Lue keskustelun säännöt.
Lapsi imee voimat koko perheestä.
10.09.2019 |
Lapsi on 1v asti ollut aina todella tulta ja tappuraa, aikaisemmin pistin aina uhman piikkiin ja toki olen tietoinen "kuningasvuodesta."
Lapsella on rajat ja yhteistä tekemistä on, sekä käy harrastuksessa. Viime kesä meillä meni mainiosti, kun loppui hoito ja oli lomaa ennen eskaria. Nyt on kuitenkin pakko purkaa tilannetta johonkin, koska olen niin uupunut lapsemme kanssa.
Koko ikänsä ajan saanut taistella pukemisesta, aamu ja iiltatoimista.lapsella ei ole kun 2 ruokalajia mistä hän tykkää. Ei suostu syömään mitään, kaikki on ällöttävää ja tuntuu suussa oudolle, Huoh. Joka päivä sama jankkaus, en syö, tahdon leivän. Kun sanotaan, että ruokaa on syötävä ja leipää saa sen jälkeen jos vielä nälkä jää, mutta ei. Sitten ilmoitetaan että en syö, ja nuristaan lattialla seuraava tunti että mulla on nälkä ja en saa ruokaa..
Kotona ei ole ollenkaan omatoiminen. Kun vaikkapa sanon, että tässä on vaatteet ja pue ne sillä välin kun käyn vaihtamassa sisarukselle vaipan ja puen hänet valmiiksi, melkein joka kerta mitään ei ole tapahtunut. Minun pitäisi kokoajan olla vieressä sanomassa, että pue tämä ja nyt tuo. Tai menee makoilemaan jonnekkin etten jaksa lähteä jne.
Yksi aamu meni jo aika pahaksi, oltiin herätty aikaisin, syöty ja puettu. Annoin katsoa aamulla lastenohjelmia sillä ehdolla, että pukee nätisti ulkovaatteet kun pitää lähteä. Lähdön aika kun koitti, lapsi intti sohvalla ettei lähde ennenkuin ohjelma loppuu. Sanoin että se ei nyt käy, myöhästyt eskarista. Puin pienempää ja monesti käskin tulemaan eteiseen pukemaan nyt heti. Kun mitään ei tapahtunut ja lapsi vain jankkasi ettei lähde, vein pienemmän jo autoon, hain lapsen eteiseen. Alkoi karkailemaan ja ei suostunut pukemaan. Otin syliin ja aloin pukea kenkiä yms kunnes sain nyrkistä silmään. Myöhästyttiin eskaristakin.
Eilen oli taas hyvä esimerkki arjestamme, lähdin pienemmän kanssa hakemaan eskarista ja sanoin että mennään tästä suoraan hänen lempipuistoonsa leikkimään. Sitten lapsi sai päähänsä että tahtoo jonkun lelunsa mukaan. Koska olimme kävellen sanoin ettei me nyt lähdetä vaan mennään puistoon, siellä leikitään leluilla mitä löytyy ja puistossa on isoimmille kiipeily yms juttuja, että tekemistä riittää. Koko matkan lapsi vain huutaa että tahdon lelun, jää minnekkin tielle makaamaan ja ei suostu kävellä. Puistoon kun päästiin sama huuto jatkui, sanoin että homma menee nyt näin, täällä olemme jonkin aikaa ja kotona voi sitten leikkiä leluilla. Suuttui vain lisää, heitteli minua kivillä yms, sitten lähdettiin kotiin. Kotona taas itki miks ei nyt saakaan tätä ja tota, kun annoin rangaistuksen. Nykyään tuntuu turhauttavalta keksiä mitään kivaa tekemistä, kaikki päättyy tappeluun ja kitinään. Kaikki on niin hankalaa kokoajan, kun lapsi suuttuu inttää ja inttää, ei kuuntele yhtään mitään, sama kun saa raivarin mitään yhteyttä ei saa, pitää estää lyömästä ja on niin äkkipikainen että vain tekee ja toimii ennenkuin miettii. Ei auta, vaikka aikuinen rauhoittelee ja kehottaa tulemaan vaikka viereen rauhoittumaan tmv.
Tuntuu, että elämä on pelkkää taistelua ja vääntämistä aamu 6 ilta 9 asti. En jaksa..
Kommentit (157)
Jos eskarissa menee hyvin niin lapsessa ei ole mitään vikaa. Ehkä se on joku vuorovaikutus /mustasukkaisuus mitä lie niskoittelua kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene päiväkotiin tekemään keikkaa niin opit liikkumaan tehokkaasti paikasta toiseen ja ruokailemaan lasten kanssa sekä järjestämään mielekästä tekemistä. Päiväkodissa vastuullasi on kokoajan vähintään 7 lasta joten sen jälkeen vähempi määrä tuntuu helpolta.
Aha vainiin. Itse olen tarkka aikatauluista ja hyvä suunnittelemaan menot. Sekä mielestäni meillä on rytmit yms kunnossa. Kyllä lasta kehutaan aina kun omatoimisesti joskus tekee ja jos sujuu nätisti. Kokeiltiin sellaista tarra tauluakin, että jos aamulla ja illalla sujunut toimet hyvin saa tarran, niitä kun kertynyt tarpeeksi saa valita jonkun lelun yms. Ja sellaistakin monesti kokeillut, että sanon pienemmälle että katsotaan nyt kun isoveli pukee, hän näyttää mallia kun hän osaa niin hienosti.
Ja en kyllä tiedä mitä voin enempää tehdä? Illalla laitan jo seuraavan päivän vaatteet valmiiksi. Heräämme niin että on rauhassa aikaa herätä ja syödä aamupala. Sekä aina lähtötilanteita ennen jo muistuttelen lasta, että kohta sitten aletaan pukemaan yms, en vain niin että nyt tuupas äkkiä tänne että lähtö tulee ns yllätyksenä. Tai muuten esim puistossa sanon että vielä 3 laskua mäestä ja sitten lähdetään. Ap
Yksi keino on yksinkertaisesti laittaa lapsi fyysisin keinoin tottelemaan. Eli sanot lapselle, että tästä päivästä alkaen kehoitat kaksi kertaa, jos mitään ei ala tapahtumaan, sinä otat lapsen ja teette yhdessä. Esim. jos lapsi ei tule pukemaan, sinä haet lapsen ja alat pukea päälle.
Siitä seuraa väistämättä alkuun tappelu eli lapsi saattaa yrittää vahingoittaa sinua ja taistelee vastaan. Jos niin käy, kannat lapsen rauhoittumispaikkaan ja olette siellä kunnes lapsi rauhoittuu. Käytännössä tarkoittaa sitä, ettei lapsi jaksa enää taistella vastaan ja alkaa itkeä. Sen jälkeen puhutte asiasta, että harmitti esim lopettaa lastenohjelma kesken jne. Sen jälkeen anteeksipyyntö tarvittaessa ja yhdessä jatketaan vaatteiden pukemista.
Vierailija kirjoitti:
Muistaako ap olla myös joustava tarvittaessa. Puistoesimerkki kuulosti siltä, että äiti on järkähtämätön ja joustamaton, koska aikataulutyksessa siihen kohtaa oli suunniteltu puistoilu.
Ei mitään merkitystä sillä, että lapsi ei leikkinyt ja puistoilu ei sujunut, vaan ap sanoi lapselleen, että nyt puistoillaan jonkin aikaa ja sitten mennään kotiin.
Siinä mentiin aikuisen ehdoilla eikä lapsen ehdoilla. Minäkin veikkaan, että lapsi tarvitsisi eskarin jälkeen lepohetken. Ei hän ole energinen vaan lähinnä ylikierroksilla ja levon tarpeessa.
Mitenkähän on, mahtaako äitiä vaivata sama kuin lasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene päiväkotiin tekemään keikkaa niin opit liikkumaan tehokkaasti paikasta toiseen ja ruokailemaan lasten kanssa sekä järjestämään mielekästä tekemistä. Päiväkodissa vastuullasi on kokoajan vähintään 7 lasta joten sen jälkeen vähempi määrä tuntuu helpolta.
Aha vainiin. Itse olen tarkka aikatauluista ja hyvä suunnittelemaan menot. Sekä mielestäni meillä on rytmit yms kunnossa. Kyllä lasta kehutaan aina kun omatoimisesti joskus tekee ja jos sujuu nätisti. Kokeiltiin sellaista tarra tauluakin, että jos aamulla ja illalla sujunut toimet hyvin saa tarran, niitä kun kertynyt tarpeeksi saa valita jonkun lelun yms. Ja sellaistakin monesti kokeillut, että sanon pienemmälle että katsotaan nyt kun isoveli pukee, hän näyttää mallia kun hän osaa niin hienosti.
Ja en kyllä tiedä mitä voin enempää tehdä? Illalla laitan jo seuraavan päivän vaatteet valmiiksi. Heräämme niin että on rauhassa aikaa herätä ja syödä aamupala. Sekä aina lähtötilanteita ennen jo muistuttelen lasta, että kohta sitten aletaan pukemaan yms, en vain niin että nyt tuupas äkkiä tänne että lähtö tulee ns yllätyksenä. Tai muuten esim puistossa sanon että vielä 3 laskua mäestä ja sitten lähdetään. Ap
Yksi keino on yksinkertaisesti laittaa lapsi fyysisin keinoin tottelemaan. Eli sanot lapselle, että tästä päivästä alkaen kehoitat kaksi kertaa, jos mitään ei ala tapahtumaan, sinä otat lapsen ja teette yhdessä. Esim. jos lapsi ei tule pukemaan, sinä haet lapsen ja alat pukea päälle.
Siitä seuraa väistämättä alkuun tappelu eli lapsi saattaa yrittää vahingoittaa sinua ja taistelee vastaan. Jos niin käy, kannat lapsen rauhoittumispaikkaan ja olette siellä kunnes lapsi rauhoittuu. Käytännössä tarkoittaa sitä, ettei lapsi jaksa enää taistella vastaan ja alkaa itkeä. Sen jälkeen puhutte asiasta, että harmitti esim lopettaa lastenohjelma kesken jne. Sen jälkeen anteeksipyyntö tarvittaessa ja yhdessä jatketaan vaatteiden pukemista.
Meillä yllä olevan tapainen tilanne kesti keskimäärin neljä tuntia ennen kuin lapsi alkoi itkeä ja halusi tula pois rauhoittumispaikasta. Sitten pyydeltiin anteeksi ja hän vieläkin palasi tuohon omaan näkemykseensä. Ja intti vieläkin, kuinka hän olisi tehnyt. Huh! Onneksi lapsi on jo kolmekymppinen nyt. Vieläkin tyttö on vahvatahtoinen, joka uskaltaa nousta epäoikeudenmukaisuutta vastaan ja kertoa oman kantansa vaikka kelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene päiväkotiin tekemään keikkaa niin opit liikkumaan tehokkaasti paikasta toiseen ja ruokailemaan lasten kanssa sekä järjestämään mielekästä tekemistä. Päiväkodissa vastuullasi on kokoajan vähintään 7 lasta joten sen jälkeen vähempi määrä tuntuu helpolta.
Aha vainiin. Itse olen tarkka aikatauluista ja hyvä suunnittelemaan menot. Sekä mielestäni meillä on rytmit yms kunnossa. Kyllä lasta kehutaan aina kun omatoimisesti joskus tekee ja jos sujuu nätisti. Kokeiltiin sellaista tarra tauluakin, että jos aamulla ja illalla sujunut toimet hyvin saa tarran, niitä kun kertynyt tarpeeksi saa valita jonkun lelun yms. Ja sellaistakin monesti kokeillut, että sanon pienemmälle että katsotaan nyt kun isoveli pukee, hän näyttää mallia kun hän osaa niin hienosti.
Ja en kyllä tiedä mitä voin enempää tehdä? Illalla laitan jo seuraavan päivän vaatteet valmiiksi. Heräämme niin että on rauhassa aikaa herätä ja syödä aamupala. Sekä aina lähtötilanteita ennen jo muistuttelen lasta, että kohta sitten aletaan pukemaan yms, en vain niin että nyt tuupas äkkiä tänne että lähtö tulee ns yllätyksenä. Tai muuten esim puistossa sanon että vielä 3 laskua mäestä ja sitten lähdetään. Ap
Yksi keino on yksinkertaisesti laittaa lapsi fyysisin keinoin tottelemaan. Eli sanot lapselle, että tästä päivästä alkaen kehoitat kaksi kertaa, jos mitään ei ala tapahtumaan, sinä otat lapsen ja teette yhdessä. Esim. jos lapsi ei tule pukemaan, sinä haet lapsen ja alat pukea päälle.
Siitä seuraa väistämättä alkuun tappelu eli lapsi saattaa yrittää vahingoittaa sinua ja taistelee vastaan. Jos niin käy, kannat lapsen rauhoittumispaikkaan ja olette siellä kunnes lapsi rauhoittuu. Käytännössä tarkoittaa sitä, ettei lapsi jaksa enää taistella vastaan ja alkaa itkeä. Sen jälkeen puhutte asiasta, että harmitti esim lopettaa lastenohjelma kesken jne. Sen jälkeen anteeksipyyntö tarvittaessa ja yhdessä jatketaan vaatteiden pukemista.
Meillä yllä olevan tapainen tilanne kesti keskimäärin neljä tuntia ennen kuin lapsi alkoi itkeä ja halusi tula pois rauhoittumispaikasta. Sitten pyydeltiin anteeksi ja hän vieläkin palasi tuohon omaan näkemykseensä. Ja intti vieläkin, kuinka hän olisi tehnyt. Huh! Onneksi lapsi on jo kolmekymppinen nyt. Vieläkin tyttö on vahvatahtoinen, joka uskaltaa nousta epäoikeudenmukaisuutta vastaan ja kertoa oman kantansa vaikka kelle.
Teillä on ollut vahvatahtoinen lapsi :) Meillä pojalla aivan jäätävät taistelut, mutta ohi yleensä puolessa tunnissa.
Niinhän se on, että tietyt luonteenpiirteet voivat olla rasittavia vanhemmasta, kun lapsi on pieni, mutta aikuisena sama piirre voi osoittautua todella upeaksi vahvuudeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos 6v lapsi herää kello 6 ja menee klo 9 nukkumaan, hän ei saa riittävästi unta (min. 10h). Kahdeksalta pitäisi olla jo nukkumassa. Tuskin hän päiväunia nukkuu enää.
Meillä on 6v impulsiivinen pommi kotona ja hänen kanssaan homma toimii rauhallisesti selittämällä, ei käskyttämällä. Ja riitaa on turha lähteä joka pikkujutusta vääntämään. Jos ei esim. syö, niin ei sitten syö.
Ettei kyse ole ihan vaan energiavajeesta. Jos on huono syömään niin syökö tarpeeksi eskarissa? Syökö aamulla kotona ennen lähtöä? Lapsi saattaa vaikittaa ihan energiseltä, mutta verensokerin takia pienetkin vastoinkäymiset ajaa kiukkuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aistiyliherkkyyttä ja ADD tai ADHD.
Tiedän, koska on kokemusta kahden lapsen verran. Rakas ap, kuten jo täällä useaan kertaan mainittukin, OTA yhteys neuvolaan/perheneuvolaan ja kerro asiasta.
Apua on olemassa ja toivo elää. Ja muista, että lapsesi eivät tee tahallaan "väärin". Siellä on aivoissa nk. bitti poikittain, eikä normaali reagointi (ohje --> toiminta) ole suoraviivainen.
Tämän lisäksi lapsen temperamentti ja herkkyys ovat omanlaisiaan. Hanki apua lapselle, saat helpotusta itsellesi. Kaikkea hyvää ja kaunista syksyä!
Meillä todettiin että on olemassa vänkäys/kapinointi kiintiö, johonkin se puretaan, mitä vähemmän tehtäviä, sitä enemmän se puretaan normaaliin toimintaan. Alettiin sitten antamaan tehtäviä, eskari ikäisenä esim kirjoitti yhtä kirjainta 4 sivua. Tai itki ja väitti vastaan ja kirjoitti. Tai siivosi, kuten kantoi alakerrasta yläkertaan lelujaan, järjesti vaatelaatikkojaan, tai itki ja väitti vastaa ja teki. Kun noihin tulee alkuun 45 min suoraa huutoa lattialla, ja sen jälkeen itse tekeminen 15 min, on lapsi taas yhteistyökykyinen pukemiseen, syömiseen ja ulkona rajojen noudattamiseen. Näitä ei siis annettu rangaistuksena, eikä missään yhteydessä puhuttu tästä liitoksesta lapselle. Todettiin vaan että jotain vastaan se lapsi taistelee sen tunnin päivässä, jos siihen annetaan kohde niin elämä sujuu. Ei varmaan mistään kasvatuskirjasta, mutta meillä toimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä todettiin että on olemassa vänkäys/kapinointi kiintiö, johonkin se puretaan, mitä vähemmän tehtäviä, sitä enemmän se puretaan normaaliin toimintaan. Alettiin sitten antamaan tehtäviä, eskari ikäisenä esim kirjoitti yhtä kirjainta 4 sivua. Tai itki ja väitti vastaan ja kirjoitti. Tai siivosi, kuten kantoi alakerrasta yläkertaan lelujaan, järjesti vaatelaatikkojaan, tai itki ja väitti vastaa ja teki. Kun noihin tulee alkuun 45 min suoraa huutoa lattialla, ja sen jälkeen itse tekeminen 15 min, on lapsi taas yhteistyökykyinen pukemiseen, syömiseen ja ulkona rajojen noudattamiseen. Näitä ei siis annettu rangaistuksena, eikä missään yhteydessä puhuttu tästä liitoksesta lapselle. Todettiin vaan että jotain vastaan se lapsi taistelee sen tunnin päivässä, jos siihen annetaan kohde niin elämä sujuu. Ei varmaan mistään kasvatuskirjasta, mutta meillä toimi.
Opetitte että opiskelu on kamalaa.
Kuulostaa aivan omalta 8v tyttäreltä, jolla diagnosoitiin ADHD ja laaja-alainen kehityshäiriö. Pitkään luultiin että neiti on vain kovapäinen, mutta eskarissa tytön käytökseen kiinnitettiin huomiota ja sitä kautta päädyimme tutkimuksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aistiyliherkkyys vaikeuttaa syömistä ja alhaisilla verensokereilla ja nälkäisenä ei mikään toimi. Kokeileppa vaikka ite. Apua on saatavilla kun sitä vain haet. Nyt hakkaat vain päätä seinään kun intät lapsen kanssa ja kerrot ohjeita kuuroille korville.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on toiminut se, että tekeminen loppuu jos märinä ei lopu. Siis jos kyse on jostain mistä lapsi tykkää.
Esimerkissäsi menitte puistoon ja lapsi vain kiukutteli -> puistoon meno pois.
Aina tietysti varoitetaan etukäteen "Jos et pysty leikkimään kiukuttelematta niin leikki loppuu" ja "Tuo mitä nyt teet on kiukuttelua".Muista kehua hyvistä hetkistä usein. Lapset rakastavat positiivista palautetta, mutta me aikuiset usein unohdetaan antaa sitä. Lapsi ei osaa käyttäytyä "hyvin" jos ei muista mitä se "hyvin" oli.
En ole ap, mutta aina ketuttaa yhtä paljon kun aikuinen ihminen puhuu ”kiukuttelusta”. Kiukuttelu tosiaan on aina just sitä, minkä aikuinen päättää olevan kiukuttelua.
Minun mielestäni koko kiukuttelun käsite pitäisi purkaa atomeiksi. Lapsella on tunteita, ja hän ilmaisee niitä välillä sopivilla ja välillä sopimattomilla tavoilla. Se, että kiukuttelu kielletään, ei poista kiukkua ja tee aurinkoista lasta.
T. Nälkäisenä kiukutteleva äiti.
Lapsen kaiken käytöksen taustalla ovat tunteet. Jos lapsen tunteita ei sanoiteta ja opeteta oikeanlaista reagointia tunteisiin ei lapsi opi rakentavaa käytöstä.
Lapsen käytöksen taustalla voi olla aistipuolen ongelmaa, toiminnanohjauksen ongelmaa, neurologista pulmaa. Ei aina vain tunteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä melkolailla samoilla oirekuvauksilla monen vuoden tutkimusten jälkeen viimeis asperger-dg. Helpotti mutta samalla harmitti, esim si-toimintaterapia olisi pitänyt aloittaa jo eskari-ikäisenä että oltaisiin saatu hyöty oikein irti.
Pidät vain kunnolla rotia, kyllä se siitä. Kurinpitohan ei tarkoita kuritusta eikä julmuutta, vaan rajoja. Ei kukaan kasvavan koiranpennun tai nuorhevosenkaan kanssa keskustele siitä, että oliskos kiva nyt näin ja viitsisitkös kun eikös tästä puhuttu kotona ja äitille tulee paha mieli kun tuolla lailla riehut. Samalla lailla lapsi tarvitsee rajat ja oppii niihin kyllä. Tiedän kokemuksesta.
Ei kannata korottaa omaa ääntä, vaan ihan oikeasti olla kuin kasvattaisit koiraa: johdonmukaisuutta, toistoa, reiluja mutta joustamattomia rajoja. Muuten on riski, että lapsesta kasvaa juuri sellainen riehuva pikkukeisari, jonka ikätoverit karttavat ja jota työpaikoilla vältellään.
Voisitko ap tulla kommentoimaan yhdeksän aikoihin, kun teillä on päivä taas rauhoittunut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on toiminut se, että tekeminen loppuu jos märinä ei lopu. Siis jos kyse on jostain mistä lapsi tykkää.
Esimerkissäsi menitte puistoon ja lapsi vain kiukutteli -> puistoon meno pois.
Aina tietysti varoitetaan etukäteen "Jos et pysty leikkimään kiukuttelematta niin leikki loppuu" ja "Tuo mitä nyt teet on kiukuttelua".Muista kehua hyvistä hetkistä usein. Lapset rakastavat positiivista palautetta, mutta me aikuiset usein unohdetaan antaa sitä. Lapsi ei osaa käyttäytyä "hyvin" jos ei muista mitä se "hyvin" oli.
En ole ap, mutta aina ketuttaa yhtä paljon kun aikuinen ihminen puhuu ”kiukuttelusta”. Kiukuttelu tosiaan on aina just sitä, minkä aikuinen päättää olevan kiukuttelua.
Minun mielestäni koko kiukuttelun käsite pitäisi purkaa atomeiksi. Lapsella on tunteita, ja hän ilmaisee niitä välillä sopivilla ja välillä sopimattomilla tavoilla. Se, että kiukuttelu kielletään, ei poista kiukkua ja tee aurinkoista lasta.
T. Nälkäisenä kiukutteleva äiti.
Lapsen kaiken käytöksen taustalla ovat tunteet. Jos lapsen tunteita ei sanoiteta ja opeteta oikeanlaista reagointia tunteisiin ei lapsi opi rakentavaa käytöstä.
Lapsen käytöksen taustalla voi olla aistipuolen ongelmaa, toiminnanohjauksen ongelmaa, neurologista pulmaa. Ei aina vain tunteita.
Ainakin aistiyliherkkyyshän on nimenomaan tunteita.
Lastenohjelmista olisin sanonut, että sitten ei enää saa katsoa aamusta lastenohjelmia, koska ei noudattanut omaa osuuttaan sopimuksesta (pukenut reippaasti). Kivillä heittämisen ehdoton ei, siitä vakava puhuttelu ja tehdä selväksi miten vaarallista se on, olisin tehnyt niin etten olisi mennyt hänen kanssa puistoon ollenkaan.
Lapsi on myös oppinut vedättämään ruualla, oletteko lähteneet loputtomaan neuvotteluun/maanitteluun? Sanotte kerran, että leipää ei tule, ennenkuin on syönyt ruokaansa jos lapsi jankkaa, ette enää vastaa, mitään. Ja jos ei ala syömään muutamassa minuutissa niin vähin äänin pois pöydästä. Jos mahdollista, niin sama ruoka tarjolle seuraavallakin aterialla, ei mitään leipiä tai lapsen mielestä parempaa ruokaa, ennenkuin on suostunut edes vähän ruokaa syömään (olettaen ettei se ruoka ole mitään yleisesti lasten mielestä ällöttävää, vaan ihan tavallista ruokaa). Moni lapsi oppii pelaamaan tuolla syömis-asialla, koska huomaa, että aikuiset huolestuu jos lapsi ei syö.
Jonkinlaista aistiyliherkkyyttä voi lapsella olla, mutta siihenkään ei pidä mennä mukaan, elämä vain välillä on sellaista että joskus asiat tuntuu vähän tympeältä, siihen tulisi siedättää tai opettaa lapsi itse tekemään asialle jotain (esim. laittamaan jonkun vaatteen paremmin).
Jos alkaa hakkaamaan ja on vahingoksi itselleen tai muille, niin lapsi syliin holdingiin, tähän löytyy netistä ohjeet jos ei ole tuttua, ihan turha sanoilla sanoa, että rauhoitu kun lapsi on sellaisessa tilanteessa että kaikki mitä toiset sanoo vain yllyttää raivoa lisää.
Voi myös jutella asiasta päiväkodissa ja kysyä sieltä, kun siellä tuntevat juuri kyseisen lapsen.
Vierailija kirjoitti:
Lastenohjelmista olisin sanonut, että sitten ei enää saa katsoa aamusta lastenohjelmia, koska ei noudattanut omaa osuuttaan sopimuksesta (pukenut reippaasti). Kivillä heittämisen ehdoton ei, siitä vakava puhuttelu ja tehdä selväksi miten vaarallista se on, olisin tehnyt niin etten olisi mennyt hänen kanssa puistoon ollenkaan.
Lapsi on myös oppinut vedättämään ruualla, oletteko lähteneet loputtomaan neuvotteluun/maanitteluun? Sanotte kerran, että leipää ei tule, ennenkuin on syönyt ruokaansa jos lapsi jankkaa, ette enää vastaa, mitään. Ja jos ei ala syömään muutamassa minuutissa niin vähin äänin pois pöydästä. Jos mahdollista, niin sama ruoka tarjolle seuraavallakin aterialla, ei mitään leipiä tai lapsen mielestä parempaa ruokaa, ennenkuin on suostunut edes vähän ruokaa syömään (olettaen ettei se ruoka ole mitään yleisesti lasten mielestä ällöttävää, vaan ihan tavallista ruokaa). Moni lapsi oppii pelaamaan tuolla syömis-asialla, koska huomaa, että aikuiset huolestuu jos lapsi ei syö.Jonkinlaista aistiyliherkkyyttä voi lapsella olla, mutta siihenkään ei pidä mennä mukaan, elämä vain välillä on sellaista että joskus asiat tuntuu vähän tympeältä, siihen tulisi siedättää tai opettaa lapsi itse tekemään asialle jotain (esim. laittamaan jonkun vaatteen paremmin).
Jos alkaa hakkaamaan ja on vahingoksi itselleen tai muille, niin lapsi syliin holdingiin, tähän löytyy netistä ohjeet jos ei ole tuttua, ihan turha sanoilla sanoa, että rauhoitu kun lapsi on sellaisessa tilanteessa että kaikki mitä toiset sanoo vain yllyttää raivoa lisää.
Voi myös jutella asiasta päiväkodissa ja kysyä sieltä, kun siellä tuntevat juuri kyseisen lapsen.
Korjaan hieman, en tarkoita mitään ikuisuuskieltoa esim. lastenohjelmien katsomiselle aamusta, vaan vaikka muutamanpäivän kielto ja sitten saa kokeilla uudelleen. Ei siis mitään ehdotonta "nyt pilasit kaiken"-kasvatusta.
Minulla on itselläni adhd, joten voisin sanoa tietäväni omakohtaisesti miten esim. neurologisista ongelmista kärsivän pääkoppa usein toimii, tarvitsee selkeitä rajoja ja asiat sanottuna selkeästi, kaikenlainen epämääräisyys vain hämmentää ja hämmennys johtaa raivariin. Muistan hyvin omasta lapsuudestani, miten minua ahdisti ihan suunnattomasti jos vanhemmat ei olleet johdonmukaisia esim. joskus sai tehdä jotakin ja joskus siitä samasta tekemisestä tippuikin taivas niskaan, mun aivoni ei riittäneet ymmärtämään mikä siinä tilanteessa oli eri tavalla milläkin kerroilla ja ennakoimattomuus on tänä päivänäkin minulle hyvin paljon ahdistusta aiheuttavaa.
Pitää vaatia ja olla selkeät rajat ja muutenkin vanhempien luotto itseensä kunnossa, kaikenlainen epäröinti pudottaa lapsen henkisesti lattialle, siis just se, että lapsi inkuttaa jostain leivästä ja vanhempi vaan vastaa siihen, miksi? Luuleeko lasta jotenkin tyhmäksi? Miksi vanhempi toimii niin ja jankkaa takaisin kuin olisi itsekkin lapsi?
Tsemppiä kovasti, ei se helppoa ole.
Itse en edes alkaisi jänkkäämään syömisestä. Ruokapöydässä keskustellaan mukavista asioista ja ajankohtaisista uutisista yms. Haluan itsekin syödä rauhassa ja nauttia ruokailusta ja hyvästä ruuasta.
Ruoka laitetaan/lapsi ottaa itse ruokaa lautaselle. Jos sitä ei katoa lautaselta niin sama ruoka lämmitetään sitten myöhemmin uudestaan. Leipä ei ole mitään oikeaa ruokaa eikä lapsi leivällä elä. Meillä voi ottaa leipää jos syö ensin ison annoksen oikeaa ruokaa ja jää vielä nälkä ja meillä sattuu leipää olemaan. Muuten ei. Emme edes osta leipää juuri koskaan. Ruokaa saa ottaa myös lisää niin paljon kuin haluaa (lapsemme eivät ole lihavia).
Kun lapsi liikkuu ja puuhaa paljon niin kyllä sillä nälkä tulee.