Miten toimitte ystävän kanssa, joka ei koskaan ota yhteyttä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ihminen ei voi yksinään täyttää omia sosiaalisia tarpeitaan, siihen tarvitaan vuorovaikutusta toisten kanssa.

Mutta ihmisen on yksin ratkaistava, miten hän ihan itse, omin voimin, kaivaa itsestään itsetunnon esille. Se on jokaisessa kun kaivaa tarpeeksi. Kun siinä on lopulta onnistunut, ihmissuhteetkin helpottuvat. Kun on hyvä itsetunto, ihmisillä on helppo olla, koska on tunne siitä että ihminen seisoo omilla jaloillaan eikä ainoastaan roiku muiden hyväksynnän varassa.

-eri kirjoittaja kuin yllä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ihminen ei voi yksinään täyttää omia sosiaalisia tarpeitaan, siihen tarvitaan vuorovaikutusta toisten kanssa.

Lapsen suhde vanhempaansa on riippuvuussuhde. Parisuhteessa joissakin tilanteissa voi kyseessä olla riippuvuussuhde. Kaikki muut sosiaaliset suhteet eivät ole riippuvuussuhteita vaan molempien osapuolten osalta täysin vapaaehtoisia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ohis...ja vaikka tänään veisikin ruokaa, huomenna toisella on kuitenkin taas nälkä. 

Eli sinusta on parasta antaa toisen kuolla nälkään, vaikka omat varastosi olisivatkin täynnä ruokaa?

” Älä anna köyhälle kalaa vaan opeta hänet kalastamaan.”

Kuinka monta yksinäistä sinä olet opettanut ystävystymään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ohis...ja vaikka tänään veisikin ruokaa, huomenna toisella on kuitenkin taas nälkä. 

Eli sinusta on parasta antaa toisen kuolla nälkään, vaikka omat varastosi olisivatkin täynnä ruokaa?

” Älä anna köyhälle kalaa vaan opeta hänet kalastamaan.”

Kuinka monta yksinäistä sinä olet opettanut ystävystymään?

Off topic: ihmettelen, miten kukaan voi olla yksinäinen, jos on terveet jalat. Suomi on täynnä (ilmais) kerhoja, harrastuksia, lukupiirejä, vapaaehtoistyötä.... sekä yksinäisiä, seuraa kaipaavia ihmisiä. Miten nämä eivät kohtaa?

poistan numeron. vtuttaa yksipuolinen "ystävyys". helppoa kun poistaa numeron niin ei tule sitten itsekään vahingossakaan otettua yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otan asian puheeksi. "Minusta olisi hyvä, jos sinäkin soittaisit minulle aina välillä? Sopisiko se. Viimeaikoina yhteydenottaja olen ollut aina minä." Jos haluaa olla edelleen ystävä, jatkan samaan malliin.

Osa ihmisistä ajattelee toisten puolesta, että ei kehtaa ottaa yhteyttä, kun toisella tuntuu olevan niin paljon muita kiireitä. Itsekin olen sellainen. 

Miksi asia pitäisi ottaa puheeksi? Onhan se päivänselvää, jos toinen on aina se joka ottaa yhteyttä. Siis aina. Molemmat kyllä tietävät tämän. Eihän se voi jäädä huomaamatta, jos toinen ei koskaan tee elettäkään. Minusta sellaiset ihmiset ovat itsekkäitä, ja ehkä jossain määrin ylimielisiä. Aito ystävä ottaa kyllä sinuun yhteyttä, jos hän ajattelee sinua välillä. Miksi ei ottaisi yhteyttä?

Osa ihmisistä ei näe vikaa kuin muissa. Aikuisisssa hyvissä ystävyyksissä saattaa mennä pitkiä aikoja ettei olla yhteydessä ja juttu jatkuu siitä mihin jäätiin. Niissä ystävyyksissä sanotaan myös suoraan asioita. Voi huikata puhelun päätteeksi, että soitappa mirkku sinä seuraavan kerran kun kiireiltäsi ehdit.

Eräs ystäväni soitti minulle ollessani vakavasti masentunut. En juuri silloin voinut puhua, mutta lupasin soittaa myöhemmin takaisin. En soittanut, koska unohdin. Koitin sosiaalisessa mediassa kommentoida hänelle, mutta sain kylmää kohtelua. Muut ystävät sen sijaan jaksoivat silloin tällöin soitella, vaikka minusta ei kuulunut ja ystävyys jatkui taas normaalina, kun masennukseni oli lieventynyt. 

Masennuksen aikana joiltakin ihmisiltä saa hyvin kylmää kohtelua, jos erehtyy kertomaan tilanteesta toiselle. Kun niin on käynyt jonkun kohdalla, ei halua kokea sitä muiden kohdalla, joten sitä käpertyy vain itseensä ja koittaa selvitä. Kyllä ystävät ovat mielessä, mutta ajattelee heidän parastaan, että voivat viettää aikaa niiden parempien, terveiden ihmisten kanssa.

Minä en kehtaa ottaa masennukseni jälkeen yhteyttä osaan kavereista. Olen sosiaalisessa mediassa kollektiivisesti pyytänyt kavereita kahville kotiini ja osa on ottanut kopin siitä. Se on tuntunut kivalta ja ystävyys on eheytynyt edes vähän.

Masentunut saa itsekkäiden ihmisten vihat ollessaan sairas ja huono ystävä. Antakaa armoa. 

Miksi rankaista ihmistä joka ei ole ollut ilkeä, mutta ehkäpä sairas?

Aikuiset osaa kertoa toiveensa.

Saattaa johtua kylmä kohtelu myös siitä ,että masentunut itsekkyydessään ei tajua miltä se näyttää ulospäin, että hän ei ota yhteyttä eikä halua(jaksa) nähdä, mutta silti on some täynnä "voi kuinka ihanaa kun pirjon kanssa kävimme sienessä,#ystävätauttaa#hädässä ystävätunnetaan#parasihaninpirjo" jne.

Tuo on loukkaavaa siitä huolimatta että se oli sinun, masentuneen, ainoa ulkoilmakäynti johon pirjo puoliväkisin sinut raahasi kun halusi piristää masennustasi. Toisille kavereille se näyttää siltä että sinulle pitäisi joka päivä soitella, mutta sinä sitten et viitsi vastata etkä soittaa takaisin, mutta pirjon ja monen muun kanssa kuitenkin vietät aikaa.

Täysin ymmärrettävää reagointia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ihminen ei voi yksinään täyttää omia sosiaalisia tarpeitaan, siihen tarvitaan vuorovaikutusta toisten kanssa.

Mutta ihmisen on yksin ratkaistava, miten hän ihan itse, omin voimin, kaivaa itsestään itsetunnon esille. Se on jokaisessa kun kaivaa tarpeeksi. Kun siinä on lopulta onnistunut, ihmissuhteetkin helpottuvat. Kun on hyvä itsetunto, ihmisillä on helppo olla, koska on tunne siitä että ihminen seisoo omilla jaloillaan eikä ainoastaan roiku muiden hyväksynnän varassa.

-eri kirjoittaja kuin yllä

Tässä ei selvästikään puhu mikään kokemus asiantuntija. Osa ihmisistä tappaa itsensä, kun ei pääse sinuiksi itsensä kanssa.

Onhan se ihan järkeenkäypää, että ystävyys on vastavuoroista ja että toisen tunteet otetaan huomioon. Minulla on ollut joitakin kavereita, jotka ovat vuosien varrella muuttuneet ystäviksi ja sitten jälleen kavereiksi. Osaan en pidä mitään yhteyttä. Kaikki nämä hiipumiset ovat johtuneet siitä, että ystävä on muuttunut vältteleväksi tai ei ota koskaan yhteyttä itse. Olen sitten rivien välistä lukenut, että ystävyys ei enää kiinnosta. Ja oikein olen sitten tulkinnut, sillä ei niitä yhteydenottoja koskaan tullut. Semmosta se elämä joskus on.

Ainoa ystävyyssuhde, jonka loppuminen rassaa vieläkin mieltäni oli sellainen, että tämä ystävä antoi koko ajan ristiriitaisia signaaleja. Välillä hän halusi tavata koko ajan, välillä ei kuulunut pihaustakaan kuukausiin. Oli vaikea olla muppettina tässä showssa. Kun totuin, että jaoimme asioita, oli vaikeaa, kun toinen ei halunnut kirjoittaa viestiriviäkään moneen kuukauteen. Mielenterveysasioista ei ollut kyse, vaan siitä, että välillä hän halusi viettää perheensä kanssa rauhassa koko kesän mökillä, eikä silloin voinut pitää yhteyttä, tai välillä hän oli tavannut jonkun uuden ystävän, jonka kanssa vietti kaiken vapaa-aikansa.

Ylipäänsä, kohtele toisia niinkuin haluat itseäsi kohdeltavan. Aniharvasta tuntuu hyvältä se, ettei ystävä pidä kuukausiin yhteyttä tai että yhteydenpito on kovin yksipuolista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ihminen ei voi yksinään täyttää omia sosiaalisia tarpeitaan, siihen tarvitaan vuorovaikutusta toisten kanssa.

Mutta ihmisen on yksin ratkaistava, miten hän ihan itse, omin voimin, kaivaa itsestään itsetunnon esille. Se on jokaisessa kun kaivaa tarpeeksi. Kun siinä on lopulta onnistunut, ihmissuhteetkin helpottuvat. Kun on hyvä itsetunto, ihmisillä on helppo olla, koska on tunne siitä että ihminen seisoo omilla jaloillaan eikä ainoastaan roiku muiden hyväksynnän varassa.

-eri kirjoittaja kuin yllä

Tässä ei selvästikään puhu mikään kokemus asiantuntija. Osa ihmisistä tappaa itsensä, kun ei pääse sinuiksi itsensä kanssa.

Niin tappaa. Ja se on surullista, koska ratkaisu on olemassa.

eri kuin yllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ohis...ja vaikka tänään veisikin ruokaa, huomenna toisella on kuitenkin taas nälkä. 

Eli sinusta on parasta antaa toisen kuolla nälkään, vaikka omat varastosi olisivatkin täynnä ruokaa?

Enhän mä voi käyttää koko varastoani vain yhden ihmisen ruokkimiseen. Ruokavarastostanihan on muitakin syöjiä. Jos joku kuolee nälkään sen vuoksi, että en joka päivä voi ruokkia häntä, hänen kannattaa etsiä joko sellainen ihminen, jonka ruokavarastosta ei ole muita syöjiä, tai sitten niin monta ihmistä, että saadessaan ruokaa yhdeltä kerran kuukaudessa tai kahdessa, ei kuole nälkään. 

Mutta tässähän monen takertuvan ihmisen ongelma piileekin: he eivät ymmärrä, että toisella on muitakin ihmissuhteita ja muutakin elämää kuin vain tämä yksi, joka kokee tarvitsevansa häntä. Heille ei riitä, että saavat toiselta jotain vaan he haluavat saada toiselta kaiken. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ohis...ja vaikka tänään veisikin ruokaa, huomenna toisella on kuitenkin taas nälkä. 

Eli sinusta on parasta antaa toisen kuolla nälkään, vaikka omat varastosi olisivatkin täynnä ruokaa?

Enhän mä voi käyttää koko varastoani vain yhden ihmisen ruokkimiseen. Ruokavarastostanihan on muitakin syöjiä. Jos joku kuolee nälkään sen vuoksi, että en joka päivä voi ruokkia häntä, hänen kannattaa etsiä joko sellainen ihminen, jonka ruokavarastosta ei ole muita syöjiä, tai sitten niin monta ihmistä, että saadessaan ruokaa yhdeltä kerran kuukaudessa tai kahdessa, ei kuole nälkään. 

Mutta tässähän monen takertuvan ihmisen ongelma piileekin: he eivät ymmärrä, että toisella on muitakin ihmissuhteita ja muutakin elämää kuin vain tämä yksi, joka kokee tarvitsevansa häntä. Heille ei riitä, että saavat toiselta jotain vaan he haluavat saada toiselta kaiken. 

Ketkä ovat alkujaan ruokkineet sinua siinä määrin, että olet voimistunut ja jaksat nyt itse hankkia ruokasi? Miksi et nyt tee muille vastavuoroisesti sitä mitä sinun hyväksesi on tehty?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ohis...ja vaikka tänään veisikin ruokaa, huomenna toisella on kuitenkin taas nälkä. 

Eli sinusta on parasta antaa toisen kuolla nälkään, vaikka omat varastosi olisivatkin täynnä ruokaa?

Enhän mä voi käyttää koko varastoani vain yhden ihmisen ruokkimiseen. Ruokavarastostanihan on muitakin syöjiä. Jos joku kuolee nälkään sen vuoksi, että en joka päivä voi ruokkia häntä, hänen kannattaa etsiä joko sellainen ihminen, jonka ruokavarastosta ei ole muita syöjiä, tai sitten niin monta ihmistä, että saadessaan ruokaa yhdeltä kerran kuukaudessa tai kahdessa, ei kuole nälkään. 

Mutta tässähän monen takertuvan ihmisen ongelma piileekin: he eivät ymmärrä, että toisella on muitakin ihmissuhteita ja muutakin elämää kuin vain tämä yksi, joka kokee tarvitsevansa häntä. Heille ei riitä, että saavat toiselta jotain vaan he haluavat saada toiselta kaiken. 

Kyllä. Ja monesti he myös menevät niiden varastoille, joilla on juuri ja juuri riittävästi itselle.

Jos heidät ajetaan sieltä pois, he poistuvat katkerina jupisten miten toisella on varastot täynnä eikä silti mitään liikene. Ja jos heidät päätetään sisään, syövät he koko varaston tyhjiksi ja kun kaikki on syöty, poistuvat jupisten miten eivät saaneet tarpeeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ohis...ja vaikka tänään veisikin ruokaa, huomenna toisella on kuitenkin taas nälkä. 

Eli sinusta on parasta antaa toisen kuolla nälkään, vaikka omat varastosi olisivatkin täynnä ruokaa?

Enhän mä voi käyttää koko varastoani vain yhden ihmisen ruokkimiseen. Ruokavarastostanihan on muitakin syöjiä. Jos joku kuolee nälkään sen vuoksi, että en joka päivä voi ruokkia häntä, hänen kannattaa etsiä joko sellainen ihminen, jonka ruokavarastosta ei ole muita syöjiä, tai sitten niin monta ihmistä, että saadessaan ruokaa yhdeltä kerran kuukaudessa tai kahdessa, ei kuole nälkään. 

Mutta tässähän monen takertuvan ihmisen ongelma piileekin: he eivät ymmärrä, että toisella on muitakin ihmissuhteita ja muutakin elämää kuin vain tämä yksi, joka kokee tarvitsevansa häntä. Heille ei riitä, että saavat toiselta jotain vaan he haluavat saada toiselta kaiken. 

Ketkä ovat alkujaan ruokkineet sinua siinä määrin, että olet voimistunut ja jaksat nyt itse hankkia ruokasi? Miksi et nyt tee muille vastavuoroisesti sitä mitä sinun hyväksesi on tehty?

Mun vanhempani tietenkin. Ja kyllä, olen jo muuttanut iäkkäiden vanhempieni naapuriin ja jopa heidän sairastaessaan tehnyt ja käynyt viemässä heille ruokaa. Muutenkin auttanut heitä kaikessa, mitä he tarvitsevat. Ja niin aion tehdä jatkossakin. He antoivat mulle hyvän lapsuuden ja mä annan heille hyvän vanhuuden. Ihan vastavuoroista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ohis...ja vaikka tänään veisikin ruokaa, huomenna toisella on kuitenkin taas nälkä. 

Eli sinusta on parasta antaa toisen kuolla nälkään, vaikka omat varastosi olisivatkin täynnä ruokaa?

Enhän mä voi käyttää koko varastoani vain yhden ihmisen ruokkimiseen. Ruokavarastostanihan on muitakin syöjiä. Jos joku kuolee nälkään sen vuoksi, että en joka päivä voi ruokkia häntä, hänen kannattaa etsiä joko sellainen ihminen, jonka ruokavarastosta ei ole muita syöjiä, tai sitten niin monta ihmistä, että saadessaan ruokaa yhdeltä kerran kuukaudessa tai kahdessa, ei kuole nälkään. 

Mutta tässähän monen takertuvan ihmisen ongelma piileekin: he eivät ymmärrä, että toisella on muitakin ihmissuhteita ja muutakin elämää kuin vain tämä yksi, joka kokee tarvitsevansa häntä. Heille ei riitä, että saavat toiselta jotain vaan he haluavat saada toiselta kaiken. 

Ketkä ovat alkujaan ruokkineet sinua siinä määrin, että olet voimistunut ja jaksat nyt itse hankkia ruokasi? Miksi et nyt tee muille vastavuoroisesti sitä mitä sinun hyväksesi on tehty?

Eikö ylläoleva juuri tuossa kerro ruokkivansa jo x määrää ihmisiä, eikä hänen reaurssina riitä kaikkeen. Hän on tehnyt valintansa, ketä ruokkii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ohis...ja vaikka tänään veisikin ruokaa, huomenna toisella on kuitenkin taas nälkä. 

Eli sinusta on parasta antaa toisen kuolla nälkään, vaikka omat varastosi olisivatkin täynnä ruokaa?

Enhän mä voi käyttää koko varastoani vain yhden ihmisen ruokkimiseen. Ruokavarastostanihan on muitakin syöjiä. Jos joku kuolee nälkään sen vuoksi, että en joka päivä voi ruokkia häntä, hänen kannattaa etsiä joko sellainen ihminen, jonka ruokavarastosta ei ole muita syöjiä, tai sitten niin monta ihmistä, että saadessaan ruokaa yhdeltä kerran kuukaudessa tai kahdessa, ei kuole nälkään. 

Mutta tässähän monen takertuvan ihmisen ongelma piileekin: he eivät ymmärrä, että toisella on muitakin ihmissuhteita ja muutakin elämää kuin vain tämä yksi, joka kokee tarvitsevansa häntä. Heille ei riitä, että saavat toiselta jotain vaan he haluavat saada toiselta kaiken. 

Kyllä. Ja monesti he myös menevät niiden varastoille, joilla on juuri ja juuri riittävästi itselle.

Jos heidät ajetaan sieltä pois, he poistuvat katkerina jupisten miten toisella on varastot täynnä eikä silti mitään liikene. Ja jos heidät päätetään sisään, syövät he koko varaston tyhjiksi ja kun kaikki on syöty, poistuvat jupisten miten eivät saaneet tarpeeksi.

Juuri näin. Koska ulkopuolinen ei voi koskaan tyydyttää sisäistä tarvetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ohis...ja vaikka tänään veisikin ruokaa, huomenna toisella on kuitenkin taas nälkä. 

Eli sinusta on parasta antaa toisen kuolla nälkään, vaikka omat varastosi olisivatkin täynnä ruokaa?

Enhän mä voi käyttää koko varastoani vain yhden ihmisen ruokkimiseen. Ruokavarastostanihan on muitakin syöjiä. Jos joku kuolee nälkään sen vuoksi, että en joka päivä voi ruokkia häntä, hänen kannattaa etsiä joko sellainen ihminen, jonka ruokavarastosta ei ole muita syöjiä, tai sitten niin monta ihmistä, että saadessaan ruokaa yhdeltä kerran kuukaudessa tai kahdessa, ei kuole nälkään. 

Mutta tässähän monen takertuvan ihmisen ongelma piileekin: he eivät ymmärrä, että toisella on muitakin ihmissuhteita ja muutakin elämää kuin vain tämä yksi, joka kokee tarvitsevansa häntä. Heille ei riitä, että saavat toiselta jotain vaan he haluavat saada toiselta kaiken. 

Ketkä ovat alkujaan ruokkineet sinua siinä määrin, että olet voimistunut ja jaksat nyt itse hankkia ruokasi? Miksi et nyt tee muille vastavuoroisesti sitä mitä sinun hyväksesi on tehty?

Eikö ylläoleva juuri tuossa kerro ruokkivansa jo x määrää ihmisiä, eikä hänen reaurssina riitä kaikkeen. Hän on tehnyt valintansa, ketä ruokkii.

Mutta kun näiden valittajien mielestä valinnan pitäisi olla jokin muu. Eli he itse. -eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ihminen ei voi yksinään täyttää omia sosiaalisia tarpeitaan, siihen tarvitaan vuorovaikutusta toisten kanssa.

Mutta ihmisen on yksin ratkaistava, miten hän ihan itse, omin voimin, kaivaa itsestään itsetunnon esille. Se on jokaisessa kun kaivaa tarpeeksi. Kun siinä on lopulta onnistunut, ihmissuhteetkin helpottuvat. Kun on hyvä itsetunto, ihmisillä on helppo olla, koska on tunne siitä että ihminen seisoo omilla jaloillaan eikä ainoastaan roiku muiden hyväksynnän varassa.

-eri kirjoittaja kuin yllä

Tässä ei selvästikään puhu mikään kokemus asiantuntija. Osa ihmisistä tappaa itsensä, kun ei pääse sinuiksi itsensä kanssa.

Tottakai osa ihmisistä tappaa itsensä, kun ei pääse sinuiksi itsensä kanssa. En minä väittänytkään että se helppoa olisi. Ei se ratkaisu kuitenkaan ole toisissa ihmisissä roikkuminen. Ratkaisu on pakko löytyä itsestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ihminen ei voi yksinään täyttää omia sosiaalisia tarpeitaan, siihen tarvitaan vuorovaikutusta toisten kanssa.

Mutta ihmisen on yksin ratkaistava, miten hän ihan itse, omin voimin, kaivaa itsestään itsetunnon esille. Se on jokaisessa kun kaivaa tarpeeksi. Kun siinä on lopulta onnistunut, ihmissuhteetkin helpottuvat. Kun on hyvä itsetunto, ihmisillä on helppo olla, koska on tunne siitä että ihminen seisoo omilla jaloillaan eikä ainoastaan roiku muiden hyväksynnän varassa.

-eri kirjoittaja kuin yllä

Tässä ei selvästikään puhu mikään kokemus asiantuntija. Osa ihmisistä tappaa itsensä, kun ei pääse sinuiksi itsensä kanssa.

Niin tappaa. Ja se on surullista, koska ratkaisu on olemassa.

eri kuin yllä.

Ratkaisu ei ole näille ihmisille olemassa, jos he eivät sitä kykene näkemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ihminen ei voi yksinään täyttää omia sosiaalisia tarpeitaan, siihen tarvitaan vuorovaikutusta toisten kanssa.

Mutta ihmisen on yksin ratkaistava, miten hän ihan itse, omin voimin, kaivaa itsestään itsetunnon esille. Se on jokaisessa kun kaivaa tarpeeksi. Kun siinä on lopulta onnistunut, ihmissuhteetkin helpottuvat. Kun on hyvä itsetunto, ihmisillä on helppo olla, koska on tunne siitä että ihminen seisoo omilla jaloillaan eikä ainoastaan roiku muiden hyväksynnän varassa.

-eri kirjoittaja kuin yllä

Tässä ei selvästikään puhu mikään kokemus asiantuntija. Osa ihmisistä tappaa itsensä, kun ei pääse sinuiksi itsensä kanssa.

Tottakai osa ihmisistä tappaa itsensä, kun ei pääse sinuiksi itsensä kanssa. En minä väittänytkään että se helppoa olisi. Ei se ratkaisu kuitenkaan ole toisissa ihmisissä roikkuminen. Ratkaisu on pakko löytyä itsestä.

Sanoo sellainen etuoikeutettu ihminen, jonka hyvän itsetunnon perustan ovat toiset hänen lapsuudessaan rakentaneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.

Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.

Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.

Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.

Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.

Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.

En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.

Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.

Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.

Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.

Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.

Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.

Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.

Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.

Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.

Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.

Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.

Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.

Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.

Ohis...ja vaikka tänään veisikin ruokaa, huomenna toisella on kuitenkin taas nälkä. 

Eli sinusta on parasta antaa toisen kuolla nälkään, vaikka omat varastosi olisivatkin täynnä ruokaa?

Enhän mä voi käyttää koko varastoani vain yhden ihmisen ruokkimiseen. Ruokavarastostanihan on muitakin syöjiä. Jos joku kuolee nälkään sen vuoksi, että en joka päivä voi ruokkia häntä, hänen kannattaa etsiä joko sellainen ihminen, jonka ruokavarastosta ei ole muita syöjiä, tai sitten niin monta ihmistä, että saadessaan ruokaa yhdeltä kerran kuukaudessa tai kahdessa, ei kuole nälkään. 

Mutta tässähän monen takertuvan ihmisen ongelma piileekin: he eivät ymmärrä, että toisella on muitakin ihmissuhteita ja muutakin elämää kuin vain tämä yksi, joka kokee tarvitsevansa häntä. Heille ei riitä, että saavat toiselta jotain vaan he haluavat saada toiselta kaiken. 

Kyllä. Ja monesti he myös menevät niiden varastoille, joilla on juuri ja juuri riittävästi itselle.

Jos heidät ajetaan sieltä pois, he poistuvat katkerina jupisten miten toisella on varastot täynnä eikä silti mitään liikene. Ja jos heidät päätetään sisään, syövät he koko varaston tyhjiksi ja kun kaikki on syöty, poistuvat jupisten miten eivät saaneet tarpeeksi.

Juuri näin. Koska ulkopuolinen ei voi koskaan tyydyttää sisäistä tarvetta.

Täyttä kukkua. On vain sinulle edullista yrittää esittää toiset ahnaina ja kyltymättöminä, sellaisina viallisina ihmisinä, jotka voi ilman huonoa omaatuntoa jättää täysin huomiotta (kuten heille on tehty tähänkin asti).