Miten toimitte ystävän kanssa, joka ei koskaan ota yhteyttä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ohis...ja vaikka tänään veisikin ruokaa, huomenna toisella on kuitenkin taas nälkä. 

Eli sinusta on parasta antaa toisen kuolla nälkään, vaikka omat varastosi olisivatkin täynnä ruokaa?

Enhän mä voi käyttää koko varastoani vain yhden ihmisen ruokkimiseen. Ruokavarastostanihan on muitakin syöjiä. Jos joku kuolee nälkään sen vuoksi, että en joka päivä voi ruokkia häntä, hänen kannattaa etsiä joko sellainen ihminen, jonka ruokavarastosta ei ole muita syöjiä, tai sitten niin monta ihmistä, että saadessaan ruokaa yhdeltä kerran kuukaudessa tai kahdessa, ei kuole nälkään. 

Mutta tässähän monen takertuvan ihmisen ongelma piileekin: he eivät ymmärrä, että toisella on muitakin ihmissuhteita ja muutakin elämää kuin vain tämä yksi, joka kokee tarvitsevansa häntä. Heille ei riitä, että saavat toiselta jotain vaan he haluavat saada toiselta kaiken. 

Kyllä. Ja monesti he myös menevät niiden varastoille, joilla on juuri ja juuri riittävästi itselle.

Jos heidät ajetaan sieltä pois, he poistuvat katkerina jupisten miten toisella on varastot täynnä eikä silti mitään liikene. Ja jos heidät päätetään sisään, syövät he koko varaston tyhjiksi ja kun kaikki on syöty, poistuvat jupisten miten eivät saaneet tarpeeksi.

Juuri näin. Koska ulkopuolinen ei voi koskaan tyydyttää sisäistä tarvetta.

Täyttä kukkua. On vain sinulle edullista yrittää esittää toiset ahnaina ja kyltymättöminä, sellaisina viallisina ihmisinä, jotka voi ilman huonoa omaatuntoa jättää täysin huomiotta (kuten heille on tehty tähänkin asti).

Kuuntelehan itseäsi. Tarpeesi on varmasti todellinen, mutta ei kukaan jaksa tuollaista pidemmän päälle.

Onneksi minulla ei ole läheisriippuvaisia ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ohis...ja vaikka tänään veisikin ruokaa, huomenna toisella on kuitenkin taas nälkä. 

Eli sinusta on parasta antaa toisen kuolla nälkään, vaikka omat varastosi olisivatkin täynnä ruokaa?

Enhän mä voi käyttää koko varastoani vain yhden ihmisen ruokkimiseen. Ruokavarastostanihan on muitakin syöjiä. Jos joku kuolee nälkään sen vuoksi, että en joka päivä voi ruokkia häntä, hänen kannattaa etsiä joko sellainen ihminen, jonka ruokavarastosta ei ole muita syöjiä, tai sitten niin monta ihmistä, että saadessaan ruokaa yhdeltä kerran kuukaudessa tai kahdessa, ei kuole nälkään. 

Mutta tässähän monen takertuvan ihmisen ongelma piileekin: he eivät ymmärrä, että toisella on muitakin ihmissuhteita ja muutakin elämää kuin vain tämä yksi, joka kokee tarvitsevansa häntä. Heille ei riitä, että saavat toiselta jotain vaan he haluavat saada toiselta kaiken. 

Kyllä. Ja monesti he myös menevät niiden varastoille, joilla on juuri ja juuri riittävästi itselle.

Jos heidät ajetaan sieltä pois, he poistuvat katkerina jupisten miten toisella on varastot täynnä eikä silti mitään liikene. Ja jos heidät päätetään sisään, syövät he koko varaston tyhjiksi ja kun kaikki on syöty, poistuvat jupisten miten eivät saaneet tarpeeksi.

Juuri näin. Koska ulkopuolinen ei voi koskaan tyydyttää sisäistä tarvetta.

Täyttä kukkua. On vain sinulle edullista yrittää esittää toiset ahnaina ja kyltymättöminä, sellaisina viallisina ihmisinä, jotka voi ilman huonoa omaatuntoa jättää täysin huomiotta (kuten heille on tehty tähänkin asti).

Kuuntelehan itseäsi. Tarpeesi on varmasti todellinen, mutta ei kukaan jaksa tuollaista pidemmän päälle.

Miksi asemoit itsesi kaikkien muidenkin edustajaksi mielipiteelläsi? Oletko kenties jonkinlainen narsisti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ohis...ja vaikka tänään veisikin ruokaa, huomenna toisella on kuitenkin taas nälkä. 

Eli sinusta on parasta antaa toisen kuolla nälkään, vaikka omat varastosi olisivatkin täynnä ruokaa?

Enhän mä voi käyttää koko varastoani vain yhden ihmisen ruokkimiseen. Ruokavarastostanihan on muitakin syöjiä. Jos joku kuolee nälkään sen vuoksi, että en joka päivä voi ruokkia häntä, hänen kannattaa etsiä joko sellainen ihminen, jonka ruokavarastosta ei ole muita syöjiä, tai sitten niin monta ihmistä, että saadessaan ruokaa yhdeltä kerran kuukaudessa tai kahdessa, ei kuole nälkään. 

Mutta tässähän monen takertuvan ihmisen ongelma piileekin: he eivät ymmärrä, että toisella on muitakin ihmissuhteita ja muutakin elämää kuin vain tämä yksi, joka kokee tarvitsevansa häntä. Heille ei riitä, että saavat toiselta jotain vaan he haluavat saada toiselta kaiken. 

Kyllä. Ja monesti he myös menevät niiden varastoille, joilla on juuri ja juuri riittävästi itselle.

Jos heidät ajetaan sieltä pois, he poistuvat katkerina jupisten miten toisella on varastot täynnä eikä silti mitään liikene. Ja jos heidät päätetään sisään, syövät he koko varaston tyhjiksi ja kun kaikki on syöty, poistuvat jupisten miten eivät saaneet tarpeeksi.

Juuri näin. Koska ulkopuolinen ei voi koskaan tyydyttää sisäistä tarvetta.

Täyttä kukkua. On vain sinulle edullista yrittää esittää toiset ahnaina ja kyltymättöminä, sellaisina viallisina ihmisinä, jotka voi ilman huonoa omaatuntoa jättää täysin huomiotta (kuten heille on tehty tähänkin asti).

Sepä vain on niin, että tasapainoinen ja rajansa tunteva ihminen ei tunne huonoa omaatuntoa siitä, jos torjuu seuran josta ei pidä ja joka tuottaa huonoa oloa.

Huonoa omastuntoa kokevat ne joiden omatunto on yliherkkä....sellainen kehittyy juurikin vaikka niille lapsena laiminlyödyille joiden tarpeita ei ole kuultu. Ja jotkut heistä alkavat sitten kohdella muita kuten heitä on kohdeltu (vaatien ja syyllistäen).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ohis...ja vaikka tänään veisikin ruokaa, huomenna toisella on kuitenkin taas nälkä. 

Eli sinusta on parasta antaa toisen kuolla nälkään, vaikka omat varastosi olisivatkin täynnä ruokaa?

Enhän mä voi käyttää koko varastoani vain yhden ihmisen ruokkimiseen. Ruokavarastostanihan on muitakin syöjiä. Jos joku kuolee nälkään sen vuoksi, että en joka päivä voi ruokkia häntä, hänen kannattaa etsiä joko sellainen ihminen, jonka ruokavarastosta ei ole muita syöjiä, tai sitten niin monta ihmistä, että saadessaan ruokaa yhdeltä kerran kuukaudessa tai kahdessa, ei kuole nälkään. 

Mutta tässähän monen takertuvan ihmisen ongelma piileekin: he eivät ymmärrä, että toisella on muitakin ihmissuhteita ja muutakin elämää kuin vain tämä yksi, joka kokee tarvitsevansa häntä. Heille ei riitä, että saavat toiselta jotain vaan he haluavat saada toiselta kaiken. 

Kyllä. Ja monesti he myös menevät niiden varastoille, joilla on juuri ja juuri riittävästi itselle.

Jos heidät ajetaan sieltä pois, he poistuvat katkerina jupisten miten toisella on varastot täynnä eikä silti mitään liikene. Ja jos heidät päätetään sisään, syövät he koko varaston tyhjiksi ja kun kaikki on syöty, poistuvat jupisten miten eivät saaneet tarpeeksi.

Juuri näin. Koska ulkopuolinen ei voi koskaan tyydyttää sisäistä tarvetta.

Täyttä kukkua. On vain sinulle edullista yrittää esittää toiset ahnaina ja kyltymättöminä, sellaisina viallisina ihmisinä, jotka voi ilman huonoa omaatuntoa jättää täysin huomiotta (kuten heille on tehty tähänkin asti).

Sellaiset ihmiset, jotka koetaan hankaliksi, jäävät yksin. Vetoaminen huonoon lapsuuteen ei auta saamaan yhtään ystävää, valitettavasti. Ihan eka asia olisi oppia sisäistämään, että ystävyys on vapaaehtoista. Ketään ei voi pakottaa olemaan tekemisissä, ei huonon lapsuuden tai minkään muunkaan syyn vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ohis...ja vaikka tänään veisikin ruokaa, huomenna toisella on kuitenkin taas nälkä. 

Eli sinusta on parasta antaa toisen kuolla nälkään, vaikka omat varastosi olisivatkin täynnä ruokaa?

Enhän mä voi käyttää koko varastoani vain yhden ihmisen ruokkimiseen. Ruokavarastostanihan on muitakin syöjiä. Jos joku kuolee nälkään sen vuoksi, että en joka päivä voi ruokkia häntä, hänen kannattaa etsiä joko sellainen ihminen, jonka ruokavarastosta ei ole muita syöjiä, tai sitten niin monta ihmistä, että saadessaan ruokaa yhdeltä kerran kuukaudessa tai kahdessa, ei kuole nälkään. 

Mutta tässähän monen takertuvan ihmisen ongelma piileekin: he eivät ymmärrä, että toisella on muitakin ihmissuhteita ja muutakin elämää kuin vain tämä yksi, joka kokee tarvitsevansa häntä. Heille ei riitä, että saavat toiselta jotain vaan he haluavat saada toiselta kaiken. 

Kyllä. Ja monesti he myös menevät niiden varastoille, joilla on juuri ja juuri riittävästi itselle.

Jos heidät ajetaan sieltä pois, he poistuvat katkerina jupisten miten toisella on varastot täynnä eikä silti mitään liikene. Ja jos heidät päätetään sisään, syövät he koko varaston tyhjiksi ja kun kaikki on syöty, poistuvat jupisten miten eivät saaneet tarpeeksi.

Juuri näin. Koska ulkopuolinen ei voi koskaan tyydyttää sisäistä tarvetta.

Täyttä kukkua. On vain sinulle edullista yrittää esittää toiset ahnaina ja kyltymättöminä, sellaisina viallisina ihmisinä, jotka voi ilman huonoa omaatuntoa jättää täysin huomiotta (kuten heille on tehty tähänkin asti).

Sepä vain on niin, että tasapainoinen ja rajansa tunteva ihminen ei tunne huonoa omaatuntoa siitä, jos torjuu seuran josta ei pidä ja joka tuottaa huonoa oloa.

Huonoa omastuntoa kokevat ne joiden omatunto on yliherkkä....sellainen kehittyy juurikin vaikka niille lapsena laiminlyödyille joiden tarpeita ei ole kuultu. Ja jotkut heistä alkavat sitten kohdella muita kuten heitä on kohdeltu (vaatien ja syyllistäen).

Niinpä. On pikemminkin syytä onnitella itseään, jos pystyy katkaisemaan suhteet sellaisiin ihmisiin, jotka yrittävät manipuloida vetoamalla huonoon omatuntoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ohis...ja vaikka tänään veisikin ruokaa, huomenna toisella on kuitenkin taas nälkä. 

Eli sinusta on parasta antaa toisen kuolla nälkään, vaikka omat varastosi olisivatkin täynnä ruokaa?

Enhän mä voi käyttää koko varastoani vain yhden ihmisen ruokkimiseen. Ruokavarastostanihan on muitakin syöjiä. Jos joku kuolee nälkään sen vuoksi, että en joka päivä voi ruokkia häntä, hänen kannattaa etsiä joko sellainen ihminen, jonka ruokavarastosta ei ole muita syöjiä, tai sitten niin monta ihmistä, että saadessaan ruokaa yhdeltä kerran kuukaudessa tai kahdessa, ei kuole nälkään. 

Mutta tässähän monen takertuvan ihmisen ongelma piileekin: he eivät ymmärrä, että toisella on muitakin ihmissuhteita ja muutakin elämää kuin vain tämä yksi, joka kokee tarvitsevansa häntä. Heille ei riitä, että saavat toiselta jotain vaan he haluavat saada toiselta kaiken. 

Kyllä. Ja monesti he myös menevät niiden varastoille, joilla on juuri ja juuri riittävästi itselle.

Jos heidät ajetaan sieltä pois, he poistuvat katkerina jupisten miten toisella on varastot täynnä eikä silti mitään liikene. Ja jos heidät päätetään sisään, syövät he koko varaston tyhjiksi ja kun kaikki on syöty, poistuvat jupisten miten eivät saaneet tarpeeksi.

Juuri näin. Koska ulkopuolinen ei voi koskaan tyydyttää sisäistä tarvetta.

Täyttä kukkua. On vain sinulle edullista yrittää esittää toiset ahnaina ja kyltymättöminä, sellaisina viallisina ihmisinä, jotka voi ilman huonoa omaatuntoa jättää täysin huomiotta (kuten heille on tehty tähänkin asti).

Todennäköisesti nämä ihmiset ovat yrittäneet toistuvasti takertua ihmisiin, joilla ei ole ollut mitään tarvetta takertua heihin. Heillä on ollut ihan erilaiset toiveet ja tavoitteet ystävyydestä kuin näillä muilla.  Miksi he eivät yrittäisi tutustua sellaisiin ihmisiin, jotka olisivat yhtä riippuvaisia? Joilla olisi ystävyyden suhteen samat toiveet ja tavoitteet?  Lika barn leka bäst. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ohis...ja vaikka tänään veisikin ruokaa, huomenna toisella on kuitenkin taas nälkä. 

Eli sinusta on parasta antaa toisen kuolla nälkään, vaikka omat varastosi olisivatkin täynnä ruokaa?

Enhän mä voi käyttää koko varastoani vain yhden ihmisen ruokkimiseen. Ruokavarastostanihan on muitakin syöjiä. Jos joku kuolee nälkään sen vuoksi, että en joka päivä voi ruokkia häntä, hänen kannattaa etsiä joko sellainen ihminen, jonka ruokavarastosta ei ole muita syöjiä, tai sitten niin monta ihmistä, että saadessaan ruokaa yhdeltä kerran kuukaudessa tai kahdessa, ei kuole nälkään. 

Mutta tässähän monen takertuvan ihmisen ongelma piileekin: he eivät ymmärrä, että toisella on muitakin ihmissuhteita ja muutakin elämää kuin vain tämä yksi, joka kokee tarvitsevansa häntä. Heille ei riitä, että saavat toiselta jotain vaan he haluavat saada toiselta kaiken. 

Kyllä. Ja monesti he myös menevät niiden varastoille, joilla on juuri ja juuri riittävästi itselle.

Jos heidät ajetaan sieltä pois, he poistuvat katkerina jupisten miten toisella on varastot täynnä eikä silti mitään liikene. Ja jos heidät päätetään sisään, syövät he koko varaston tyhjiksi ja kun kaikki on syöty, poistuvat jupisten miten eivät saaneet tarpeeksi.

Juuri näin. Koska ulkopuolinen ei voi koskaan tyydyttää sisäistä tarvetta.

Täyttä kukkua. On vain sinulle edullista yrittää esittää toiset ahnaina ja kyltymättöminä, sellaisina viallisina ihmisinä, jotka voi ilman huonoa omaatuntoa jättää täysin huomiotta (kuten heille on tehty tähänkin asti).

Sellaiset ihmiset, jotka koetaan hankaliksi, jäävät yksin. Vetoaminen huonoon lapsuuteen ei auta saamaan yhtään ystävää, valitettavasti. Ihan eka asia olisi oppia sisäistämään, että ystävyys on vapaaehtoista. Ketään ei voi pakottaa olemaan tekemisissä, ei huonon lapsuuden tai minkään muunkaan syyn vuoksi.

Niinpä. Jos toinen vielä lähtökohtaisesti suhtautuu vihamielisesti tai ainakin kateellisesti niihin ihmisiin, joilla on ollut hyvä lapsuus, ystävyyttä hyvän lapsuuden kokeneen kanssa tuskin syntyy. 

Vierailija kirjoitti:

Otan asian puheeksi. "Minusta olisi hyvä, jos sinäkin soittaisit minulle aina välillä? Sopisiko se. Viimeaikoina yhteydenottaja olen ollut aina minä." Jos haluaa olla edelleen ystävä, jatkan samaan malliin.

Osa ihmisistä ajattelee toisten puolesta, että ei kehtaa ottaa yhteyttä, kun toisella tuntuu olevan niin paljon muita kiireitä. Itsekin olen sellainen. 

Miksi ihmeessä pitäisi alkaa kerjäämään ja anelemaan toisen yhteydenottoa? Koska sitähän tuo olisi eikä muuta, koska kyllä se joka ei ikinä itse ota yhteyttä tietää itsekin ettei ikinä ota yhteyttä. Nimittäin jos kiinnostaisi ottaa yhteyttä niin taatusti myös ottaisi.

Tuollaisia itsekkäitä ihmisiä ei KUKAAN tarvitse elämäänsä. Saati että joku kutsuisi tuollaista ihmistä ystäväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ohis...ja vaikka tänään veisikin ruokaa, huomenna toisella on kuitenkin taas nälkä. 

Eli sinusta on parasta antaa toisen kuolla nälkään, vaikka omat varastosi olisivatkin täynnä ruokaa?

Enhän mä voi käyttää koko varastoani vain yhden ihmisen ruokkimiseen. Ruokavarastostanihan on muitakin syöjiä. Jos joku kuolee nälkään sen vuoksi, että en joka päivä voi ruokkia häntä, hänen kannattaa etsiä joko sellainen ihminen, jonka ruokavarastosta ei ole muita syöjiä, tai sitten niin monta ihmistä, että saadessaan ruokaa yhdeltä kerran kuukaudessa tai kahdessa, ei kuole nälkään. 

Mutta tässähän monen takertuvan ihmisen ongelma piileekin: he eivät ymmärrä, että toisella on muitakin ihmissuhteita ja muutakin elämää kuin vain tämä yksi, joka kokee tarvitsevansa häntä. Heille ei riitä, että saavat toiselta jotain vaan he haluavat saada toiselta kaiken. 

Kyllä. Ja monesti he myös menevät niiden varastoille, joilla on juuri ja juuri riittävästi itselle.

Jos heidät ajetaan sieltä pois, he poistuvat katkerina jupisten miten toisella on varastot täynnä eikä silti mitään liikene. Ja jos heidät päätetään sisään, syövät he koko varaston tyhjiksi ja kun kaikki on syöty, poistuvat jupisten miten eivät saaneet tarpeeksi.

Juuri näin. Koska ulkopuolinen ei voi koskaan tyydyttää sisäistä tarvetta.

Täyttä kukkua. On vain sinulle edullista yrittää esittää toiset ahnaina ja kyltymättöminä, sellaisina viallisina ihmisinä, jotka voi ilman huonoa omaatuntoa jättää täysin huomiotta (kuten heille on tehty tähänkin asti).

Sellaiset ihmiset, jotka koetaan hankaliksi, jäävät yksin. Vetoaminen huonoon lapsuuteen ei auta saamaan yhtään ystävää, valitettavasti. Ihan eka asia olisi oppia sisäistämään, että ystävyys on vapaaehtoista. Ketään ei voi pakottaa olemaan tekemisissä, ei huonon lapsuuden tai minkään muunkaan syyn vuoksi.

Niinpä. Jos toinen vielä lähtökohtaisesti suhtautuu vihamielisesti tai ainakin kateellisesti niihin ihmisiin, joilla on ollut hyvä lapsuus, ystävyyttä hyvän lapsuuden kokeneen kanssa tuskin syntyy. 

Hyvä lapsuus ei tunnetusti tarkoita sitä, että ihminen välttämättä olisi empatiakyvyltään erityisen kehittynyt. Monesti ihmiset pitävät osakseen koitunutta hyvää onnea omana ansionaan ja toisten kurjuutta yksinomaan osoituksena heidän huonommuudestaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otan asian puheeksi. "Minusta olisi hyvä, jos sinäkin soittaisit minulle aina välillä? Sopisiko se. Viimeaikoina yhteydenottaja olen ollut aina minä." Jos haluaa olla edelleen ystävä, jatkan samaan malliin.

Osa ihmisistä ajattelee toisten puolesta, että ei kehtaa ottaa yhteyttä, kun toisella tuntuu olevan niin paljon muita kiireitä. Itsekin olen sellainen. 

Miksi ihmeessä pitäisi alkaa kerjäämään ja anelemaan toisen yhteydenottoa? Koska sitähän tuo olisi eikä muuta, koska kyllä se joka ei ikinä itse ota yhteyttä tietää itsekin ettei ikinä ota yhteyttä. Nimittäin jos kiinnostaisi ottaa yhteyttä niin taatusti myös ottaisi.

Tuollaisia itsekkäitä ihmisiä ei KUKAAN tarvitse elämäänsä. Saati että joku kutsuisi tuollaista ihmistä ystäväksi.

Viestisi sävy on ikävä.

Mustavalkoinen. Harmi vaan, kun näitä keskustelupalstojen juttuja ei sanota ääneen. Ajatuksiakaan ei pysty lukemaan.

Hyvät ystävyydet on sellaisia joissa sanotaan suoraan asioita. Osalla asuu parhaat ystävät ulkomailla ja harvat yhteydenotot ovat ok.

Täällä on virheellisesti sanottu, että ikävät ihmiset jäävät yksin. Ei se niin mene, vaan syitä on monia. Usein se joka pärjää hyvin yksin, eikä ole takertuva, jää yksin....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ohis...ja vaikka tänään veisikin ruokaa, huomenna toisella on kuitenkin taas nälkä. 

Eli sinusta on parasta antaa toisen kuolla nälkään, vaikka omat varastosi olisivatkin täynnä ruokaa?

Enhän mä voi käyttää koko varastoani vain yhden ihmisen ruokkimiseen. Ruokavarastostanihan on muitakin syöjiä. Jos joku kuolee nälkään sen vuoksi, että en joka päivä voi ruokkia häntä, hänen kannattaa etsiä joko sellainen ihminen, jonka ruokavarastosta ei ole muita syöjiä, tai sitten niin monta ihmistä, että saadessaan ruokaa yhdeltä kerran kuukaudessa tai kahdessa, ei kuole nälkään. 

Mutta tässähän monen takertuvan ihmisen ongelma piileekin: he eivät ymmärrä, että toisella on muitakin ihmissuhteita ja muutakin elämää kuin vain tämä yksi, joka kokee tarvitsevansa häntä. Heille ei riitä, että saavat toiselta jotain vaan he haluavat saada toiselta kaiken. 

Kyllä. Ja monesti he myös menevät niiden varastoille, joilla on juuri ja juuri riittävästi itselle.

Jos heidät ajetaan sieltä pois, he poistuvat katkerina jupisten miten toisella on varastot täynnä eikä silti mitään liikene. Ja jos heidät päätetään sisään, syövät he koko varaston tyhjiksi ja kun kaikki on syöty, poistuvat jupisten miten eivät saaneet tarpeeksi.

Juuri näin. Koska ulkopuolinen ei voi koskaan tyydyttää sisäistä tarvetta.

Täyttä kukkua. On vain sinulle edullista yrittää esittää toiset ahnaina ja kyltymättöminä, sellaisina viallisina ihmisinä, jotka voi ilman huonoa omaatuntoa jättää täysin huomiotta (kuten heille on tehty tähänkin asti).

Todennäköisesti nämä ihmiset ovat yrittäneet toistuvasti takertua ihmisiin, joilla ei ole ollut mitään tarvetta takertua heihin. Heillä on ollut ihan erilaiset toiveet ja tavoitteet ystävyydestä kuin näillä muilla.  Miksi he eivät yrittäisi tutustua sellaisiin ihmisiin, jotka olisivat yhtä riippuvaisia? Joilla olisi ystävyyden suhteen samat toiveet ja tavoitteet?  Lika barn leka bäst. 

Oletko nähnyt jossain ihmisiä, joilla on otsassaan lappu "olen elänyt huonon lapsuuden ja tarvitsen epätoivoisesti hyviä ihmissuhteita elämääni"? Niinpä, en ole nähnyt minäkään. Ikävää, että ihmiset syyllistävät huonon kohtelun uhreja heidän kokemuksistaan sen sijaan, että pyrkisivät olemaan heikommat eväät saaneiden tukena elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ohis...ja vaikka tänään veisikin ruokaa, huomenna toisella on kuitenkin taas nälkä. 

Eli sinusta on parasta antaa toisen kuolla nälkään, vaikka omat varastosi olisivatkin täynnä ruokaa?

Enhän mä voi käyttää koko varastoani vain yhden ihmisen ruokkimiseen. Ruokavarastostanihan on muitakin syöjiä. Jos joku kuolee nälkään sen vuoksi, että en joka päivä voi ruokkia häntä, hänen kannattaa etsiä joko sellainen ihminen, jonka ruokavarastosta ei ole muita syöjiä, tai sitten niin monta ihmistä, että saadessaan ruokaa yhdeltä kerran kuukaudessa tai kahdessa, ei kuole nälkään. 

Mutta tässähän monen takertuvan ihmisen ongelma piileekin: he eivät ymmärrä, että toisella on muitakin ihmissuhteita ja muutakin elämää kuin vain tämä yksi, joka kokee tarvitsevansa häntä. Heille ei riitä, että saavat toiselta jotain vaan he haluavat saada toiselta kaiken. 

Kyllä. Ja monesti he myös menevät niiden varastoille, joilla on juuri ja juuri riittävästi itselle.

Jos heidät ajetaan sieltä pois, he poistuvat katkerina jupisten miten toisella on varastot täynnä eikä silti mitään liikene. Ja jos heidät päätetään sisään, syövät he koko varaston tyhjiksi ja kun kaikki on syöty, poistuvat jupisten miten eivät saaneet tarpeeksi.

Juuri näin. Koska ulkopuolinen ei voi koskaan tyydyttää sisäistä tarvetta.

Täyttä kukkua. On vain sinulle edullista yrittää esittää toiset ahnaina ja kyltymättöminä, sellaisina viallisina ihmisinä, jotka voi ilman huonoa omaatuntoa jättää täysin huomiotta (kuten heille on tehty tähänkin asti).

Sellaiset ihmiset, jotka koetaan hankaliksi, jäävät yksin. Vetoaminen huonoon lapsuuteen ei auta saamaan yhtään ystävää, valitettavasti. Ihan eka asia olisi oppia sisäistämään, että ystävyys on vapaaehtoista. Ketään ei voi pakottaa olemaan tekemisissä, ei huonon lapsuuden tai minkään muunkaan syyn vuoksi.

Niinpä. Jos toinen vielä lähtökohtaisesti suhtautuu vihamielisesti tai ainakin kateellisesti niihin ihmisiin, joilla on ollut hyvä lapsuus, ystävyyttä hyvän lapsuuden kokeneen kanssa tuskin syntyy. 

Hyvä lapsuus ei tunnetusti tarkoita sitä, että ihminen välttämättä olisi empatiakyvyltään erityisen kehittynyt. Monesti ihmiset pitävät osakseen koitunutta hyvää onnea omana ansionaan ja toisten kurjuutta yksinomaan osoituksena heidän huonommuudestaan.

Tunnesuhteiden tasolla hyvä lapsuus kyllä kehittää empatiakykyä. Se että kykenee asettamaan rajat ei tarkoita samaa kuin empatiakyvyn puuttuminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ohis...ja vaikka tänään veisikin ruokaa, huomenna toisella on kuitenkin taas nälkä. 

Eli sinusta on parasta antaa toisen kuolla nälkään, vaikka omat varastosi olisivatkin täynnä ruokaa?

Enhän mä voi käyttää koko varastoani vain yhden ihmisen ruokkimiseen. Ruokavarastostanihan on muitakin syöjiä. Jos joku kuolee nälkään sen vuoksi, että en joka päivä voi ruokkia häntä, hänen kannattaa etsiä joko sellainen ihminen, jonka ruokavarastosta ei ole muita syöjiä, tai sitten niin monta ihmistä, että saadessaan ruokaa yhdeltä kerran kuukaudessa tai kahdessa, ei kuole nälkään. 

Mutta tässähän monen takertuvan ihmisen ongelma piileekin: he eivät ymmärrä, että toisella on muitakin ihmissuhteita ja muutakin elämää kuin vain tämä yksi, joka kokee tarvitsevansa häntä. Heille ei riitä, että saavat toiselta jotain vaan he haluavat saada toiselta kaiken. 

Kyllä. Ja monesti he myös menevät niiden varastoille, joilla on juuri ja juuri riittävästi itselle.

Jos heidät ajetaan sieltä pois, he poistuvat katkerina jupisten miten toisella on varastot täynnä eikä silti mitään liikene. Ja jos heidät päätetään sisään, syövät he koko varaston tyhjiksi ja kun kaikki on syöty, poistuvat jupisten miten eivät saaneet tarpeeksi.

Juuri näin. Koska ulkopuolinen ei voi koskaan tyydyttää sisäistä tarvetta.

Täyttä kukkua. On vain sinulle edullista yrittää esittää toiset ahnaina ja kyltymättöminä, sellaisina viallisina ihmisinä, jotka voi ilman huonoa omaatuntoa jättää täysin huomiotta (kuten heille on tehty tähänkin asti).

Sellaiset ihmiset, jotka koetaan hankaliksi, jäävät yksin. Vetoaminen huonoon lapsuuteen ei auta saamaan yhtään ystävää, valitettavasti. Ihan eka asia olisi oppia sisäistämään, että ystävyys on vapaaehtoista. Ketään ei voi pakottaa olemaan tekemisissä, ei huonon lapsuuden tai minkään muunkaan syyn vuoksi.

Niinpä. Jos toinen vielä lähtökohtaisesti suhtautuu vihamielisesti tai ainakin kateellisesti niihin ihmisiin, joilla on ollut hyvä lapsuus, ystävyyttä hyvän lapsuuden kokeneen kanssa tuskin syntyy. 

Hyvä lapsuus ei tunnetusti tarkoita sitä, että ihminen välttämättä olisi empatiakyvyltään erityisen kehittynyt. Monesti ihmiset pitävät osakseen koitunutta hyvää onnea omana ansionaan ja toisten kurjuutta yksinomaan osoituksena heidän huonommuudestaan.

Mun hyvä lapsuuteni ei todellakaan ole mun ansiotani vaan vanhempieni ansiota. Suuri kiitos heille siitä! Jonkun toisen huono lapsuus ei kuitenkaan ole sen paremmin mun kuin mun vanhempienikaan syytä. Ikävää, jos jonkun lapsuus on ollut huono, mutta syyttävä sormi pitää osoittaa huonoja vanhempiaan kohtaan ja odottaa heiltä hyvitystä eikä suinkaan niitä kohtaan, joilla ei ole ollut heidän huonoon lapsuuteensa osaa eikä arpaa eivätkä myöskään ole velvollisia hyvittämään jonkun toisen tekoja.

Ikävä kyllä tätä toiselle ihmiselle asetettua hyvättämisvelvollisuutta tapahtuu joidenkin koulukiusattujenkin kohdalla. Matti kiusasi yläasteella ja 20 vuotta myöhemmin Pekan pitäisi hyvittää Matin tekemä asia. Empatiakyky ei tarkoita, että alkaisi hyvittämään toiselle jonkun ihan muun ihmisen tekemiä vääriä tekoja. Jos työkaverisi pahoinpitelee pomosi, empatiakyky ei tarkoita, että sinä maksaisit työkaverisi sakot tai menisit hänen puolestaan vankilaan. Ei, vaikka työkaverisi olisi täysin persaukinen ja hänen  menneisyytensä  olisi ollut miten traumaattinen tahansa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ohis...ja vaikka tänään veisikin ruokaa, huomenna toisella on kuitenkin taas nälkä. 

Eli sinusta on parasta antaa toisen kuolla nälkään, vaikka omat varastosi olisivatkin täynnä ruokaa?

Enhän mä voi käyttää koko varastoani vain yhden ihmisen ruokkimiseen. Ruokavarastostanihan on muitakin syöjiä. Jos joku kuolee nälkään sen vuoksi, että en joka päivä voi ruokkia häntä, hänen kannattaa etsiä joko sellainen ihminen, jonka ruokavarastosta ei ole muita syöjiä, tai sitten niin monta ihmistä, että saadessaan ruokaa yhdeltä kerran kuukaudessa tai kahdessa, ei kuole nälkään. 

Mutta tässähän monen takertuvan ihmisen ongelma piileekin: he eivät ymmärrä, että toisella on muitakin ihmissuhteita ja muutakin elämää kuin vain tämä yksi, joka kokee tarvitsevansa häntä. Heille ei riitä, että saavat toiselta jotain vaan he haluavat saada toiselta kaiken. 

Kyllä. Ja monesti he myös menevät niiden varastoille, joilla on juuri ja juuri riittävästi itselle.

Jos heidät ajetaan sieltä pois, he poistuvat katkerina jupisten miten toisella on varastot täynnä eikä silti mitään liikene. Ja jos heidät päätetään sisään, syövät he koko varaston tyhjiksi ja kun kaikki on syöty, poistuvat jupisten miten eivät saaneet tarpeeksi.

Juuri näin. Koska ulkopuolinen ei voi koskaan tyydyttää sisäistä tarvetta.

Täyttä kukkua. On vain sinulle edullista yrittää esittää toiset ahnaina ja kyltymättöminä, sellaisina viallisina ihmisinä, jotka voi ilman huonoa omaatuntoa jättää täysin huomiotta (kuten heille on tehty tähänkin asti).

Sellaiset ihmiset, jotka koetaan hankaliksi, jäävät yksin. Vetoaminen huonoon lapsuuteen ei auta saamaan yhtään ystävää, valitettavasti. Ihan eka asia olisi oppia sisäistämään, että ystävyys on vapaaehtoista. Ketään ei voi pakottaa olemaan tekemisissä, ei huonon lapsuuden tai minkään muunkaan syyn vuoksi.

Niinpä. Jos toinen vielä lähtökohtaisesti suhtautuu vihamielisesti tai ainakin kateellisesti niihin ihmisiin, joilla on ollut hyvä lapsuus, ystävyyttä hyvän lapsuuden kokeneen kanssa tuskin syntyy. 

Hyvä lapsuus ei tunnetusti tarkoita sitä, että ihminen välttämättä olisi empatiakyvyltään erityisen kehittynyt. Monesti ihmiset pitävät osakseen koitunutta hyvää onnea omana ansionaan ja toisten kurjuutta yksinomaan osoituksena heidän huonommuudestaan.

Tunnesuhteiden tasolla hyvä lapsuus kyllä kehittää empatiakykyä. Se että kykenee asettamaan rajat ei tarkoita samaa kuin empatiakyvyn puuttuminen.

Onko rajojen asettamista se, ettei viitsi tavata ystäviä kuin kerran tai kaksi vuodessa hiljaisuuden äärellä? Kaikki vain eivät koe tuollaisia ihmissuhteita mielekkäiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ohis...ja vaikka tänään veisikin ruokaa, huomenna toisella on kuitenkin taas nälkä. 

Eli sinusta on parasta antaa toisen kuolla nälkään, vaikka omat varastosi olisivatkin täynnä ruokaa?

Enhän mä voi käyttää koko varastoani vain yhden ihmisen ruokkimiseen. Ruokavarastostanihan on muitakin syöjiä. Jos joku kuolee nälkään sen vuoksi, että en joka päivä voi ruokkia häntä, hänen kannattaa etsiä joko sellainen ihminen, jonka ruokavarastosta ei ole muita syöjiä, tai sitten niin monta ihmistä, että saadessaan ruokaa yhdeltä kerran kuukaudessa tai kahdessa, ei kuole nälkään. 

Mutta tässähän monen takertuvan ihmisen ongelma piileekin: he eivät ymmärrä, että toisella on muitakin ihmissuhteita ja muutakin elämää kuin vain tämä yksi, joka kokee tarvitsevansa häntä. Heille ei riitä, että saavat toiselta jotain vaan he haluavat saada toiselta kaiken. 

Kyllä. Ja monesti he myös menevät niiden varastoille, joilla on juuri ja juuri riittävästi itselle.

Jos heidät ajetaan sieltä pois, he poistuvat katkerina jupisten miten toisella on varastot täynnä eikä silti mitään liikene. Ja jos heidät päätetään sisään, syövät he koko varaston tyhjiksi ja kun kaikki on syöty, poistuvat jupisten miten eivät saaneet tarpeeksi.

Juuri näin. Koska ulkopuolinen ei voi koskaan tyydyttää sisäistä tarvetta.

Täyttä kukkua. On vain sinulle edullista yrittää esittää toiset ahnaina ja kyltymättöminä, sellaisina viallisina ihmisinä, jotka voi ilman huonoa omaatuntoa jättää täysin huomiotta (kuten heille on tehty tähänkin asti).

Sellaiset ihmiset, jotka koetaan hankaliksi, jäävät yksin. Vetoaminen huonoon lapsuuteen ei auta saamaan yhtään ystävää, valitettavasti. Ihan eka asia olisi oppia sisäistämään, että ystävyys on vapaaehtoista. Ketään ei voi pakottaa olemaan tekemisissä, ei huonon lapsuuden tai minkään muunkaan syyn vuoksi.

Niinpä. Jos toinen vielä lähtökohtaisesti suhtautuu vihamielisesti tai ainakin kateellisesti niihin ihmisiin, joilla on ollut hyvä lapsuus, ystävyyttä hyvän lapsuuden kokeneen kanssa tuskin syntyy. 

Hyvä lapsuus ei tunnetusti tarkoita sitä, että ihminen välttämättä olisi empatiakyvyltään erityisen kehittynyt. Monesti ihmiset pitävät osakseen koitunutta hyvää onnea omana ansionaan ja toisten kurjuutta yksinomaan osoituksena heidän huonommuudestaan.

Mun hyvä lapsuuteni ei todellakaan ole mun ansiotani vaan vanhempieni ansiota. Suuri kiitos heille siitä! Jonkun toisen huono lapsuus ei kuitenkaan ole sen paremmin mun kuin mun vanhempienikaan syytä. Ikävää, jos jonkun lapsuus on ollut huono, mutta syyttävä sormi pitää osoittaa huonoja vanhempiaan kohtaan ja odottaa heiltä hyvitystä eikä suinkaan niitä kohtaan, joilla ei ole ollut heidän huonoon lapsuuteensa osaa eikä arpaa eivätkä myöskään ole velvollisia hyvittämään jonkun toisen tekoja.

Ikävä kyllä tätä toiselle ihmiselle asetettua hyvättämisvelvollisuutta tapahtuu joidenkin koulukiusattujenkin kohdalla. Matti kiusasi yläasteella ja 20 vuotta myöhemmin Pekan pitäisi hyvittää Matin tekemä asia. Empatiakyky ei tarkoita, että alkaisi hyvittämään toiselle jonkun ihan muun ihmisen tekemiä vääriä tekoja. Jos työkaverisi pahoinpitelee pomosi, empatiakyky ei tarkoita, että sinä maksaisit työkaverisi sakot tai menisit hänen puolestaan vankilaan. Ei, vaikka työkaverisi olisi täysin persaukinen ja hänen  menneisyytensä  olisi ollut miten traumaattinen tahansa. 

Miten kuvittelet huonojen vanhempien ikinä hyvittävän mitään lapsilleen? He eivät tarjoa myöhemminkään lapsilleen mitään hyviä asioita siinä missä joku saa vuosikymmenien ajan nauttia rakastavien vanhempien seurasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ohis...ja vaikka tänään veisikin ruokaa, huomenna toisella on kuitenkin taas nälkä. 

Eli sinusta on parasta antaa toisen kuolla nälkään, vaikka omat varastosi olisivatkin täynnä ruokaa?

Enhän mä voi käyttää koko varastoani vain yhden ihmisen ruokkimiseen. Ruokavarastostanihan on muitakin syöjiä. Jos joku kuolee nälkään sen vuoksi, että en joka päivä voi ruokkia häntä, hänen kannattaa etsiä joko sellainen ihminen, jonka ruokavarastosta ei ole muita syöjiä, tai sitten niin monta ihmistä, että saadessaan ruokaa yhdeltä kerran kuukaudessa tai kahdessa, ei kuole nälkään. 

Mutta tässähän monen takertuvan ihmisen ongelma piileekin: he eivät ymmärrä, että toisella on muitakin ihmissuhteita ja muutakin elämää kuin vain tämä yksi, joka kokee tarvitsevansa häntä. Heille ei riitä, että saavat toiselta jotain vaan he haluavat saada toiselta kaiken. 

Kyllä. Ja monesti he myös menevät niiden varastoille, joilla on juuri ja juuri riittävästi itselle.

Jos heidät ajetaan sieltä pois, he poistuvat katkerina jupisten miten toisella on varastot täynnä eikä silti mitään liikene. Ja jos heidät päätetään sisään, syövät he koko varaston tyhjiksi ja kun kaikki on syöty, poistuvat jupisten miten eivät saaneet tarpeeksi.

Juuri näin. Koska ulkopuolinen ei voi koskaan tyydyttää sisäistä tarvetta.

Täyttä kukkua. On vain sinulle edullista yrittää esittää toiset ahnaina ja kyltymättöminä, sellaisina viallisina ihmisinä, jotka voi ilman huonoa omaatuntoa jättää täysin huomiotta (kuten heille on tehty tähänkin asti).

Todennäköisesti nämä ihmiset ovat yrittäneet toistuvasti takertua ihmisiin, joilla ei ole ollut mitään tarvetta takertua heihin. Heillä on ollut ihan erilaiset toiveet ja tavoitteet ystävyydestä kuin näillä muilla.  Miksi he eivät yrittäisi tutustua sellaisiin ihmisiin, jotka olisivat yhtä riippuvaisia? Joilla olisi ystävyyden suhteen samat toiveet ja tavoitteet?  Lika barn leka bäst. 

Oletko nähnyt jossain ihmisiä, joilla on otsassaan lappu "olen elänyt huonon lapsuuden ja tarvitsen epätoivoisesti hyviä ihmissuhteita elämääni"? Niinpä, en ole nähnyt minäkään. Ikävää, että ihmiset syyllistävät huonon kohtelun uhreja heidän kokemuksistaan sen sijaan, että pyrkisivät olemaan heikommat eväät saaneiden tukena elämässä.

Ystävyys ei perustu koskaan siihen, että pyrkii olemaan toisen tukena. Sellainen ei ole mitään ystävyyttä, vaan tukisuhde tai terapiasuhde. 

 Ystävyyden perustana on yhdessä viihtyminen, yhteiset kiinnostuksenkohteet, vastavuoroinen toinen toisensa ymmärtäminen ja tukeminen. Joidenkin on mahdottomuus ymmärtää tätä asiaa, siis ystävyyden vastavuoroisuutta ja vapaahtoisuutta. Velvollisuuden- tai syyllisyydentunteelle tai sen herättämisyritykselle perustuva ihmissuhde ei ole ystävyyttä ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ohis...ja vaikka tänään veisikin ruokaa, huomenna toisella on kuitenkin taas nälkä. 

Eli sinusta on parasta antaa toisen kuolla nälkään, vaikka omat varastosi olisivatkin täynnä ruokaa?

Enhän mä voi käyttää koko varastoani vain yhden ihmisen ruokkimiseen. Ruokavarastostanihan on muitakin syöjiä. Jos joku kuolee nälkään sen vuoksi, että en joka päivä voi ruokkia häntä, hänen kannattaa etsiä joko sellainen ihminen, jonka ruokavarastosta ei ole muita syöjiä, tai sitten niin monta ihmistä, että saadessaan ruokaa yhdeltä kerran kuukaudessa tai kahdessa, ei kuole nälkään. 

Mutta tässähän monen takertuvan ihmisen ongelma piileekin: he eivät ymmärrä, että toisella on muitakin ihmissuhteita ja muutakin elämää kuin vain tämä yksi, joka kokee tarvitsevansa häntä. Heille ei riitä, että saavat toiselta jotain vaan he haluavat saada toiselta kaiken. 

Kyllä. Ja monesti he myös menevät niiden varastoille, joilla on juuri ja juuri riittävästi itselle.

Jos heidät ajetaan sieltä pois, he poistuvat katkerina jupisten miten toisella on varastot täynnä eikä silti mitään liikene. Ja jos heidät päätetään sisään, syövät he koko varaston tyhjiksi ja kun kaikki on syöty, poistuvat jupisten miten eivät saaneet tarpeeksi.

Juuri näin. Koska ulkopuolinen ei voi koskaan tyydyttää sisäistä tarvetta.

Täyttä kukkua. On vain sinulle edullista yrittää esittää toiset ahnaina ja kyltymättöminä, sellaisina viallisina ihmisinä, jotka voi ilman huonoa omaatuntoa jättää täysin huomiotta (kuten heille on tehty tähänkin asti).

Todennäköisesti nämä ihmiset ovat yrittäneet toistuvasti takertua ihmisiin, joilla ei ole ollut mitään tarvetta takertua heihin. Heillä on ollut ihan erilaiset toiveet ja tavoitteet ystävyydestä kuin näillä muilla.  Miksi he eivät yrittäisi tutustua sellaisiin ihmisiin, jotka olisivat yhtä riippuvaisia? Joilla olisi ystävyyden suhteen samat toiveet ja tavoitteet?  Lika barn leka bäst. 

Oletko nähnyt jossain ihmisiä, joilla on otsassaan lappu "olen elänyt huonon lapsuuden ja tarvitsen epätoivoisesti hyviä ihmissuhteita elämääni"? Niinpä, en ole nähnyt minäkään. Ikävää, että ihmiset syyllistävät huonon kohtelun uhreja heidän kokemuksistaan sen sijaan, että pyrkisivät olemaan heikommat eväät saaneiden tukena elämässä.

Ystävyys ei perustu koskaan siihen, että pyrkii olemaan toisen tukena. Sellainen ei ole mitään ystävyyttä, vaan tukisuhde tai terapiasuhde. 

 Ystävyyden perustana on yhdessä viihtyminen, yhteiset kiinnostuksenkohteet, vastavuoroinen toinen toisensa ymmärtäminen ja tukeminen. Joidenkin on mahdottomuus ymmärtää tätä asiaa, siis ystävyyden vastavuoroisuutta ja vapaahtoisuutta. Velvollisuuden- tai syyllisyydentunteelle tai sen herättämisyritykselle perustuva ihmissuhde ei ole ystävyyttä ollenkaan.

Toiset kaipaavat tiiviimpiä ystävyyssuhteita kuin toiset. Ihmiset ovat erilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ohis...ja vaikka tänään veisikin ruokaa, huomenna toisella on kuitenkin taas nälkä. 

Eli sinusta on parasta antaa toisen kuolla nälkään, vaikka omat varastosi olisivatkin täynnä ruokaa?

Enhän mä voi käyttää koko varastoani vain yhden ihmisen ruokkimiseen. Ruokavarastostanihan on muitakin syöjiä. Jos joku kuolee nälkään sen vuoksi, että en joka päivä voi ruokkia häntä, hänen kannattaa etsiä joko sellainen ihminen, jonka ruokavarastosta ei ole muita syöjiä, tai sitten niin monta ihmistä, että saadessaan ruokaa yhdeltä kerran kuukaudessa tai kahdessa, ei kuole nälkään. 

Mutta tässähän monen takertuvan ihmisen ongelma piileekin: he eivät ymmärrä, että toisella on muitakin ihmissuhteita ja muutakin elämää kuin vain tämä yksi, joka kokee tarvitsevansa häntä. Heille ei riitä, että saavat toiselta jotain vaan he haluavat saada toiselta kaiken. 

Kyllä. Ja monesti he myös menevät niiden varastoille, joilla on juuri ja juuri riittävästi itselle.

Jos heidät ajetaan sieltä pois, he poistuvat katkerina jupisten miten toisella on varastot täynnä eikä silti mitään liikene. Ja jos heidät päätetään sisään, syövät he koko varaston tyhjiksi ja kun kaikki on syöty, poistuvat jupisten miten eivät saaneet tarpeeksi.

Juuri näin. Koska ulkopuolinen ei voi koskaan tyydyttää sisäistä tarvetta.

Täyttä kukkua. On vain sinulle edullista yrittää esittää toiset ahnaina ja kyltymättöminä, sellaisina viallisina ihmisinä, jotka voi ilman huonoa omaatuntoa jättää täysin huomiotta (kuten heille on tehty tähänkin asti).

Todennäköisesti nämä ihmiset ovat yrittäneet toistuvasti takertua ihmisiin, joilla ei ole ollut mitään tarvetta takertua heihin. Heillä on ollut ihan erilaiset toiveet ja tavoitteet ystävyydestä kuin näillä muilla.  Miksi he eivät yrittäisi tutustua sellaisiin ihmisiin, jotka olisivat yhtä riippuvaisia? Joilla olisi ystävyyden suhteen samat toiveet ja tavoitteet?  Lika barn leka bäst. 

Oletko nähnyt jossain ihmisiä, joilla on otsassaan lappu "olen elänyt huonon lapsuuden ja tarvitsen epätoivoisesti hyviä ihmissuhteita elämääni"? Niinpä, en ole nähnyt minäkään. Ikävää, että ihmiset syyllistävät huonon kohtelun uhreja heidän kokemuksistaan sen sijaan, että pyrkisivät olemaan heikommat eväät saaneiden tukena elämässä.

En tietenkään ole. Ystäviä ja kavereita saadakseen pitää tutustua todella moniin ihmisiin ennenkuin löytyy se, jonka kanssa käsitykset ystävyydestä ovat samanlaiset. Ei mun mielestä ole epäempaattista olla kehittämättä uutta suhdetta toisen kanssa, jos ei ehdi, jaksa, voi tai halua antaa toiselle sitä, mitä tämä suhteelta haluaa ja tarvitsee. Mun mielestä se on reilua, ettei anna toisen ymmärtäää väärin ja haaskaa toisen aikaa. 

Ja myös netin kautta voi koittaa tutustua uusiin ihmisiin, löytää mahdollisesti sellainen saitti, josta löytyisi enemmän samanlaisia kuin itsekin on. 

Minulla on yksi kouluajoilta oleva ystävä, jota tapaan harvoin, mutta aina riittää juttua ja on niin helppoa, kun tiedetään toistemme taustat. Yleensä minä olen ottanut yhteyttä, mutta en koe, että siinä olisi mitään ongelmaa. Ystäväni on opettaja ja hyvin kiireinen. Sama kai se on kuka ottaa yhteyttä, toiset vaan olevat aloitteellisempia. Ystävyys kuihtuu kyllä jos ei ole mitään puhuttavaa. Jos ystävyys on sellaista, ettei siihen liity mitään rahan pummaamista tai yleensä mitään hyväksikäyttöä (en nyt tarkoita mitään seksihommia), niin se on kuitenkin terveellä pohjalla.