Miten toimitte ystävän kanssa, joka ei koskaan ota yhteyttä?

Vierailija kirjoitti:

B. Näin olen ruvennut toimimaan viime vuosina. En pidä elämässäni ihmisiä jotka eivät ”anna mulle mitään”.

Tosi ystävyys ja rakkaus ei odota ja vaadi mitään. Pyyteetötä se on.

Otan yhteyttä ystäviini, kun mulla on jotain kysyttävää heiltä tai kerrottavaa heille ja itselleni sopivimpana ajankohtana. Jos asiani on sellainen, että oletan sen herättävän enenmmänkin keskustelua, haluan myös varata tähän aikaa. En istu koko päivää tietokoneen ääressä enkä kulje koko ajan kännykkä kädessä enkä myöskään ole aina sellaisessa paikassa tai tilanteessa, että voisin puhua puhelimessa pidempään tai viestitellä tiiviisti. 

Oletan, että ystäväni toimivat samalla tavalla. En usko, että kukaan heistä laittaa kalenteriinsa, milloin ovat viimeksi tavanneet jotain ystäväänsä tai olleet muuten yhteydessä tähän ja sitten katsoisivat kalenterista, että oho...nyt pitääkin varmaan soittaa tuolle, koska edellisestä kerrasta on jo kolme viikkoa aikaa.

Kukaan ystävistäni ei elä mitään extreme-elämää, jossa koko ajan sattuu ja tapahtuu jotain. Päinvastoin kaikki elävät ihan tavallista keski-ikäisten arkea. Pidempi "radiohiljaisuus" tarkoittaa vain, ettei toisen elämässä ole tapahtunut mitään, mistä olisi erityisemmin kerrottavaa. Tänään on ihan samanlainen torstai kuin monet aiemmatkin torstait. Ystävilläni on myös muitakin ystäviä ja kavereita, muitakin ihmissuhteita. Olemme jo aikoja sitten ohittaneet bestis-vaiheen elämässämme. Enää ei tarvitse ensin kysyä bestistä mukaansa johonkin ja vasta sitten, jos bestikselle ei sovi, kysyä jotain toista. Emme ole mustasukkaisia toisistamme vaan pidämme ihan normaalina, että toinen on voinut sopia menoja muiden ihmisten kanssa jo pitkäksi aikaa eteenpäin. 

Tunnen ystäväni sen verran hyvin, että huomaan kyllä, jos he alkavat jostain syystä vältellä mua. Äänensävystä, kirjoitustyylin muuttumisesta lyhysanaiseksi tai töksähteleväksi. Tavatessa siitä, että toinen alkaisi räplätä enemmän kännykkäänsä kuin jutella mun kanssani. Siitä, ettei toisella olisi kiinnostusta sopia mitään vaan jättäisi mieluummin asiat - kuten milloin tavataan - roikkumaan. Jos huomaan, että yhteydenottoni ovat toisen mielestä kiusallisia, vaivaannuttavia tai muuten epämieluisia, lopetan yhteydenotot. 

Olen monen mielestä surkea ystävä tämän ketjun mukaan.

Enpä ole ainakaan pahantahtoinen. Täällä mä olen yhteydenoton päässä, vaikka ei oltais nähty vuosiin.

Se on se fiilis mikä toisesta jää, joka on musta tärkeä.

Mua kiinnostaisi tietää, millaisista asioista ne ihmiset, jotka pitävät tiiviisti yhteyttä ystäviinsä (joka viikko tai jopa useamman kerran viikossa), puhuvat/viestittelevät ystäviensä kanssa? Onko ne jotain tyyliin "laitoin tänään makkarakeittoa, koska Teemu jäi ylitöihin ja keitto on helppo lämmittää", "ostin Jessicalle uudet sukset, ne maksoivat X €", "Viivi-vauva sai eilen ensimmäistä kertaa kiinteitä eikä tykännyt yhtään" tms? Vai tapahtuuko teidän elämässänne koko ajan jotain tavallisuudesta poikkeavaa? 

Up

Parhaat ystävät on niitä joiden kanssa pystyy puhumaan vaikeammistakin asioista. Jos minua haittaa ettei ystävä ota minuun yhteyttä, sanon sen hänelle. Minullekin on sanottu ja olen parantanut tapani.

Minua alkoi lähinnä ahdistaa, kun kaverini kertoi, että haluaisi minun ottavan yhteyttä useammin. Tunsi yhteydenpidon olevan yksipuolista. Minusta taas tuntui, että harvempikin näkeminen riittäisi. Otin kyllä yhteyttä silloin, kun siltä tuntui ja kun jaksoin/ehdin. Ystäväni vain ehti aina ensin. Tuon jälkeen stressasin sitä, että milloin on mennyt liikaa aikaa yhteydenotostani ja kaveri loukkaantuu. Ei tuntunut enää luontevalta vaan pakotetulta. Tärkeintä on, että molemmat ovat samaa mieltä yhteydenpidon tiiviydestä. Mietin kyllä ystävääni ja hänen kuulumisiaan, mutta en ole ikinä ollut viestittelevää tai soittelevaa tyyppiä. Haluan nähdä kasvotusten ja käydä kaiken läpi. Eikä elämässäni oikeastaan tapahdu mitään niin mullistavaa, mikä pitäisi jakaa heti muille. Tottakai jos kaverini haluaa soittaa tai viestillä kertoa jotain ihanaa/kamalaa, niin vastaan ja juttelen. Välitän kyllä hänen asioistaan ja olen pahoillani siitä etten kaipaa seuraa niin usein.