne silti usein menee.
Myös riittävästi aikaa olen mielestäni meidän aamuihin varannut. Itse herään siis 6,keitän kahvit, puurot yms. Sitten herätän lapset. Joku mainitse unen puutteesta. Päikkärit lopetti 2v. Jos nykyään nukkuu niin valvoo sitten helposti 1 asti koska virtaa riittää.
Tulipas pitkä teksti, en nyt enää edes muista vastasinko kaikkeen. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on toiminut se, että tekeminen loppuu jos märinä ei lopu. Siis jos kyse on jostain mistä lapsi tykkää.
Esimerkissäsi menitte puistoon ja lapsi vain kiukutteli -> puistoon meno pois.
Aina tietysti varoitetaan etukäteen "Jos et pysty leikkimään kiukuttelematta niin leikki loppuu" ja "Tuo mitä nyt teet on kiukuttelua".Muista kehua hyvistä hetkistä usein. Lapset rakastavat positiivista palautetta, mutta me aikuiset usein unohdetaan antaa sitä. Lapsi ei osaa käyttäytyä "hyvin" jos ei muista mitä se "hyvin" oli.
En ole ap, mutta aina ketuttaa yhtä paljon kun aikuinen ihminen puhuu ”kiukuttelusta”. Kiukuttelu tosiaan on aina just sitä, minkä aikuinen päättää olevan kiukuttelua.
Minun mielestäni koko kiukuttelun käsite pitäisi purkaa atomeiksi. Lapsella on tunteita, ja hän ilmaisee niitä välillä sopivilla ja välillä sopimattomilla tavoilla. Se, että kiukuttelu kielletään, ei poista kiukkua ja tee aurinkoista lasta.
T. Nälkäisenä kiukutteleva äiti.
Mä en ymmärrä yhtään mitä yritit sanoa, ympäripyöreetä liibalaabaa millä oikeutat oman kiukuttelusi? Joo on tunteita mut kiukuttelu on rasittavaa ja lapsellista.
Tsemppiä edelleenkin ap:lle ja mun ei ainakaan ollut tarkoitus diagnosoida, nämä adhd-tyypeille sopivat asiat sopii monelle muullekkin jolla on yhtään minkäänlaista taipumusta ahdistukseen (mistä jatkuva kiukuttelu kertoo). Toivottavasti saatte tarvitsemaanne apua, keskustelupalstan kautta ei oikein voi kuin antaa yksittäisiä vinkkejä, mitkä saattaisi vähän helpottaa eloa.
T: Adhd
PS: en ole vieläkään päässyt sinne lenkille, olisi pitänyt itsellekkin laittaa timeri päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sylvester kirjoitti:
Joo ja tiedän miltä nuo tilanteet tuntuu. Ikävää jos sinusta diagnoosi tekee lapsesta jotenkin huonomman.
No en sitä kyllä niinkään tarkoittanut. Ikävää kun yritetään kaikki kääntää jotenkin tämmöiseksi. Enemmänkin tarkoitin, että kirjoittaessani tätä ehkä odotin jos muilla ollut samoja ongelmia ja mikä oli syynä, tai mikä auttoi kenenkin lapsen kohdalla. Tottakai tiedän, että lapseni voi saada jonkun dg jos aletaan nyt tutkia. En tarkoittanut noin ilmaista asiaa. 🙂 Ap
Ja siis lisään että tottakai saa kertoa jos omalla lapsellaan oli dg takana, sitä en tarkoittanut. Enemmänkin nyt viittasin yhteen kommenttiin lapsesi on vammainen tyyliin. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sekä lisään vielä, jatkuva kiusanteko saipa sitten huomiota miten paljon tahansa. Joko alkaa härnäämään meitä aikuisia tai pienempää sisarusta. Ymmärrän, että osaksi huomionhakua varmasti. Mutta kun kokoajan, jotakuta on härnåttävä, ei usko komentamista, kun seuraa rangaistus alkaa heti huuto ja tappelu. Niin väsyttävää vuodesta toiseen taistella samoista asioista! Katson ihan ihmeissäni muita samanikäisiä, jotka kotonaan harjaa nätisti hampaat tai pukevat sillä välin kun vanhempi pukee itselleen vaatteita yms, meille ihan vierasta sellainen. Kuulostan varmaan aika hirveältä äidiltä tai etten nää lapsessa mitään hyvää, ei se ole niin. Olen vain niin loppu ja väsynyt, se kaikki hyvä jää jatkuvan temppuilun yms alle.. Ap
Meillä on ollut melkein sanasta sanaan samanlaista. Lapsi kävi toimintaterapiassa ja perheneuvolassa, ei mainuttavaa apua (paitsi sai avustajan kouluun ja tehostettua tukea). Viimein 12-vuotiaana yksityisen kautta neurologille ja diagnoosi ADHD. Monta vuotta meni itsesyytöksissä ja miettiessä mitä teen väärin. Helppoa ei ole edelleenkään mutta lääkitys auttoi keskittymään ja hieman tolkkua tulee toimintaan vuosi vuodelta.
Ei eskari-ikäisen tai minkään muunkaan ikäisen lapsen kuulu käyttäytyä tuolla tavalla. Jos häntä ei saada nyt aisoihin, tulee koulussa jo ekalla luokalla hankaluuksia, ja teini-iässä häntä ei enää pitele mikään. Kovempi kuri käyttöön, ei mitään sopimista tai neuvottelua mistään vaan tiukkoja käskyjä. Jos ne eivät auta, tulee arestia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sylvester kirjoitti:
Joo ja tiedän miltä nuo tilanteet tuntuu. Ikävää jos sinusta diagnoosi tekee lapsesta jotenkin huonomman.
No en sitä kyllä niinkään tarkoittanut. Ikävää kun yritetään kaikki kääntää jotenkin tämmöiseksi. Enemmänkin tarkoitin, että kirjoittaessani tätä ehkä odotin jos muilla ollut samoja ongelmia ja mikä oli syynä, tai mikä auttoi kenenkin lapsen kohdalla. Tottakai tiedän, että lapseni voi saada jonkun dg jos aletaan nyt tutkia. En tarkoittanut noin ilmaista asiaa. 🙂 Ap[/quote
No hyvä, joillakin lapsilla kun jää apu saamatta, kun vanhemmat pelkää leimaantumista. Meillä tosiaan oli add ja aistiyliherkkyydet syynä. Kypsyessä ne helpottuu ja niiden ympäri pystyy toimimaan, mutta ei todellakaan toimi samat ku neurotyypillisille. Esim se, että "kyllä se syö kun on nälkä" tai "kyllä se perässä tulee kun vaan lähdet".
Kokeilkaa rauhotteluun hengitysharjoittelua?meidän 5v saa välillä ittensä hepulista pois sillä!ja siirtymät tosiaan, ihan superennakointia, ne kanssa vaikeita täälläpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se huutaa kun luulee olevansa pomo. Sinun pitäisi olla. Lapsi syö mitä annetaan TAI on syömättä. Ei se monta tuntia jaksa paastota.
Mutta voi olla taustalla muutakin kuin lepsut vanhemmat, vie neuvolaan se. Voi olla vaikka autisti.
Jos yhtään "lohduttaa" niin muutaman vuoden vanhempi on vielä raskaampi. Oon ollut aivan hyvin hermoraunio jo ties kuinka monta vuotta ja toivonut ja rukoillut että tämä tästä joku päivä helpottaisi. Ei helpota, kun se tilanne tulee päälle niin on joka kerralla kauheampaa. Hakekaa apua perheneuvolasta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moikka ap!
Minulla on kaksi erityislasta, ja minä en huomannut kummassakaan mitään erityisempiä oireita ennen kuin päiväkoti tai koulu otti asian puheeksi. Olen kolmen lapsen äiti...
Esikoinen on ns. normaali. Hoidin lapsia kotona, koska pieni ikäero. Keskimmäisestä sain kovasti palautetta jo kerhosta ja myöhemmin eskarista jossa oli myös päivähoidossa. Koulupsykologikin teki eskari aikana testinsä, eikä huolestunut. Ei myöskään neuvola.
Kun Koulu alkoi, opettaja oli koko ajan yhteydessä milloin mistäkin asiasta. Itseäni ärsytti, että mitä minä muka voin asialle tehdä.
Toisen luokan joulun jälkeen siirtyi erityisluokalle, kolmannella sai diagnoosin Asperger ja ADHD.
Nuorimmainen ei oppinut puhumaan ikätasoaan vastaavasti, ja ajattelin vian olevan minussa, että lässytin liikaa enkä vaatinut puhumaan "oikein" kun oli perheen pienin.
No, hän meni kolmevuotiaana päivähoitoon, jossa asiaan kiinnitettiin huomiota ja pyörät lähtivät pyörimään.
Syytin itseäni pitkään, vaikka diagnoosin saikin ennen kouluikää.
Molemmat nuoremmat lapset käyvät erityiskoulua.
Olen jo antanut itselleni anteeksi.
En vain huomannut asioiden olevan jotenkin vialla, koska olin oppinut kotona lasten kanssa toimimaan niin, että ennakoin tilanteet ja kotona asiat sujuivat hyvin.
Minulla ei ole kiukkulasta vaan kiltti murunen, joten täysin en osaa samaistua. Kiukuttelu kuulostaa siltä kuin lapsi olisi tosi väsynyt koko ajan.
Itse kuitenkin olisin antanut vain sen leivän - lapsi ei kovin helpolla nälkään kuole ja toisaalta lapsi ihan oikeasti syö tosi vähän, vaikka kasvava otus onkin. Aamuohjelmat olisin laittanut boksille tallentumaan ja luvannut, että lapsi saa katsoa ne päiväkodin jälkeen samalla kun syö välipalaa.
Kilttiä eskarilaistani täytyy sylitellä ihan kauheasti, monta kertaa päivässä tulee syliin läheisyyttä tankkaamaan. Samoin omalleni täytyy toisinaan sanoa vaate kerrallaan, että laita pikkuhousut, laita paita päälle, laita sukat jne., kun aamuväsyneenä ei oikein jaksaisi keskittyä.
Jos lapsi ei haluakaan puistoon, miksi sinne olisi sitten pakko mennä? Lapsellehan voi antaa vaihtoehtoja: mennäänkö puistoon kiipeilemään vai mennäänkö kotiin tekemään yhdessä palapelejä tai leikkimään legoilla. Lapsi saa päättää ja tuntee olevansa arvostettu ja huomioon otettu.
Sanon lapselleni joka päivä, että rakastan häntä ja olen tosi ylpeä. Kysyn aina, millaista eskarissa oli, kenen kanssa hän leikki, mitä ruokaa oli jne. ja kehun aina kun voin, vaikka olisi mikä töherrys kädessä kun kotiin tullaan. Illalla menen hänen viereensä, jotta hän voi tulla ihan kylkeen kiinni, kun luemme iltasatua.
Olen pahoillani, että ap:lla on vaikeaa. Jatkuvasti kiukkuisen ihmisen kanssa eläminen on uuvuttavaa, oli se ihminen minkä ikäinen tahansa. Perheneuvolasta tosiaan voi saada apua.
Minulla on samanlainen lapsi nyt 9. Kodin ulkopuolella loistaa ja saa kehuja, kotona rähjää ja määräilee. Nepsyt suljettu pois. Selvästi erityisherkkä. Temperamentiltaan voimakastahtoinen ja tarkka, jopa pedantti. Vaativa käytös uuvuttanut vanhemmat, joten kommunikaatio lähtee hyvin helposti negatiiviselle kehälle. Muuta ei tarvita.
Nepsy-diagnooseja sovitellessa kannattaa muistaa, että tällaisen häiriön omaava tuskin pystyy tsemppaamaan eskarissa/koulussa ja huonoa palautetta tulee. Ominaisuuksiltaan erityisherkkä voi pystyä ja kuormitus purkaantuu vasta kotona. Avun saamisesta sen verran, että jos lapsi on koulun eskarissa, saattavat neuvola ja koulupsykolgi yrittää pallottaa toinen toisilleen. Kunnan perhesosiaalityöstä voi olla apua. Tosin nykymaailmassa helppo etsiä ja lukea samat tiedot rajoita ja rakkaudesta itse. Helpompi kuin sovitella perhetyöntekijän/perheneuvolan käyntiaikoja omiin aikatauluihin, vaikka olisi paljon kotonakin.
Tunnen tuskasi. Meillä on vastaava poika, jolla tosin ikää jo 12 v. Koulupsykologin mielestä ei ole mitään oireyhtymää, mutta minun mielestäni käytös ei ole normaalin lapsen tapaista. Toinen lapsemme tottelee, noudattaa ohjeita ja käyttäytyy normaalisti. Tuollainen jatkuva vastaan inttäminen, häiriköiminen, passiiviseksi heittäytyminen, kaikesta jankkaaminen yms. todellakin imee minusta kaiken energian. Hirvittää ajatellakin, miten tullaan selviytymään murrosiästä.
Ap, lapsesi kuulostaa aivan samalta kuin ystäväni lapsi, jolla diagnosoitiin asperger. Kaikki täsmää: aistiyliherkkyys, raivarit, kykenemättömyys sopeutua äkillisiin suunnitelmien muutoksiin... Ystäväni on todennut joidenkin asioiden auttavan edes hieman: ohjeet (esim pukemiseen) paloitellaan mahdollisimman pieneksi, niistä voi myös tehdä sarjakuvan. Ruuista etsitään yhdessä uusia vaihtoehtoja jotka eivät tunnu pahalta suussa. Uusia tilanteita harjoitellaan etukäteen kotona ja valmistaudutaan niihin henkisesti juttelemalla. Myös ystäväni lapsen tapauksessa arki kuormittaa enemmän kuin tuttu ja turvallinen kotiloma, jolloin lapsi väsyy aistiärsykkeisiin ja hajoaa siksi helposti pettymyksiin tai kieltoihin. Mitään silver bullettia ei ole, mutta lääkityksellä, toimintaterapialla ja vanhempien tuella lapsen ja sitä myötä myös muun perheen elämä on hieman helpottanut. Voimia Ap!
Meidän vanhin lapsi, tytär, oli ihan mahdoton. Varsinkin kun pikkuveli syntyi mutta jo aikaisemmin villi menijä ja kovaääninen. Vein hänet liikuntaharrastuksiin 4-vuotiaana ja se rauhoitti. On nyt jo teini mutta edelleen tarvitsee liikuntaa rauhoittuakseen. Ja työnsä on fyysistä. Koulussa ihan ok mutta hieman alisuoriutuja. Aina ollut sosiaalinen.
Alue: Aihe vapaa
Ennakointi voisi myös auttaa, jos on selkeä aikataulu, niin lapselle jokin hälyttävä ajastin milloin esim. lastenohjelmat pitää lopettaa, esim. tällainen kello on todella näppärä: https://www.funsense.fi/epages/funsense.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/201…; mistä lapsi näkee konkreettisesti paljonko aikaa on jäljellä, lisäksi tueksi voi vielä muistutella lasta "nyt on 10 minuuttia jäljellä" "nyt on 5 minuuttia jäljellä, eli ihan kohta telkkari kiinni ja pukemaan". Esim. adhd:lle ajan hahmottaminen on vaikeaa, että myös toiminnanohjauksen vaikeudet aiheuttavat sen, ettei saa irrotettua itseään stimuloivasta toiminnasta (munkin pitäisi nyt lähteä lenkille, niin tässä vaan istun), väkisin irroittaminen taas aiheuttaa sen raivostumisen, koska se on ikävä tunne, että joku ulkopuolinen "repii" jostain miellyttävästä toiminnasta pois.
T: Adhd