Kun mies ei pärjää vauvan kanssa.. (itku tulee :( )

tunteiden näyttämisestä? Vai puratko ne kaikki tänne av-palstalle?

Poika nyt 8kk. Erotuksena vain se, että meillä mies hoitaa paremmin ja enemmän vauvaa kuin minä.

Viimeksi eilen hymyilytti kovasti ravintolassa kun olin unohtanut vauvan maissinaksut kotiin ja meidän isukki piti minulle tästä saarnan :)

jaa no kiva mutta ehkä tuollainen kommentti ei minua juuri nyt ilahduta.

apVierailija:

Poika nyt 8kk. Erotuksena vain se, että meillä mies hoitaa paremmin ja enemmän vauvaa kuin minä.

Viimeksi eilen hymyilytti kovasti ravintolassa kun olin unohtanut vauvan maissinaksut kotiin ja meidän isukki piti minulle tästä saarnan :)

pienen lapsen 8kuisen? Mitä lapsi oppii tällöin itsestään? Olen ei toivottu, en osaa miellyttää isääni, isä on pettynyt minuun jne. Ja missään ap:n kertomuksessa ei ollut, että näin olisi tapahtunut kerran, että pysytään nyt ihan tosiasioissa.



-44

Miehesi on oikeasti aika kasvaa aikuiseksi, ap.



Valitettavasti kaikki miehet ei siihen pysty, siksi miehesi aikanaan vaati sitä aborttiakin. Tiesi varmaan että hänestä ei vielä kunnon isäksi ole, kuten olet nyt nähnyt. Eli monesta vaihtoehdosta: a) alat vaatia miestä käyttäytymään kuin aikuinen lasta hoitaessaan eikä kuten kiukutteleva teini-ikäinen b) hoidat itse lapsen ja annat miehen leikkiä teinipoikaa c) jätä se sika ap



Ehkä mies kasvaa, mutta tilanne ei muutu kun lapsi kasvaa, jos mies ei henkisesti kasva. Miehen huonot hermot ei parane, kun alkaa uhmaiät, äidissä riippumiskaudet ym. Tilanne vaan pahenee ja tilalle taitaa tulla lapsen läimimiset, tukkapöllyt ym. Ihan kuin vauva alkaisi pelätä isäänsä?



Minunkin miehellä on huonot hermot, mutta ei se paisko tavaroita eikä kiroile lapsille tai säikyttele lapsia. Huonot hermot ei ole mikään puolustus vauvan säikyttelylle. Ei vauva ilkeyttään rimpuile, vaan ihan koska on vauva ja reagoi kuin vauva.

Sanot sinnittelevästi ja toivovasi, että miehesi joku päivä löytää isyyden ja suhteen lapseensa. Mitä aiot tehdä sille, että lapsesi oppii pelkäämään isäänsä kun hän omalla käytöksellään viestittää lapselle, ettei hän osaa isäänsä miellyttää? Et ole vastannut siihen, että miksi miehen täytyy hoitaa lasta jos se ei hänetlä luonnistu? Miksei isä voi tehdä niitä asioita lapsen kanssa mistä nauttii ja mihin rahkeet riittää? Vaipanvaihto ja syöttämoinen on monelle miehelle vaikeita tehtäviä!



Mitä muuta aioit tehdä kun vain odottaa parempia aikoja, mitä konkreettista aiot tehdä asialle? oletko jutellut miehellesi hänen käytöksestä? Oletko sanonut ette hyväksy sitä vai hyväksytkö? Ymmärrätkö, että pieni vauva ymmärtää hyvin paljon ja aistii, ei vauvat ole aivottomia olentoja.



-44 vielä kerran

Jos lapsi joutuu koko ajan kohtaamaan toisen vanhemman osalta kiukuttelua, kiroilua, tavaroiden heittelyä (siis täysin lapsellista käytöstä) millaisen kuvan miehistä poikasi saa? Ja 8kk lapsi varmasti aistii sen ettei osaa / pysty tekemään isän mielestä mitään hyvin. (kysymys on lapsen ikäkauteen liittyvistä jutuista, aikuisen pitäisi se ymmärtää)

Pistä miehesi koville. Jos hän haluaa perheessänne pysyä täytyy käytösen olla aikuismaista. Hän on näin valinnut, ottakoon vastuun valinnoistaan. Ei ole lapsen vika että te olette hänet tähän maailmaan tehnyt!

tulee varmaan uusintana. Siellä isyystutkija (ja ihana mies) Jouko Huttunen puhui viisaita sanoja isyydestä.



Hän korosti, että (kohtuullisen) hyväksi isäksi pyrkiminen ei ole tunteen, vaan tahdon asia. Päätös asiasta on tehtävä järjellä, ja siihen on sitouduttava. Jos tunteen ja fiilisten varassa ajelehtii, tulos voi olla huono. Samalla tavallahan äidit sitoutuvat, vaikka aina ei olisikaan niin mukavaa. Lisäksi lasten hyvä hoito on tavallaan " velvollisuus" , ja hyvä niin. Siihen tarvitaan aikuista ja vastuullista ihmistä ja asennetta.



On selvää, että miehesi ei näitä vaatimuksia vielä täytä. Hän voi olla nuori, lapsellinen, tilanne on tullut tavallaan yllätyksenä (vaikka on tässä tietysti ollut sopeutumisaikaa)? Ehkä hän tuntee alitajuista katkeruutta Sinua ja/tai vauvaa kohtaan tilanteestaan, ja katsoo, että ei ole vastuussa vaan voi halutessaan luovuttaa ja vetäytyä. Mikä on tietenkin väärä asenne, sillä hän on yhtä lailla vastuussa " ihanasta vahingostanne" kuin sinäkin.



Mutta toisaalta hän pysyi rinnallasi, vaikka kannatti aborttia, mitä kaikki miehet eivät tee. Auttaisiko teitä perheneuvola? Tuntuisi äkkiseltään siltä, että ei kannata jäädä odottamaan tilanteen korjautumista itsekseen.

Mies on puun ja kuoren välissä - hän ei halunnut lasta ja on asiasta katkera. Hän yritti kuitenkin tehdä parhaansa, eli sen mikä on " miehekäs teko" ja jäi suhteeseen.



Omia tunteitaan hän ei kuitenkaan pysty pakottamaan, hänelle lapsenne on todennäköisesti vain sinun jatkeesi.



Suosittelisin perheneuvolaa ja mahdollista eroa. Ennen kuin vauva kärsii enemmän. On naivia kuvitella, että tilanne muuttuu. Korkeintaan siihen suuntaan, että joku päivä mies hyväksyy lapsensa, mutta alkaa inhota sinua.



Olen liian monta tuollaista suhdetta nähnyt, jotta voisin hyvää povata.

Kun lapsi oli 2-3v alkoi miehen ja pojan välille muodostua niitä omia juttuja sekä huimasti enemmän oma-aloitteisuutta mieheltä.

En ole katunut. Miehestä tuli kapakan kuningas ja kaupungin Casanova, paljon väkivaltarikoksia tehnyt eromme jälkeen. Meillä on ollut hyvä olla pojan kanssa kaksin. Löysin elämämme miehenkin sitten parin vuoden päästä ja nyt olemme onnellinen perhe. Ei tuollainen mies parane, pahentaa vain tapojaan.



teillä on parempi kaksin, uskon niin!

Voimia!

Vai että vahingossa tuli kun ette ehkäisyä käyttäneet. Ja ikää ap:lla ja miehellä oli?....

ä, kuvitteletko, että aikuiset ovat täydellisiä, eivätkä koskaan vaikkapa tunteen palossa antaudu rakastelemaan niin, että ehkäisy unohtuu, kondomi repeää tai mitään muutakaan ennalta arvaamatonta?



Kuvitteletko, että ap:n olo paranee, kun alat jossitella tapahtuneelle, jolle ei yhtään mitään voi????



Todella suututtaa tuo lyödään lyötyä asenne!!!



Tsemppiä ap, kuulostat mukavalta ja pärjäät varmasti yksinkin, jos tilanne siihen menisi. Toivottavasti kuitenkin lapsesi isä tekee jotain itsensä kanssa ja nielee vastuunsa. Asennekysymys hänellä ja parantamisen varaa on paljon.

Mun kummitytön isä on just tuollainen, vaikka itse lapsia halusikin. Kiukuttelee pienelle vauvalle, ja osoittaa mieltään kun lapsi itkee. Aivan käsittämättömän narsistinen ihminen kyseessä -> lapsi itkee minun seurassani -> lapsi ei siis pidä minusta -> ihan tyhmä vauva -> huudan sille -> se itkee taas. Ei niinkun tule mieleenkään, että lapsella voisi olla väsy, nälkä, jano, tai muuten jotain vialla tai että lapsi hermostuu kun isä komentaa 4kk ikäistä vauvaa, joka kehtaa itkeä vaipanvaihdossa... Ja tällä miehellä ikää siis yli 30v.



Ap:lle sanoisin



tämä ei ole sinulle rangaistus. Miehesi on tiennyt että et tehnyt aborttia ja jäänyt silti kuvioihin. Nyt kun vauvan kanssa oleminen ei olekaan vain kivaa, niin alkaa kiukutella. Itse sanoisin tälläiselle ihmiselle, että nyt joko skarppaat ja käyttäydyt kuin aikuinen lasta kohtaan, tai sitten ihan reilusti lähdet.

Toisilla menee kauemmin.



Juttele miehen kanssa siitä, että vauva heijastelee hänen käytöstään ja on tärkeää kuunnella vauvaa tarkoin, jotta ymmärtää viestit. Älä syytä, älä saarnaa. Kun mies itse vaan tajuaisi tilanteen, niin siitä voi alkaa kasvu. Uskon, että ajan myötä lapsen ja hänen välilleen voi kehittyä loistava suhde!

pohdi ja halua. Asioita täytyy miettiä ja käytöstä muuttaa.



Itse koin esikoisen kanssa ihanan äitiyden vasta taaperovaiheessa.

Hermostui pienestä eikä kestänyt kovaa vauvan ääntä.



Meillä homma helpottui, kun rupesin ääneen lyömään leikiksi pojan touhuja tai ' normalisoimaan' niitä. Eli jos poika huusi, niin leppoisasti vaan totesin, että -hyvä, hyvä' , meinaat sukeltajaks vissiin? tai - teenpä näin, vaikka huutohan siitä tulee, mutta tulkoon tai -On se onneksi normaali kun huutaa:) Ja ääntähän tänne maailmaan mahtuu tai -kiukuttele poika, kiukuttele. Ainakin löytyy luonnetta, hyvä!

Tosi helppolukuinen ja sopivat ohut on mm. Terttu Arajärven kirja, nimeä en nyt muista ja varmaanhän on kirjoittanut montakin kirjaa.



Mun miesystävä, joka ei ole lapseni isä, kokee välillä lapsen käyttäytymisen todella tyhmästi - lannistuu jos lapsi suuttuu, ottaa itseensä jne. ei kerta kaikkiaan vaan aina käsitä, että lapsen logiikka ei ole sama kuin aikuisen. Mun mieheni on kehittynyt tosi paljon, mutta on vielä kaukana täydellisyydestä, ehkä siihen ei ole syytä pyrkiäkään. Enpä ole täydellinen itsekään... Voimaa teille!

Mun miehellä ollut ja on edelleen myös vaikeuksia pärjätä lapsen kanssa, vaikka lapsemme oli toivottu. Lapsi on nyt 3v. Lapsi on vaan niin kovin äidin perään ettei isän seura meinaa kelvata sitten millään. Varsinkaan silloin jos minäkin olen kotona. Mies on kyllä yrittänyt ettei kyse ole yrityksen puutteesta.



Josko teilläkin ois vähän sama homma? Koska kuulostaa siltä että sun mies yrittää pärjätä lapsensa kanssa, mutta joku siinä hommassa nyt tökkii. Jospa teidänkin lapsi on vaan niin kovin äidin perään ettei huoli isäänsä noihin ruokailuihin, vaipanvaihtoihin ym?



Ratkaisu lienee vain se, että isän pitää vain sitkeesti yrittää noista ruokailuista ym huolehtia, mutta jos se käy liiaksi hermon päälle, on ehkä parempi että isä ottaisi nyt vain sellaisen " hauskuuttajan" roolin ja tekisi lapsen kanssa kaikenlaisia hauskoja juttuja. Ainakin nyt toistaiseksi. Jospa silloin isä ja lapsi löytäisivät sen " yhteisen sävelen" ja oppisivat tuntemaan toisensa paremmin.

Kyllä yleensä isä tulee tärkeäksi kun lapsi tuosta kasvaa. Vauvan hoito monesti vain jää äidin harteille. Meillä ainakin näin. Isä tuli tärkeämmäksi 1veen paremmalla puolella ja nyt ei meinaa enää äiti kelvata ja ikää on 2vee..



Jos mies käyttäytyy kuitenkin arvaamattomasti niin älä jätä heitä keskenään!

Perheneuvola voisi olla ihan hyvä foorumi jutella vanhemmudesta.

Tsemppiä!