Kertokaapa rehellisesti, mitä tavallisia asioita ette uskalla tehdä koska joko ette osaa tai koska nolottaa. Nyt ilman mitään sensuuria

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikaisemmin matkustelin paljon ulkomaille lentäen. Nykyisin en enää. Ei lentopelon vuoksi, vaan siksi, että pelkään mokaavani lentokentällä. En tiedä miten niitä lähtöselvitysautomaatteja käytetään, enkä ilkeä kysyä neuvoa keneltäkään.

Sama! Lentokentät ovat nykyään kauhistus. Minulla lisäksi niin olematon suuntavaisto että eksyn kotipihallakin saati lentokentällä. En yksinkertaisesti pysty hahmottamaan siellä minne pitäisi mennä enkä viitsi kysyä apua koska paljastuu mikä tonttu olen. Aiemmin matkustin lentäen. Kerran sitten erehdyin kysymään neuvoa virkailijalta koska olin ihan eksyksissä enkä osannut tehdä matkaselvitystä. Vastaus oli kyllästynyt ja ylimielinen silmien pyörittely ja ihmettely miksi en ole tehnyt matkaselvitystä.. Siihen reissuun loppui lentäminen minun osaltani.

Nyt mä täällä pyörittelen silmiäni että ihan oikeasti, annat jonkun tuntemattoman asiakaspalvelijan joka on huono työssään estää sulta matkustamisen lopuksi ikää???

Miksi?

Kuka sille yhdelle urpolle antoi vallan sun elämään?

Ja kyllä siellä on ne tyypit palkattu sitä varten että neuvovat asiakkaita, ystävällisesti.

Vaikka joka kerta eksyisit ja kyselisit, se on sallittua, ne on siellä sua, maksavaa asiakasta varten. Jos niillä on huonot kyltit jne. niin niiden häpeä, ei sun.

Vierailija kirjoitti:

En kehtaa hakea töitä, koska tuntuu että en osaa mitään. Vasta hankittu tutkinto menee ihan hukkaan koska en tule koskaan hakemaan mitään töitä joita sillä tutkinnolla voisi saada.

Mene ensin työkokeiluun, niin näet onko se niin vaikeaa kuin ajattelet.

En pysty syömään toisten nähden. Kädet tärisee ja vaikea niellä. Vaikea keksiä aina tekosyitä, miksi en voi kavereiden kanssa mennä syömään yliopistolla.

Olen keski-ikäinen, enkä ole vielä kertaakaan vienyt itse autoa sellaiseen automaattipesuun. Pienenä olin niissä isäni kanssa mukana, ja se autossa sisällä olo aina jännitti kamalasti, kun ne harjat lähestyi ja vettä tuli, pelkäsin että hukumme tms.

Vierailija kirjoitti:

Aikaisemmin matkustelin paljon ulkomaille lentäen. Nykyisin en enää. Ei lentopelon vuoksi, vaan siksi, että pelkään mokaavani lentokentällä. En tiedä miten niitä lähtöselvitysautomaatteja käytetään, enkä ilkeä kysyä neuvoa keneltäkään.

Just lensin vähän aikaa sitten. Hki-Vantaalla oli virkailija vahtimassa automaatteja ja auttamassa niitä jotka tarvitsivat neuvoja automaatin käytössä. Turha pelko pois ja matkaan!

Vierailija kirjoitti:

Myös minä pelkään kampaajalla käymistä enemmän kuin hammaslääkäriä. Kampaajan tuolissa koen itseni panttivangiksi. Ahdistaa se, että jos ottaa katsekontaktin kampaajaan hän saattaa alkaa kuulustelunomaisen kyselyn, vaikka haluaisin vain vain hiusten leikkauksen. Pelkään myös ennalta niitä tilanteita, missä kampaaja alkaa kovaäänisesti kommentoimaan esim. hieman poikkeavaa hiusväriäni, vaikka se onkin ilmeisesti kehumiseksi tarkoitettu, ja tähän usein liittyä viereisen tuolin kampaaja ja asiakas. Hiusvärini on geneettinen ominaisuus, ei minun ansiotani. Haluaisin itse vain olla rauhassa ja saada hiustenleikkauksen, en jutella henkilökohtaisista asioistani vieraiden ihmisten kanssa.

Kuule, kun ne parturi-kampaajatki on vain ihmisiä. Niille voi sanoa heti kun menee, että et ole juttutuulella. Heille se on helpotus, monille on rasittavaa se, kun jokaisen asiakkaan kanssa pitää jotain jutella että asiakas tuntee itsensä hyvin ja ystävällisesti palvelluksi. Mun hyvä ystävä on pitkään ollut parturi-kampaaja, ja on kertonut siitä työstä kaikenlaista ja omista fiiliksistään siitä.

Minä pelkään hammaslääkäriä. Siinä hammaslääkärillä on panttivanki kun ei voi lähteä kesken pois vaikka tulisi ripuli tai jotain. On härveleitä suussa tai joku keskeneräinen homma paikkauksen kanssa niin että se on pakko tehdä loppuun. Parturin tuolissa ei mikään pidättele, siitä voi nousta vaikka kesken pois vaikka olisi vain puoli päätä hiuksistä leikattu, ei se parturi perään lähde saksien kanssa jos vaan maksaa sitten hänen työstään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myös minä pelkään kampaajalla käymistä enemmän kuin hammaslääkäriä. Kampaajan tuolissa koen itseni panttivangiksi. Ahdistaa se, että jos ottaa katsekontaktin kampaajaan hän saattaa alkaa kuulustelunomaisen kyselyn, vaikka haluaisin vain vain hiusten leikkauksen. Pelkään myös ennalta niitä tilanteita, missä kampaaja alkaa kovaäänisesti kommentoimaan esim. hieman poikkeavaa hiusväriäni, vaikka se onkin ilmeisesti kehumiseksi tarkoitettu, ja tähän usein liittyä viereisen tuolin kampaaja ja asiakas. Hiusvärini on geneettinen ominaisuus, ei minun ansiotani. Haluaisin itse vain olla rauhassa ja saada hiustenleikkauksen, en jutella henkilökohtaisista asioistani vieraiden ihmisten kanssa.

Kuule, kun ne parturi-kampaajatki on vain ihmisiä. Niille voi sanoa heti kun menee, että et ole juttutuulella. Heille se on helpotus, monille on rasittavaa se, kun jokaisen asiakkaan kanssa pitää jotain jutella että asiakas tuntee itsensä hyvin ja ystävällisesti palvelluksi. Mun hyvä ystävä on pitkään ollut parturi-kampaaja, ja on kertonut siitä työstä kaikenlaista ja omista fiiliksistään siitä.

Minä pelkään hammaslääkäriä. Siinä hammaslääkärillä on panttivanki kun ei voi lähteä kesken pois vaikka tulisi ripuli tai jotain. On härveleitä suussa tai joku keskeneräinen homma paikkauksen kanssa niin että se on pakko tehdä loppuun. Parturin tuolissa ei mikään pidättele, siitä voi nousta vaikka kesken pois vaikka olisi vain puoli päätä hiuksistä leikattu, ei se parturi perään lähde saksien kanssa jos vaan maksaa sitten hänen työstään.

En juttele ikinä mitään kampaajani kanssa. Toki siis aluksi puhutaan että mitä tehdään. Sen jälkeen otan käteeni puhelimen, kirjan tai lehden, ja puhuminen loppuu siihen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myös minä pelkään kampaajalla käymistä enemmän kuin hammaslääkäriä. Kampaajan tuolissa koen itseni panttivangiksi. Ahdistaa se, että jos ottaa katsekontaktin kampaajaan hän saattaa alkaa kuulustelunomaisen kyselyn, vaikka haluaisin vain vain hiusten leikkauksen. Pelkään myös ennalta niitä tilanteita, missä kampaaja alkaa kovaäänisesti kommentoimaan esim. hieman poikkeavaa hiusväriäni, vaikka se onkin ilmeisesti kehumiseksi tarkoitettu, ja tähän usein liittyä viereisen tuolin kampaaja ja asiakas. Hiusvärini on geneettinen ominaisuus, ei minun ansiotani. Haluaisin itse vain olla rauhassa ja saada hiustenleikkauksen, en jutella henkilökohtaisista asioistani vieraiden ihmisten kanssa.

Kuule, kun ne parturi-kampaajatki on vain ihmisiä. Niille voi sanoa heti kun menee, että et ole juttutuulella. Heille se on helpotus, monille on rasittavaa se, kun jokaisen asiakkaan kanssa pitää jotain jutella että asiakas tuntee itsensä hyvin ja ystävällisesti palvelluksi. Mun hyvä ystävä on pitkään ollut parturi-kampaaja, ja on kertonut siitä työstä kaikenlaista ja omista fiiliksistään siitä.

Minä pelkään hammaslääkäriä. Siinä hammaslääkärillä on panttivanki kun ei voi lähteä kesken pois vaikka tulisi ripuli tai jotain. On härveleitä suussa tai joku keskeneräinen homma paikkauksen kanssa niin että se on pakko tehdä loppuun. Parturin tuolissa ei mikään pidättele, siitä voi nousta vaikka kesken pois vaikka olisi vain puoli päätä hiuksistä leikattu, ei se parturi perään lähde saksien kanssa jos vaan maksaa sitten hänen työstään.

En juttele ikinä mitään kampaajani kanssa. Toki siis aluksi puhutaan että mitä tehdään. Sen jälkeen otan käteeni puhelimen, kirjan tai lehden, ja puhuminen loppuu siihen.

Sama: aina kirja mukana. Ja käyn parturissa tosi harvoin. Välillä on letti venynyt pakaroita alemmas. Kyse ei ole pelosta, en vain pidä kampaajalla istumisesta. Hammaslääkäripelossakaan ei ole kyse kivusta. Valot, äänet, se asento... On niin kuin olisi ufoon siepattu ja ufomiehet kumartuvat joka puolelta yllesi kiduttamaan, etkä pääse minnekään tai edes pysty pyytämään, että lopettakaa jo. Tähän varmaan vaikuttavat myös lapsuuden ahdistelukokemukset. En siedä olla asennossa, jossa jalat irtoavat maasta ja ovat jopa päätä ylempänä, niin kuin hammaslääkärillä yleensä on. 

Mutta yksi typerä juttu: en tanssi. En koskaan. En yksin enkä varsinkaan kenenkään kanssa. Minuunhan ei kukaan vieras tartu ja lähde viemään, perkele!

Nolottaa jos joutuu asioimaan missä tahansa terveyteen liittyvissä palveluissa. Hammaslääkäri. Gyneseulat. Työterveys. Terveyskeskus. Mikä tahansa. En osaa käyttää näitä palveluita ja näiden käyttöä ei liiemmin ohjeisteta tai ole ainakaan kovin asiakaslähtöistä. Pitääkö varata aika ja mitä tehdä kun pääsee paikanpäälle? Ah ja ne ärsyttävät sukunimiä ja diagnooseja julkisesti mölyävät hoitajat/reseptionistit ja lääkärit :( Mitä maksaa ja missä kohtaa ja miten maksu hoidetaan? Nauretaanko vaivoille(lääkäreissä useammin kuin kerran saanut ohjeen mennä kotiin ja käydä googlaamassa vaiva ja ratkaisu) Lääkäreiltä saanut aina tylyä ja kolkkoa vastaanottoa. Ihmettelen miten ihmiset saavat lääkärit kuuntelemaan vaivoistaan kun moiset tylyttävät, käskevät kotiin ja kyttäävät asiakkaan sijaan tietokoneruutua. Olisipa näihin joku kokemusasiantuntija joka neuvoisi palveluista etukäteen tai "asianhoitaja" joka hoitaisi kaiken niin että voisi vain käydä ja poistua niin ettei muuta tarvitse itse asioida :)

En uskalla matkustaa yksin lentokoneella, koska pelkään etten osaisi asioida ja mennä oikeisiin paikkoihin, siellä kohdemaan lentokentällä siis. Ja sen jälkeen pitäisi vielä selvittää, miten pääsen kentältä hotelliin. Suomen päässä kaikki varmaan vielä sujuisi, koska avun pyytäminen olisi helppoa.

Paniikkihäiriöt ovat toki erikseen, mutta muuten näillä kaikilla peloilla on yksi yhteinen syy: kuvitellaan, että ihmisiä kiinnostaa mitä sinä teet. Ei kiinnosta. Ketään ei kiinnosta se, mitä teet. Et ole niin kiinnostava. Muutkin miettivät vain omia asioitaan ja osaamisiaan ja omia mokiaan.

Ymmärrän toki monenlaiset pelot, mutta ne ovat täysin turhia, koska perustuvat tälle itsekeskeiselle harhalle.

Kammoan tilanteita, esim. juhlissa, joissa joku ottaa kuvia. Nykyään on tosin hyvä mahdollisuus, ettei noita kuvia koskaan itse näe, paitsi, niin joo, face bookissa.. Ennen oli toisin kun sadistiset sukulaiset teettivät paperikopioita  ja lähettelivät otoksiaan ympäri sukua. Näytän valokuvissa aina itseäni paljon suuremmalta ja lisäksi idiootilta, pelästyneeltä sellaiselta.

En puhu englantia koskaan, missään tilanteessa. En sanottua sanaakaan, koska pelkään että minulle nauretaan. Ts. muut suomalaiset nauraa, koska kaikki puhuu niin hyvin englantia. Kyllä, haittaa elämää esim. työssä.

Kotihoidossa töissä ja kun on hätä, niin aina jotenkin hävettää siistissä ja hygieenisessa asunnossa (siis suurin osa on sellaisia, missä EI voi kädä vessassa, koska hygienian taso...) kysyn arasti saanko käyttää vessaa. Muuten olen itsevarma, mutta muutun araksi pikkutytöksi. Kiitän kumartaen kuin joku japanilaistyttö ja käyn äkkiä vessassa. En uskalla laittaa ovea lukkoon, koska pelkään että jään sinne lukkojen taakse :D

Vierailija kirjoitti:

En osaa paistaa lettuja. En vaan saa ikinä aikaan sellaista taikinaa, missä ei maistuisi liikaa jauhot, enkä osaa tehdä koossa pysyvää lettua. Hellan lämpötilakaan ei koskaan ole oikea, joko rasva palaa heti mustaksi tai sitten se jää sellaiseksi, ettei se paista. Saan aikaan vain raa'an lötkön, mikä ei pysy koossa, tai palaneen koppuran.

Olen suosiolla lopettanut yrittämisenkin. Koska vaikka tekisin taikinankin tasan ohjeen mukaisesti, ei se kuitenkaan minun käsissäni kunnon letuksi muutu.

Ja isä sentään oli aikanaan oikea "lettutieteen Vihtori...". Niin ainakin itse kehui, hmmm.

Ootko kokeillut niitä valmisjauhopusseja? Niitä käyttäessä saa varmaankin aika hyvän käsityksen siitä, millainen sen taikinan kannattaisi olla ja sit voi soveltaa samaa alusta asti itse tehdessä. Tuo pannun lämpöasia on minullekin hieman hankala, mutta parhaiten on tainnut onnistua, kun en oo laittanut hellaa täysille, meidän hellassa teho 6, vaan oon laittanut vaikka tasolle 5 tai jopa 4 ja sit, kun on tuntunut tarpeeks kuumalta, kokeillut ensin paistaa pikkuisen kokeilunokareen,

Vieraan ihmisen kanssa paritanssi ei pelota, mutta tuntuu kauhean vastenmieliseltä.

Vierailija kirjoitti:

Mun hyvä ystävä on pitkään ollut parturi-kampaaja, ja on kertonut siitä työstä kaikenlaista ja omista fiiliksistään siitä.

Kampaajat juoruavat asiakkaistaan? Sain nyt uuden syyn vältellä kampaamoita.

Juorut ja juoruilu

En pidä juoruilusta. Oikeastaan se on sellainen asia, mitä pelkään. En halua myöskään kuunnella juoruja, vaan poistun.

Kylläpä tämä ketju helpotti! En olekaan yksin ongelmieni kanssa. Olen tässä pohtinut, pitääkö hankkia jo ammattiapua, kun en vaan pysty menemään esim. kampaajalle. Tilanteet, joissa joudun olemaan passiivisena tekemisen kohteena, ovat ihan mahdottomia. Eilenkin hammaslääkärissä meinasin saada paniikkikohtauksen, ja vaikka se meni onneksi aika nopeasti ohi, kun sain pienen hetken taukoa ja hengitellä syvään pystyasennossa, hävettää ihan hulluna, etten pysty tuollaisiin normaaleihin asioihin. Pelkään saavani paniikkikohtauksen, jos minun täytyy vain olla paikoillani ja antaa toisten ihmisten tehdä minulle jotain. En vaan pysty. Synnytinkin mieluummin kaksi kertaa pelkän Panadolin ja ilokaasun voimalla omassa kuplassani kuin olisin antanut minulle laitettavan jonkun epiduraalin.

Mä en kovin helposti osaa käyttää automaatteja, teknisiä laitteita, tietokoneohjelmia ym. , koska oon huomannut, että mun ajatusrakenne, ajatuskuvio on jotenkin erilainen kuin mua neuvovien. Saatan väitellä jostain asiasta, koska ymmärrän asiat aivan erilailla, lopputulos voi olla ihan sama, mutta neuvoja antavat päätyvät siihen lopputulokseen täysin erilaisen ajatuskuvion kautta kuin minä.

Kumppanin kanssa tästä tulee aina raivoisa riita, kun ei pysty ymmärtämään toisen opastusta, neuvoja, voidaan väitellä asiasta vaikka kuinka kauan. Sitten kun oikein rautalangasta väännän, että mitä tarkoitan ja miten asian ymmärrän, niin toinen voi sanoa, että sitä samaahan minäkin tarkoitan.

Voihan se olla,,että jonkun härvelin käyttöohjeen laatineen insinöörin ajattelutapa on niin erilainen, että sen takia en ymmärrä ohjeita, ei sen takia,,että olisin tyhmä, vaan ajattelen asioita jotenkin aivan eri kulmasta, näkövinkkelistä jo lähtökohtaisesti.

Tämä on vain asia, joka joskus hämmentää todella paljon ja saa aikaan väärinkäsityksiä.

Minulla on voimakas esiintymiskammo. En kykene edes pienen ja mukavan työporukan palavereissa mennä kaikkien eteen esittämään jotain asiaa. En voisi toimia ikimaailmassa juontajana esim. sukujuhlissa tai lukea adresseja hautajaisissa. En pysty myöskään laulamaan muiden kuullen.