Lue keskustelun säännöt.
Miten toimitte ystävän kanssa, joka ei koskaan ota yhteyttä?
04.09.2019 |
a) Jatkatte ystävyyttä niin, että te olette aina se joka ottaa yhteyttä b) Unohdatte tämän ihmisen ja annatte ystävyyden hiipua c) Jotain muuta?
Kommentit (207)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.
Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.
Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.
Kuitenkin muiden keskustelujen pohjalta uskallan arvioida, että valtaosa ihmisistä ei halua katkaista itselleen epämiellyttävää ystävyyssuhdetta sanomalla suoraan, vaan suurin osa käyttää juurikin sitä "en ota itse ikinä yhteyttä, kyllä siitä pitää tajuta" -taktiikkaa.
MILLÄ IHMEELLA siis voi tietää milloin kyse on tällaisesta tapauksesta? Minä en halua tupata seuraani ja yhteydenottojani ihmiselle joka sitten selän takana tuskailee että ei helvetti tämä tyyppi nyt millään tajua lopettaa yksipuolista yhteydenpitoa.
Jos yhteydenpito on ollu jo pitkään yksipuolista, luokkaa vuoden, ja kun itse sitten lopetan yhteydenpidon eikä toisesta kuulu enää koskaan mitään - eikö ole selvää että kyseessä nimenomaan oli tällainen tapaus joka toivoikin yhteyden hiipumista? Kai tämä toinen muuten jossain välissä hoksaisi itsekin ottaa yhteyttä kun toinen sen lopettaa?
Näinhän se menee. Tai sitten toinen välittää sinusta jonkin verran, muttei tarpeeksi ollakseen itse tässä ihmissuhteessa se aktiivinen osapuoli.
Entäs kun minulla kävi juuri noin, että tuli pitkä tauko ystävään, niin nyt en k e h t a a enää ottaa yhteyttä, koska viime kerrasta on aikaa. Pelkään, että ystävä kokee ystävyytemme jo kuolleen.
Silti meillä oli aina kivaa, kun tavattiin. Vaikka aikaa olikin välissä kulunut vuosi-pari.
Ruuhkavuodet erotti meidät. Molemmilla on ollut kiirettä ja paineita.
Eri
Ajattele omalle kohdalle, jos joku vanha ystävä vuosien takaa ottaisi sinuun yhteyttä ilahtuisitko vai pahastuisitko? Henk. koht. minä ainakin ilahtuisin :)
Rohkaise mielesi ja kysy kuulumisia, eihän siinä mitään voi menettää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.
Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.
Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.
Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.
Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.
Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.
En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.
Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.
Onko oikeasti ystävä, jos ei piittaa pätkääkään siitä onko toinen tähän ihmissuhteeseen tyytyväinen vai ei? Jos ihmiset välittävät toisistaan, niin he yrittävät etsiä yhdessä tilanteeseen jotain sellaista kompromissia, jonka molemmat kykenevät hyväksymään.
Tyytyväisyys ja tarpeiden tyydyttäminen on kaksi eri asiaa.
Ovatko?
Plussasin tuota kommentoimaasi kommenttia ja perustelen, että tyytyväisyys on ihmisen sisäinen kokemus. Tarpeiden tyydytys taas kertoo siitä, millaisia psyykkisia keinoja ihmisellä on käytössään ihmissuhteissa. Jos tarpeiden tyydytys on toisten varassa, niin keinot ovat hyvin infantiileja. Ihmisen kokemus omasta ydinminästään on kaaottinen, ja hän tarvitsee muita pitääkseen ydinminuutensa koossa. Tällaiset ihmiset tarttuvat muihin kuin takiaiset tai sitten hallitsevat ahdistusta vetäytymällä pois muista, esimerkiksi narsistiseen kaikkivoipaisuuteen. Jos aikuisissa ihmissuhteissa on kyse tarpeiden tyydyttämisestä, niin voi olla kyse persoonallisuushäiriön tasoisesta häiriöstä.
Kaikessa vuorovaikutuksessa on kyse erilaisten tarpeiden tyydyttämisestä. Oletko kuullut Maslowin tarvehierarkiasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.
Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.
Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.
Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.
Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.
Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.
En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.
Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.
Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.
Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.
Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.
Takertuvuutesi seurauksien analyysi varmasti auttaa sinua paremmin hallitsemaan tunteitasi ja reaktioitasi. Tuossa kohtaa, kun ajattelet, että sinun pitää saada vakuutuksia siitä, että sinusta välitetään, on esimerkiksi yksi sudenkuoppa selvästikin. Kenenkään elämä ei voi olla tasapainoista, jos ei itse välitä itsestään ensisijaisesti. Tarkoitan, että etsit välittämistä ihan väärästä suunnasta. Näin ystävyydelle on syntynyt jo alkumetreiltä aivan liian raskas taakka, jota vain rajoiltaan epävarmat ihmiset ryhtyvät kannattelemaan. Kunnes sitten väsyvät ja sanovat ystävyyden irti.
Itse asiassa minä olen yleensä se, joka sanoo ystävyyden irti, kun se laimenee minusta liikaa. Hylkään itse ensin ennen kuin toinen ehtii hylätä minut. Liian epämääräinen ja haalea ihmiset ihmissuhde aiheuttaa minussa aivan liikaa ahdistusta suhteessa sen tuottamaan mielihyvää.
Mutta on varmasti mahdotonta käsittää miltä tällainen tuntuu jos on saanut kasvaa vanhempiensa rakastamansa. Silloin on aikuisenakin sieltä se turvaverkko siinä missä toisella ei ole yhtään mitään. Totta kai se vaikuttaa niin, ettei ystävyyssuhteiden merkitys kasva yhtä suureksi jos sosiaaliset tarpeet ovat ns. täynnä.
Hyvä, että olet matkalla ymmärtämään reaktioitasi paremmin. Näin voit valita strategiasi tietoisemmin, jolloin saatat matkasi loppupäässä olla jo edellä niitä, jotka eivät ole analysoineet omia luontaisia reaktioitaan läheisyyden ja etäisyyden säätelemisessä. Rakkaudeton lapsuus jättää jälkensä, mutta se ei onneksi ole mikään kohtalo, vaan jokainen voi työstää asioitaan niin kauan kuin elää ja elämän eri käänteet myös pakottavat siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurperheen äiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurperheen äiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurperheen äiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veni vidi vici kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veni vidi vici kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
B. Näin olen ruvennut toimimaan viime vuosina. En pidä elämässäni ihmisiä jotka eivät ”anna mulle mitään”.
Ikävä asenne että ystävän pitäisi "antaa" jotakin ollakseen ystävä.
Itsellä meni masennuksen vuoksi suurin osa ystävistä koska en jaksanut pitää yhteyttä, ja sitten huomasin, että myös minuun ei enää otettu yhteyttä, joka masensi minua vielä enemmän. Olin kuitenkin kertonut muutamalle näistä ystävistä mikä elämäntilanteeni on. En ehkä masennuksen vuoksi ollut parasta mahdollista seuraa, mutta ei kukaan ystävistäni myös yrittänyt mitenkään minua auttaa.
Millaista apua olisit ystäviltäsi kaivannut ollessasi masentunut?
Apu oli ehkä väärä sanavalinta. Ehkä olisin kaivannut siinä vaiheessa ymmärrystä siihen etten ollut masennuksen vuoksi hyvää seuraa, ja ehkä olisin enemmän kaivannut ystäviltä yhteydenottoja ja vaikka itse en masennuksen vuoksi pystynyt antamaan itsestäni mitään, olisin halunnut että joku olisi saanut minut ns. ulos omasta masennuksestani, olisin voinut vaikka kuunnella muiden murheita mieluummin kuin velloa omassa huonossa elämäntilanteessani. Mutta ehkä ihmiset ajattelivat että masennuksen vuoksi minut pitää jättää rauhaan.
Itse olen masentunut, joka on koko elämänsä ajan ollut toisten "terapeuttina", jo lapsena vanhemmilleen. Enää en pätkän vertaa jaksa välittää muisten murheiden kuuntelemisesta.
Sussa on jotain vikaa jos muiden murheet saavat sinut noin tolaltaan että itse masennut. Kannattaa ottaa uusi asenne asiaan muiden kuuntelemisen suhteen, eikä muita syyllistävä asenne.
Oletko sinä ala-asteikäisestä asti joutunut olemaan pakosta vanhempiesi terapeuttina toimimattomassa perheessä? Nykyään on vain tullut mitta täyteen. Olen siksi päätynyt välttelemään ihmisten seuraa.
Vastauksena kysymykseesi niin olen ollut. Sen lisäksi vanhempani käyttivät minua välittäjänä ja vallankäytön välineenä aina siitä asti kun erosivat ja olin 6-vuotias , siihen asti kun toinen vanhemmista kuoli. Silti jaksan kyllä hyvin kuunnella muiden murheita ja jopa olen enemmän kuin valmis tukemaan heitä murheissaan. Minusta tuo on asenne kysymys.
Ehkä et vain ole osannut ottaa irtiottoa menneisyydestä ja siksi toistat loputtomiin samaa roolia ostaaksesi toisten hyväksynnän.
Ehkä en, mutta en koe sitä ongelmaksi enkä masennu ystävien murheista. Toisten hyväksynnän ostaminen on aika erikoinen veto, mitä se edes käsittää?
Jos olet niin hienosti balanssissa itsesi kanssa, niin miksi otat kierroksia siitä, että joku viihtyy mieluummin itsekseen kuin toisten huoliämpärinä?
Otin alunperin kantaa siihen että joku ei jaksa ystäviensä huolia vaan masentuu niistä, jotenkin tästä sitten päädyttiin kyselemään minulta minun asioistani, joihin vastasin. En ole väittänyt olevani balanssissa ja olen myös itse paljon yksikseni, mutta minusta me tarvitsemme toisia ihmisiä ystäviksi ja niistä ystävyyssuhteista voi oppia jotain.
Mutta ystävä ei voi olla pakolla. Eikä ystävyyttä ole se että hyväksikäyttää toista huoliämpärinä. Jokaisella on oikeus puolustautua sellaiselta hyväksikäytöltä . -eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.
Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.
Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.
Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.
Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.
Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.
En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.
Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.
Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.
Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.
Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.
Takertuvuutesi seurauksien analyysi varmasti auttaa sinua paremmin hallitsemaan tunteitasi ja reaktioitasi. Tuossa kohtaa, kun ajattelet, että sinun pitää saada vakuutuksia siitä, että sinusta välitetään, on esimerkiksi yksi sudenkuoppa selvästikin. Kenenkään elämä ei voi olla tasapainoista, jos ei itse välitä itsestään ensisijaisesti. Tarkoitan, että etsit välittämistä ihan väärästä suunnasta. Näin ystävyydelle on syntynyt jo alkumetreiltä aivan liian raskas taakka, jota vain rajoiltaan epävarmat ihmiset ryhtyvät kannattelemaan. Kunnes sitten väsyvät ja sanovat ystävyyden irti.
Itse asiassa minä olen yleensä se, joka sanoo ystävyyden irti, kun se laimenee minusta liikaa. Hylkään itse ensin ennen kuin toinen ehtii hylätä minut. Liian epämääräinen ja haalea ihmiset ihmissuhde aiheuttaa minussa aivan liikaa ahdistusta suhteessa sen tuottamaan mielihyvää.
Mutta on varmasti mahdotonta käsittää miltä tällainen tuntuu jos on saanut kasvaa vanhempiensa rakastamansa. Silloin on aikuisenakin sieltä se turvaverkko siinä missä toisella ei ole yhtään mitään. Totta kai se vaikuttaa niin, ettei ystävyyssuhteiden merkitys kasva yhtä suureksi jos sosiaaliset tarpeet ovat ns. täynnä.
Hyvä, että olet matkalla ymmärtämään reaktioitasi paremmin. Näin voit valita strategiasi tietoisemmin, jolloin saatat matkasi loppupäässä olla jo edellä niitä, jotka eivät ole analysoineet omia luontaisia reaktioitaan läheisyyden ja etäisyyden säätelemisessä. Rakkaudeton lapsuus jättää jälkensä, mutta se ei onneksi ole mikään kohtalo, vaan jokainen voi työstää asioitaan niin kauan kuin elää ja elämän eri käänteet myös pakottavat siihen.
Voi työstää juu, mutta kukaan ei saa uutta lapsuutta. Toiset saavat paremman pohjan ihmissuhteiden muodostamiseen jo syntymässään. He ehtivät tällöin kerryttää sosiaalista pääomaa vauhdilla vuosikymmenien ajan siinä missä toinen jotenkin yrittää yksinään päästä sinuiksi vaikean menneisyytensä kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut ovat tottuneet siihen, että toinen on aina se, joka ottaa yhteyden ja ehdottaa tapaamista. Se voi johtua esim. siitä, että se toinen on kiireisempi eli ajatuksena on antaa kiireisemmän ehdottaa tapaamisajankohtaa. Vuosien kuluessa tilanteet saattavat muuttua, ja se entinen kiireinen saattaakin ihmetellä, miksei kukaan ikinä ota yhteyttä.
Se, ettei ystävä ota yhteyttä kuin harvoin, ei välttämättä johdu välinpitämättömyydestä. Varsinkaan jos hän kuitenkin aina tapaa ja juttelee mielellään.
Ap:n kysymykseen, antaisin varmaan ajan kulua. En katkaisisi välejä tms.
Ystävyyteen ei mielestäni kuulu saman tyyppinen sitoutuminen ja suhteen vaaliminen kuin parisuhteeseen.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.
Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.
Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.
Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.
Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.
Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.
En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.
Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.
Onko oikeasti ystävä, jos ei piittaa pätkääkään siitä onko toinen tähän ihmissuhteeseen tyytyväinen vai ei? Jos ihmiset välittävät toisistaan, niin he yrittävät etsiä yhdessä tilanteeseen jotain sellaista kompromissia, jonka molemmat kykenevät hyväksymään.
Tyytyväisyys ja tarpeiden tyydyttäminen on kaksi eri asiaa.
Ovatko?
Plussasin tuota kommentoimaasi kommenttia ja perustelen, että tyytyväisyys on ihmisen sisäinen kokemus. Tarpeiden tyydytys taas kertoo siitä, millaisia psyykkisia keinoja ihmisellä on käytössään ihmissuhteissa. Jos tarpeiden tyydytys on toisten varassa, niin keinot ovat hyvin infantiileja. Ihmisen kokemus omasta ydinminästään on kaaottinen, ja hän tarvitsee muita pitääkseen ydinminuutensa koossa. Tällaiset ihmiset tarttuvat muihin kuin takiaiset tai sitten hallitsevat ahdistusta vetäytymällä pois muista, esimerkiksi narsistiseen kaikkivoipaisuuteen. Jos aikuisissa ihmissuhteissa on kyse tarpeiden tyydyttämisestä, niin voi olla kyse persoonallisuushäiriön tasoisesta häiriöstä.
Kaikessa vuorovaikutuksessa on kyse erilaisten tarpeiden tyydyttämisestä. Oletko kuullut Maslowin tarvehierarkiasta?
Kukapa ei olisi kuullut. Sitähän ei ole tehty ystävyyssuhteiden analyysiin, vaan niiden kompeksisuuteen soveltuvat paremmin muut teoriat. Kuten jo mainittu kiintymyssuhdeteoria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei! Introverttinä tai oikeastaan ambiverttinä ja hitaalla elämänrytmillä käyvänä kerron, miten omalla kohdallani menee.
Tarvitsen paljon omaa aikaa. Nyt olen ollut esimerkiksi kaksi viikkoa vapaa-ajat yksin, ladannut akkujani, lukenut kaikkea sivistävää.
Seuraavat kaksi viikkoa: tapaan perhettäni, ja erikseen ehkäpä noin kolmea ystävääni, oli kivaa ja jutut jäävät kesken joten sovitaan parin tyypin kanssa uudet kahvittelut.
Taas uudet kaksi viikkoa: haluan olla itsekseni ja hoidan paljon työasioita.
Näen taas noin kolmea ystävääni, jotka ovat eri tyypit kuin kuukausi sitten.
Sitten on töissä mielenkiintoinen periodi ja kaksi kuukautta vilahtaa kuin tuhka tuuleen, vapaa-ajat menevät palautuessa ja omissa oloissa, aivan tyytyväisenä.
Huomaatteko, aika vaan kuluu. Seuran kaipuuta on myös, mutta ei ollenkaan samalla tavalla kuin ekstrovertilla tai jollakulla jonka ystävyys tarkoittaa sellaista kiintymystä joka vaatii tiivistä fyysistä läsnäoloa ja todistuksia siitä että välitetään.
Minulla on työni ja harrastusteni kautta paljon ystäviä, ja pidän heitä oikeasti ystävinä. Jaamme hyvin henkilökohtaisia asioita ja puhumme pahimmista peloistamme ja myös autamme toisiamme. Ystävissäni on enimmäkseen samantapaisia ihmisiä eli ambivertteja. Lisäksi on "kavereita" eli ihmisiä joiden kanssa puhutaan työasioita tai pinnallisempaa, heitäkin tulee joskus nähtyä.
Eli jos ystäviä on esimerkiksi pitkälle toistakymmentä, saattaa mennä tätä rataa aivan helposti vuosi, että ei nähdä. Sitten saatetaan taas nähdä vaikka useamman kerran kuussa kun sattuu sellainen aika.
Eli olen tottunut hyvin rentoon, täysin odotuksettomaan kanssakäymiseen ja nautin siitä. Monet ovat sanoneetkin olevansa samanlaisia, ja tällaisten ihmisten kanssa on helppo olla, kun riittää että on oma itsensä.
Jotkut eivät välttämättä hoksaa, että jos tekee työtä josta on aidosti kiinnostunut ja se vaatii ajattelua ja paneutumista, aika yksinkertaisesti vilahtaa, viikot ja kuukaudet vilisevät. Se ei tarkoita silti epäempaattista ihmistä vaan ihmistä joka on asioista hyvin kiinnostunut.
Mistä sitten voi tietää miksi joku ei ota yhteyttä? En tiedä, itse en moisia murehdi. Otan yhteyttä jos haluan jotakuta nähdä ja jos hän ei ole tavattavissa, otan yhteyttä johonkuhun toiseen. Jos joku ei oikeasti halua minua nähdä niin kyllä hän ennen pitkää asian jotenkin hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.
Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.
Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.
Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.
Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.
Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.
En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.
Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.
Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.
Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.
Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.
Takertuvuutesi seurauksien analyysi varmasti auttaa sinua paremmin hallitsemaan tunteitasi ja reaktioitasi. Tuossa kohtaa, kun ajattelet, että sinun pitää saada vakuutuksia siitä, että sinusta välitetään, on esimerkiksi yksi sudenkuoppa selvästikin. Kenenkään elämä ei voi olla tasapainoista, jos ei itse välitä itsestään ensisijaisesti. Tarkoitan, että etsit välittämistä ihan väärästä suunnasta. Näin ystävyydelle on syntynyt jo alkumetreiltä aivan liian raskas taakka, jota vain rajoiltaan epävarmat ihmiset ryhtyvät kannattelemaan. Kunnes sitten väsyvät ja sanovat ystävyyden irti.
Itse asiassa minä olen yleensä se, joka sanoo ystävyyden irti, kun se laimenee minusta liikaa. Hylkään itse ensin ennen kuin toinen ehtii hylätä minut. Liian epämääräinen ja haalea ihmiset ihmissuhde aiheuttaa minussa aivan liikaa ahdistusta suhteessa sen tuottamaan mielihyvää.
Mutta on varmasti mahdotonta käsittää miltä tällainen tuntuu jos on saanut kasvaa vanhempiensa rakastamansa. Silloin on aikuisenakin sieltä se turvaverkko siinä missä toisella ei ole yhtään mitään. Totta kai se vaikuttaa niin, ettei ystävyyssuhteiden merkitys kasva yhtä suureksi jos sosiaaliset tarpeet ovat ns. täynnä.
Hyvä, että olet matkalla ymmärtämään reaktioitasi paremmin. Näin voit valita strategiasi tietoisemmin, jolloin saatat matkasi loppupäässä olla jo edellä niitä, jotka eivät ole analysoineet omia luontaisia reaktioitaan läheisyyden ja etäisyyden säätelemisessä. Rakkaudeton lapsuus jättää jälkensä, mutta se ei onneksi ole mikään kohtalo, vaan jokainen voi työstää asioitaan niin kauan kuin elää ja elämän eri käänteet myös pakottavat siihen.
Voi työstää juu, mutta kukaan ei saa uutta lapsuutta. Toiset saavat paremman pohjan ihmissuhteiden muodostamiseen jo syntymässään. He ehtivät tällöin kerryttää sosiaalista pääomaa vauhdilla vuosikymmenien ajan siinä missä toinen jotenkin yrittää yksinään päästä sinuiksi vaikean menneisyytensä kanssa.
Se on ihan totta, ja lisäksi toiset lähtevät takamatkasta jo geeniperimänsä vuoksi. Jokaisella on kuitenkin mahdollisuus kehittyä ymmärtämään paremmin omia ja muiden reaktioita ihmissuhteissa. Kypsempi tapa on yleensä se, ettei ongelmia enää siinä määrin edes synny, koska ongelmien kehkeytymisen pystyy ennakoimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
LOPETA, melko pian ainakin se ystävyys. Sitä ei ole. Tai ainakin se toinen tarvitsee herätyksen, ennen kuin arvostaa sinua ystävänä, ja sen yleensä ihminen tajuaa vasta kun on saanut maistaa yksinäisyyttä.
Mulla oli tämmönen paras ystävä, asuttiin toisissa kaupungeissa jonkun aikaa, ja selvästi ei enää ollut tekemisissä niin kuin ennen. Soittelin ym. yritin pitää yllä yhteyttä. Myöhemmin sitten paljastui että oli salannut isoja asioita multa, joita ihan vaikka naapuritikin tietää, ei olut mitään erikoista syytä edes salata niitä, eli oli vaan ottanut sillä tavalla etäisyyttä, eli ei tahtonut todella minua elämäänsä. Ei vaan viittinyt sanoa päin naamaa...eli joku puoli ghostaus oli kyseessä--
Enää en vastannut mihinkään yhteydenottoihinsa.
Nyt ruinaa naamakirjassa kaverita ja esittää jotain sosiaalista butterflyta, vaikka vannoi ettei ikinä mene sinne. Läheisiä ystäviä sillä ei oikeasti ole, eikä edes varmasti halua, on liian itserakas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.
Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.
Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.
Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.
Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.
Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.
En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.
Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.
Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.
Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.
Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.
Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.
Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.
Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.
Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.
Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.
Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.
Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
A jonkin aikaa, ehkä muutaman kuukauden, sen jälkeen B.
Yleensä se kaveri ottaa parin kuukauden päästä yhteyttä jos minusta ei kuulu mitään. Aika äkkiä minulla ei ole kaverille enää mitään sanottavaa eikä kerrottavaa elämästäni, koska niin paljon kerkeää tapahtua jo jossain puolessa vuodessa. Tämän jälkeen en koe enää mukavaksi jakaa elämääni ihmisen kanssa josta olen etääntynyt. En pidä ystävyydestä jossa saan lukea naimisiinmenot ja lasten syntymät somesta.
Nyt esim. eräs kaveri ei koko kesänä kerennyt olla kanssani tekemisissä kun on niin kiire töissä, mutta silti kerkesi päivittämään someen iltakaljoja ja rannallamakoiluja toisten kavereiden kanssa. pidin tuota sen verran törkeänä toimintana, että kun hän nyt parin viikon aikana on kysellyt kahvitteluja, niin minulla on itselläni ollut niin kova kiire etten ole kerennyt. Olkoon nyt niiden uusien tyyppien kanssa joiden tapaamista ei "työkiireet" estä.
Noin muuten ei pitkäkään väli yhteydenpidossa haittaa, vaan saattaa kuin vahingossa mennä pitempäänkin ettei nähdä, mutta valehtelu ettei kerkeä nähdä on punainen vaate.
Vierailija kirjoitti:
LOPETA, melko pian ainakin se ystävyys. Sitä ei ole. Tai ainakin se toinen tarvitsee herätyksen, ennen kuin arvostaa sinua ystävänä, ja sen yleensä ihminen tajuaa vasta kun on saanut maistaa yksinäisyyttä.
Mulla oli tämmönen paras ystävä, asuttiin toisissa kaupungeissa jonkun aikaa, ja selvästi ei enää ollut tekemisissä niin kuin ennen. Soittelin ym. yritin pitää yllä yhteyttä. Myöhemmin sitten paljastui että oli salannut isoja asioita multa, joita ihan vaikka naapuritikin tietää, ei olut mitään erikoista syytä edes salata niitä, eli oli vaan ottanut sillä tavalla etäisyyttä, eli ei tahtonut todella minua elämäänsä. Ei vaan viittinyt sanoa päin naamaa...eli joku puoli ghostaus oli kyseessä--
Enää en vastannut mihinkään yhteydenottoihinsa.
Nyt ruinaa naamakirjassa kaverita ja esittää jotain sosiaalista butterflyta, vaikka vannoi ettei ikinä mene sinne. Läheisiä ystäviä sillä ei oikeasti ole, eikä edes varmasti halua, on liian itserakas.
Huh, en usko sinun koskaan olleen hänen ystävänsä. Ihan kylmäävää lukea tuollaista tekstiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.
Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.
Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.
Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.
Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.
Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.
En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.
Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.
Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.
Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.
Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.
Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.
Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.
Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.
Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.
Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.
Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.
Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.
Ohis...ja vaikka tänään veisikin ruokaa, huomenna toisella on kuitenkin taas nälkä.
Vierailija kirjoitti:
A jonkin aikaa, ehkä muutaman kuukauden, sen jälkeen B.
Yleensä se kaveri ottaa parin kuukauden päästä yhteyttä jos minusta ei kuulu mitään. Aika äkkiä minulla ei ole kaverille enää mitään sanottavaa eikä kerrottavaa elämästäni, koska niin paljon kerkeää tapahtua jo jossain puolessa vuodessa. Tämän jälkeen en koe enää mukavaksi jakaa elämääni ihmisen kanssa josta olen etääntynyt. En pidä ystävyydestä jossa saan lukea naimisiinmenot ja lasten syntymät somesta.
Nyt esim. eräs kaveri ei koko kesänä kerennyt olla kanssani tekemisissä kun on niin kiire töissä, mutta silti kerkesi päivittämään someen iltakaljoja ja rannallamakoiluja toisten kavereiden kanssa. pidin tuota sen verran törkeänä toimintana, että kun hän nyt parin viikon aikana on kysellyt kahvitteluja, niin minulla on itselläni ollut niin kova kiire etten ole kerennyt. Olkoon nyt niiden uusien tyyppien kanssa joiden tapaamista ei "työkiireet" estä.
Noin muuten ei pitkäkään väli yhteydenpidossa haittaa, vaan saattaa kuin vahingossa mennä pitempäänkin ettei nähdä, mutta valehtelu ettei kerkeä nähdä on punainen vaate.
Miksi se olisi valehtelua? Jos on sopinut kymmenen muun kaverin kanssa että nähdään, ja sen lisäksi haluaa omaa aikaa, niin siinähän se aika menee. Sillä välin voit sopia muiden kaverien kanssa muuta. Miksi näitä pitää ottaa niin henkilökohtaisesti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.
Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.
Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.
Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.
Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.
Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.
En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.
Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.
Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.
Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.
Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.
Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.
Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.
Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.
Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.
Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.
Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.
Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.
Ihminen ei voi yksinään täyttää omia sosiaalisia tarpeitaan, siihen tarvitaan vuorovaikutusta toisten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.
Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.
Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.
Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.
Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.
Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.
En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.
Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.
Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.
Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.
Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.
Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.
Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.
Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.
Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.
Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.
Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.
Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.
Ohis...ja vaikka tänään veisikin ruokaa, huomenna toisella on kuitenkin taas nälkä.
Eli sinusta on parasta antaa toisen kuolla nälkään, vaikka omat varastosi olisivatkin täynnä ruokaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
A jonkin aikaa, ehkä muutaman kuukauden, sen jälkeen B.
Yleensä se kaveri ottaa parin kuukauden päästä yhteyttä jos minusta ei kuulu mitään. Aika äkkiä minulla ei ole kaverille enää mitään sanottavaa eikä kerrottavaa elämästäni, koska niin paljon kerkeää tapahtua jo jossain puolessa vuodessa. Tämän jälkeen en koe enää mukavaksi jakaa elämääni ihmisen kanssa josta olen etääntynyt. En pidä ystävyydestä jossa saan lukea naimisiinmenot ja lasten syntymät somesta.
Nyt esim. eräs kaveri ei koko kesänä kerennyt olla kanssani tekemisissä kun on niin kiire töissä, mutta silti kerkesi päivittämään someen iltakaljoja ja rannallamakoiluja toisten kavereiden kanssa. pidin tuota sen verran törkeänä toimintana, että kun hän nyt parin viikon aikana on kysellyt kahvitteluja, niin minulla on itselläni ollut niin kova kiire etten ole kerennyt. Olkoon nyt niiden uusien tyyppien kanssa joiden tapaamista ei "työkiireet" estä.
Noin muuten ei pitkäkään väli yhteydenpidossa haittaa, vaan saattaa kuin vahingossa mennä pitempäänkin ettei nähdä, mutta valehtelu ettei kerkeä nähdä on punainen vaate.
Miksi se olisi valehtelua? Jos on sopinut kymmenen muun kaverin kanssa että nähdään, ja sen lisäksi haluaa omaa aikaa, niin siinähän se aika menee. Sillä välin voit sopia muiden kaverien kanssa muuta. Miksi näitä pitää ottaa niin henkilökohtaisesti?
Elämä on jokaiselle henkilökohtainen kokemus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksessa on asetelma jossa ystävyys on suhde jossa pidetään kirjaa yhteydenotoista, ja kun niitä ei ole määrättyä määrää, niin ystävyys on loppunut.
Miksi otatte tällaisia määritelmiä osaksi elämäänne? Jos teillä tekee mieli ottaa yhteyttä, niin ottakaa yhteyttä, jos ei niin ei. Jos kaipaatte tiivistä yhteydenpitoa ja loukkaannutte jos sitä ei ole tarjolla, niin hankkikaa enemmän ystäviä. Niin että on sitten tarpeeksi sitä yhteydenpitoa, alatte tajuta itsekin kun aika ja energia loppuu ja kalenteri täyttyy. Tai hankkikaa sellaisia ystäviä jotka myöskin laskevat yhteydenottoja, niin voitte keskenään pitää niistä kirjaa.
Kammottavia takiaisia. Uskokaa tai älkää, mutta ystävyyttä voi olla monenlaista. Toisten tuntemusten vähättely on myös ikävää. Eli jos et ole kuin nämä takiaiset, niin olet kylmä ihminen joka ei välitä muista. Takertumista ja syyllistämistä.
Etpä tosiaan anna kovin empaattista kuvaa itsestäsi haukkumalla toisia takiaisiksi.
Olen empaattinen, ja siksi onkin hämmentävää kun joillekin ystävyys on sitä että roikutaan kiinni sellaisessa joka ei tällaista roikuntaa halua, ja sitten loukkaannutaan ja syyllistetään kun vastaroikuntaa ei ilmene. Pidätän oikeuden nimittää takiaiseksi ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja ja silti on itse se joka syyllistää.
Empaattinen ihminen ymmärtäisi sen, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Epäempaattinen ihminen sen sijaan pahastuu siitä, että joku on persoonana erilainen kuin hän ja aloittaa syyttelyn vääränlaiseksi.
En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen.
Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän muiden tehtävänä ei ole tyydyttää sinun tarpeitasi.
Kerro jotain uutta. Näin ajattelivat vanhempani ja siksi minusta tulikin sellainen ihminen, joka epätoivoisesti kaipaa toisten hyväksyntää.
Vanhempien tehtävä on tyydyttää lasten tarpeet. Aikuisuuteen ei tällainen kuulu. Jos minulla on tarpeita, vaikka hyväksynnän saaminen, tulee minun kaivautua omaan pääkoppaani ja tutkia asia, eikä sysätä tämän tarpeen tyydyttämistä muiden vastuulle.
Kun oma pää on kunnossa, niin ystävyyssuhteissa ei ole enää pakkoa, että toinen ihminen on minua varten.Olen viidettä vuotta terapiassa. Silti takertuva kiintymyssuhdetyyli ei ole kadonnut mihinkään. Minun on vaikea ilman konkreettisia osoituksia uskoa, että toinen oikeasti välittää minusta, kun minulla ei ole tällaisesta kokemuksia lapsuudessani. Ja niin, olen muuten introvertti. Ihmisiin tutustuminen ei ole tällä kombolla minulle kovin helppoa.
Uskon, että se on vaikeaa päästä tuosta eroon, mutta viisi vuotta on aika lyhyt aika päästä tuosta eroon. Tärkeimmänhän olet jo oppinut: tiedostat ongelmasi. Muista huomata ne pienet edistymiset.
Valitettavasti aikuisuuteen vaan kuuluu se, että meidän pitää sietää epävarmuutta ilman todisteita, ja että itse meidän pitää ratkoa ongelmamme. Kukaan ystävä ei meitä paranna. Vaikka saisit kuinka paljon tänään todisteita, että ystäväsi välittää sinusta, niin huomenna podet samaa asiaa uudelleen. Koska ystävä ei voi täyttää sitä tarvetta, joka on _sinussa_.
Suosittelen lukemaan Anthony deMellon Havahtuminen. Hieno kirja. Ei maksa montaa euroa.
Kelan terapiaa voi saada kerrallaan vain kolme vuotta putkeen, sen jälkeen on vähintään viiden vuoden tauko välissä. Esimerkkisi on kokonaan omasta päästäsi ja suorastaan loukkaavalla tavalla minun tarpeitani mitätöivä.
Olen käyttäytymistieteilijä. Tiedän mistä puhun. Pahoittelen, jos onnistuin loukkaamaan.
Etkö tiedä. Kukaan ei vastaavalla tavalla kehtaisi väittää ettei nälkää saa poistetuksi syömällä. Kirjasi on silkkaa tuubaa.
Pointti onkin siinä, että sinun pitää _itse_ hankkia se syötäväsi ja syödä. Et voi odottaa, että joku ystävä tuo sinulle ruokaa. Ystäväsi ei ensinnäkään tiedä, mikä nälkä sinulla on, eikä se ole hänen tehtävään ruokkia sinun tarpeitasi. Se on sinun tehtäväsi on tyydyttää omat tarpeesi ottamalla se jousipyssy ja lähteä metsälle ja ruokkia itsesi.
Ohis...ja vaikka tänään veisikin ruokaa, huomenna toisella on kuitenkin taas nälkä.
Eli sinusta on parasta antaa toisen kuolla nälkään, vaikka omat varastosi olisivatkin täynnä ruokaa?
” Älä anna köyhälle kalaa vaan opeta hänet kalastamaan.”
Otin alunperin kantaa siihen että joku ei jaksa ystäviensä huolia vaan masentuu niistä, jotenkin tästä sitten päädyttiin kyselemään minulta minun asioistani, joihin vastasin. En ole väittänyt olevani balanssissa ja olen myös itse paljon yksikseni, mutta minusta me tarvitsemme toisia ihmisiä ystäviksi ja niistä ystävyyssuhteista voi oppia jotain.