Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kertokaapa rehellisesti, mitä tavallisia asioita ette uskalla tehdä koska joko ette osaa tai koska nolottaa. Nyt ilman mitään sensuuria
Inhoan bussilla kulkemista, koska nolottaa painaa sitä pysähtyy nappulaa. Minulla ei ole ajokorttia.
Kommentit (1890)
Kiia.j kirjoitti:
Auton tankkaus. Olin omistanut jo muutaman vuoden ajokortin käymättä tankilla. Mieheni teki tämän aina, auto kun perheen yhteiskäytössä. Pelkäsin, etten osaa ja jono alkaisi kasvaa. Päätin lopulta uskaltaa. Sitä varten treenasin tankkausta youtuben opetusvideoita katselemalla. Tein myös mielikuvaharjoittelua. Alkoi sujua. Mutta, öhöm. -Vielä näin muutaman vuoden jälkeen ekoista tankeista olen käyttänyt vain ja ainoastaan yhtä tankkausmaattia, tuttu ja turvallinen. Ja mieluiten sitäkin vaan sunnuntaisin.
Mutta hei, sä kuitenkin tankkaat ja pystyt kun uskalsit kohdata pelon ja asian. Jonain päivänä varmasti tankkaat jossain muuallakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En uskalla tilata taksia ja jos uskaltaisin, niin en osaa käyttää sitä. En tiedä avaanko itse oven, etu vai taka, enkä mitään muutakaan. Tai miten lähestyä taksia asemalla ja näyttää, että nyt tarvitsisin kyytiä. Viittoa tuulilasin läpi kuljettajalle? En ehkä osaa käyttää edes bussia, jos pitää ostaa jotain nettilippuja. Enenn riitti että marssi ovesta sisään ja kertoi, että haluaa Jyväskylään. Helsingin liikenteessä en osaisi käyttää mitään kulkuneuvoja, onneksi ei tarvitse.
En uskalla mennä lentokoneeseen. En pelkää lentämistä, mutta lentokentällä kaikkia niitä juttuja ja en tiedä minne menen ja mitä sanon kenellekin. En uskalla puhua myöskään englantia, vaikka osaan sitä. Toisaalta, kun en uskalla puhua suomeakaan missään paikassa, niin sikäli ei mikään ihme. Alan änkyttää, vaikka oikeasti en änkytä. En uskaltaisi mennä mihinkään hotelliin. Taas pitäisi puhua jossakin tiskillä jotain, jollain kielellä.
En uskalla yleensä soittaa mihinkään. Joskus on pakko ja kyllä se on vaikeaa. Esim. hammaslääkäriin.
En uskalla hakea töitä. Lähettää työhakemuksia, kuitenkin olen tehnyt niihin jonkun päivämäärävirheen tai numerovirheen, vuosiluvut hassusti tai jotain. Työhaastatteluun en missään nimessä uskalla mennä. Olen työtön. Työt olen aina saanut siten, että työnantaja on soittanut minulle ja kutsunut töihin.
Yleensä ottaen pelästyn aina ihan kauheasti, jos puhelin soi! Ajattelen, että se ei voi olla mitään hyvää. Eikä se kyllä koskaan olekaan.
Vierailija kirjoitti:
En uskalla olla tekemisissä esihenkilöni kanssa. Siis kysyä jotain tarkennuksia johonkin työtehtävään tmv tai pyytää palkatonta (kun isoisäni kuoli, piti kerätä kaikki rohkeuteni että sain kysyttyä hautajaismatkaa varten vapaata). Olen ollut samassa työpaikassa vähän päälle 3v ja on jotain juttuja, joita mietin kysyväni jo silloin ihan alussa, mutten tullut kysyneeksi, joten nyt tuntuu ääliömäiseltä enää kysyä.... :D
Ehkä kyseessä on jokin auktoriteettikammo, koska en uskalla myöskään mennä lääkäriin.
Kohtalotoveri!
Mut omien asioiden hoitamista kamalampaa on small talk/joku normaali kahvihuonekeskustelu esihenkilön kanssa! En osaa jutella luontevasti ja en keksi mitään puhuttavaa. Työkavereiden kanssa ei ole tätä ongelmaa.
Koulussa en uskaltanut puhua opettajille mitään, eli joku auktoriteettikammo minullakin.
En kovin mieluusti halua (eli uskalla) kysyä, voiks joku olla, tai voiko joku auttaa. Esim, voiko x tulla meille leikkimään lapseni kaa. Tai voiko mun lapsi päästä x kyydillä treeneihin, kun itse en pysty viemään. Saati että itselleni seuraa kysyisin, esim lenkille. Vaikka on oikeasti olemassa kavereita (ihmettelen kyllä miten, koska lähestyminen on AINA heidän varassaan).
En osaa suudella. En tiedä pidetäänkö huulia auki vai kiinni ja pitääkö niitä liikuttaa ja suipistella jotenkin vai vain läiskäistä törrö-suut yhteen ja milloin voi irrottaa. Mutta oikeasti ajatuskin inhottaa, minusta suut ovat vastenmielisiä. Olen ollut miehen kanssa 30 vuotta yhdessä. Emme suutele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuli noista ryhmäliikuntaa kammoavista mieleen taannoinen spinning-tunti. Olen 27v nainen, normaalipainoinen ja peruskuntoinen. En siis todellakaan himoliikkuja mutta ihan hikoilemaan tunnille menin, en löysäilemään liikoja.ä tai itseäni esittelemään.
Olin käynyt jo muutamia kertoja spinningissä eli tiesin miten tunti etenee. Itselle sopiva pyörän vastus selvillä jne. Tällä kertaa oli miesohjaaja, mitä nyt pidin ihan samantekevänä. Hän polki omaa pyöräänsä ja tsemppasi meitä polkijoita. Välillä hän hyppäsi pois pyörän selästä ja käveli polkijoiden joukossa kertomalla yleisellä tasolla kaikille ääneen miten kannattaa polkea ja pitämässä sopivaa tahtia yllä. Minun ohi kävellessään hän yhtäkkiä mitään sanomatta lisäsi reilusti pyöräni vastusta niin että vauhti hidastui ja putosin täysin temposta.
Siinä hetkessä vain naurahdin hämmästyneenä ja löysäsin vastuksen takaisin sellaiseksi että sain poljettua ja uudelleen kiinni polkurytmistä. Mielestäni hieman nöyryyttävää puuttua tuolla tavoin toisten polkijoiden edessä. Jälkikäteen tämä vaivasi siinä määrin etten enää kyseisen miesohjaajan tunnille ole mennyt. Anteeksi nyt vaan jos en vetänyt aivan hampaat irvessä ja maksimisykkeillä vaan poljin biisin tahtiin itselleni sopivalla vastuksella. Itse haen hikiliikuntaa ja normaalia sykkennostoa noilta tunneilta, en sen enempää. Jäi jotenkin nolo olo ja kokemus etten nyt ollutkaan tarpeeksi hyvä kyseisen ohjaajan tunneille :/
Minulle on myös käynyt näin Oulussa, lieköhän sama miekkonen? En mennyt enää uudestaan hänen tunnilleen :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen näppärä auton kanssa, olen tottunut ajamaan isoilla henkilöautoilla, pakettiautollakin. Ahtaat paikat, peruutukset, parkkeeraukset jopa kärryn kanssa sujuu, mutta en osaa tankata! Tai en edes uskalla mennä kokeilemaan... Mies on tankannut mun auton kohta 20 v, eikä se edes tiedä mun tankkauskammosta. Olen vain aina onnistunut muiluttamaan tankkauksen sille. Miettikää nyt, kuinka säälittävää. 🙈
Mulla sama! Mulla on ollut kortti 36 vuotta ja olen tankannut viimeksi juuri kortin saaneena. Yleensä isä hoiti tankkaamisen, sitten silloinen avopuoliso, nykyään mieheni. Kerran jouduin tilanteeseen, että tankki tyhjä ja mies sairaalassa. Onneksi ainakin täällä on Shellillä sellainen palvelu, että tankkaavat sulle. En edes kehtaa mennä harjoittelemaan.
Tankkauksesta. Eniten hirvitti että toteuttaa jotain stereotypiaa naisesta joka pyörii sormi suussa tankilla miehiltä apua kysellen.
Sitten vain päätin että tämä asia nyt pitää vain opetella. Tankkausta tutkimaan siis. Pääpiirteet selville, ja toimintajärjestys. Ihan ensin selville millä puolella on tankki. Tämän näkee myös kojetaulusta, mutta varminta on ihan katsoa se. Sitten selville se miten tankki autossa aukeaa.
Sitten homma kulkeekin aina samalla tavalla, eli auton ajo tankille sopivan lähelle, mutta ei liikaa, tankin avaaminen, kortin näyttäminen, mahdollinen tankin valinta, itse tankkaaminen.
Niin ja olem monta kertaa pyytänyt ja saanut apua, mm. tankin korkki on ollut liian tiukalla, tai jäässä, ja itse olen auttanut muita tankkaajia jos heillä on ollut jotain ongelmaa.
Olen myös muutamaankin kertaan ajanut tankille väärin päin :D koska toisessa autossamme tankki on toisella puolella kuin toisessa :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle ikuisuusdilemma on se, kenelle voi lähettää whatsapp-viestin ja kenelle pitää lähettää tekstiviesti, missä menee raja. Voiko kansalaisopiston kielikurssin vetäjälle ilmoittaa wa:lla jos ei tule tunnille, entä opettajalle että on kipeä eikä tule kouluun, entä jos täytyy hierojalle ilmoittaa peruvansa ajan?
Moni ei tässä näe varmastikaan ongelmaa, vaan luulen että whatsapp laulaa herkemmin koska se on nykyaikaa eikä maksa mitään. Mutta minusta tekstiviesti on jotenkin virallisempi ja sitten tuntuu olenko liian tuttavallinen, jos laitan harrastuksen ohjaajalle wa-viestin tai vastaavasti olenko ihan juntti jos asioin tekstarilla. :D Monella on työpuhelimessaan whatsapp, mutta välillä silti mietin onko se esim. opettajilla tarkoitettu lähinnä heidän väliseen viestittelyyn?
Se on Whats up eikä whatsapp.
WhatsApp se on ihan tarkalleen, tarkistappa vaikka omassa WhatsAppisasi :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En kehtaa tulla käymään Helsingissä, kun en ymmärrä joukkoliikenteen lippuja enkä maksua, mulla ei ole kännykässä maksujutskaa eli en pysty ostamaan matkalippua enkä tiedä, mistä bussiin mennään sisälle ja mitä sen jälkeen pitää "tehdä" jne.jne.
Kannattaakin aloittaa Tampereelta. Siellä on ystävälliset kuskit jotka neuvovat, ja lisäksi maksaminen hoituu pankkikorttia vileuttamalla toisin kuin Helsingissä, jossa pitää pankkitunnuksien kanssa antaa ensin tietonsa johonkin appiin, ja sitten vasta voi ostaa lippuja. En ymmärrä miksi tuo on niin idioottimainen systeemi.
Mulla tuo kehtaamattomuus on pari kertaa johtanut siihen, että olen ollut pakotettu tekemään asioita, joita en ole aiemmin uskaltanut tehdä. En nimittäin kehdannut kertoa deittikumppanille, etten ole ikinä käynyt Subissa, hän muutamaan kertaa sitä ehdotti ja sanoin ettei tee mieli, mutta lopulta oli pakko suostua. Tein sitten vaan niin, että seurasin tiskillä hänen perässään ja tilasin kaikki samat jutut kuin hänkin, lopuksi valkkasin vaan pikaisesti listalta eri kastikkeen, etten jäisi huijauksesta kiinni :D. Sen jälkeen olen osannut siellä tilata, vaikken kyllä tykkää siitä hommasta edelleenkään. Ja sama juttu oli itsepalvelukassan käytössä, esitin vaan osaavani, eikä sekään lopulta niin hankalaa ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pysty juomaan lasista pitämällä siitä vain yhdellä kädellä kiinni. Syynä käsien vapina. Ongelma korostuu, jos olen toisten seurassa, mutta sitä esiintyy myös ollessani yksin.
En uskalla mennä esim lounasravintoloihin, tai kouluni ruokalaan, koska en tiedä miten niissä kuuluu toimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kehtaa tulla käymään Helsingissä, kun en ymmärrä joukkoliikenteen lippuja enkä maksua, mulla ei ole kännykässä maksujutskaa eli en pysty ostamaan matkalippua enkä tiedä, mistä bussiin mennään sisälle ja mitä sen jälkeen pitää "tehdä" jne.jne.
Kannattaakin aloittaa Tampereelta. Siellä on ystävälliset kuskit jotka neuvovat, ja lisäksi maksaminen hoituu pankkikorttia vileuttamalla toisin kuin Helsingissä, jossa pitää pankkitunnuksien kanssa antaa ensin tietonsa johonkin appiin, ja sitten vasta voi ostaa lippuja. En ymmärrä miksi tuo on niin idioottimainen systeemi.
Se, että maksukortin lisääminen appiin pitää vahvistaa pankkitunnuksilla, tulee EU direktiivin vaatimuksesta. Sen tarkoitus on estää korttien väärinkäytöksiä eli sinun parastasi siinä ajatellaan. Direktiivi on velvoittava eli tunnistus pitää vaatia. HSL appissa on hyvä käyttöliittymä. Sillä on tosi kätevä ja nopea ostaa lippuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kehtaa tulla käymään Helsingissä, kun en ymmärrä joukkoliikenteen lippuja enkä maksua, mulla ei ole kännykässä maksujutskaa eli en pysty ostamaan matkalippua enkä tiedä, mistä bussiin mennään sisälle ja mitä sen jälkeen pitää "tehdä" jne.jne.
Kannattaakin aloittaa Tampereelta. Siellä on ystävälliset kuskit jotka neuvovat, ja lisäksi maksaminen hoituu pankkikorttia vileuttamalla toisin kuin Helsingissä, jossa pitää pankkitunnuksien kanssa antaa ensin tietonsa johonkin appiin, ja sitten vasta voi ostaa lippuja. En ymmärrä miksi tuo on niin idioottimainen systeemi.
Se, että maksukortin lisääminen appiin pitää vahvistaa pankkitunnuksilla, tulee EU direktiivin vaatimuksesta. Sen tarkoitus on estää korttien väärinkäytöksiä eli sinun parastasi siinä ajatellaan. Direktiivi on velvoittava eli tunnistus pitää vaatia. HSL appissa on hyvä käyttöliittymä. Sillä on tosi kätevä ja nopea ostaa lippuja.
Kummasti Tampereella ei tarvita mitään appia direktiiveineen van matkan pystyy ostamaan yhtä nopeasti vilauttamalla pankkikorttia kuin appia.
Vierailija kirjoitti:
Voi vitsi. I have found my people. Ihana lukea, että en ole ainut pikkujuttujen jännittäjä!
Minua stressaa lähteä junasta ensimmäisenä. Ensinnäkin stressaan sitä etten tiedä kummalla puolella laituri on ja jos tulen uuteen paikkaan, en tiedä mihin suuntaan pitää lähteä junasta poistuttaessa. Jätän junasta poistumisen aina viime tippaan, niin voin vain seurata muita kuin lammas.
Muakin stressasi ennen valtavasti poistua junasta, ja aina menin sellaiselle ovelle jossa oli muitakin menossa ulos. Sitten aloin katsomaan aina pysähtyessä miltä näyttää ikkunasta se puoli jolta noustaan ulos. Menin siis hengailemaan siihen ovien viereen aina kun seuraava asema lähestyi, ja katselin :D
Nyt kun matkustin pitkästä aikaa niin jokaiselle asemalle tullessa kuulutettiin että laituri on menosuuntaan vas/oikealla puolella.
Vierailija kirjoitti:
Ketjusta saa semmoisen kuvan että nykysuomalainen on paskahousu, jonka pitäisi ehdottomasti käydä enemmän luonnossa uudistumassa ja lopettaa omituiset "Mitä muut minusta ajattelee?" -psykoosivammailut.
Sinusta saa semmoisen kuvan että olisi kaikille parempi ettet kirjoittelisi nettiin mitään.
En tiedä onko joku täällä jo jakanut saman, mutta koska en uskalla sukeltaa vedessä tai hypätä sinne, en kehtaa mennä uimahallissamme "kuntouimarien" puolelle, vaikka siellä olisi tilavampaa kuin "nautiskelijoiden" puolella ja uimanopeus vastaisi usein enemmän omaani. Nautiskelijat uivat reunassa ja kuntouimarit keskiradoilla: Keskiradalle päästäkseen muut joko hyppäävät sinne tai sukeltavat ratoja erottavan aidan ali. En kehtaa rämpiä yli ja jään siksi rintauinnillanikin ohittelemaan eläkeläisiä nautiskelijoiden radalla.
Alue: Aihe vapaa
Kamala äijä! Sori nyt vaan.