Lue keskustelun säännöt.
Te, jotka olette saaneet perintönä taloja, asuntoja, mökkejä, rahaa, arvopapereita jne. Osaatteko arvostaa niitä?
09.09.2019 |
Ymmärrättekö yhtään, että jotkut raatavat koko elämänsä saadakseen sen, mitä olette saaneet pelkästään siksi, että synnyitte rikkaiden vanhempien lapseksi?
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Ap ei tunnu ymmärtävän ett hän itse valitsee minkä eteen ponnistelee, onko se asunto vai matkustelu tms.
Perintö tuo usein ongelmia tullessaan. On aika yleistä, että perintöverot pitää maksaa vaikka leski käytännössä sanoo mitä tehdään eikä ymmärrä yhtään jälkeläisiään. Etenkin muuttotappiokunnassa oleva talo ränsistyy, kun leski ei remontoi eikä lopuksi ymmärrä mistään mitään, mutta roikkuu asunnossa kunnes kannetaan muualle.
Itse olisin mieluummin pitänyt isän enkä menettänyt häntä alle kouluikäisenä. Äiti olisi voinut käyttää rahojaan omaan elämäänsä ja jättää vähemmän meille. Sisko olisi voinut luopua ja olisi perintöverot olleet olemattomat.
Mihin ehdotat että se sinun leskiäitisi muuttotappiokunnasta omin voimin muuttaa (ennenkuin pois kannetaan) ? Sinun luoksesiko?
Ei sinne kunnalliseen palvelukotiin noin vain pääse, ja yksityinen...no se maksaa vielä enemmän. Maksatko sinä sen, kun kukaan ei sitä mummon kotia osta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että mitä enemmän on saanut perintoä, sitä enemmän ajattelee olevansa vain omaisuuden hoitaja jonka tehtävä on hallinnoida ja kartuttaa suvun omaisuutta kunnes se tehtävä siirtyy seuraavalle sukupolvelle.
Juuri näin!
Toki varmaan olisi harhaista olla myöntämättä, etteikö tuo ’tulevilta hoidossa oleva sijoitusvarallisuus’ antaisi turvaa ja mahdollisuutta ottaa riskejä, esim lähteä ulkomaille töihin eikä vain heti etsiä läheltä jotain vakituista työpaikkaa, tai vaikkapa hankkia lapsia ennen kuin on varma vakituinen työ.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kaikilla on Suomessa mahdollisuus vaurastua, kun aloittaa sijoittamisen NYT! Vaikka olisit mistä alkkisperheestä, rikastuminen on omissa käsissä: esim. Voit opiskella lääkäriksi ja lakimieheksi. Jo opintotuesta kannattaa laittaa joka kuukausi 50-100 euroa sijoitusrahastoon ja sitten palkasta 500-1000. Kymmenessä vuodessa on jo ihan kiva summa säästössä.
Itse ostin ekan kaksioni 19-vuotiaana ja asunnon arvo on kasvanut. En bilettänyt ja tuhlannut, vaan työskentelin vanhempieni firmassa aina viikonloput ja säästin PIENESTÄ palkasta maksaakseni asuntolainaa.
Tapasin onneksi samat arvot omaavan miehen ja yhdessä olemme KOVALLA työllä kartuttaneet omaisuutta. Nyt meillä on useita omistusasuntoja hyvällä alueella ja sievoinen osakesalkku. Turha kadehtia, koska ihan jokainen pystyy Suomessa samaan! Kaikilla on aivan samat mahdollisuudet!!!
"vaan työskentelin vanhempieni firmassa aina viikonloput"
Onneksi sulle, kaikilla ei tätä mahdollisuutta, tai oikeastaan suurimmalla osalla, ole.
Ei, mutta meilläkin on yksi opiskelijatyttö tekemässä viikonloppuisin tunteja - hyvä ja luotettava kesätyöntekijä (eikä mitään sukua) - mielellään hän saa käydä, kyllä hyvästä työntekijästä kannattaa kiinni pitää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ei tunnu ymmärtävän ett hän itse valitsee minkä eteen ponnistelee, onko se asunto vai matkustelu tms.
Perintö tuo usein ongelmia tullessaan. On aika yleistä, että perintöverot pitää maksaa vaikka leski käytännössä sanoo mitä tehdään eikä ymmärrä yhtään jälkeläisiään. Etenkin muuttotappiokunnassa oleva talo ränsistyy, kun leski ei remontoi eikä lopuksi ymmärrä mistään mitään, mutta roikkuu asunnossa kunnes kannetaan muualle.
Itse olisin mieluummin pitänyt isän enkä menettänyt häntä alle kouluikäisenä. Äiti olisi voinut käyttää rahojaan omaan elämäänsä ja jättää vähemmän meille. Sisko olisi voinut luopua ja olisi perintöverot olleet olemattomat.
Mihin ehdotat että se sinun leskiäitisi muuttotappiokunnasta omin voimin muuttaa (ennenkuin pois kannetaan) ? Sinun luoksesiko?
Ei sinne kunnalliseen palvelukotiin noin vain pääse, ja yksityinen...no se maksaa vielä enemmän. Maksatko sinä sen, kun kukaan ei sitä mummon kotia osta?
Yritin puhua yleisellä tasolla; viime vuosituhannella ei arvattu maaseutukiinteistöjen arvon laskua.
Oma äitini muutti rivariin ja olisin suonut hänen silloin käydä vaikka kampaajalla useammin. Hän nukkui pois terveyskeskuksen vuodeosastolla. Meidän sukutalossamme asui sitten lapsiperhe, jonka isä ja äiti asuvat siinä edelleen ja odottavat lapsenlasta käymään. Ei ole korvessa vaan kauppaan on 1km.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohtalaisen suuren perinnön sain. Isäni omisti muutaman asunnon, mökki isolla tontilla jne. En silti mikään rikas ole, työskentelen hoitoalalla jne.
Vaikea arvostaa koska sydän särkyi varmaan lopullisesti isän kuoltua. Hän ihan oikeasti oli minulle kaikki kaikessa. Tärkein ihminen koko elämässä. Mikään raha ei vie tätä surua pois, ei vaikka olisin saanut kymmenen miljoonaa. Isäni haluan, en rahaa. En toivu tästä ikinä. Kaikesta olisin valmis luopumaan jos isä palaisi. Olen kirjaimellisesti itkenyt lähes yhteen mittaan kaksi vuotta, ikävä on valtava.
Tosi ikävää, otan osaa. Mutta.... ikävämpäähän olisi jos lapset kuolisivat ennen vanhempiaan. Vanhemmat ja isovanhemmat kuolevat ensin.
- Tässähän vaikuttaa suuresti se, että minkäikäinen isä on ollut. On normaalimpaa hyväksyä 80v isän kuoleminen kuin 50v isän. Vanhemman isän kuoleminen tuntuu "oikeutetummalta".
Oma isäni kuoli 42-vuotiaana. Siinä sai sitten mummo haudata oman poikansa ja minä sisaruksineni jäätiin ala-asteikäisinä isättömäksi. Juu, kyllähän sitä perintöä tuli, mutta koska perintö oli kiinni asunnossa, jota lesken asumisoikeus "rasitti", ei omistamastani osuudesta ole ollut käytännössä katsoen mitään hyötyä. Enemmän olisin hyötynyt siitä, että se isä olisi elänyt sen 30-40 vuotta pidempään ja kerryttänyt hyväpalkkaisessa työssään omaisuuttaan. On yleistä, että eläkeikää lähestyvillä on suurempi varallisuus kuin varhaisnelikymppisillä. Olisi jäänyt se isompi omaisuuskin minulle perittäväksi.
Asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Varmaan suurin osa meistä nuorena äidittömäksi/isättömäksi jääneistä oltaisiin pidetty se vanhempi elossa sen pienen perinnön sijaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arvostan. Tosin elin monella tapaa osattoman lapsuuden, koska vanhempani olivat pihejä. Toivoin, että jonain päivänä saisin heiltä edes perintöä. Jouduin tekemään vaikempia ratkaisuja ja elättämään itseni jo alaikäisestä, vaikka taloudellisella yhteistyöllä olisin päässyt parempaan asemaan jo nuorempana. Olisin esim välttynyt pitkällä vuokralla asumisen uralta ja saanut hankittua korkeamman koulutuksen nopeammin!
Vielä eläkkeellä ollessaankin he odottivat palveluksia minulta. Kun asuin kaukana ja kävin hoitamassa heitä, maksoin itse matkani, sain yöpyä heillä, mutta jouduin ostamaan itse ruokaa sekä heille että itselleni. He säästivät omia rahojaan, mutta minä en ollut niin pihi, ettenkö olisi ollut varaa tarjota myös heille ruokaa!
Terveisin, muistot ja onneksi heiltä jäi myös perintöä, eikä vaivalla säästetyt menneet esim hoitomaksuihin
Osaan arvostaa, mutta samalla yritän kertoa vanhemmilleni, että käyttäisivät omaa omaisuuttaan itseensä sen sijaan, että säilyttävät sitä perinnöksi. Olen siis saanut jo jotain heiltä lahjana, mutta heillä itsellään on vielä talo, mökki ja metsää eikä varmaan rahastakaan ole pulaa. He kuitenkin elävät edelleen vaatimattomasti eivätkä hanki esim. siivousapua kotiinsa tai halua ostaa ylimääräisiä terveyspalveluita.
Olen huomannut, että mitä enemmän on saanut perintoä, sitä enemmän ajattelee olevansa vain omaisuuden hoitaja jonka tehtävä on hallinnoida ja kartuttaa suvun omaisuutta kunnes se tehtävä siirtyy seuraavalle sukupolvelle.