Te ihmiset, jotka ette juuri puhu, kertokaa miksi

En ole ilmeisesti koskaan oikein oppinut sellaiseen normaaliin jutusteluun vaikka se minusta kivaa onkin ja olen ihan suht puhelias vaikken supersuulas olekaan. Tykkäisin siis jutella, mutta jotenkin teen sen väärin koska oikeastaan aina käy niin että toisesta näkyy päällekin päin se, että hän haluaisi olla ihan missä tahansa muualla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhun silloin kun minulla on jotain asiaa eli sanottavaa, en siksi, että näkisin tehtäväkseni täyttää hiljaisuuden tyhjänpäiväisellä hölinällä.

Osaako sinuntyyppiset ihmiset ylipäätään keskustella, vai onko kommunikointi pelkkää sanomista tai niin sanottua toteamista ja ilmoitusluontoista?

Mikä on tyhjänpäiväistä hölinää? Se, että kysytään muiden kiinnostuksista? Se, että jaetaan omia kokemuksia? Se, että huomioidaan muiden kanssa ympäristöä?

Olen eri, mutta olen tuollaisten vanhempien lapsi jotka ei puhuneet keskenään (eikä kyllä muidenkaan kanssa) eikä meille lapsille ellei ollut oikeasti asiaa. Ja se asia tosiaan oli aina juurikin ilmoitusluontoista ja yleensä vielä jonkinlainen moite tai muu negatiivisuus.

Sellainen normihöpöttely oli järkytys kun sellaista ekan kerran kaverin kotona kuuli ja kuinka hankalaa sitä oli kun ei tiennyt mitä pitää tehdä, pitääkö olla silti itse hiljaa vai pitääkö/saako sellaiseen yrittää osallistua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen myös hiljainen, mulla ei yksinkertaisesti ole yhtäkään asiaa päässä mistä puhuisi. Voi olla etten edes mieti mitään. Esimerkiksi jos olen työkavereiden kanssa ruokatauolla yhtä aikaa, ei mulla juuri ole yhtään ajatusta päässä, syön vaan ja mietin vaikka sitä lihapullaa. Tai vaikka tulevaa kuntosaleilua työpäivän jälkeen.

Osaan mä tarvittaessa puhua, esim kylässä tai siis uusille ihmisille tai jos ihmiset vaan olettaa mun puhuvan. Kyllä mä sitten puhun, mutta se on ihan opittua, ei mulle kovin luontaista. Mieluummin kuuntelisin. Sitten puhumisien jälkeen olenkin jo väsynyt enkä jaksa puhua.

On myös ystäviä, enemmän oon se, että kuuntelen heidän juttuja ja otan kantaa niihin tai tekemisten/pelien kautta jutellaan ja nauretaan. Mutta en myös hyville ystäville oikeastaan avaa tuntojani, en oikeastaan avaa niitä juuri kellekkään. Pidän ajatukset sisälläni, se on varmaan huono juttu mutta en osaa niitä uloskaan tuoda.

Ite mietin puheliaita ihmisiä, miten niillä yksinkertaisesti riittää puhetta? Onko oikeasti heillä koko ajan joku ajatus, mikä on hyvä päästää valloilleen? En siis paheksu, mutta ihmettelen vaan ihmisten erilaisuutta

Minä puhun paljon ja kuuntelen ja keskustelen mielelläni. Minä taas en ymmärrä ihmisiä joita ei kiinnosta mikään. Maailmassa on niin paljon tapahtumia ja ilmiöitä, että miten niitä ei voi olla edes ajattelematta?

Miksei riittäisi keskusteltavaa? Nytkin on maailmalla menossa suuret valtataistelut. Taloudesta riittäisi puhuttavaa viikoiksi. Luonnontila ja teknologiset näkymät. Kuinka paljon niistäkin voisi keskustella asiasta tietävien kanssa. Teknologia ja taide, musiikki ja elokuvat. Niistä nyt varsinkin voisi puhua tunteja. Entä ihmisisuhteet tai psykologiset ilmiöt? Onko hauskempaa kuin puhua ihmisten käytöksestä ja motiiveista? Entä ihan jokapäiväiset asiat? Ruoka, matkat, urheilu, vaatteet, meikit ja käsityöt, niissä riittää vaikka millaista keskustelua. Mitä tekee, mistä tykkäisi, mitä on suunnitellut, kuinka joku muu oli ratkaissut asian jne.

Mutta kun ei kiinnosta mikään, niin ei kiinnosta mikään ja silloin muiden puheet tuntuvat varmaan tylsiltä. Ei ole sanottavaa, eikä ole tietoa asioista.

Itselleni tämän kaltaisista ihmisistä tulee mieleen ettei heillä oikein ajatus kulje noin ylipäätään kovasti.

Olen eri, mutta mä olen yksinkertaisesti tullut vanhaksi. En jaksa olla enää kiinnostunut samoista asioista kuin nuorempana. Enkä jaksa puhua samoista asioista, joista olen puhunut sadat kerrat ennenkin. Mun on vaikea kuvitella, että ketään ihan oikeasti kiinnostaisi tietää, mitä söin tänään tai mitä aion syödä huomenna. Tai että jälleen kerran olen ihan hetken päästä lähdössä koiran kanssa iltalenkille. Teen koirani kanssa iltalenkin 365 kertaa vuodessa, joten en keksi siitäkään mitään muita kiinnostavaa keskusteltavaa. En myöskään jaksa olla enää kiinnostunut taloudesta. Ihmiskunta selvisi 1990-luvun lamastakin ja tulee selviämään myös pandemian aiheuttamasta lamasta. Asiat, jotka tapahtuvat ehkä 50 tai 100 vuoden päästä, eivät nekään jaksa enää kiinnostaa. 

Monen mielestä mun vaatimaton ja yksinkertainen elämäni on varmasti tosi tylsää, mutta mulle tämä on ihan täydellistä. Olen aiemmin ollut varsin aktiivinen ja nuorena jopa eläinsuojeluaktivisti, mutta kaikella on aikansa. Teen toki erilaisia asioita ja on mulla suunnitelmiakin eläkepäiviäni varten, mutta en saa mitään keskusteluista, missä muut kertovat, mitä he aikovat eläkkeellä tehdä ja mä kertoisin, mitä mä aion tehdä.  En tarvitse enää muilta ideoita, mitä voisin tehdä. Toisaalta en koe tarpeelliseksi selittää kenellekään, miksi en aio eläkepäivinäni tehdä maailmanympärysmatkaa tai ryhtyä pelaamaan golfia. Ihmiset, jotka tuntevat mut hyvin,  ovat varmasti jo pidemmän aikaa tienneet, että musta tulee eläkkeellä "crazy cat lady". 

N63

Mitähän sitä kieltämään, että muista olet varmasti aika tylsää seuraa ja flegmaattinen ihminen. Mikään uusi ei kiinnosta ja mistään ei ole sanottavaa ja muiden jutut kiinnostavat vielä vähemmän. Et saa itse mitään mistään ja muille ei sinulla ole mitään annettavaa tai halua antaa. Tämän tyyppiset tekstit vahvistavat vain sitä ajatusta, että hiljaisilla ei todellakaana ole mitään annettavaa muille, vaikka suunsa avaisivatkin joskus. Ja muilla, vaikka heillä olisi annettavaa, niin heidän annettava ei voisi vähemmän kiinnostaa näitä ihmisiä.

Toinen jalka haudassa ja tulevaisuuden näkymät olettomat ja kaikki lähtee ajatuksista kannattaako, onko tarpeellista, saanko hyötyä, ei ole kannattavuuden kannalta enää ajankohtaista, en tarvitse mitään muilta jne.

Minäkään en ole enää nuorukainen, mutta joka päivä ympärillä on kiinnostavia asioita. Ympäristö muuttuu joka tasolla. Minua kiinnostaa muiden asiat jopa enemmän kuin omani. Enkä puhu nyt mistään juoruista. Ihmisten elämä ja heidän kertomuksensa voivat olla todella mielenkiintoisia ja eri näkökulmat varsinkin tuovat paljon uusia ajatuksia myös itselle.

En usko, että itse voisin tai ennenkaikkea haluaisin olla ns. hiljainen crazy cat lady. Joita kiinnostaa vaan katsoa kissoja ja syöttää niitä ja nyhjätä yksin kotona ja olla jämähtänyt siihen maailmaan joka oli ajankohtainen kun olin 25-vuotias. Mutta sinäänsä mielenkiintoista lukea näitä sinunkin ajatuksia ja ehkä joskus tulen keskustelemaan jonkun kanssa tästäkin ilmiöstä, koska sinäänsä se on aika mielenkiintoinen ilmiö.

Mutta eikö olekin ihan hyvä, että sinä ja hänen kaltaisensa ette koskaan työpaikan kahvihuoneessa puhuisi keskenänne mitään? Sinua ei kiinnostaisi hänen juttunsa eikä häntä sinun juttusi, joten miksi teidän edes pitäisi puhua yhtään mistään? Voit puhua muille ja hän on hiljaa. Win-win.

En todennäköisesti puhuisikaan hänen kanssaan. Miksi tekisin sitä edes? Minä en kiinnosta häntä ja hänellä ei ole mitään mielenkiintoista sanottavaa, koska mikään ei kiinnosta häntä, mutta se on väärin sanoa etteikö hänen juttunsa voisi kiinnostaa, jos hän ne ilmaisisi tai niitä olisi. Mutta kuten sanoin, monesta tekstistä tulee selkeästi esille, ettei niitä ole.

Hiljainen on toisaalta kuin esine. Paitsi, että ehkä esineestäkin on monesti enemmän iloa ympäristölle. Mitä enemmän ajattelen asiaa, sitä turhimmiksi hiljaiset ihmiset tulevat ihmiskunnalle. Jos kone voi hoitaa heidän työnsä heidän oleminen siellä työyhteisössä muuttuu täysin turhaksi. Heidän olemistaan työpaikalla ei voi edes selittää inhimillisillä näkökulmilla.

Yksinäisiä puurtajamuurahaisia, jotka eivät ajattelutasolla tuo mitään ihmisyydelle. Koska ajatukset, jos niitä ei koskaan ilmaista ovat yhtä tyhjän kanssa.

Onko se hyvä asia, että ihmiset eivät ajattele, heitä ei kiinnosta mikään tai eivät ilmaise itseään? Ei minusta. Minusta siinä ei ole mitään win puolta, jos toinen ei ajattele mitään tai toinen ei niitä upeita ajatuksiaan suostu jakamaan muille.

Vierailija kirjoitti:

Olen ujo, joten toisinaan kestää vähän aikaa että rentoudun uudessa seurassa ja alan puhumaan enemmän.

En myöskään näe syytä miksi länkyttäisin mitään turhaa, jos ei ole mitään sanomista.

Rehellisesti sanottuna inhoan ihmisiä, jotka eivät pysty olemaan hetkeäkään hiljaa.

Mielenkiintoista, että kutsut omien ajatustesi ilmaisemista länkyttämisenä. Pitäisikö tämä nyt tulkita niin ettei ajattelusi taso ole kovin korkeaa ja se mitä sanot on siksi aika heikkoa tasoa? Vain ilmoitukset ja suorat sanomiset yltävät puhumisen arvoiseen asemaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen myös hiljainen, mulla ei yksinkertaisesti ole yhtäkään asiaa päässä mistä puhuisi. Voi olla etten edes mieti mitään. Esimerkiksi jos olen työkavereiden kanssa ruokatauolla yhtä aikaa, ei mulla juuri ole yhtään ajatusta päässä, syön vaan ja mietin vaikka sitä lihapullaa. Tai vaikka tulevaa kuntosaleilua työpäivän jälkeen.

Osaan mä tarvittaessa puhua, esim kylässä tai siis uusille ihmisille tai jos ihmiset vaan olettaa mun puhuvan. Kyllä mä sitten puhun, mutta se on ihan opittua, ei mulle kovin luontaista. Mieluummin kuuntelisin. Sitten puhumisien jälkeen olenkin jo väsynyt enkä jaksa puhua.

On myös ystäviä, enemmän oon se, että kuuntelen heidän juttuja ja otan kantaa niihin tai tekemisten/pelien kautta jutellaan ja nauretaan. Mutta en myös hyville ystäville oikeastaan avaa tuntojani, en oikeastaan avaa niitä juuri kellekkään. Pidän ajatukset sisälläni, se on varmaan huono juttu mutta en osaa niitä uloskaan tuoda.

Ite mietin puheliaita ihmisiä, miten niillä yksinkertaisesti riittää puhetta? Onko oikeasti heillä koko ajan joku ajatus, mikä on hyvä päästää valloilleen? En siis paheksu, mutta ihmettelen vaan ihmisten erilaisuutta

Minä puhun paljon ja kuuntelen ja keskustelen mielelläni. Minä taas en ymmärrä ihmisiä joita ei kiinnosta mikään. Maailmassa on niin paljon tapahtumia ja ilmiöitä, että miten niitä ei voi olla edes ajattelematta?

Miksei riittäisi keskusteltavaa? Nytkin on maailmalla menossa suuret valtataistelut. Taloudesta riittäisi puhuttavaa viikoiksi. Luonnontila ja teknologiset näkymät. Kuinka paljon niistäkin voisi keskustella asiasta tietävien kanssa. Teknologia ja taide, musiikki ja elokuvat. Niistä nyt varsinkin voisi puhua tunteja. Entä ihmisisuhteet tai psykologiset ilmiöt? Onko hauskempaa kuin puhua ihmisten käytöksestä ja motiiveista? Entä ihan jokapäiväiset asiat? Ruoka, matkat, urheilu, vaatteet, meikit ja käsityöt, niissä riittää vaikka millaista keskustelua. Mitä tekee, mistä tykkäisi, mitä on suunnitellut, kuinka joku muu oli ratkaissut asian jne.

Mutta kun ei kiinnosta mikään, niin ei kiinnosta mikään ja silloin muiden puheet tuntuvat varmaan tylsiltä. Ei ole sanottavaa, eikä ole tietoa asioista.

Itselleni tämän kaltaisista ihmisistä tulee mieleen ettei heillä oikein ajatus kulje noin ylipäätään kovasti.

Olen eri, mutta mä olen yksinkertaisesti tullut vanhaksi. En jaksa olla enää kiinnostunut samoista asioista kuin nuorempana. Enkä jaksa puhua samoista asioista, joista olen puhunut sadat kerrat ennenkin. Mun on vaikea kuvitella, että ketään ihan oikeasti kiinnostaisi tietää, mitä söin tänään tai mitä aion syödä huomenna. Tai että jälleen kerran olen ihan hetken päästä lähdössä koiran kanssa iltalenkille. Teen koirani kanssa iltalenkin 365 kertaa vuodessa, joten en keksi siitäkään mitään muita kiinnostavaa keskusteltavaa. En myöskään jaksa olla enää kiinnostunut taloudesta. Ihmiskunta selvisi 1990-luvun lamastakin ja tulee selviämään myös pandemian aiheuttamasta lamasta. Asiat, jotka tapahtuvat ehkä 50 tai 100 vuoden päästä, eivät nekään jaksa enää kiinnostaa. 

Monen mielestä mun vaatimaton ja yksinkertainen elämäni on varmasti tosi tylsää, mutta mulle tämä on ihan täydellistä. Olen aiemmin ollut varsin aktiivinen ja nuorena jopa eläinsuojeluaktivisti, mutta kaikella on aikansa. Teen toki erilaisia asioita ja on mulla suunnitelmiakin eläkepäiviäni varten, mutta en saa mitään keskusteluista, missä muut kertovat, mitä he aikovat eläkkeellä tehdä ja mä kertoisin, mitä mä aion tehdä.  En tarvitse enää muilta ideoita, mitä voisin tehdä. Toisaalta en koe tarpeelliseksi selittää kenellekään, miksi en aio eläkepäivinäni tehdä maailmanympärysmatkaa tai ryhtyä pelaamaan golfia. Ihmiset, jotka tuntevat mut hyvin,  ovat varmasti jo pidemmän aikaa tienneet, että musta tulee eläkkeellä "crazy cat lady". 

N63

Mitähän sitä kieltämään, että muista olet varmasti aika tylsää seuraa ja flegmaattinen ihminen. Mikään uusi ei kiinnosta ja mistään ei ole sanottavaa ja muiden jutut kiinnostavat vielä vähemmän. Et saa itse mitään mistään ja muille ei sinulla ole mitään annettavaa tai halua antaa. Tämän tyyppiset tekstit vahvistavat vain sitä ajatusta, että hiljaisilla ei todellakaana ole mitään annettavaa muille, vaikka suunsa avaisivatkin joskus. Ja muilla, vaikka heillä olisi annettavaa, niin heidän annettava ei voisi vähemmän kiinnostaa näitä ihmisiä.

Toinen jalka haudassa ja tulevaisuuden näkymät olettomat ja kaikki lähtee ajatuksista kannattaako, onko tarpeellista, saanko hyötyä, ei ole kannattavuuden kannalta enää ajankohtaista, en tarvitse mitään muilta jne.

Minäkään en ole enää nuorukainen, mutta joka päivä ympärillä on kiinnostavia asioita. Ympäristö muuttuu joka tasolla. Minua kiinnostaa muiden asiat jopa enemmän kuin omani. Enkä puhu nyt mistään juoruista. Ihmisten elämä ja heidän kertomuksensa voivat olla todella mielenkiintoisia ja eri näkökulmat varsinkin tuovat paljon uusia ajatuksia myös itselle.

En usko, että itse voisin tai ennenkaikkea haluaisin olla ns. hiljainen crazy cat lady. Joita kiinnostaa vaan katsoa kissoja ja syöttää niitä ja nyhjätä yksin kotona ja olla jämähtänyt siihen maailmaan joka oli ajankohtainen kun olin 25-vuotias. Mutta sinäänsä mielenkiintoista lukea näitä sinunkin ajatuksia ja ehkä joskus tulen keskustelemaan jonkun kanssa tästäkin ilmiöstä, koska sinäänsä se on aika mielenkiintoinen ilmiö.

Mutta eikö olekin ihan hyvä, että sinä ja hänen kaltaisensa ette koskaan työpaikan kahvihuoneessa puhuisi keskenänne mitään? Sinua ei kiinnostaisi hänen juttunsa eikä häntä sinun juttusi, joten miksi teidän edes pitäisi puhua yhtään mistään? Voit puhua muille ja hän on hiljaa. Win-win.

En todennäköisesti puhuisikaan hänen kanssaan. Miksi tekisin sitä edes? Minä en kiinnosta häntä ja hänellä ei ole mitään mielenkiintoista sanottavaa, koska mikään ei kiinnosta häntä, mutta se on väärin sanoa etteikö hänen juttunsa voisi kiinnostaa, jos hän ne ilmaisisi tai niitä olisi. Mutta kuten sanoin, monesta tekstistä tulee selkeästi esille, ettei niitä ole.

Hiljainen on toisaalta kuin esine. Paitsi, että ehkä esineestäkin on monesti enemmän iloa ympäristölle. Mitä enemmän ajattelen asiaa, sitä turhimmiksi hiljaiset ihmiset tulevat ihmiskunnalle. Jos kone voi hoitaa heidän työnsä heidän oleminen siellä työyhteisössä muuttuu täysin turhaksi. Heidän olemistaan työpaikalla ei voi edes selittää inhimillisillä näkökulmilla.

Yksinäisiä puurtajamuurahaisia, jotka eivät ajattelutasolla tuo mitään ihmisyydelle. Koska ajatukset, jos niitä ei koskaan ilmaista ovat yhtä tyhjän kanssa.

Onko se hyvä asia, että ihmiset eivät ajattele, heitä ei kiinnosta mikään tai eivät ilmaise itseään? Ei minusta. Minusta siinä ei ole mitään win puolta, jos toinen ei ajattele mitään tai toinen ei niitä upeita ajatuksiaan suostu jakamaan muille.

Entä jos työ ei ole sellaista, josta maksettaisiin palkkaa ajattelutasolla ihmisyydelle tuomisesta? Jospa työ onkin vaikka ihan vain koodaamista, teknisten ongelmien ratkaisemista tms, jossa työn kohdekin on kone eikä ihminen? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen myös hiljainen, mulla ei yksinkertaisesti ole yhtäkään asiaa päässä mistä puhuisi. Voi olla etten edes mieti mitään. Esimerkiksi jos olen työkavereiden kanssa ruokatauolla yhtä aikaa, ei mulla juuri ole yhtään ajatusta päässä, syön vaan ja mietin vaikka sitä lihapullaa. Tai vaikka tulevaa kuntosaleilua työpäivän jälkeen.

Osaan mä tarvittaessa puhua, esim kylässä tai siis uusille ihmisille tai jos ihmiset vaan olettaa mun puhuvan. Kyllä mä sitten puhun, mutta se on ihan opittua, ei mulle kovin luontaista. Mieluummin kuuntelisin. Sitten puhumisien jälkeen olenkin jo väsynyt enkä jaksa puhua.

On myös ystäviä, enemmän oon se, että kuuntelen heidän juttuja ja otan kantaa niihin tai tekemisten/pelien kautta jutellaan ja nauretaan. Mutta en myös hyville ystäville oikeastaan avaa tuntojani, en oikeastaan avaa niitä juuri kellekkään. Pidän ajatukset sisälläni, se on varmaan huono juttu mutta en osaa niitä uloskaan tuoda.

Ite mietin puheliaita ihmisiä, miten niillä yksinkertaisesti riittää puhetta? Onko oikeasti heillä koko ajan joku ajatus, mikä on hyvä päästää valloilleen? En siis paheksu, mutta ihmettelen vaan ihmisten erilaisuutta

Minä puhun paljon ja kuuntelen ja keskustelen mielelläni. Minä taas en ymmärrä ihmisiä joita ei kiinnosta mikään. Maailmassa on niin paljon tapahtumia ja ilmiöitä, että miten niitä ei voi olla edes ajattelematta?

Miksei riittäisi keskusteltavaa? Nytkin on maailmalla menossa suuret valtataistelut. Taloudesta riittäisi puhuttavaa viikoiksi. Luonnontila ja teknologiset näkymät. Kuinka paljon niistäkin voisi keskustella asiasta tietävien kanssa. Teknologia ja taide, musiikki ja elokuvat. Niistä nyt varsinkin voisi puhua tunteja. Entä ihmisisuhteet tai psykologiset ilmiöt? Onko hauskempaa kuin puhua ihmisten käytöksestä ja motiiveista? Entä ihan jokapäiväiset asiat? Ruoka, matkat, urheilu, vaatteet, meikit ja käsityöt, niissä riittää vaikka millaista keskustelua. Mitä tekee, mistä tykkäisi, mitä on suunnitellut, kuinka joku muu oli ratkaissut asian jne.

Mutta kun ei kiinnosta mikään, niin ei kiinnosta mikään ja silloin muiden puheet tuntuvat varmaan tylsiltä. Ei ole sanottavaa, eikä ole tietoa asioista.

Itselleni tämän kaltaisista ihmisistä tulee mieleen ettei heillä oikein ajatus kulje noin ylipäätään kovasti.

Olen eri, mutta mä olen yksinkertaisesti tullut vanhaksi. En jaksa olla enää kiinnostunut samoista asioista kuin nuorempana. Enkä jaksa puhua samoista asioista, joista olen puhunut sadat kerrat ennenkin. Mun on vaikea kuvitella, että ketään ihan oikeasti kiinnostaisi tietää, mitä söin tänään tai mitä aion syödä huomenna. Tai että jälleen kerran olen ihan hetken päästä lähdössä koiran kanssa iltalenkille. Teen koirani kanssa iltalenkin 365 kertaa vuodessa, joten en keksi siitäkään mitään muita kiinnostavaa keskusteltavaa. En myöskään jaksa olla enää kiinnostunut taloudesta. Ihmiskunta selvisi 1990-luvun lamastakin ja tulee selviämään myös pandemian aiheuttamasta lamasta. Asiat, jotka tapahtuvat ehkä 50 tai 100 vuoden päästä, eivät nekään jaksa enää kiinnostaa. 

Monen mielestä mun vaatimaton ja yksinkertainen elämäni on varmasti tosi tylsää, mutta mulle tämä on ihan täydellistä. Olen aiemmin ollut varsin aktiivinen ja nuorena jopa eläinsuojeluaktivisti, mutta kaikella on aikansa. Teen toki erilaisia asioita ja on mulla suunnitelmiakin eläkepäiviäni varten, mutta en saa mitään keskusteluista, missä muut kertovat, mitä he aikovat eläkkeellä tehdä ja mä kertoisin, mitä mä aion tehdä.  En tarvitse enää muilta ideoita, mitä voisin tehdä. Toisaalta en koe tarpeelliseksi selittää kenellekään, miksi en aio eläkepäivinäni tehdä maailmanympärysmatkaa tai ryhtyä pelaamaan golfia. Ihmiset, jotka tuntevat mut hyvin,  ovat varmasti jo pidemmän aikaa tienneet, että musta tulee eläkkeellä "crazy cat lady". 

N63

Mitähän sitä kieltämään, että muista olet varmasti aika tylsää seuraa ja flegmaattinen ihminen. Mikään uusi ei kiinnosta ja mistään ei ole sanottavaa ja muiden jutut kiinnostavat vielä vähemmän. Et saa itse mitään mistään ja muille ei sinulla ole mitään annettavaa tai halua antaa. Tämän tyyppiset tekstit vahvistavat vain sitä ajatusta, että hiljaisilla ei todellakaana ole mitään annettavaa muille, vaikka suunsa avaisivatkin joskus. Ja muilla, vaikka heillä olisi annettavaa, niin heidän annettava ei voisi vähemmän kiinnostaa näitä ihmisiä.

Toinen jalka haudassa ja tulevaisuuden näkymät olettomat ja kaikki lähtee ajatuksista kannattaako, onko tarpeellista, saanko hyötyä, ei ole kannattavuuden kannalta enää ajankohtaista, en tarvitse mitään muilta jne.

Minäkään en ole enää nuorukainen, mutta joka päivä ympärillä on kiinnostavia asioita. Ympäristö muuttuu joka tasolla. Minua kiinnostaa muiden asiat jopa enemmän kuin omani. Enkä puhu nyt mistään juoruista. Ihmisten elämä ja heidän kertomuksensa voivat olla todella mielenkiintoisia ja eri näkökulmat varsinkin tuovat paljon uusia ajatuksia myös itselle.

En usko, että itse voisin tai ennenkaikkea haluaisin olla ns. hiljainen crazy cat lady. Joita kiinnostaa vaan katsoa kissoja ja syöttää niitä ja nyhjätä yksin kotona ja olla jämähtänyt siihen maailmaan joka oli ajankohtainen kun olin 25-vuotias. Mutta sinäänsä mielenkiintoista lukea näitä sinunkin ajatuksia ja ehkä joskus tulen keskustelemaan jonkun kanssa tästäkin ilmiöstä, koska sinäänsä se on aika mielenkiintoinen ilmiö.

Mutta eikö olekin ihan hyvä, että sinä ja hänen kaltaisensa ette koskaan työpaikan kahvihuoneessa puhuisi keskenänne mitään? Sinua ei kiinnostaisi hänen juttunsa eikä häntä sinun juttusi, joten miksi teidän edes pitäisi puhua yhtään mistään? Voit puhua muille ja hän on hiljaa. Win-win.

En todennäköisesti puhuisikaan hänen kanssaan. Miksi tekisin sitä edes? Minä en kiinnosta häntä ja hänellä ei ole mitään mielenkiintoista sanottavaa, koska mikään ei kiinnosta häntä, mutta se on väärin sanoa etteikö hänen juttunsa voisi kiinnostaa, jos hän ne ilmaisisi tai niitä olisi. Mutta kuten sanoin, monesta tekstistä tulee selkeästi esille, ettei niitä ole.

Hiljainen on toisaalta kuin esine. Paitsi, että ehkä esineestäkin on monesti enemmän iloa ympäristölle. Mitä enemmän ajattelen asiaa, sitä turhimmiksi hiljaiset ihmiset tulevat ihmiskunnalle. Jos kone voi hoitaa heidän työnsä heidän oleminen siellä työyhteisössä muuttuu täysin turhaksi. Heidän olemistaan työpaikalla ei voi edes selittää inhimillisillä näkökulmilla.

Yksinäisiä puurtajamuurahaisia, jotka eivät ajattelutasolla tuo mitään ihmisyydelle. Koska ajatukset, jos niitä ei koskaan ilmaista ovat yhtä tyhjän kanssa.

Onko se hyvä asia, että ihmiset eivät ajattele, heitä ei kiinnosta mikään tai eivät ilmaise itseään? Ei minusta. Minusta siinä ei ole mitään win puolta, jos toinen ei ajattele mitään tai toinen ei niitä upeita ajatuksiaan suostu jakamaan muille.

Oletpas tökerö! Ihmisen puheliaisuus on hänen seuransa laatumittari. Hyvässä seurassa puhuvat kaikki - ennemmin tai myöhemmin. Ehkä et osaa olla loukkaamatta ja sohimatta ampiaispesiä puhuessasi, minkä takia sinulle ei haluta avautua? Vaikutat kiusaajalta, et mukavalta rupattelutoverilta. Kirjoittaessasi saat sentään punnita jokaisen sanasi ennen, kuin lähetät viestin...!

Ajatelkaa, jos kaikki ihmiset olisivat hiljaa. Nekin, jotka nyt ovat puheliaita lakkaisivat puhumasta. Kukaan ei kysyisi mitään, jos vahingossa kysyisi, niin kukaan ei vastaisi.

Kukaan ei ilmaisisi mitä ajattelee. Jotkurt lopettaisivat jopa ajattelemisen, osa ei edes olisi koskaan ajatellut mitään, paitsi ehkä sitä syömäänsä lihapullaa.

Kotona olisi aivan hiljaista, lapsille ei puhuta ja lapset eivät oppisi puhumaan. Koulussa ei opettaja puhuisi eikoppilaat vastaisi.

Työpaikoilla olisi hipihiljaista.

Kukaan ei puhuisi mitään jos tavattaisi muita ihmisiä, harrastuksissa tai kyläilemässä yms.

Miten itsekkäitä nämä puhumattomat ihmiset ovatkaan. Antavat tai mielellään antaisivat muiden, sosiaalisesti taitavien ja ajattelevien ihmisten hoitaa kaikki asiat ja kommunikoinnin. Sen lisäksi arvostelevat ja ibåvailevat puheliaita ihmisiä. Tosiasiassa eivät tulisi toimeen ilman näitä puhuvia ja ajattelevia ihmisiä, tai olisi sitten pakko alkaa itse puhumaan.

Miksi ihmisille on annettu kyky puhua ja ajatella? No ihan siksi, että elämä on helpompaa ja miellyttävämpää, myös ymmärtää mitä toinen ajattelee, ei tule väärinkäsityksiä niin paljon. Myös ystävystyy ja tulee läheiseksi helpommin kun puhuu ja ajattelee, miten edes pystyy ihastumaan, rajastumaan, ilmaisemaan mitäån myönteistä toiselle ihmiselle jos on ilmeetön ja lähes mykkä.

Jos siis puhetaito on ihmisellä.

Mminulle olisi aivan hirveä ajatuskin, että minä en ajattelisi mitään, hyvin vähän.

Kun ajatukset aivan itsestään ja pakottamatta liikkuvat päässäni.

Miltei joka asiassa on monta eri puolta ja on kiva erilaisia asioita miettiä, pohtia ja niistä myös jutella.

Se on elämän suuri rikkaus ja kiitos siitä.

Vierailija kirjoitti:

Ajatelkaa, jos kaikki ihmiset olisivat hiljaa. Nekin, jotka nyt ovat puheliaita lakkaisivat puhumasta. Kukaan ei kysyisi mitään, jos vahingossa kysyisi, niin kukaan ei vastaisi.

Kukaan ei ilmaisisi mitä ajattelee. Jotkurt lopettaisivat jopa ajattelemisen, osa ei edes olisi koskaan ajatellut mitään, paitsi ehkä sitä syömäänsä lihapullaa.

Kotona olisi aivan hiljaista, lapsille ei puhuta ja lapset eivät oppisi puhumaan. Koulussa ei opettaja puhuisi eikoppilaat vastaisi.

Työpaikoilla olisi hipihiljaista.

Kukaan ei puhuisi mitään jos tavattaisi muita ihmisiä, harrastuksissa tai kyläilemässä yms.

Miten itsekkäitä nämä puhumattomat ihmiset ovatkaan. Antavat tai mielellään antaisivat muiden, sosiaalisesti taitavien ja ajattelevien ihmisten hoitaa kaikki asiat ja kommunikoinnin. Sen lisäksi arvostelevat ja ibåvailevat puheliaita ihmisiä. Tosiasiassa eivät tulisi toimeen ilman näitä puhuvia ja ajattelevia ihmisiä, tai olisi sitten pakko alkaa itse puhumaan.

Miksi ihmisille on annettu kyky puhua ja ajatella? No ihan siksi, että elämä on helpompaa ja miellyttävämpää, myös ymmärtää mitä toinen ajattelee, ei tule väärinkäsityksiä niin paljon. Myös ystävystyy ja tulee läheiseksi helpommin kun puhuu ja ajattelee, miten edes pystyy ihastumaan, rajastumaan, ilmaisemaan mitäån myönteistä toiselle ihmiselle jos on ilmeetön ja lähes mykkä.

Jos siis puhetaito on ihmisellä.

Mminulle olisi aivan hirveä ajatuskin, että minä en ajattelisi mitään, hyvin vähän.

Kun ajatukset aivan itsestään ja pakottamatta liikkuvat päässäni.

Miltei joka asiassa on monta eri puolta ja on kiva erilaisia asioita miettiä, pohtia ja niistä myös jutella.

Se on elämän suuri rikkaus ja kiitos siitä.

Olet hupsu. Mitä jos jokainen puhuisi taukoamatta kaiken, mitä mieleen tulee? Puheliaisuuden merkityksellisyys katoaisi heti, jos kukaan ei kuuntelisi, vaan kaikki vain puhuisivat. Tajuat kai itsekin, miten kärkevä olet?

Vierailija kirjoitti:

Ajatelkaa, jos kaikki ihmiset olisivat hiljaa. Nekin, jotka nyt ovat puheliaita lakkaisivat puhumasta. Kukaan ei kysyisi mitään, jos vahingossa kysyisi, niin kukaan ei vastaisi.

Kukaan ei ilmaisisi mitä ajattelee. Jotkurt lopettaisivat jopa ajattelemisen, osa ei edes olisi koskaan ajatellut mitään, paitsi ehkä sitä syömäänsä lihapullaa.

Kotona olisi aivan hiljaista, lapsille ei puhuta ja lapset eivät oppisi puhumaan. Koulussa ei opettaja puhuisi eikoppilaat vastaisi.

Työpaikoilla olisi hipihiljaista.

Kukaan ei puhuisi mitään jos tavattaisi muita ihmisiä, harrastuksissa tai kyläilemässä yms.

Miten itsekkäitä nämä puhumattomat ihmiset ovatkaan. Antavat tai mielellään antaisivat muiden, sosiaalisesti taitavien ja ajattelevien ihmisten hoitaa kaikki asiat ja kommunikoinnin. Sen lisäksi arvostelevat ja ibåvailevat puheliaita ihmisiä. Tosiasiassa eivät tulisi toimeen ilman näitä puhuvia ja ajattelevia ihmisiä, tai olisi sitten pakko alkaa itse puhumaan.

Miksi ihmisille on annettu kyky puhua ja ajatella? No ihan siksi, että elämä on helpompaa ja miellyttävämpää, myös ymmärtää mitä toinen ajattelee, ei tule väärinkäsityksiä niin paljon. Myös ystävystyy ja tulee läheiseksi helpommin kun puhuu ja ajattelee, miten edes pystyy ihastumaan, rajastumaan, ilmaisemaan mitäån myönteistä toiselle ihmiselle jos on ilmeetön ja lähes mykkä.

Jos siis puhetaito on ihmisellä.

Mminulle olisi aivan hirveä ajatuskin, että minä en ajattelisi mitään, hyvin vähän.

Kun ajatukset aivan itsestään ja pakottamatta liikkuvat päässäni.

Miltei joka asiassa on monta eri puolta ja on kiva erilaisia asioita miettiä, pohtia ja niistä myös jutella.

Se on elämän suuri rikkaus ja kiitos siitä.

Mä puhun läheisilleni ja ystävilleni. Työkavereillenikin työasioista, muista asioista heidän kanssaan ei tarvitse puhuakaan. Naapureilleni voin puhua jostain taloyhtiön asioihin liittyvistä jutuista kuten julkisivuremontista. Heidänkään kanssaan ei tarvitse puhua mistään muusta. Lääkärillekin puhun vain sairauksistani ja oireistani, en ilmastonmuutoksesta tai Myanmarin tilanteesta. Monet ketjuun vastanneista hiljaisista on jo kertonut, että puhuvat kyllä, mutta eivät jokaiselle moottoriturvalle, jolla on pakottava tarve saada kommunikoida juuri hiljaisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen myös hiljainen, mulla ei yksinkertaisesti ole yhtäkään asiaa päässä mistä puhuisi. Voi olla etten edes mieti mitään. Esimerkiksi jos olen työkavereiden kanssa ruokatauolla yhtä aikaa, ei mulla juuri ole yhtään ajatusta päässä, syön vaan ja mietin vaikka sitä lihapullaa. Tai vaikka tulevaa kuntosaleilua työpäivän jälkeen.

Osaan mä tarvittaessa puhua, esim kylässä tai siis uusille ihmisille tai jos ihmiset vaan olettaa mun puhuvan. Kyllä mä sitten puhun, mutta se on ihan opittua, ei mulle kovin luontaista. Mieluummin kuuntelisin. Sitten puhumisien jälkeen olenkin jo väsynyt enkä jaksa puhua.

On myös ystäviä, enemmän oon se, että kuuntelen heidän juttuja ja otan kantaa niihin tai tekemisten/pelien kautta jutellaan ja nauretaan. Mutta en myös hyville ystäville oikeastaan avaa tuntojani, en oikeastaan avaa niitä juuri kellekkään. Pidän ajatukset sisälläni, se on varmaan huono juttu mutta en osaa niitä uloskaan tuoda.

Ite mietin puheliaita ihmisiä, miten niillä yksinkertaisesti riittää puhetta? Onko oikeasti heillä koko ajan joku ajatus, mikä on hyvä päästää valloilleen? En siis paheksu, mutta ihmettelen vaan ihmisten erilaisuutta

Minä puhun paljon ja kuuntelen ja keskustelen mielelläni. Minä taas en ymmärrä ihmisiä joita ei kiinnosta mikään. Maailmassa on niin paljon tapahtumia ja ilmiöitä, että miten niitä ei voi olla edes ajattelematta?

Miksei riittäisi keskusteltavaa? Nytkin on maailmalla menossa suuret valtataistelut. Taloudesta riittäisi puhuttavaa viikoiksi. Luonnontila ja teknologiset näkymät. Kuinka paljon niistäkin voisi keskustella asiasta tietävien kanssa. Teknologia ja taide, musiikki ja elokuvat. Niistä nyt varsinkin voisi puhua tunteja. Entä ihmisisuhteet tai psykologiset ilmiöt? Onko hauskempaa kuin puhua ihmisten käytöksestä ja motiiveista? Entä ihan jokapäiväiset asiat? Ruoka, matkat, urheilu, vaatteet, meikit ja käsityöt, niissä riittää vaikka millaista keskustelua. Mitä tekee, mistä tykkäisi, mitä on suunnitellut, kuinka joku muu oli ratkaissut asian jne.

Mutta kun ei kiinnosta mikään, niin ei kiinnosta mikään ja silloin muiden puheet tuntuvat varmaan tylsiltä. Ei ole sanottavaa, eikä ole tietoa asioista.

Itselleni tämän kaltaisista ihmisistä tulee mieleen ettei heillä oikein ajatus kulje noin ylipäätään kovasti.

Olen eri, mutta mä olen yksinkertaisesti tullut vanhaksi. En jaksa olla enää kiinnostunut samoista asioista kuin nuorempana. Enkä jaksa puhua samoista asioista, joista olen puhunut sadat kerrat ennenkin. Mun on vaikea kuvitella, että ketään ihan oikeasti kiinnostaisi tietää, mitä söin tänään tai mitä aion syödä huomenna. Tai että jälleen kerran olen ihan hetken päästä lähdössä koiran kanssa iltalenkille. Teen koirani kanssa iltalenkin 365 kertaa vuodessa, joten en keksi siitäkään mitään muita kiinnostavaa keskusteltavaa. En myöskään jaksa olla enää kiinnostunut taloudesta. Ihmiskunta selvisi 1990-luvun lamastakin ja tulee selviämään myös pandemian aiheuttamasta lamasta. Asiat, jotka tapahtuvat ehkä 50 tai 100 vuoden päästä, eivät nekään jaksa enää kiinnostaa. 

Monen mielestä mun vaatimaton ja yksinkertainen elämäni on varmasti tosi tylsää, mutta mulle tämä on ihan täydellistä. Olen aiemmin ollut varsin aktiivinen ja nuorena jopa eläinsuojeluaktivisti, mutta kaikella on aikansa. Teen toki erilaisia asioita ja on mulla suunnitelmiakin eläkepäiviäni varten, mutta en saa mitään keskusteluista, missä muut kertovat, mitä he aikovat eläkkeellä tehdä ja mä kertoisin, mitä mä aion tehdä.  En tarvitse enää muilta ideoita, mitä voisin tehdä. Toisaalta en koe tarpeelliseksi selittää kenellekään, miksi en aio eläkepäivinäni tehdä maailmanympärysmatkaa tai ryhtyä pelaamaan golfia. Ihmiset, jotka tuntevat mut hyvin,  ovat varmasti jo pidemmän aikaa tienneet, että musta tulee eläkkeellä "crazy cat lady". 

N63

Mitähän sitä kieltämään, että muista olet varmasti aika tylsää seuraa ja flegmaattinen ihminen. Mikään uusi ei kiinnosta ja mistään ei ole sanottavaa ja muiden jutut kiinnostavat vielä vähemmän. Et saa itse mitään mistään ja muille ei sinulla ole mitään annettavaa tai halua antaa. Tämän tyyppiset tekstit vahvistavat vain sitä ajatusta, että hiljaisilla ei todellakaana ole mitään annettavaa muille, vaikka suunsa avaisivatkin joskus. Ja muilla, vaikka heillä olisi annettavaa, niin heidän annettava ei voisi vähemmän kiinnostaa näitä ihmisiä.

Toinen jalka haudassa ja tulevaisuuden näkymät olettomat ja kaikki lähtee ajatuksista kannattaako, onko tarpeellista, saanko hyötyä, ei ole kannattavuuden kannalta enää ajankohtaista, en tarvitse mitään muilta jne.

Minäkään en ole enää nuorukainen, mutta joka päivä ympärillä on kiinnostavia asioita. Ympäristö muuttuu joka tasolla. Minua kiinnostaa muiden asiat jopa enemmän kuin omani. Enkä puhu nyt mistään juoruista. Ihmisten elämä ja heidän kertomuksensa voivat olla todella mielenkiintoisia ja eri näkökulmat varsinkin tuovat paljon uusia ajatuksia myös itselle.

En usko, että itse voisin tai ennenkaikkea haluaisin olla ns. hiljainen crazy cat lady. Joita kiinnostaa vaan katsoa kissoja ja syöttää niitä ja nyhjätä yksin kotona ja olla jämähtänyt siihen maailmaan joka oli ajankohtainen kun olin 25-vuotias. Mutta sinäänsä mielenkiintoista lukea näitä sinunkin ajatuksia ja ehkä joskus tulen keskustelemaan jonkun kanssa tästäkin ilmiöstä, koska sinäänsä se on aika mielenkiintoinen ilmiö.

Mutta eikö olekin ihan hyvä, että sinä ja hänen kaltaisensa ette koskaan työpaikan kahvihuoneessa puhuisi keskenänne mitään? Sinua ei kiinnostaisi hänen juttunsa eikä häntä sinun juttusi, joten miksi teidän edes pitäisi puhua yhtään mistään? Voit puhua muille ja hän on hiljaa. Win-win.

En todennäköisesti puhuisikaan hänen kanssaan. Miksi tekisin sitä edes? Minä en kiinnosta häntä ja hänellä ei ole mitään mielenkiintoista sanottavaa, koska mikään ei kiinnosta häntä, mutta se on väärin sanoa etteikö hänen juttunsa voisi kiinnostaa, jos hän ne ilmaisisi tai niitä olisi. Mutta kuten sanoin, monesta tekstistä tulee selkeästi esille, ettei niitä ole.

Hiljainen on toisaalta kuin esine. Paitsi, että ehkä esineestäkin on monesti enemmän iloa ympäristölle. Mitä enemmän ajattelen asiaa, sitä turhimmiksi hiljaiset ihmiset tulevat ihmiskunnalle. Jos kone voi hoitaa heidän työnsä heidän oleminen siellä työyhteisössä muuttuu täysin turhaksi. Heidän olemistaan työpaikalla ei voi edes selittää inhimillisillä näkökulmilla.

Yksinäisiä puurtajamuurahaisia, jotka eivät ajattelutasolla tuo mitään ihmisyydelle. Koska ajatukset, jos niitä ei koskaan ilmaista ovat yhtä tyhjän kanssa.

Onko se hyvä asia, että ihmiset eivät ajattele, heitä ei kiinnosta mikään tai eivät ilmaise itseään? Ei minusta. Minusta siinä ei ole mitään win puolta, jos toinen ei ajattele mitään tai toinen ei niitä upeita ajatuksiaan suostu jakamaan muille.

Hiljainen on kuin esine. Ehkä näin. Puhelias taas on naapurin porakone. Otan mieluummin esineen kuin poran äänen. 

Rumat ihmiset jätetään huomiotta.

Vierailija kirjoitti:

Ajatelkaa, jos kaikki ihmiset olisivat hiljaa. Nekin, jotka nyt ovat puheliaita lakkaisivat puhumasta. Kukaan ei kysyisi mitään, jos vahingossa kysyisi, niin kukaan ei vastaisi.

Kukaan ei ilmaisisi mitä ajattelee. Jotkurt lopettaisivat jopa ajattelemisen, osa ei edes olisi koskaan ajatellut mitään, paitsi ehkä sitä syömäänsä lihapullaa.

Kotona olisi aivan hiljaista, lapsille ei puhuta ja lapset eivät oppisi puhumaan. Koulussa ei opettaja puhuisi eikoppilaat vastaisi.

Työpaikoilla olisi hipihiljaista.

Kukaan ei puhuisi mitään jos tavattaisi muita ihmisiä, harrastuksissa tai kyläilemässä yms.

Miten itsekkäitä nämä puhumattomat ihmiset ovatkaan. Antavat tai mielellään antaisivat muiden, sosiaalisesti taitavien ja ajattelevien ihmisten hoitaa kaikki asiat ja kommunikoinnin. Sen lisäksi arvostelevat ja ibåvailevat puheliaita ihmisiä. Tosiasiassa eivät tulisi toimeen ilman näitä puhuvia ja ajattelevia ihmisiä, tai olisi sitten pakko alkaa itse puhumaan.

Miksi ihmisille on annettu kyky puhua ja ajatella? No ihan siksi, että elämä on helpompaa ja miellyttävämpää, myös ymmärtää mitä toinen ajattelee, ei tule väärinkäsityksiä niin paljon. Myös ystävystyy ja tulee läheiseksi helpommin kun puhuu ja ajattelee, miten edes pystyy ihastumaan, rajastumaan, ilmaisemaan mitäån myönteistä toiselle ihmiselle jos on ilmeetön ja lähes mykkä.

Jos siis puhetaito on ihmisellä.

Mminulle olisi aivan hirveä ajatuskin, että minä en ajattelisi mitään, hyvin vähän.

Kun ajatukset aivan itsestään ja pakottamatta liikkuvat päässäni.

Miltei joka asiassa on monta eri puolta ja on kiva erilaisia asioita miettiä, pohtia ja niistä myös jutella.

Se on elämän suuri rikkaus ja kiitos siitä.

Omituinen on päätelmäsi, että puhumaton ihminen ei ajattele. Minä ainakin ajattelen koko ajan, mutta sinun kaltaisten ymmärtämättömien ihmisten kanssa en kasvotusten vaihtaisi sanaakaan.

Ihminen on laumaeläin, myös me hiljaiset. Siksi kukaan ei halua olla aina yksin, vaikka varsinaista keskustelua ei kaipaisikaan. Se on ihan meidän geeneissä, että tuntuu turvalliselta olla muiden (tuttujen ja turvallisten ihmisten) seurassa. Itse myös ihan tykkään kyllä kuunnella kun puheliaat ihmiset jutustelevat, johtuu varmaan siitä että vanhempani olivat molemmat aika puheliaita ja se on siksi jo lapsuudessa opittu tuttu ja turvallinen tapa olla. 

Hiljaisuus kuuluu miehen luonteeseen, jos et pidä siitä, et pidä miehestä omana itsenään. On mahdollista, että mies ei ole niin hiljainen kun suhteenne vakiintuu, mutta sen varaan ei kannata jättää jos itse kaipaat arkeesi aktiivista keskustelukumppania. Kysy mieheltä, mitä hän asiasta ajattelee, mutta älä esitä asiaa niin että hän on liian hiljainen sinulle. Hiljaiset ihmiset saavat niin paljon arvostelua tästä ominaisuudestaan elämänsä aikana, että se tuntuu todella pahalta jos on ihastunut ihmiseen ja tämä sanoo sitten että et kelpaa minulle koska olet hiljainen. Se taas on ihan ymmärrettävää, jos toinen sanoo että kaipaa juurikin ajatustenvaihtoa ja keskustelukumppania arkeen ja nyt tuntuu että vaikka olet muuten mukava ihminen niin keskustelu ei tunnu välillämme oikein sujuvan.

olen aika hiljainen mutta kykenen kyllä keskustelemaankin  kunhan puhutaan oikeista aiheista.   Monet kaipaavat vain kuuntelijaa  heidän tarinoilleen.   jotka ovat kertoneet jo moneen kertaan.  ei siitä oikein saa keskustelua aikaiseksi.   ja minä olen sitten se tylsä tyyppi joka ei puhu mitään.

Jos hiljaiset kertovat, että kyllä puhuvat joissain tilanteissa niin ymmärrän sen. Olen itse se puhelias.

Mutta miksi sitten hiljaiset täällä luulevat tai jopa ovat sitä mieltä, että puheliaat puhuvat taukoamatta? Miksi näin? Jos hiljaiset puhuvat kuitenkin joskus niin kyllä sillä logiikalla myös puheliaat osaavat olla joskus hiljaa.

On tietenkin niin hiljaisia ihmisiä, että ovat lähes mykkiä ja niin puheliaita ihmisiä, että eivät ole hiljaa oikeastaan koskaan. Mutta nämä ovat kuitenkin vähemmistö.

Keskimäärin on niin, että puhumattomat puhuvat jonkin verran ja puheliaat ovat jonkin verran hiljaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatelkaa, jos kaikki ihmiset olisivat hiljaa. Nekin, jotka nyt ovat puheliaita lakkaisivat puhumasta. Kukaan ei kysyisi mitään, jos vahingossa kysyisi, niin kukaan ei vastaisi.

Kukaan ei ilmaisisi mitä ajattelee. Jotkurt lopettaisivat jopa ajattelemisen, osa ei edes olisi koskaan ajatellut mitään, paitsi ehkä sitä syömäänsä lihapullaa.

Kotona olisi aivan hiljaista, lapsille ei puhuta ja lapset eivät oppisi puhumaan. Koulussa ei opettaja puhuisi eikoppilaat vastaisi.

Työpaikoilla olisi hipihiljaista.

Kukaan ei puhuisi mitään jos tavattaisi muita ihmisiä, harrastuksissa tai kyläilemässä yms.

Miten itsekkäitä nämä puhumattomat ihmiset ovatkaan. Antavat tai mielellään antaisivat muiden, sosiaalisesti taitavien ja ajattelevien ihmisten hoitaa kaikki asiat ja kommunikoinnin. Sen lisäksi arvostelevat ja ibåvailevat puheliaita ihmisiä. Tosiasiassa eivät tulisi toimeen ilman näitä puhuvia ja ajattelevia ihmisiä, tai olisi sitten pakko alkaa itse puhumaan.

Miksi ihmisille on annettu kyky puhua ja ajatella? No ihan siksi, että elämä on helpompaa ja miellyttävämpää, myös ymmärtää mitä toinen ajattelee, ei tule väärinkäsityksiä niin paljon. Myös ystävystyy ja tulee läheiseksi helpommin kun puhuu ja ajattelee, miten edes pystyy ihastumaan, rajastumaan, ilmaisemaan mitäån myönteistä toiselle ihmiselle jos on ilmeetön ja lähes mykkä.

Jos siis puhetaito on ihmisellä.

Mminulle olisi aivan hirveä ajatuskin, että minä en ajattelisi mitään, hyvin vähän.

Kun ajatukset aivan itsestään ja pakottamatta liikkuvat päässäni.

Miltei joka asiassa on monta eri puolta ja on kiva erilaisia asioita miettiä, pohtia ja niistä myös jutella.

Se on elämän suuri rikkaus ja kiitos siitä.

Omituinen on päätelmäsi, että puhumaton ihminen ei ajattele. Minä ainakin ajattelen koko ajan, mutta sinun kaltaisten ymmärtämättömien ihmisten kanssa en kasvotusten vaihtaisi sanaakaan.

Meillä tuskin olisikaan paljoakaan yhteistä puhuttavaa.

Koska kahdensuuntainen keskustelu ja ajatustenvaihto minun mielestäni vaatisi sitä, että vaikka ihminen ajattelisikin niin hänen pitää pystyä tuottamaan ne ajatukset myös puheen tasolle.

En nauti siitä, että itse olisin se joka ilmaisee ajatuksensa ja mielipiteensä ja toinen kyllä ottaa ne vastaan, mutta ei anna itsestään vastavuoroisesti mitään.

En halua keskustella yksin ja olla se keskustelua ylläpitävä voima yksin.

Omat ajatukseni jo tiedän ja tunnen, miekenkiintoista olisi juuri kuulla ne toisen ajatukset ja mielipiteet, ääneen. Sehän on keskustelun idea.

Mielenkiintoista on, että hiljaiset olettavat, että puheliaat jotenkin nauttivat yksinpuhelustaan ja haluavat olla yksin äänessä.

Ei pidä ainakaan minun kohdallani paikkaansa. Suorastaan joskus kärsin, kun en saa mitään irti vastapuolelta.

Nautinnollisinta on keskustella sellaisen ihmisen kanssa jolla on omia ajatuksia ja itsekin saan asioihin uutta näkökulmaa, jopa uutta ajateltavaa. "Hyvä kun sanoit tuon, en olisi asiaa osannut näin ajatella".

Mikä siinä sitten on, että ne omat ajatukset ovat niin kallisarvoisia, ettei niitä voi tuoda esiin? Miksi niitä pitää niin visusti säilöä siellä omassa pääkopassa? Menevätkö ne jotenkin pilalle suusta ulostullessa vai kasvavatko korkoa niinkuin sijoitetut rahat kun omia ajatuksia ei tuhlaa muille ihmisille.

Vierailija kirjoitti:

Jos hiljaiset kertovat, että kyllä puhuvat joissain tilanteissa niin ymmärrän sen. Olen itse se puhelias.
Mutta miksi sitten hiljaiset täällä luulevat tai jopa ovat sitä mieltä, että puheliaat puhuvat taukoamatta? Miksi näin? Jos hiljaiset puhuvat kuitenkin joskus niin kyllä sillä logiikalla myös puheliaat osaavat olla joskus hiljaa.

On tietenkin niin hiljaisia ihmisiä, että ovat lähes mykkiä ja niin puheliaita ihmisiä, että eivät ole hiljaa oikeastaan koskaan. Mutta nämä ovat kuitenkin vähemmistö.

Keskimäärin on niin, että puhumattomat puhuvat jonkin verran ja puheliaat ovat jonkin verran hiljaa.

Olen juuri nyt etäpalaverissa. Meitä on täällä 9. Kuusi on hiljaa, koska kolme puhuu taukoamatta. Välillä jopa toistensa päälle. Tietenkään kaikki puheliaat eivät ole tällaisia, mutta porukassa riittää jo yksikin, joka puhuu koko ajan. Silloin muille jää vain kuuntelijan rooli. 

Vierailija kirjoitti:

Usein,kun näkee vaikka jonkun tutun jonkun ajan jälkeen, on niin että usein se toinen kaappaa keskustelun ja alkaa jaarittelemaan vaikka omia kuulumisia; ihan sellaisiakin, mikä ei oikeasti ole tärkeää. Sellaiseen puhetulvaan voi myötäillä, muttei se sytytä minussa vastavuoroista keskustelua. Itse vaadin hetken aikaa,rauhaa ja kohtaamista,että pääsen virittymään tyypin kanssa samoille aalloille. Sitten voin hyvin jutella avoimesti mitä vain ja jotenkin tälle tyypille suunnattua puhetta. Mutta jos toinen nappaa pölötyksellä huomion, menee oma asettautuminen sekaisin ja vie aikaa saada kiinni siitä, mitä nyt tälle puhutaan.

En siis lainkaan tykkää jutella jotain turhanpäiväistä (ellei tämä sovi tämän tyypin ja minun väliseen suhteeseen, mikä on aika harvinaista, se on sellainen pinnallisempi suhde). Ihmiset ovat minulle tärkeitä,siksi haluan jakaa merkityksellisiä ja oikeita asioita.

En jaksa pätkääkään puheraattoreita, joiden puheissa ei ole mitään sisältöä, pelkkää hölönpölöä.

Töissä oli aikoinaan nainen, joka oli kovin iloinen ja puhelias rasittavuuteen asti.

Heti aamusta kertoi mitä sen mies sanoi, mitä hän teki aamiaiseksi lapsille.

Mies sitä, lapset tätä. Minkäväriset lapaset ostettiin ja mitä mies tuumasi väristä.

Tätä jatkui päivästä toiseen, vain lapasten väri vaihtui.

Meinasin tukkia naisen suun paperitollolla, että olisi vähän aikaa hiljaa kun ei mitään järkevämpää sanottavaa ollut. Ja hanki elämä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos hiljaiset kertovat, että kyllä puhuvat joissain tilanteissa niin ymmärrän sen. Olen itse se puhelias.
Mutta miksi sitten hiljaiset täällä luulevat tai jopa ovat sitä mieltä, että puheliaat puhuvat taukoamatta? Miksi näin? Jos hiljaiset puhuvat kuitenkin joskus niin kyllä sillä logiikalla myös puheliaat osaavat olla joskus hiljaa.

On tietenkin niin hiljaisia ihmisiä, että ovat lähes mykkiä ja niin puheliaita ihmisiä, että eivät ole hiljaa oikeastaan koskaan. Mutta nämä ovat kuitenkin vähemmistö.

Keskimäärin on niin, että puhumattomat puhuvat jonkin verran ja puheliaat ovat jonkin verran hiljaa.

Olen juuri nyt etäpalaverissa. Meitä on täällä 9. Kuusi on hiljaa, koska kolme puhuu taukoamatta. Välillä jopa toistensa päälle. Tietenkään kaikki puheliaat eivät ole tällaisia, mutta porukassa riittää jo yksikin, joka puhuu koko ajan. Silloin muille jää vain kuuntelijan rooli. 

Huono puheenjohtaja, jos palaveri sujuu noin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhun silloin kun minulla on jotain asiaa eli sanottavaa, en siksi, että näkisin tehtäväkseni täyttää hiljaisuuden tyhjänpäiväisellä hölinällä.

Osaako sinuntyyppiset ihmiset ylipäätään keskustella, vai onko kommunikointi pelkkää sanomista tai niin sanottua toteamista ja ilmoitusluontoista?

Mikä on tyhjänpäiväistä hölinää? Se, että kysytään muiden kiinnostuksista? Se, että jaetaan omia kokemuksia? Se, että huomioidaan muiden kanssa ympäristöä?

Suuri osa ihmisten välisestä keskustelusta ns. tyhjänpäiväistä hölinää. Ei kukaan jaksa (toivottavasti) jatkuvaa terapiapuhetta tai uskoutumista tai jotakin A-talkin tapaista asiapuhetta.