Kun mies ei pärjää vauvan kanssa.. (itku tulee :( )

14 puhuu asiaa ja kertoo tilanteenne mielestäni realistisesti!



Muista ihmeessä että vaikka tilanne on ikävä, niin tapahtui mitä hyvänsä SINÄ olet vastuussa lapsenne hyvinvoinnista - ja selvästi hän ei voi hyvin eikä koe olevansa turvallisissa käsissä kehittymättömän ja kiukuttelevan isänsä kanssa. Ja minä myös pelkään todella että tilanne vain pahenee. On hyvä jos tiedostat sen ja olet varautunut toimimaan jos/kun sen aika tulee. Laittaisin sinuna kovan kovaa vastaan miehesi kanssa ja vaatisin parempaa käytöstä lapsen kanssa - jos se yleensä on häneltä mahdollista. Kertoisin ettei edelleenkään ole PAKKO elää vauvaperheensä kanssa jos homma ei tuon enempää kiinnosta. Kaikista miehistä ei ole isäksi, eikä valitettavasti kaikki koskaan kasva aikuiseksi.



Elämä opettaa, mutten soisi sen opettavan pientä lasta vielä liian kovalla kädellä.



Onnea ja rohkeutta ratkaisuihisi!

itse halua ja määrätietoisesti ala sitä rakentaa. Miehesi sisällä on jotain keskeneräistä tunnemaailmassa tai se on jopa vinksallaan. Tulee ihan lapsuudesta tämä ja hänestä itsestään. Ympäristö ei pysty vaikuttamaan, ellei mies itse halua kasvaa.



Meillä mies oli super vauva-ajan, mutta hermonsa menee nyt taaperovaiheessa, kun lapsi jo pystyy tahallaan uhmaamaan. Se saa miehen ihan raivon partaalle. Ymmärsi vielä sen, että vauva ei tiedosta sitä mitä tekee.

Vierailija:

Perheneuvola voisi olla ihan hyvä foorumi jutella vanhemmudesta.

Tsemppiä!

Juu, siis ymmärrän miehen kannan, mutta jos hän on sanonut jäävänsä ja tukevansa teitä niin sillon hänen täytyy muuttaa oma asenteensa kokonaan.



Mies voi joko lähteä tai sitten ruveta " oikeasti" lapsen isäksi. Mitään muuta parannuskeinoa teidän tilanteeseen ei ole kuin että miehesi tekee totaalisen muutoksen, hyväksyy vauvan ja oman isyytensä.



Ihan tosi, sinä et voi tehdä tilanteelle mitään, vauva ei voi muuttaa käytöstään, ainoa joka voi muuttua on miehesi. Muuten todellakin käskisin harkitsemaan että miehesi lähtee pois. Ei tuosta tule mitään, ei niin mitään!!

kuinka heillä vastaava tilanne on muuttunut parempaan.



Mun mielestä kannustava viesti on sellainen, jossa kuunnellaan, annetaan vinkkejä jos osataan, mutta jos ei osata, annetaan myötätuntoa ja otetaan osaa vaikeaan tilanteeseen. Ei kai ketään lohduta, jos lapsi on kuollut ja joku tulee meuhkaamaan, että nyt otat vastuun, käyttäydyt kuin aikuinen ja alat järkätä hautajaisia. No joo, huono esimerkki, myönnetään.



Mun mielestä kaikki, ihan kaikki täällä ovat olleet sitä mieltä, että ap:n miehen pitää totisesti ottaa itseään niskasta kiinni tai vaihtoehtoisesti ap:n pitää itse hoitaa lapsi, jos miehestä ei ole siihen. Melkein kaikki miehet muutama kymmenen vuotta sitten eivät osallistuneet vauvan hoitoon yhtään millään tavalla - onko sinun isoisäsi 44?



Ap ei voi tosta noin vaan tuupata miestään pihalle, olisi se kai aika kohtuutonta. Jos tilanne ei parane, se on viimeinen vaihtoehto - ei ensimmäinen vaihtoehto. Aika monta lasta tässäkin maassa otettaisiin huostaan, jos vanhemmille ei annettaisi mitään mahdollisuutta kasvaa tehtäväänsä. Toisille alku on hyvinkin vaikeaa, mutta se ei välttämättä tarkoita sitä, että tilanne ei voisi parantua. Ihan kaikki vanhemmat aiheuttavat lapsilleen joitain traumoja, siltä ei voi välttyä 44:kaan. Vähän kohtuutta ohjeisiisi, please.

Ainakaan ap:n kuvauksen perusteella en luule isän olevan väkivaltaisuuteen taipuvainen, lähinnä kyse taitaa olla vaan kypsymättömyydestä ja tietämättömyydestä. Tilannetta varmaan vaikeuttaa sekin, että 8-kuisella voi olla eroahdistus päällä, mikä tarkoittaa sitä, ettei kukaan muu kuin äiti kelpaa. Muistan, että meillä oli tuolloin elämä juuri sitä, että isin sylissä vaan huudettiin. Toinen kausi tulee sitten vuoden kieppeillä.



Mutta laitoinkin tuolla aiemmin mielipiteeni, että miehen pitää vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja lakata käyttäytymästä kuin lapsi.

kuinka tärkeitä lapsen persoonan ja psykologisen kehityksen kannalta on vauva-aika. Lapsen pitää tuntea hyväksyntää, rakkautta ja toki rajoja.



Kerroppa miehellesi, että pahimmilaan hänen käyttäytymisellään voi olla psyysikkisiä vaikutuksia tämän pienen ihmisen loppuelämäksi.

Nainen viime kädessä AINA kantaa vastuun myös niistä epätoivotuista lapsista.

Jos nainenkaan ei vanhmmuus haluta niin sitten vaan miettimään lapsen antamista pois. En voi muuta kuin sääliä lapsia jotka joutuvat elämään kireässä ja henkisesti väkivaltaisessa ja turvattomassa kodissa. : (



Olkaa /ole ap aikuinen ja vastuullinen ja hakekaa apua jaksamiseen!

Vauvat ovat niin kiinni vielä äideissään, että isällä on tosi vaikeaa päästä väliin. Oma mieheni on ottanut isän roolin niin, että aina kun vauva on syötetty ja hyväntuulinen niin hän kommunikoi, leikittää ja aktivoi vauvaa. Ei edes kannata pakottaa isäksi, vaan antaa ajan tehdä tehtävänsä.



Nyt esikoisemme on 3v. ja heillä on tosi hauskaa yhdessä. Nyt heillä on yhteinen kieli ja mieheni voi oikeasti olla lapsen kanssa. Lapsi taas haluaa olla isän kanssa, koska isän kanssa tehdään eri asioita. Isyys tietenkin siitä vahvistuu.



Toki itse joskus koen raskaana sen, että otan koko vastuun vauvan hoidosta (paitsi kakkavaipanvaihdot ovat mieheni puuhaa nyt kuopuksemme kanssa), mutta se on vain lyhyt aika elämässä ja yritän ottaa siitä kaiken irti.

jos hän ei rakastu lapseen ja ala " toivoa sitä" - hän on kusipää. Jos hän lähtee kuviosta pois, hän on kusipää. Jos hän pysyy kuviossa, mutta ei onnistu pakottamaan itseään hyväksi isäksi, hän on kusipää.



Ap:n pitäisi nyt mun mielestä patistaa mies pois kuvioista ja " armahtaa" hänet. Sanoa, että " minusta tuntuu, että tilanne on meille molemmille niin vaikea, että on parasta antaa ajan kulua" .



Erotkaa. Todennäköisesti se on miehen kannalta vain huojennus, varsinkin jos tulee naisen toiveesta. Näin mies voi säilyttää kasvonsa (se on tärkeää).



Lapsen hoidosta + tapaamisista voitte sopia jossain vaiheessa. Mistä sitä tietää, vaikka isä alkaisi hyväksi isäksi sitten leikki-ikäiselle? Mutta mielestäni tuo kuvio ON mahdoton. Se EI TULE IKINÄ TOIMIMAAN NIIN, ETTÄ OLISITTE KAIKKI 3 ONNELLISIA!

vaan tulee olemaan AINA VAIMOLLEEN KATKERA siitä, ettei hän voinut toteuttaa perhettä oman aloitteensa kautta. Toteuttaa vapaata tahtoaan.



Useimmat tuntemani miehet haluavat kuitenkin valita henkilön, josta lasten äiti tulee. Jos rakkautta ei ole tarpeeksi naista kohtaan, ei suhde lapseenkaan välttämättä ala toimia, ainakaan siitä tapauksessa, kun lapsensaanti ei ole harkittua.



Tottakai mies voi rakastua lapseen, mutta tuskinpa hän äitiin rakastuu.



YKSIKÄÄN NOIN ALKANUT SUHDE, JONKA TIEDÄN, EI OLE TOIMINUT. Ja tämä on pirun ikävä totuus! Ja ympärilläni esimerkkejä on KYMMENIÄ.

- krapulaisena oli vielä vaikeampi sietää lapsen kiukuttelua. Lasten äiti yritti tyrkyttää lasta miehelle ja toivoi, että liitto onnistuisi. Edes se, että isä potkaisi lapsen sohvalta lattialle ei auttanut avaamaan silmiä sille tosiasialle, että ketään ei voi pakottaa toimimaan " kuin onnellisessa perheessä" .

Olen kuitenkin äärimmäisen onnellinen uusperheellinen ja lapseni kanssa meillä on todella syvä ja luottamuksellinen suhde!

Eli ukko pihalle ap, ei taida muuta vaihtoehtoa sinulla olevan.

vaikka oma tahto ja toive olisi kuinka " hyväntahtoinen, puhdas ja ?"

kuitenkin, niin hyvässä kuin pahassakin.



Minun on kannattanut kärsivällisenä antaa miehelleni aikaa kasvuun, jonkun toisen ehkä ei.

toiset miehet kasvavat, toiset eivät. Mutta kaikki riippuu siitä HALUAAKO MIES. Jos ei halua, on turha odottaa ihmeitä.

Tehän olette nyt nähneet vain kolikon paskaisen puolen. Mies on luonteeltaan muuten todella ihana, huomioonottava ja rakastava, mutta hänen ainoa huono puolensa on huonot hermot ja ehkä tässä tapauksessa koville ottaa myös sopeutuminen tilanteeseen, joka ei ollut suunniteltu.



En todellakaan aio jättää miestä sen takia, että hän ei pärjää vauvan kanssa. Meillä on kuitenkin keskenämme hyvä suhde ja mies tosissaan yrittää pärjätä lapsen kanssa. Ja vastaus monelle: enimmäkseen minä lapsen hoidankin. Joskus on vaan kiva käydä vaikka jumpassa tai jossain muualla hetken ilman lasta.



En minä todellakaan mitään marttyyrin kruunua ole hakemassa, häh, en edes ymmärrä miten tässä voisi kukaan marttyyriksi heittäytyä.



Tämä oli kyllä viimeinen kerta kun kysyn täältä neuvoa yhtään syvällisempään kysymykseen kuin siihen, että millä värillä värjäisin hiukseni tai mitä tekisin jälkiruoaksi. Tällä palstalla tulee aina tosi paha mieli joidenkin ihmisten takia. Nyt joku voi sitten haukkua että mitäs kysyt jos et kestä kritiikkiä... no, en enää kysykään.



ap

Muistat silloin, vanhempana ja viisaanpana, mikä oli todellisuus toukokuussa 2006.

tiivisesti ja nähdä, ettei me vastailijat kuitenkaan tiedetä kovin paljoa teidän tilanteesta ja heijastellaan aina vastauksissa ensinnäkin kulloistakin omaa mielentilaamme, mutta myös omia tai tuttujen kokemuksia, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä sun tilanteen kanssa.



Minusta on ihanaa, että sä olet niin onnellinen vauvastasi, mäkin olin aikoinaan ja olen vieläkin. Kävi miten kävi, sä pärjäät varmasti ja toivottavasti mieskin tosta kypsyy.

jos itse tarjoat vajavaista informaatiota, joudut tyytymään siihen, että päätelmät tehdään sen varjolla.



Ihmissuhteet ovat raadollisia.



Jos mielestäsi teidän suhteenne on loistava, pystyt argumentoimaan myös sitä vastaan, miksi miehesi ei esim

- katkeroituisi

- olisi pettynyt tilanteeseensa

- olisi pettynyt suhteeseenne

- ei löytäisi ajan myötä uutta suhdetta, esim vaikka pettymyksen takia (jota ette kykene pariskuntana yhdessä käsittelemään)



Ja todella syytä olisi asettua lapsenkin kannalle. Tottakai sinä voit mennä jumppaan, mutta pyydät jonkun toisen hoitamaan lasta sillä aikaa, jos miehestä ei siihen ole.



Sori vaan, mutta teillä ON iso ongelma. Ja ajan myötä se ei siitä itsekseen helpotu, se muuttaa muotoa JOS ette sitä käsittele NYT.