Te, jotka olette saaneet perintönä taloja, asuntoja, mökkejä, rahaa, arvopapereita jne. Osaatteko arvostaa niitä?

Yleensä ketutuksen vakio on aika lähelle sama kaikille. 

Toiset saa enemmän mammonaa, toiset saavat sitten enemmän vaikka ihmissuhteita.

Sinccis

Mökkiä en arvosta. Toivon, että vanhempani eläessään myisivät sen pois.

Opiskelijana monia vuisia sitten sain kivan summan (pienehkö siis), arvostin sitä.

Nyt perheellisenä ja työssäkäyvänä arvostan myös lähivuosina tulevaa summaa, sekään ei tule olemaan suuri, mutta tosi kiva apu varmasti.

Mutta toisilla on onnea rakkaudessa.

En mä arvosta. Olen perinyt n. 500 000 e edestä rakennuksia yms. Perintöverot olen maksanut. Mitään hyötyä ei ole ollut. Isäni siis hallinnoi edelleen kaikkea. Edes mökillä en saa käydä saati matkailuautoa lainata. Sijoitusasentojen vuokrat menevät isälleni.

En. Miksi omaisuutta pitäis arvostaa?

No perintöä olen saanut, ja sen mukana käsittämättömiä perintöriitoja. 1/3 Mummonmökkiä ja metsää, ja jonkin verran rahaa, mikä käytännössä on mennyt mökin kiinteitöveroihin, juokseviin kuluihin, metsänhoitomaksuihin yms. En olisi halunnut (olisin mielummin pitänyt vielä isovanhempani) mutta sainpa kuitenkin, ja jos olisin siitä luopunut olisi sen perinyt kolme ala-ikäistä lastani, joiden puolesta en olisi siitä voinut kieltäytyä.

En jaksa arvostaa, vaan koen lähinnä riesaksi - mutta isovanhempiaan ja heidän tekemäänsä työtä arvostan kyllä suuresti.

Mitä teen verotusarvoltaan 63 000 euron ok-talolla muuttotappiokunnassa? Kuka sen muka ostaa? Kulut juoksee. Lisäksi joudun maksamaan myyntivoittoveron ja kiinteistövälittäjän palkkionkin perintöveron lisäksi, JOS joku sen ostaisi. Jos olisin pelkkää rahaa perinyt saman summan, olisi mennyt pelkkä perintövero.

.

Totta kai osaan arvostaa. Elämäni on hyvin miellyttävää, kun ei tarvitse huolehtia toimeentulosta. Työttömyyskään ei ollut sellainen katastrofi, mitä se olisi ollut ennen perintöä. Oli kyllä silti mukava saada työpaikka, vaikkei palkkaa elämiseen olisi tarvittukaan.

Tietenkin ymmärrän. Ymmärrän myös sen, että mun osani on myös raataa niiden ja tulevien polvien eteen. Tätä meille on opetettu pienestä pitäen.

Moni saa perintöä vasta kun ei sitä enää oikeastaan tarvitse. Rahalle olisi ollut käyttöä, kun olin parikymppinen, köyhä opiskelija tai työtön. Ei perintö joskus oman eläkeiän kynnyksellä kovin suuria riemunkiljahduksia aiheuta. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä teen verotusarvoltaan 63 000 euron ok-talolla muuttotappiokunnassa? Kuka sen muka ostaa? Kulut juoksee. Lisäksi joudun maksamaan myyntivoittoveron ja kiinteistövälittäjän palkkionkin perintöveron lisäksi, JOS joku sen ostaisi. Jos olisin pelkkää rahaa perinyt saman summan, olisi mennyt pelkkä perintövero.

Myntivoittovero menee vain myyntivoitosta, eli siitä osasta jolla myyntihinta ylittää sen summan, josta maksoit perintöveroa. Eli et sinä kahta kertaa samasta summasta veroa maksa. Eikä ole todennäköistä, että muuttotappiokunnassa tulisi voittoa.

En ole vielä perinyt, mutta kymmenen vuoden päästä tilanne voi olla jo toinen ja olen Inkoon mökkiä ja omakotitaloa isolla pihalla pääkaupunkiseudulla "rikkaampi".

Olen sanonut vanhemmilleni jo vuosia sitten, että he voisivat muuttaa jossakin välissä yksitasoiseen taloon lähemmäksi palveluita ja pistää mökin rahoiksi, jolla sitten voisivat matkustella kunnolla ja säästelemättä.

En halua sitä mökkiä ja meillä on oma lainaton talo jo, eli vanhukset voisivat käyttää omat rahansa nyt itseensä, kun vielä voivat. Valitettavasti en arvosta siis tulevaa perintöäni.

Perin puolikkaan asunnon josta maksoin petintöveroa, mutta isäni hallinnoi asuntoa kuolemaansa saakka. Isäni puolikkaasta saan aikanaan viidesosan.

Olenkin ehdottanut että asunto myydään ja isä muuttaa vuokralle ja myynnistä jääneet rahat (velkojen maksun jälkeen) isäni käyttää. Helpompaa kun isästä aika jättää. Irtaimiston arvo ehkä 500€ jos sitäkään.

En osaa tuota asunnonpuolikasta arvostaa kun mulla ei ole mitään sananvaltaa sen suhteen. Pelkkiä kuluja.

Ei todellakaan riemastuta. Ainoa mikä olisi mukava saada on käteinen, osakkeet, rahastot, mutta kaiken muun jättäminen on pelkkää kiusantekoa perikunnalle.

Arvostan toki huolettomuutta, jonka äidin perintö tullessaan toi. Olen pyrkinyt suurimman osan säilyttämään (ostin kakkosasunnon omaan käyttöön helpottamaan sukulaisreissuja) ja se minkä olen käyttänyt, olen pyrkinyt käyttämään fiksusti (mm. kaupunkiloma lapselle). Raha oli alunperin äidin asunto ja eläkepäivien matkusteluun, toisin kävi. Äiti kyllä ehti matkustella, eli ei elänyt mitään sitku-elämää.

Isän perinnöllä ei sinänsä ole mulle enää taloudellisesti suurta merkitystä. Yksiö on nyt vuokralla, kahden vaiheilla olen myynkö pois vai pidänkö (vaatii rempan). Toisaalta se asunto on pitkäaikaisin kiinnekohta mun elämässä, ehkä sillä on tunnearvoa :)

Mökkiä ja taloa en arvostanut vaan myin osuuteni heti pois. Metsää kyllä arvostan paljonkin. 

Perin asunnon Helsingissä , olin asunut siinä koko aikuisen ikäni.Toisen vanhemman jälkeen runsaat 100 000e , suuremman osuuden sai lapseni joka pystyi sen turvin ja pankkilainalla ostamaan oman asunnon.

Arvostanko, totta h *lvetissä. Vanhempani olivat kaukana rikkaasta. Toimistorotta ja toimihenkilö. Omaisuus koostui heidän 70-luvulla ostamastaan asunnosta ja isovanhempieni , rakennusduunari ja kotitouva, 30-luvulla rakentamasta omakotitalosta.

Kuviossa ei todellakaan ole kyse mistään kultalusikka ilmiöstä, hopeista lusikkaa voidaan ehkä sovitella lapselleni.

Minulle perintö mahdollisti monta asiaa mm.remontteja.

Ja vaikka olin jo yli 60 periessäni niin kohdallani rahoille oli ja on käyttöä vaikka ketuttaakin maksaa veroja varten ottamaani lainaa. (Jonka saaminen ei ollut mikään läpihuuto juttu)

Osaltaan saan niistä myös jonkinasteista vanhuuden turvaa.

Olen saanut perintöä ja tulen saamaan. Mutta toivottavasti aloittaja löytää onnen muualta kuin materialismista.