Lue keskustelun säännöt.
Kertokaapa rehellisesti, mitä tavallisia asioita ette uskalla tehdä koska joko ette osaa tai koska nolottaa. Nyt ilman mitään sensuuria
Inhoan bussilla kulkemista, koska nolottaa painaa sitä pysähtyy nappulaa. Minulla ei ole ajokorttia.
Kommentit (1890)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli noista ryhmäliikuntaa kammoavista mieleen taannoinen spinning-tunti. Olen 27v nainen, normaalipainoinen ja peruskuntoinen. En siis todellakaan himoliikkuja mutta ihan hikoilemaan tunnille menin, en löysäilemään liikoja.ä tai itseäni esittelemään.
Olin käynyt jo muutamia kertoja spinningissä eli tiesin miten tunti etenee. Itselle sopiva pyörän vastus selvillä jne. Tällä kertaa oli miesohjaaja, mitä nyt pidin ihan samantekevänä. Hän polki omaa pyöräänsä ja tsemppasi meitä polkijoita. Välillä hän hyppäsi pois pyörän selästä ja käveli polkijoiden joukossa kertomalla yleisellä tasolla kaikille ääneen miten kannattaa polkea ja pitämässä sopivaa tahtia yllä. Minun ohi kävellessään hän yhtäkkiä mitään sanomatta lisäsi reilusti pyöräni vastusta niin että vauhti hidastui ja putosin täysin temposta.
Siinä hetkessä vain naurahdin hämmästyneenä ja löysäsin vastuksen takaisin sellaiseksi että sain poljettua ja uudelleen kiinni polkurytmistä. Mielestäni hieman nöyryyttävää puuttua tuolla tavoin toisten polkijoiden edessä. Jälkikäteen tämä vaivasi siinä määrin etten enää kyseisen miesohjaajan tunnille ole mennyt. Anteeksi nyt vaan jos en vetänyt aivan hampaat irvessä ja maksimisykkeillä vaan poljin biisin tahtiin itselleni sopivalla vastuksella. Itse haen hikiliikuntaa ja normaalia sykkennostoa noilta tunneilta, en sen enempää. Jäi jotenkin nolo olo ja kokemus etten nyt ollutkaan tarpeeksi hyvä kyseisen ohjaajan tunneille :/
Ohjaaja katsoi että jaksaisit paljon kovempaa. Se oli siis kehu, ei moite.
Pelisilmää tietysti tarvitaan ja joskus se menee vikaan, mutta "ekstraa" annetaan vain niille, jotka näyttävät siltä että pystyvät siihen helposti.
Liikunnanohjaaja
En ole tuo jolle vastasit, mutta olisiko mitenkään mahdollista sanoa ääneen, että hyvin menee ja voisit halutessasi nostaa vastusta, eikä vain mennä räveltämään laitetta? Juuri tuollaisten liikunnanohjaajien takia en käy ryhmäliikuntatunneilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mene enään uudelleen koulutukseen kun hävettää huono englannin kielen taitoni. Opettaja häpäisi koko luokan kuullen huutamalla ettetkö sinä ymmärrä englantia ja vastasin että miksi tarvii kun asun suomessa enkä englannissa. Pudottaudun syrjäytyneeksi enkä töitäkään hae enään. Ei yli viiskymppinen tyhmä ihminen pärjää missään ja kokeiltu on. Lyhyessä ajassa maailma on muuttunut ja ole pudonnut siitä muutoksesta.
En kehtaa leikkiä. Vesilätäköissä hyppely, pulkkamäki, mutakakkujen teko... nauraisin ja hymyilisin suupielet korvissa kun kehtaisi vähän aikaa vain pitää hauskaa ilman välittämistä muiden mielipiteistä. Tuntuu, että kaikki katsovat nenänvartta pitkin kun ei käyttäydy arvokkaasti ja aikuismaisesti. Nuorena tähän taas liittyi ajatus lapsellisuudesta, mitä piti kiusaamisen pelossa vältellä muiden nuorten tavoin. Olen joskus miettinyt, että pitäisikö hankkia lapsia jo ihan senkin perusteella, että voisi niiden varjolla leikkiä kaikkia lastenleikkejä. (vitsi)
t. 30v - mieleltään ikuisesti nuori - nainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käydä salilla, koska olen ylipainoinen. Tai käydä millään ryhmäliikunta tunnilla, tai käyttää niitä pururadan varrella olevia kuntoilulaitteita. Mieli tekisi, mutta ei voi :/
Olisi kiva juosta lenkillä, voi tehdä koska vaan ja ilmaista ja tehokasta.Nytkin kun menen tarkoituksella lenkille, niin kävelen kauppaan 6km päähän reppu mukana, normivatteet päällä, joustava farkut jne. Että muka pakollisella kauppareissulla.
Kerran erehdyin menemään liikuntavaatteill ja kuulokkeilla lenkille, niin eiköhän joku autosta naureskellut.
Kerran naureskeli. Entä sitten? Joku typerä ja ruma kännihörhö luulii olevansa fiksu.
Tietenkin menet minne haluat. :)
Ihan normityyppi oli. Ja varmasti moni muukin, en uskaltanut seurata ympäristöä. Yhden kerran ku satuin vilkaisemaan, niin heti ivailua. Sen jälkeen en ole uskaltanut mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kehtaa enää lukea junassa/bussissa kovakantista kirjaa, koska muutaman kerran teiniporukka on osoitellut ja kikatellut. Kai kirjat "pitäisi" nykyään lukea älylaitteilta, mutta minä satun rakastamaan oikeita kirjoja.
Inhoan lenkkeillessä pysähtyä liikennevaloihin. Kyllä, oikein luitte. Normaalisti minulla ei ole tätä "ongelmaa", koska voin seisokella rennosti kädet takintaskuissa, pidellä laukkua tms. Lenkkivaatteissa minulla ei ole taskuja, ei mukana kasseja tai mitään muutakaan, joten en tiedä mitä käsien kanssa pitäisi valoissa seisoskellessa tehdä. Päädyn vain törröttämään jäykän näköisesti tumput suorina 🙈
Välttelen aina lenkkeilyä alueella, jossa on liikennevaloja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En uskalla maksaa pankkikortilla, koska pelottaa, että alan jotenkin sekoilemaan sen kanssa
Tanssiminen ei vaan luonnistu. Haluaisin mennä baariin vain juomaan, istuskelemaan ja juttelemaan kavereiden kanssa mutta aina on joku joka hihkaisee että nyt tanssimaan, ja sitten koko porukan on mentävä tanssilattialla..
En suostu enää lähtemään kuin pubeihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhelimella soittaminen ja siihen vastaaminen on minulle äärettömän hankalaa.
Välttelen soittamista viimeiseen asti ja jos voin laittaa viestin tai hoitaa asian verkossa, teen ehdottomasti niin. Jos se ei onnistu, saatan lykätä soittamista pitkäänkin ja luurin ottaminen käteen jo saa pulssin nousemaan.
En myöskään vastaa puhelimeen, jos en tunne soittajaa. Onneksi olen sellaisissa töissä, joissa ei juuri tule työpuheluita, lähes kaiken voi hoitaa verkossa ja sähköpostilla.
Pelkään käydä kaupassa jos siellä on varsinkin jotain nuoria. On muutenkin ikäviä muistoja, kun pilkattiin koulussa. Joskus joku huudellutkin jotain ja se saa aina menemään kauppaankin entistä "varovaisemmin" ja tiettyinä huonoina hetkinä en voisi edes mennä. Samasta syystä varon mopojen ääntä, kun se tuo ikäviä muistoja mieleen ja olen vielä itsekin aika nuori, joten hassua sinänsä. Pelkään myös maksaa kortilla, jos vaikka unohdan tunnusluvun tai muistan tilillä olevan rahan väärin. Yleensä kaikki uudet jutut myös vaikeita ja pelkään, että mokaan jossakin muille selvässä asiassa. Somea on myöskään osaa käyttää niin kuin ikäisteni pitäisi osata ja kaikki olettavat, että tuttuja juttuja. Lentänyt en ole koskaan, koska siinä sata asiaa jotka jännittävät ja tarvisin jonkun joka näyttäisi ne kaikki jutut aina lentokentältä lähtien ja sitten voisin rauhassa itse opetella enemmän. Mokaaminen pelottaa yleensäkin. Olen aina ollut vähän jännittäjä ja ihmiset jännittävät nykyään aika paljon ja huonot kokemukset lisänneet tätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En kehtaa enää lukea junassa/bussissa kovakantista kirjaa, koska muutaman kerran teiniporukka on osoitellut ja kikatellut. Kai kirjat "pitäisi" nykyään lukea älylaitteilta, mutta minä satun rakastamaan oikeita kirjoja.
Häh, oikeasti? Käytän metroa päivittäin, ja moni lukee siellä ihan konkreettista kirjaa, myös minä itsekin. Oletpa kohdannut typeriä teinejä.
Vierailija kirjoitti:
Yleiset vessat ovat olleet minullekin kauhun paikka. Ison hädän toimitus ei ikinä onnistukaan muualla kuin kotona, mutta pissalla on pakko käydä muuallakin. Itseäni helpotti suunnattomasti, kun tajusin alkaa laittamaan vessakopissa olevan hanan päälle toimitukseni ajaksi, sen kohinan alle jää jännityksen ja pelko vessaäänien kuulumisesta koppini ulkopuolelle. En yhtään ole jäänyt miettimään, mitä muut ajattelevat vedenkohinasta, arvelen vain että ymmärtävät että meitä vessakammoisia on. Toisaalta ajattelen myös että minun kohinani voi helpottaa naapurikoppilaisenkin vessakäyntiä. 🙂
Onkohan miehillä mitään tämmöisiä kammoja, onko se pisuaarilla rennosti kipaisu niin helppoa kun elokuvissa näyttää? 😉
Ei ole helppoa, varsinkin, jos joku tulee viereen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En kehtaa enää lukea junassa/bussissa kovakantista kirjaa, koska muutaman kerran teiniporukka on osoitellut ja kikatellut. Kai kirjat "pitäisi" nykyään lukea älylaitteilta, mutta minä satun rakastamaan oikeita kirjoja.
Voi ei! Olisitpa ylpeänä taputtanut kirjaa ja kysynyt teineiltä, ovatko nämä koskaan nähneet sellaista. Oikeasti, lukeminen on rakkauksista parhaimpia.
Pelkään sitä, että bussi ei pysähdy oikealla pysäkillä, koska inhoan ja häpeän huutaa "hei anteeksi, mun pitäis jäädä pois" tms. Varsinkin, jos istun kaukana bussista vaikka bussin perällä niin, että koko bussi kuulee huutoni. En myöskään tiedä, mitä huutaa ilman, että kuulostaisin ihan tyhmältä.
Olen hyvä työssäni, mutta esimiehen tai vierailijoiden läsnäollessa hävettää niin, että joko poistun tauolle tai lähden olevinaan etsimään jotain. Jos joudun jäämään tilanteeseen, ei tavaratkaan pysy käsissäni tai töppäilen muuten, luonnollisesti.
Vierailija kirjoitti:
Voi että, juuri tuollaistahan se elämä oli -ennen uskoontuloa.
En tosin muistanukaan itseasiassa, miten rajattua ja täynnä pelkotiloja se elämä silloin oli - mutta Jeesus vapauttaa kaikista peloista ja se on mahtavaa vapautta!
Minä ja mieheni ollaan molemmat uskovia, ja molemmilla on joitain ihmeellisiä jännityksiä ja osaamattomuuksia.
Omia osaamattomuuksiani: En osaa kunnolla ajaa pyörällä, en ole pitkään aikaan edes yrittänyt. Ajokorttia ei ole ja ajatuskin hirvittää. En osaa syödä hampurilaista mitenkään järkevästi, joko suttaan koko naaman majoneesiin tai sitten joudun paloittelemaan koko setin haarukalla ja veitsellä, sämpylätkin. Tuolille seisomaan nouseminen ja etenkin laskeutuminen jännittää joka kerta. Ylipäätään monet motoriset asiat vähän hankalia. Mies taas jännittää erityisesti epäselvien asioiden kysymistä ja toimintaohjeiden pyytämistä, mikä sitten taas heijastuu hyvinkin monenlaisiin tilanteisiin.
En tiedä oliko joku jo laittanut tämän, mutta salilla ollessa haluaisin kokeilla tiettyjä laitteita joita en ole koskaan kokeillu, mutta en kehtaa kun ajattelen että porukka kattoo ja naureskelee että teen väärin. Vaikka uskoisin kyllä tietäväni miten liikkeet tehdään, en kuitenkaan mikään aloittelija ole. Mutta se kaikki on vain mun omassa päässä, tiedän kuitenkin että muut salilla olijat keskittyy omaan treeniinsä.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan matkustanut ulkomaille, ja todnäk en koskaan tule matkustamaankaan- en tiedä miten laivaterminaalissa tai lentokentällä pitää toimia ja ajatus tämänikäisestä matkaneitsyestä olemassa öönä aapisen reunalla ko tilanteissa—- nounou! Lisäksi luulen että saisin lentokoneessa paniikkikohtauksen. Voisikohan missään käydä harjoittelemassa koneessa oloa ilman matkustamista, olis se hirveää todeta ekalla lennolla koneen ollessa jo ilmassa että tähän en nyt kerrassaan kykene?!
Varaa seuramatka, jossa on opas mukana. Hänen työnsä on neuvoa. Matkaneitsyitä on kaiken ikäisissä, mutta erityisesti vanhemmissa ikäpolvissa.
Itsepalvelukassavälissä on usein työntekijä apuna ja seuraamassa, että kaikki ostokset kulkevat viivakoodilaitteen kautta. Toisin sanoen, jos kone sekoaa tai alat näyttämään "Apua, mitä mä just tein - entä mitä mä nyt teen" -henkiseltä ja katsot myyjään päin, niin apua on tosi nopeasti saatavilla. (Tämä siis jos ongelma on lähinnä jonottajien odotuttamisessa.) Toinen vaihtoehto on, että teet ensimmäisen itsepalvelukassatestin jossain pikkukaupungissa, jossa ei ole tuttuja ja harvempi ihminen on vielä harjaantunut kassojen käytössä.
Käytännössä itsepalvelukassa: Kori tulosuunnan puoleiselle tasolle. Mahdollisesti pussi auki poismenosuunnan puoleiselle tasolle (ei välttämätöntä, jos ostoksia vähän tai pakkaat vasta lopuksi). Näytöllä voi aluksi olla painike "aloita" tmv. näpäytä sitä tarvittaessa. Sitten vain tuotteet yksi kerrallaan punaisena hohkaavan viivakoodilukijan ohi, niin että käännät tuotteesta löytyvän viivakoodin lukijaa kohti. Kun tuote on "oikein esitelty" niin näytölle ilmestyvät tuotteen tiedot ja ostosten kasvava kokonaissumma - taitaa kuulua pieni äänikin, en muista varmaksi. Kun kaikki tuotteet on siirretty tasolta A tasolle B, niin valitse näytöltä että haluat suorittaa maksun. Käteisellä ei onnistu, mutta kortinlukija luonnollisesti löytyy. Maksat ja lopuksi tarkistat lukeeko näytöllä enää mitään ja teet mahdollisesti tarvittavat painallukset että olet ostokset suorittanut ja lähdössä. Sitten vain pois ja ehkä pieni moikkaus paikalla päivystävän kassan suuntaan.
Sitä älkää kysykö, miten hälytintuotteet, kassojen laskemat leipomotuotteet, ym. "vaikeammat ostettavat" hoituvat, sillä näiden kanssa en ole itse kehdannut alkaa säätämään. Ehkä muut vievät ne automaattisesti aina ihmiskassoille, en tiedä.