Tunnetko ketään joka olisi tehnyt tai yrittänyt tehdä itsemurhan?

Rikun. Ihan mukava, mutta flegmaattisuutensa takia varmaan ahdistunut. Äitinsäkin aikoinaan tappoi itsensä hyppäämällä parvekkeelta.

Useita. Älykkäitä ja herkkiä.

Vierailija kirjoitti:

Minä. Näkymätön kaikille.

Yritä vain rohkeasti uudelleen. Sinä pystyt siihen.

Linkatkaa kuvia.

Kolme sukulaista onnistunut.

Yhteistä ujous ja jonkinlainen ulkopuolisuuden tunne. Lisäksi välittivät liikaa toisten mielipiteistä, eli kokivat koko ajan tekevänsä jotain väärin.

Tunnen montakin. Erilaisia tyyppejä, aika kilttejä, mielenterveysongelmia tietysti, masennustaustaa.

Tiedän. Onneton rakkaus, paineita itsenäistymiseen ja opiskeluiden aloittamiseen. Pitkään jatkunut masennus. Lähipiirin ymmärryksen puute. Seinä vastassa joka suunnasta.

Aina sanotaan, että jos yksi ovi sulkeutuu, on tuhat avoinna. Mitä jos kaikki ovet lyödään nenän edestä kiinni?

Onko ap kaikki hyvin?

Tiedän yhden vaikka en varsinaisesti tunne henkilökohtaisesti. Kuullut kuitenkin hänen elämästään jälkikäteen aika paljon. Melkoisia vaikeuksia, peliongelmaa, rahavaikeuksia yms.

Ikävintä oli että satuin olemaan se henkilö joka löysi hänet kuolleena. Ei nyt varsinaista traumaa jäänyt mutta ei ollut kyllä mukava kokemus.

Luokkakaverini alakoulussa. Hänellä oli huonot kotiolot, ainakin henkistä väkivaltaa. Teki itsemurhan teini-ikäisenä. Oli ihan kiva normaali tyttö. Psyyke vaan ei kestänyt kotioloja ja ehkä asiaan vaikutti myös teini-iän kipuilu.

Tiedän. Luonteeltaan oli sellainen musta-valkoinen täydellisyyden tavoittelija, omasta mielestään kaikessa paras ja fiksuin. Täysin ehdoton ja äärettömän itsekeskeinen tapaus, mielenterveysongelmia ja vainoharhoja, kaikki mitä tapahtui liittyi häneen. Etenkin matemaattisesti lahjakas tyyppi, mutta ihmisten kanssa ei tullut toimeen yhtään - koska muut eivät hänen ylivertaisuuttaan huomanneet.

Niinpä esimerkiksi työpaikat jäi vaan haaveeksi ja toimeentulo sossun varaan.  Päihteet tuli mukaan kuvioihin paremman tekemisen puutteessa. 

Exäni sukulainen. Älykäs nuori nainen joka pääsi opiskelemaan unelma-alaansa. Hänen käytöksensä oli aina hiukan outoa, hermostuneena oloista ja hänellä oli jotain mielenterveysongelmia. Kun hän oli pieni lapsi niin perheessä oli ollut vaikeita aikoja, isällä sivusuhde yms asioita mitkä vaikuttavat perheen ilmapiiriin jne. Tämä nainen aloitti psykoterapian mutta jätti sen kesken. Äitinsä mukaan ei kestänyt sitä että terapiassa hänen itse rakentamiansa "suojamuureja" alettiin purkaa että päästäisiin hänen ongelmiensa ytimeen. Lopulta riisti henkensä psyykelääkkeillä ja pullollisella viskiä.

Entinen avomieheni teki itsemurhan pian eromme jälkeen. Hän oli alta kolmekymppinen yliopisto-opiskelija. Sanoisin, että hän oli sellainen patoaja. Vuosien koulukiusaaminen ala-asteella oli ilmeisesti tehnyt hänestä varovaisen muiden ihmisten suhteen ja hän hautoi jollain tasolla kostoa pääkiusaajalle vielä aikuisenakin.

Ymmärtääkseni hänen kotonaan ei koskaan puhuttu vaikeista asioista avoimesti, jotta kukaan ei pahoittaisi mieltään. Hän olikin tavallaan todella miellyttämisenhaluinen: hän teki elämässään ratkaisuja sen pohjalta, mitä luuli läheistensä häneltä toivovan. Hän esimerkiksi valitsi opiskelualansa vanhempien arvostusten pohjalta ja jälkikäteen ajatellen muutti kanssani yhteen varmaankin koska halusin sitä.

Kun nämä valinnat tuottivat hänelle pahaa mieltä, hän syytti niistä muita ja velloi katkeruudessa. Kuitenkaan hän ei nähnyt napanuoran katkaisemista tai elämänsä haltuun ottamista ratkaisuna. Minulla oli näin jälkikäteen ajatellen hänen elämässään jonkinlaisen terapeutin ja sparraajan rooli, vaikka hän toisaalta myös ärsyyntyi läsnäolostani.

Jonkinlaisten mielenterveysongelmien merkkejä oli havaittavissa jo vuosien ajan, mutta hän hakeutui kunnolla hoitoon vasta kun ne olivat äkillisesti pahentuneet psykoottistasoisiksi. Eromme oli ilmeisesti hänelle viimeinen pisara. Olen miettinyt, että olisinpa eronnut hänestä jo aiemmin, kun hän oli vielä terveempi. Itselläni kesti 6-7 vuotta päästä tilanteeseen, jossa voin sanoa elämäni palanneen normaaliksi.

Serkkuni. Henkilö joka halusi olla menestyvä, täydellinen, ihailtu ja erehtymätön muiden ihmisten silmissä. Ja olikin monien mielestä. Menestyvä yrittäjä. Sitten alkoholi astui kuvioihin. Bisnes alkoi kärsiä ja maine murentua. Tätä hänen psyykeensä ei kestänyt. Hän ei myöntänyt kenelläkään että olisi ollut mitään ongelmia. Ei edes itselleen. Eli monta vuotta jonkinlaisessa valhemaailmassa. Edes vararikko, bisneksen menetys ja köyhyys eivät saaneet häntä myöntämään että asiat olivat huonosti. Yritin puhua hänen kanssaan ja neuvoa mistä voisi hakea apua mutta ylpeys esti myöntämästä että apu olisi ollut tarpeen. Puhumattakaan että olisi sitä apua alkanut hankkimaan. Lopulta riisti henkensä.

Itse kerran yritin nirhiä ranteitani huonolla menestyksellä, jonka jälkeen menin makaamaan lumeen. Pötköttelin siinä kun yhtäkkiä tuli koira. Nousin siitä, en puhunut mitään omistajan kanssa. Menin sisälle ja tilasin taksin Peijakseen. Siellä sain jotain rauhoittavaa. Nukuin aamuun ja sitten keskustelu psykiatrin kanssa. Masennuslääkereseptin kanssa kotiin. Olin n 55v.

Onkohan suomessa ketään joka ei tuntisi? Suvustakin kaksi tapausta.

Joo, kaverini ja kurjinta on että uskon kyseessä olleen murrosiän tunnekuohun eikä miettinyt loppuun asti.  Poikakaveri oli jättänyt, muuten iloinen tyttö jolla kaikki ok. 15v oli hypätessään  Imatrankoskeen.

Naapuri. Alkoa kului. Töissä kävi, vaimo oli. Ennen kuin ampui itsensä "piristyi" pariksi viikoksi. En puuttunut, vaikka mietin.

Puhumaton mies, tunnelukkoja. Hyväntahtoinen juu. Pidetty ihminen.

Koulukaveri, nuori nainen. Vanhemmat aikanaan eronneet äidin alkoholiongelmien takia, asui isän kanssa. Isän kanssa hyvät välit äitiä näki satunnaisesti, yleensä äiti kuitenkin petti sanansa ja lupauksensa. Ensimmäinen seurustelusuhde, nainen rakastui sydänjuuriaan myöten, kesti vuoden tai kaksi. Poikaystävä halusi erota ja tämä romutti naisen maailman, kokonaan. Kaikkimpäättyi siihen. Oma analyysini on, että vaikka isän kanssa oli hyvä ja lämmin suhde, olivat äidin hylkäämiset vaikuttaneet naiseen niin vahvasti, että seurustelusuhteessa jätetyksi/hylätyksi tuleminen (vaikkakin asiallisesti hoidettu) oli liikaa.

Up