Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Lapsi imee voimat koko perheestä.
10.09.2019 |
Lapsi on 1v asti ollut aina todella tulta ja tappuraa, aikaisemmin pistin aina uhman piikkiin ja toki olen tietoinen "kuningasvuodesta."
Lapsella on rajat ja yhteistä tekemistä on, sekä käy harrastuksessa. Viime kesä meillä meni mainiosti, kun loppui hoito ja oli lomaa ennen eskaria. Nyt on kuitenkin pakko purkaa tilannetta johonkin, koska olen niin uupunut lapsemme kanssa.
Koko ikänsä ajan saanut taistella pukemisesta, aamu ja iiltatoimista.lapsella ei ole kun 2 ruokalajia mistä hän tykkää. Ei suostu syömään mitään, kaikki on ällöttävää ja tuntuu suussa oudolle, Huoh. Joka päivä sama jankkaus, en syö, tahdon leivän. Kun sanotaan, että ruokaa on syötävä ja leipää saa sen jälkeen jos vielä nälkä jää, mutta ei. Sitten ilmoitetaan että en syö, ja nuristaan lattialla seuraava tunti että mulla on nälkä ja en saa ruokaa..
Kotona ei ole ollenkaan omatoiminen. Kun vaikkapa sanon, että tässä on vaatteet ja pue ne sillä välin kun käyn vaihtamassa sisarukselle vaipan ja puen hänet valmiiksi, melkein joka kerta mitään ei ole tapahtunut. Minun pitäisi kokoajan olla vieressä sanomassa, että pue tämä ja nyt tuo. Tai menee makoilemaan jonnekkin etten jaksa lähteä jne.
Yksi aamu meni jo aika pahaksi, oltiin herätty aikaisin, syöty ja puettu. Annoin katsoa aamulla lastenohjelmia sillä ehdolla, että pukee nätisti ulkovaatteet kun pitää lähteä. Lähdön aika kun koitti, lapsi intti sohvalla ettei lähde ennenkuin ohjelma loppuu. Sanoin että se ei nyt käy, myöhästyt eskarista. Puin pienempää ja monesti käskin tulemaan eteiseen pukemaan nyt heti. Kun mitään ei tapahtunut ja lapsi vain jankkasi ettei lähde, vein pienemmän jo autoon, hain lapsen eteiseen. Alkoi karkailemaan ja ei suostunut pukemaan. Otin syliin ja aloin pukea kenkiä yms kunnes sain nyrkistä silmään. Myöhästyttiin eskaristakin.
Eilen oli taas hyvä esimerkki arjestamme, lähdin pienemmän kanssa hakemaan eskarista ja sanoin että mennään tästä suoraan hänen lempipuistoonsa leikkimään. Sitten lapsi sai päähänsä että tahtoo jonkun lelunsa mukaan. Koska olimme kävellen sanoin ettei me nyt lähdetä vaan mennään puistoon, siellä leikitään leluilla mitä löytyy ja puistossa on isoimmille kiipeily yms juttuja, että tekemistä riittää. Koko matkan lapsi vain huutaa että tahdon lelun, jää minnekkin tielle makaamaan ja ei suostu kävellä. Puistoon kun päästiin sama huuto jatkui, sanoin että homma menee nyt näin, täällä olemme jonkin aikaa ja kotona voi sitten leikkiä leluilla. Suuttui vain lisää, heitteli minua kivillä yms, sitten lähdettiin kotiin. Kotona taas itki miks ei nyt saakaan tätä ja tota, kun annoin rangaistuksen. Nykyään tuntuu turhauttavalta keksiä mitään kivaa tekemistä, kaikki päättyy tappeluun ja kitinään. Kaikki on niin hankalaa kokoajan, kun lapsi suuttuu inttää ja inttää, ei kuuntele yhtään mitään, sama kun saa raivarin mitään yhteyttä ei saa, pitää estää lyömästä ja on niin äkkipikainen että vain tekee ja toimii ennenkuin miettii. Ei auta, vaikka aikuinen rauhoittelee ja kehottaa tulemaan vaikka viereen rauhoittumaan tmv.
Tuntuu, että elämä on pelkkää taistelua ja vääntämistä aamu 6 ilta 9 asti. En jaksa..
Kommentit (157)
Muistaako ap olla myös joustava tarvittaessa. Puistoesimerkki kuulosti siltä, että äiti on järkähtämätön ja joustamaton, koska aikataulutyksessa siihen kohtaa oli suunniteltu puistoilu.
Ei mitään merkitystä sillä, että lapsi ei leikkinyt ja puistoilu ei sujunut, vaan ap sanoi lapselleen, että nyt puistoillaan jonkin aikaa ja sitten mennään kotiin.
Siinä mentiin aikuisen ehdoilla eikä lapsen ehdoilla. Minäkin veikkaan, että lapsi tarvitsisi eskarin jälkeen lepohetken. Ei hän ole energinen vaan lähinnä ylikierroksilla ja levon tarpeessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eskarilaisilla on usein hurja tahto.
Varatkaa aikaa siirtymiin. Kannattaa sanoa ajoissa että kohtapuoliin aletaan pukemaan.
Lapselle valinnanvaraa puuhiin. Kysy haluaisiko sun kanssa piirrellä, tehdä palapelejä, joskus leipoa, käydä kirjastossa tai uimassa.
Oma lapseni oli tuossa iässä lähes aina naapurissa asuvan eskarikaverin kanssa. Vaikka siinä vaiheessa välillä se ärsytti että kaveri oli aina meillä, niin se piti lapsen hyvällä tuulella. Vuoden kuluttua lapsesi on kavereiden kanssa mieluusti menevä koululainen.
Meillä on 3 vuotiaan kanssa sama tilanne. Mitä tahansa kivaa olla lähdössä tekemään, hän aloittaa heti huutamisen ja kiukuttelun. Ei halua pukea, ei halua kammata hiuksia, ei halua että pikkusiskoa puetaan, ei halua että sisko tulee mukaan.. ja näistä siis huutaa ja kiljuu suoraa kurkkua. Ei tee todellakaan mieli enää lähteä mihinkään.
Meillä sama tilanne ja rangaistusten sijaan saa palkinnon hyvästä käytöksestä. Voin sanoa ei toimi 😄 Onko vinkkejä hyvistä rangaistuksesta? Mikään ei toiminut aiemmin mikään mitä käytettiin.
Hei! Ymmärrän tuskasi TÄYSIN! Meillä ollut aivan samanlaista, mutta pääsimme perheneuvolan kautta "Ihmeelliset vuodet" -kurssille. Suosittelen, se on ilmainen ja siellä opetellaan kaikenlaisia vuorovaikutustaitoja lapsen uhmakohtausten hallitsemiseen. Siellä keskitytään myös tilanteisiin, joissa perheellä on kaksi lasta. Kurssi on neuvolan järjestämä. Kysy neuvolastasi asiaa, meillä kurssi kesti 3 kk viime keväänä ja sen jälkeen elämämme on helpottunut paljon :) Lapsemme eivät ole muuttuneet, mutta olen oppinut hoitamaan vaikeita tilanteita paljon paremmin, ja arki on oikeasti jo todella miellekästä ja mukavaa! :) Tsemppiä, kaikki järjestyy, muista että olet paras äiti juuri sinun lapsillesi!
T. Milena85
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin lapsena aika herkkä ja olisin tarvinnut paljon "valmistelua" uusiin tilanteisiin. Vanhempani vaan eivät paljon kertoneet mitään etukäteen tai rauhoitelleet minua. Niinpä monesti olin todella jännittynyt, kun ei ollut kerrottu mitään joistain asiasta. Jouduin äitini kanssa vieraalle paikkakunnalle hänen opintojensa ajaksi ( kesti vuoden) ja ihan uuteen päiväkotiin ja muistan aina, kun minulle ei ollut kerrottu tästä kunnolla mitään ja äitini mielestä aina vaan kiukuttelin jos oli paha päivä. Asuimme vielä hänen vanhempiensa luona tuolloin ja siellä piti olla aina kiltti ja ei saanut meluta yms. Isääkin oli ikävä, kun asui sen ajan siellä vanhalla kotipaikkakunnalla. Uskon, että tästä on tavallaan jäänyt jälkiä minuun ja nykyään arvosten todella sitä rauhallista ja ennakoitavaa arkea. Lapsena jännitin aina kaikkea, kun en tiennyt kunnolla mitä seuraavaksi tapahtuu ja opin olemaan kiltti, kun huomasin ettei vanhemmat ottaneet hyvin sitä jos huusin tai itkin. Tämä oli myös raskasta, kun ymmärsin etten saa heiltä tukea ja molemmilla sellainen asenne, että minunkin pitäisi olla vieläkin rohkeampi lapsi. Olisin arvostanut sitä, että oltaisiin puhuttu paljon ja olisi voinut näyttää rauhassa ne kaikki tunteensa.
Itse olen silti varmaan huono neuvomaan mitään, mutta uskon että olette kuitenkin hyvällä tiellä, kun lapsi saa myös näyttää ne negatiiviset tunteet. Niistä olisi hyvä keskustella ja kertoa miksi hän niin tuntuu, ettei lapsi jäisi tavallaan yksin sen tunteen kanssa. Uskon myös sen, että monesti lapsi sinnittelee aika pitkäänkin, mutta sitten se paha olo voi ottaa vallan. On myös toisaalta hyvä, ettei hän pidä tunteita sisällään niin kuin esim minä pidin. Sekin raskasta ja parempi todellakin, että lapsi saa näyttää tunteensa. Muuten en ole hyvä lapsettomana nuorena naisena neuvomaan.
Tosi hellyyttäviä nämä kommentoijien antamat käytännön vinkit eri tilanteisiin. Mutta kun ne vaan ei valitettavasti toimi neuropsykologisesti erityisen lapsen kanssa. Olen nepsy-pojan äiti, oma poikani oli tuossa iässä ihan samanlainen. 15-v iässä alkoi jo helpottaa.
Hei AP, kerro huoli neuvolassa, puhu eskarin henkilökunnalle, kyllä jotain kautta pääsette tutkimuksiin. Mahdollinen diagnoosi ei poista arjen haasteita, mutta se mahdollistaa lapsellesi mm. erityisen tuen koulunkäyntiin.
Yritä olla syyllistämättä itseäsi, äläkä anna muidenkaan syyllistää. Se ei ole helppoa, mutta toivottavasti näet nuoremmasta lapsestasi, että olet ihan hyvä äiti. Tämä pelasti minutkin, nuorempi on terve ja normaali ja ihana. 'Vika' esikoisen kohdalla ei siis ollutkaan kasvatuksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muistaako ap olla myös joustava tarvittaessa. Puistoesimerkki kuulosti siltä, että äiti on järkähtämätön ja joustamaton, koska aikataulutyksessa siihen kohtaa oli suunniteltu puistoilu.
Ei mitään merkitystä sillä, että lapsi ei leikkinyt ja puistoilu ei sujunut, vaan ap sanoi lapselleen, että nyt puistoillaan jonkin aikaa ja sitten mennään kotiin.
Siinä mentiin aikuisen ehdoilla eikä lapsen ehdoilla. Minäkin veikkaan, että lapsi tarvitsisi eskarin jälkeen lepohetken. Ei hän ole energinen vaan lähinnä ylikierroksilla ja levon tarpeessa.
Mutta jos on toinen lapsi mukana joka haluaa sinne puistoon.
Tämä ketju sen taas näyttää: lapsi on naisen oma projekti. Sana ISÄ loistaa taas poissaolollaan. Ihmekö kun syntyvyys laskee??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistaako ap olla myös joustava tarvittaessa. Puistoesimerkki kuulosti siltä, että äiti on järkähtämätön ja joustamaton, koska aikataulutyksessa siihen kohtaa oli suunniteltu puistoilu.
Ei mitään merkitystä sillä, että lapsi ei leikkinyt ja puistoilu ei sujunut, vaan ap sanoi lapselleen, että nyt puistoillaan jonkin aikaa ja sitten mennään kotiin.
Siinä mentiin aikuisen ehdoilla eikä lapsen ehdoilla. Minäkin veikkaan, että lapsi tarvitsisi eskarin jälkeen lepohetken. Ei hän ole energinen vaan lähinnä ylikierroksilla ja levon tarpeessa.
Mutta jos on toinen lapsi mukana joka haluaa sinne puistoon.
Ihan ohis, mutta aikuinenhan sen päättää joka tapauksessa. Luvattu puistoreissu voi peruuntua, jos kuopuksella on kakka housussa tai esikoinen on eskarin jäljiltä väsynyt. Sellaista se elämä on, ja aikuisen vastuulla on että arki etenee.
Mielestäni ihan liian moni aikuinen hirttäytyy ajatukseen, että on pakko olla aina johdonmukainen. Sitten siinä on kohta kaksi uhmista inttämässä toisiaan vastaan. Pitemmälle pääsee, kun välillä menee tilanteen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on toiminut se, että tekeminen loppuu jos märinä ei lopu. Siis jos kyse on jostain mistä lapsi tykkää.
Esimerkissäsi menitte puistoon ja lapsi vain kiukutteli -> puistoon meno pois.
Aina tietysti varoitetaan etukäteen "Jos et pysty leikkimään kiukuttelematta niin leikki loppuu" ja "Tuo mitä nyt teet on kiukuttelua".Muista kehua hyvistä hetkistä usein. Lapset rakastavat positiivista palautetta, mutta me aikuiset usein unohdetaan antaa sitä. Lapsi ei osaa käyttäytyä "hyvin" jos ei muista mitä se "hyvin" oli.
En ole ap, mutta aina ketuttaa yhtä paljon kun aikuinen ihminen puhuu ”kiukuttelusta”. Kiukuttelu tosiaan on aina just sitä, minkä aikuinen päättää olevan kiukuttelua.
Minun mielestäni koko kiukuttelun käsite pitäisi purkaa atomeiksi. Lapsella on tunteita, ja hän ilmaisee niitä välillä sopivilla ja välillä sopimattomilla tavoilla. Se, että kiukuttelu kielletään, ei poista kiukkua ja tee aurinkoista lasta.
T. Nälkäisenä kiukutteleva äiti.
Hyvin kirjoitettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti voin antaa jotain vinkkejä tai neuvoja, en itse ole äiti mutta erityispedagogiikan opiskelija. Sain käsityksen, että lapsen kanssa on ollut pidemmän aikaa haasteita kodin arjen kanssa. Olen täysin varma, että nykytilanteessa vaikuttaa esikoulu ja nuoremman sisaruksen syntymä.
Mielestäni se, että lapsesi käyttäytyy koulussa hyvin, mutta kotona huonosti, saattaisi viitata siihen, että hänen energiaa kuluu koulussa jaksamiseen. Aistiyliherkkyys, autismin spektrin häiriö, tai esimerkiksi tourette saattavat tehdä luokkatilanteesta lapselle hyvin kuormittavan. Suosittelisin ehdottomasti olemaan yhteydessä neuvolaan, koulupsykologiin tai muuhun alan ammattilaiseen, jotta mahdollinen neurologinen poikkeavuus saadaan selvitettyä tai poissuljettua.
Diagnoosi mahdollistaa erilaisia tukikeinoja, kuten rauhallisemman pienryhmän opiskeluun, impulsiivisuutta tasaavan lääkityksen tai tuen teille vanhemmille. Se ei ole oikotie onneen tai ihmeparannus, mutta joillekin diagnoosi on syvä helpotus, ja poistaa syyllisyyden tunteita.
Useimmalle neurologiselle poikkeavuudelle, kuten aistiyliherkkyydelle, autismille ja tarkkaavaisuushäiriölle on muutama yleisvinkki arkea ajatellen. Rutiinit ovat erittäin tärkeitä. Lapselle olisi hyvä antaa rauhoittumisaikaa erilaisista ärsykkeistä, esim. lepoa tai hiljaista omaa aikaa. Lopuksi erityisesti kuvien ja visuaalisten materiaalien käyttö auttaa paljon erityisen tarpeen lapsia, esimerkiksi kuvalliset ohjeet ja päiväkalenterit.
Terveisin tuleva erityisopettaja :)
Vierailija kirjoitti:
Huh, vaadit lapselta kyllä mahdottomia. Esim. pukeminen. Pilko se pieniin osiin. Usko pois, että lapselle "Tässä on vaatteet pue ne päällesi sillä aikaa kun vaihdan pikkusiskolle vaipan" on aivan liian monimutkainen asia. Lyhennä pyyntöjä, ole itse paikalla. "Pue housut", "Pue paita" "Nyt laita sukat" jne on tuossa vaiheessa kehitystä se, mitä lapsi pystyy sisäistämään. Ja älä tosiaankaan sovi lapsen kanssa mitään, että nyt voi katsoa lastenohjelmia kun lupaat että puet sitten kiltisti ulkovaatteet. Syyn ja seurauksen suhde opetellaan tuossa iässä toisinpäin...
.
Tässä on kyse eskari ikäisestä eikä kolme vuotiaasta. Normaali 5-6v osaa pukea päälleensä joa ohjaataan, että pue tuo vaatekasa tuosta päällensä .. vaikuttaa siltä että apn lapsella on hahmotuskyvyn häiriöitä.. keskustelisin asiasta neuvolassa ja pyytäisin jatkoselvittelyihin, ja ennen sitä kysyisin suoraan eskariopelta miten siellä eskarissa tarkalleen ottaen lapsella sujuu arki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa vahvasti autismilta. Autistinen lapsi voi olla hyvin vaativa, mitä suostuu syömään, millaiset vaatteet suostuu laittamaan päälle, jne. Kannattaa ehdottomasti jutella asiasta lääkärin kanssa.
Minä olen vieläkin tuollainen. Lähtötilanteet ovat kamalia, olen vihainen ja stressaantunut, vaikka tykkäisinkin lähteä. Mökille menot ovat riitaisia ja ahdistavia, samoin poistulot. Kauppaan pystyn jo lähtemään, mutta ahdistun pukemisesta jne. Olen vanha mummo, ADHD-tapaus. Nauramme mieheni kanssa nykyään, että mun pitää ottaa rauhoittavaa jo pakkausvaiheessa. Muuten olen aurinkoinen ihminen, mutta näitä kiukkukohtauksia tulee nälkäisenä, lähtötilanteissa ja jos pitää jonottaa jossain. Tai odottaa.
Kuningasvuosi? Outo sana.
En tajua miksei lelua saanut ottaa puistoon.
Ehkä joku lapsipsykologi osais neuvoa, vaikealta kuulostaa. Onko miestä, jos on, kai hoitaa töistä tultuaan lapset että saat lepoa.
Sun pitää pitää kiinni siitä mitä sanot.
Esim. Ruokana on makaronilaatikkoa.
Lapsi sanoo, että pahaa en syö, haluan leivän.
Sinä sanot, että nyt ei ole leipää, on vain makaronilaatikkoa.
Lapsi huutaa, ettei syö.
Sinä sanot, älä sitten syö, nyt ei ole muuta.
Voit aivan hyvin olla tiukkana. Seuraavalla aterialla lapsi kyllä syö kun on tarpeeksi nälkä.
Ja tämä sama kaikessa muussakin.
Huh, aina kun tätä palstaa lukee niin tulee entistä enemmän olo että kyllä lapsen saanti vaan pilaa elämän. Ja miten tollasessa jää ees parisuhteelle energiaa? En yhtään ihmettele miks syntyvyys laskee.
Vierailija kirjoitti:
Sun pitää pitää kiinni siitä mitä sanot.
Esim. Ruokana on makaronilaatikkoa.
Lapsi sanoo, että pahaa en syö, haluan leivän.
Sinä sanot, että nyt ei ole leipää, on vain makaronilaatikkoa.
Lapsi huutaa, ettei syö.
Sinä sanot, älä sitten syö, nyt ei ole muuta.
Voit aivan hyvin olla tiukkana. Seuraavalla aterialla lapsi kyllä syö kun on tarpeeksi nälkä.
Ja tämä sama kaikessa muussakin.
Erityisen hyvin tuo toimii työelämässä ja parisuhteessa. Kannattaa koettaa!
Alue: Aihe vapaa
Kiinnitän huomion lauseeseen, jossa kerrot, että pienestä asti kaikki on ollut taistelua, pukemiset jne. Kukahan niitä taisteluja taistelee? Lapsi vai aikuinen/aikuiset?
Tunnen yhden ex-pariskunnan, jossa äiti näkee kaiken negan kautta, on hemmetin kiukkuinen koko ajan, piikikäs lapsilleen, kasvattaanegatiivisen kautta. Isä taas on hyvinkin lempeä, keskusteleva, lapsen tasolle menevä, no okei välillä antaa liikaakin lapselle valtaa päättää, ei ehkä ihan tunnista joka tilanteessa, että milloin on se hetki kun aikuinen vaan päättää, oli lapsi mitä mieltä tahansa. Lapset on äitiviikoilla "kamalia, tottelemattomia, rasittavia" jne. ja vikahan on kuulemma siinä, että isä ei pidä kuria. Isäviikoilla lapset on lapsia, hauskoja, iloisia, vähän villejä mutta toimivia ja arki lasten kanssa sujuu isällä rennolla otteella.
Kumpi on ap sinun vallitseva olotila?